keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Ruskavälähdyksiä pihaltamme

Kuva etupihaltamme talolta kadulle päin. Sisään tullessa siis vasen puoli eli se, missä olemme kuvanneet syyshortensia Wim's Rediä tosi paljon ja jossa kasvavat vanhat mongolianvaahterat, toinen vanhemmista kartiovalkokuusista, magnolia Leonard Messel, yksi valkoinen pihasyreeni ja kaksi helmiorapihlajaa. Kolmas on toisella puolella sisääntuloa. Valitsen syksystä pitävänä ´mieluusti kasveja, joilla kevätkukinta ja syysruska. Tässä kaksi helmiorapihlajaa ovat juuri niitä sekä tietysti valkokukkainen atsalea, joka on myös tällä puolen, mutta sen sijasta tarjoan samaa lajiketta pohjoisemmalta puolelta...kohta. Toinen helmiorapihlaja ei näy, mutta toinen on tuon vihreälehtisen syreenin takana, jonka liki magnolia, joka myös saa ruskavärin!

Kuvattu yläterassiltamme kohti kallion päässä olevaa suurta kiveä. Kuten huomaatte, ei vain köynnöshortensia nouse terassille vaan myös sen kaveri villiviini. Köynnöshortensia ei aina tule heti 'vain' keltaiseksi, vaan siinä voi olla limeviikkokin. Kummallakin puolella isoa kiveä kasvavat pihlajat. Aikaa sitten huomasimme, että taloa lähinnä olevaa nousee köynnöshortensia ihan omin päätöksin, mutta


Vaan missäs nyt kiipeillään?


Ihan meidän huomaamatta oli köynnöshortensia kiivennyt kaukaisempaan pihlajaan. Sitä ei voinut oksilta nähdä, mutta nyt näkyy kun vähän karsimme. Seison siis autotallimme kulmilla kamera kohti kotiamme eli yläterassi hieman näkyy. Arvasimme, että köynnös lähtee, mutta että näin nopeasti ja on aika yllhäällä jo. Tänä vuonna kiven hortensia ei saanut limeä väriä, mutta

toisena vuonna sai!

Lime on nyt talonpituisen terassimme kannatinpylväissä. Muistattehan, että jos teette pergolaa näillä keinoin, köynnöshortensia ei pidä teräksestä. Siksi nämä  valtavat palkit on tehty kasville suotuisimmiksi puurivoituksella.


Nyt olemme pohjoispuolella ja tässä on pienempi tämän rinteen atsaleoista ruskassa.


Toinen on jo iso ja paljon kuvattu. Näissä valkoiset kukat pienellä keltaisella 'sydämellä'. Minusta jopa kuunliljojen ruskettuneet lehdet ovat kauniita puhumattakaan kartiovalkokuusista.

Ensimmäiset rautatieomenapuun nuput meillä...


Ja ensimmäiset omput. Odotan näiden muuttumista huikean oransseiksi!


Toisin kuin luonnonpihlajat, tuurenpihlajat eivät kärsineet kesän kuivuudesta. Ne antavat nyt parastaan.


Kun lähtee rapuilta pikkupolkua alapuutarhaan eli takakautta, koko matkaa koristavat kalliotuhkapensaat. Tässä minusta aika hauska kuva, kun niin tuuhea, mutta siinä on jyrkkä rinne lehtoon ja alapuolella on toinen samaa lajia. 


Tässä jo näkyy iso kartiovalkokuusi kuin liikennemerkki eli tästä vasemmalle niin ollaan keskipuutarhassa.

Safkaa, kiitos! 
Tulossa on. tulossa on...Lumimies puhdisti juuri linnunpöntöt, joissa kaikissa oli ollut onnistunut pesintä. Kylläinen orava ei häiritse lintujen pesintää. Meillä on turvalliset kesäruokalautaset yläterassilla ja vettä, joten puutetta ei ole kärsitty. Tammia on istutettu ja paljon. Toivon pikapikaa kauppoihin niitä kuorellisia saksanpähkinöitä, tammenterhoja etc.


   
Etupihan mongolianvaahteroissa. Kukapa ei näistä pitäisi. Lisää on kasvamassa.


Jokohan tässä olisi Wim's Redin tämän vuoden finaali...Todella suositeltava syyshortensialajike, vaikka grandifloran ylittänyttä ei tulisikaan.

Toivotan kaikille ruskailoa ziljoona kiloa♥♥
 
Ruskaterveisin
Leena Lumi

maanantai 27. syyskuuta 2021

Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä


Siinä missä nainen on hukassa itsensä ja ympäristönsä kanssa likempänä nelikymppistä, ei pitäisi olla mitään naurettavaa. Hänen itseluottamuksensa vaikuttaa suorastaan olemattomalta ja hän pakenee pahaa oloaan yksin ja etenkin myöhään yöllä tarpeettomiin ostoksiin, kuten Kiinasta tilattuun kirsikankukka vessaharjaan.  Osto-onni on vain lainaa eli se on jotain kolmekymmentä minuuttia ja taas kaikki tuntuu vaikealta. Ja miksi poikaystävät lähtevät hänen luotaan noin kahdessa kuukaudessa. He eivät ehkä kestä hänen todellisuuttaan? Tai hän on niin ruma tai sotkuinen tai muuten vain huono…

Sisko Savonlahden Kai minä halusin tätä (Gummerus 2021) tuntuu jatkavan siitä mihin jäi Savonlahden romaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joka oli uutta ja erottuvaa kirjallisuudessamme. Ihan esikoiseen tämä uusin ei yllä, mutta koska luin kirjan, ei se huono ole. Jos kustannustoimittaja olisi hivenen tiivistänyt tarinan naisen masentunutta toisteisuutta ja Savonlahti olisi kirjoittanut tarinaan yhden kunnon muutoksen, teos olisi vetänyt vertoja esikoiselle. Toisaalta Siskon uniikki tapa kirjoittaa on edelleen vetävää. Hän kirjoittaa ihan kuin suodatin olisi hajonnut ja kirjan nainen toimii sen mukaan. Paitsi, että nyt on alkanut ilmetä masennusta, ylinukkumista ja ikäkriisiä, joita hän puhuu auki parhaalle ystävälleen Samulille, eikä kanssaan asuvalle Valtterille, joka haluaisi kuunnella. Koska Valtteri myös arvostelee, ei nainen sitä kestä. Malmin hautausmaalla syvässä lumessa tai taidenäyttelyissä on tuttua ja turvallista purkaa Samulille omia ongelmiaan:

”Pelkään, että olen Valtterin seurassa oma itseni. Ymmärrän hyvin, jos hän ei pidä siitä.”

”Haluaisin olla parasta, mitä hänelle on tapahtunut”, huokaisin, ja pysähdyin. ”Mutta pelkään, että Valtterista alkaa tuntua että olen hänelle pelkkä kivireki.”

”Ehkä voit olla jotain jotain siitä välistä”, Samuli sanoi ja katseli kysyvän näköisenä edessämme olevaa maalausta. Minä pidin siitä. Punatukkainen nainen istui mustissaan selkä kumarassa. ”Ehkä voit olla paras kivireki, jota Valtteri on ikinä vetänyt.”

”Ehkä olenkin”, vastasin.

”Minä en ymmärrä, miksi ihmiset pitävät niin paljon Helene Schjerfbeckistä”, Samuli sanoi. ”Kaikki hänen työnsä näyttävät siltä, että ne ovat jääneet kesken.”

Kaikkien Samulin kanssa käytyjen keskustelujen välissä naisemme nukkuu, käy lääkäreissä, shoppailee ja on yhä enemmän hukassa. Hän ottaa iltaisin puolikkaan Ketipinoria saadakseen nukuttua ja tekee sen mahdollisimman hiljaa ettei Valtteri kuulisi.

Malmin hautausmaalla Samulin kanssa:

…edessäni hautakivi jossa luki AAVIKKO ANJA ORVOKKI.

”Nuori”, totesin.

”Niin”, Samuli sanoi. ”vaikka muistan kyllä ajatelleeni silloin kun Armi kuoli, että hän oli aika vanha.”

”Niin minäkin”, vastasin.

Hautakiveen oli kiinnitetty kultainen enkelipatsas.

”Sano minun sanoneen”, totesin. ”Jonain päivänä Suomessa tullaan vielä ihmettelemään sitä, miten suhtauduimme Dannyyn ja hänen naisjuttuihinsa.”

”Ihan varmasti”, vastasi Samuli.

Kaksi näytettä, miten helppo naisemme on kertoa Samulille kaikesta. Melkein kaikesta. Tuntuu kuin ostaminen olisi ahdistuslääkettä, jota päähenkilömme nauttii. Lopulta hän menee psykiatrille ja todetaan vaikea masennus. Ketipinoriin tulee mukaan Venlafaxin. Jotain kivaa ja karvaista tapahtuu sen seurauksena, mutta muuten lukuun ottamatta finaalia tietty ’savonlahtinen’ toivottomuus jatkuu. Erityiseksi sen tekee lukea juuri tuo suodatinvajaus eli kaikki on kuin suoraan pään sisältä vedettyä mitään kaihtamatta. Tyytymättömyys ja alituinen pelko kelpaamattomuudesta on ajanut naisemme asuntoonsa. Aika ikävältä tuntui, että hän jäi jouluksi yksin sekamelskan keskelle, vaikka Valtteri oli kutsunut hänet perheensä joulunviettoon.

Toivon tälle kirjalle jatkon, jossa voisi syntyä vaikka vauva. Ne kaksi nuorta naista, jotka lukivat hulluina nauraen Savonlahden edellisen kirjan, ovat toinen jo äiti ja toinen on saamassa vauvan marraskuussa. Tämä teos lähtee viime mainitulle, jolla kohta alkaa äitiysloma. Hän antaa sen sitten bestikselleen vaikka joululahjaksi taikka muuten vain kun ystävä järjestää ’baby showerin’. Ensimmäisessä heillä oli enemmän samaistumista kuin tässä eli odotin finaaliin vauvaa. Tulevat 'nonnat' saavat olla näin mahdottomia!  Niin siitä joulusta yksin…

Kun rullailin viihdelehden nettisivua alas näin videon. Panin sen pyörimään. Videolla Danny pukeutui joulupukin asuun.

Voin pahoin.

Miksi olin kotona yksin?

lauantai 25. syyskuuta 2021

SINUNKO KÄTESI SIROTTELI TÄHTIPÖLYÄ KIRJOITUKSILLENI


Pilvi on käärinyt sateensa ja vienyt sen pois,
sarastus on vetänyt koilliseen hopeajuovan.

Tähti, jota ehkä ei ole, on syttynyt vaalealle pohjalle,
myöhästynyt uutinen hämärtää mielen kysymyksillä.

Luetko sinä tämän runon, sitten kun minua ei enää ole?
Kuuletko äskeisen sateen? Näetkö aamun juovan? Näetkö
                                                tähden jota ei ole?

- Eeva-Liisa Manner -
Niin vaihtuivat vuoden ajat (Tammi 1964)

torstai 23. syyskuuta 2021

Puutarhan kalusteet, Täydellinen päivä, villiviiniä ja....


Jos on iso puutarha, se 'huutaa' myös kalusteita. Meillä on ollut alapuutarhassa valkoinen puinen kahdelle ja pöytä siinä ja kaksi samanlaista terassin alla sekä vielä lehdossa puistonpenkki sekä sillan vieressä äidiltä saatu puutarhapöytä neljällä tuolilla. Sen lisäksi terassilla ruokapöytä ja monia korituoleja ja sisääntulossa aina joku pieni Ikean juttu, 

nyt nämä. Aika vain tekee tehtävänsä ja kun yksi kolmesta valkoisesta kalusteesta alkoi hajota

tajusin, että tämä kuvakulma on yhtä tyhjän kanssa ellei alimmalla puutarhatasolla ole kalustetta. Se on nyt jo pois, mutta sen liki on istutettu kastanja, joten joku kevyempikin siinä menisi tai sitten sellainen, jota ei tarvitse huoltaa.

Tällainen rautainenkin pöytäryhmä valkoisena olisi kätevä ja huoltovapaa. Jos ruostuu, niin se on vain rappioromantiikkaa. Surrako jo ensi vuotta ja keväthintaisia kalusteita. Ei ja ei.

Janne Huuskosen teos Täydellinen päivä on blogissani jo luettukin ja pidän sitä hyvin tärkeänä ja kiinnostavana kirjana. Siinä on just se jokin, mitä ei voi tavoittaa kuin tunteella. Vaikka siinä on mukana huumeiden käyttöä se ei ole siltikään ns. huumekirja, sillä en niitä jaksa enää lukea. Tämä on enemmän ja sen sanoo myös Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander tänään jutussaan Kaikki pitää paljastaa, jotta voi vapautua häpeästä. Majanderkaan ei oikeastaan moiti mitään, mutta sanoo 'rakenteen junnaavuudesta huolimatta Huuskosen romaani on väkevä ja hyvä.' Kritiikki on sulaa kultaa♥ Majanderia ihmetyttää vain, 'miten teoksen nimi voi olla Täydellinen päivä, kun tarina ei tarjoa ensimmäistäkään?' Minä koin niin, että Täydellinen päivä oli jokainen päivä, jonka kirjan Mikko oli ilman huumeita ja niitä oli kirjassa monta. Lopulta Mikosta tulikin se, joka oli vastuussa omasta ja toisten lapsista etc. Olen levittänyt kirjasta tietoa koulukuraattoreille ja opettajille, että yläasteen opettajat yms. lukisivat tarinan. Mieheni oli niin vaikuttunut, että sanoi kirjan kuuluvan kaikkien niiden luettavaksi, jotka touhuavat nuorten kanssa. Tämä on Janne Huuskosen esikoisteos, joten nyt on sitten jännitettävä Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoa parhaalle esikoisteokselle. Vai onko?

Villiviini ja köynnöshortensia sulostuttavat ala- sekä yläterassiamme. Tämä on loistava yhdistelmä, sillä köynnöshortensia aloittaa jo huhtikuulla, villiviini paljon myöhemmin. Villiviini herättää ruskan ja kun köynnöshortensia on ihan keltainen, se voi joskus saada jopa limen värin. Muistattehan, miten alaterassin katossa on tähdet eli ledit, minkä mahdollistaa yläterassin lattia.


Tällainen väri on muutamana vuonna ollut suurta kiveä syleilevässä köynnöshortensiassa.


Villiviinikaari syyskuun 3. päivänä. 


Tässä varmaan joku muu vuosi, koska pieni vaahtera näkyy jo ruskassa taustalla.


Sain hauskan yllätyksen lukijaltani faceboookin puolella koskien suosikkisitaattiani Oscar Wildeltä. Pirjo Aho: "Rönsyilen hieman tuohon blogiin, jonka yhteydessä Leena Lumi mainitsee mieli-sitaatikseen kuvassa näkyvän lauseen Oscar Wildeltä. Olipa niin tuttu mulle Lontoosta että hätkähdin, Covent Gardenin ja Trafalgar Squaren laitamilta St Martinin kirkon kupeesta löytyy tämä kivipenkki. "

Kiitos Pirjo Aho♥

Tässä Merin ja Samin omenapuun katveessa on hyvä pahoitella kiireitäni. Syyskuu on ihana, mutta yllättävän vauhdikas. Nyt pitäisi olla sovittamassa uusia laseja, mutta en ole, sillä eilinen ilta vei voimani. Olin illan kiinni puhelimessa perheenjäseneni tukena...Sitten en saanut enää unta. Luen kirjoja nyt ihan omien jaksamisteni mukaan, sillä ison puutarhan talviteloille laitto ei ole pikkujuttu kaurisverkkoineen ja kevätsipulikukkineen yms. Lisäksi kohta on taas lähtö jonnekin päin...Se pakkaaminen! Kirjat tulevat ajallaan, perhe elää tavallaan. Lumimies on nyt kolmatta päivää leikkaamassa hiljaisella akkuleikkurilla kuusiaitaa, joka ei ihan lyhyt. Huomenna oltava cityssä monestakin syystä ja sen jälkeen vielä uusi tulostin, sillä entinen sanoi itsensä irti.


Nautitaan kiireistä huolimatta syyskuusta, sillä kun se on ohi, saa taas odottaa...tätä kaikkea. Yritin löytää niitä hortensioita, joita olen vuosia istuttanut maahan, mutta kuvia ei vain löydy kuin niitä, joita olen jo julkaissut. Ne tulivat maassa kauniin punaisiksi ja isoimmat on siirretty ruukuista maahan vasta viikko sitten. Ehkä liian myöhään...aika näyttää. Sama koskee orvokkeja ja tete -narsisseja eli maahan vain ja istutuskastelu. Seuraavana vuonna on ihmeteltävää.

Nautinnollista syyskuun viimeistä viikonloppua kaikille♥

Love
Leena Lumi



No niin, nyt sitten ehkä voin jopa nähdä, mitä luen! Kehysten väri kahta eri harmaata ja vähän vihreää, kuten Itämeri ja silmieni harmaanvihreys.


En paljon hidastellut sillä ensimmäiset, jotka sovitin, myös jäivät. Hyvän palvelun tarjosi Fenno Optiikka ja Marika, jolta alimmainen kuva. Kiitos♥

maanantai 20. syyskuuta 2021

Ninni Schulman: Tervetuloa kotiin

Samalla kun mietti, hän selasi vanhoja viestejään ja lähetti sen sijaan Torunille kolme punaista sydäntä.

"Sinä olet parasta mitä minulle on tapahtunut", hän kirjoitti.

Mikä hänessä oikeastaan oli vialla? Oliko hänestä tulossa impotentti ukko? Hänellä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut tällaista ongelmaa.

Tänä iltana oli ehdottomasti viimeinen mahdollisuus tässä kuussa ja pelkkä ajatuskin hermostutti häntä.

Kun hän oli yksin, kaikki oli kunnossa, mutta ei sitten enää yhdessä Torunin kanssa. Miten se oli mahdollista? Hän ei todellakaan ymmärtänyt.

Ninni Schulmanin viides suomennettu Hägfors -sarjan kirja Tervetuloa kotiin (Välkommen hem, Tammi 2021, suomennos Jukka-Pekka Pajunen) kantaa vahvasti aikaisempien Hägfors-sarjojen tunnelmia. Kiinnostus on melkein yhtä suuren osan tarinan ihmissuhteissa kuin tutkittavissa rikoksissa. Niinpä sana arki vilahtaa helposti mukaan, mutta hyvällä tavalla. Silti jännitystä on ihan riittämiin tällaiselle paatuneelle kovempien dekkarienkin lukijalle. 

Tällä kertaa monet saavat luokkakokouskutsun. Olisi juhlat, jotka järjestettäisiin heidän entisen luokanvalvojansa huvilalla. Magdaleena ahdistuu jostain syystä heti. Hän ei kuitenkaan keksi nyt edes lapsia syyksi, sillä Petter on viikonloput kotona Norjasta, jossa käy töissä. Niinpä hän keksii motiiviksi lähteä heidän luokkansa ainoan julkkiksen eli Jackin haastattelun.

Kun juhlailta koittaa on jo pimeää. Aluksi tarjotaan drinkkejä ja yllättäen porukat ovat ihan sekaisin. Kun tulee kummitusreitin vuoro, sovitaan kuka kenenkin kanssa kulkee ja ketään ei sitten jätetä. Monet kaatuvat ja loukkaantuvat enemmän tai vähemmän pilkkopimeässä metsässä, vaikka reitti on merkitty valoilla ja muilla merkeillä. Aamulla huomataan, että yksi on joukosta poissa. Juhliin osalliset ovat aika sekaisin ja kun huomataan, että Christerin sisar Tina on ollut mukana, Christer jäävätään tutkinnasta ja Petra ottaa tutkinnan johdon. Hänelle tulee lisäapua, joka oli hänelle vaikein mahdollinen. Mies jota hän ei ollut ennenkään pystynyt vastustamaan. Mies, jolle hän lähtisi ellei olisi avioliitossa Lassensa kanssa. Mies jota hän ei tohdi edes katsoa silmiin!

Magdalena Hansson, paikallislehden toimittaja, käy kuumana huonosta olosta huolimatta, sillä hänen on saatava tästä nopein ja kuumin uutinen. Magdalena, joka sekaantuu tosi paljon poliisitutkintoihin ja on uusperheen äiti, tekee ennen kuin ajattelee. Liv on vielä hyvin pieni ja koska Petter on lähtenyt töihin Norjaan, lapsi saa olla pari tuntia tilapäishoidoissa. Magdalena tekee jo nyt osa-aikaista vuoroa ja tietää menettävänsä työnsä ellei hän ole aina paras. Olemme jo aikaisemmin saaneet tietää, mitä Petter on mieltä Magdalenan innosta rikostutkintaan, mutta...

Petter saapuu Livin kanssa sairaalaan katsomaan Magdalenaa, jonne tapahtumien saama käänne on hänet vienyt. Käytös on ihan ystävällistä, kunnes hoitaja ja Liv menevät kauemmas, mutta sitten:

"Miksi, minkä takia sinä teet koko ajan tällaista?" Petter sähähti." Etkö olisi voinut kertoa, minne olit menossa?"

"Silloin sinä olisit vain yrittänyt estää minua ajamasta sinne, eikö niin?”

”Mikä olisi ollut ihan hyvä asia”, Petter sanoi.

”Mutta silloin …. ei olisi enää hengissä”, Magdalena sanoi. ”Nyt on.”

Ninni Schulman tuntee mitä ihmiset odottavat ja siksi nämä Hägfors-sarjan kirjat ovat niin suosittuja. On jääkaappi tyhjänä, mietitään mitä ruokaa laitettaisiin, joku vaate on revennyt, naiset pitävät itseään lihavina ja miehet korkeintaan itseään vain impotentteina, mitä ei suinkaan ole eräs, joka on taas lähtenyt ja Petra kiehuu päättämättömyydessään. Kuitenkin tapahtuu vakavia rikoksia ja ihmisiä kuolee. Finaalit kyllä varmistavat, ettei voi olla jatkamatta. Olen aika paatunut rikoskirjojen lukija, mutta Schulmanin trillerit ovat kuin hyppy viileään mereen. Tai piristysruiske, jos joku ei pidä pimenevistä illoista tai muuten vain ei ole tyytyväinen. Huomasin lukeneeni koko sarjan ja hämmästyin itsekin! Jos vasta aloitat, tässä lista eli kannattaa lukea kronologisesti: Tyttö lumisateessa, Poika joka ei itke, Vastaa jos kuulet, Älä kerro kenellekään ja nyt uusin eli Tervetuloa kotiin.

Olen vankkumaton yllättävien finaalien kannattaja ja toiseksi viimeisin luku on nyt tässä kirjassa se unohtumattomin. Mitä meidän Christerimme oikein touhuaakaan?

*****

Dekkarit Leena Lumissa

lauantai 18. syyskuuta 2021

Tulet kuin valo yhtä aikaa...


Tulet kuin valo
yhtä aikaa joutsenten
kanssa luokseni.
Tarjoan illallisen
sulaa merta lasissani.

- Eija Aromaa -
kuva Pekka Mäkinen

torstai 16. syyskuuta 2021

Leena Kellosalo: Tulikärpäsiä Tammelan yllä



Äidin kynsien valkeat kuut napsahtelevat

Remingtonin näppäimille

avaruuden ikkunaruutuun

Hän piirtää tiedustelulle kartan

jonka lähetti vie yli kuolemanlinjojen…

Äiti siirtää tekstin lennättimellä eetteriin

polttaa paperin sinkkiämpärissä

pitkä tulitikku hiiltyy viimeisenä

katsoo Linnoitustoimiston erkkeri-ikkunasta

kun venäläinen tiedustelukone syöksyy savuten järveen.

On kymmenes elokuuta

Laurin kyynelten päivä

jolloin maapallo kulkee Perseidien tähtipölyn läpi meteorisateessa…

Leena Kellosalon Tulikärpäsiä Tammelan yllä (ntamo 2021) on hänen kolmas runoteoksensa. Ensimmäinen oli Leonardo sai siivet, josta löysin Nerudan hengitystä

Mikä autuus olikaan saada omaksi ja luettavaksi ja saada kertoa teille Leenan kirjasta Leonardo sai siivet. Vaikka olen runoa ja paljon Nerudaa, vaikka sydämeni on iltalaulun niittäjä ja tuuli metsästää silmieni pohjia, en ole vailla aavistusta. Huudan illan ja päivän tuuleen, että nainen, jonka helmoissa kotilot kalisevat vasten kiviä, kirjoittaa meille runouteen uuden luvun. Hän heittää sanojensa verkon, joihin halusta vangiksi jäämme.  Eikä minua jäävätä siksi, että olen etäinen ja täynnä surua, sillä tiedän, että hiljaisuuteni puhuu vaikka sanat virtaavat.

Toinen oli Hevosenpääsumussa, jossa Nerudan hivelyä, mutta myös

Leenan Hevosenpääsumussa on tiivistynyttä ja koettua elämää, isoisän ja isoäidin kokemuksia, muidenkin, myös omien vanhempieni. Karjalaisjuurinen äiti, kuin uni arjen keskellä, kaikki tuli hoidettua ja ruokottua: lapset, työ, puutarha, vahingoittuneet perhoset, kirjat, kirjeet, sukulaiset ja lapsikin monta kuukautta sairaalassa ja toinen otettiin pois…

Tulikärpäsiä Tammelan yllä Leenan äiti toimii sodan aikana tiedustelussa ja pillerinpyörittäjä/skarabee oli kulkenut äidin matkassa kuin talismani. Sen hän oli saanut Viipurissa temppelitanssijatar Leena Rintalalta.

”Muinaisessa Egyptissä skarabeen avulla toivottiin kuolemattomuutta. Hautoihin kivikuoriainen laitettiin sydämen puolelle. Kuoriainen esiintyy kokoelmassa kuolemattomuuden symbolina eri muodoissaan. Tulikärpäset eli kiiltomadot ovat oikeasti kovakuoriaisia.” (LK)

Unemme muuttuvat kiiltäväkuorisiksi sittisontiaisiksi, kun vajoamme suon syliin metsän pienten eläinten ryömiessä ylitsemme kuunkokoisin silmin…

”Äitini työskenteli jatkosodan aikana alle kaksikymppisenä linnoitustoimistossa salaisissa tehtävissä. Esikunta työntekijöineen lähti aina viimeisenä rintamalinjan edetessä asemapaikasta uuteen.” (LK)

Luin Leena Kellosalon Tulikärpäsiä Tammelan yllä heti kahteen kertaan, ensin itselle hiljaa ja sen jälkeen ääneen miehelleni, joka on Nokialta, Leena Nokian ja Tampereen rajalta. Vihnusvuoresta. Lumimies tunnisti heti paikkoja, joista en ollut kuullutkaan eikä hän yhtään ihmetellyt, että Leenan äidin toiminta koodauksessa vangitsi minut heti. Olinhan juuri lukenut Ruusukoodin! Quinnin Ruusukoodi kertoo etenkin naisista koodauksessa ja onhan siihen kiedottu romanttinen yllätyskin…

Kaikkien Leena Kellosalon runoteosten upeat kannet ovat Juha Tammenpään taidonnäytettä.

Leenan kuvakieli on ainutlaatuista, sillä kun äiti matkustaa linnoitusväen mukana tykki havuilla peitettynä, pilvet ovat kuin ’ylitsepursuavaa omenahilloa.’ Tai ’nainen helottaa kuin vähäwattinen halogeeni’. Tai kun Anni paistaa piimäräiskäleitä ’keittiö säkenöi viimeöistä unta’ ’kehitysnesteestä nousee valuvia hahmoja/ kristalliyön tuhkaa/ kihlakuvassa puoliksi juutalainen Elis asepuvussa’ ’vaahtoavat utarepilvet/ kuin Helena-mummun Högforsin liedellä’. Proosarunoissa kokonaisia elämiä. Mennyt maailmamme lyyrisessä tähtisateessa.

…/ Anni jättää Eliksen rannalle

liukuu mustaan Näsijärveen

yön kolmannella tunnilla

kun kuu heittää repaleisen paitansa

ja pulahtaa kuin äänetön sieni veteen

siinä he keinuvat yön aalloilla

nainen ja kuu

yön kolmannella tunnilla/

Kuunsilloilla rakastellaan ja suudellaan. Maistellaan toisen märkää ihoa ja solmitaan sopimuksia. Kuu ei ikinä lakkaa kiehtomasta mieltä. Se tekee meille mitä tahtoo. Kiihdyttää unohtumattomaan, josta sinkoavat rakkauskirjeet, runot ja kaihon kyyneleet.

Leenaa on kiehtonut Goethen valo-oppi:

…/hänelle Uuno ojentaa kätensä

painaa oman varjonsa Johannan varjon päälle

pimeytensä nuoren naisen pimeyteen

 

Lyhtykukka palaa seittipimeydessä

huoneet roikkuvat

valaistuvat/…

Miten hauskaa olikaan löytää Leena näyttelemässä vintillä Lumikuningatarta isoäidin koinsyömässä morsiuspuvussa…Samoja juttuja omassakin lapsuudessa.

Piha on täynnä särjettyjä peilejä

pirstaleisia sydämiä

ja lumottu näätä tanssii

rotkoisen kuun valaisemalla hangella

ja sitten olenkin Kerttu

ja heitän punaiset talvikengät huhtikuunjulmaan Litukanojaan

joka virtaa jääsohjossaan

itken pollokärpäsenkokoisia kyyneleitä Idan silmiin ja sydämeen.

”Kuun sirpaleet ovat minulle symboli naiseuden särkyneistä toiveista. Olen kuuhullu, kuu liikauttaa vesiäni puoli viikkoa ennen ja jälkeen täyden kuun, joka on kirkas ja huikaisevan uskalias.”(LK)

…syyskuussa uusi kevät

orjanruusu kukkii

mutta kuu on erilainen:

Täysikuu, tomukuu, opaalikuu

Oi Leena! Kirjasi saa minut tanssimaan kuutamossa, yökiitäjät hiuksillani, usvan kostea syli tulvillaan tulevia seikkailuja.

*****

Leena Kellosalo on tamperelainen runoilija, FM (Pro gradu runoilija Helvi Juvosen metaforat ja vertaukset),näyttelijä/lausuja, äänikirjojen lukija, kriitikko ja kirjailijakouluttaja. Hän sai Tampereen kirjallisuuspalkinnon2018 runoteoksestaan Hevosenpääsumussa (ntamo). Esikoisteos Leonardo sai siivet (ntamo) ilmestyi 2015.Kolmas runokokoelma on Tulikärpäsiä Tammelan yllä (ntamo 2021) Runoja on käännetty useille kielille(ruotsi, saksa, englanti, espanja ja kiina) sekä sävelletty. Yhdysvaltalainen Brown University julkaisi Kellosalon lyriikkaa englanniksi ja espanjaksi käännettyinä Purple Ink- käännösohjelmassa Suomen edustajana. Parnasso julkaisi sikermän (6 kpl) runoja kokoelmasta Tulikärpäsiä Tammelan yllä. Kellosalo on esittänyt monologeja (Emily Dickinson, Sylvia Plath, Gösta Ågren, Aila Meriluoto, Maria Magdaleena) mm.Kajaanin Runoviikolla, Tampereen Teatterikesässä, Valtakunnallisilla/Pohjoismaisilla Teatteripäivillä. Kellosalo on myös aktiivinen lavarunoesiintyjä.

*****

Runokirjat Leena Lumissa

tiistai 14. syyskuuta 2021

Koti ruskan sylissä ja taas silmälasit!

Täällä me sitten asustamme. Syksyisin kevättä suloisemmin. Alaterassista on tullut pergola kiitos köynnöshortensiaseinien ja yläkerran ikkunoitakin reunustavat kasvit kuin maalausten kehykset. Niistä voi katsella miten lehtomme värit muuttuvat. Kun katsoo terassin kaidetta ymmärtää, miksi upean köynnöshortensian joukkoon kannattaa istuttaa toisinaan villiviiniä.

Toisessa päässä terassia on alhaalla pergola, jonka seinät vain tihentyvät köynnöshortesnioista.

Tässä toiselta puolelta ja ylhäällä näkyy ruokakatoksemme, jOka on saamassa upeita villiviiniverhoja.

Syyspesämmme♥

Tässä Lumimies kokeili vanhalla pokkarilla ja johan kirkastuivat värit!

 Ruokakatoksemme on saamassa upeita villiviiniverhoja::

Useimmat kasvini saavat ruskavärin, mutta ei takana näkyvä alkusuven kaunotar syreeni Holger Isabella. Hän saa olla silti vaan, sillä valkeat kukinnot juhlistavat ruokailua kesäkuussa terassilla.

Tämä ei nyt jatku ihan kohtakaan, koska se suuri kaneliomenapuu kaatui myrskyssä. Siitä kaivettiin koko vanha juurakko pois ja näky on ei niin kiva. Tasoitettu se kyllä jo on ja multaa on eli istutan Ruususen unen ympärille scillaa, sillä sitä katosi onnettomuudessa paljon. Sen puun ympäristöhän oli aivan täynnä sinistä scillaa.


Toki voimme muistella millaista oli polulla eräänä syksynä:

Paljon on multaa ja ideoita virrannut tämän jälkeen...sekä oudosti kadonnut pilvikirsikoita. Onkohan niissä joku jalostusvika, kun samaa kuulen monelta muulta.

Keijunmekkotuoli komeudessaan viime vuonna. Tuolien ikä on varsin pitkä, mutta ei ääretön.

Nyt toinenkin tuoleista vetelee viimeisiään, mutta keijunmekon väreissä.


Niin paljon tästä on ollut iloa, että kai yksi huonoimmista tuoleista keijunmekolle keväällä uhrataan.


Tämä kaunotar pärjää lumillekin:

Elämme nyt ruskaa saarellamme, mutta kohta taas ajelemme länsirannikolle. Just vasta sain purettua Lohjan pakaasit, kun oli niin paljon muuta...Nyt alamme laittaa hiljaksiin puutarhaa talvikuntoon eli kaurisrautoja ainakin yli kymmenen tukikepeillä ja magnolialle se tuulensuojahallaharso, mutta sitä ei ihan vielä.


Wim's Red syyshortensia kuvattuna vartti sitten 14. päivänä lokakuuta 2021. Kamerani on ihan muuta kuin mitä sen piti olla, joten pensaan kukat ovat tummemmat. Oikea väri löytynee täältä vuodelta 2016, jolloin aloitimme tämän kauniin syyshortensian kanssa. Pidän kyllä tuosta vispipuuron väristäkin...Viistosti oikeaan näkyy kesäkuulla upeasti kukkinut atsalea. Sekin tulee saamaan ruskavärin.
terveisin ruskapuutarhasta
Leena Lumi

Launtai meni suurimmalta osin uusien lukulasien etsintään. No, eilen oli sitten ne saatava ja löysimmekin kaksi meille uutta liikettä, jossa kaikki lasit eivät näyttäneet samanlaisilta. Itseasiassa oli niin kova valinta. Olisin itse ottanut räväkämmät, mutta kun tytär Lohjalta ja mies vieressä olivat toista mieltä, annoin periksi. Voivat näyttää sinisiltä mutta eivät ole! Näihin unohtui kuvatessa suojakalvot päälle! En ole kuvausflow'ssa, ja se näkyy. Olin huonotuulinen, sillä en pidä kun minua painostetaan, eikä kyse ollut edes rahasta. Palkistani löytyvät ne kaksi liikettä, joissa on persoonallisia silmälaseja ja hyvä palvelu. Menkää niihin!

Mukavaa viikon jatkoa. Seuraavakin juttu voi olla yksi luvattu puutarha-asia, sillä luen nyt taas aika tukevaa kirjaa. Uudet lasit saan vasta ensi viikolla. Nyt lähden vetämään myyräsuojuksia puihin. Halit♥

sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Janne Huuskonen: Täydellinen päivä


Minua oli poljettu, minut oli hakattu, ryöstetty, myyty ja petetty ties kuinka monta kertaa, usein tavallaan syystä mutta usein myös ilman omaa syytäni.

Halusin aina ymmärtää, miksi niin oli käynyt. Suurin henkilökohtainen loukkaus ja tragedia olisi ollut se, että syy olin minä. Minua sai polkea, koska olin niin mitätön. Hakata, koska en pystynyt puolustamaan itseäni ja….Myydä koska minusta ei ollut koskaan hyötyä kenellekään ystävänä, ja pettää koska olin se, joka ei kuulu joukkoon.

Janne Huuskosen Täydellinen päivä (WSOY 2021) oli minulle erikoinen valinta, sillä valitsin kirjan sen kannen takia! Toki luin mitä se piti sisällään eli huumetarinan, joita vältän kuin ruttoa. En vain jaksa. Olipa nyt erinomaista, että jaksoin, sillä tarina on ns. huumekirjojen rajat rajusti ylittävä. Toki siinä on käyttöä ja niiden seurauksia. Alituista rahapulaa ja muilta, kuten äidiltä, rahan pyytämistä. Tosi huonoja kavereita, mutta myös solidaarisuutta, jonka voivat tuntea vain saman kokeneet. Ryömitään pohjamudissa, mutta sieltä noustaan myös ylös. Viimeinen katkolla olo on viimeinen, vaikka kukaan ei siihen uskonutkaan etukäteen. Tarinan Mikkomme oli tullut tiensä päähän. Hänessä oli herännyt voimakas halu pelastua sekä ottaa vastuu lapsista ja äidistään, joka oli aina auttanut häntä. Mikkoa pelotti niin, että piti elää vielä yksi vuorokausi ennen katkolle menoa huumehuuruissa. Sielläkin äiti kuskasi Mikkoa ja tämän kavereita, aikuisia miehiä, yöaikaan.

Janne Huuskonen osaa todella kirjoittaa. Tiheää tarinaa, jossa ollaan milloin huumehommissa tai jo toimittajana, jossa sai koko ajan pelätä menneisyytensä paljastumista eli aikahyppelyä ilman lukuja, joissa olisi autettu lukijaa. Se että Huuskonen osaa kirjoittaa, paljastuu myös siinä, että lukija tietää koko ajan, onko menossa nyt Mikko huumeissa vai Mikko jo huumeista pelastuneena. Teksti on myös kiintoisan kuvailevaa enkä voinut olla ajattelematta tätä elokuvana. Mitä tulee jutun naisiin, he vasta kiinnostavia ovatkin, sillä Mikon vaatimukset naisten suhteen ylittivät minusta kaikki rajat. Ne olivat suuruudenhulluutta, mutta hyvä, että oli uskallusta paljastaa. Minäkään en nyt viitsi alkaa latoa tähän omia me too-juttujani.  Itse asiassa Mikko oli naisille vaaraton. Kun hän yrittää hoitaa omaa lastaan, joka erossa jäi vaimolle, vaikka ei olisi ehkä pitänyt ja yhden linnassa olevan kaverinsa lasta, hän on suorastaan ylivastuuntuntoinen, vaikka saa juuri omalta lapseltaan kuraa niskaan, koska äitinsä on kertonut mitä sattuu lapselle tämän isästä. Sitä virhettä Mikko ei tee. Kirjassa Mikko tietysti pohtii paljon, miksi kaikki tämä oli tapahtunut, mutta hän on mielestäni rehellinen eikä vika ole kaikissa muissa. Maailma ei ole hänelle velkaa!

Mikään yksittäinen tapahtuma ei selittänyt sitä, mikä minusta oli tullut. Elämäni näytti sarjalta huonoja valintoja ja epäreilun vaikeita olosuhteita. Lopputuloksena muovautunut ihminen oli hämmentävä, mutta se olin minä.

Olin helvetisti itsekeskeiseen pelokkuuteen hukattua potentiaalia. Ihminen joka ihastuu ja vangitsee. Ihminen, joka sen jälkeen alkaa pakkomielteisesti miettiä eroa., mutta ei uskalla kertoa kumppanilleen, ettei oikeastaan halua olla suhteessa, ja siten pidättää itseään ja toista elämästä. Ihminen, joka on ystävilleen salaa virittyvä aikapommi…Olin melko varma siitä, että olin viallinen. Toinen, hyvin epätodennäköinen mutta mahdollinen vaihtoehto oli, etten vain ollut tavannut oikeaa kumppania.

Minä lupasin, että Mikko ei syytä olosuhteita, mutta näin täydessä tarinassa sekin voi alamaissa olla mahdollista. Yleensä hän kirkkaana hetkenä ihmetteli, miten hyvä joku hänelle on ollut, kuten nainen, jonka kanssa hän oli vain kaveri, mutta hoiteli omaa ja linnakaverinsa lasta yhdessä, lapsensa äidin jouduttua kiinni, pelkästään ystävänä, vaikka nukkuivatkin joskus samassa sängyssä. Lasten turvallisuuden tunne oli taattava.

Tässäpä tarina, josta voisi monelle olla apua. Henkilökohtainen vertaistuki voi tulla liian iholle, joten tässä toinen ratkaisu. Minua hämmästytti Janne Huuskosen tekstin väkevyys. Sen laadukkuus eli tämä kirja kyllä noteerataan jossakin isosti. Otin kirjan mukavuusalueeni ulkopuolelta. Voi olla, että Janne Huuskonen ei edes lue naisten kirjoja, mutta uskoisinko tuota…Minähän olen aika hämmentynyt siitä, miten vain yksi prosentti miehistä lukee naisia. Miehet, jotka lukevat naisten tekstejä, kirjoittavat kiinnostavimmin. Ehkä Janne Huuskonen on poikkeus tässäkin, sillä minut hän yllätti positiivisesti.

Kirjan lopusta käy ilmi, että Janne Huuskosessa on tai on ollut Mikkoa, mutta paljon on muutettukin. Tämä suoraan lukijalle:

Nyt olet kuullut tarinani, jonka kertomista pelkäsin niin kovasti. Olen helpottunut. Mitä tahansa sanot, saattaa saada minut kyyneliin. En ole enää kovin peloissani. Nyt on sinun vuorosi puhua.

Mikko, toivon niin, että olet saanut sen kotisi, joka on perheilta auringon lämmittämällä kalliolla seisovassa saarimökissä. Ja vaimon, joka on pullantuoksuinen, mutta joka katsoo sinua silmiin sillä tietyllä katseella ja hipaisee kivasti ohimennen. Toivon, että palapelisi on osittain valmis, sillä valmis olisi liian tylsää. Tyhjät aukot palapelissä ovat ehkä tulevaisuudessa täyttyviä unelmia! Seikkailuja, joista et ole edes osannut uneksia!