keskiviikko 31. elokuuta 2011

ON TULLUT AIKA LÄHTEÄ. KESÄ KÄÄNTYY PIAN SYKSYKSI JA...

On tullut aika lähteä.

Kesä kääntyy pian syksyksi
ja minä haihdun syystuulten puhaltaessa.

Ja sinä.

Sinä olit lähelläni suojaten, rakastaen.
Huomaat poissaoloni hetken aikaa,
mutta tajuat pian, että olinkin vain uni,
jota ei koskaan ollut.

Vaikka lähdin, minä muistan sinut.
Ja unessani toivon, että olisit yhä siinä.

Jonain päivänä hiljainen kuiskaus menneisyydestä
tuo sinut luokseni jälleen.
Surullinen hymy huulillani
maistelen muistoasi hetken.

Hiljaa nostan pääni pystyyn ja
käännän kasvoni takaisin tuuleen.

- Heli Vilmi -
Hiljaisia tuulia (Books on Demand 2011)
kuva Pekka Mäkinen

KAUSIRUOKAA KASVIKSISTA - 40 RUOKAIDEAA KOTIMAISISTA AINEKSISTA

Miltä kuulostaisi Paahdettua parsaa, parmesaania, hakattuja pähkinöitä ja viinietikkakastiketta? Tai Grostineja, härkäpapuja, pecorinoa ja yrttisitruunalevitettä? Tai Vuohenjuustolla ja marinoiduilla vihanneksilla täytetty pizza? Näitä ja monta muuta, yhteensä neljäkymmentä ruokaideaa tarjoaa Pia Hallin kirja Kausiruokaa kasviksista – 40 ruokaideaa kotimaisista aineksista (Säsongens vego, Minerva 2011, suomennos Anna-Maija Luomi).

Kirja on nimensä mukaisesti ylistys kausiruoalle, sille jonka sesonki kulloinkin on menossa. Näin vältymme ostamasta pitkiä matkoja kulkeneita ruokatarpeita, jotka ovat kaukana lähiruoka-ajattelusta, kasvattavat hiilijalanjälkeämme eivätkä edes useinkaan maistuu tuoreen veroiselta. Omalta kohdaltani huomaan tämän parhaiten tomaatista, joka on suurta herkkuani, mutta jaksan odottaa kotimaisia tomaatteja ja etenkin kotimaisia luomukirsikkatomaatteja, jotka ovat koko suvikauden naposteluherkkuani sekä mukana salaateissa.

Koska kirja kertoo vegekeittiöstä, suositaan luomua sekä todetaan, että vegekeittiössä tulee aina olla tuoreiden raaka-aineiden lisäksi papuja ja linssejä, öljyä ja mausteita. Näistä kaikista on kirjassa oma lukunsa. Kauden tähdet huomion keskipisteessä annetaan kausilista siihen, minkä vihanneksen kausi kulloinkin on. Tomaatti on esimerkiksi huhtikuusta lokakuuhun, pinaatti toukokuusta elokuuhun ja suppilovahverot syyskuusta marraskuuhun. Kirjan ruokaohjeet menevät vuodenaikojen mukaan alkaen keväästä ja päätyen talveen, jossa saamme vaikka tätä herkullista Vuohenjuustolla ja marinoiduilla vihanneksilla täytettyä pizzaa:


Syksyllä nautimme Pyttipannua tofusta, aurinkokuvatuista tomaateista ja sienistä. Nyt on sienien kulta-aika, joten ruokaan kuin ruokaan mukaan sieniä! Hall tarjoaa kirjassaan myös Sienipateeta yrttikastikkeen kera, mutta me teemmekin tällä viikolla Sienicanelloneja:


4 annosta


1 l sieniä (mielellään sekasieniä)
1 keltasipuli
2 porkkanaa
1 rkl voita
timjamia
suolaa ja pippuria
500 g raejuustoa
12 lasagnelevyä (kirjasta löytyy myös pastanteko-ohje)
n. 5 dl tomaattikastiketta (ks. resepti s. 101)
1 dl kovaa, voimakkaan makuista juustoa raasteena


Lämmitä uuni 200 asteeseen. Puhdista sienet ja leikkaa ne pieniksi paloiksi. Leikkaa sipulit ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Kuullota kaikki voissa. Sekoita joukkoon timjami, suola ja pippuri. Nosta paistinpannu/kattila liedeltä ja sekoita raejuusto aineksiin. Aseta lasagnelevyt työpinnalle. Lusikoi sieniseosta lasagnelevyjen päälle ja rullaa levyt paksuiksi makkaroiksi. Aseta rullat voideltuun, uuninkestävän vuokaan. Kaada päälle tomaattikastiketta ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Pane uuniin paistuman noin 25-30 minuutiksi.

Kausiruokaa kasviksista on keittokirjaksi kivankokoinen eli ei liian suuri. Kuvat ovat kauniin himmeäpintaisia ja myös osa tekstisivuista on värillisiä. Ohjeiden perässä tietoisku, jossa annetaan lisäinfoa jostakin reseptin ainesosasta. Ohjeessa Mustajuuripataa ja kantarellileipä tietoisku annetaan mustajuuresta, josta kerrotaan sen olevan myös köyhän miehen parsaa. Sen mieto maku muistuttaa parsaa.

Varsinaisten reseptien jälkeen kirja tarjoaa Pikkuruokia & perusreseptejä, josta löydämme lisukesalaatteja, erilaisia kastikeohjeita, omatekoisen pastan reseptin, vihannesliemen valmistuksen ja jopa spelttileivän valmistusohjeen. Herkullinen vadelmakuva aloittaa ateriakokonaisuuksien tarjoamisen tyyliin Kesäateria, Syysateria…Syysaterialla alkuruokana on Sienipatee ja yrttikastike, pääruokana Kaalikääryleet sinihomejuusto-hasselpähkinätäytteellä ja jälkiruokana Luumutorttuja ja valkosuklaakastiketta. Jokaisen aterian osan yhteydessä on myös juomasuositus. Sinipateelle suositellaan pehmeää ja marjaisaa punaviiniä ja kaalikääryleille valkoviiniä, jossa maistuvat tammen aromit.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille vegaaneille sekä kaikille meille, jotka olemme päättäneet pitää yhden viikon päivistä kasvispäivänä. Kiva lahja antaa myös nuorelle parille tai mukaan kotoa juuri opiskelemaan lähtevälle nuorelle. Ohjeet ovat mielestäni varsin helppoja, joten siinä ei tule ongelmia. Myös tarveaineet näihin ruokiin ovat helposti saatavissa eikä tarvita erikoismaustekauppoja, vaan lähikauppa riittää tämän kausi- ja lähiruokaa ylistävän keittokirjan herkkujen valmistamiseen.

Sain juuri etiäisen, että viikonloppuna syömme joko kosteikkovahveroita tai kantarelleja...se riippuu...

***

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut myös Karoliina

tiistai 30. elokuuta 2011

HALLANDIN MURHA

Pöly lentää vain silloin kun siivotaan ja tomutetaan. Jos sen antaa vain olla, se jää siihen missä se on.

Edward Munch Rolf E. Stenersenin mukaan

Piia Juulin Hallandin murha (Atena 2011, suomennos Katriina Huttunen) rikkoo kaikki perinteisen rikosromaanin kaavat niin tyylissä kuin rakenteessa. Tätä ei ole kirjoitettu ennen! On koettu, että poliisityöskentely murhan jälkeen siirretään kulissien pimentoihin, on koettu, että kaikkea käsitellään vasta murhan jälkeen, on koettu sitä sun tätä, mutta Juul piirtää ennenkokemattoman neitseellistä jälkeä mustarastaan huilun säestäessä taustalla.

Kaikki tapahtuu ampumisen jälkeen. Bessin avomies Halland on ammuttu kadulle kotitalonsa lähelle. Lukija katsoo kaikkea kuin filminä, mutta niin tuntuu tekevän leskikin, sillä Bessiä ei voisi vähempää kiinnostaa. Hän ei osoita mitään surevalle leskelle sopivaa roolia vaan sekoilee omissa elämänsä jossitteluissa, joita ovat ero ainoan lapsensa Abbyn isästä, oman perheen ja suvun hyljeksintä häntä kohtaan ja se ettei hän taas halua tavata omaa äitiään. Hän on kartettu ja karttaja. Lukija saa itse päätellä mikä on syy, mikä seuraus. Bess on yhtäältä suorastaan karkean rehellinen:

Kun hoipertelin vessaan, vauhti ja viini ja ilo saivat minut vaappumaan, ja suureksi ilokseni väänsin siellä suurimman ja kauniimman muotoisen paskan jonka olin koskaan nähnyt. Tarkastelin sitä tyytyväisenä ja harmittelin etten voinut kertoa siitä paskasta kenellekään, en Hallandillekaan, ja olin juuri laskemassa sitä pöntöstä kiskoille, kun huomasin….

Bessistä voi saada myös kuvan, että hän on sairas. Tai sitten sosiopaatti vailla empatiakykyä. Toisaalta hän on kovasti kaivannut tytärtään, jota ei ole saanut tavata eronsa jälkeen, mutta siinäkin on jotain epätodellista: Aivan kuin hän tietäisi, että hänen kuuluu kaivata edes tytärtään.

Kirjan ehdoton keskiö ja myös kertoja on Bess, ei murhattu Halland. Bessin töykeys ja piittaamattomuus heittävät öljyä tuleen tilanteessa kuin tilanteessa. Kun Hallandin raskaana oleva sisarentytär Pernille ilmestyy hänen luokseen aidosti surevana, sekin vain raivostuttaa Bessiä:

”Vien sinut kohta asemalle”, sanoin ja istuuduin. ”et voi jäädä tänne. Riistät minulta surun.” Sanoin tosiaan niin.


”Et näytä kovin surulliselta”, hän sanoi.


”Enkö? Siinäpä se! Et voi jäädä tänne vetistelemään – minähän hänet olen menettänyt, et sinä.”


”Olenpas!” Miten hän pystyikään näyttämään loukkaantuneelta. Haukkasin kiukkuisesti näkkileipää, ja kun käänsin palasta suussani, tunsin että jokin oli hullusti. Sylkäisin sisällön käteeni, näkkileivänpalasia, sylkeä ja puolikkaan poskihampaan.


”Voi jumalauta!”, huusin. ”Sinun ei pidä olla täällä.”


”Käyn hakemassa tavarani yläkerrasta”, hän kuiskasi ja oli poissa.

Aivan varmaa on, että Juul tekee kirjoittamisen historiaa riisutulla tyylillään, mutta hän ei ole joukossa aivan yksin. Mitä tästä pelkistetystä, töykeästä tekstistä tuleekaan mieleen? Tekstistä, jossa välillä laulaa mustarastas? Muistiini tuli Marguerite Durasin karkea kieli, jossa kuitenkin:

Ruis kahisee illan tuulessa ympäröiden naisen, joka katselee hotellia, jossa minä olen toisen naisen, Tatjanan kanssa. (Lol V. Steinin elämä)

Sama karkeus, sama mitään kaihtamattomuus, sama tapa tarjota enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia eli lukija saa itse kuvitella sen, mitä kirjailija ei kerro. Toki erojakin löytyy, sillä Duras syttyy välillä maalailemaan kuin taidetta, kunnes seuraava karkeus jo pyyhkii kuvan pois. Juul sen sijaan on täydellisen mielistelemätön, ei hetken armoa suo vaan painaa päälle:

”Ei saa ampua!” kiljaisin ja sitten tuli pimeää. Auton ovi avattiin ja auton sisältä kajasti vähän valoa. Joku tuli minua kohti, taistelin päästäkseni pystyyn ja saadakseni samanaikaisesti alushousut jalkaani, kellahdin kumoon ja kastuin. ”Ja hammaskin minulta on lohjennut!” huusin.

Ja juuri tämän jälkeen mieleeni tuli jostain syystä Herta Müller, jonka teokset ovat niin uskomattoman täydelliset erialaisuudessaan, suoruudessaan. Ei mikään ihme, että Hallandin murha on voittanut Tanskan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnnon Den Danske Banks literaturprisin...

Sen verran Juul paljastaa, että Bess kärsii jonkinasteisesta alkoholismista, joista sitten syntyy outoja tilanteita. Kirja on vain alle kaksisataa sivua, mutta sisältää enemmän kuin monet tiiliskiviromaanit. Tätä ei pysty jättämään kesken. Ja jokainen luku alkaa mitä oudoimmalla sitaatilla, joka on otettu ihan mistä tahansa ja niistä saattaa löytää yhteyttä alla olevaan lukuun tai olla sitä löytämättä. Bessiä ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja jossain vain viheltelee mustarastas.

Tulkaa sisään vain – täällä ei ole muita kuin minä ja iso lihakärpänen.

Raymond Chandler: Pikkusisko

Im wunderschönen Monat Mai

***

Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Norkku, Erja, MarikaOksa, Kirsi ja Susa

maanantai 29. elokuuta 2011

LUUMUHILLOA, TUNNUSTUSTA, OMENIEN TUOKSUA, VÄHÄN TULEVASTA...

Hei!

Tein tänään elämäni ensimmäisen kerran luumuhilloa, sillä emme kuitenkaan kyenneet syömään edes yhden puun satoa kahdestaan. Ja hieman innostuin Syksyn makuja kirjan ohjeesta Kanelilla maustettu luumuhillo, jossa oli ohje yhdelle kilolle luumuja. Luumut piti ensin halkaista ja sitten poistaa kivi. Hah, hah, koittakaapa poistaa tuoreesta ja ihan kypsästä luumusta kivi;-) No, minä halkaisin luumut, mutta keitin kivineen päivineen. Ohjeen sokerin vaihdoin hillosokeriin ja puolitin sokerin määrän. Olen hirveän huono tottelemaan mitään sääntöjä, en noudata ikinä mitään ruokaohjeitakaan edes semmoisenaan, vaan muuntelen niitä. Lisäsin sen sijaan vaniljasokeria ja kanelit toki pidin mukana. Kun sose oli kiehunut, siivilöin sen ja sain näin lävikköön luumusosetta, josta kivet oli hiukan aikaa vievää, mutta helppoa noukkia pois. Sen jälkeen yhdistin liemen ja soseen ja siinä vasta tapahtui sitten sokerointi. Vielä pieni kiehautus ja sitten hiukan jäähdytin ennen purkkeihin laittoa. Maistoin ja se maistui aivaan taivaalliselta eli oli vaivan väärti! Purkkeihin laitoin mukaan myös kanelitangot, sillä olen aivan hulluna kanelin makuun.
Sain Mustikkatytöltä tällaisen kauniin tunnustuksen. Kiitos! Tähän kuuluu myös kymmenen kysymystä, joihin pitää vastata, mutta koska ne ovat samoja, joihin olen vastannut jo niin monta kertaa jätän vastaamisen tällä kertaa väliin ja totean vain että suosikkivärini on edelleenkin turkoosi ja suosikkikukkani iiris. Mustikkatytöllä on kiinnostava blogi, käykää tutustumassa täällä
Omenasato kypsyy huimaa vauhtia ja puutarhassa tavoittaa jo kypsien omenoiden tuoksun. Nyt kun elämme aikaa jolloin Omenat Kypsyvät Puissaan, voisimme vaikka lukea uudestaan Katharina Hagenan Omenansiementen maun, kirjan, joka vahvimmin kuin mikään kantaa omenien kiihottavaa, kirpakkaa tuoksua ja makua, joka maustaa myös suudelmat. Kirja on todella viehättävä!
Tästä viikosta sen verran, että tulossa on dekkari ja kaksi keittokirjaa. Nyt molemmat keittokirjat sattuvat olemaan kasviskeittokirjoja, mikä on takuulla mieleen monille lukijoistani, sillä tiedän joukossanne olevan useita kasvissyöjiä. Toisen kirjan kansi on niin upea, että saattaa lähteä Valitse Vuoden 2011 Kaunein Kirjankansi -kisaan, joka on blogissani lokakuun lopussa. Viime vuoden vastaava  oli 24.10. ja se meni näin
Nyt kun elämme viikkoa jolloin lumoava elokuu vaihtuu hurmaavaksi syyskuuksi, nauttikaamme joka hetkestä. Tämä kaikki on taikaa, joka tuntuu vatsanpohjassa asti. Eilen oli kummipojan syntymäpäivät ja ruokapöytä oli katettu puutarhaan. Hellemekoissa nautittiin serkkuni (lue: kartanon rouvan) keittiön herkkuja, herroilla kyllä taisi olla päällä jotain muuta kuin mekot...Aion päästää mukavuudenhaluisen itseni valloilleen tällä viikolla, sillä sunnuntaina on arvontapäivä omine touhuineen. Myös Dina saapuu perjantaina viikoksi 'hoitoon', sillä nuoret lähtevät Espanjaan. Seuraavaksi siis dekkaria, joka ei ole ollenkaan tavanomainen ja sitten...Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Love
Leena Lumi

sunnuntai 28. elokuuta 2011

SUNSET PARK

Milesin isä kummasteli miten oli mahdollista, että kymmenen –tai yksitoistavuotias lapsi pystyy lukemaan kirjan niin tarkkaan, yhdistelemään niin erilaisia ja vaivihkaa esitettyjä asioita ja näkemään, miten tietty kaava kehittyy satojen sivujen kuluessa, kuulemaan toistuvia nuotteja, jotka hukkuvat helposti teoskokonaisuuden fuugien ja kadenssien sekaan.

Näin tuumii kustantaja Morris Heller pojastaan Paul Austerin romaanissa Sunset Park (Sunset Park, Tammi 2011, suomennos Erkki Jukarainen) ja antaisin mitä vain jos minäkin olisin nyt Miles Heller ja oivaltaisin kaavan tai saisin kipinän siihen, mitä ihailemani Auster on uusimmalla romaanillaan halunnut sanoa. Mutta ehkä sen sanookin eräs toinen:

Austerilla on vaikuttava määrä kirjallisia meriittejä, mutta tämä romaani tuo hänelle taatusti entistäkin laajemman lukijakunnan.

Sally Bissell, Library Journal

Siis aivan varmaa on, että Sunset Park saa tavallista laajemman lukijakunnan, sillä tämä teos on Austerin kirjaksi helppo, osin tunteellinen, kirjallisia täkyjä tarjoava, kuitenkin snobismia karttava ja varsin rohkeitakin eroottisia asioita tarjoava, mutta niin pintauistellen, että herkinkään lukija ei kavahda. Minä en ole herkkä lukija. Minä kaipaan Näkymättömän Austeria, joka meni viime vuonna teoksellaan Vuoden 2010 kirjallisessa elämystusinassani kuudenneksi parhaaksi kirjaksi 102 luetun joukosta. Pidin ja pidän Näkymätöntä edelleen täydellisen nerona kirjana. Siinä on mielettömän vahva maku. Se vaati, mutta myös antoi. Sunset Park on kuin nuori sesonkiviini, se nuori ja uusi, joka pitää nauttia nyt heti tai se jää lasiin väljähtymään ja kohta et sitä enää edes muista olet sen nauttinut tai et.

Kirjan tarina sijoittuu Yhdysvaltain lamavuoteen 2008 ja kertoo pääasiassa nuoresta Miles Helleristä, joka on kadonnut perheeltään, isältään ja äitipuoleltaan sekä oikealta äidiltään Floridan aurinkoon ja ollut kadoksissa jo yli seitsemän vuotta. Hänellä on ollut syynsä lähtöön, mutta en sitä tässä paljasta, vaan katsomme, kuinka kaksikymmentäkahdeksanvuotias Miles hankkii niukkaa elantoaan siivoamalla laman jäljiltä tyhjiksi jääneitä koteja, joissa haisee raivo, häpeä, tuska ja turhautuneisuus, pankeille, asuntojen uusille omistajille. Hän alkaa kuitenkin samalla kuvata kaikkea unohdettua, hylättyä, lasten leluista pianoihin tietämättä itsekään miksi sitä tekee, sillä taloudellisesti hän ei siitä mitään hyödy. Miles on karsinut elämänsä tullakseen toimeen mahdollisimman vähällä, eikä hänellä ole sen enempää kunnianhimoa kuin mielitekojakaan, kun hän kohtaa puistossa Pilar Sanchezin, joka lukee samaa kirjaa kuin hän, Kultahattua. Alkaa kuuma suhde, jonka todellinen ja vaarallinenkin haitta on Pilarin alaikäisyys sekä orvon Pilarin ’kunniaa’ vahtiva raivoisa, ikäväluonteinen Angela-sisko, joka itse hankkii elantonsa makaamalla rahasta miesten kanssa. Juuri Angelan takia Miles joutuu palaamaan sitten takaisin New Yorkiin ja asettuu vanhan ystävänsä Bingin kutsusta vallattuun taloon Brooklynin Sunset Parkiin. Talossa asuvat Bingin lisäksi väitöskirjaansa työstävä Alice Bergström, joka toimii myös aktiivisesti PEN-järjestössä sekä Ellen Brice, jolla on omat tummat salaisuutensa ja joka purkaa nyt tuntojaan rajuilla eroottisilla piirroksilla, joissa ei kaihdeta mitään.

Väistämätöntä on, että Miles joutuu nyt kohtaaman sekä laman kourissa kärvistelevän isänsä kuin myös kuuluisan näyttelijä-äitinsä, joka ei olisi aikanaan halunnut ollenkaan saada lasta…häntä. Miles joutuu palaamaan siihen syyhyn, miksi lähti pois kenellekään mitään sanomatta ja lopulta…


Kirjan rakenne toimii ja luvut on nimetty aina kunkin henkilön nimellä, joten lukijan on helppo sujahtaa Morris Hellerin tai Bing Nathanin ajatusmaailmaan vaivatta. Vaivattomuus ei ole tylsyyttä, mutta jotain kipinää minä tähän Paul Austerin uusimpaan kaipasin. Kaipasin henkeä! Vailla henkeä takerruin pitkiin baseball –jaarituksiin sekä siihen yleismaailmalliseen harhaan, että kaikkialla yli kuusikymmentävuotiaat miehet kuten Morris Heller, kuvittelevat olevansa kolmi- ja nelikymppisten naisten märkä päiväuni täysin turvassa siltä kavalalta tiedolta että monet jopa yli viisikymmenvuotiaat naiset suuntaavat katseensa ihan toisaalle. Ehkä Morris Heller ei ollut koskaan lukenut John Irvingin kirjaa Leski vuoden verran, jossa hänen poikaansa nuorempi, alaikäinen Eddie O’Hare rakasteli ja rakasti aikuista Marion Colea seuraamuksella, että tarinasta tuli täydellinen, aikaa kestävä rakkaustarina ikimuistoisella lopulla. Morris on kaikesta huolimatta kirjan yksi sympaattisimpia hahmoja ja minulla on outo kutina, että muodossa tai toisessa törmäämme vielä Morrisiin sekä hänen kirjailijaystäväänsä Renzoon, sillä näistä herroista kirjoittaessaan Auster on herkimmillään ja sen huomaa. Häneltä jäi jotain vielä kertomatta omasta menneisyydestään ja ainakin Alice haluaisi kuulla, mitä se on:

Kun Alice ajattelee sitä vaiteliaiden miesten sukupolvea, poikia jotka kokivat suuren lamakauden ja varttuivat sodassa taistelleiksi sotilaiksi tai siviileiksi, hän ei moiti heitä puhehaluttomuudesta eikä siitä, että he kieltäytyvät palaamasta menneisyyteen, mutta miten outoa on, hän ajattelee, miten huikean epäjohdonmukaista on se, että hänen oma sukupolvensa, jolla ei toistaiseksi ole oikeastaan mitään puhumisen arvoista, on tuottanut miehiä, jotka eivät lakkaa puhumasta hetkeksikään.

***

Kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Irene  Anna Elina Sanna ja Valkoinen kirahvi

lauantai 27. elokuuta 2011

VIIKONLOPPUA ELOKUUN HUUMASSA!

The Windmills of Your Mind 

WALTARIA, SINUHEA JA THEBAN KATUJA...

Mika Waltari on merkinnyt minulle niin paljon, että ei ole tullut mieleenikään tuoda häneltä blogiini minulle Jumalasta seuraavan teoksia. Ahmin Sinuhen jo hyvin nuorena ja sitten aina vain uudestaan sekä myös hänen muut teoksensa. Waltarin myötään putosin täysin Egyptin historiaan ja sitä myöten historiaan yleensä. Jo teininä luin Grimbergin Kansojen historian kaikki osat. Monesta on kiittäminen Mika Waltaria. Hän on mukana myös täällä

Miksi nyt kirjoitan Mika Waltarista, johtuu siitä, että Amma on tehnyt loistoarvostelun Sinuhesta. Menkää ja lukekaa! Jos haluatte lukea herra Pulkkisen ja minun Nefernefernefer -keskustelun, joka käytiin erään aikakauslehden palstalla, etsikää Nefernefernefer ja Herra J.P.Pulkkinen blogistani. Ja nyt virittäydymme vähän sinuhelaisiin tunnelmiin:

Enkö tuhannesti varoittanut sinua, Sinuhe, ettet miehisen luontosi takia panisi päätäsi silmukkaan, mutta miehet ovat kuurompia kuin kivet ja miehet ovat poikia, joiden on lyötävä päänsä puhki seinään, vaikka seinä ei siitä hievahdakaan Totisesti, olet jo hakannut kylliksi päätäsi seinään, herrani Sinuhe, ja sinun on aika rauhoittua ja viettää viisaan elämää, kunnes tuo pieni kapine, jonka miehet piilottavat esivaatteensa alle itsekin häveten sitä, ei enää häiritse sinua ja nosta kuumetta päähäsi, sillä siitä johtuu kaikki paha, mitä maailmassa tapahtuu.

- Mika Waltari -
Mika Waltarin mietteitä (WSOY 1982)
Turkoosi

Hänen takiaan jätin turkoosein koristellut huoneeni.
Häntä muistaen kuljen Theban kaduilla rannerenkaat kilisten
ja vihreät silmäni kosteina etsien...

Ah, sydämeni on vielä nuori ja kukkii muistaessaan sinut.
Meitä erottavat vuodet olivat pitkät.

Ei ollut iltaa, jolloin en olisi kuiskannut nimeäsi tuuleen.
Jokaisen haukan mukana lähti tervehdys sinulle.

Päivän kuumimmalla hetkellä levähdän sykomoripensaan varjossa.
Kultaiset sandaalini ovat kadun pölystä sameat.

Laskeudun lootuskukkalampeeni antaen silmieni levätä korujeni
turkooseissa.

Huomaan: Yksi turkoosi on pudonnut. Ehkä sen poimi Theban kadulta hän,
jolle silmäni ovat vihreämmät kuin Niilin vesi.

- Leena Lumi -

perjantai 26. elokuuta 2011

VINKKEJÄ, VIIVÄSTYSTÄ, PUUHOMMIA, LUUMUJA...

Hei!

Joukossamme on uusi kirjabloggaaja Kirjakirppu, jolla on näin kaunis yläbanneri. Hänellä on myös nimi, joka jäi huonoon muistiini heti. Niin nöyrästi toivoisin, että ellei nimi ole juuri näin erikoinen, että mukana olisi myös henkilön etunimi, sillä jos minua ei ole jonkun kirjablogissa näkynyt, se johtuu siitä, että en löydä perille! Tietysti muistan heidät, joiden kanssa on menty yli kaksi vuotta, mutta haluaisin käydä myös uusilla ystävillä. Ja tämä koskee tietysti myös muitakin blogeja kuin kirjablogit, sillä olen kiinnostunut monesta. Olenko minä ainoa huonomuistinen koko blogilandiassa! Onneksi Waltari on luvannut, että edes järki kasvaa lukiessa...

Nyt en varsinaisesti pidä kunnon viikonloppua, sillä makustelen parhaillaan kirjaa, jonka sain loppuun viime yönä. Siis jo ennen pikkutunteja eli elämäntapamuutos kestää! Lumimies määräsi minut tänään poimimaan luumuja ja kasamaan talven polttopuut sieviin pinoihin. Luonnollisesti mukanöyrästi tottelen;-) Samalla ulkoilutan Hänen Majesteettiaan, jolle juuri kypsensin pienen, herkullisen rustoluun.

On ollut puhetta siitä, miten kommenttilaatikkoon voisi linkittää ja nyt, pyynnöstäni Marja-Leena on tehnyt omaan blogiinsa asiasta ohjeen. Minä en siitä mitään ymmärrä, mutta jollekin muulle se voi olla auvoa. Olen huomannut, että harvoin, tuskin koskaan, saan kommenttilaatikkoon pitkää linkkirämpsyä valmiiksi aktivoituna, jolloin menee, jos sinne haluaa mennä, sitä mitä vähiten on eli aikaa. Marja-Leenan luokse tänne nyt kaikki innokkaat opiskelemaan. Ja lämmin kiitos sinulle, Marja-Leena!

Toivotan kaikille ihanaa perjantaita ja myös viikonloppua, vaikka aionkin nyt viipyillä koneen ääressä paitsi sunnuntaina, jolloin olen kummipoikamme syntymäpäiväjuhlissa. Minä lähden nyt tänne:
Love
Leena Lumi

torstai 25. elokuuta 2011

MITÄ MIEHESI YÖPÖYDÄLTÄ LÖYTYY?

Hanna Kirjainten virrasta heitti hauskan kysymyksen eli 'Mitä miehesi yöpöydältä löytyy?' No, minä tietysti innostuin heti, sillä on pakko nyt nollata tätä päivää. Mitään lupaa kysymättä tongin koko tämän antiikkisen yöpöytähyllykön ja mitenkään en voi kertoa aivan kaikkea mitä mieheltäni löytyy, mutta keskityn kirjoihin, sillä tähän minulla on sanottavaa. Raivasin monimuotoisen elektroniikan sivuun vähemmän kiinnostavana, (mm. puhelin, joka muistuttaa yöllä, että vaimo pitää tavata seuraavana päivänä torilla;-) ja tässä ovat kirjat, jotka mieheni on lukenut viimeisen kahden vuoden aikana ammattilehtien ja -kirjallisuuden lisäksi:

Canadian Rockies, Ian McEwanin Lauantai, Rannalla, Sementtipuutarha, Ikuinen rakkaus, Sovitus ja Vieraan turva. Vieraan turvan mieheni lopetti pari päivää sitten ja sanoo, ettei muista milloin olisi lukenut mitään niin dramaattista. Myönnän itsekin, että en ikinä katsoisi elokuvaa, joka on tästä kirjasta tehty. Näin trailerin ja suljin nopeasti. Minä taas pidän, todella pidän Vieraan turvasta ja aionkin sen lukea ensi tilassa uudestaan. Mieheni suosikki McEwanilta on Lauantai ja olenkin sen kirjan arvostelun omistanut hänelle. Nyt Lumimieheltä on lukematta McEwanilta enää vain Polte. Ja näiden kirjojen lisäksi hän on lukenut uskontotieteitä opiskelevan tyttäremme suosituksesta Terhi Utriaisen kirjan Alaston ja puettu - ruumiin ja uskonnon ääret.

Käsitykseni rauhallisesta, tasapainoisesta ja antavasta onnesta, on pariskunta, joka lukee iltaisin sängyssä. Ei kuuulu mitään muuta ääntä kuin kirjan lehtien hiljainen kuiske niiden kääntyessä. Ihmettelen kovasti, jos joku muu keksii sängyssä yömyöhällä jotain kiinnostavampaa tekemistä kuin yhdessä lukeminen. Me luemme joskus myös toisillemme ääneen pitkiä jaksoja jostain kiinnostavista teoksista.

Jos joku nyt jäi miettimään, että 'kauheeta, nuo eivät keksi tehdä sängyssä enää muuta kuin lukea ja nukkua', niin suosittelen lukemaan arovosteluni Lauantaista. Sieltä löytyy vastaus! Ja sen lisäksi vielä siellä sun täällä ja kärhöjen alla suviöinä puutarhassa...

Kunpa löytäisin Sovituksen ja Ikuisen rakkauden sidoittuina painoksina!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

TÄNÄÄN PERUSTETTIIN KOTIMAISET KIRJABLOGIT -RYHMÄ FACEEN JA...

Hei!

Tänään perustettiin Kotimaiset Kirjablogit -ryhmä facebookiin ja siellä voi nyt käydä tykkäämässä ja lukemassa, mitä kaikkea Suomen maassa luetaankaan. Lähde siis etsimään omia sielukirjojasi ja astu kirjojen elämyspoluille, joiden päässä odottaa mitä ikinä keksitkään haluta. Tässä osoite elämykseen Ja oikeassa sivupalkissani on nyt myös sitten kirjapolun pää.

Tässä sitten tapahtui niin, että kun lähdettiin juhlimaan 300 vakituista, kirjautunutta lukijaa arvonnalla, tulikin samalla täyteen 300 000 kävijää! Kiitän teitä, jotka teitte sen: Leena Lumia ei ole ilman teitä! Osallistukaa arvontaan täällä Aion muistaa teitä arvonnassa vähän ylimääräisellä...

Tämä ei ole nyt vitsi: On niin kiire, ettei meinaa ehtiä lukemaan;-) Menossa syyskirjauutuus, johon himoitsen keskittyä. Sitten vähän ryntäilyä kaupungilla etc. Ja luumutkin uhkaavat kypsyä juuri nyt...

Miten lumoavaa tämä syyskesä onkaan...ja juuri nyt eteeni tuotiin mukavankokoinen pussillinen kosteikkovahveroja. Olen nyt niin liikuttunut, että...

Jatketaan matkaa yhdessä kirjojen poluilla, elämysten sylissä!

♥:lla Leena Lumi

Feeling Good

KUN SURU ON SUURIN, KERRON SINULLE YSTÄVYYDESTÄ, KERRON SINULLE RAKKAUDESTA JA KERRON SINULLE UNELMISTA OVAT KUIN LÄMMIN HALAUS ELÄMÄN MYRSKYISSÄ...

Olennaista

Tarvitsemme
täyttymättömiä toiveita
ehkä enemmänkin
kuin todeksi tulleita,
sillä ilman niitä
meistä tulee
sietämättömän pöyhkeitä,
ahneita ja armottomia.
Ilman niitä
eivät pettymykset saa
tilaisuutta opettaa meille
ihmisyyttä.
Ilman niitä
emme oivalla olennaista.

Tämä runo on kirjasta Kerron Sinulle Unelmista (Minerva2009). Kirjan runot ovat Sinikka Svärdin ja herkänkauniit kuvat Sinikka Hautamäen. Tämä kirja kuuluu hurmaavaan sarjaan, jossa ovat ilmestyneet myös Kerron Sinulle Rakkaudesta (Minerva 2008), Kerron Sinulle Ystävyydestä (Minerva 2009) sekä nyt viimeksi Kun suru on suurin - Lohdutuksen sanoja (Minerva 2011).


Sanoit minulle
että olen ihana
kuin pieni lintu,
ja että haluat minun rakentavan
sisälleni pesän,
johon sinä sovit.
Etkö rakkaani huomannut
kuinka risut jo lentelivät
kuin viimeistä päivää,
että sirkutin hullun lailla
aina
sinut nähdessäni?
Kevät tuli sinä vuonna
kaksi kertaa
ja aurinko paahtoi
aamusta iltaan.

Sinikka Svärdin runot ovat hirveän suosittuja eikä syyttä. Ne suorastaan syleilevät sinua elämän kaikissa myrskyissä ilosta suruun, saamisesta menetykseen, unelmista niiden kaatumiseen. Kun rakastut silmittömästi vaellat kuin unessa kirjamessuilla ja etsit kuumeessa Minervan osastoa saadaksesi Kerron Sinulle Rakkaudesta, sillä et löytänyt sitä viimeksi kirjakaupasta. Saat kirjan ja alat lukea. Olet muualla kun kärsimätön ystäväsi kutittaa sinua vyötäröltä, jolloin kirja putoaa kädestäsi ja takavarikoituu niin, että saat sen käteesi vasta kotimatkalla. Kirjamessuilla ei keskitytä vain yhteen kirjaan;-) Ei edes rakastuneena!

Täydelliset naiset

Kerran vuodessa
varaamme
aikaa kalentereistamme
ja pöydän ravintolasta.
Nostamme maljan meille -
täydellisille naisille.
Kerran vuodessa
kikatamme kuin tytönhupakot,
puhumme pahki
huolet ja harmit,
moitimme pikkusielupomot
ja surkeat säät,
kehumme lapset
ja toistemme asut.

Kerran vuodessa
muistelemme menneet,
ja tähyilemme tulevat.
Puolet meistä on eronneita,
ja ihmettelemme
kuinka kummassa siinä niin kävi.
Toinen puoli meistä
on edelleen naimisissa
ja sitä me vasta hämmästelemmekin.
Kerran vuodessa
katsomme toisiamme silmiin
ja olemme jälleen
viisitoistavuotiaita.

Tämän Svärdin runon myötä haastan teidät kaikki samaan traditioon kuin on minulla ja parhaalla ystävälläni. Joka elokuu varaamme 'oman pöytämme' Siihen Yhteen Paikkaan ja silloin ei meille tule koskaan mitään estettä. Sinä iltana hyvän ruoan ääressä löydämme toisemme aina uudestaan ja uudestaan. Katsomme toisiamme silmiin ja näemme toistemme katseesta, että mikään ei ole niin tärkeää kuin ystävyys. Ystävyys, joka halaa lujimmin, kun olet heikoimmilasi, ystävyys, joka ottaa syliin, kun olet putoamassa, ystävyys, joka kohottaa samppnajalasin 'meille', kun olemme taas kerran selvinneet isosta myrskystä. Hän iloitsee ilostasi, hän suree surustasi, mutta ikinä, ikinä hän ei jätä, ei petä, ei kerskaa, ei kadehdi. Hän on Maailman Paras Ystävä ja yhdessä olemme maailman kaunein kaarisilta ylitse tummien vetten, ylitse pitkien vuosien ja kerran pidämme toisiamme kädestä kiinni, kun on aika lähteä.

Otan osaa

Sanot minulle niin kuin
surevalle sanotaan:
Otan osaa.
Katson sinua ja kysyn:
Minkä osan voit
surustani kantaa?
Kuinka suuren osan
voit ottaa minulta pois?
Itse minun on se kokonaan kannettava
niin kuin sinun
aikanaan omasi.
Mutta voit halata minua,
rutistaa lujasti,
itkeä kanssani,
kuunnella
ja pitää kädestä.


♥♥♥


Saima Harmaja, Sinikka Hautamäki: Elämä on kaunis (Minerva 2013)


Eino Leino, Sinikka Hautamäki: Onnen kultaa (Minerva 2017)


Arkirunouttako vai itse elämää! Runo ei tunnusta rajoja, ei rotua, ei uskontoa. Se tulee silloin kun sitä vähimmin odotat ja se ei tule, kun sitä pakotat. Se on unelmien sukua ja villi lintu, se koskettaa sinua juuri silloin kun sitä eniten tarvitset.

Love
Leena Lumi

tiistai 23. elokuuta 2011

Syyshortensia - syyskesän iltojen valonkantaja


Syyshortensiasta on moneksi, mutta yksi on varmaa: Ilman tätä kaunotarta, minulla ei olisi puutarhaa.  Syyshortensiani ovat jo yli kolmekymmentä vuotta vanhoja, mutta ne vain kasvavat ja kasvavat ja kukkivat pitkään joka vuosi elokuulta lumiin. Olen istuttanut vastapäätä etupihan syyshortensioita kuutamohortensian, mutta se on vielä pieni ja tänä vuonna ei avannut kukkiaan viime vuoden vertaisesti. Alapihalle, kaarisillan lähelle, olemme istuttaneet mustilanhortensian. Kun katsotte näitä kuvia, huomaatte kuvausvuosien eron ja sen miten paljon tämä upea pensas kasvaa vielä näin vanhanakin. Kuvausvuodet ovat 2008, 2010 ja 2011.
Etupiha on talon käyntikortti ja siinä meillä kasvaakin kaksi komeaa syyshortensiaa, kuutamohortensia sekä mm. pilvikirsikka. Mikäli tulee tänä vuonna hyvä ruska, otan kuvan tänä vuonna juuri tästä samasta kohdasta.
Tässä sama about vuotta aiemmin, sillä en näe pilvikirsikkaa...
Ja sama nyt. En meinannut saada hortensiaa millään mahtumaan kuvaan;-) Tässä on siis kaksi hortensiaa, toinen takana ja niiden muoto on sateenkaari. Toisen sisällä on pihavalo ja hortensioiden alle mahtuu korituoli. Marraskuulla, kun kuolleet kukat on leikattu pois, valaisemme nämä pensaat pienillä pehmeäsävyisillä, kirkkailla led-valoilla. Silloin näistä pensaista tulee konkreettisesti valonkantajia.

Syyshortensia on hämärtyvien iltojen valonkantaja myös luonnostaan! (Tapetti, joka ikkunasta näkyy on Boråsin Linné -mallistoa ja nimeltään Salainen puutarha.)

Ja tässä hortensioiden siimestä parvekkeelta kuvattuna. Oikealle jää nuori kuutamohortensia ja takana olevat mongolianvaahterat.


Hortensioiden vartija eli Hänen Majesteettinsa Applehill's Thora alias Olga. Etualalla nuori kuutamohortensia, joka kovilla helteillä siirrettiin japanilaiseen puutarhaan, sillä tästä ei ollut etupihalle. Jokin pensaan kasvutavassa...leveys, rentous...sopii paremmin talomme pohjoispuolelle.


tässä kuutamohortensian kukka, joka ei ole kunnolla auennut, mutta onneksi näitä on paljon. Olen kuutamohortensiassa aloittelija, mutta syyshortensiassa konkari. Tosin en tee näille valonkantajilleni muuta kuin leikkaan kuolleet kukinnot pois marraskuulla. Joskus harvoin innostun antamaan dodolannoitetta. Siltikin monet sanovat, että hortensiani ovat suurimpia, mitä ovat ikinä nähneet. Minä perustan vain niiden lumosta, valoisuudesta ja pitkästä, runsaasta syyskukinnasta, koolla ei niin väliä.

Syyshortensia pakkasen vierailun jälkeen. Tällöin otan muutamia oksia ja sidon ne yhteen. Kuivatan kuin yrtit kukinnot alaspäin ihan vain keittiön verhotangolla. Kun ne ovat kuivat, laitan maljakkoon ja siinä ne pysyvät kauniin vaaleanpunaisina aina huhtikuulle, jolloin onkin aika korvata hortensiat muscareilla.


Tässä Joanan erinomainen kuva syyshortensiasta. Kiitos kuvasta, Joana!


Tässä Sarpun herkänkaunis hortensiakuva. Kiitos kuvasta, Sarppu!


Ja tässä näette vähän mittasuhteita eli syyshortensiat ja niiden palvoja.


Ja tässä näette, mihin pakkasen nappaamasta syyshortensiasta on: Kuva on tehty blogini arvontaan, kun puolen miljoonan kävijän raja ylittyi.

*****


Tässä rakkaat hortensiani viikon rankkasateiden painamina. Tässä on nyt kyllä tapahtunut muutakin, mutta se on vahvuudeksi: Jos katsotte aikaisempia kuvia, huomaatte, että hortensioiden edessä, auringon tulosuunnassa, seisoo valtava hopeakuusi. Sen me sydän väristen kaadatimme tänä keväänä, sillä en salli, en salli, että hortensiani eivät saa valoa. Näillä ihanuuksilla on siis nyt menossa murros. Sama koskee niitä vastapäätä olevaa kuutamohortensiaa, joka vasta nyt saa kunnolla valoa.


Kukintojen väri on jo näin lumoava, sillä yöt ovat olleet jo kylmiä. Näitä kohta leikkaan kimpuiksi, jotka kuivatan keittiön verhotangolla= syyshortensiakappa! Joskus loka-marraskuulla laitan ne sitten isoon maljakkoon, jossa ne ilahduttavat hyvin värinsä säilyttäen aina huhtikuun lopulle asti.


Hortensia on sisustuksellisin kukka ikinä! Odotan nyt pilvikiriskan vahvaa ruskaa ja sitten yritän saada nämä pensaat samaan kuvaan etupihan ei ollenkaan hillittykasvuisen pilvikirsikan kanssa.


Tässä minä ja tyttäremme koiruudet Taika ja Dina syyshortensioiden 'valossa' syyskuussa 2013.

Love
Leena Lumi

Leenan Lumin puutarhassa

PS. Mitenkään en voi olla lisäämättä hortensioiden viemänä tänne kuvia tämän vuoden terassihortensiasta, joka meni äidille:


Ja samassa yksilössä myös vihreitä kukkia:


Onko elämää ilman hortensioita♥


Tässä äidin hortensia heinäkuun alussa eli sama kukka tarjoaa jo kolmatta väriä. Aika mahtavaa! 


Yllä sama hortensia sisareni kuvaamana syyskuussa 2014! Nyt siis jo neljäs väri!
Tämän voi sitten istuttaa puutarhaan ja olen kuullut, että aika monella se sitten kukkii seuraavana suvena. Ja sitten palaamme otsikon mukaiseen kasviin eli syyshortensiaan:


Elokuu 2014 ja ensimmäinen kuvani iPadilla on tietty kuva syyshortensian vasta avautumassa olevasta kukasta: Kuin joku vedenalainen korallikasvi... 


Toinen otos taas on kuin helmiä, joista osa on revähtänyt auki. Koska suvi oli kuumin ja kuivin vuosikymmeniin, niin nyt sitten sataa senkin edestä, joten saas nähdä, mitä hortensiat tykkäävät.



Nyt tähän kohtaan tulee uusi välisoitto syyshortensiasta, sillä niin moni on hurmaantunut uutuuteen Hydrangea paniculata Vanille Fraise. Yllä oleva kuva täältä  Omani istutin eilen ja siitähän tulikin aikamoinen puutarhacase ja vähän jalat ilmassa eli ei järjenhäivääkään siirtää suurta, kukkivaa kuutamohortensiaa tähän aikaan vuodesta, mutta minkäs teet eli Voihan Vanille Fraise!


Omani on vasta nupuilla, joten on jännä nähdä, ehtiikö aueta. Ensiavuksi kuvanälkään tuli mm. yllä oleva Cherin kuva, joka on täältä Kiitos♥


Syyskuu 2015 ja miten valtavilta yli 35 vuotta vanhat syyshortensiat vasemmalla näyttävätkään ja miten pieneltä oikalla oleva viime syksynä istutettu Vanille Fraise! Oikean puolen mongolianvaahteroissa ei ole vielä yhtään ruskaa.


Tässä vanhukset  taustalla ja nuori Vanille Fraise edessä ennen punastusta.


Ja tässä ensimmäinen Vanillen hento punastus. Yöt eivät ole vielä olleet kylmiä, joten toivossa on vahvempaakin väriä. Katsotaan, toivotaan.

Koska lähdimme jo lokakuun alussa Keski-Euroopan kiertolaisiksi ja palaamme vasta kuun loppupuolella, minulta jäivät nyt omien hortensioideni parhaat punastukset näkemättä ja teille kuvaamatta. Tässä korvikkeena Cellen hotellimme Fraun puutarhan hortensioita.