ONNEN OMAT

Oli satanut kuusi päivää yhteen menoon ja seitsemännen päivän iltana tipahti taivaalta sateen mukana muuan hiiripoloinenkin. Harmaanruskea mytty mätkähti keskelle sammalia kevyesti kuin joltakin enkeliltä olisi pudonnut lapanen.

Näin alkaa Esko-Pekka Tiitisen lumoavan kaunis ja koskettava kirja Onnen omat (Kustannuskiila Oy 1989), jossa kuvittajana Tuula Tiitinen. Kirja on kertomus pienten eläinten, vieraalle saarelle pudonneen Koivuhiiren ja saaren asukkaan Päästäisen rakkaudesta joka puskee itsensä lävitse Piisamin hirmuhallinnon ja saaren asukkaiden ennakkoluulojen.

Heti kun tulokas havaitaan, Piisami piirtää Koivuhiiren ympärille ringin, jonka sisäpuolelle kukaan ei saa mennä. Joukossa on kuitenkin toisinajattelija, Päästäinen, joka yön suojassa lähestyy liikkumatonta myttyä. Hän tarttuu pikkuhiiren kylmään käteen ja tuntee, että tämä on hengissä. Päästäinen asettuu hiiren viereen ja alkaa lämmittää tätä, kunnes hiiri sanoo selvästi: ’Kiitos!’ Heillä on siis yhteinen kieli ja:


Ne maistelivat toistensa nimiä, haistelivat toistensa hajuja ja yön usva hunnutti ystävykset sisäänsä.

Aamu tuo jälleen ympärille Piisamin hoveineen ja alkaa hirmuinen tuomion julistus, jossa kaikin tavoin todetaan, että Koivuhiiri ei ole heikäläisiä. Ja sillähän on niin pitkä häntäkin, ei heillä kellään ole sellaista! Piisami saa saaren väen Päästäistä lukuun ottamatta haluamaan säilyttää saaren omana, puhtaana ja vieraista yksilöistä vapaana. Puhe on hirmuinen ja sen aikana Koivuhiiri ja Päästäinen pakenevat henkensä kaupalla, mutta aina saaren väki tavoittaa heitä, kunnes

He valitsivat vahvan kaislan ja kiipesivät sen latvaan. Uupuneina he painautuivat toisiaan vasten kuin viljantähkä. Koivuhiiri kietoi hännällään heidät sylikkäin ja yön hiljainen tuuli keinutti heidät toisillensa.


He antoivat helliä suudelmia toisilleen ja kaikki olisi ollut hyvin ellei!

Ja sitten seuraa hirveän Piisamin suuri rangaistus, josta tarinamme pienet rakastavaiset kuitenkin viime tipassa ja kuin ihmeen kautta selviävät hengissä.

Kirja on mitä parhain esimerkki rasismin rumuudesta ja näiden saaren eläinten avulla myös lapsi ymmärtää, että ei voi olla niin, että ’meidän saarelle’ ei voi tulla, jos on liian pitkä häntä tai puhuu eri kieltä tai jos on ihonväriltään erilainen. Tämä onnen omat on siis vakuuttavasti opettava kirja ilman, että tuntuu opetukselta. Kirja on enemmänkin seikkailullinen, kuten samojen tekijöiden Villi tie.

Ja uskokaa tai älkää, niin kauniiksi pelastuksesi muodostui sateenkaari! Oi näitä Tuulan kuvia…♥

***

Osallistun tällä kirjalla Valkoisen kirahvin Lasten linnoitus -haasteeseen.