perjantai 27. toukokuuta 2022

Nanso asustaa minut kaikkina vuodenaikoina!


Nanso asustaa minut vuodenajasta toiseen. Marimekko toinen vahva. Ja kolmas on KappAhl!  Ihan eniten on blogissani katsottu Nanson kuviamme tunikalle Yaya -25 asteen pakkasella. Oli hauskaa. Niin hauskaa, että yllättäen tunikaa ei saanut enää mistään ja yhden etsin vauhdilla ystävälleni Saksaan. Olen vaeltanut etsimässä kaunista suvimekkoa ja eilen se sitten löytyi, kun aikani kollasin netissä. Tuote löytyi tutusta liikkeestä, joten hyvä, hyvä!


Tämä Jasmiini -leninki on superihanaa puuvillaa, tekisi mieli sanoa suvipuuvillaa. Viileää, kuin hyväily iholla...Koko on reipas, joten kun R. toi kotiin kaksi sovitettavaa, saatoin ottaa pienemmän. Leningissä on sivutaskut. Pidän mielettömästi myös noista pussihihoista, jotka ovat 1/3. Ja kaula-aukon leikkaus on kaunis.


Valitsin monivärisen, koska kaikki sen sävyt sopivat minulle. Nämä kuvat eivät kerro totuutta ärsyttävällä puhelinkamerallani otettuna, mutta menkää Nansolle ja löytäkää oma suvimekkonne. Tätä saa myös pitkänä ja en ole varma, mutta oliko puseronakin... 

Kiitos taas kerran Nanso♥ Ja tästä myös:

Tässä suvella 2019 Plantagenilla ja ylläni on trikoomekko, joita onneksi ymmärsin ostaa heti kaksi! Pidän vielä tämänkin suven. Kanssani kuvassa myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana. Jutusta Plantagenilla tänään sitä sun tätä






suvimekkoterveisin
Leena Lumi

PS. Aikuinen nainen löytää trendifarkkunsa Kappahlista♥ Olen Keljon Kappahlin farkkumaanikko ja arvatkaas mitä: Sieltä löytyy vaikka mitä myös pikkuiselle Casper Julianille♥

Casper Julian ja nana hetkellä jolloin rakastuin hyvin kuumasti Casper Julianiin ja sain ihmeellistä vauvarakkaussäteilyä♥

13 kommenttia:

  1. Söpöt mekot ja takuulla mitä parhaat kesävaatteet! En ole hametta pitänyt vuosikymmeniin, jollain 40-v. synttäreillä oli vaateteema ja jostain löysin nilkkapituisen hameen juhlavaatteeksi, en viihtynyt siinä enkä sen koommin ole hameeseen pukeutunut. Nyt taitaa olla melkein 70 v. syndet seuraavaksi.
    Vinkki aikuisen naisen farkkuihin ja housuihin : istuvia ja kestäviä löytää Naisten Pukutehtaan - NP - mallistoista, kotimaista tuotantoakin vielä. Ainoa ns. harmi on kestävyys, eivät millään kulu puhki tai hajoa päälle.
    Miesystäväni, jolla vaimo ja kaksi teinitytärtä ihmetteli kertoessani, ettei minulla ole koskaan ongelmaa löytää jotain päälle puettavaa. Housut, joku paita ja Nanson Villis päälle ja korut killumaan niin hyvä on. Mihin jotain fiinimpää olisi tarvis, niin sitten katsotaan uudestaan.
    Ystävä ihmetteli, että voiko olla niin, ettei ala senpäiväinen show, kun jonnekin pitää lähteä ja kolme naista aloittaa pukeutumisen, kun vaatteita on kaapit täynnään eikä mikään kelpaa. Sanoisin, että vähemmän on parempi. Lähetti terkut Veksille, että hänen kelpaa, pääsee vähillä.
    Nyt keväällä lahjoitin hyviä esim. Nansoja ukrainalaisille tänne muuttaneille, kun en saa tiukkaa trikoota puettua päälle enää, kaiken pitää joustaa, että olkapään takia saa puettua. Ihanaa, että paidat pääsivät kiertoon.
    Meillä on kauppakeskuksessa K-A, mutten ole vuosiin käynyt, en oikein suosi noita ketjukauppoja.
    Toivotaan, että tulee sellainen kesä, ettei tarvitse tuskailla vaatteiden kanssa, että aina olisi hyvä olla, joka säällä.

    VastaaPoista
  2. Kikka, minä käytän useimmiten farkkuja, mutta nimenomaan suvella on vilpoisempaa olla mekossa. Toki puutarhassa ja lehdossa farkut ja jopa kumpparit kun niitä punkkeja...Minulle istuva farkku on normaali vyötäröpituus ja sitten muu onkin ihan mitä tahansa revityistä pinkkeihin ja nyt on kahdet uudet kesäiltafarkut tosi tiukat ja näyttävät aika kivoilta. Yläosa ratkaisee tilaisuuden vaatimukset. Vaatteita kaapit pursuavat, mutta joka joulu vien joulupadalle jonkun hyvän ja loput käytän itse. Minulle vaatteen ikä ei merkitse. Kauppaketjut ovat surkastuneet monella tavoin valikoimiltaan, mutta onneksi on vielä nuo mainitsemani kolme. Tuskin sinäkään olet Marimekolta välttynyt♥ Viikonloppua♥♥
    käytimme jo teineinä. Mukavaa viikonloppua teille♥♥

    VastaaPoista
  3. Nanso on uusiutunut/raikastunut viime vuosina ihan hurjasti, ihan ehdoton suosikkimerkki mullekin tällä hetkellä. Ihanaa viikkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, huomasin saman jo muutama vuosi sitten. Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
  4. Tosi ihana mekko taas, ja löydät aina nättejä mekkoja Nansolta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, aika pakko, sillä kun Reima alkoi vetää sen uusimman Marimekon vetoketjua kiinni, se mahtui, mutta puristi ikävästi. Tänä suvena teenkin puutarhatöitä ahkerasti. Palaaminen 16 000 askeleeseen ei kiinnosta, se on tylsää. Mutta uinti, kuntopyöräily ja luontainen liikunta saa nyt riittää. Lopulta melkein kaikki on kuitenkin kiinni siitä, mitä suuhunsa laittaa. Kiitos ja mukavaa viikonloppua♥♥

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Allu, ja takuulla myös sinulle! Kiitos♥ Tämä saattaa olla tähänastisista eniten minua miellyttävä kuosi.

      Poista
    2. Ja meidän lehdossa kasvaa vanha, mutta aina sydänsuvella kukkiva jasmiini.

      Poista
  6. Kylläpä on kauniita vaatteita sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, kiitos♥ Pakko väläytellä väliin muutakin kuin kirjaa, kun lukee 500 sivuista, menee kiireaikaan helposti parikin viikkoa. Iltaisin on ihan poikki puutarhailusta, mikä sinänsä kyllä on kivaa. Päätin lopettaa stressaamisen. Se sinun kerran mainitsemasi kolmas alusta oli minulle ja sinullekin liikaa, mutta siellä vain olemme:) Viikonloppua♥ Olisipa jännä kurkistaa vaatekaappiisi♥

      Poista
  7. Todella kaunis kesämekko. Odotan niin, että kesä tulee ja saan jättää takit ja muut pitkähihaiset kaappiin. Mekko on juuri sopiva asuste kesällä, varsinkin kun se laskeutuu kauniisti (juuri kuin sulla kuvassa) ja tuntuu mukavalta päällä.

    Mulla on pahasti vaan mekot jääneet vähän pieniksi. Pitänee käydä katsastamassa sekä Nanson että Marikekon vaihtoehdot :D

    Oikein suloista viikonloppua teille molemmille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos♥ Minäkin pidän:) Tässä on huikea leikkaus ka materiaali.

      Sama täällä. Se Marimekon vihreä musta viidakkomekkokin, nimi minulta, ei mahdu varmaan millään ihmeellä. Kokeile tätä myös, sillä hauskat leikkaukset ja nuo pussihihat.

      Kiitos samoin teille♥♥

      Poista