Aloitin tänään Silver Bushin jatko-osan. Alan saada vihdoinkin otteen itsestäni. Minun täytyy järjestää elämäni, vaikka se olisi katkeraakin. Koska emme voi paeta elämää, voimme ainoastaan hyväksyä sen ja tehdä siitä mahdollisimman siedettävää.(15.1.1934)
Kirjoitin tänään Pat I:n ”joululuvun” ja uppouduin muutamaksi siunatuksi tunniksi ”Silver Bushiin”. En ole kyennyt tekemään mitään Ewanin romahtamisen jälkeen.(21.5.1934)
Täytän tänään 60 vuotta! Ja mikä päivä! Ensimmäisen kerran syntymäpäivänäni ei yksikään rakkaistani ole läsnä. Nukuin melko hyvin, vointini oli parempi ja sain kirjoitetuksi Pat II:n viimeisen luvun. Olen tänä syksynä ajatellut monta kertaa, että en saa sitä ikinä valmiiksi. Yhdenkään aikaisemman kirjan kirjoittaminen ei ole ollut minulle tällaista kärsimystä. (30.11.1934)
Jokainen kuukausi on ystäväin mut omenakuuta eniten ma rakastan.
Lopussa on sen alku, päätin minä luettuani L.M.Montgomeryn kirjan Pat – Vanhan kartanon valtiatar (Mistress Pat, Minerva 2010, suomennos Sisko Ylimartimo). Teko on täydellisen tahallinen ja päädyin siihen, koska tutustuttuani tarkemmin kirjailija Montgomeryn elämään, hän on yhä enemmän minulle Pat ja Pat on Maud. Toisaalta Pat on tullut minulle nyt läheisemmäksi, kun hän on aikuinen ja jokainen riviväli huutaa, mitä Maud Montgomery olisi itselleen halunnut, suonut, toivonut.
Sisko Ylimartimolla on selvästi draaman tajua, sillä Pat II alkaa erillisellä luvulla Kuiskaus menneisyydestä, josta heti muistamme Patin lapsuusystävän Hilaryn, mutta huomaamme myös jonkin muuttuneen:
Pat värisi. Heräävä tuuli valitti kolkosti ikkunanpuitteissa. Hän tunsi äkkiä olevansa kummallisen yksinäinen…juuri rakkaassa Silver Bushissa hän tunsi yksinäisyyttä…koti-ikävää.
Nämä lauseet kertovat paljon. Silver Bush on Patille aina ollut enemmän kuin koti, se on ollut uskonto, johon kukaan älköön kajotko. Se on ollut koti, joka ei kaipaa muutoksen tuulia. Se on Patin rakastettu, ei kukaan muu. Ei yksikään heistä, jotka haluaisivat olla hänelle enemmän. Ei edes Hilary.
Koska itse käytän liiankin kanssa lauserakenteiden pilkkomista saadakseni virkkeeseen viipyilevyyttä, mahdollisuutta johonkin muuhun, meren hidasta aaltoilua…,tajusin heti tuosta lyhyestä kappaleesta kohtaavani nyt aikuisen Patin, jonka on taivuttava muutoksen tuuliin.
Saavumme Silver Bushiin, jossa kaikki näyttää olevan, kuten viimeksi lähtiessämme. Hilaryn ikääntyvä koira makoilee Patin jaloissa ja Judy kertoo värisyttäviä kelttiläistarinoitaan tutut kissat ympärillään. Hilary on kaukana poissa opiskelemassa arkkitehdiksi, mutta Patilla riittää kosijoita, jotka hän lähettää matkoihinsa toisen toisensa jälkeen. Syy ei voi olla Hilaryn, sillä Pat oli Hilaryn lähtiessä sanonut heidän olevan vain ystäviä. Niin hän sen halusi! Hilary oli rakas ystävä, siinä kaikki. Hilaryn kosiokirjeisiinkin Pat vastaa tavalla, joka korostaa ystävyyttä:
Pistän tähän kirjeeseen pikkuisen nurkan puutarhaa, nuoren, vihreitä kerkkiä kasvavan kuusen, Jordanista sen kuutamon valaiseman mutkan, jonka muistat…metsäluumupuun kukinnon…tuulen, joka on puhaltanut tuoksuvien saniaisten yllä…pienen kissan kehräämisen ja sen pienen koiran haukahduksen, joka kaipaa sinua…ja alati parhaimman ystävän rakkauden. Eikö siinä ole kyllin, Hilary-kulta? Tule kotiin ja nauti kaikesta tästä. Vietetään jälleen kesä, joka on täynnä entistä iloista toveruuttamme.
Viipyilevät, Marguerite Durasin tyyliin yltävät pisteet tosin antavat aavistaa, että ehkäpä Pat ei itsekään tiedä mitä haluaa. Ystävällinen talo on saanut uudet ihastuttavat asukkaat, sisarukset Suzanne ja David Kirkin, joka viime mainittu on leskimies. Yhä enemmän Pat viihtyy heidän mukavatunnelmaisessa kodissaan, jossa keskustelua, koiria, takkatulta ja tietty vanha muisto Betsistä. Viihtymystä saattaa lisätä älykkään, kirjallisen Davidin vakava rakastuminen Patiin:
”Hän vanhenee ja minä nuorrun. Ehkäpä me kohtaamme”, David ajatteli.
”Heidän sielunsa ovat samanikäiset”, Suzanne ajatteli.
Vain Pat ei huomannut mitään, sillä hän oli niin kiinni Silver Bushin arjessa ollen nyt kartanon valtiatar, jonka piti järjestää vieraille kestitystä, säästää heikkoa äitiä epämukavilta uutisilta, torjua kosijoita ja sitten kestää vielä ensimmäinen tosiriita siskonsa Raen kanssa. Mutta onneksi aina välillä oli syyskuu, kuukausi kuin kultainen sormus, syyskuu, joka tarjosi taikamaljaansa, syyskuu, jossa omenat levittivät huumaavaa tuoksuaan Silver Bushin ylle…
Vaan jälleen Varjo alkoi lähestyä Patin rakasta kotia ja tapahtuu niin rankkoja asioita, että löydämme Patin ullakolta lukemasta Hilaryn kirjeitä ja potemasta koti-ikävää omassa rakkaassa Silver Bushissaan.
Mutta: Kaiken jälkeenkin Pat vielä kerran lähettää Hilaryn matkoihinsa, kun hän vihdoinkin saapuu.
”Löydät …jonkun kuitenkin…”
”En…sinä olet pilannut mahdollisuuteni rakastua kehenkään muuhun. Sinä olet ainoa.”
Montgomeryn kirja, jossa Pat on kartanon valtiattarena on kaikista kirjailijan ’tytöistään’ kirjoittamista kiinnostavin, liikuttavin ja aikuisin, mihin tietty lienee vaikuttimena hänen omat kokemuksensa ja ikänsä. Nyt Patin on vihdoinkin taivuttava uusiin tuuliin, mutta ne tuulet tuoksuvatkin itse elämältä. Niissä on tuoksua kuoleman ja mullan, tuoksua tuhkan ja tulen. Niissä on kuivaa preeriatuulta, joka maistuu erolta ja kyynelten suolalta, mutta myös romantiikalta ja intohimolta, jossa toinen ei tyydy vähempään kuin täydelliseen antautumiseen!
Minä rakastan, rakastan tätä kirjaa!!! Ja lopetan näin:
”Onko siellä tilaa puutarhalle?”
”Runsaasti. meillä tulee olemaan puutarha, oma rakkaani…akileijoja keijukaisille ja unikoita tanssimaan varjoissa ja kehäkukkia naurun vuoksi.”
Ja nyt minä kyynelehdin…
Epilogi
Kuiskaus menneisyydestä
Kirjeet olivat hauraita ja kellastuneita…täynnä sanoja rakkaudesta…vuosia sitten niitä kirjoittaneiden sydämet olivat nyt tomua…täynnä iloa, joka oli kerran ollut hurmaa, ja hämäriä vanhoja murheita, jotka kerran olivat olleet kärsimystä. Pat viivytteli ja meni takaisin ikkunan ääreen, josta kuu kutoi villiviinin lehdistöstä kauniita kuvioita ullakon lattialle.
***
Osallistun tällä kirjalla Sininen linnan Marian Tyttökirjahaasteseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti