ETTEN PALAISI TUHKAKSI

Kun minut tuotiin kotiin vain muutaman päivän ikäisenä, koko kylä oli lumen peitossa, ja niin kauan kuin muistan minulla on ollut aivan erityinen suhde lumeen: toivon että tulisi lumisade, että se alkaisi yöllä minun nukkuessani, että lumi laskeutuisi oksille, katoille ja metsään, että lunta sataisi syvälle uniini, että valkeus peittäisi kaiken ja aamulla herätessäni maailma olisi uusi.

Gaute Heivollin teos Etten palaisi tuhkaksi (Før jeg bränner ned, WSOY 2012, suomennos Päivi Kivelä) muodostui minulle yllättäväksi sillaksi ylitse rankkojen öiden. En enää erottanut kipua, en yön tuskia, en niitä kauhuja, joita uneni minulle lyhyinä hetkinään tarjosivat, sillä kaiken huomioni vei tämä psykologisen tiheä tarina Finslandin kylästä loimottaen tulena, kipinöiden pelkona, rauhoittaen tuhkana. Ja kaiken keskellä äiti, uskossa ja toivossa väkevä, kerää jotain maasta…

Dag laski kätensä hänen olalleen ja se oli niin raskas että tuntui painavan hänet lattian läpi, ja samalla niin kevyt että melkein nosti hänet leijumaan. Pojan käsi täytti hänet lämmöllä, lämmöllä, jota hän ei ollut koskaan aiemmin kokenut, lämmöllä joka saattoi tulla vain Dagista ja jonka vain hän koko maailmassa saattoi ottaa vastaan. Ja vain hän koko maailmassa kuuli pojan äänen. Se kuiskasi hänen korvansa juuressa:


Äiti, äiti, pikku äiti kulta.

Kirjan kertoja on Gaute, joka palaa pitkän ajan päästä kotikyläänsä Finslandiin selvittämään outoa kymmenen palon sarjaa, joka oli kaikki ohi ennen keskiyötä kesäkuun 5. päivänä, päivä jälkeen Gauten ristiäisten. Gaute on kirjailija, josta piti tulla juristi. Dag on Alman ja Ingemannin, palopäällikön, ainoa lapsi, vanhemmilleen kaikki kaikessa. Molemmat pojat ovat sitä: Vanhemmilleen kaikki kaikessa. Molemmat pojat käyvät pianotunneilla, mutta vain toinen löytää kauneimman laulun ja se laulu soi vain tiettynä lyhyenä hetkenä, kun liekit ovat juuri olleet loistavimmillaan. Se laulu soi korkeimmin ja kirkkaimmin, sitä kohden hänen täytyy kulkea.

Gaute Heivoll tekee niin nerokasta kerrontaa sukeltaessaan pyromaanin pään sisälle, että lukijakin kokee olevansa joku muu, toinen. Uskallan verrata Gaute Heivollia toiseen norjalaiskirjailijaan, Aksel Sandemoseen. Sama kirjailijaääni, sama mahdottomuus paeta väistämättömän edessä, sama raaka juonne kaiken lävitse, sama taito sulkea lukija osaksi tarinaa, sama uskomaton kyky polttaa viha pois, mutta ei sallia unohdusta.

Kohtaamme tässäkin tarinassa, kuten Poikani Kevinissä, äidin, joka näkee lapsensa lävitse ja yrittää saada myös pojan isän uskomaan, että heidän lapsensa on sairas. Tähän ei usko palopäällikkö Ingemann:


"Ei hänessä mikään ole vialla", Ingemann vastasi, otti toisen ruuvin ja kiersi sen tiukasti kiinni. "Ei Dagia mikään vaivaa", hän jatkoi.


"Mistä sinä sen tiedät?" Alma kietoi villatakin tiukemmin ympärilleen ja risti käsivartensa.


"Koska hän on minun poikani. Minä tunnen hänet."

Upeasti Gaute Heivoll kuvaa samalla omaa henkistä kasvuaan muuttuessaan osaksi tarinaa, jonka tapahtuessa hän oli vain vauva, mutta palopaikan lähellä, kuten koko kylä. Ehkä savun tuoksu saavutti hänen vauvan mielensä ja jäi alitajuntaan vaatien myöhemmin katsomaan suoraan kohden itseään kylän toisen pojan, Dagin elämän kautta. Ehkä vasta Dag auttoi Gautea tajuamaan kuka hän on, sillä lukiessaan isoäitinsä päiväkirjaa ja eräitä kirjeitä, hän kohtaa siellä oman perheensä ja sen hiuksenhienon railon, joka olisi voinut aueta hänenkin edessään ellei…

Etten palaisi tuhkaksi on saanut ilmestymisvuonnaan Norjan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon Brageprisenin, enkä todellakaan ihmettele miksi. Tämä ’Norjan Finlandiaksi’ kutsuttu palkinto ei olisi voinut oikeampaan kohteeseen mennä!

Alma kuuli kattotiilien räsähtelevän halki ja tömähtävän maahan kuin raskaat veltot linnut. Kipinäsade tempautui liekeistä ja ampaisi taivaalle, joka oli nyt aivan valoisa. Rakennuksen sisältä kuului korkea, laulava ääni. Alma ei ollut koskaan kuullut mitään sellaista, se oli valitusta joka muistutti laulua, tai laulua joka kuulosti valitukselta. Hän näki Dagin hymyilevän, ja hän oli ainoa koko maailmassa joka saattoi ottaa sen hymyn vastaan. Sitten hän kääntyi ja käveli lyhyen matkan kotiin.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Kaisa  Marke  Erja  Booksy  Liisa Tuulia/Lukutuulia  Katja Susa Minna  Karoliina   Anni M.  Elina/Luettua elämää

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallisuuden äidit -haasteeseen.