keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

ONNEN OMAT

Oli satanut kuusi päivää yhteen menoon ja seitsemännen päivän iltana tipahti taivaalta sateen mukana muuan hiiripoloinenkin. Harmaanruskea mytty mätkähti keskelle sammalia kevyesti kuin joltakin enkeliltä olisi pudonnut lapanen.

Näin alkaa Esko-Pekka Tiitisen lumoavan kaunis ja koskettava kirja Onnen omat (Kustannuskiila Oy 1989), jossa kuvittajana Tuula Tiitinen. Kirja on kertomus pienten eläinten, vieraalle saarelle pudonneen Koivuhiiren ja saaren asukkaan Päästäisen rakkaudesta joka puskee itsensä lävitse Piisamin hirmuhallinnon ja saaren asukkaiden ennakkoluulojen.

Heti kun tulokas havaitaan, Piisami piirtää Koivuhiiren ympärille ringin, jonka sisäpuolelle kukaan ei saa mennä. Joukossa on kuitenkin toisinajattelija, Päästäinen, joka yön suojassa lähestyy liikkumatonta myttyä. Hän tarttuu pikkuhiiren kylmään käteen ja tuntee, että tämä on hengissä. Päästäinen asettuu hiiren viereen ja alkaa lämmittää tätä, kunnes hiiri sanoo selvästi: ’Kiitos!’ Heillä on siis yhteinen kieli ja:


Ne maistelivat toistensa nimiä, haistelivat toistensa hajuja ja yön usva hunnutti ystävykset sisäänsä.

Aamu tuo jälleen ympärille Piisamin hoveineen ja alkaa hirmuinen tuomion julistus, jossa kaikin tavoin todetaan, että Koivuhiiri ei ole heikäläisiä. Ja sillähän on niin pitkä häntäkin, ei heillä kellään ole sellaista! Piisami saa saaren väen Päästäistä lukuun ottamatta haluamaan säilyttää saaren omana, puhtaana ja vieraista yksilöistä vapaana. Puhe on hirmuinen ja sen aikana Koivuhiiri ja Päästäinen pakenevat henkensä kaupalla, mutta aina saaren väki tavoittaa heitä, kunnes

He valitsivat vahvan kaislan ja kiipesivät sen latvaan. Uupuneina he painautuivat toisiaan vasten kuin viljantähkä. Koivuhiiri kietoi hännällään heidät sylikkäin ja yön hiljainen tuuli keinutti heidät toisillensa.


He antoivat helliä suudelmia toisilleen ja kaikki olisi ollut hyvin ellei!

Ja sitten seuraa hirveän Piisamin suuri rangaistus, josta tarinamme pienet rakastavaiset kuitenkin viime tipassa ja kuin ihmeen kautta selviävät hengissä.

Kirja on mitä parhain esimerkki rasismin rumuudesta ja näiden saaren eläinten avulla myös lapsi ymmärtää, että ei voi olla niin, että ’meidän saarelle’ ei voi tulla, jos on liian pitkä häntä tai puhuu eri kieltä tai jos on ihonväriltään erilainen. Tämä onnen omat on siis vakuuttavasti opettava kirja ilman, että tuntuu opetukselta. Kirja on enemmänkin seikkailullinen, kuten samojen tekijöiden Villi tie.


Ja uskokaa tai älkää, niin kauniiksi pelastuksesi muodostui sateenkaari! Oi näitä Tuulan kuvia…♥

***

Osallistun tällä kirjalla Valkoisen kirahvin Lasten linnoitus -haasteeseen.

16 kommenttia:

  1. Voi että. Tämä on niin ihanan oloinen kirja. Sisaruspari Tiitinen on alkujaan kotoisin Suonenjoelta, mistä minäkin. Suonenjoen kirjaston lastenosastolla on pysyvästi esillä Tuula Tiitisen alkuperäiskuvitusta. Voit arvata, että se on yksi viehättävimmistä kirjastojen lastenosastoista, jonka tiedän ja tiedän monia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niinpä nämä kirjat ovatkin minulla hyllyssäni, eivätkä Merillä Helsingissä. Vartioin näitä kuin kuningattaren jalokiviä.

      Uskon,että Tiitisen kuvilla somistettu kirjaston lastenosasto viehättää niin sinua kuin lapsiasi. Tuulahan on tiettävästi oikea kuvataiteilija, mikä kyllä näkyy kirjan kuvissakin.

      Poista
  2. Voi hyvänen aika, jos tällä masiinalla saisi tehtyä sydämiä, niin laittaisin heti :D

    VastaaPoista
  3. On ne vaan ihania nämä sisarusten kirjat! Ja tuohon Katjan kommenttiin vielä täydennystä: kun töissä olin tuolla kirjastossa, sai hyvin usein kuulla vieraspaikkakuntalaisten kehuja taiteilijan töistä, ja muustakin.
    Kiitos Leena tästä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, en ole ikinä ollut Suonejoella, mutta tarkoitus olisi after Olga kierrellä myös Suomessa, joten mansikka-aikaan siellä suvella x.

      Oi, minäkin tykkäisin olla töissä kirjastossa. Säynätsalon kirjasto on maailman kaunein. Ja sen tietää koko maailma - onneksi.

      Haluan todellakin tutustua koko Itä-Suomeen kunnolla.

      Ole hyvä ja mukavaa loppuviikkoa♥

      Poista
  4. Esko-Pekka on niitä harvinaisia ihmisiä, joille on suotu kaikkia mahdollisia lahjoja: kirjoittajan, taidemaalarin, soittajan ja säveltäjänkin, näyttelijän, kaikkia en varmaan edes tiedä. Silti mies on ihanan välitön ja vaatimaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, oi, tätä en teinnytkään! Ja siskonsakin on ainakin kuvataiteilija eli se taitaa olla suvussa.

      Välittömyys on hirveän tärkeää: Minulle ratkeaa ihmissuhteiden jatkuvuus suoraan tällä asialla.

      Usein vaatimattomuus myös kaunistaa, mutta vakan alle piiloon ei lahjojaan kannata kätkeä. Onneksi Esko-Pekka ei ole niin tehnyt.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Ihana lastenkirja.
    Minulla on mökillä pojan kaikki kirjat, kun ei suostu ottaan omaan hyllyynsä. Ovat ainakin tallessa, jos noita jälkeläisiä jommalla kummalla joskus on:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, eikö vain!

      Merin kirjat ovat nyt osa hänellä mukana Hesassa, osa pahvilaatikossa meidän ns. välivarastossa ja osa tässä minun kirjastossani. Tiitisen kirjat eivät ole pahvilaatikkoa nähneetkään.

      Minulla vain niitä 'mamin' koiruuksia, mutta kun he tulevat hoitoon, voin lukea heille. Kuvittele nyt, kun meillä on Dinallekin meillä kaksi pikkukoiran suloista petiä...

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Villasukka, tämä onkin ja Villi tie myös. Kokeile vaikka!

      Poista
  7. Ehdoton kirja ja nämä kuvat ovat kyllä vertaansa vailla..

    VastaaPoista