Pasi Ilmari Jääskeläinen ja ne muutamat muut

Kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläinen on henkilö, joka sanoi minun tappavan itseni, kun olen pitänyt kolmetoista vuotta blogia ilman lomaa. Se jyrkin tuli privaatisti ja meni läpi. (Riitta Jalonen peesasi Pasia.) Nyt kun olen saanut lukuvalot pois juuri ennen kuin Hesan kone laskeutuu Tikkakoskelle, olen voinut paremmin paitsi kolme viimeistä yötä, kun Pasi on tullut uniini. Tsot, tsot, ei mitään sellaista, vaan siinä Pasi hokee: Kerro se niille, kerro se niille! Vaan hän ei itse kerro mitä minun pitäisi kertoa ja kenelle. Päätän nyt yrittää saada takaisin juuri saavuttamani unirauhan höpöttämällä niitä näitä ja otin aiheeksi kevyeen tyyliin eräät mieskirjailijat. No, mitä väliä sillä, kirjoittaako mies vai nainen, mutta kun vain yksi prosentti miehistä lukee naiskirjailijoita haluan näin. Ja toisekseen olen huomannut suomalaisten naiskirjailijoiden huikean nousun ja siitä kirjoittanut ellen tänne blogiini, sitten Facebookiin. 

Aloitin blogini ystävänpäivänä 2009. Pasi Ilmariin törmäsin marraskuussa 2010 kirjassa Harjukaupungin salakäytävät. Tiesin hänestä kaksi asiaa: Hän pitää elokuvista ja kirjoittaa fantasiaa. Minä taas en lue fantasiaa, joten päätin ohittaa hänet. Sitten tapahtui jotain  niin minulle kuin Kertulle ja

Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät (Atena 2010) järisytti tajuntani. Minussa soi tunnusmusiikki Fellinin elokuvasta La Strada. Myöhemmin musiikki vaihtuu Cherbourgin sateenvarjoihin, joka liittyykin yhteen elämäni cinemaattisimmista kokemuksista, mutta lopulta Love Storyn iki-ihana melodia hukuttaa kaiken alleen…

"Pyhä elokuvallinen kolminaisuus syntyy kauneudesta, toivosta ja tuskasta. Kauniilla tarinalla on kaunis alku ja kaunis loppu. Siinä missä alun tekee kauniiksi onnen kangastus, loppu ammentaa kauneutensa tuskasta." (Löytyy sitaateistani!)

Olen petona suomalaisten mieskirjailijoiden perässä, sillä jälkeen Waltarin ei ole montaakaan tullut, joka minulta armon saa, paitsi runoilijat, mutta Pasi Ilmari saa aikaan aivan uudet tuulet. Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu ennen. Tästä ei ole kirjoitettu ennen näin. Dialogin kanssa ei tarvitse myötähävetä, kuten liian usein on laita suomalaisherrojen kirjojen kanssa ja vaikka tarinaa viedään kahdessa aikajaksossa, niin miten lempeästi ja soljuen se käykään, kuin nuoltaisiin Harjun rapuilla samaa valuvaa jäätelöä ja pehmeät huulet kohtaisiva eli kirja on kuin rakastelun esileikkiä. Eikä mikään pääty esileikkiin, vaan mukaan tulevat...

Oijoi, miten julmasti kohtelin suomalaisia mieskirjailijoita, mutta olen jotain oppinutkin. Toivottavasti myös he. 

Nyt on pakko toivoa, että Pasi Ilmari Jääskeläinen on luovana esimerkkinä, miten kirjoittaa jännittävästi, kiinnostavasti, mutta ei kyynisesti. Kirjoittaa maailmankirjallisuutta, olla kirjailija, jonka kirjan rivien välistä voi lukea rakkautta, ihailua ja ymmärrystä naisiin – monimuotoisesti, unessa tai todesti:

"Nainen pysähtyy, hän on alasti. Vihreät, hämmästyttävän pitkät häpykarvat hulmuavat vedessä kuin meriheinä.

Sitten nainen huokaa, ohjaa Ollin pään alemmaksi ja laittaa toisen rinnoistaan hänen suuhunsa. Siitä virtaa maitoa. Nainen kuiskaa, että se on suolaista kuin merivesi, mutta vapauttaa kaikista suruista".

Niin, tämähän voisi olla vaikka Nerudaa...tai Waltaria.

Luin tämän kirjan istuen ulkona korituolissa ensilumen sataessa päälleni ja koirani tutkiessa lehtomme posteja.

Minulle Pasi Ilmari ei ole fantasiakirjailija, vaan maagista realismia.Ja Pasiin jäin. Vain ensimmäinen romaani on lukematta, sillä pitäähän muillekin antaa tilaa ja aikaa.

Pasi Ilmari on kuvissa usein hiukset sekaisin, mutta se on hänen lookinsa. Uupumus on päällä, sillä uutta kirjaa on odotettu ja odotetaan. Päivätyön ja perheen ohella kirjoitusaika on yöllä, kuten minulla lukuaikani, sillä kirjat maistuvat parhailta ikkuna vähän raollaan ja pimeydessä kettujen kiimaäänet...tai sateen musiikki. Tästäkin Pasi selviää, mutta mitä ilmeisemmin tavoite on nyt korkealla ja saakin olla! Pasia käännetään jo useille kielille!

Yleisesti ottaen monet suomalaiset mieskirjailijat ovat yllättäneet minut. Syy siihen, että pelkään savolaisia on Tatu Kokon. Tämä tarmokas kirjailija halusi minun vievän hänen kirjansa blogiini, vaikka olin buukattu aivan täyteen ja kaiken lisäksi äidillä vierailulla. Sanoin 'ei'. Hän 'ok'. Meni hetki ja sitten taas viesti 'mutta ajattele nyt...', ' en ajattele, ei ole aikaa...', ....Niin vain kävi, että Kävelevien patsaiden kaupunki tuli blogiini 19.9.2019....Lopulta en voinut kuin nauraa.

Sata mieskirjailijaa Leena Lumin tyyliin paljastaa, että luen innokkaimmin käännöskirjallisuutta. Olen aina lukenut, mutta Sillanpää, Waltari, Olli Jalonen, jota luin paljon ennen blogia, Topelius, Kinnunen etc. on luettu. Tapio Tammisen Kansankodin pimeämpi puoli on yksi parhaita lukemiani tietokirjoja. Uutta edustaa Sami Hilvon Pyhä peto, jota jaksan suositella. Bo Carpelanilta lukenut Axel (monta kertaa), Alkutuuli, Kesän varjot ja Benjamin. Johan Bergum Syyskesä, Syyspurjehdus. Ihan uutta edustaa Ville Hytösen Johannes Andreas. Lukekaa, tämä ei ole sama kuin Hesarin kirjoitus! Martti Backman Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipuri 1918. Kirja joka hämmensi monia viipurilaisia ja valkjärveläisiä. 

En ole kriitikko. Minä  vain kirjoitan, mitä pidin lukemastani kirjasta. Vuonna 2016 heinäkuussa oli melanoomaleikkaus, mutta vaadin lokakuulle kipulääkkeet, joiden voimin pääsin kirjamessuille. Ja tietysti törmäsin heti charmanttiin Antti Tuomaiseen, jolta olin lukenut vain Kaivoksen ja josta pidin niin paljon, että rakastuin kirjan roistoon.Luin kyllä myös Mies joka kuoli. Taisin saman tien ihastua kirjailijaan, sillä hänestä oli lehdissä niin hyviä henkilöhaastatteluja ja kuvat aina hyvät. Mitä tekee Antti? Alkaa kirjoittaa humoristisia dekkareita! Minä en ole humoristi, enkä ainakaan dekkareissa. Ainoa poikkeus on Sebastian Bergman -trillerit. Antti on pitkä mies, mutta miten kauniisti hän osaa olla kuvissa♥

Pasi Ilmari on laatuaan. Emme ikinä tapaa missään Hempparissa. Joskus satunnaisesti ohitamme toisemme Prisman ostoskärryjä lykkien. Myönnän heti, että tästä ei tullut ihan sellaista kuin piti, sillä yöllä sitä on rohkeampi. Siinä jutussa kaikki herrat tapasivat mielisairaalassa ja Sillanpää karjui: "Te ette ole Nobel -kirjailijoita, menkää pois!" Ja minä suutelin Waltaria Olavi Paavolaisen Karjalan puutarhassa sekä uin alasti lumpeiden seassa...No, kun tavataan seuraavan kerran likellä riisiä, kysyn: Voisiko herra kirjailija ojentaa minulle Arborio -riisipaketin. Hän ei löydä sitä. Minä opastan: Alin hylly ja pää sinne vaan, siellä on aina yksi paketti. Kirjailijamme polvistuu ja tekee työtä pyydettyä. Tulee ojentaen pakettia täysillä nauraen. Me melankolikot, jopa Arborio -riisi saa meidät nauramaan. Tulevaisuusvisio: Pasin uusin on juuri ilmestynyt ja se on aivan loistava♥ Lähdetään Hemppariin yksille! 

Leena Lumi, joka aikoo ensi yönä nukkua suden hetkellä