MITEN OLISIN KESTÄNYT KAIKEN JOS SINUA EI OLISI OLLUT?

Miten olisin kestänyt kaiken
jos sinua ei olisi ollut?
Kenelle olisin kertonut
erehdykseni ja epäonnistumiseni?
Kenelle olisin itkenyt
pettymykseni ja pahan mieleni?
Kenelle olisin purkanut
surujeni sotkuisen vyyhden?
Kenen kanssa
olisin tunteut olevani niin
tuulilta turvassa,
heikkoudessani hyväksytty,
rajallisuudessani rakastettu,
vailla vaatimuksia,
ehdoitta?
Seisoit rinnallani kun oli pimeintä,
lämmitit minua kun palelin,
pidit kädestä kun pelkäsin.
Huusit kun en kuiskauksia kuullut,
kuiskasit kun en huutoja enää kestänyt.
Ja kun muut lähtivät,
sinä jäit.

- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva 2009)
kuva Hanne

ANNA, EMILIA, PAT JA MARIGOLD OVAT YSTÄVIÄMME 4-EVER

Anna, Emilia, Pat ja Marigold ystäviämme vuosikymmenestä toiseen. He edustavat tyttöystävyyttä, joka kantaa ikuisen ystävyyden tehokkainta taikaliimaa: luotettavauutta, hyväksymistä, avoimuutta, lohtua, lämpöä ja myös iloa. Pat kertoi minulle tänään, että joukkoomme liittyy uusi ystävä syksyllä, mutta minä lupasin vaieta kuin kivi! Siis ehkäpä juuri omenakuussa, jolloin kaikki on ihanaisempaa kuin muulloin, saamme joukkoomme uuden, mutta kaltaisemme hurmoitujan, joka juo kuunvaloa ja tyydyttää nälkänsä ihailemalla aamu-usvaa...

ANNOJA JA RUNOTYTTÖÄ UUSIN KANSIN

Tässä Pieni runotyttö, Annan unelmavuodet ja Anna omassa kodissaan 1980-luvun kansilla.

ANNOJA JA RUNOTYTTÖÄ VUOSIEN TAKAA

Tässä Runotyttö etsii tähteään, Annan Nuoruusvuodet ja Anna omassa kodissaan kansia 1950 -luvulta.

PAT - VANHAN KARTANON VALTIATAR

Prologi

Aloitin tänään Silver Bushin jatko-osan. Alan saada vihdoinkin otteen itsestäni. Minun täytyy järjestää elämäni, vaikka se olisi katkeraakin. Koska emme voi paeta elämää, voimme ainoastaan hyväksyä sen ja tehdä siitä mahdollisimman siedettävää.(15.1.1934)

Kirjoitin tänään Pat I:n ”joululuvun” ja uppouduin muutamaksi siunatuksi tunniksi ”Silver Bushiin”. En ole kyennyt tekemään mitään Ewanin romahtamisen jälkeen.(21.5.1934)


Täytän tänään 60 vuotta! Ja mikä päivä! Ensimmäisen kerran syntymäpäivänäni ei yksikään rakkaistani ole läsnä. Nukuin melko hyvin, vointini oli parempi ja sain kirjoitetuksi Pat II:n viimeisen luvun. Olen tänä syksynä ajatellut monta kertaa, että en saa sitä ikinä valmiiksi. Yhdenkään aikaisemman kirjan kirjoittaminen ei ole ollut minulle tällaista kärsimystä. (30.11.1934)


Jokainen kuukausi on ystäväin mut omenakuuta eniten ma rakastan.

Lopussa on sen alku, päätin minä luettuani L.M.Montgomeryn kirjan Pat – Vanhan kartanon valtiatar (Mistress Pat, Minerva 2010, suomennos Sisko Ylimartimo). Teko on täydellisen tahallinen ja päädyin siihen, koska tutustuttuani tarkemmin kirjailija Montgomeryn elämään, hän on yhä enemmän minulle Pat ja Pat on Maud. Toisaalta Pat on tullut minulle nyt läheisemmäksi, kun hän on aikuinen ja jokainen riviväli huutaa, mitä Maud Montgomery olisi itselleen halunnut, suonut, toivonut.

Sisko Ylimartimolla on selvästi draaman tajua, sillä Pat II alkaa erillisellä luvulla Kuiskaus menneisyydestä, josta heti muistamme Patin lapsuusystävän Hilaryn, mutta huomaamme myös jonkin muuttuneen:

Pat värisi. Heräävä tuuli valitti kolkosti ikkunanpuitteissa. Hän tunsi äkkiä olevansa kummallisen yksinäinen…juuri rakkaassa Silver Bushissa hän tunsi yksinäisyyttä…koti-ikävää.

Nämä lauseet kertovat paljon. Silver Bush on Patille aina ollut enemmän kuin koti, se on ollut uskonto, johon kukaan älköön kajotko. Se on ollut koti, joka ei kaipaa muutoksen tuulia. Se on Patin rakastettu, ei kukaan muu. Ei yksikään heistä, jotka haluaisivat olla hänelle enemmän. Ei edes Hilary.

Koska itse käytän liiankin kanssa lauserakenteiden pilkkomista saadakseni virkkeeseen viipyilevyyttä, mahdollisuutta johonkin muuhun, meren hidasta aaltoilua…,tajusin heti tuosta lyhyestä kappaleesta kohtaavani nyt aikuisen Patin, jonka on taivuttava muutoksen tuuliin.

Saavumme Silver Bushiin, jossa kaikki näyttää olevan, kuten viimeksi lähtiessämme. Hilaryn ikääntyvä koira makoilee Patin jaloissa ja Judy kertoo värisyttäviä kelttiläistarinoitaan tutut kissat ympärillään. Hilary on kaukana poissa opiskelemassa arkkitehdiksi, mutta Patilla riittää kosijoita, jotka hän lähettää matkoihinsa toisen toisensa jälkeen. Syy ei voi olla Hilaryn, sillä Pat oli Hilaryn lähtiessä sanonut heidän olevan vain ystäviä. Niin hän sen halusi! Hilary oli rakas ystävä, siinä kaikki. Hilaryn kosiokirjeisiinkin Pat vastaa tavalla, joka korostaa ystävyyttä:

Pistän tähän kirjeeseen pikkuisen nurkan puutarhaa, nuoren, vihreitä kerkkiä kasvavan kuusen, Jordanista sen kuutamon valaiseman mutkan, jonka muistat…metsäluumupuun kukinnon…tuulen, joka on puhaltanut tuoksuvien saniaisten yllä…pienen kissan kehräämisen ja sen pienen koiran haukahduksen, joka kaipaa sinua…ja alati parhaimman ystävän rakkauden. Eikö siinä ole kyllin, Hilary-kulta? Tule kotiin ja nauti kaikesta tästä. Vietetään jälleen kesä, joka on täynnä entistä iloista toveruuttamme.

Viipyilevät,  Marguerite Durasin tyyliin yltävät pisteet tosin antavat aavistaa, että ehkäpä Pat ei itsekään tiedä mitä haluaa. Ystävällinen talo on saanut uudet ihastuttavat asukkaat, sisarukset Suzanne ja David Kirkin, joka viime mainittu on leskimies. Yhä enemmän Pat viihtyy heidän mukavatunnelmaisessa kodissaan, jossa keskustelua, koiria, takkatulta ja tietty vanha muisto Betsistä. Viihtymystä saattaa lisätä älykkään, kirjallisen Davidin vakava rakastuminen Patiin:

”Hän vanhenee ja minä nuorrun. Ehkäpä me kohtaamme”, David ajatteli.

”Heidän sielunsa ovat samanikäiset”, Suzanne ajatteli.

Vain Pat ei huomannut mitään, sillä hän oli niin kiinni Silver Bushin arjessa ollen nyt kartanon valtiatar, jonka piti järjestää vieraille kestitystä, säästää heikkoa äitiä epämukavilta uutisilta, torjua kosijoita ja sitten kestää vielä ensimmäinen tosiriita siskonsa Raen kanssa. Mutta onneksi aina välillä oli syyskuu, kuukausi kuin kultainen sormus, syyskuu, joka tarjosi taikamaljaansa, syyskuu, jossa omenat levittivät huumaavaa tuoksuaan Silver Bushin ylle…

Vaan jälleen Varjo alkoi lähestyä Patin rakasta kotia ja tapahtuu niin rankkoja asioita, että löydämme Patin ullakolta lukemasta Hilaryn kirjeitä ja potemasta koti-ikävää omassa rakkaassa Silver Bushissaan.

Mutta: Kaiken jälkeenkin Pat vielä kerran lähettää Hilaryn matkoihinsa, kun hän vihdoinkin saapuu.

”Löydät …jonkun kuitenkin…”

”En…sinä olet pilannut mahdollisuuteni rakastua kehenkään muuhun. Sinä olet ainoa.”


Montgomeryn kirja, jossa Pat on kartanon valtiattarena on kaikista kirjailijan ’tytöistään’ kirjoittamista kiinnostavin, liikuttavin ja aikuisin, mihin tietty lienee vaikuttimena hänen omat kokemuksensa ja ikänsä. Nyt Patin on vihdoinkin taivuttava uusiin tuuliin, mutta ne tuulet tuoksuvatkin itse elämältä. Niissä on tuoksua kuoleman ja mullan, tuoksua tuhkan ja tulen. Niissä on kuivaa preeriatuulta, joka maistuu erolta ja kyynelten suolalta, mutta myös romantiikalta ja intohimolta, jossa toinen ei tyydy vähempään kuin täydelliseen antautumiseen!

Minä rakastan, rakastan tätä kirjaa!!! Ja lopetan näin:

”Onko siellä tilaa puutarhalle?”


”Runsaasti. meillä tulee olemaan puutarha, oma rakkaani…akileijoja keijukaisille ja unikoita tanssimaan varjoissa ja kehäkukkia naurun vuoksi.”

Ja nyt minä kyynelehdin…


Epilogi


Kuiskaus menneisyydestä


Kirjeet olivat hauraita ja kellastuneita…täynnä sanoja rakkaudesta…vuosia sitten niitä kirjoittaneiden sydämet olivat nyt tomua…täynnä iloa, joka oli kerran ollut hurmaa, ja hämäriä vanhoja murheita, jotka kerran olivat olleet kärsimystä. Pat viivytteli ja meni takaisin ikkunan ääreen, josta kuu kutoi villiviinin lehdistöstä kauniita kuvioita ullakon lattialle.

***

Osallistun tällä kirjalla Sininen linnan Marian Tyttökirjahaasteseen.

VANHAN KARTANON PAT

L.M.Montgomeryn Vanhan kartanon Patissa (Pat of Silver Bush, Minerva 2009) olemme jälleen Prinssi Edwardin saarella, jossa vaellamme tähtien valossa Hopeakoivikossa, ihailemme Usvien kukkulaa ja kylvemme kuun hopeisessa valossa Kuiskailevalla kujalla tai Hämärikössä.

Sisko Ylimartimon suomentamassa kirjassa kohtaamme Silver Bushin taikapiirin, jossa varttuu tunteellinen, asioihin ja esineisiin ja ihmisiin voimakkaasti kiintynyt Pat. Ylitse kaiken Patille ovat juuret, joiden lujimpana ilmentymänä on voimakas yhteys ja jopa läheisriippuvuus perheeseen. Silver Bush on koti vailla vertaa ja maailma maailmassa. Oma perhe on enemmän kuin mikään muu ja perheyhteys ei saa rikkoontua eli kaikkien olisi Patin mukaan siinä aina pysyttävä.


Ilman perheen vanhaa irlantilaista palvelijaa Judya, Pat tuskin olisi selvinnyt elämän tuomista muutoksista ja menetyksistä. Vaikka Judy on kuin kelttinoita kertoessaan toinen toistaan karmeampia kummitusjuttuja ’kallehimmalleen’ eli Patille, hän on myös se, joka kovan paikan tullen näyttää Patille, että elämään kuuluvat myös ne maton tummat raidat.

Judyn murre on varsin kiehtovaa, mikä olikin Ylimartimolle kovin haaste, mistä hän kunnialla selvisi kehittäen omanlaisensa murteen, jolle ei ehkä ole vertaa käännösmaailman historiassa. Kirjan alussa Judy vielä pääasiassa kertoo kammottavia juttujaan totena niihin uskovalle Patille, mutta kirjan loppupuolella hän toimiikin jo parisuhdeneuvojana:

Ja hää oli hiuka liia herraskaine miun makuun, Patsy. Miehen pitää olla vähä nöyrä, ku hää hakkaileepi, sil jos hää ei ole sitä sillo, nii millo hää on? Mie kysyn vaan.

Sitä ennen kuitenkin Judyn jutut välillä jopa sekoittavat mielikuvitusvillin Patin päätä ja elämääkin:

Lämmin hautova yö…yö joka ehdottomasti kuului keijuille. Pat saattoi uskoa niihin jälleen hetken verran koko sydämestään. Jokin kummallinen taika valtasi hänen olemuksensa. Hän muisti Judyn tarinan lumotusta prinsessasta, jonka täytyi tanssia alastomana täyden kuun aikaan metsäisessä notkossa. Äkkiä hänkin halusi itse tanssia samalla tapaa kuutamossa. Miksipä ei? Kukaan ei näkisi. Se olisi kaunista…kaunista.


Pat riisui vaatteensa. Niitä ei ollut paljon…ja hän oli jo avojaloin. Hän heitti pois vaaleansinisen puuvillamekkonsa ja vähäiset alusvaatteensa. Hän seisoi varjojen keskellä, tuo pieni häpeämätön dryadi, joka värisi ennen kokemattomasta, kummallisesta hurmiosta, kun kuun kalpeat sormet koskettivat häntä puiden keskellä.


Sanomattakin on selviö, että Pat joutui kiinni tempustaan ja sai siitä rangaistuksensa. Ei siihen aikaan ollut tapana neitojen tanssia niityillä alasti edes hopeisessa kuutamossa.

Montgomerylle ansiokkaasti antautunut Ylimartimo löytää kirjasta ajallisen kiinnekohdan, josta tavoitamme Patin syntymävuoden. Pat oli sodan lopussa viisivuotias ja siten syntynyt vuoden 1913 tienoilla. Kirjan päättyessä eletään 30-luvun alkua, joten fiktio elää todellisuuspaostaan huolimatta aivan reaaliajassa.

Sota ei paljoakaan näy Patin kasvamisessa nuoreksi naiseksi, mutta sitäkin enemmän vaikuttavat tummat varjot, jotka vaeltavat Silver Bushin ja Ystävyyden talon ympärillä. Ystävyyden talossa asuu Patin paras ystävä Bets, joka on syntynyt samana syyskuun päivänä kuin Pat. Bets on jo lapsesta hyvin kaunis, keijun kaunis. Ja hyvin herkkä ja hyvin rakas Patille. Sielusisko, jonka kanssa kuiskitaan salaisuuksia pimeinä öinä toisen luona yökylässä. Kaiken, kaiken he jakavat, eivätkä aio koskaan erota, vaan Ystävyyden taloa kiertää jo varjoista suurin ja tummin…

Pat kuitenkin selviää ja varttuu ensimmäisiin ihastuksiinsa, joiden yhden taas päättyessä toteaa: Rakkaus on läikkyvää vettä murtuneesta ruukunsirpaleesta.

Tämä kirja on raikasta, tuttua Montgomerya, mennyttä maailmaa, johon on niin suloista sukeltaa. Minä palaan aina Prinssi Edwardin saarelle mieluusti ja samalla palaan omaan lapsuuteni, jonka vietin kasvaen suloisen saaren tuulissa. Rakastan oikeasti Gilbertiä vieläkin, mutta Anna hänet vei ja nyt taidan olla pikkuisen ihastunut Hilaryyn, joka saa valmistuttuaan suunnitella minulle talon, jossa on maailman kaunein veranda suoraan merelle päin…’ja siitä ei tule pelkästään talo, vaan siitä tulee Koti, sillä sen rakensi Rakkaus, ei Raha!’


Näetkö, Iltatähti kimaltaa taivaan hopeanhohtoisella kedolla ja Pimeä ojentautuu Hopeakoivikon keskellä. Eikö olisikin ihanaa, jos voisi lentää keinumaan puun latvaan jonnekin Iltatähden ja Pimeyden välille?

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Sara  Jokke  Liisa ja Aili

MARIGOLDIN LUMOTTU MAAILMA

Oi!, kuinka hurmiossani palasinkaan Prinssi Edwardin saarelle ja 20 –luvulle! Suruton Mennyt Maailma, jossa päivät olivat yhtä pitkää kesää, lapset olivat lapsia ja tekivät kepposia, nuoret olivat kunnolla nuoria: romanttisia, haaveilevia, punastuvia, pisamaisia ja kirjoittivat mielitietylleen Oikeita Kirjeitä.

Lucy Maud Montgomeryn Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold, Minerva, 2009) tarjoaa meille, jotka olemme viettäneet lapsuutemme Anna –kirjojen maailmassa, paluun lapsuuden unenomaisiin hetkiin. Kirja on Sisko Ylimartimon käännös, mutta se on myös hänen antikvariaattilöytönsä Prinssi Edwardin saarelta. Olen itse armoton antikvariaateissa ’kollaaja’ ja vietän ulkomaillakin monet tovit pölyisten hyllyjen väleissä aarteita etsimässä. Mieheni ei tykkää ollenkaan huonoa, sillä hän juuttuu karttoihin yhtä helposti kuin kärpänen kärpäspaperiin ja karttojahan antikvariaateista löytyy. Siskon löytö todisti vahvasti antikvariaattiharrastuksen puolesta!

Sisko Ylimartimo kertoo: ”Löysin Magic for Marigoldin ensipainoksen charlottetownilaisesta antikvariaatista. Uppouduin Marigoldin maailmaan iltaisin majapaikassani Cavendishissa, kun aurinko laski ja täysikuu nousi purppuranhohteiselle taivaalle. Meren vaimea kohina kuului etäältä. Tunnelma oli aivan kuin Montgomeryn kirjoissa.”

Kirja kertoo Marigold nimisestä tytöstä, joka monen varhaisnuoren tavoin kuvittelee itsellensä leikkitoverin, koska kotikartanossaan hän on ainoa lapsi, vaikka sukua muuten riittääkin. Marigold avaa Lumotun oven, juoksee ylös saniaisrinnettä ja avaa Vihreän veräjän mennessään tapaamaan mielikuvitusystäväänsä Sylviaa.

Marigoldin lumottu maailma on oiva osoitus siitä, kuinka yksinäisyys ruokkii mielikuvitusta ja on näin vahva ponnahduslauta myöhempään luovaan työskentelyyn ja syvälliseen pohdintaan. Siis Marigoldia ympäröivät kotona vain runsas, mutta aikuinen perhe. Toisaalta tarinan edetessä ilmaantuu useita ystäviä puhuvista kissoista oikeisiin leikkitovereihin ja ensiromanssiin asti.

Kirja on paitsi nostalginen, äärettömän hauska! Yksikin tapaus pakotti minut muistamaan, miksi olin kahdesti laittanut kieleni talvella kiinni jäiseen metalliin. Syy: ensin minua varoitettiin vanhempien toimesta ja toisella kertaa kaverit yllyttivät etten muka uskalla uusia temppuani;-) Ja tässä tulee tarinan opetus aikuisille ettei kannata kovasti kieltää, sillä lapsi saattaa tulkita kiellon kehotukseksi:

Mutta juuri kun he olivat ajamassa pois, isoäiti sanoi: Muistakaakin, että ette työnnä päätä portin tankojen väliin.

Kukaan ei tähän päivään mennessä ole tullut tietämään, miksi isoäiti sanoi niin. Marigold uskoo, että yksinkertaisesti näin oli määrätty. Kukaan ei ollut kertaakaan työntänyt päätään portin tankojen väliin ja portti oli sentään ollut paikoillaan jo kymmenen vuotta.


Mutta niin pian kuin isoäiti ja äiti olivat kadonneet tiellä näkymättömiin, Gwendolen sanoi mietteliäästi: Minä aion työntää pääni portin tankojen väliin. Ja jos haluatte tietää mitä sitten tapahtui, löydätte vastauksen Marigoldin lumotusta maailmasta sivulta 178.

Montgomeryn kirja tarjoaa myös riemastuttavia ennakkoluuloja, reipasta dialogia ja hymyilyttäviä viisauksia:

Vanha isoäiti piti ihmisistä heidän luonteensa vuoksi – sitten kun he olivat kuolleet.

Nuori isoäiti: Tietysti ranskalaisetkin pääsevät taivaaseen, jos he ovat ihmisiksi.


Marigold ei pitänyt Clo-tädistä niin kuin ei Klon-setäkään, joka valitti että ’täti oli liian ruma elämään.’


Charlie-setä Marigoldista: Mitähän tuo hametta käyttävä pikkupaholainen on nyt keksinyt?


Ystävyys on vähän kuin suudelmatkin – niitä ei jaeta summamutikassa.

Marigoldin lumottu maailma on kuin sukellus lapsuuden kirkkaaseen lähteeseen. Nostalgia keinuttaa lempeästi, pöydillä on sinilintukuvioisia pöytäliinoja, maljakot ovat täynnä ritarinkannuksia, leikeissä on tunnussanat ja salaiset merkit, kukaan ei ole oikeasti paha, kepposten ja katumusten vuorovedet vaihtelevat turvallisesti kuin vuodenajat Prinssi Edwardin saarella ja ystävä on se, jonka kanssa nautitaan kuunvaloa illalliseksi tuntematta nälkää.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Anki

USVIEN KUKKULOILLE, KUISKAILEVILLE KUJILLE...

L.M.Montgomerysta saitte jo faktaa, jossa varmaan rivien välistä heijastuu niin surumielistä Patia, kuin luomistuskissaan kärsivää Emiliaa ja se, mitä ette löytäneet sieltä, on varmaan temperamenttinen Anna, johon Maud lienee kirjoittanut paljon siitä, millainen hän olisi ehkä halunnut olla..., mutta faktat Anna-kirjoista saitte.

Minervan myötä olen palannut vuosikymmenien jälkeen Prinssi Edwardin saarelle ja kiitän kustantajaa tästä upeasta elämyksestä. Kutsun sinut mukaani kylpemään kuunvalossa...antamaan kanssani kosijoille 'rukkasia' ja hämmentymään niistä muutoksista, joita maailmalla aina on tarjottavana. Tule!, kuu nousee jo...

Minerva on tärkeä vaikuttaja tämän viikon Montgomery-aiheessa, mutta vähintäin yhtä tärkeä on kääntäjä, tutkija Sisko Ylimartimo, jolle nämä kirjat ovat selvästi olleet henki ja elämä. Ylimartimo myös on henkilö, joka täydellisesti, hurmaavasti ja tutkijan taidolla kutoo yhteen Montgomeryjen kirjojen lumon, faktan ja fiktion, kirjassaan Anna ja muut ystävämme - L.M.Montgomeryn elämä ja sankarittaret.

LUCY MAUD MONTGOMERY

L. M. Montgomery, koko nimi Lucy Maud Montgomery (30. marraskuuta 1874 – 24. huhtikuuta 1942), oli rakastettu kanadalainen romanttisten tyttökirjojen kirjoittaja. L. M. Montgomeryn kutsumanimi oli Maud.

L. M. Montgomery syntyi Cliftonissa, Prinssi Edwardin saarella. Hänen äitinsä Clara Woolner MacNeill Montgomery kuoli tuberkuloosiin Montgomeryn ollessa 2 vuotta vanha, ja hänen isänsä, Hugh John Montgomery, jätti hänet hänen äidinpuoleisten isovanhempiensa huostaan. Hugh Montgomery matkusti länteen ja asettui Saskatchewaniin Prince Albert -nimiseen kaupunkiin. Hugh Montgomery avioitui myöhemmin uudelleen ja Mary Anne McCraesta tuli Montgomeryn äitipuoli. Maud asui vuoden 1890 isänsä ja äitipuolensa luona, mutta palasi isovanhempiensa luo Cavendishiin.

L. M. Montgomery luki paljon nuoruudessaan ja sai ensimmäisen runonsa julkaistuksi viisitoistavuotiaana. Hän hankki ensin opettajantodistuksen vuonna 1895 ja opiskeli sen jälkeen kirjallisuutta Dalhousen yliopistossa Halifaxissa. Hän toimi opettajana Prinssi Edwardin saaren kouluissa. Hän työskenteli myös halifaxilaisissa sanomalehdissä vuosina 1901 ja 1902 ennen kuin hänen isoäitinsä heikkenevä terveys pakotti hänet palaamaan Cavendishiin. Tällöin syntyi myös ensimmäinen Anna-kirja, joka julkaistiin vuonna 1908 Montgomeryn ollessa 34-vuotias.


Montgomery ehti olla kihloissa pariin otteeseen ennen kuin hän vuonna 1906 kihlautui salaa pastori Ewan McDonaldin kanssa. Pari meni naimisiin vuonna 1911, Maudin isoäidin kuoltua. Aviopari McDonald muutti pois Maudin rakastamalta Prinssi Edwardin saarelta Ontarioon, josta pastori oli saanut työpaikan. Montgomery oli avioituessaan 36-vuotias. Heille syntyi kolme poikaa, Chester Cameron (1912–1964), Hugh Alexander (syntyi ja kuoli 1914) ja Ewan Stuart (1915–1982).


Ewan McDonald osoittautui masennukseen taipuvaiseksi, mikä varjosti Montgomeryn menestystä, ja 1930-luvun lopulla Montgomery koki itsekin murtuvansa. Aviomiehen masennuksen lisäksi häntä painoivat laman aiheuttamat taloudelliset huolet ja oma heikkenevä terveys. Montgomery kuoli ennen aviomiestään 24.4.1942, ja hänet haudattiin Cavendishin hautausmaalle. Pitkään kuolinsyyksi luultiin vakavaa sydänsairautta. Syksyllä 2008 pojantytär Kate Macdonald Butler kuitenkin paljasti masentuneen Montgomeryn tehneen itsemurhan lääkkeiden yliannostuksella.


Montgomery ehti elinaikanaan kirjoittaa yli 20 romaania ja kaksi novellikokoelmaa. Vuonna 1917 hän kirjoitti kirjailijanurastaan teoksen The Alpine Path. Myöhemmin on julkaistu kymmenen novellikokoelmaa, joihin kuhunkin on koottu tietyn aiheen mukaan Montgomeryn lehdissä julkaisemia novelleja. Vuonna 1985 alettiin julkaista hänen vuosina 1889–1942 kirjoittamiaan päiväkirjoja. Viimeinen Anna-sarjaan kuuluva teos The Blythes are Quoted ilmestyy Kanadassa syksyllä 2009, samoin Suomessa. Se sisältää novelleja, joita hän oli julkaissut jo aiemmin lehdissä, mutta jotka hän nyt kokosi yhdeksi kirjaksi. Teos on tummasävyinen, poikkeaa muista Montgomeryn teoksista, mutta päiväkirjoihin tutustuneelle sen tyyli ei ole yllätys


Ensimmäinen Anna-kirja, Annan nuoruusvuodet, valmistui jo vuonna 1905, mutta Montgomerylla oli vaikeuksia löytää sille kustantajaa. Lopulta hän luovutti ja pani kirjan säilöön, kunnes kolme vuotta myöhemmin The Page Company of Boston suostui julkaisemaan sen. Anna-sarjan kirjat saivat suuren suosion, vaikka Annaa kritisoitiinkin henkilönä. Kriitikot sanoivat, ettei hän kasvanut ollenkaan kirjojen saatossa. Sittemmin Anna-kirjat on käännetty kokonaan tai osittain jo noin 40 eri kielelle.


Anna on punatukkainen pisamanaamainen orpotyttö, joka joutuu vahingossa poikaa toivoneiden lapsettomien sisarusten Matthew'n ja Marillan kasvatiksi. Anna on vilkas, herkkä, puhelias ja hänellä on vilkas mielikuvitus, joten hän joutuu huimiin seikkailuihin. Ensimmäisen kirjan alkaessa Anna on 11-vuotias ja loppuessa 16-vuotias. Tyttökirjoiksi erikoista on, että Montgomery jatkoi Annan tarinaa "onnellisena elämänsä loppuun asti" – viimeisessä kirjassa Kotikunnaan Rilla Anna on 53-vuotias, ja tarina keskittyykin paljon hänen tyttäreensä Rillaan sekä Kanadan nuorten miesten lähtöön Eurooppaan maailmansotaan mukaan sotimaan.


Anna-kirjat sijoittuvat Prinssi Edwardin saarelle ja alueella on paljon niihin liittyviä turistikohteita. Montgomery on sijoittanut niihin paljon lapsuusmuistojaan.Japanissa Anna-kirjat ovat äärimmäisen suosittuja.


Toisen kirjasarjan Pieni runotyttö päähenkilö Emilia on myös orpo, joka isänsä kuoleman jälkeen joutuu äitinsä perinteitä kunnioittavien sukulaisten huomaan ja taistelee itselleen mahdollisuuden julkaista runojaan. Runotyttö-sarja on selvästi Anna-kirjoja synkempi sekä tapahtumiltaan että tunnemaailmaltaan. Emilia riutuu rakkaudessa ja luomisentuskassa kasvaessaan naiseksi.

Tarinat Vihervaaran Annasta ja Uudenkuun Emiliasta on filmattu televisiosarjoiksi. Myös Kanadassa suosittu televisiosarja Tie Avonleaan perustuu Montgomeryn kirjoihin.


Kustantajan toivomuksesta Montgomeryn etunimiä ei julkistettu kirjojen ilmestyessä ehkä siksi, että naiskirjailijaa ei otettaisi vakavasti.


Suomennettu tuotanto


· Sara Stanleyn tarinat (The Story Girl) (1911, suom. 1994)
· Sininen linna (The Blue Castle) (1926, suom. 1930)
· Jane Victoria (Jane of Lantern Hill, 1. osa) (1937, suom. 1993)
· Jane Victoria tulee kotiin (Jane of Lantern Hill, 2. osa) (1937, suom. 1993)
· Tie eiliseen (The Road to Yesterday) (julk. 1974, suom. 1976), novellikokoelma
· Tiedän salaisuuden (The Doctor's Sweetheart and Other Stories) (julk. 1979, suom. 1981), novellikokoelma
· Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold) (1929), suom. 2009
· Vanhan kartanon Pat (Pat of Silver Bush, 1933), suom. 2009
· Pat – Vanhan kartanon valtiatar (Mistress Pat, 1935), suom. 2010

Anna-sarja

· Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables) (1908, suom. 1920)

· Anna ystävämme (Anne of Avonlea) (1909, suom. 1921)

· Annan unelmavuodet (Anne of the Island) (1915, suom. 1921)

· Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams) (1917, suom. 1922)
· Sateenkaarinotko (Rainbow Valley) (1919, suom. 1925)

· Kotikunnaan Rilla (Rilla of Ingleside) (1920, suom. 1962)

· Anna opettajana (Anne of Windy Poplars) (1936, suom. 2002)
· Annan perhe (Anne of Ingleside) (1939, suom. 2002)

· Siteeraamme Blytheja (The Blythes are Quoted, 2009, toim. Benjamin Lefevbre, suomeksi syksyllä 2009, novellikokoelma, josta osa julkaistu kokoelmassa Tie eiliseen)

Runotyttö-sarja

· Pieni runotyttö (Emily of New Moon) (1923, suom. 1928)

· Runotyttö maineen polulla (Emily Climbs) (1925, suom. 1948)

· Runotyttö etsii tähteään (Emily's Quest) (1927, suom. 1949)

*****

Tyttökirjat Leena Lumissa

SITÄ SUN TÄTÄ - KIRJOJEN HÖYSTEENÄ

Huomenna palaamme kirjojen pariin. Välillä on hauskaa tehdä muutakin kuin lukea ja olenhan luvannut lukuelämysten ohessa tarjota kaikkea mahdollista koirista lintuihin, romantiikasta puutarhaan tai jotain sinne päin. Pääsääntöisesti haluan kuitenkin olla lukuelämysten tarjoaja.  Nyt ajattelin huomisesta alkaen tehdä koosteen L.M.Montgomerysta ja se tarkoittaa paluuta Prinssi Edwardin saarelle. Ja tätähän kaikki odottavat!

Pakko kerta, että Elämäni Pahin Vihollinen eli Tekniikka on jälleen ongelmana. Älkää ihmetelkö, jos kommentoinnissa on viivettä, sillä teidän kommentit ilmestyvät sähköpostilleni nopeasti, mutta viivästyvät hallintapaneelissa tunnista vuorokauteen! Toivon, että harmi on ohimenevä. Onkohan kellään muulla ollut vastaavaa harmia, vai olenko minä taas ainoa Tekniikka Paholaisen uhri?

Muuten on menossa ajat, jolloin kaikki paikat täyttyvät idätysastioista, kerran ei ole sitä 'ruukutushuonetta'. Olen myös ulkona enempi ja pääni aivan pursuaa puutarhaideoita. Teen ahkeraan muistiinpanoja sekä parhaiden ruokareseptieni kirjaan kuin myös puutarhakirjaani. Molemmat ovat siis kirjoja, joissa puhtaat sivut kunnes minä täytän ne 'kuolemattomilla' kehitelmilläni...;-) Tiedän, että kaikki suorastaan janoavat nyt sisustusta ja yritän sitäkin tyydyttää, jos en muulla niin sisustusideakuvilla.

Toivotan kaikille mukavaa ensi viikkoa ja muistutan, että tänään alkaa televisiosta uudet jaksot kotimaista sarjaa Helppo elämä, jota aion seurata. Sikäli harvinaista, että tätä ennen muistan seuranneeni kotimaisista sarjoista vain Ilman kavaluutta, jossa Niina Nurminen veti upean roolin expoikaystävänsä velkojen takaajana maksajaksi joutuneena nuorena naisena.

Tämän päivän Keskisuomalaisessa elokuva-arvostelija Marko Ahonen mainitsee sarjasta Helppo elämä näin:
"Piti ihan pysähtyä miettimään, miksi uusin jaksoin jatkuva Helppo elämä tuntuu virkistävän erilaiselta ja laadukkaalta draamasarjalta.
Ei pelkästään siksi, että kyseessä on kaikin puolin taidolla toteutettu tv-sarja. Vaan siksi, että perhe- ja ihmissuhdekuvioiden lisäksi mukana on kerrankin myös muuta sisältöä, varsinkin jännäri- ja rikoskuvioita.
Helpon elämän katsojasuosio on osoitus siitä, että maailmasta löytyy ajoittain myös oikeudenmukaisuutta."

ISOPURPPURAMEDESTÄJÄN PESÄSSÄ

S. asuu Israelissa ja havannoi blogissaan kiinnostavasti luontoa asiantuntemuksella. Nyt hän voi tehdä erästä havainnointia vuoteestaan käsin, sillä S::n makuuhuoneen ikkunan takana roikkuu terassilla lehtikaktus, johon on tehnyt pesän isopurppuramedestäjä. Viime kerralla pesintä epäonnistui, mutta nyt odotamme hengittämättä ja toivoen tämän pesinnän onnistumisen puolesta. Lähde mukaan seuraamaan, mitä tapahtuu isopurppuramedestäjän pesässä.

LUMIOMENALLA ARVONTA!

Kaikki nyt visiitille Lumiomenalle, siellä on arvonta ja kiinnostava kysymys!
kuva Arthur Rackham

MIKÄ LINTU?

Tunnistaako kukaan, mikä lintu on kuvassa?
kuva Pekka Mäkinen

VANHOJEN LASIEN LUMOA

Haikeana totesin juuri, että ei kannata ostaa koskaan muuta kuin kirkkaita viini- ja liköörilaseja. Onneksi muistin kaapeissa olevan äidin Viipurista tuomia kirkkaita kristallilaseja...Ajan patinaa (Ellen Dyrop ja Hanna Kristinsdóttir, Tammi 2009, suomennos Päivi Kivelä, valokuvat Helge Eek) kertoo, miten syntyy tällainen viehkeä kynttiläjalkarykelmä.

HAVE A NICE WEEKEND

Lempilintuni lokki ja minä toivotamme kaikille lukijoilleni aurinkoista, sinistä, mieluusti merellistä ja romanttista viikonloppua!
PS. Lähtekää iirisseikkailulle S.:n luo.

FRANCES PUHUI IIRISTEN MUSTELMANSINISISTÄ...

Frances puhui iiristen mustelmansinisistä nupuista.
Katselin käsivarsiani:
niissä oli iiriksensinisiä mustelmia.
Minun vanha silkinohut ihoni, siniset suonet kohollaan.
Miksei.
Minä kukin iiriksiä.
Helvetti, minähän kukin!

- Aila Meriluoto -
Kimeä metsä (Otava 2002)

LÄIKÄHTI LÄMMIN LÄMMINTÄ VASTEN, RYÖPSÄHTI...

Läikähti lämmin lämmintä vasten,
ryöpsähti yli. Me vaikenimme.
Milloin ja missä? Emmehän tienneet
Olimme kaksin ja rakastimme.

- Lauri Viita -
Lähellä sinua (Otava 1991)

YÖTAIVAS, YSTÄVÄNI, KAARTUU YLITSEMME KUIN KUKKA...

Yötaivas, ystäväni, kaartuu ylitsemme
kuin kukka sinimusta, valtainen,
ja ovat tähdet niinkuin kultakuoriaiset
ja käyvät hunajata etsien.

Niin nuorina, niin täynnä ikäväämme
yön terälehtein alla kumpikin
me valvomme ja lyövät sydämemme
kuin häkkilinnut taivaan laitoihin.

On monta päivää taivaanrannan taakse
jo käynyt, monta kiitänyt
yön kultakuoriaista kauas välkkysiivin,

kun syliis kuumaan huikaistuen hiivin.
Se kaikki kauas liitänyt
on päivän lailla taivaanrannan taakse.

- Katri Vala -
Lähellä sinua (Otava 1991)
kuva Hanne

PERUNALUMI, RÖSTIPERUNA, HASSELBACKANPERUNAT...

Tämän päivän Helsingin Sanomissa on aukeaman kokoinen juttu perunasta. Mitään niin tavalllista nyt kukaan ei ole enää syövinään, mutta ehkä joku kuitenkin syö. Yksi syy perunan vieroksuntaan on sen korkea glykeeminen indeksi, GI. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Minna Similä kuitenkin toteaa, että aterian muut osat tasaavat perunan vaikutusta verensokeriin. Glykeeminen indeksi on korkeampi paljon tärkkelystä sisältävissä lajikkeissa eli jauhoisissa perunoissa kuin kiinteissä perunoissa. Hiilihydraatin määrä on kuitenkin - toisin kuin usein luullaan - pienempi kuin pastassa ja riisissä.

Perunassa on C-vitamiinia, B-vitamiineja, kaliumia ja magnesiumia. Valkoisen pastan ja riisin se lyö ravintoaineillaan  helposti.

Hesarin peruna-aukeamalla on paitsi faktaa perunasta, myös Katja Bäcksbackan ruokaohjeita ja sen lisäksi vielä yhdeksän hyvää perunalisäkettä, joita ovat mm. perunalumi, uuniperunat, kermaperunat, Hasselbackanperunat ja röstiperuna.

Koska oma kuvallinen keittokirjani etenee, saatte vielä kerran Aurajuustoperunat, mutta lisään nyt aviisistani viisastuneena, että jos kermaperunoihin jäävä liemen määrä häiritsee, voi valmistuksen aloittaa kiehauttamallla kerma ja perunaviipaleet kattilassa. Tällöin perunan tärkkelys alkaa irrota ja liemi sakenee.


AURAJUUSTOPERUNAT

Nyt kun elämme vielä ns. vanhan perunan aikaa, voimme loihtia perunasta tosiherkun. Tämä ei ole mitään dieettiruokaa, mutta onneksi minun ongelmani ei ole kerma sen paremmin kuin juustokaan.


Kuori noin 10-12 perunaa. Leikkaa noin puolen sentin viipaleita. Lado viipaleet voideltuun uunivuokaan limittäin. Puserra perunoiden päälle 5-6 isoa valkosipulin kynttä.


Sekoita kulhossa noin 3-4 desiä ruokakermaa, 1 tl suolaa ja näppituntumalla reippaahkosti maustepippuria.


Kaada maustettu kerma perunaviipaleiden päälle. Ripottele pinnalle sinihomejuustoa maun mukaan. Minulta meni noin 2/3 Aura Goldia ja loput laitoin broilerfileiden päälle.


Perunavuoka sitten 200 asteen uuniin tunniksi ja herkku on valmis. Tarjoa grillattujen tai pannulla kypsennettyjen lihafileiden, pihvien tai melkein minkä tahansa lisukkeena kera salaatin.


Varo!, tämä ruoka koukuttaa;-)

Guten Appetit!

PS. Jos astiastoni kiinnostaa se on Rörstrandin Qvint. Ei saa pestä koneessa, sillä upea kuvio ei kestä konepesua. Hankinta lähti siitä, kun näimme astiaston Iittalan myymälässä yhdessä tyttäreni kanssa. Jäin lumoutuneena ihailemaan sinistä pistettä hopeisten kukan terälehtien keskellä ja samaan aikaan Meri totesi: Äiti, jos joskus menen avioliittoon haluan juuri tuollaisen astiaston.  No, äiti ainakin hankki vähitellen monta lautasta, ison skoolin, pienen ja ison 'nekan' sekä vielä sokerikon ja oman Qvint -mukin.

HELEN MIRREN OSCAR-GAALAN TYYLIKUNINGATTARENA

Minusta alkaa tuntua, että täytyy perustaa blogi: Tytöt tahtoo pitää hauskaa!, sillä en mitenkään voinut olla nyt puuttumatta Oscar-gaalan puvustoon, kun näin suosikkinäyttelijälläni tämän iltapuvun. Helen Mirren on muutenkin kovasti kaunis ja vartaloltaan upea nainen. Jos minulle tulee joku tosi iso juhla, niin puku on tämä tai sitten se vihreä, joka Keira Knightleyllä oli yllään Atonementissa. Ainakin unelmissain...

SAUNA- JA PESUHUONEREMONTTI

Kun olimme nippa nappa selvinneet keittiöremontistamme hengissä, aloitimme saunaosastoremontin. Tarkoitus oli remontoida sauna, pesuhuone ja takkahuone. Ranskalaiset ovet takkahuoneesta suoraan puutarhaan kummittelivat jo unissani, mutta niin paljon ylitimme omia rajojamme keittiön kanssa, että tyydyimme vain saunan ja pesuhuoneen remonttiin.

Meillä oli Aito –kiuas, jota monet palvovat, koska kun ensin jaksat lämmittää sitä puilla tunteja, voit saunoa vielä aamullakin. No, hui ja hai, sanon minä, kaksikymmentä vuotta Aito –kiuasta riitti minulle loppuelämäksi. Tiedän niin paljon kiinnostavampaa tekemistä kuin saunan puilla lämmittely tunteja viikossa, että valitsimme Ristomatti Ratian Saunatontun, joka on Hetivalmis.

Tähän liittyy se tarina, että olimme aina kertoneet tyttärellemme lauteiden alla asuvan Nippe Nokinokan, saunatontun. Kyseessä siis sama tonttu, joka on Mauri Kunnaksen Suomalaisessa tonttukirjassa. Siis meillä piti edelleen olla saunassa Saunatonttu.

Lauteet hankimme Sun –saunalta ja mieheni teki paikoilleen asennuksen. Tuli kuituvaloa lauteiden yläosaan ja alahelmaan. Saunatontun nurkan mieheni muurasi Stonestin verhoilukivellä. Kivinurkkauksesta tuli niin upea ja rosoinen, että se ansaitsi omat ’taidevalonsa’. Minä aina muistankin sanoa saunavieraillemme, että kotimme arvokkain taideteos on mieheni muuraustyö Saunatontun takana.


Pesuhuoneeseen olisimme voineet asentaa kaksi suihkua, mutta olen intohimoinen paksujen Marimekon kylpypyyhkeiden harrastaja ja halusin sähkökäyttöisen pyyhkeiden kuivaustelineen ja tyylikkään sellaisen, joten kakkossuihkun seinän luovutimme tälle elämän pienelle, mutta hyödylliselle, ylellisyydelle.


Pesuhuoneen päätyyn muurasimme tason suihkuaineille ja aidoille pesusienille, mutta tason leveysmittana käytimme raskaita, taottuja kynttilänjalkoja, sillä halusimme peseytyä aina kynttilöiden valossa. Tosin ko. huoneeseen tuli himmennettävät valot, mutta harvoin niitä on tullut käytettyä.


Seinä- ja lattialaatat tulivat Italiasta. Seinälaatta oli helppo juttu, sillä löysimme heti murretun valkoisen laatan, johon liittyi juuri meille sopiva boordi- ja koristelaatta. Kummassakin toistuu sama kuvio: kivi, jonka päällä makaa iso saniaisen lehti tai vain kivi ilman kasvia. Sopii sikäli että lehtomme on täynnä saniaista ja pidämme sekä kasveista että kivestä. Isoäitini sukunimi oli kaiken huipuksi Sten eli Kivi. Minä määritin boordin kohdan ja tyttäremme Meri sai vapaat kädet koristelaattojen asemoinnin suhteen.


Ainoa katastrofi meinasi tulla siitä, että emme löytäneet mieleistä lattialaattaa. Se oli sikälikin kovin tärkeä, koska halusin sen nousevan lattiasta paitsi suihkun taakse myös ’nousevan mattona peittämään pesuhuoneen päätytason’. Idea oli suoraan Hvitträskistä, jossa Gallen-Kallelan upea Liekki –ryijy nousi maasta peittämään istuinrahia.


Tiesin millaisen laatan halusin: sen piti olla kuin maata, siitä piti nousta antrasiittia ja muuta, mitä maaperä sisältää…Etsimme ja etsimme ja alkoi jo olla paineita, sillä saunan ja pesuhuoneen laatoitukseen oli tilattu ulkopuolinen laatoittaja. Ihan toivottomana astuimme taas yhtenä lauantaiaamuna sisään uuteen laattaliikkeeseen. Juuri kun astuin ovesta sisälle käänsin katseeni vasemmalle ja siinä se oli liimattuna sellaiseen levyyn, josta ihmiset voivat telineessä katsella laattoja. Nopeasti myyjä ’kiinni’ vain saadaksemme kuulla, että ’laattaMALLI on juuri saapunut uudelta, pieneltä toimittajalta Gardalta, mutta tavara makaa vielä satamassa odottamassa tullausta. Siitä alkoivat sitten kitupäivät, mutta onneksi nyt ei tapahtunut mitään takaisin palautuksia, kuten kerran yhden italialaisen tapetin kanssa, vaan kaikki sujui kuin tanssi ja saimme unelmalaattamme, joka oli kuin maata.


No, löylyt uudessa saunassa ovat maistuneet ja olemme olleet tyytyväisiä, että jätimme laittamatta pesuhuoneen ulkoseinän lasitiilestä. Nyt siinä on alkuperäinen ikkuna, josta talvella näkyvät omat lumen koristamat puut ja pensaat ja suvella valkoiset syreenit.

ONNEA TUURE JA VÄHÄN MUISTELUSTA...

Tässä yksi niistä monista ihastuttavista kuvista, joita olen Tuurelta saanut. Hän on loistava kuvaaja ja tajuaa kauneuden päälle eli kuvissa ei ole kertaakaan ollut mukana mitään häiritsevää, vaan harmonia on ollut täydellinen. Sen lisäksi olen saanut nauttia, kuten te kaikki muutkin, hänen ylittämättömistä kirja-arvosteluistaan ja runoistaan. Olen julkaissut hänen runojaan blogissani ja vain harvat ja valitut pääsevät kakkosblogiini Lumikarpaloon, mutta eikö vain tämä nuori herra ole jo sielläkin. Sanokaa minun sanoneen: hän menee vielä pitkälle.

Mutta ihan näin helpolla en Tuurea päästä hänen bloginsa 1-vuotissyntymäpäivänä, vaan on ihan pakko muistella muutamaa asiaa. Hän aloitti bloginsa hiukan jälkeen minun ja koska molemmat pidämme kirjallista blogia, me sitten 'kohtasimme'. Alkoi aikamoinen verbaalinen ilotulitus, jossa varmaankin molemmat saivat kokea jotain uutta. Jos herra Niemi oli luullut nuoruuden suomalla itsevarmuudella, että minä olen seurakunnan vaikenija tai jään hänelle verbaliikassa alakynteen hän erehtyi pahan kerran. Sähköposteja vilisti tiuhaan ja koska, sen molemmat myönnämme, olemme säheltäjien sukua, aina sattui ja tapahtui. Pienimmästä päästä on hauska juttu, kun hän oli kuulemma kehunut kirjallista blogiani jollekin kaverilleen, mutta oli samalla huomauttanut: "Se on ihan asiallinen kirjallisuusarvostelublogi, kunhan et huomaa sitä himphamppua mitä siellä on joukossa!" No, Tuure ei olekaan kauppiaan tytär, joten hän ei ole kuullut ns. sisäänvetoartikkeleista...;-)

Paljon, paljon pahempi on tapaus, josta en vieläkään tiedä, tekikö Tuure sen tahallaan. Hän meilasi minulle illalla, että hänkin aikoo arvostella Herta Müllerin Sydäneläimen eli uuden kirjallisuusnobelin voittajan kirjan, mikä oli tärkeä asia. No, minulla oli kolme Hertaa täällä, mutta tajusin että Tuure yrittää laulaa minut suohon Sydäneläimellä. Kello oli kai likemmä puoltayötä ja olin aikonut huilata muutaman päivän, mutta niinpä minä luinkin läpi yön Sydäneläintä ja vedin aamulla silmät ristissä nuorelle herralle ilmoituksen, että arvostelu on blogissani. Ja mikä arvostelu, sillä päätin näyttää 'klopille' näreet! Sieltä tuli ihan lakoninen meili: "Ai, sää teit sen jo. Minä teen sen vasta kirjallisuuslehteemme Scriptoriin!" Erittäin hyvä, että herra Niemi ei ollut kosketusetäisyydellä, sillä väsynyt minä on jäävuoreen törmäämistäkin pahempi juttu;-)

Ja sitten. Niin...Hän kirjoittaa niin kauniita runoja, että olen kyynelehtinyt niitä lukiessa ja kirjoittanut niitä sydänverellä nahkakantiseeni. Ehdottomia lempirunojani Tuurelta ovat Nimesi on vaaleanpunainen, Oletko tarkoituksella hiljaa?, Korret ja Kaupunkikauris.

Tuurelle ♥:lla Leena Lumi

...ja kiitos!

HELSINKI AND FROST BY TUURE

If you want know more about Tuure, click his name! His blog 1 -yearbirthday is today, so what an earth we should make to have some fun...

YÖ TUISKUAA, LAKANAT TUOKSUVAT JALOISSANI. IHONI KIERTYY...

Yö tuiskuaa, lakanat tuoksuvat jaloissani.
Ihoni kiertyy suudelmiin. Jalkani sinuun.
Olen avoin, enkä vaadi mitään.
Yö tulee kuin sade. Käteni kiertyy harteillesi.
Kun suutelet rintojani, olen hulluna ilosta.
Ne nousevat pystyyn kuin raketit, ja sinä olet hulluna.
Minä uin vatsasi ympäri selkään
ja suutelen pakaroitasi.
Mitä muuta tämä voisi olla kuin paratiisia, iloa.
Kiedon käteni pääsi ympäri, olet minun
ja suloiset raajasi kiertyvät raajojeni ympäri.
Olen sinun.
Yö tuoksuu, yön lumi ja talvi.

Suutelen kaikkeuden napaa, ja taide tunkee sinusta
sinä pehmeä, helle ja samettinen runo.
Tiedät hyvin missä on syvin onni.
Olemme alasti ja meidän on hyvä ja kylmä.

- Arja Tiainen -
Lähellä sinua - Valikoima runoja (Otava 1991)

AJATUKSET KÄY KIRKKAIKSI KUIN KEVÄT...

Ajatukset käy kirkkaiksi kuin kevät
pitkä aamu täynnä auringon häikäisyä,
me pesemme ikkunat talven viiruista
eikä meitä jaksa pelottaa
tuomiopäivien rummutukset.
Koiranpennut juoksevat peltojen yli
rairuoho kasvaa ikkunalaudalla ja rinnat
ovat pystyt ja housut märkinä
rakkaus, unennäkö, sinun selkäsi sametti.
Että olit peitto tai rannan lämmin vesi.
Enkä minä tukehtunut tai hukkunut vaan nousin.
Pyörtymäisilläni lumesta ja sinusta.

- Arja Tiainen -
Lähellä sinua - Valikoima runoja (Otava 1991)

SHE IS UNIQUE

photo by Helen Mirren Private Collection
(In The Frame Helen Mirren  - My Life in Words and Pictures, Weidenfeld & Nicolson 2007)

HELEN MIRREN AS THE DUCHESS OF MALFI

Helen Mirren as The Duchess of Malfi
photo by James Wedge (In The Frame Helen Mirren - My Life in Words and Pictures, Weidenfeld & Nicolson 2007)

HELEN MIRREN

Kirjastooni saapui about vuosi sitten Kuningatar. Hän on Dame Helen Mirren. Hänen sijaintinsa on seisoa takorautaisessa kirjatelineessäni katsellen toimistoni hyllyltä minua tuolla hänelle tyypillisellä viileänlämpimällä, älykkäällä katseellaan, joka tuntuu porautuvan lävitseni jopa kirjan kauniista kannesta. Kirja on kaunis, kansi on kaunis, Helen on Upea!

Kirja In te Frame Helen Mirren My Life in Words and Pictures  (Weinfeld & Nicholson 2007) on monipuolisen kattava alkaen hänen lapsuudestaan ja perhesuhteistaan ja jatkaen koulu- ja teinivuosiin. Saamme seurata hänen näyttelijätyönsä alkutaipaleita, jolloin eräässä lehtijutussa Mr Oakes intoutui laittamaan jutun otsikoksi Stratford's very own sex queen. Helen ei anna tuota ikinä anteeksi toimittajaparalle, sillä otsikko leimasi hänet kahdeksikymmeneksi vuodeksi - vähintäin. Mutta me kaikki, jotka hengittämättä katsoimme Heleniä TV-sarjassa Epäilyksen polttopiste, näimme, että Helen Mirrenistä on paljon enempään. Hän 'näytti näreet' alaisilleen miespoliiseille ja etsiville, jotka yrittivät kaikin keinoin sabotoida hänen työtään.


Helen on kuitenkin oikea näyttelijä, jonka roolit ovat olleet kattavia aina Kleopatrasta Lady Macbethiin. Hän on kuin syntynyt vahvan naisen rooleihin, kuten taannoin näkemämme filmi neitsytkuningatar Elisabeth I:stä filmiin, jossa Mirren esittää Englannin nykyistä kuningatarta ja moni muu siltä väliltä.


Vahvan naisen mallina lienee ollut oma äiti, jota Helen kuvailee luvussa Mum: An extraordinary woman - making her dreams come true. Äiti ei ollut kuitenkaan enää näkemässä, kun kuningatar antoi Helenille Damen arvonimen. Helen on suhtautunuut arvonimeensä matalalla profiililla, mutta kirjassaan hän sanoo: "My mother missed this moment, but in a way I did it FOR her."


Harvoin näkee kirjaa, jossa on niin paljon valokuvia ja etenkin niin paljon kuvia, jotka todella kuvastavat elämän eri vaiheita, ei pelkästään kiiltokuvamaisia kuvia tähtihetkistä, vaan boheemisti elämän koko kirjo rohkeitakaan kuvia kaihtamatta. Kuvaajina ovat toimineet mm. Lord Snowdon sekä James Wedge. Mukana on mm. kuva kuuluisasta nakukalenterista, jossa aikuiset naiset esiintyivät ilman rihmankiertämää. Helen on tammikuu, mutta hilloaa omenoita...Paljon on kuvia matkoilta, sillä Helen on kiertänyt maailmaa 1970 -luvulla kokeilevan teatterin matkassa aina Afrikkaa myöten, jossa sai huomata, että ihminen ei välttämättä tarvitse mukavia nojatuoleja, eikä aina edes vuoteita, vähemmälläkin selviää.


Suosittelen kirjaa sinulle, jota kiehtovat teatteri, valokuvat, Helen Mirrenin persoona, elämyksellinen elämä, brittiläisyys, mutta myös Hollywoodin glamour, boheemisuus...ja sinulle, joka haluat tietää, mistä maasta tulee Mirrenin isän suku : Et ikinä arvaa! Yhdessä asiassa Mr Oakes oli selvännäkijä: Helen Mirren is The Queen!

POSTIKORTTIMURHAT

Hän otti käteensä kopion Firenzen postikortista. Ensimmäisen kortin. Se esitti kirkkoa, Basilica di San Miniato al Montea, ja kääntöpuolella oli se vanha sitaatti. Hän luki rivit ja joi taas viinimukin tyhjäksi, laski paperin kädestään ja otti seuraavan kopion, ja seuraavan. Ateena: kuva Akropoliista. Salzburg: näkymä kaupungin yli. Madrid: Las Ventas, ja sitten Rooma, Rooma, Rooma…

Liza Marklundin ja James Pattersonin kirja Postikorttimurhat (Postcard Killers, Otava 2010, suomennos Päivi Kivelä) on kuin outo viini, jota aviomies tuo kotiin viikonlopuksi. Alkumaku on tuttua nahkaa. Silloin olen varmoilla vesillä, sillä kirjassa kohtaavat heti kiinnostava tappajapari ja heidän uhrinsa, kuherruskuukautta viettävä brittipariskunta. Ollaan katsomassa taidetta Pariisissa, päädytään nelistään hotellihuoneeseen ja juodaan liikaa samppanjaa seurauksilla, jotka arvaa, kunnes kitalakea alkaa kuivata samassa tahdissa kuin veri hyytyy uhrien sukuelinten tienoille.

Rikostoimittaja Dessie Larsson saa postikortin, joka esittää Tukholman Gamla Stania. Kortin takana lukee:

TO BE OR NOT TO BE IN STOCHOLM, THAT IS THE QUESTON
WE’LL BE IN TOUCH


Hullu sarjamurhaajapari kylvää kauhua Euroopan kaupungeissa, joista he lähettävät ensin kauniin postikortin ja sitten jotain muuta. Kortin saajat on valittu niin, että murhaajat selvästi hakevat huomiota. Vielä enemmän painaa ja kitalakea kuivattaa se ’jotain muuta’, josta käy ilmi kaksikon viehtymys murhien hienostuneisuuteen ja esteettisyyteen.


Tapauksen myötä Tukholmaan saapuu hyvin columbomainen ilmestys, amerikkalainen Jacob Kanon, joka ei tunnu perustavan hygieniasta, ei mistään…kunhan vain tappajat saadaan kiinni. Ehkä häntä ei olisi pitänyt ollenkaan ottaa mukaan murhatutkimukseen, sillä häntähän ajoi takaa metsästäjän raivo, joka sumensi kaiken, kaiken…


Hän otti kuvat ja seurasi sormellaan naisen kauniin käden ääriviivoja, hymyili kun sormi viivähti syntymämerkillä peukalonivelen kohdalla.


Tyttö soitti pianoa, oli erikoistunut Franz Lisztiin, joka oli teknisesti vaativimpia säveltäjiä maailmassa.

Kimmy ja kiihkeä Totentanz…


Postikorttimurhat on jännityskirja erilaista dekkaria etsivälle. Hänelle, joka pitää siitä kun kitalakea alkaa kuivattaa, sillä se tässä tapahtuu. Kirja on minun mielestäni amerikkalaisen kovaksi keitettyä joskin tiedän Marklundinkin kykenevän koviin otteisiin, mutta silti. Täytyyhän miehen läsnäolon tässä tuntua. Sujuvasti kirja kulkee Euroopasta USAan ja takaisin, Kööpenhaminasta Tukholmaan ja vihdoin Tornionjokilaaksoon, jossa onkin amerikkalaisella etsivällä monenlaista ihmettelemistä. Lukijaa hykerryttää Dessien toteamus Jacobille, ettei Suomeen voi rikolliset piiloutua, sillä Suomen poliisi on paljon tehokkaampi kuin Ruotsin. ”Kaikki poliisia pakoilevat suomalaiset hankkiutuvat heti Ruotsiin.”

No, mikä minua nyt mättää? Mitä vikaa viinissä? Monet viinit kuivattavat kitalakea, mutta jälkimaku, jälkimaku kertoo kaiken…No sanon sen nyt! Olen lukenut kaiken maailman kirjoja ja varmaan joka toinen on ollut dekkari, joten vertailukanttia löytyy: Missään kirjassa ei ole ollut näin vastenmielisiä murhaajia kuin tässä! Nyt joku höristää, ihmettelee, voiko mikään murhaaja olla ymmärrettävä, käsitettävä, jopa säälittävä. Voi! Esimerkiksi Karin Fossumin Harriet Krohnin murhassa olin koko ajan Charlon puolella. Säälin häntä. Ymmärsin häntä. Sitten on ollut paljon ikäviä murhaajia, joista on mennyt yöunet, mutta nyt minua inhotti. Murhaajakaksikon nuori, kuvankaunis nainen Sylvia on niin mätä tyyppi, että vertaista saa hakea ja ette löydä!

Tässä saa olla aina dekkareista kirjoittaessa tarkkana, ettei juoni paljastu, eikä etenkään loppuratkaisu, mutta uskon tämän kirjan tulevan vielä filmatuksi ja saavan suuren suosion myös filminä. Sitten saavat vain olla tarkkana valitessaan henkilöä Sylvian rooliin, sillä siihen ei käykään kuka tahansa. Väärä henkilö pilaisi jälkimaun, jossa hulluutta, sairasta hulluutta kauniissa kehyksissä, johon on maalattu nuoren naisen kuva runsaalla verellä. Ja kehyksetkin on kastettu vereen, jota joku voi luulla faluninpunaisella maalatuksi, mutta ei: koko taideteos on pelkkää valtimoverta.

Onneksi on yksi, jota kohden voin tuntea myötätuntoa:


Hän otti Glockin ja työnsi piipun suuhunsa, niin kuin oli ottanut tavakseen iltaisin, maistoi ruudin ja metallin ja löysi lohtua ajatuksesta: tuskalla on loppu. Kevyt etusormen taivutus, ja hänen epätoivonsa ja kaipauksensa olisivat ohi.


Mutta ei vielä. Ei vielä. Ei vielä.

LIZA MARKLUND

Liza Marklund (s. 9.9.1962) on ruotsalainen toimittaja ja kirjailija. Hänet tunnetaan etenkin rikoskirjoista, joiden päähenkilönä on iltapäivälehden rikostoimittaja Annika Begntzon. Näin Marklundin kirjoihin heijastuu iltapäivälehden toimituksen kiireinen työyhteisö, joka on täynnä ihmisten välisiä jännitteitä. Marklund on tuonut kirjoissaan voimakkaasti esiin myös naiseen kohdistuvan väkivallan.

Liza Marklund on Unicefin lähettiläs ja hän omistaa yhdessä Ann-Marie Skarpin kanssa yhden Ruotsin suurimmista kustantamoista.

Marklundin kirjoja on käännetty 30 kielelle ja vuonna 2007 teoksia oli myyty jo 17 miljoonaa kappaletta!

Kahdesta Marklundin kirjasta, Uutispommista ja Paratiisista, on tehty myös elokuva.


Suomennettuja teoksia:
Postikorttimurhat (James Pattersonin kanssa; Otava 2010, Postcard killers 2010)
Paikka auringossa (Otava 2008, Plats i solen 2008)
Elinkautinen (Otava 2007, Livstid 2007)
Nobelin testamentti (Otava 2006, Nobels testamente 2006)
Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Lotta Snickaren kanssa; Otava 2006, Det finss en särskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra 2005)
Turvapaikka (Maria Erikssonin kanssa; Otava 2004, Asyl 2004)
Joulutarinoita (muiden kirjailijoiden kanssa, Helmi 2003)
Punainen susi (Otava 2003, Den röda vargen 2003)
Prime time (Otava 2002, Prime time 2002)
Paratiisi (Otava 2001, Paradiset 1999)
Studio sex (Otava 2002, Studio sex 1999)
Uutispommi (Otava 2000, Sprängaren 1998)
Uhatut (Maria Erikssonin kanssa; Otava 2002, Gömda 1995)

Tämän vaikuttavan tuotannon esittelyn jälkeen annan toimittaja Anna Storgårdin kertoa muutaman asian Liza Marklundista Anna-lehdessä 2.2.2010:

Liza Marklund on yksi Ruotsin vaikutusvaltaisimmista mielipidevaikuttajista. Hän itse kertoo:

- Olen syntynyt maailmanparantajaksi. Jo pienenä tunnistin herkästi epäoikeudenmukaisuuden. Menetin malttini, jos jotakuta kohdeltiin väärin. Sama vihan tunne nousee aika ajoin edelleen.

Alun perin uutistoimittajana työskennelleestä Marklundista tuli dekkaristi, sillä rikosromaaneissa sai ravistella yhteiskuntaa mielin määrin.

Naisten kohtelu on yksi kirjojen keskeisimmistä teemoista. Marklundin sankaritar, iltapäivälehden rikostoimittaja Annika Bengtzon, joutuu jatkuvasti kyseenalaistetuksi sukupuolensa tähden. Marklund on itsekin törmännyt lasikattoon.

-Kun ihmiset kysyvät, olenko feministi, vastaan yleensä, että mitäs luulet, minullahan on aivot! Mutta onhan naisilla muitakin vaihtoehtoja, voi olla tietämätön, välinpitämätön tai vain typerä, Marklund puuskahtaa.

Kirjailija saa jatkuvasti yhteydenottoja naisilta, jotka haluavat tarinansa julkisuuteen. Tällä hetkellä toiveita on odottamassa kuutisentuhatta.

- Tarinat noudattelevat samantyyppistä kaavaa. Kun nainen murtaa parisuhdevankilansa ja lähtee, mies voi mieluummin haluta tappaa naisen kuin menettää valtansa. Itsetunto ei kestä naisen omaa tahtoa.

Marklund on itsekin saanut kokea urallaan monia vakavia uhkauksia.

- Myös uhkailu on vallankäyttöä. Pelottelemalla pidetään nainen kurissa ja rajoitetaan normaalia elämää. Pahinta on se, että tappouhkauksia latelevat miehet useimmiten myös toteuttavat aikeensa.

Marklundin mukaan miehet rakentavat verkostoja, mutta naiset joutuvat pärjäämään yksin.


- Helvetissä on tosiaan erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan, tokaisee Marklund viitaten samannimiseen tietokirjaansa tasa-arvosta.

Ja kun Marklund poistuu, se on vain yksi hiusten heilahdus ja kuningatar on poissa. Mutta iso, vaalee ja vaarallinen jatkaa maailmanparannustaan! Ja sitähän riittää!

kuva Otavan kuva-arkisto

TYTÖT KOULUUN - MYÖS KEHITYSMAISSA!

Minulla on yhdessä ystäväni kanssa kummityttö Ghanasta. Koska en voi julkaista Maryn kuvaa, julkaisen tähän nyt Hannen tytön kukkien sylissä. Jos haluat auttaa kehitysmaiden tyttöjä pääsemään kouluun, ota itsellesi kummityttö kehitysmaasta. Plan-järjestö auttaa sinua saamaan lapsen, jota voi tukea. Ja kuten Plan jaksaa muistuttaa: Koulutettu äiti laittaa tyttönsä kouluun!

Ida Aalle-Teljo, Hilda Herrala, Aura Kiiskinen, Hilja Pärssinen ja Miina Sillanpää olivat Suomen ensimmäisen eduskunnan jäseniä ja mukana 17 maan kokouksessa, joka vuonna 1910 päätti ottaa käyttöön kansainvälisen naistenpäivän.

Nyt tuosta Kööpenhaminassa pidetystä kokouksesta on kulunut sata vuotta.

Vuosipäivää juhlitaan Jyväskylässä Aalto-salilla tänään, kansainvälisenä naistenpäivänä. Opetusministeri Henna Virkkusen puheen teemana on Tytöt kouluun - etenkin kehitysmaissa!

EVERY WOMAN IS THE GODDESS!

Kautta aikojen runot ja laulut ovat palvoneet naista - eikä syyttä! Löysin monia hienojakin lauluja, mutta niiden videot ärsyttivät eli olivat ihan ristiriidassa upeiden kappaleiden kanssa. Siksi valintani ovat tänään alla olevat. Hyvää Naistenpäivää Vuoden Jokaisena Päivänä♥
http://www.youtube.com/watch?v=gNecdKd1IG4&feature=channel 
 http://www.youtube.com/watch?v=usEcJwrNHAg