maanantai 26. lokakuuta 2020

Käytetäänhän maskeja ja käsidesiä ahkerasti!


Käytetäänhän maskeja ja käsidesiä ahkerasti! Tämä voi jatkua kauan, mutta toivotaan, että tämä ei ole uusi normaali.

Olen kokeillut muutamaa maskityyppiä pitää tunteja ja tänään pidin niin puutarhaliikkeet kuin tavaratalot kirurgista suu- ja nenäsuojusta. Ainakin parempi kuin se entinen valkoinen, jonka kanssa tuli happivajauksen kanssa niin paha olo, että alkoi huimata.

Viikosta on tulossa monipuolisen kiihkeä, joten blogin puolella mennään kevyemmissä merkeissä. Ostimme tänään ensimmäistä kertaa isohkon sypressin, jota toivottavasti pääsemme ledittämään keskiviikkona. Luen paksua opusta, jota olen odottanut koko vuoden, mutta kuten sanottua, nyt on iskenyt Murphyn laki tämän viikon arkipäiviin. R. lähtee jo aamusta varhain...Yritän yksin huomenna istuttaa sypressin erityisruukkuun, jonka sille ostimme ja sen päälle tulee vielä muu ruukku. R. saa sitten hoitaa ledit myöhemmin.


Viikonloppuna saimme yökylään Lunan. Oli se vain niin kivaa, kun iso koira nukahti kiinni minuun kuin Merin villakoira Dinalla on ollut tapana tehdä. Kokoeroa vain jonkin verran.


Onni on ystävän kutomat villasukat ja


tyrnilapaset♥


Ihanaa, että puissa on vielä paljon lehtiä ja mongolianvaahteroissa neniä. Vasta tänään huomasimme, että helokkimme ja lehtikuusemme ovat alkaneet värjäytyä keltaiseen juhla-asuunsa.

Tänään ostin monen vuoden jälkeen ulkolyhdyn, mutta kuvat eivät ihan onnistuneet, lyhdyn nimi on Kaupunki. Se on talo, jonka erilaisista ikkunoista valo tulee ulos kauniisti. Käykää katsomassa livenä, sillä sivuston kuva ei vastaa lyhdyn viehätystä.


Tänään keksimme, että täytämme lyhdyn ledeillä ja laitamme yläterassille. Se näytti niin hyvältä, että saimme hankittua toisen, kun naapurin Tuula oli asioilla. Kiitos Tuula♥ Toinen näkyy olkkariin ja toinen heti sisääntulijalle vastapäisestä ikkunasta. Siis vain 14.95 tämä keskikokoinen. Ikkunalaudoilla meillä on monta pienempää valkoista lyhtyä, joissa oikeat kynttilät. Ne ovat näitä:


Päivä on ollut pitkä...joululahjoja, kortteja, lahjanarua, ylläreitä...Ken kantaa joulua sydämessään koko vuoden, toimii nyt ja fiilistelee koko joulukuun!


Leena Lumi

12 kommenttia:

  1. Maskin kanssa pitää olla aika hissuksiin. Jos juoksahtelee rappuja ylös alas, meinaa happi loppua. Ikkunan auki pitäminen helpottaa töissä hapensaantia. Onneksi on vielä näin lämpimät ilmat, että voi pitää ikkunaa auki. Mutta nopeasti maskeihin on tottunut. Ei osaa kauppaankaan enää mennä ilman, kun heti tuntuu, että jotain puuttuu. Kunpa ihmiset nyt ahkerasti käyttäisivät niitä, että tilanne saadaan pysymään hallinnassa.

    Joulufiilistelyille on ehdottomasti paras aika! ✨Vastailin jouluhaasteeseen, ja siinä ajatukset siirtyivät mukavasti jouluisiin juttuihin.

    Meilläkin on muutama peltinen, valkoinen joulutalo. Ikkunoista siivilöityy valo kivasti. Ne ovat meillä takan päällä, ja laitoimme kerran lepattavat led-tuikut niihin, mutta näytti kuin taloissa olisi ollut tulipalo, joten ei ollutkaan toimiva ratkaisu. 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, mutta kun pitää hannkia viikon kaikki, ei siinä voi ihan hissuksiin olla. Ja toisekseen, minua alkaa nykyään ahdistaa ihan henkiesti nuo isot kaupat. Tämä meidän Prisma kyläkin pieni siihen toiseen verrattuna. Tästä vielä sittariin ja kauppapuutarhalla on jo käyty. Ensimmäisen kerran isohko sypressi ulos talviruukkuun valoilla, vihreät narut näissä ledeissä. Ennen ollut oman metsikön katajia.Tuuletus on kova sana ja sitä usein. Mehän nukumme ikkunat auki niin pitkään kuin voimme.Nyt ei enää.

      Nimenomaan. Näkstpä tontun pajan, joka on olkkarin pöytä! Oi, käväisen pian katsomassa mitä olet vastaillut. Olen täältä välillä pois, sillä muuten kuolen someen. Face on järkyttävä iltakoukku! Siinä menee normaalia lukuaikaa eli siksi luen aamutunneille.

      Meillä on monia, mutta ovat kovin vanhoja. Tosin kunnossa on suurin, mustahko. Siihen laitan Pyhäinpäivänä jo pe iltana kynttilän isän muistolle♥ Ja eräille muillekin läheisillemme, jotka ovat kuolleet aivan liian varhain...Minäkään en pidä lepattavista. Kai tuota voi ulkonakin käyttää...? Mitä jos mekin laittaisimme ledit Kaupunkiin...

      ♥♥

      Poista
  2. Mikä tyylikäs lady Prisman parkkipaikalla! ♥ Tuo viitta/takki, poolo, hansikkaat, hiusten pituus! Ja maski. Mekin käytämme tietenkin maskeja tunnollisesti ja olen huomannut, että niissä on valtavia eroja. Toiset hiostavat eivätkä istu kunnolla, toisten kanssa on ihan ok olla ja hengittää.

    Arvaa mitä, katselin tuota Kaupunki-lyhtyä Prismassa. Ehkä ostan sen! Jos, niin olemme näissä asioissa vuoroin vieraissa: Siimes-verhot (ne, joissa kauriita) ja nyt sitten lyhty.

    Hyvää viikkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, oi kiitos!♥ Ainakin nuo pinkit hanskat. Olen niitä aika hyvin säästänyt sillä siitä on vuosia kun ne blogissani esittelin. Kirurgimaskissa on yksi ainoa heikkous eli jos vähänkin reippaammin lasket alas, kun kauppojen välillä haluat happea, se kuminauha irtoaa. Muuten tähän asti parhaimmat.

      Saat ostaa, 'I owe you'♥ Ostin vain keskikokoisen, mutta niitä isoja on kunnossa vielä monia. Nyt tulikin mieleeni, että mitä jos tunkisimme sinne kauniit ledit...Siimes on kova sana meillä vieläkin. Ehkkä muistat, että lähdimme heti ja niitä oli vain siellä kaukana jossakin Prismassa, siinä jättiläisessä, johon en halua kuin pari kertaa vuodessa.No, eipä mitä, haimme Siimestä sitten vielä lisää yhden verhon eli koko vastapäinen seinäni on siimestä vain ikkuna välissä ja siinä lintujen ja oravien ruokapöytä sekä sitten vielä ne tyynyt...

      Kiitos samoin!♥

      Poista
  3. Tilasin pari asennemaskia, Mies on ommellut itselleen muutaman. Niitä pestään ja käytetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeilija, hyvä! Meilläkin muuten R. käyttää neulaa ja anoppinsa antaa hänen käyttää ompelukonettaan eikä minun. En yhtään tajua:) No, kudon nytkin pitkää oranssia kaulaliinaa ihan pehmeimmästä langasta elu Teddy, jota en enää löydä mistään. Teijan talllille vkirkkasin tai kudoin ruutuja samasta alngasta ja sitten virkkasin ne yhteen. Ne tulivat yhdelle jolla ratsastin, mutta joka nyt on autuaammilla laukkamailla. Uskon, että menee tallilla edelleen talviloimena.

      ♥♥

      Poista
  4. Täälläpäin olen jo tottunut maskeihin, sillä maskipakko on ollut huhtikuusta. Ei edes uskalla mennä ulos koska jos vastaan tulee poliisi tai tarkistaja niin sakko on tosi suuri. Itselleni kankaiset ovat mukavempia, mutta kuumalla ja kostealla kesällä tuntui kyllä tosi tukalalta. Käytän välillä kankaisia ja välillä noita kirurgimaskeja, jotka alussa olivat täällä tosi kalliita mutta nyt aika edullisia, onneksi.
    Suloinen Luna,ja kaunis kuva hänestä tuolla kukkien keskellä.
    Kaunista lokakuun loppua Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, vaikka minulla ei ole astmaa kuten vaikka sinulla, tunnen happivajetta siinä toisessa maskissa ja alkaa huimata. Tämä kirurgimaski on parempi, vaikka nauha rikkoutuu helpommin.

      Hän on suloinen ja niin rakastettava♥

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  5. Vau mikä lady! Mullakin on nykyään vaaleanpunaiset nahkahanskat, ostin ne keväällä ja kyllä fiilis on aika herttainen kun ne laittaa käsiinsä :) Mä olen käyttänyt nyt kolmenlaisia maskeja, pari kertaa olen joutunut ottamaan juoksuaskeleita, mutta kuten kirjoitat, niin kyllä siinä voi alkaa kesken juoksun huimaamaan.

    Luna on ihanan näköinen tuossa kuvassa. Ja mitkä lapaset ja sukat! Aivan hurmaavat.

    Minä kävin tänään lekurireissun jälkeen Stoccalla kuikuilemassa joulupuotia. Oli ihanaa tämän maailman härdellin keskellä katsella upeita kuusia ja koristeita. Miettiä mikä ihana aika on tulossa. Melkein tekee mieli jo tuoda koristeet kotiin, mutta kenties yritän vielä vain keskittyä valoihin. Ja tästä tuli mieleen tuo talolyhty, se on kyllä tosi kaunis. Sinne kun laittaa valoja sisään (tai kynttilän), niin tunnelma alkaa olla katossa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos♥ Vanha viitta ja yhtä vanhat hansikkaat! Pusero on uusi ja se olikin edullisin ostokseni Ratsulasta. Ostin Ratsulasta tummanpunaiset niiden hyvin vanhojen tilalle, joita todella arvostin. Katosi toinen jollain sairaalareissulla tai sitten Sokoksen parkissa. Ei ikinä enää hanskoja syliin, vaan laukkuun ellei tarvitse. Mentiin aika lujaa, oli paljon asioita.

      Hänen oma matte on hänet kuvannut noin hienona♥

      Ennen joulu tuli sinne Suomessa aina ekana. Nyt on vähän keskieurooppalaista menoa, kun kaikkea jouluista saa jo nyt. Mulle tapahtuui paha virhe: Avasin yhden konvehtirasian...-.Nyt on pääpainopiste ledeissä. Piha on vielä ihan tyhjä niitä yksiä alaterassin tähtiä...Teimme tänään kokeen ja tungimme sinne sarjan, josta osa oli palanut jo pois. Onneksi johto oli kirkas. Ja sitten se meidän eka ulkosypressi...sen leditämme valoilla, joissa vihreät johdot. Kaupunki -lyhty myydään loppuun, veikkaan minä.

      ♥♥

      Poista
  6. Toivottavasti täälläkin lisääntyisi maskien ja käsidesin käyttö. Jos niillä saa pidettyä Suomen edes osittain avoimena, niin ehdottimasti kannattaa niitä käyttää. Itse olen käyttänyt maskia jatkuvasti keväästä alkaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, jos täälläkin on länsirannikkoa vaikka Porin kohdalta, minulle oli täydellinen yllätys, miten näin vain muutaman maskin. Siihenkin tottuu. Itseä helpotti kirurgimaski, sillä entisen läpi en saanut riittävästi happea ja marketeissa voi mennä aikaa.

      ♥♥

      Poista