Äidin
kynsien valkeat kuut napsahtelevat
Remingtonin
näppäimille
avaruuden
ikkunaruutuun
Hän piirtää
tiedustelulle kartan
jonka
lähetti vie yli kuolemanlinjojen…
Äiti siirtää
tekstin lennättimellä eetteriin
polttaa
paperin sinkkiämpärissä
pitkä
tulitikku hiiltyy viimeisenä
katsoo
Linnoitustoimiston erkkeri-ikkunasta
kun
venäläinen tiedustelukone syöksyy savuten järveen.
On kymmenes
elokuuta
Laurin
kyynelten päivä
jolloin
maapallo kulkee Perseidien tähtipölyn läpi meteorisateessa…
Leena
Kellosalon Tulikärpäsiä Tammelan yllä (ntamo 2021) on hänen kolmas runoteoksensa.
Ensimmäinen oli Leonardo sai siivet,
josta löysin Nerudan hengitystä
Mikä autuus olikaan saada
omaksi ja luettavaksi ja saada kertoa teille Leenan kirjasta Leonardo sai
siivet. Vaikka olen runoa ja paljon Nerudaa, vaikka sydämeni on iltalaulun niittäjä
ja tuuli metsästää silmieni pohjia, en ole vailla aavistusta. Huudan illan ja päivän tuuleen, että nainen, jonka helmoissa kotilot
kalisevat vasten kiviä, kirjoittaa meille runouteen uuden luvun. Hän heittää
sanojensa verkon, joihin halusta vangiksi jäämme. Eikä minua jäävätä siksi, että olen etäinen ja täynnä
surua, sillä tiedän, että hiljaisuuteni puhuu vaikka sanat virtaavat.
Toinen oli Hevosenpääsumussa,
jossa Nerudan hivelyä, mutta myös
Leenan Hevosenpääsumussa on
tiivistynyttä ja koettua elämää, isoisän ja isoäidin kokemuksia, muidenkin,
myös omien vanhempieni. Karjalaisjuurinen äiti, kuin uni arjen keskellä, kaikki
tuli hoidettua ja ruokottua: lapset, työ, puutarha, vahingoittuneet perhoset,
kirjat, kirjeet, sukulaiset ja lapsikin monta kuukautta sairaalassa ja toinen
otettiin pois…
Tulikärpäsiä Tammelan yllä Leenan
äiti toimii sodan aikana tiedustelussa ja pillerinpyörittäjä/skarabee oli kulkenut
äidin matkassa kuin talismani. Sen hän oli saanut Viipurissa
temppelitanssijatar Leena Rintalalta.
”Muinaisessa Egyptissä
skarabeen avulla toivottiin kuolemattomuutta. Hautoihin kivikuoriainen
laitettiin sydämen puolelle. Kuoriainen
esiintyy kokoelmassa kuolemattomuuden symbolina eri muodoissaan. Tulikärpäset
eli kiiltomadot ovat oikeasti kovakuoriaisia.” (LK)
Unemme muuttuvat kiiltäväkuorisiksi
sittisontiaisiksi, kun vajoamme suon syliin metsän pienten eläinten ryömiessä
ylitsemme kuunkokoisin silmin…
”Äitini työskenteli
jatkosodan aikana alle kaksikymppisenä linnoitustoimistossa salaisissa
tehtävissä. Esikunta työntekijöineen lähti aina viimeisenä rintamalinjan
edetessä asemapaikasta uuteen.” (LK)
Luin Leena Kellosalon Tulikärpäsiä
Tammelan yllä heti kahteen kertaan, ensin itselle hiljaa ja sen jälkeen ääneen
miehelleni, joka on Nokialta, Leena Nokian ja Tampereen rajalta. Vihnusvuoresta. Lumimies tunnisti heti paikkoja, joista en ollut kuullutkaan
eikä hän yhtään ihmetellyt, että Leenan äidin toiminta koodauksessa vangitsi
minut heti. Olinhan juuri lukenut Ruusukoodin! Quinnin Ruusukoodi kertoo etenkin
naisista koodauksessa ja onhan siihen kiedottu romanttinen yllätyskin…
Kaikkien Leena Kellosalon runoteosten upeat kannet ovat Juha Tammenpään taidonnäytettä.
Leenan kuvakieli on
ainutlaatuista, sillä kun äiti matkustaa linnoitusväen mukana tykki havuilla
peitettynä, pilvet ovat kuin ’ylitsepursuavaa omenahilloa.’ Tai ’nainen helottaa
kuin vähäwattinen halogeeni’. Tai kun Anni paistaa piimäräiskäleitä ’keittiö
säkenöi viimeöistä unta’ ’kehitysnesteestä nousee valuvia hahmoja/ kristalliyön
tuhkaa/ kihlakuvassa puoliksi juutalainen Elis asepuvussa’ ’vaahtoavat
utarepilvet/ kuin Helena-mummun Högforsin liedellä’. Proosarunoissa kokonaisia
elämiä. Mennyt maailmamme lyyrisessä tähtisateessa.
…/ Anni jättää Eliksen
rannalle
liukuu mustaan Näsijärveen
yön kolmannella tunnilla
kun kuu heittää repaleisen
paitansa
ja pulahtaa kuin äänetön
sieni veteen
siinä he keinuvat yön
aalloilla
nainen ja kuu
yön kolmannella tunnilla/
Kuunsilloilla rakastellaan
ja suudellaan. Maistellaan toisen märkää ihoa ja solmitaan sopimuksia. Kuu ei
ikinä lakkaa kiehtomasta mieltä. Se tekee meille mitä tahtoo. Kiihdyttää unohtumattomaan,
josta sinkoavat rakkauskirjeet, runot ja kaihon kyyneleet.
Leenaa on kiehtonut Goethen valo-oppi:
…/hänelle Uuno ojentaa
kätensä
painaa oman varjonsa
Johannan varjon päälle
pimeytensä nuoren naisen
pimeyteen
Lyhtykukka palaa
seittipimeydessä
huoneet roikkuvat
valaistuvat/…
Miten hauskaa olikaan löytää
Leena näyttelemässä vintillä Lumikuningatarta isoäidin koinsyömässä morsiuspuvussa…Samoja
juttuja omassakin lapsuudessa.
Piha on täynnä särjettyjä
peilejä
pirstaleisia sydämiä
ja lumottu näätä tanssii
rotkoisen kuun valaisemalla
hangella
ja sitten olenkin Kerttu
ja heitän punaiset
talvikengät huhtikuunjulmaan Litukanojaan
joka virtaa jääsohjossaan
itken pollokärpäsenkokoisia
kyyneleitä Idan silmiin ja sydämeen.
”Kuun sirpaleet ovat minulle
symboli naiseuden särkyneistä toiveista. Olen kuuhullu, kuu liikauttaa vesiäni
puoli viikkoa ennen ja jälkeen täyden kuun, joka on kirkas ja huikaisevan
uskalias.”(LK)
…syyskuussa uusi kevät
orjanruusu kukkii
mutta kuu on erilainen:
Täysikuu, tomukuu, opaalikuu
Oi Leena! Kirjasi saa minut
tanssimaan kuutamossa, yökiitäjät hiuksillani, usvan kostea syli tulvillaan tulevia
seikkailuja.
*****
Leena Kellosalo on tamperelainen runoilija, FM (Pro gradu runoilija Helvi Juvosen metaforat ja vertaukset),näyttelijä/lausuja, äänikirjojen lukija, kriitikko ja kirjailijakouluttaja. Hän sai Tampereen kirjallisuuspalkinnon2018 runoteoksestaan Hevosenpääsumussa (ntamo). Esikoisteos Leonardo sai siivet (ntamo) ilmestyi 2015.Kolmas runokokoelma on Tulikärpäsiä Tammelan yllä (ntamo 2021) Runoja on käännetty useille kielille(ruotsi, saksa, englanti, espanja ja kiina) sekä sävelletty. Yhdysvaltalainen Brown University julkaisi Kellosalon lyriikkaa englanniksi ja espanjaksi käännettyinä Purple Ink- käännösohjelmassa Suomen edustajana. Parnasso julkaisi sikermän (6 kpl) runoja kokoelmasta Tulikärpäsiä Tammelan yllä. Kellosalo on esittänyt monologeja (Emily Dickinson, Sylvia Plath, Gösta Ågren, Aila Meriluoto, Maria Magdaleena) mm.Kajaanin Runoviikolla, Tampereen Teatterikesässä, Valtakunnallisilla/Pohjoismaisilla Teatteripäivillä. Kellosalo on myös aktiivinen lavarunoesiintyjä.
*****
Runokirjat Leena Lumissa