Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

…hänen lukiessaan lausuntoa, hänen kertoessaan lause lauseelta kauheuksista salissa tapahtui muutos. Sinne ilmaantui ihmisiä, maisemia ja kaupunkeja, lauseista syntyi kuvia, ne muuttuivat eläviksi, ja paljon myöhemmin joku kuulijoista sanoi, että oli tuntenut nenässään Collinin lapsuuden peltojen ja niittyjen tuoksun. Mutta Caspar Leinenille tapahtui jotain muuta: vuosikausia hän oli kuunnellut professoreitaan, päntännyt lakeja ja opetellut tulkitsemaan niitä, hän oli yrittänyt ymmärtää rikosoikeutta – mutta vasta nyt, vasta hänen oman asiaesityksensä yhteydessä hän käsitti, että todellisuudessa kyse olikin jostain aivan muusta: kärsivästä ihmisestä.

Ferdinand von Schirachin teos Collinin tapaus (Der Fall Collini, Atena 2013, suomennos Raija Nylander) on pieni suuri kirja, joka runsaan sadanviidenkymmen sivunsa avulla, kuin yhdeltä istumalta, vakuuttaa lukijan siitä, että kenestä vain meistä voi tulla murhaaja, jos vain tietyt olosuhteet kohtaavat. Kirja oli minulle yhtä ennalta-arvattava kuin Schlinkin Lukija, mutta nyt tuo asia ei ollut haitaksi. Älkää kysykö miksi, sillä en tiedä. Pidin kovasti Lukijasta elokuvana ja taas Schlinkin Viikonloppu on yksi suosikkejani, vaikka vain harvat tuntuvat kirjan löytäneen. Kuitenkin onneksi muutamat ovat

Kirjailija Ferdinand von Schirach on myös asianajaja, joten tietty varmuus tuoda esille tällainen oikeussalikertomus, toimii hänellä tyylillä. Schirachilla on myös riittävästi tunnelatausta uhriin ja kaiken kaikkiaan rivit ovat sitä kotimaata eli Saksan kirjallisuutta, jossa asuin vuosikausia. Lyhyet, toteavat lauseet ovat hirveän tehokkaita ja uskallan sanoa, että näen Schirachin lävitse luetut Böllin teokset.

Kirjan teema kiertyy sen ympärille, mikä saa koko ikänsä moitteetonta elämää viettäneen ihmisen tekemään murhan. Italialainen Fabrizio Collini on työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta työkaluntekijänä ja yllättäen hän murhaa luksushotellissa vanhan, arvostetun miehen Hans Meyerin. Murhaajan puolustusasianajajaksi ryhtyy nuori juristi Caspar Leinen, joka ei tehtävää aloittaessaan tiedä, miten kaikki menneisyydestä kuin vyöryy häntä kohti sitä mukaa kuin Ludwigsburgin kaupungin arkistot aukeavat hänelle.  Tulee hetki, jolloin todellisuus kuin katoaa:

Leinen pelkäsi menettävänsä hänet niin kuin oli menettänyt Philippinkin. Yhtäkkiä kaikki hänen ympärillään liikkui jähmeästi. Penkit, lattia, ihmiset ja äänet tuntuivat vaimeilta ja vierailta, valo ei täsmännyt.  Hän näki itsensä ulkopuolelta, vieraan, johon hänellä oli vain epämääräinen yhteys.

Lyhyen tarinan jännite syntyy mielestäni kahdesta asiasta: Collini ei paljasta tekonsa motiiveja ja Leinenilla on pelissä jotain henkilökohtaista. Kummatkin ja etenkin ensimmäisen, lukija arvaa nopeasti. Se haittaako tässä kirjassa ennalta-arvattavuus vai ei, jää jokaisen lukijan kohdalla omaksi kokemukseksi puolesta tai vastaan.

Minua henkilökohtaisesti nyt ’närästää’, että en lukenut Schirachin aiempaa eli Rikoksia, josta Savon Sanomat on kirjoittanut näin:

”Teos ei tunnusta mitään dogmia eikä vetoa yhteenkään valaan; kirkkaat ja ytimekkäät virkkeet hengittävät kysymyksistä sakeaa ilmaa.” Waude!  Taidan voida todeta, että myös Collinin tapaus –kirjassa ’kirkkaat ja ytimekkäät virkkeet hengittävät kysymyksistä sakeaa ilmaa.’ 

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet myös Aletheia  Kirjasähkökäyrä ja  Kirsi.

****

Lue myös Maxim Leon Talviuni Berliinissä - Itäsaksalaisen perheen tarina