tiistai 19. huhtikuuta 2016

Colm Tóibín: Nora Webster


Hän ajatteli vapautta, jonka avioliitto Mauricen kanssa oli hänelle tarjonnut: kunhan lapset olivat koulussa tai vauva päiväunilla, hän oli missä vaiheessa päivää tahansa vapaa astumaan tähän huoneeseen, tarttumaan kirjaan ja lukemaan; hän oli vapaa seisoskelemaan etukamarissa ja katselemaan ikkunasta kadulle ja laakson yli Vinegar Hillille, hän saattoi katsella pilviä ja antaa ajatusten vaellella ennen kuin meni taas keittiöön tai huolehtimaan koulusta palaavista lapsista, sillä joutilaaseenkin elämään kuului velvollisuuksia. Päivät olivat hänen omiaan..Hän oli hoitanut talouttaan kaksikymmentäyksi vuotta eikä se ollut pitkästyttänyt eikä turhauttanut häntä vielä hetkenkään vertaa. Nyt oma päivä vietäisiin häneltä. Hänen ainoa toivonsa oli, ettei Gibneyn pariskunta sittenkään tarjoaisi hänelle töitä. Konttorityöhön palaaminen tuntui häkkiin joutumiselta...

Colm Tóibínin Nora Webster (Nora Webester, Tammi 2016, suomennos Kaijamari Sivill) on jällen kerran taidokas näyte irlantilaiskirjailijan kyvystä mennä naisen pään sisälle ja kertoa sitä kautta hienovireistä selviytymistarinaa. Nora Webster on saanut elää omannäköistään kotiäidin elämää  60-luvun Irlannissa. Hänellä on ollut miehensä kanssa neljä lasta, kaksi tyttöä ja kaksi poikaa, joista tytöt isänsä, Mauricen kuollessa, ovat jo käytännössä omillaan, mutta pojat eivät. Avioliitto oli ollut tyydyttävän itseriittoinen eli kaikki toisessa oli, mitä saattoi toivoakin. Niinpä Nora miehensä joutuessa sairaalaan Dubliniin  ja tämän pyytäessä häntä jäämään, unohti kaiken muun ja keskittyi vain olemaan läsnä miehelleen. Onneksi Maurice oli kuitenkin ollut sen verran sukurakas ja seurallinen, että heillä riitti perhettä, sukua ja ystäviä huolehtimaan lapsista Noran poissaollessa.

Miehensä kuoltua Nora aivan selvästi tunsi, miten hänen ja muun maailman välillä oli kuin kalvo ja hän sen toisella puolella. Hän ei kaivannut muiden seuraa, eikä hän jaksanut kuunnella muiden puheita. Itseasiassa hänestä tuntui, että kaikki olivat pitäneet Mauricesta enemmän kuin hänestä. Nora ei tullut toimeen etenkään äitinsä kanssa ja myös siskojen kanssa oli vaikeaa. Nora ei ollut riitelijä, hän ei vain jaksanut muiden seuraa ja hänestä näiden puheet olivat usein hyvin kiinnostamattomia. Eikä hänellä ollut muille mitään sellaista sanottavaa, joka olisi kiinnostanut näitä. Noran oma sisäinen maailma on rikas ja vahva, erillinen antoisuuden keidas, mutta nyt hänen olisi kuin sukellettava pintaan ja kohdattava muu maailma, raha-asiat, poikien kouluasiat, vanhemman pojan Donalin änkytys, jolle piti tehdä jotakin, ja ennen kaikkea se tyhjyys, josta talo oli täyttynyt.

Hyvin todenmakuisesti Tóibín kuvaa Noran paluuta maailmaan ja niitä ajatuksia, joita Noralla on kohtamisesta muiden kanssa etenkin silloin, kun hänet yritetään ohittaa vaikka tekemällä päätöksiä hänen lastensa tulevaisuudesta häneltä kysymyttä. Hän katsoo poikien kanssa Kaasuvalon, näkee tyttärensä televisiossa poliittisessa mielenosoituksessa, hän näkee Derryn mellakat ja kokee ätinsä kuoleman, mutta jotenkin vain mikään muu ei houkuta kuin uni. Vanha lääke, aika näyttää ensin auttavan, sillä Nora myy perheen vaatimattoman kesäpaikan, ottaa vastaan työn, keskittyy poikiinsa uudella tarmolla ja alkaa jopa tehdä pientä pintaremonttia ja puuhastella puutarhassa. Tästä kaikesta on kiinnostavaa lukea, sillä omalla tavallaan  Nora kuitenkin unelmoi jostain suuremmasta miettien oliko hän ainoa, jolla ei ollut yhtään mitään oman tylsän arkensa ja kuvitellun elämän säihkyvän loiston välissä.


Nora Websteristä tuli heti oma Tóibín suosikkini. Pidin Brooklynistä, vaikka toivoin siihen jännittävämpää loppua, Äitejä ja poikia novellikokoelma on yksi parhaista ikinä, mutta Nora Websterissä Tóibín näytää kyntensä. Kuka ikinä pitää kirjaa kesynä on punninnut kesyyttä väärin! Nora on yhtä vähän kesy kuin häntä vastaan hyökyvät meriaallot. Nora ui ja ui. Hän ui vasten aaltoja kasvattaen fyysisiä voimiaan kuin voidakseen kohdata sen pimeän, joka odotti häntä yksinäisyydestä täydessä huoneessa.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Omppu  Hannele  Kirjasähkökäyrä  Kaisa Reetta Maria/Sinisen linnan kirjasto

31 kommenttia:

  1. Luin tämän reilu vuosi sitten ja tilanne oli se, että olin pitkään kiikun kaakun, että onko tämä jo liiankin minimalistinen. Kallistui kuitenkin ensin hyvän puolelle ja sen jälkeen loistavan. Sitä en kyllä missään vaiheessa ajatellut, että tämä olisi kesy. Hieno kirjoitus Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minusta ei! Pidän tällaisesta tyylistä, jossa ei vöyhkätä, mutta pinnan alla on vaarallista. Vertaa: Tyynessä vedessä ne hotimmat tyypit etc. Tai: Vaiteliaat ja tarkkailevat herrat, mukavaatimattomat, sitä ei voisi ikinä uskoa, mitä...:) Olen sellaisen kanssa aviossa! Miten sää onnistut aina kiskomaan musta esiin kaikkea hullua. Katu-uskottavuus kärsii!!!Sun blogissa tähän lähden mieluusti, mutta nyt taidetaan olla viilessä Lumissa.

      Teit oikean ratkaisun. Muista Jean Rhysiä, siinäkin oli vähän just tätä tyyntä pintaa ja kaikki oikeasti tapahtui pinnan alla, jossain sisällä, päässä. Juu, ei yhtään kesy.

      Kiitos Omppu<3

      Poista
    2. Jos Leena pelkäät uskottavuutesi puolesta omassa blogissasi, niin olet tervetullut aina mun blogiin riehumaan ja paljastelemaan.

      Vakavammin: Nyt muistankin, että kirjoitin tästä, että tässä on erityisen paljon ei-kerrotun avulla ilmaistua.

      Poista
    3. Omppu, kiitos kutsusta, jonka otan ilolla vastaan♥ Missään en ikinä ole kirjoittanut yhtä hulluja kuin sun blogissasi! Ylirohekita sanoja, paljasteluja, salattuja himoja...Pelottavaa, miten viet näin viileän ladyn tuohon tilaan!

      Hienosti sanottu! Se on just sitä. Luin tänään kyllä taas uudestaan hyvä tekstisi, sillä nythän se sanoi minulle enemmän, kun olin kirjan lukenut. Mutta oikein arvasin, että tämä on minulle. Ja monelle muulle. Tunnen monet lukijani, joten voin räätälöidä suositukset.

      Jotenkin sinä olit niin lyyrisen innostunut, että hämmästelin: Ei yhtään furioso vaan andante ja sitten vielä con amore...Sun toinen persoona:)

      Poista
    4. Voi herran jestas Leena sun kanssas. Liuta niitä ... tiedät kyllä

      Poista
    5. Omppu, no juu, juu, mää vähän härnäsin:)

      <3

      Poista
  2. Ihanaa, ja pelkkää virnettä tuohon vastauskommenttiisi Ompulle ;-). Juuri noinhan se on =D

    Pistän kirjan listalle. Juuri eilen käänsin viimeisen sivun Sadie Jonesin Kotiinpaluusta ja siinäkin sai välillä vetää pitkään henkeä. Kyllä kirjallisuus vie mennessään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, en tajua, miten Omppu tuon tekee:) Yleensä en reihaannu kuin hänellä eli yritän olla mukacool. No juu, sillai se on!

      Tämä on niin ihana, että lupaan sun pitävän. Samaistuin joissakin kohdin lujaa. Tóibín en niin kiihkeä pinnalta, mutta sukella syvemmäs, niin huomaat..

      Poista
  3. Oi! Nyt ei muuta. Tiedän, mitä luen kesällä Irlannissa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, arvasin:) Eikös se viimeksi ollut Ennen sarastusta...Pidät tästä!

      <3

      Poista
  4. Tämä on kirjaston varauslistalla. Toibinista tuli yksi suosikkikirjailijani Brooklynin jälkeen. Hän on huikea naiselämän kuvaaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sinä rakastut tähän!<3

      Poista
    2. Nyt kävi Leena niin, että en rakastunut milliäkään tähän kirjaan. Tämä oli surukirja ja yleensä läkähdyn tunteisiin, kun luen surusta, mutta tämä oli sellainen silkkihansikkain varjeltu suru, joka jäi sinne silkkihansikkaiden suojaan. Noralla ei vierähtäneet kyyneleet, eikä vierähtäneet minullakaan. Brooklyn oli minulle sopivampi kirja.

      Poista
    3. Mai, olisin kyllä uskonut, että tämä on juuri sinun kirjasi.

      Ei, ei, tässä suru oli rivien väleissä. Pidän kirjoista, joita luetaan myös rivien väleistä eikä kaikkea selosteta puhki. Minullakaan ei ole eräässä suuressa surussa ja nyt en puhu Olgasta, vierähtänyt yhtään kyyneltä, mutta suru oli sitäkin suurempi! Samiastuin sataa Noraan, sillä kun suru suurin on, sulkeudun kuin simpukka ja mieluummin uin vastan aaltoja kuin Nora, enkä päästä muita 'huoraamaan' suruani. Minusta tämä on loistava! Mutta kiinnostavaa nähdä, että näin erehdyin...sinusta.

      Poista
  5. Tämänkin pariin toivon ehtiväni, mutta ennen sitä Loistava ystäväni (aloitin, ja olen jo ihan taivaissa) ja Kotiinpaluu - vihdoin!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiva jos ehdit, mutta tämä ei niin ole sinua kuin Loistava ystäväni, sinut tuntien:) Vinkkaa minulle, kiitos, kun olet kirjoittanut Ferranten kirjasta.

      Mitä, olet siis nyt lukenut Kotiinpaluun: Tulen!

      <3

      Poista
  6. Luettavien kirjojen lista senkun pitenee - lukunälkä on niin iso, että pian en uskalla ollenkaan tänne tulla visiitille;)
    Kiitos silti - kirja menee listalle.
    Haleja, voimia ja rakkautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, hyvä, että iso lukunälkä:) Ethän voi minua hylätä, nyyyyhh.

      Ole hyvä<3

      Poista
  7. Tämä on loistava kirja. Pidin erittäin paljon ja upposin sekunnissa Toibinin maailmaan, kun kirjaan aina käsiksi pääsin. Ei sanaakaan ylimääräistä. Näennäiskesyys, siinäpä se taito. Tämä on yhtä vahvan makuinen kuin gini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, samaa mieltä. Samaistuin, sillä minäkään en aina jaksa kuunnella, olen vain olevinani kuulolla:) Mukakesy on sellainen, joka pitää päätä vähän mukakainosti alaspäin: Sellaisesta miehet pitävät, sillä he pelkäävät naisia, joilla on suora ryhti, pää ylväästi pystyssä ja suora katsekontakti. Taidan ihailla Noraa...Just kuin hyvä gini, varmaan nyt sitten se paras eli Napue.

      (En löytänyt tekstiäsi edes googlaamalla?)

      <3

      Poista
    2. Sain kirjan toissapäivänä luettua, joten teksti tulee tässä... Ehkä jo vkoloppuna. Todella pidin tästä kirjasta. Vuoden 1/3 parhaista!
      Ja mitähän mielenkiintoista me seuraavaksi luemmekaan...? Minä aloitin Melenderin, nyt haastoin itseni.

      Poista
    3. Bleue, arvasin, että pidät! Laitan muistiin, että tulen lukemaan. Olen tänä vuonna lukenut niin kovia (=mahtavia) teoksia, että en uskalla vielä arvailla, mutta tämä kirja jää minulle. Tässä oli sitä jotakin<3

      Telepatiaa! Et ole tosissas? Minä en ollut aikonut mitää Melenderiä lukea, mutta kävin tänään kirjastossa ja olen jonossa viidentenä. En vielä tiedä tuonko sitä blogiini, mutta eräs ystäväni vakuutti, että mun on se luettava. Tuttu kirjastotäti (nuori nainen!), sama joka sanoi minulle silloin kerran, että häneen on sieluun vaikuttanut eniten se, mikä minullakin eli Yötä ei voi vastustaa, sanoi, että hänellä on nyt Melender ja se on vie häntä. No,katsotaan...:) Menossa yksi 800 sivun teos, joka on tietoa ja...Melenderiä odotellessa.

      <3

      Poista
    4. PS. Meillä näitä sattumuksia riittää: Minähän sanoin sulle joku aika sitten, että 'Mitä seuraavaksi?' Samista siis.

      Voi totisesti, kun en aikonut Melenderiä, kun minua kiinnostavat nyt nuo Kolmannen valtakunnan asiat...

      Poista
  8. täs kirjotin: http://hannelesbibliotek.blogspot.se/2015/11/nora-webster-av-colm-toibin.html

    VastaaPoista
  9. Tässä on niin monta elementtiä, jotka itseäni kiehtoo: Irlanti, 60-luku, kiinnostava henkilötarina, .. ! Olin pohtinut tätä jo ennen arviotasi että olisiko minun kirjani vai ei, mutta luulen nyt tämän perusteella: kyllä, tämä pitää ehdottomasti lukea. Kiitos, Leena! -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, kiitos samoin! Olen ollut kerran pari viikkoa Galwayssa ja siitä kävimme junalla Dublinissa, mutta aina vain Galway...vanha jazzia, iralntilaisia lauluja, ihania ihmisiä, Connemaran nummet ja ponit, sekä Galwayn kalliot, joille hyljenaiset nousevat. Lue ihmeessä Regina McBriden kirja Ennen sarastusta, siinä on paljon irlantilaista mytologiaa ja myös noita Galwayn kallioita. Tämä on IHANA! Ole hyvä Taru<3

      Poista
  10. Leena, ajattele, mulla on ollut kumpikin tätä ennen suomennettu toibin hyllyssä 'odottamassa sopivaa hetkeä, voi hyvänen aika... Nyt avautui silmät. Toibin on miespuolinen Munro!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Alice Munro ei mene minuun, mutta Tóibín kuumasti. Ensin Brooklyn, sitten Äitejä ja poikia, joka on ihan parhaita nvoellikokoelmia, ehkä toka Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta jälkeen ja nyt tämä. Uskon, että et ole ainoa, jolla nyt silmät ja mieli avautuivat, sillä tämä vain on niin hyvä. Uskon, että nautit lukea yhtä paljon kuin minä<3

      Poista