Isot kiitokset Anne-serkulle loistavasta valokuvauksesta läpi Reiman juhlien. Kuvat ovat tilanneoivaltavia ja myös teknisesti onnistuneita, joten uusi albumi, huomisen historia, odottaa tuossa pöydällä tallentajaa....Nyt on mistä ottaa: 300 kuvaa! kiittäen Leena & Reimamaanantai 13. heinäkuuta 2009
ANNE-SERKKUA KIITTÄEN
Isot kiitokset Anne-serkulle loistavasta valokuvauksesta läpi Reiman juhlien. Kuvat ovat tilanneoivaltavia ja myös teknisesti onnistuneita, joten uusi albumi, huomisen historia, odottaa tuossa pöydällä tallentajaa....Nyt on mistä ottaa: 300 kuvaa! kiittäen Leena & Reima
lauantai 11. heinäkuuta 2009
AND JAKE GYLLENHAAL IS RIDING ON THE MOUNTINS...
...but who is riding with him? You guess: Ennis. Perhaps. Perhaps not. Who ever knows...Now it's again blowing from the prairie and I should like to go Canadian Rockies... HENRI'S ROAD TO THE STARS IS OPEN
Girls, remember, riding is so great fun and you never know whom you meet in the stable!
LADIES: RIDING HOBBY IS CALLING...
And now my dear Ladies, we'll change Javier Bardem to Henri Ruoste! He is the very succesful rider, who is training in Great Britain. He is coached by Kyra Kyrklund, whom we all know very well. And now Ladies: Enjoy youselves!
perjantai 10. heinäkuuta 2009
MAR ADENTRO/MERI SISÄLLÄNI
Joitakin vuosia sitten näimme mieheni kanssa elokuvateatterissa espanjalaisen elokuvan Meri sisälläni (Mar adentro, 2004) ja se oli niin vaikuttava, että ostin filmin heti sen tultua myyntiin. Täysin tämän filmin ansiota on myös se, että tein muutama päivä ennen mieheni pyöreitä synttäreitä (sattumaa;-) hoitotahdon (my last will), jonka löydätte vähän rollaamalla ja klikkaamalla. Leffa tulee tänään TV1 klo 21.30. Älkää jättäkö väliin, jos haluatte kokea jotain elämää suurempaa! Filmi on saanut kaikilta niiltä leffa-arvostelijoilta, joita minä seuraan täydet pisteet ja nyt kirjoitan teille suoraan Anna-lehdestä no 28, mitä Antti Lindqvist elokuvasta ja sen pääosan esittäjästä Javier Bardemista kertoo:
Rakkautta ja kuolemaa
Javier Bardemin vahva roolisuoritus on runollisen kauniin elokuvan ydin.
"Ihminen oppii itkemään hymyillen", sanotaan espanjalaisen Alejandro Amenábarin ohjaamassa erinomaisessa elokuvassa Meri sisälläni. Se kertoo lähes 30 vuotta sängyssä maanneesta miehestä, Ramon Sampedrosta (Javier Bardem), joka on halvaantunut sukellusmatkalla nuorukaisena.
Ramonin elämän sisältönä ovat vierailulla käyvät ystävät, radio, televisio ja ikkunan takainen maisema. Myös tietokone ja suussa pysyvä kynä kuuluvat miehen arkiaskareisiin.
Tositapahtumaan pohjautuva elokuva osaa hyvin viivytellä oikeissa asioissa, rakkaudessa ja kuolemassa. Samat teemat ovat kulkeneet läpi Kanarian saarilla syntyneen Bardemin tuotannon.
Bardemin roolityö onkin elokuvan sielu. Meri säsälläni kahmi vuonna 2004 lukuisia palkintoja aina parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarista ja Golden Globesta neljääntoista Goya-palkintoon. Eikä syyttä. Siinä on nimensä veroista syvyyttä, älykästä kosketusta todellisiin tunteisiin.
Rakkautta ja kuolemaa
Javier Bardemin vahva roolisuoritus on runollisen kauniin elokuvan ydin.
"Ihminen oppii itkemään hymyillen", sanotaan espanjalaisen Alejandro Amenábarin ohjaamassa erinomaisessa elokuvassa Meri sisälläni. Se kertoo lähes 30 vuotta sängyssä maanneesta miehestä, Ramon Sampedrosta (Javier Bardem), joka on halvaantunut sukellusmatkalla nuorukaisena.
Ramonin elämän sisältönä ovat vierailulla käyvät ystävät, radio, televisio ja ikkunan takainen maisema. Myös tietokone ja suussa pysyvä kynä kuuluvat miehen arkiaskareisiin.
Tositapahtumaan pohjautuva elokuva osaa hyvin viivytellä oikeissa asioissa, rakkaudessa ja kuolemassa. Samat teemat ovat kulkeneet läpi Kanarian saarilla syntyneen Bardemin tuotannon.
Bardemin roolityö onkin elokuvan sielu. Meri säsälläni kahmi vuonna 2004 lukuisia palkintoja aina parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarista ja Golden Globesta neljääntoista Goya-palkintoon. Eikä syyttä. Siinä on nimensä veroista syvyyttä, älykästä kosketusta todellisiin tunteisiin.
torstai 9. heinäkuuta 2009
MUTTERIVEISTOKSET
Myllyrannan Sisustuskeskus http://www.myllyranta.com tai tilattavissa verkkokaupastahttp://www.habitart.fi
MYLLYRANNAN SISUSTUSKESKUS
Tänään teimme Kanadan vieraamme kanssa elämysmatkan Myllyrannan sisustuskeskukseen. Siellä on kaksi isoa rakennusta täynnä mitä erilaisimpia elämyksiä laajalla hintahaitarilla. Menimme ensin entiseen veturitalliin, jossa tuoksui jo huumaava lounaan kutsu. Samassa tilassa myydään mm. Luhdan tuotteita, mutta ennen kaikkea ERILAISIA koruja, joissa näkyy kädentaito. Kyseessä Silver Gallery ja monipuolinen valikoima. Mukaani lähti hopeinen rannekoru, jossa kaunis 'pakotus'. Auli teki myös 'tytöilleen' koruostoksia ja Reima olisi tarvinnut miesparkin, jossa menee formula nonstoppina...Ja sitten päätimme syödä lounaan ennen kuin ruuhka alkaa ja mikä yllätys: Tarjolla oli samanlaista broilerpataa kuin edelliskerralla ja monta muuta herkkua. Ruokapuolen linkki on www.myllyranta.fi/cafe ,josta voi halutessaan ottaa selville, mitä lounaspöydässä on. Kanapata laskeutui suven kunniaksi alas kuivalla valkoviinillä ja silmissä siintelivät syödessä Keurusselän veet.
Nyt kun olimme vahvistaneet itseämme siirryimme toiseen isoon rakennukseen eli Myllyyn, jota esittelen nyt muutamalla kuvalla. Jos muistatte, Reima sai syntymäpäivälahjaksi sellaisen mutteriveistoksen, joka esitti koripalloilijaa. Siellä on näitä mutteriaiheita 220 eri aiheista liittyen ammatteihin ja harrastuksiin. Teokset ovat kuvanveistäjä Gunter Scholzin töitä, joissa hän hitsaa kiinni rakkautensa metalliin ja taiteeseen. Tämä moderni tekniikka hyödyntää muttereita ja ruuveja ja jokainen veistos on huolella suunniteltu ja hitsaamalla käsintehty. Scholzin töitä on saatavana Myllyrannan Sisustuskeskuksesta tai tilattavissa verkkokaupasta http://www.habitart.fi/
Sitten löysin taulun. En enää sitä, jonka jätin viimeksi ostamatta ja joka kummittelee unissani, vaan toisen taulun. Sen nimi on Gold, mutta minä nimesin sen vain Sydämellä. Olimme kutsutut kahville ja mansikkakakulle Bessulle, jolle ostimme kauniin servettitelineen...Reima otti lisäksi kauniin interiörkuvan patsaista, jotka saivat sateisesta suvipäivästä juuri oikean valon ylleen. Niin ja ei pidä unohtaa, miksi sinne menimme, ne olivat ne kynttilälyhdyt, jotka Reiman juhlissa paloivat kauniisti ja loivat kotiimme suorastaan linnamaisen vaikutelman...ne tyttäremme pyysi meiltä joululahjaksi...(ei kannata nauraa, minä olen jouluhullu ja aloitan lahjahankinnat kirja-alennusmyynneistä).
Siis, jos haluatte jotain ihan erilaista, tässä se on: http://www.myllyranta.com/
Nyt kun olimme vahvistaneet itseämme siirryimme toiseen isoon rakennukseen eli Myllyyn, jota esittelen nyt muutamalla kuvalla. Jos muistatte, Reima sai syntymäpäivälahjaksi sellaisen mutteriveistoksen, joka esitti koripalloilijaa. Siellä on näitä mutteriaiheita 220 eri aiheista liittyen ammatteihin ja harrastuksiin. Teokset ovat kuvanveistäjä Gunter Scholzin töitä, joissa hän hitsaa kiinni rakkautensa metalliin ja taiteeseen. Tämä moderni tekniikka hyödyntää muttereita ja ruuveja ja jokainen veistos on huolella suunniteltu ja hitsaamalla käsintehty. Scholzin töitä on saatavana Myllyrannan Sisustuskeskuksesta tai tilattavissa verkkokaupasta http://www.habitart.fi/
Sitten löysin taulun. En enää sitä, jonka jätin viimeksi ostamatta ja joka kummittelee unissani, vaan toisen taulun. Sen nimi on Gold, mutta minä nimesin sen vain Sydämellä. Olimme kutsutut kahville ja mansikkakakulle Bessulle, jolle ostimme kauniin servettitelineen...Reima otti lisäksi kauniin interiörkuvan patsaista, jotka saivat sateisesta suvipäivästä juuri oikean valon ylleen. Niin ja ei pidä unohtaa, miksi sinne menimme, ne olivat ne kynttilälyhdyt, jotka Reiman juhlissa paloivat kauniisti ja loivat kotiimme suorastaan linnamaisen vaikutelman...ne tyttäremme pyysi meiltä joululahjaksi...(ei kannata nauraa, minä olen jouluhullu ja aloitan lahjahankinnat kirja-alennusmyynneistä).
Siis, jos haluatte jotain ihan erilaista, tässä se on: http://www.myllyranta.com/
PERHAPS I'LL BECOME AMANDA...
This very recent picture gives me some hope that I'll some day appear like my dad's mother Amanda. She was as dark as I'm blond, but we've some part quite a similiar...
JA ME KAIKKI OLTIIN VIHERVAARAN ANNOJA...
Säkylä
Lapsuus tuoksui mummolan ruusupihalta. Amanda oli kaunis mummo ja minä olin hänen ainoa lapsenlapsensa. Sain touhuta Säkylässä järven rannalla lapsen mielikuvitusta inspiroivassa ympäristössä mitä mieleen tuli. Mummoni pihalla siilit tulivat iltaisin maitokupilleen: emo edellä ja poikaset perässä. Sain kammata mummoni mustia, pitkiä hiuksia ja kiertää ne sykerölle. Rakensin sadoista säilytetyistä joulu- ja onnittelukorteista taloja, jotka yksi lapsen puhallukseni pyyhkäisi kumoon. Usein upposin lapsenmaailmaani, jonne eivät yltäneet aikuisten sanat, ei mikään todellinen ympärilläni.
Kotona tuoksui usein maksalaatikolta ja lihasopalta. Koti-ihme Elli hoivasi, rakasti ja nauroi. Hänen iloinen naurunsa kietoutui ympärilleni kuin taikina kiertyi hänen ihmeen pehmeissä pullalonkissaan. Joka keskiviikko tuli Aku Ankka, jota kukaan ei ehtinyt minulle lukemaan ja usein seisoin nurkassa, kun tästä aloin kiukuttelemaan. Isän kanssa pyöräilimme pitkin Säkylää: isä ajoi ja minä istuin tarakalla ja pidin isästä lujasti kiinni. Naapurin Hannun kanssa ajettiin kaupan tasaisella pihalla punaisella polkuautolla. Välillä isä, joka oli kauppias, nosti minut kaupan tiskille ja laulaa lorautin jotain asiakkaille tai kerroin jonkun itse keksimäni tarinan. Tädit ja sedät nauroivat ja antoivat nallekarkkia. Amandalla oli aina kettukarkkia, mutta sitä oli vain mummolassa. Sitten sairastuin vakavasti auringonpistokseen ja olin sairaana kolme kuukautta, josta ison osan Turussa sairaalassa. Meni kauan kunnes pystyin taas kävelemään kaatumatta. Koko ajan huippasi. Isä nukkui kanssani olohuoneen lattialla patjoilla, koska en voinut olla sängyssä huimauksen takia. Sitten siirryin hetekalle. Kuulin uneni lävitse, kuinka isä puhui jollekin vieraalle sedälle, että ’nyt hankitaan likalle televisio’. Siitä alkoi Lassie ja Rintintin. Toisessa oli suomalainen selostus, mutta toisessa oli tekstitys, eikä kukaan ehtinyt lukea. Silloin, neljävuotiaana, avasin sanojen maailman ja opin ihan itse lukemaan ja sen jälkeen kaikki oli toisin. Kirjat alkoivat silloin viedä elämääni ja verbaaliakrobatiasta tuli myöhemmin lempilajini puutarhan hoidon ohella. Minua ei siis koskaan raahattu aamupimeällä tuuleen ja tuiskuun, ei viety päivähoitoon. Isäni sanoi, ettei koiranpentuakaan saa herättää kesken uniensa, miksi sitten ihmislapsen saisi. Minä sain nukkua pitkät aamut tai olla nukkumatta, ihan, miten halusin. Suojattu, suloinen lapsuus!
Kerimäki
Muutimme kahdeksi vuodeksi Kerimäelle, jonne isäni lähti pitämään leskeksi jääneen sukulaistädin kauppaa. Jälleen asuimme ihan järven rannalla. Yhtäkkiä sukelsin kirkkaaseen Puruveteen ja tunsin kuinka veden syli oli hyvä. Ensin uin veden alla ja sitten jo uskalsin pitää päätäkin pinnalla: minä uin! Naapurissa asui punatukkainen Katriina, ystävä kuin Vihervaaran Anna. Keksin leikin, että olemme intiaaneja. Riisuimme itsemme alasti ja minä otin kaupan varastosta punamultaa, jonka sotkin veteen. Sivelin Katriinan ihan punanahaksi ja itseni myös. Juoksimme intiaanihuutoja kiljuen pitkin pihaa, kunnes Katriinan tomera äiti näki meidät ja se oli sen leikin loppu. Pesu kesti vähän kauan ja Kati taisi saada piiskaa. Seuraavaksi otin muovailuvahaa ja pehmensin sen ihan lötsiksi kuuman hellan päällä. Sanoin Katille ja meitä nuoremmalle serkulleni Tintille, että ’laittakaa silmät kiinni ja vaikka mitä teen, ei saa avata’. Hieroin tyttöjen hiukset muovailuvahaan ja sitten annoin luvan avata silmät. Kati suhtautui asiaan asianmukaisen innostuneesti, mutta Tintti uhkasi mennä kielittelemään, ellen sotke omaakin päätäni. Se oli pakkotilanne, sillä muutoin olisi tullut selkäsauna. Samana päivänä minut ajettiin kaljuksi ja seuraavana päivänä menin kansakoulun ensimmäiselle luokalle. Olin hyvin persoonallinen näky ja ruustinna Sylvi Koskimies ei yhtään pitänyt siitä, että puhua pulputin koko ajan. Vietin elämäni ensimmäisen koulupäivän kaljuna nurkassa seisten. Ensimmäisen luokan luokkakuvassa minulla oli sentin sänki. Jälkeenpäin on hirvittänyt, kuinka töhrin Katriinan ihanat, pitkät hiukset, upeat palmikot. Kati vain nauraa jutulle vieläkin kuin ihan oikea Vihervaaran Anna, mitä hän ehkä onkin.
Luvia
Parin Kerimäen vuoden jälkeen muutimme pieneen merenrantakylään Luvialle. Perheessämme oli tällöin jo minua viisi vuotta nuorempi Merja ja lisäksi sain rankan ’vinkumisen’ seurauksena sekarotuisen koiran, jolle annoin nimen Honey.
Luvian suolainen merituuli meni suoraan veriin ja päähän. Rakastin ensi hetkestä kaikkea mereen liittyvää kampeloista uimisen keveyteen. Löysin uuden lettipääystävän Merin, jonka kanssa kiipesimme hänen kotitalonsa jättimäiseen vaahteraan mukanamme eväät ja Välskärin kertomukset. Siellä vienosti siilautuvan valon hohteessa luimme toisillemme vuorotellen jännittäviä kertomuksia. Välillä suljimme silmämme ja kuvittelimme, että olemme pienen lasipallon sisällä, jättiläinen pitää meitä kädessään ja tarkkailee. Välillä meitä huhuiltiin, mutta emme aina välttämättä vastanneet, sillä houkutus jäädä sadun maahan oli liian suuri.
Merillä oli Gotlannin poni Sammy, jolla teimme koko päivänkin kestäviä ratsastusretkiä. Joskus ratsastimme Merin perheen huvilalle ja joku onnellinen sai aina ratsastaa ponin mereen uimaan. Merin kanssa kävin myös ensimmäisen kerran teatterissa. Katsoimme Molierin Luulosairaan ja sen jälkeen fantisoimme näyttelijäuraa kauan. Rakensimme vintille kulisseja, joissa näyttelimme mm. Hannun ja Kertun. Sivuosiin kelpuutimme Merin pikkusiskon sekä jonkun muun pienemmän vaikka huhuilevan pöllön rooliin. Yleisöksi keräsimme aina paljon väkeä nimellistä maksua vastaan. Kuumina suvipäivinä pidimme näytökset pihalla, jonne vedimme pitkät narut puusta toiseen esiripuiksi. Kerran ratsastimme maatilan jättimäisillä sioilla ja olimme yltä päältä mudassa mätkähdettyämme maahan vastentahtoisen eläimen selästä. Mieleenkään ei tullut, miten vaarallista touhumme oli....Hyvin tunnelmalliset tallijoulut eivät unohdu koskaan, sillä vieläkin tunnen Sammyn heinien tuoksun, omenat, jotka ponille toimme, tulen, jonka sytytimme Porin Mattiin, kaakaon, jonka tallissa joimme…
Kasvoimme Vihervaaran Annan tahtiin. Kaikki Anna –kirjat luettiin ja paljon muuta. Äiti yritti valvoa lukemistani, että olisin joskus edes nukkunut, mutta kun valot oli sammutettu huoneestani, otin taskulampun ja jatkoin lukemista sen valossa peiton alla. Lukeminen toi väistämättä kirjoittamisen. Päiväkirja tosiensa jälkeen täyttyi. Niihin vuodatettiin ensirakkauden katkeransuloiset kyyneleet, kaikki mikä koettiin epäoikeudenmukaiseksi kuin myös muistoruno John F. Kennedylle. Niihin taltioitiin myös pieniä kauneusniksejä, arviointeja koulun pojista ja joskus katkeria vuodatuksia jonkun petoksellisuudesta. Tulivat ja menivät ensisuudelmat, kotihipat ja ensimmäiset poikaystävät. Housut olivat leveälahkeiset ns. merimieshousut ja ensimmäisiin liiveihin oli pakko laittaa vessapaperia, kun muuten olisi ollut liian tyhjää.
Onneksi sitten tuli Twiggy, joka loi uuden nuorisomuodin laihuudesta ja pisamaisuudesta ja Qvint, joka lahjoitti meille ruipeloille sopivan minihameen. Meikki oli mustat kajalit silmän ympärillä ja pitkät hiukset ja jakaus keskellä päätä.
Tuota aikaa kuvaa mielestäni varsin osuvasti yksi lehtikirjoitukseni, josta tässä osa: Meidän lapsuutemme ja nuoruutemme oli eri kuin teidän. Meidän piti kuunnella sotajuttuja, syödä kalanmaksaöljyä, käydä pyhäkoulua, kirjoittaa raittiuskilpakirjoituksia, kerätä 200 kasvia ja opetella vielä nimet ja heimot latinaksi, kuunnella Markus-sedän Kaurapuurojuttuja radiosta ja talvisin hiihtää kouluun 10 kilometriä kovassa pakkasessa. Ei ollut koulukyytejä, ei laskettelulomia, ei ulkomaanmatkoja, ei videoita, ei viikkorahoja, ei muotivaatteita. Vaan mitäs siitä, sillä meistä tuli pirunmoisen sisukkaita ja kaikki otettiin takaisin teini-iässä ja myöhemmin vielä monin kerroin. Meillä oli E-pillerit ja vapaa sexi. Me olimme E-pillerien koekaniinit. Me taisteltiin Martin Luther Kingin ja Mustien Pantterien rinnalla. Meillä oli Che ja teiniliitto, punkku ja vallankumous ja pää täynnä huumaavia ihanteita. Meillä oli myös Beatles, CCR, Dylan ja jazz. Meistä tuli jotakin, oli ihan pakko tulla. Vaikka me laulettiin aamuun asti Blowing in the windiä, me saatiin valkolakit ja opiskelupaikat, avioliitot ja –erot, asuntovelat ja lapset. Meistä tuli kaupunginjohtajia, opettajia, kotirouvia, liikemiehiä ja –naisia, teollisuusjohtajia, lääkäreitä ja etenkin kunnon keskiluokkaisia porvareita, yhteiskunnan tukipilareita.
Niinpä. Tuli käytyä Porin Yhteislyseo, jonka käytävillä vaelsi samoihin aikoihin tuleva Kansallisbaletin johtaja Jorma Uotinen, joka jo silloin erottui persoonallisella tyylillään. Ensimmäinen toimitusharjoittelupaikka. Pyrkiminen lukemaan historiaa Jyväskylän Yliopistoon. Hyvä työtarjous, johon oli pakko tarttua. Ensimmäinen avioliitto. Lapsi. Oma talo. Avioero. takana monia lehtijuttuja ja tuhansia luettuja kirjoja. Ensimmäiset ulkomaanmatkat ja aina alppimaahan. Ja syöpä.
Melanooman jälkeen kirjoitin yhteen keski-ikäisiä naisia koskevaan kirjaan: Toisaalta kun sairastuin melanoomaan ja odotin kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen tietoa mahdollisista etäpesäkkeistä, tajusin, että pahinta on elämätön elämä. Olin aina ollut tunnollinen, kunnollinen, ylivelvollisuudentuntoinen puurtaja, raataja. Olin koko siihenastisen ikäni maksanut jotain järkevää: opintovelkaa, tonttia, asuntoa. Vain puhtaasta tunnollisuudesta jatkoin vuosikausia avioliittoa, jossa ainoan lämmön soi hyvin tehty leivinuuni. Nyt haluan, että elämästä löytyy puurtamisen lisäksi paljon iloa. Nyt maksan välimerensinistä rättikattoautoa, kasvatan salaista puutarhaa, opiskelen italiaa, ja nykyisen kotini kuumin piste löytyy aivan muualta kuin leivinuunista. Silloin vuosia sitten syövän jälkeen oli aika hypätä ja se kannatti.
Muuratsalon saari
Se kannattaa vielä tänäkin päivänä. Kohtasin Elämäni Miehen 3.3.1984 ja kirjoitin silloin Kodin Kuvalehteen julkaistun pikkujutun Irti oravanpyörästä. Sama onni on jatkunut ja vain kasvanut. Intohimo vain lisääntyy vuosien myötä. Yhteinen lapsemme kirjoitti Jyväskylän Lyseosta ja hakee yliopistoon lukemaan uskontotieteitä tai sosiologiaa. Kotona on vielä Grande Diva Olga, novascotiannoutajamme. Puutarhamme ei ole enää salainen, vaan viidessä lehdessä esitelty ja monen kävijän kohde. Ensi keväänä se esitellään televisiossa Ihana piha –ohjelmassa. Nykyhetki on antoisa ja vahva: pidän blogia, jossa arvostelen kirjoja neljälle kustantajalle, tuon sinne myös puutarhaani ja elämäni tähtihetkiä. Pitkässä jatkumossa se muistuttaa päiväkirjaa, mutta pääpainotteena ehdottomasti kirjallisuus. Ratsastus on tullut takaisin elämääni issikkojen myötä. Myös uudet seikkailut odottavat nyt jo keski-ikäistä pariskuntaa. Kuulumme Savonlinnan oopperajuhlien vakikävijöihin, mutta yhtä hyvin bilettämme rockia. Haaveissa on asua eläkepäivien koittaessa jonkin aikaa ainakin Irlannissa, Englannissa ja myös alppimaat houkuttelevat… Puutarhamme saa villiintyä eli nurmikko väistyköön ja runsas rönsyilevyys kärhöineen ja sormustinkukkineen vallatkoon alaa. Minä kirjoitan paljon ja osallistun silloin tällöin myös kirjoituskilpailuihin, joissa olen pärjännytkin. Kielten harrastus on ilman muuta kuvioissa kuin myös oman kunnon vaaliminen ja ystävyyssuhteiden ylläpito. 40 vuoden jälkeen hain esille myöskin Katriinan, oman Vihervaaran Annani ja siitä me vain jatkoimme kuin ei vuosia olisi välissä ollutkaan. Suvella ajamme Carmenin jälkeen taas Kerimäelle ja pulahdamme Katin kanssa Puruveteen kuin silloin ennen. Ja vesi on kirkasta kuin silloin lapsena ja sukellamme silmät auki ja näemme kaikki veden ihmeet – ja toisemme. Ja taas olemme pieniä tyttöjä, joiden koko olemus huutaa: Täältä tullaan elämä!
Täyttäessäni pyöreitä kirjoitin lehteen pienen pätkän, ikään kuin tiivistelmän meistä suurista ikäluokista:
Me keski-ikäiset, varttia vaille tai varttia yli 5-kymppiset, olemme mieletön juttu! Me olemme ruuhkavuodet, pörssikurssi, 60 työtuntia viikossa; me olemme laatuaikaa puolisolle, ei vielä aikaa lapsenlapsille; me olemme e-pillereiden koekaniinit, vapaan rakkauden apostolit; me tapaamme toisiamme hyvän ruoan ja viinin merkeissä, me patikoimme alpeilla ja juhlimme pyöreitä laulaen aamunkoittoon Tom Dooleya tai Where have all the flowers gone?
Me opettelemme kieliä, osa meistä jo asuu unelmamaataan Me pissaamme Suomen kalleinta virtsaa, sillä emme usko saavamme raffinoidusta ruoasta kaikkea, mitä tarvitsemme. Varmuuden vuoksi syömme monenlaista omegaa, aata, beetä, ceetä ja deetä, kalkkia, sinkkiä, magnesiumia…
Meillä on murhetta lapsista, joiden vetelyys joskus ärsyttää ja joskus itkettää. Mutta vain yksin ja salassa: itkupilleiksi meistä ei ole. Meillä valo näkyy aina tunnelin päässä ja ellei näy, vahvin meistä vie sen sinne. Me osaamme nauttia elämästä. Meidän ovat kaikkien aistien juhlat!
tiistai 7. heinäkuuta 2009
LYHYT SUVIBREIKKI
Te Kaikki Ihanaiset!
Nyt tulee lyhyt suvibreikki, sillä: 1) Kanadan vieras saapuu huomenna ja meillä on hänelle paljon ohjelmaa 2) Reima on lomalla ja kuten tunnettua, miehet odottavat palvontaa ja ovat huomionkipeitä, kun ovat maisemissa 3) metsästän yhtä komistusta, joka ratsastaa; mikäli 'saavutan' hänet, olen varma, että jokainen naislukijani aloittaa ridaamisen;-) ja ellen tavoita, laitan teille maailman komeimman rodeoratsastajan eli Jaken kuvan Brokeback Mountain filmistä ja Reimakin lähtee ridaamaan kohta: voin kuvata hänet!
teidän
Leena Lumi
PS. Yritän kyllä koko ajan myös lukea teille jotain kiinnostavaa, kevyttä, kesäistä kirjaa eli KKKK.
Nyt tulee lyhyt suvibreikki, sillä: 1) Kanadan vieras saapuu huomenna ja meillä on hänelle paljon ohjelmaa 2) Reima on lomalla ja kuten tunnettua, miehet odottavat palvontaa ja ovat huomionkipeitä, kun ovat maisemissa 3) metsästän yhtä komistusta, joka ratsastaa; mikäli 'saavutan' hänet, olen varma, että jokainen naislukijani aloittaa ridaamisen;-) ja ellen tavoita, laitan teille maailman komeimman rodeoratsastajan eli Jaken kuvan Brokeback Mountain filmistä ja Reimakin lähtee ridaamaan kohta: voin kuvata hänet!
teidän
Leena Lumi
PS. Yritän kyllä koko ajan myös lukea teille jotain kiinnostavaa, kevyttä, kesäistä kirjaa eli KKKK.
maanantai 6. heinäkuuta 2009
LEINO L.ONERVALLE
Peto on minun armaani,
vaan peto soma,
ei tahdo hän olla
pyytäjän oma,
vaan tahtovi tulla,
kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu
lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa,
jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämänmurheeksi vaihtuu.
Hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä,
et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja
onneton olla,
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.
vaan peto soma,
ei tahdo hän olla
pyytäjän oma,
vaan tahtovi tulla,
kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu
lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa,
jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämänmurheeksi vaihtuu.
Hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä,
et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja
onneton olla,
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.
NOTTURNO
Ah yöhyt hellä, joka lempeydellä
maan huolit huntuus iankaikkiseen,
näin maata suo maailman sydämellä
sa lapses, unelmiinsa uupuneen,
kuin sallit, ett’ on tupa tähtösellä
ja laineell’ liikkuvalla linna veen,
myös piha pitkä ilman pilvyellä
tai talo nousta taivaan autereen;
tyyssija heillä tyyni on, - mut kellä
on rauha riutuvalla rakkauteen?
Ah, armas, kuule, kuink’ yön sykkehellä
on niin kuin kaiku kaukokanteleen,
kuink’ alkaa hiljaksensa helkähdellä
kuin jää yks-öinen ääneen hopeiseen!
Syyskylmät saapuu, suo mun lämmitellä,
en muuten kestä uuteen keväimeen,
suo sydänlämpöäs mun lähennellä,
mun tuta riemu rinnan syttyneen,
kun kaikki sammuu, katoaa, - mut kellä
on helkatulta arkeen ainaiseen?
maan huolit huntuus iankaikkiseen,
näin maata suo maailman sydämellä
sa lapses, unelmiinsa uupuneen,
kuin sallit, ett’ on tupa tähtösellä
ja laineell’ liikkuvalla linna veen,
myös piha pitkä ilman pilvyellä
tai talo nousta taivaan autereen;
tyyssija heillä tyyni on, - mut kellä
on rauha riutuvalla rakkauteen?
Ah, armas, kuule, kuink’ yön sykkehellä
on niin kuin kaiku kaukokanteleen,
kuink’ alkaa hiljaksensa helkähdellä
kuin jää yks-öinen ääneen hopeiseen!
Syyskylmät saapuu, suo mun lämmitellä,
en muuten kestä uuteen keväimeen,
suo sydänlämpöäs mun lähennellä,
mun tuta riemu rinnan syttyneen,
kun kaikki sammuu, katoaa, - mut kellä
on helkatulta arkeen ainaiseen?
ÖIN JA PÄIVIN
Öin ja päivin, illoin, aamuin
sinua aattelen alati,
saman tunnen tuskan tunnon.
Liemme luodut toisillemme,
emme toistamme tavanne.
Näin sinut vapisevaksi,
silloin ma vapisen itse,
tyynnyin taasen tyynemmäksi,
jäähdyin jällehen sinulle;
liemme luodut toisillemme,
meitä ei ikä erota,
erottavat entismuistot,
tuskat tunnetun elämän.
Vaiko kaksin kahlehtivat?
Öin ja päivin, illoin aamuin
tuota aattelen alati
pihlajata kukkivata
syksyn synkeän pihoilla,
maata marjan kantavata
alta kirren ja kinosten.
Ja tuota enemmän tuumin
lemmen myöhän leimausta,
uhkausta ukkoshetken,
syksyn rakkauden rakeita,
niin kuin kosto kolhaisevat,
niin kuin rauta rankaisevat,
niin kuin tuomio tulevat,
tuskan päivä päälle saavat.
Soisin että oisit toisin.
Soisin, enkä soisi, sillä
tuollaisna sinut ma tunnen,
tuollaisna sua rakastan:
orjana oman elosi,
vankina vapahan vaalin,
velvoituksesi velassa,
tehtäväsi täytännössä,
suistaen sydän surusi
heleällä hengelläsi.
Jos toisin tekisit, armas,
armastaisin sua vähemmän,
vaikka näin tekevän tiedän
mulle sun murhetta enemmän.
Öin ja päivin, illoin aamuin
sinua itkenen ijäti!
Kuitenkin iloitsen, armas,
että näin elossa kerran
kevätlempeni unelman,
itsellensä uskollisen.
sinua aattelen alati,
saman tunnen tuskan tunnon.
Liemme luodut toisillemme,
emme toistamme tavanne.
Näin sinut vapisevaksi,
silloin ma vapisen itse,
tyynnyin taasen tyynemmäksi,
jäähdyin jällehen sinulle;
liemme luodut toisillemme,
meitä ei ikä erota,
erottavat entismuistot,
tuskat tunnetun elämän.
Vaiko kaksin kahlehtivat?
Öin ja päivin, illoin aamuin
tuota aattelen alati
pihlajata kukkivata
syksyn synkeän pihoilla,
maata marjan kantavata
alta kirren ja kinosten.
Ja tuota enemmän tuumin
lemmen myöhän leimausta,
uhkausta ukkoshetken,
syksyn rakkauden rakeita,
niin kuin kosto kolhaisevat,
niin kuin rauta rankaisevat,
niin kuin tuomio tulevat,
tuskan päivä päälle saavat.
Soisin että oisit toisin.
Soisin, enkä soisi, sillä
tuollaisna sinut ma tunnen,
tuollaisna sua rakastan:
orjana oman elosi,
vankina vapahan vaalin,
velvoituksesi velassa,
tehtäväsi täytännössä,
suistaen sydän surusi
heleällä hengelläsi.
Jos toisin tekisit, armas,
armastaisin sua vähemmän,
vaikka näin tekevän tiedän
mulle sun murhetta enemmän.
Öin ja päivin, illoin aamuin
sinua itkenen ijäti!
Kuitenkin iloitsen, armas,
että näin elossa kerran
kevätlempeni unelman,
itsellensä uskollisen.
EINO LEINON, RUNON JA SUVEN PÄIVÄ
Tänään on Eino Leinon, runon ja suven päivä. Mikä onkaan suomalaiselle rakkaampaa kuin Leinon runous ja Suomen suvi.
Kansallisrunoilijamme on ruotsinkielinen Runeberg, mutta kansan sydämissä tuo arvo kuuluu Leinolle, joka on Suomen kansan tuntojen syvin tulkki. Tämän asian kanssa on vähän kuin kansallislaulun kanssa: Virallisesti se on Oi maamme, mutta Suomen kansalle on vain yksi kansallislaulu ja se on Finlandia.
Minä ylistän häntä tänään kolmella runolla, josta viimeisin on hänen 'lemmenlaulunsa' L.Onervalle.
Kansallisrunoilijamme on ruotsinkielinen Runeberg, mutta kansan sydämissä tuo arvo kuuluu Leinolle, joka on Suomen kansan tuntojen syvin tulkki. Tämän asian kanssa on vähän kuin kansallislaulun kanssa: Virallisesti se on Oi maamme, mutta Suomen kansalle on vain yksi kansallislaulu ja se on Finlandia.
Minä ylistän häntä tänään kolmella runolla, josta viimeisin on hänen 'lemmenlaulunsa' L.Onervalle.
sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
KORIPALLOILIJALLE KORIPALLOILIJA
Näitä myydään Mäntän Myllyrannassa! Edustettuna ovat kaikki ammatit ja harrastukset.
.JPG)
lauantai 4. heinäkuuta 2009
RAKAS MIEHENI, REIMA!
Omistin Reimalle kirja-arvostelun Ian McEvanin teoksesta Lauantai. Se ei ollut ihan pelkkää sattumaa, sillä myös Reima on lukenut kirjan ja muistaa sen tapahtumat. Minä luin nyt sen toiseen kertaan muistiani verrytellen ja löysin tähän hetkeen sopivan sitaatin. Kirjan alussa neurokirurgi Henry Perowne näkee aamulla ikkunastaan palavan lentokoneen syöksyn kohti maata ja järkyttyy varsin paljon. Hänen 18 –vuotias poikansa Theo rauhoittelee isäänsä ja silloin Henry ajattelee:
”Tästä se alkaa, pitkä prosessi, jonka kuluessa ihminen vähitellen muuttuu oman lapsensa lapseksi. Lopulta saa sitten kuulla, että isä kuule, nyt lakkaat itkemästä tai lähdetään kotiin.”
Väistämättä kirjasta löytyi muitakin yhtymäkohtia Reimaan, sillä kuten Henry, myös Reima, rakastaa kahta: palloa ja vaimoaan. Ja järjestys on nimenomaan tämä: ensin pallo, sitten vaimo.
Reiman intohimo on koripallo. Ihan muutamassa vuodessa hänen pelisilmänsä on kehittynyt niin, että viistopallo takakierteellä on meikäläiselle naiseläjälle se ihan arkipäivän väisteltävä haaste.
25 yhdessäolovuoden oikeutuksella sanon, että yhtä asiaa kadun. Kun aloitimme yhteisen elämän, Reima oli hiljainen, hidas hämäläinen. Kaksi ensimmäistä vuotta opetin häntä muodostamaan nopeita virkkeitä ja muutenkin lisäsin äijään faarttia. Nyt en saa enää suunvuoroa ollenkaan, vaan alituinen pälätys kuuluu, vaikka minä tarvitsisin luku- ja kirjoitusrauhaa. Itse hän ei tokikaan myönnä tätä ja hänhän on kuten tavallista oikeassa kunnes toisin todistetaan. Olen nyt 25 vuotta todistanut hänelle, että hän on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä väärässä, mutta ainahan besserwisser selityksen löytäää. Onneksi Dr. Phil pelasti minut maagisella lauseellaan: ”Haluatko olla oikeassa vai onnellinen!” No, minä valitsin onnen.
Reima antaa myös avioliitostamme ulkopuolisille suuressa puhetulvassaan, joka ei oikein hämäläiselle luonaa, hieman oudon kuvan. Hyvin kernaasti hän kertoo kaikille tarinaa viikon työmatkastaan USAan. jolloin minä nimenomaan etukäteen ilmoitin, että ’älä sitten soittele, sillä haluan keskittyä rauhassa Emily Dickinsonin runoihin, jotka on kirjoitettu osin muinaisenglannilla ja vietän samalla viikon retriitin.’ Minusta pyyntöni ei ollut kohtuuton, eikä siinä ollut mielestäni mitään outoa. Loppuviikosta vilkaisin puhelinta ja ihan hirveästi oli minua yrittänyt tavoitella joku Reima. Mietin: Reima who?, sillä millään en saanut yhtäkkiä mieleeni ketään Reimaa. Asia on nyt hoidettu kuntoon, sillä nykyään Reimalla on soittoajat eli hän saa soittaa minulle Suomen aikaa klo 18-20. Jotenkin hän onnistuu kertomaan tätä vieraille ihmisille niin, että siitä löytyy jotain huvittavaa…
Tässä päivässä on yksi juttu, joka on kaikkein parasta ja sen sanoi itse Reima: ”Olen aivan innoissani, kun saan täyttää 60 vuotta, sillä nyt ovat äkkikuoleman karmeat vuodet ohi.” Hän on katsokaas lukenut aivan tohkeissaan tutkimuksia, joiden mukaan pikakuoleman vuodet ovat välillä 50-60. Miten minä muistankaan sen hetken, kun hän täytti 50 vuotta…Silloin hän sanoi: ”Ihanaa täyttää 50 vuotta, nyt ovat äkkikuoleman vuodet ohitse.” Kaikki perustui silloin tutkimukseen, että eniten ja nopeimmin kuollaan ikäryhmissä 40-50 vuotta.
Meri kirjoitti koulussa ala-asteella aineen, joka liikutti opettajan kyyneliin. Aihe oli Äiti. Muut kirjoittivat: ’Äitini siivoaa aina ja hänellä on paljon kattiloita’ tai ’Äitini pesee aina pyykkiä ja huutaa, että pitää siivota omat huoneet’. Meri kirjoitti: ”Minun äitini on ihana. Hänellä on minut.” Tämä oli niin vaikuttavaa, että opettaja soitti minulle liikuttuneena ja minäkin aloin kyynelehtiä. Nyt tajusin, että noissa kahdessa maagisessa lauseessa piilee meidän perheen kiinteä soundi, joten ihan pakko sanoa: ”Reima on ihana. Hänellä on minut.”
Ystäväni Eve onnitteli Reimaa blogissani ja sisällytti minutkin mukaan toivotuksiin. Mukana oli myös Eino Leinon L. Onervalle kirjoittama runo, jonka nyt haluan lukea teille:
”Peto on minun armaani,
vaan peto soma,
ei tahdo hän olla
pyytäjän oma,
hän tahtovi tulla,
kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa,
jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämänmurheeksi vaihtuu,
Hänet parhaiten voitat,
kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä, et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja onneton olla,
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.”
Onnea Rakas! Skål på Reima!
Leena
Reiman 60 –vuotisjuhlissa, jotka pidettiin 4.7.2009 Muuratsalon kodissa
perjantai 3. heinäkuuta 2009
REIMAN PARTYT
Lähden tästä juhlia Reimalle järjestämään. Bileet ovat huomenna alkaen klo 13, mutta etukäteisjuttuja on paljon. Meillä on rennot grillijuhlat, joissa pyörii mm. tyttäremme Merin vilkas villikoira Dina. Vieraita on kutsuttu about 20, puheiden pitää olla hauskoja ja lyhyitä, asu on vapaa ja Sumer Wine soi. Tarkoitus on pitää teidät, Ihanat Lukijani mukana kaikissa elämäni pyörteissä, joten katsotaan löytyykö juhlien jälkeen kuvaa/kuvia, jotka ovat julkaisukelpoisia;-)
Juhlien ainoa perinteinen juttu on kuohuviini ja minun puheeni miehelleni. Puheeni on epätavanomainen, sillä eihän minulta synny kuin uniikkia;-) Sen jälkeen meno on rento ja ohjelmassa mm. krokettia puutarhassa kirsikkaboolin äärellä, uimista, saunomista, grillausta, syömistä ja taas syömistä, ehkä laulua ja tanssahteluakin on luvassa. Koska odotettavissa on valvomista, en ehkä palaa 'linjoille' ennen kuin maanantaina.
Eilen Reima täytti oikeasti ja meillä oli hyvin romanttinen ilta kahdestaan puutarhassa kera samppanjan ja mustarastaan huilu soi...Myöhemmin kuuntelimme vielä Chris Reaa, jonka löysin elämääni vasta nyt. Olimme kahdenkeskisen aikamme tarpeessa, mutta nyt on vuoro ystävien!
Rentoa viikonloppua, aurinkoa ja romantiikkaa teille kaikille!
teidän
Leena Lumi
Juhlien ainoa perinteinen juttu on kuohuviini ja minun puheeni miehelleni. Puheeni on epätavanomainen, sillä eihän minulta synny kuin uniikkia;-) Sen jälkeen meno on rento ja ohjelmassa mm. krokettia puutarhassa kirsikkaboolin äärellä, uimista, saunomista, grillausta, syömistä ja taas syömistä, ehkä laulua ja tanssahteluakin on luvassa. Koska odotettavissa on valvomista, en ehkä palaa 'linjoille' ennen kuin maanantaina.
Eilen Reima täytti oikeasti ja meillä oli hyvin romanttinen ilta kahdestaan puutarhassa kera samppanjan ja mustarastaan huilu soi...Myöhemmin kuuntelimme vielä Chris Reaa, jonka löysin elämääni vasta nyt. Olimme kahdenkeskisen aikamme tarpeessa, mutta nyt on vuoro ystävien!
Rentoa viikonloppua, aurinkoa ja romantiikkaa teille kaikille!
teidän
Leena Lumi
torstai 2. heinäkuuta 2009
keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
JOS TÄMÄ KATOAISI?
Jos tämä katoaisi?
Olisitko unta vailla,
ellen lehmuksen latvan lailla
enää kuiskuttaisi,
ellen vierellä valvoisi
ja herkimmillä sanoillani
käsivarsiasi, rintojasi
- kaikkea sinussa palvoisi,
ellen ympäröisi sinua
ja kannustaisi kukoistamaan
kuin kesäistä puutarhaa -
tulvillaan tähtianista, melissaa?
- Rainer Maria Rilke - / suomennos Eve Rehn
Olisitko unta vailla,
ellen lehmuksen latvan lailla
enää kuiskuttaisi,
ellen vierellä valvoisi
ja herkimmillä sanoillani
käsivarsiasi, rintojasi
- kaikkea sinussa palvoisi,
ellen ympäröisi sinua
ja kannustaisi kukoistamaan
kuin kesäistä puutarhaa -
tulvillaan tähtianista, melissaa?
- Rainer Maria Rilke - / suomennos Eve Rehn
SCHLAFLIED
Einmal wenn ich dich verlier,
wirst du schlafen können,
ohne dass ich wie eine
Lindenkrone
mich verflüstre über dir?
Ohne dass ich hier wache und
Worte, beinah wie Augenlider,
auf deine Brüste,
auf deine Glieder
niederlege, auf deinem Mund.
Ohne dass ich dich verschliess
und dich allein mit Deinem lasse
wie einem Garten mit einer Masse
von Melissen und Stern-Anis.
- Rainer Maria Rilke -
wirst du schlafen können,
ohne dass ich wie eine
Lindenkrone
mich verflüstre über dir?
Ohne dass ich hier wache und
Worte, beinah wie Augenlider,
auf deine Brüste,
auf deine Glieder
niederlege, auf deinem Mund.
Ohne dass ich dich verschliess
und dich allein mit Deinem lasse
wie einem Garten mit einer Masse
von Melissen und Stern-Anis.
- Rainer Maria Rilke -
IKÄ
Ikä on vain mielentila.
Mitä siitä, jos on pientä hidastusta,
kun sielu liitää haukkana taivaalla.
Polven jomotus on vain luontoäidin
viehko varoitus
ettemme suven hurmoksessa,
aamun autereessa
ryntäisi alasti puutarhaamme
peitsi tanassa, iiriskeijua jäljestämässä,
liukastuisi kastehelmiin,
löytäisi itseämme maasta rähmällään,
kasvot iiristen pehkossa,
hurmiossa lurittamassa
mustarastaan huiluna.
Mitä siitä, jos on pientä hidastusta,
kun sielu liitää haukkana taivaalla.
Polven jomotus on vain luontoäidin
viehko varoitus
ettemme suven hurmoksessa,
aamun autereessa
ryntäisi alasti puutarhaamme
peitsi tanassa, iiriskeijua jäljestämässä,
liukastuisi kastehelmiin,
löytäisi itseämme maasta rähmällään,
kasvot iiristen pehkossa,
hurmiossa lurittamassa
mustarastaan huiluna.
MAKEA ON MALJANI...
Makea on maljani,
jonka sinulle kohotan.
Makea ja ääriään myöten täysi.
Se poreilee ja pulppuaa
kuin pienen lapsen nauru,
ja huuleni punastuvat
sen kuullessaan.
Miten hyvin ne muistavatkaan
miltä sinä tunnut.
- Sinikka Svärd -
jonka sinulle kohotan.
Makea ja ääriään myöten täysi.
Se poreilee ja pulppuaa
kuin pienen lapsen nauru,
ja huuleni punastuvat
sen kuullessaan.
Miten hyvin ne muistavatkaan
miltä sinä tunnut.
- Sinikka Svärd -
RAKASTAN RIIDELLÄ KANSSASI...
Rakastan riidellä kanssasi.
Osaat olla pirun ilkeä,
älykkäästi ja pisteliäästi,
mutta minä pärjään sinulle,
ainakin melkein.
Meidän riidoissamme
kumpikaan ei vihaa,
ei halua alistaa,
eikä suostu alistettavaksi,
ja siitä minä pidän.
Sellaisten riitojen jälkeen
tuntuu hyvältä
ja oikealta
silittää kättä.
katsoa silmiä
tai suuta
ja myöntää
tai olla myöntämättä
olleensa alun perinkin
ihan väärässä.
Tai sitten ei.
- Sinikka Svärd -
Osaat olla pirun ilkeä,
älykkäästi ja pisteliäästi,
mutta minä pärjään sinulle,
ainakin melkein.
Meidän riidoissamme
kumpikaan ei vihaa,
ei halua alistaa,
eikä suostu alistettavaksi,
ja siitä minä pidän.
Sellaisten riitojen jälkeen
tuntuu hyvältä
ja oikealta
silittää kättä.
katsoa silmiä
tai suuta
ja myöntää
tai olla myöntämättä
olleensa alun perinkin
ihan väärässä.
Tai sitten ei.
- Sinikka Svärd -
tiistai 30. kesäkuuta 2009
KERRON SINULLE RAKKAUDESTA
Kerron sinulle rakkaudesta (Minerva, 2008) on parasta Sinikka Svärdiä, mitä olen lukenut. Nyt tuntuu kuin hän olisi elänyt Suuressa Murroksessa ja silloinhan syntyvät myös parhaat 'jutut'. Kirjan kansi on järisyttävän herkkä, kaunis Sinikka Hautamäen akvarelli. Koko kirjan muukin kuvitus soittaa samaa romanttisen sivelen sävelmää. Ja runot!
Ilo sinusta korvaa kaiken menneen surun.
hellyytesi herättää minut uudestaan eloon,
taikoo unelmat esiin, ostaa kalliilla hinnalla
halvimmatkin haaveet.
Ilo sinusta on todellisempaa kuin kipu,
joka alati kalvaa,
kuin tuska, joka on asettunut taloksi.
Kun ilta hämärtyy sytytän lyhdyn
ja kuljen pimeässä puutarhassa paljain jaloin
silkkisateen kastelemalla nurmella
etsien askeltesi jälkiä.
Huhuilen esiin niiden hiljaista laulua
äänettömyyden ääristä.
Samassa seisot edessäni kalpeana kuin aave,
silmät suurina säikähdyksestä,
yhtäkkiä ymmärtäneenä
kaiken tämän aran kauneuden.
Sen miten helposti tämä voidaan särkeä
ja ottaa meiltä pois
ennen kuin ehdimme edes
nähdä untamme loppuun.
Kun otat minut syliisi
tuuditat
tyynnytät
puhallat pahan pois.
Kun huulesi hapuilevat minua
kuin hädissään
ja kätesi ottavat haltuunsa
sen minkä ne jo tietävät
omakseen.
Kun koko huone keinahtelee
silmittömästä halusta,
tiedän mitä tämä on.
Rakkautta riidan jälkeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)