Anne B. Ragde: Erakkoravut

No niin, nyt minulla on sitten addikti sikoihin! Ja ihan kaikki on kirjailija Anne B. Ragden syytä, sillä ensin luin ystävän minulle kantaman Berliininpoppelit ja se jäi vähän vaiheeseen, joten piti saada lukea sen jatko-osa Erakkoravut ja juuri äsken sain sen luettua ja nyt jäi semmoiseen paikkaan, että odotan ihan intona Otavan toimittavan nopeasti minulle ja muillekin sika-addikteille tähän jatkoa. Tämä ei ole mikään naurun paikka, sillä nyt periaatteet kaatuvat rymisten. Kun aloitin blogin, päätin väistää tällaisia jatkoromaaneja eli kertoisin vain vaikka sarjan ensimmäisestä tai parhaasta tms. Nyt minä en voi lopettaa tätä sikailua! Eilen ostin ystävilleni tulevia syntymäpäiviä ja muita varten possukortteja…taisin lähettää pari naistenpäiväkorttiakin, joissa kaunis neitopossu keikailee korkokengissään.

Te muistatte Berliininpoppelit ja Neshovin sikatilan pitäjän Torin, jonka despoottinen äiti kuolee ja mitä sitten tapahtuu. Ja muistatte sen, että Tor on ollut naisen kanssa yhden kerran elämässään ja heti tuli tyttö raskaaksi, joten Tor jätti koko homman todeten sen hengenvaaralliseksi. Nyt hän joutuu monien sattumusten takia tai oikeasti melkein halkaistuaan kirveellä jalkansa ottamaan sikalaan lomittajan ja sisätöihin kotiavustajan. Tor siis joutuu ikäväkseen näkemään naisihmisiä, joista hän toteaa, että osaa ainakin hyvin arvioida heidän painonsa, koska on tottunut arvioimaan sikojen teuraspainoa!


Vaan Tor äityy raajarikkona niin hankalaksi, että taas pitää Torunn tyttären jättää omat työnsä ja rientää isänsä avuksi. Vaan nyt Torunn kohtaakin aivan toisen Torin kuin ensimmäisessä kirjassa. Erakkoravuissa Torunn kohtaa ympäriinsä klenkkaavan raivostuneen miehen, jolla on vain ikävä sikojaan ja etenkin Siri-emakkoa. Mikään ei ole enää isän maailmassa hyvin, vaan verotoimiston kaupunkilaisvirkailijat ovat ääliöitä, maatalousministeriössä häärää ainoastaan kirjoituspöytäfasisteja, maatalouslomittaja on nuhjake ja Torunn on tuhlari, koska ostaa katkarapuja ja senkin tuhlaavaisuuden Tor katsoo olevan tuhlariäidiltä perityn geenivirheen.


Lukijan mielestä Torin pahantuulisuus ja kiukku ja kärsimättömyys kaikkea ja kaikkia, paitsi sikoja kohtaan, on niin paksua, että alkaa väkisinkin naurattaa. On helppo nauraa turvamatkan takaa, mutta Torunn rasittuu isäänsä niin, että huomaa vain sikojen kanssa olemisen auttavan ja kokee sen suorastaan terapiana.


Ja mitä puuhaavatkaan Torin veli Erlend ja hänen puolisonsa Krumme Tanskassa…ei mitään ihan tavallista….


Näistä kirjoista alkaa herkullisen huumorin sisältä kyllä paljastua tarinan punainen lanka, sillä yksi ja toinen alkaa kovasti tarvita ja kaivata toistaan, vaikka koko perhe oli käytännössä vuosikymmeniä hajalla suuren, synkän salaisuuden ja kovien ennakkoluulojen takia. Hurjien tapahtumien pyörityksestä alkaa vilkahdella suku- ja perhetunnetta, jonka jokainen lukija suo etenkin isättä kasvaneelle koirakouluttaja Torunnille, joka saattaakin tarinan edetessä joutua vaihtamaan koiruutensa terapeuttisiin ja valtavan suuriin emakkoihin!

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin  Kirjan Pauloissa