Colin Duriez: Legenda nimeltä J.R.R.Tolkien

”Kysymys tarinoiden alkuperästä…on kysymys kielen ja mielen alkuperästä.”

Alkaessani lukea Colin Duriezin teosta Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien (J.R.R.Tolkien. The making of a Legend, Minerva 2013, suomennos Jere Saarainen) en tajunnut mihin ryhdyin, sillä koska olen hulluna kieleen ja historiaan sekä aina nälässä kirjailijaelämänkertoihin, putosin kirjan lukemattomiin nyansseihin nautiskellen, mutta ylettömän tarkkana. Tätä kirjaa ei ole tehty hotkittavaksi, vaan hitaasti nautittavaksi. En ole oikeastaan yhtään kallellani fantasiaan, mutta myönnän katsoneeni ja nauttineeni elokuvasta Taru sormusten herrasta uskomattoman paljon. Kun nyt sain syventyä tarinan kirjoittajan elämään ja niihin yksityiskohtiin, joista kaikki on syntynyt, tajusin kohdanneeni sekä Gandalfin että jollain tavalla myös H.C.Andersenin, joka on minuun eniten vaikuttanut lastenkirjailija ikinä. Sanomattakin on selvää, että kohtasin myös Oxfordin yliopiston muinais- ja keskiajan englannin professorin, jota saamme kiittää Taru sormusten herra –trilogiasta.

Kohtasin myös miehen, joka uskoo keijuihin, sillä hän kertoi St. Andrewsin yleisölleen, että keijukaistarinat kertoivat asiasta nimeltä faerie – ”valtakunnasta tai tilasta, jossa keijukaiset ovat olemassa.”

Tapasin miehen, joka kaipasi kadonnutta tietoisuutta, vanhaa ajattelun, mielikuvituksen ja uskon yhteenliittymistä. Myytti ja tarina sisältyivät hänen mukaansa kieleen itseensä. Tolkien kaipasi aina puita, puutarhoja, hiljaisuutta ja vierasti nykyajan tekniikkaa ja teollisuutta ja kutsui teollisuuden saasteita örkeiksi.

Kiinnostus kieliin oli Tolkienille miltei rajatonta, mutta hänen luomaansa haltiakieleen lienevät eniten vaikuttaneet wales ja myöhemmin suomi. Mielikuvituskieli johti Ronaldin lopulta Keskimaan syntyyn. Kielen käyttäjiä olivat mm. hobitit, haltiat, örkit ja entit. Vaimonsa Edithin mieliksi hän kirjoitti runon "Goblin Feet", jossa pikuruiset lampuin varustautuneet keijukais-menninkäiset ja lentävät ”pyrähdyshiiret” (”flittermice”) liikkuvat iltahämärissä kukkien ja puiden seassa. Kun luen tällaista aivan tunnen siirtyväni toiseen todellisuuteen…ja kaipaan kadonnutta tietoisuutta.

John Ronald Reuel Tolkien avioitui Edithinsä kanssa maaliskuussa 1916 ja heille syntyi neljä lasta, joiden jokaisen nimeen sukupuolesta välittämättä tuli nimi ”Reuel”, joka tarkoittaa ”Herran ystävää.” Ronald oli syvästi uskonnollinen katolinen ja myös Edith kääntyi lopulta juuri ennen vihkimistä samaan uskoon.  Nyt alkoi liitto, jossa kohtasivat Ronaldin hienon haltiatarinan Lúthien ja Beren. Nyt Ronald sai toteuttaa perheihmistä itsessään ja monessa näkyi, miten koti oli hänelle tärkeä, vaikka yliopisto olikin hänen reviiriään ja koti Edithin. Kun perheeseen syntyi toinen lapsi Michael, perhe vietti joulun Oxfordissa ja tällöin Tolkien aloitti viehättävän tavan antaa lapsille kirjeitä joulupukilta. Hän myös kertoi lapsilleen paljon satuja ja lapset saivatkin olla ensimmäisiä, jotka kuulivat vaikka Bilbo Reppulista ja Klonkusta.

Ensimmäinen ja toinen maailmansota mullistivat myös Tolkienin perheen elämää, oli paljon muuttoja, myös sairautta, mutta yhteishenki oli vahva. Kirjan todella kiinnostavaa antia ovatkin kielen käsittelyn lisäksi kuvaukset perheen elämästä sekä lukuisat tuon ajan kuuluisuudet Tolkienin ystävistä, kuten vaikkapa T.H.Auden, Charles Williams, T.S.Eliot ja etenkin C.S.Lewis.

Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien on todella antoisa. Jos jotain olisin kaivannut lisää, se olisi ollut kuvia. Kuvittihan Tolkien lahjakkaasti omia tarinoitaan ja varmaan perheestäkin on runsaasti valokuvia. Kirja on tarkka elämänkerta aina Tolkienin syntymästä 1892 hänen kuolemaansa 1973. Kuin olisi kulkenut suuren fantasiakirjailijan ja kielentutkijan jalanjäljissä…tämä kirja käy hyvin oppaaksi, jos todella aikoo lähteä tuolle matkalle. Fantasiakirjallisuuden ystävälle tämä on avain koko Tolkienin Sormusten herraan, jota oli jo 2007 myyty yli 150 000 miljoonaa kappaletta, jos monen osan painoksia pidetään yhtenä. Kielestä ja historiasta kiinnostuneelle kirjalla on oma painoarvonsa, jossa menneen maailman Oxford ei jää vähäisimmäksi kokemukseksi.

Suuri menestys yllätti itse kirjailijankin, mutta vähitellen Tolkien tajusi tieteellisen työnsä ja akateemisten saavutustensa jäävän hänen luomansa fiktion varjoon. Kun Tolkien matkusti Belgiaan vastaanottamaan Liègen yliopiston kunniatohtorin arvonimeä, hänet esiteltiin sanoin ”le createur de M. Bilbo Baggins” eli ”herra Bilbo Reppulin luoja”.

Pohjois-Oxfordin Wolvercoten hautausmaalta löytyy hautakivi, johon on kaiverrettu teksti, joka viittaa tarinaan Berenistä ja Lúthienista:

EDITH MARY TOLKIEN

     LUTHIEN

     1889-1971

JOHN RONALD

REUEL TOLKIEN

     BEREN

     1892-1973

“Tarinani kietoutuvat toisiinsa kuin lumihiutaleet.”


*****


Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Maija