Ari Rosenberg: Taivaalla kiertävät linnut

Keski-ikäinen mies heiluu rotkon reunalla edestakaisin, ees taa, ees taa....Kurkistaa vahingossa alas ja päättää lähtemisen olevan helpompaa silmät suljettuina. Vielä reunemmas. Mielessä ei liiku enää paljoakaan....Lähtö on pako jostakin mitä hän ei enää muista. Yllättäen jostain likeltä kuuluu sirkutus, punarintako siinä? Onko siitä nyt pelastajaksi lähdön hetkellä? Mies lyyhistyy maahan. Ehkä hän itkee jotain: kaunista toukokuuta, omia tekojaan, hylkäämisiään, linnun pyöreitä silmiä, reppunsa luonnotonta raskautta.

Ari Rosenbergin esikoisteos Taivaalla kiertävät linnut (BoD 2023, kansi Birgitta Björn) kertoo keski-ikäisen miehen tarkoituksellisesta katoamisesta lähteä patikoimaan unohtaakseen itsensä voidakseen siten löytää todellisen minänsä. Hän on patikoinut ennenkin ja tuntee reitit. Jokin on kuitenkin vialla, sillä reppu on kokeneelle patikoijalle luonnottoman painava ja jaloissa hiertää jo. Laskeutuessaan rinnettä varovasti alas, hän kaatuu ja lyö päänsä. Isku on varsin kova ja vertakin valuu, mutta pakko ottaa hetki aikaa, jolloin

mustat kirkuvat sirpit
viiltävät haavoja pilviin

tervapääskyt rauhoittavat miestä toimintaan ja hän kaivaa repusta rievun, jonka laittaa vuotavan haavan päälle. Sinne jonnekin takaraivoon. Mitä niin väliä, kun vain pystyy löytämään itsensä ja juomaan hiljaisuutta niin paljon, että ikinä enää ei satu. Onneksi vihko on mukana...

Unohdun hullun lauseisiin

tuulen hajamielisiin huoliin

Päivät kuin valuva vesi

sateiden nostamassa virrassa

Havahdu, hidasta vauhtia

pelloilla niitetään jo viljaa...

Päätä vihloo miehen jatkaessa matkaa. Hän tulee joelle ja päättää uskaltaa sitä, missä ei ikinä ole onnistunut. Vaatteet pois ja jääkylmään veteen.

Käännyn selälleni ja kokeilen kellumista. Osaisinko?  Vajoan kuitenkin aina pohjaa kohti ja minun on vatkattava käsillä vettä ja polkaistava jaloilla pohjasta tukea. Hengittelen syvään. Ja nyt, nyt...Minä pystyn. Kellun. Kuljen hiljaa virran mukana eteenpäin....Jokin tumma kulkee ohitseni. Kelluntani romahtaa ja nousen vedessä seisomaan. 

Uupumus vie patikoijamme levottomaan uneen, jossa kuuluvat lehtopöllöt, ketut, omat harhailevat muistikuvat...Yön mentyä mies saa huomata patikkapolulla vilahtavan jotain punaista. Kuin ammuttu lehtokurppa hän maastoutuu. Ei kaipaa seuraa. Vai kaipaako sittenkin?

Sudenkorennot rohkaisevat häntä aamulla likeiselle leirintäpaikalle, joka on erittäin ammattilaistyötä. Siisti. Minimalistinen. Ja siellä nainen kylpee valossa sudenkorentoja hiuksillaan...Sudenkorentoja toukokuussa?

Hänen nimensä on Tuuli. Hän on hyvin topakka. Puhdistaa miehen haavan, tarjoaa kahvia ja osoittaa jo uutta leiripaikkaa kartalta.

"Katsoin kartasta meille sopivan leiripaikan", Tuuli ilmoittaa, "Se on jo tuossa ihan kulman takana. Toivottavasti se sopii sinulle?"

"Kaikki käy", vastaan.

"No, älä nyt noin sano. Mitä jos ehdotan, että käyt minulle sillaksi , jotta pääsen puron yli kuivin jaloin?"

"Bridge over troubled water!"

"Kunhan ei kosken kohdalla."

Rosenbergin kirja on miehen matka itseensä, mutta helppoa se ei ole, koska mielessä ovat kaikki luonnon ihmeet, mutta koko muu elämä puuttuu. Jostain tulee mieleen naisten nimiä Anna, Suvi...Mira...Keitä he ovat? Erinomaisesti kirjoittaja on kutonut yhteen luonnon monet eläimet ja elämykset sekä Tuulin, johon tekee tarkemminkin tuttavuutta. Kun vihdoin uskaltaa. 

Yleensä en pidä luontomaalailusta, mutta nyt jokaiseen siveltimen vetoon sisältyy jokin viesti. Niihin mies reagoi vaihtelevasti saaden sekä apua, että toisinaan unohtaen. Kirja on myös runosielujen unelmaa...

"Tule uimaan!" Tuuli huutaa joesta. "Vesi on tosi virkistävää."

"Uskon sen ja siksi en tule."

"Ole sitten norppana rannalla. Menetät hienon kokemuksen."

"Elämä on luopumista."

Taivaalla kiertävät linnut kantaa myös huumoria, sillä miehen lakoniset vastaukset kertovat hänen luonteestaan. Ehkä myös siitä kaikesta, minkä hän on unohtanut. Uusia kokemuksia tulee kunnes hän on talolla, johon oma tarina liittyy. Sitä ennen koen henkilökohtaisen muiston, jossa yliarvioin uintitaitoni. En muistanut jokeen mennessäni, että se ei ole mereni mun. Se vei mukanaan riippumatta siitä, millainen uimari olen. Onneksi olimme liikkeellä porukalla... 

Rosenbergin esikoinen on raikas tuulahdus, jota kannattelevat monet metsän eläimet, erotiikka, lyyrisyys, keski-ikäisen miehen pettymykset, toteutumattomat toiveet ja ehkäpä hieman myös mahdollinen kokemuksellisuus. Myös pelko:

Mutta mitä jos heidän välillään ei enää ole tulta tai edes kipinää? Ei tuhkan alla hehkuvaa hiiltä.

https://mysteerimuste.blogspot.com/…/taivaalla-kiertavat…

Ihaillaan jouluruusuja ja...

Nyt olen toivottavasti lyhyellä paussilla, sillä jo toista viikkoa järkyttävä flunssa. Korona testattu monta kertaa, eikä se ole sitä. Alkoi kurkkukivulla ja välillä äänikin poissa. Lumimies pääsi helpolla. Ajattelin vain jatkaa, mutta ei käy. Putoan vuoteeseen. Ilman mitään suurempaa draamaa, voimat vain ihan loppu. Kauneuskin voi parantaa, joten ihailen tätä jouluruusukuvaa, jonka on ottanut Teija Tuisku. Kiitos Teija♥♥ Ja minun jouluruusuni löytyvät täältä

Hetken hiljaa ja lintuset syötetty on....

Leena Lumi

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Minä rakastan tätä maata ,

se on karu ja kaunis niin.

Minä rakastan  tätä maata

meren saarilta tunturiin.

Minä rakastan pohjoista maata,

kesän loistoa häikäisevää.

Sanoin kuvata en sitä saata,

sitä sydän vain ymmärtää.

Minä rakastan tätä maata,

syksyn hehkua kirpeää.

Minä rakastan tätä maata,

kun on sielussa routa ja jää. 

Ja kun puhkeaa sinisiin tähtiin

kevään huumassa hohtava maa,

sitä unohda en mitä nähtiin,

tahdon kiitoksen kohottaa.

Minä rakastan tätä maata,

kädenjälkiä ihmisten.

Minä rakastan tätä maata,

ikiaikojen laulua sen.

Minä rakastan hiljaista maata,

jossa soi metsän yksinäisyys,

ikihongassa laulava tuuli,

suven kirkkaus, yön hämäryys.

- Anna-Mari Kaskinen -

Tähtien alla ajattelen sinua (Kirjapaja, kuvitus Minna L. Immonen)

 Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti!

"...miksi taistelimme: 

Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus."

- Mika Waltari -

Kiitos♥

Finlandia

kuva Sari Kalliomäki

Itsenäisyyspäivän aattona

Hetki löi. 1939. Hetki löi silloin meille ja niille, jotka jäivät rintamalle kuin niille, jotka ovat sen jälkeen nukkuneet pois.

 Hetki lyö. Pian hetki lyö ja aika saavuttaa meidänkin hupenevan joukkomme. Aika hoitaa kaiken: muistot, sodan vammat, meidät.

Hetkien välit ovat ollet täynnä elettyä elämää. On tehty lapsia, taloja, työtä ja osallistuttu monenmoiseen. On menty yhteen ja erottu, on rakastettu, on kaivattu, on naurettu, on rakastettu elämää. On itketty, kun on muisteltu heitä, jotka sinne jäivät, mutta on eletty sodan krempoista huolimatta. On asteltu sitä elämän räsymattoa, jossa tummat raidat ovat tarpeen, että kirkas olisi kirkkaampi, ilo iloisempi. Surun tummuus: Ilon kulissi!

Kiitollisuutta emme silloin saaneet. Eivät riittäneet sotavammat, vaan tulivat uudet asenteet ja tuulet. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli ihan tavallista syyttää meitä sotahulluiksi. Siis osa omasta kansastakin syytti sodasta, ei kiittänyt itsenäisestä Suomesta. Eivät lapset tajunneet, että silloin ei kysytä, ei epäröidä, kun isänmaa kutsuu. Silloin lähdetään! Eivät ymmärtäneet kokemattomuuttaan, että milloinkaan tahto ja halu rauhaan taikka aseistariisunta eivät ole estäneet vieraan vallan miehitystä. Historia tuntee vain vahvemman totuuden.

Vaan me sotainvalidit, me emme ole katkeria, sillä meillä on nyt rauha. Niillä, jotka eivät tänään ole kanssamme, mutta olivat rintamalla ja elävät muistoissamme, heilläkin on nyt rauha. Meillä on myös hyvä mieli, sillä nyt koko Suomi seisoo itsenäisyyden takana ylpeänä ja kiitollisena: Hetkemme on lyönyt. Muisto meistä kulkee kirkkaana soihtuna sukupolvelta toiselle ja unhon uneen ovat jääneet menetetyt raajat ja säryt, sillä mitä niistä kun isänmaa on vapaa. Kiitos siitä ja kaveria ei jätetä!

Sotainvalidi vm. 1922

psta ja kiitollisena
tyttäresi Leena

Veteraanin iltahuuto

Sinä et koskaan saa niin hellyyttä kuin...

 Sinä et koskaan saa niin hellyyttä
et koskaan niin kuin lumisateelta
tuhansia tuhansia hetkituhansia

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

Adventti

Talvimetsässä ajaa tuuli
kuin paimen hiutalelaumaa.
Jo aavistaa monikin kuusi
jouluvaloja saavansa kantaa.
Ojentaa oksansa kuunnellen
kohti lumista valkeutta
ja odottaa tuulta uhmaten
yön jouluisen ihanuutta.

***

Es treibt der Wind im Winterwalde
die Flockenherde wie ein Hirt
und manche Tanne ahnt wie balde
sie fromm und lichterheilig wird
und lauscht hinaus. Den Weissen Wegen
streckt sie die Zweige hin - bereit
und wehrt dem Wind und wächst entgegen
der einen Nacht der Herrlichkeit.

- Rainer Maria Rilke -

suomennos Eve Rehn

tiedätkö, olen kasvanut joutomaaksi, tyhjäksi epäsivistynyt....

tiedätkö, olen kasvanut

joutomaaksi, tyhjäksi

epäsivistynyt

näetkö, olen pukenut kuusen

valkeaan kauluspaitaan

täällä hetki on paukahdus

aamun usvassa

kun kauriit iskevät yhteen

suon silmissä ikuisuus

ja kiimaiset sammakot

lukittuneina toisiaan vasten

miljoonia vuosia paksu

rahkasammal

ottaa syvyyksiinsä

unohtaa ja säilyttää

järven

peili

särkyy

sirpaleiksi

alkulintu herää

huutaa maailman auki

kolmessa sekunnissa

ja niin sinä tulet minuun

kuin kaiku haljenneista kallioista

ja erämaa on taas hiljainen

- Ari Rosenberg -

Taivaalla kiertävät linnut (BoD 2023)

https://mysteerimuste.blogspot.com/…/taivaalla-kiertavat…

kuva Nea Siemann

Luca Crippa, Maurizio Onnis: Tyttö Kiovasta

Sain Anneli Heliöltä suosituksen tositapahtumiin perustuvaan tarinaan Ukrainan sodasta pienen tytön kannalta: Tyttö Kiovasta. Kustantaja Like 2022 ja suomennos Katja Kärkkäinen. Kirjoittajat ovat Luca Crippa ja Maurizio Onnis. En tajua, miten tämä on mennyt minulta ohi. Kiitos Anneli Heliö

Faktaa ja fiktiota yhdistelevä teos perustuu Ukrainan sodan pakolaisten kertomiin tarinoihin sekä laajaan uutisaineistoon.

En kirjoita tästä nyt arviota, mutta totean, että uskokaa pois, tämä on todella hyvä eikä mitään sellaista mitä voisi luulla. Tai mistä sen tietää, sillä olen vasta puolessa väliä, mutta menen kirjan kanssa sänkyyn ihan kohta. Minulla on joskus vaikeuksia lapsikertojien kanssa, nyt ei mitään epätodellisuuden tunnetta. Teoksesta saa paljon tietoa jo takakannesta ja liepeistä, mutta ei sitä tunnetta, mikä tästä todella tulee. Vahva suositus

Kirja vain kuumeni loppua kohden riisuen kaikki naamiot ihmisen ylemmyydestä maailmassa. Olemme luomakunnan pahin petolaji huolehtien omasta ja toistemme tuhosta.

Leena Lumi

Casperin kaksivuotissynttärit!

 Casper Julian täytti jo kaksi vuotta♥♥ Nyt oli mukana jo kavereitakin Tuulin Leo ja naapurista suloinen Sofia isänsä Jannen kanssa. Sohvalla Meri ja Tuuli ja... Lapset keksivät leikin jossa vuorta valloittamassa, mutta Tuuli sai käydä nyt vuoresta. Ihan parasta, että Tuuli täysillä mukana ja sitten nuorin eli Sofia lähti mukaan. Näin Sofiasta heti, että hänestä tulee topakka osallistuja eikä syrjästäkatsoja.

Saman kotisaaren tytöt Tuuli ja Meri pienten poikataaperoiden äidit, vauhdikkaan synttäripöydän ääressä.

Casperin isukki tässä jo koristelee valmistamaansa kakkua. Vävy on sellainen, että en ehdi edes huomata missä välissä herkut syntyvät.

Olkaa hyvät♥ Maistuis varmaan teillekin♥ Kyllä kiitos, sillä minusta oikea täytekakku on kostea, ei liian makea ja sitten mieluusti marjaisa. Ranteessa minulla  nyt joku elämäntapamittari, vaikka piti olla vain askelmittari. Siitä viis, otin kaksi viipaletta ja sitten vielä santsasin. En häpeä yhtään, sillä tällaisia kakkuja saa enää niin harvoin ja kyllä kaikille riitti. Kiitos Sami♥

Kakku maistui Samin Heimo -ukillekin, joka on Viipurista. Liki Merin mummon Valkjärveä, sieltä kauniista Karjalasta. Heimo valloittaa mieliä ja sydämiä. Jos ikinä kirjoitan kirjan, sen alku- tai loppulause tulee Heimolta: "Olisin halunnut juhlia nämä juhlat loppuun asti." Hän on myös ainoa mies, jonka olen kuullut sanovan: "Minulla on maljakossa aina tuoreita leikkokukkia, sillä ne ovat niin hyvän mielen antavia." Onnea Heimolle torstaille 30. päivän synttäreille♥

Casper Julian, onnea kaksi vuotiaalle sydämellisesti♥♥ toivottavat nana ja ukki sekä kaikki mukana olleet, myös he, joita ei kuvissa näy: Tuija, minä, Sofian isukki, Samin kummitäti, Jaakko-eno, Timo ja Sirius. Kiitos kaikille♥

Kuura-aamu lumeton...

 Kuura-aamu

             lumeton

             puulta puulle äänetön

heinien kupariset tähkät

varistavat hopeiset helmensä

             jäätynyt maa ei enää hengitä

             kun lähestyvä talvi

             hiipii ympärilläsi

             virittää jousensa valmiiksi

             tuo hiipivä metsästäjä

pysähdyt

vilahtiko jokin?

            -lumitähti silmäripsessä

ainoa ääni

sydämesi tykytys

             katseet, silmästä silmään

tuona hetkenä

            pakenevan eläimen jäntevät loikat

            jää silmäsi verkkokalvolle

unessa vai valveilla

             taivas sataa kristalliset kiteet ylitsesi

jäät hetkeksi tähän

mykäksi vaiennettuna.

- Timo Naarala -

kuva Nea Siemann

On allain avaruus ja tähtipolku kauas vie. On toinen...

 On allain avaruus
ja tähtipolku kauas vie.
On toinen maailma,
on hämärän tie.
On tähtiaika uus ja
taivaansini määränpää,
kun pilven portaisiin
vain kevyt jälki jää.

- H.Blake - (suomentanut T. Sammalkorpi) 
kuva Tuure

Älä puhu pelottavasta kohtalosta, älä pohjoisen...

Älä puhu pelottavasta kohtalosta,
älä pohjoisen ikävästä suunnattomasta.
Nyt juhlimme ensi kertaa yhdessä, 
ja ero on tämän juhlamme nimenä.
Mitä siitä, jos emme kohtaa aamua,
jos kuu ei päittemme yllä vaella;
tänään tahdon sinulle ojentaa
lahjat, joista ei kuunaan kuultukaan:
kuvajaiseni illalla veden kalvossa,
ennen kuin virta on nukahtanut,
väsyneen katseen, joka ei nostanut
pudonnutta tähteä taivaalle,
kaiun äänestä, joka on nuutunut,
mutta on joskus ollut tuoreen kesäinen -
niin että voisit värisemättä kuulla
varisten juoruilun ympäri Moskovaa,
ja sateesta kostea päivä lokakuulla
olisi ihanampi toukokuun kastetta.
Muistathan minut, kalleimpani, 
ainakin ensilumen tuloon asti.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Valitut runot (Tammi 2009, suomennos Marja-Leena Mikkola)

Miniarvonnan tulokset!

 Keksin kokeilla tällaista miniarvontaa, sillä tuskin olisin ehtiä nyt kirjoja paketoida, kun ensi viikolla on menoa. Ystävällisesti kustantajat lupasivat lähettää kirjat heille, joita onnetar lykästi. 

Sofi Oksasen Samaan virtaan saa Anja Pessala

Mila Teräksen ja Nora Surojeginin kirjan Myyrä joka katsoi kuuta saa Niia S.

Pierre Lemaitren Loistavat vuodet menee Pia Kohijoelle

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille♥♥ Nyt pyytäisin teitä laittamaan minulle täydelliset yhteystietonne mukaan luettuna puhelinnumero tänne leenalumi@gmail.com

Ilmoitan sitten yhteystietonne kustantamoille ja toivotaan, että nämä kaikki erityisen vaikuttavat teokset tavoittavat teidät pian. 

arvontaterveisin
Leena Lumi

Claire Keegan: Nämä pienet asiat

 Paatuneelle lukijallekin voi joskus tapahtua outoja juttuja. Aloin lukea jotain sellaista, mitä olin jo pitkään kaivannut osaamatta sanoa, mitä kaipasin. En tehnyt yhtäkään muistiinpanoa, sillä olin lumoissa. Luin tarinaa, joka tapahtui Galwayn piirikunnassa, missä kerran vietin pari viikkoa. Ihastuin kirjan niukkaan tyyliin, jossa ydinmehu tihkui rivien väleistä. Sen maku oli lumisateinen, kostea, kylmä, vääryyden maustama, mutta myös jotenkin kotoinen ja lämmin. Oli onni löytää kirja jota jokin minussa oli niin odottanut kohtaavansa. 

Claire Keeganin Nämä pienet asiat (Small Things Like These, Tammi 2023, suomennos Kristiina Rikman) on kertoo 116 sivullaan enemmän kuin joku 600 sivullaan. Tarinan keskeinen hahmo on hiili- ja puutavarakauppias Bill Furlong, jolla kolean lokakuun  aikana olikin paljon ajoa. Furlongin oma henkilökohtainen ongelma oli, että hän ei koskaan saanut selville, kuka hänen isänsä oli. Äiti oli kuollut aivoverenvuotoon Billin ollessa kahdentoista. Yrittäessään etsiä isäänsä väestörekisteristä, hän löysi kohdan, jossa luki tuntematon.

Bill perusti perheen Eileenin kanssa, joka oli hyvin erilainen kuin hän.Eileen touhuaa koko ajan jotakin hyödyllistä yksin tai tyttöjensä kanssa. Ei kuin rauhoitu hetkeksikään. Bill on mietiskelijä ja kokee toisinaan, että kaikki toistuu samanlaisena päivästä ja vuodesta toiseen. 

Vähin erin hän sai tunteensa kuriin ja päätteli, ettei mikään toistunut samana; jokaiselle annettiin päivät ja tilaisuudet, jotka eivät toistuisi. Ja eikö ollutkin suloista olla juuri siellä missä oli ja saada muistella menneitä, vaikka se mieltä liikuttikin. Sen sijaan että olisi aina ajatellut vain tulevia, samanlaisina  toistuvia päiviä ja vaikeuksia, joita ei ehkä koskaan tulisikaan.

Sitten Furlong lähtee viemään luostariin hiiltä. Hyvän Paimenen nunnat ylläpitivät luostaria, pitivät siellä koulukotia tytöille, jotta nämä saisivat kouluopetusta. Luostarissa on myös pesula , jonne varakkaammat lähettivät pyykkiä pestäväksi. Luostarista puhuttiin paljon muutakin eikä liene vähiten puhuttu, miten huonoja tyttöjen olot olivat. Furlong avaa hiilivaraston oven ja silloin hän kokee elämänsä järkytyksen...

Sama se mitä hän joutuisi kärsimään, se ei vastannut lähellekään  sitä mitä tyttö oli joutunut kärsimään, se ei vastannut sitä sitä mitä tyttö oli joutunut kokemaan ja mitä tällä oli vielä olisi edessään Noustessaan katua kohti omaa kotioveaan paljasjalkatytön ja kenkälaatikon kanssa hänen kauhunsa ylitti kaiken ennen koetun, mutta höperössä sydämessään  hän ei vain toivonut vaan uskoi että kaikki järjestyisi.  

Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti, Julia Savtchenko: Murkens Luminen nujakka

Tietokirjailijat Maaret Kallio, Susanna Ruuhilahti ovat yhdessä kuvittaja Julia Savtchenkon kanssa luoneet Murkens -kirjasarjan (WSOY 2023),  jossa lasten tunnemaailmaan sukelletaan sadun keinoin. Uusimman Murkensin aiheina ovat tieto ja kiukku. Kaikki ei ole aina niin helppoa ja välillä sitä suutahtaa. Niihin tilanteisiin voi harjoitella anteeksi pyytämisen ja antamisen taitoa tarjoamalla se lasta kiinnostavalla tarinalla

Tällä kertaa haluan esitellä kirjan hahmot, että lapsi tietää jo isän tai äidin lukiessa, kuka kukin on.

.Murkens, Hentola ja Nakkinen. Hentola on porukan herkin, mutta tarvittaessa myös kipakka. Häntä kiukuttaa jos ympärillä on liikaa melua, hälinää ja sotkua. Silloin hän lähtee kuuntelemaan linnun laulua.

Alakuvassa on Tuhis, joka kimpaantuu usein. Hän kuitenkin leppyy ja sovittelee suuttumusta.

Tuhis näkee jo kaukaa miten hienon lumilinnan kaverit ovat tehneet sillä aikaa, kun hän veti kenkiä satoihin jalkoihinsa. Hentola tekee kauniita lumilyhtyjä  ja Nakkinen kantaa ruokaa: "Ainakaan minä en näänny nälkään."

Turhautunut Tuhis tuntee ulkopuolisuutta ja alkaa heitellä tiukaksi tiivistettyjä palloja kohti lumilinnan hienoa huippua. Nyt suuttuu Murkens, mutta Tuhis ei ole kuulevinaankaan. Luminen nujakka alkaa. 

Yhtäkkiä taivas täyttyy sinkoavista lumipalloista. Pommitus tekee tuhojaan puolin ja toisin. Lapaset lentävät , pylväät lakoavat ja koko linna alkaa sortua silmissä.

Sortuneen lumilinnan alta kömpii esiin järkyttynyt Hentola. Kyyneleet valuvat poskia pitkin  ja siniset siivet värisevät kauhusta. 

"Tämä on minulle jo ihan liikaa", hän toteaa ja tekee hiljaa mielessään omat johtopäätöksensä.

Nujakoijat ovat jo aikaa sitten tehneet sovinnon. Sitten he huomaavat, että Hentolaa ei näy missään. Hentolan kodin ikkunasta kuuluu vaimeaa hyräilyä ja Murkens alkaa hiljaisella äänellä kutsua tätä. Hentola saa anteeksipyynnön ja tunnelma on jo mukava.

Sopusaunassa kaikki riidat on käsitelty. Jokainen saa vuorollaan heittää löylyvettä ja samalla toivoa jotakin. Tähtiin lentävät piipun kautta mitä moninaisimmat toivomukset. Ja Saunan jälkeen...

Murkens Luminen nujakka on fantastinen kuvitukseltaan. Julia osaa rakentaa yksityiskohtia, joita niin aikuinen kuin lapsikin mielellään ratkovat. Maaret ja Susanna taas tuovat esiin lapsia ymmärtävän taitonsa. Kirjan lopulla on aukeama Riidan ratkojat, jossa osapuolet tuovat vuorollaan esiin omat tunteensa riidoista ja niiden ratkomisesta.

Hentola saa viimeisen sanan, kun kysytään Mitä teet, kun on riitaa ilmassa?

Hentola: En tykkää riidellä, ja siksi lähden usein pois.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Hyvää isänpäivää!

Toivotan kaikille isille, isoisille ja isoisoisille tunnelmallista isänpäivää♥♥ Marraskuu on salliva kuukausi: Voit olla ihan oma itsesi ilman suuria odotuksia muilta tai edes itseltäsi. Suorittajalle tämä kuukausi on armonaikaa.

Mieheni sukututkimus on alkanut vaikuttaa myös minun elämääni. Kohtasin lapsuudenystäväni, likeisen sukulaisen, ajalta, jolloin olin usein leikkimässä hänen kanssaan. Hän oli puolitoista vuotta minua vanhempi ja miten häntä ihailinkaan. Hän oli aina kiltti minulle, siksikin usein sanoin isälleni, että 'mennään sinne nyt.' Oli kuin eilen ja vuosia välillämme ei olisi ollutkaan.

Isänpäivän ruoat on varmaan jo suunniteltu. Voi olla fiiniä ja kodikasta. Voi olla vaikka koko perheen eväsretki luontoon. Tai mennä valmiiseen pöytään suosikkiravintolaan nauttimaan. Toivon kaikille makoisaa päivää. Viikolla söimme makkarasoppaa, eilen lämminsavulohisalaattia valkosipulipatongilla ja tänään meidän isukki valmistaa meille kolmelle grillattua lohta ja varmaan jotain sen kanssa. Hän itse halusi!

Kuvan valinta on nyt tarkoin harkittu. Casper Julianin, kohta kaksivuotias, tomera askellus syysmetsässä on seinälläni voimatauluna. Haluan jakaa sen kanssanne♥♥ Niin moni on uupunut, mutta jos tuo pikkumies jaksaa, jaksamme mekin!

Kaikkea ihanaa isänpäivälle!

Leena Lumi

Sofi Oksanen: Samaan virtaan Putinin sota naisia vastaan

Jo vuonna 2006 Putin kehui raiskaajia kiitellessään Israelin entiselle pääministeri Ehud Olmertille Israelin silloisen Presidentti Moshe Katsavin tekoja. Katsavia syytettiin naisalaistensa seksuaalisesta häirinnästä ja raiskauksesta. Putinin mukaan kaikki olivat yllättyneitä Katsavin mieskuntoisuudesta. "Hän raiskasi 10 naista - en olisi koskaan uskonut sitä hänestä. Hän yllätti meidät kaikki. Me kaikki kadehdimme häntä." Vuoden 2022 alussa Putinin ja presidentti Emmanuel Macronin lehdistötilaisuudessa Putin flirttaili seksuaalisen väkivallan kanssa lainaamalla laulua, jossa ylistetään nekrofiliaa ja raiskausta. Muutamaa kuukautta myöhemmin hänen armeijansa toteutti Ukrainassa juuri näitä tekoja.

Sofi Oksasen teos Samaan virtaan Putinin sota naisia vastaan (Like 2023) suorataan huusi tulla luetuksi. Ensinnäkin tiesin odottaa Sofilta uskallusta sanoa auki mielipiteensä mitään kaihtamatta, toisekseen teos on erinomainen kuvaus misogyniasta (naisviha), johon sisältyy  vaikka incel, joka synnyttää lisää naisvihaa, koska niin monet miehet katsovat jäävänsä paitsi perhe-elämää ja lapsia, koska he eivät kelpaa naisille. Naiset ovat kuin velkaa heille normaalin elämän, vaikka heistä itsestään saisi kuinka epänormaalin kuvan tahansa.. Heidän mielestään naisen osa on olla heidän halujensa tyydyttäjä ehdoitta. Venäjän itsevaltainen päämies ei kaihda mitään. Hän on jopa vahvistanut lain, jolla vaimoansa pahoinpidellyt mies ei ole rikollinen. Se on vain kasvatusta. Raiskaus puolestaan on parantava teko. Tällä on häpeilemättä puolusteltu ukrainalaisten naisten ja lasten muokkaamista venäjämielisiksi. Venäjä ei noudata mitään sopimuksia sodankäynnistä. Se varastaa ukrainalaislapsia kasvattaakseen heistä kunnon venäläisiä, joille Kremlin valheet ovat totta. Oksasen kirjassa tulee esiin monia tapoja pitää yllä naisvihaa. Opettajat ovat silmätikkuina, koska yksikin valtaa arvosteleva ja lännestä totuuden kertova tunti voi viedä opettajan uudelleen koulutukseen, jonka muodot ovat moninaiset ja kuvottavat.

Kirjassaan Ja sitten tulivat sotilaat Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailman sodan voittajien käsissä (Als Die Soldaten Kamen, Minerva, suomennos Maikki Soro) Miriam Gebhardt kertoo, miten sodan loppukahinoissa raiskattiin 860 000 naista ja myös miehiä. Olisi helppo yleistää kilpajuoksun Berliiniin alkaessa, että vain venäläiset raiskasivat, mutta he tekivät niin eniten ja heitä ei rangaistu kuten vaikka amerikkalaisia raiskaajasotilaita. Kaikesta huolimatta naisten pako länttä kohti johtui tiedosta, miten venäläiset ensin raiskaavat naiset ja lapsiakin. Nyt tullaan aiheeseen, joka tulee esiin Sofin kirjassakin: Joukkoraiskaukset. Tämän asian tematiikka on aina kiinnostanut minua. Sofin kirjassa miehet saattoivat ottaa vain yhden naisen ja viedä tämän kellariin ja pitää siellä yön monen miehen kanssa. Sofin isotäti vietiin ja kun hän palasi, oli puhe kadonnut. Hän sanoi loppuelämänsä aikana vain kaksi sanaa ja kukaan ei saanut tietää, mitä hänelle oli oikeasti tehty. Mykäksi hän kuitenkin tuli eikä ikinä mennyt avioliittoon ja saanut lapsia. Jos tämä aihe kiinnostaa, niin Sofin kirjan lisäksi siitä voi lukea Joyce Carol Oatesin kirjasta Kosto: rakkaustarina ja Ann Heberleinin Pieni kirja pahuudesta. jossa mm.

Väkivalta on niiden kieli, joilla ei ole valtaa. (Anton Blok)

Nyt meillä on kuitenkin itsevaltias, jolla on valtaa ja joka keinolla millä hyvänsä haluaa sen pitää itsellään. Hän määrää uusia lakeja, joita hänen alamaisensa hyväksyvät ja noudattavat. Homo Putinicuksen esikuva on Stalin, mutta kaiken huipuksi Putin on saanut kirkon puolelleen. Mitä väliä on sillä, että ukrainalaislapset viedään yöksi raiskattaviksi, sitten aamulla heitetään ulos ja käsketään sanoa terveisiä perheelle. Kaikki on sallittua, kun Venäjä haluaa suurvaltojen suurvallaksi. Naurattaisi ellei itkettäisi. Pieni turvonnut käppänä, joka istuu tosi rumasti jalat levällään kuin housuissa olisi ahdasta...Tämä on pistänyt silmään jo kauan, mutta erityisesti, kun hän on ennen Ukrainan sotaa saanut läntisiä vierailijoita. Syystä suosittu presidenttimme ja muut länsivaltioiden johtajat istuivat 'kauniisti', mutta tämä yksi vain levittelee. Tuli mieleeni satu Keisarin uudet vaatteet.

Ihan kaikkein naurettavinta on ollut diktaattorin liikkuminen ilman paitaa, yläosa paljaana. Siinä asussa on sitten ratsastettu milloin milläkin villieläimellä ja tehty extreme temppuja. En tajua, miten kansalaiset menevät näin halpaan? Miksi nuoriso ei nouse? Miksi kansa ei tee palatsivallankumousta?

Sofin kirja on vaikuttava, koska hän kertoo monista tapauksista yksilöiden, ei numeroiden valossa. Hänen mummolansa oli Venäjällä, hän asui Virossa ja kävi koulunsa Suomessa. Tämä antaa vertailua, jonka valossa voimme nähdä myös sen, miten omat myötäjuoksijamme toimivat 'isänmaan nimissä'. Ja miten piti puhua venäjää, koska viro oli kielletty. Kun Viro lauloi itsensä vapauteen, istuin koko yön Päijänteen mökillä ja olin osa sitä, mitä olin niin kauan odottanut. En tiedä, mistä  suuri sympatiani Viroon juontaa juurensa, sillä sukuselvitysten valossa ei ole juuria siellä. En ole edes käynyt, mutta tyttäreni on sen juuri tehnyt. Mutta olen käynyt Valkjärvellä äitini syntymäkodissa. Olen uinut samassa rannassa talon liki, jossa mammani on uinut. Ja Viipuri kolahti heti. Sofi on kokenut paljon ja hän on harvoja uskaltajia. Miksei lehdissä kerrota Ukrainan sodan yhteydessä Donbasin Dachausta ja mitä siellä nyt tapahtuu? Miksei näy kuvia sotaraiskausten uhreista?  Miksei edes yhtä kuvaa?

Sofi vastaa: Ehkä sellaista kuvaa ei tule. Koska aihe on liian ahdistava. Koska on helpompi katsoa muualle. Siksi seksuaaliväkivalta ja sen rankaisemattomuus  on yhä mahdollista. Siksi Venäjä käyttää sitä yhä aseena. Siksi se käyttää sitä aseena tulevissa sodissa. Samoin muut tyranniat.

Lännellä on valta määritellä, mitä pidetään riittävän tärkeänä ja julkisen keskustelun arvoisena, niin tärkeänä että siitä tulee osa moraalista kompassiamme.

Kukaan ei voi vedota tietämättömyyteen.

Sofin teos on omaa hengitystäni. Näin on ollut jo kauan. Miksi Sofi Oksasen teos ei ole vuoden tietokirjaehdokkaissa? Tämä tulee kulumaan käsissä, sillä niin monen olen kuullut tästä puhuvan. Hyvä, että edes yksi kirjoittaa, mitä on ollut ja mitä taas on Ukrainassa.

Venäjä on rikos ilman rangaistusta ja rangaistus ilman rikosta vuosikymmenestä toiseen.

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Kulttuuri kukoistaa

Vainojen kirjat Leena Lumissa

Isänpäivää kohti pienellä kirja-arvonnalla!

Mietin mitä isänpäiväksi muuta kuin Reinot, Potter -kakku ja kirjalistaa. Helmikuusta asti olen lukenut hitaasti, joten päätin järjestää miniarvonnan kolmella erittäin hyvällä kirjalla. Sofikin on jo loppua kohti, joten tiedän, mitä kehua. Nämä teokset eivät ehdi isänpäiväksi, mutta jouluun ehtivät vaikka kuusen alle isälle lahjaksi. Osallistua saavat kaikki lukijani. 

Valitse suosikkikirjasi ja kerro sen nimi kommentissa omalla nimelläsi. Jos tulet arvonnassa ensimmäiseksi, saat valita ensin, toiseksi sijoittunut sitten ja kolmanneksi tullut saa kolmannen kirjan. Sen jälkeen kun olet ilmoittanut valintasi, kerro minulle yhteystietosi kera puhelinnumeron sähköpostilla leenalumi@gmail.com Olen kovasti menossa, joten kustantajat lähettävät kirjat ja tarvitsevat pakettiin puhelinnumeron. Arvonta-aikaa on marraskuun 17. päivään klo 18. Tämä on minullekin uusi minitestiarvonta, joten kiinnostavaa nähdä, miten menee.

Kirjat arvontaan tulivat Likeltä, Karistolta ja Minervalta. Kiitos♥♥

Marraskuu on minulle kaunis ja mieluinen kuukausi, Löytäkää marraskuun kauneus ja sen armo olla suorittamatta. Hämärän rauha...

Oksien kärjissä
valopisarat.
Olet kaunis, marraskuu.

- Lassi Nummi - 

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa, kieltäkää...

Pysäyttäkää kaikki kellot, puhelinlinjat katkaiskaa,

kieltäkää koiraa haukkumasta mehukasta luuta,

hiljentäkää pianot, rummut tukahduttakaa

antakaa surijoitten tulla, esiin arkku kantakaa.

Antakaa lentokoneitten taivasta valittaen kaartaa,

hän on kuollut savukirjaimin pilviin kirjoittakaa.

Kantakoon toripulut valkeissa kauloissaan mustia seppeleitä,

käyttäköön liikennepoliisit mustia käsineitä.

Hän oli pohjoinen, itä, länsi ja etelä,

hän oli sunnuntai, minun työviikkoni

keskipäiväni, keskiyöni, puheeni ja lauluni:

luulin, että rakkaus kestää ikuisesti, olin väärässä.

En päästä tähtiä talooni; ne kaikki sammuttakaa

riisukaa aurinko, kuu paketoikaa,

kaatakaa meret tyhjiin, pois metsät pyyhkikää;

mikään ei enää koskaan voi mitään hyvää synnyttää.

- W.H.Auden -

Maailman runosydän (WSOY 1998, suomennos Risto Ahti)

kuva Viggo Wallensköld, Permanence, 2011

Tuuli kulki sinun ylitsesi hyväillen....

Tuuli kulki sinun ylitsesi
hyväillen kasvojesi valoa

seisoessasi kalliolla

          valon tanssiessa olkapäilläsi

          hiuksillasi

käännyit katsomaan minua

ja sanoit

          että muistaisit

          ettet unohtaisi

ja valo

viipyi sinussa edelleen

           pimeänkin jo pudottua.

- Timo Naarala -