Hyvästi täydelliset joulut! - ja mitä sitten tapahtui...

Hei!

Kyläkauppiaan tyttärenä muistan joulusta sen, että oli hirveän kiire ja paljon töitä. Ihan varhaislapsuudesta muistan isän ja äidin olleen aina töissä aattona ja omaa joulua päästiin alkamaan myöhään ja väsyneinä. Vanhempamme kyllä yrittivät kaikkensa, mutta mahdoton on mahdotonta. Vähän isompana muistikuvat tarkentuvat ja niissä minä siivoan koko aaton. Edelleen jouluilta saapuu myöhään ja väsyneenä. Ja sitten tulivat aatot, jolloin olin jo itse kaupan tiskin takana töissä. Minulla ei ollut joulumielestä hajuakaan. Vain asiakkaiden ostokset muistuttivat joulusta. Ehkä sen takia mieleeni ovatkin jääneet niin huumaavina muistoina tallin joulut Sammy -ponin luona.

Päätin, että kun minulla on oma perhe, joulu alkaa heti aattoaamusta eli kuusi tuodaan sisään jo aatonaattona. Tein myös perinteisen joulukaavan, jossa aamulla lapsille Välikaton Feetun paketti odotti kuusen juurella jo aattoaamuna, haudutettu riisipuuro mantelilla klo 11 ja sitten kuunneltiin perinteinen joulurauhan julistus Suomen Turusta. Sitten joululenkki koiruuden kanssa ja sen jälkeen niin huoneet kuin piha täyteen kynttilöitä ja saunaan varhain vanhaan maalaistapaan. Joulupöytään pukeuduimme kuin linnan juhliin ja pöydässä syötiin kauan ja kuusen juurella paketit valmiina. Kun oli aika avata paketit. niitä ei revitty hulluina auki, vaan paketti kerrallaan ja välillä Stille Nacht, Heilige Nacht, Meri säesti pianolla ja kaikki lauloivat niin saksaksi kuin suomeksi. Hidastettu nautinto, paras nautinto! Televisio ja elokuvat eivät kuuluneet aattoomme kuin Lumiukon ja Samu Sirkan joulutervehdyksen verran. Tämä sujui hyvin niin kauan kuin lapset pieniä. Sitten teini-ikäiset alkoivat marista äidin (lue: minun) perinnejouluista ja etenkin joulupöydän perinnelaatikoista: lanttu, porkkana, maksa, imelletty perunalaatikko etc.

 No, vanhakin koira oppii uusia temppuja ja jo muutama vuosi sitten jätimme porkkanalaatikon pois, koska sitä ei syönyt edes koira. Kahdentoista kilon viljasika, jota 15 vuotta valmistettiin joka aaton vastainen yö leivinuunissa vaihtui pieneen kinkkurullaan ja tilalle tulivat saksalaiset maksapateet, kalan mäti, graavi merisiika ja lohi, kalkkuna, vihreä salaatti etc. Vain hämäläinen imelletty perunalaatikko vielä tehdään joka aatto ja perinteinen riisipuuro. Lipeäkalasanaa en voi edes mainita Merin kuullen...

Meillä piti olla kahdenkeskinen ns. villasukkajoulu, mutta Meri tuleekin kotiin ja tuo villin villakoiransa Dinan. Meillä on sitten erittäin nuori koira ja erittäin vanha koira, joilla aivan eri tarpeet. Mutta heille on pakattu molemmille ihan samanlaiset pehmoporot, joita voivat sitten retuuttaa mukanaan...Ja meillä on tietty meidän Meri, jonka takia aion tänä vuonna rikkoa joulukaavamme. Räiskis! Siinä se meni ja joutikin mennä! Ei Meri jaksa olla ja kuunnella meidän kanssa ihanaa Johanna Rusasen Joulun valoa. Me voimme kuunnella sitä vaikka minä muuna jouluna tai vaikka uutena vuotena. Me aiomme viettää filmijoulun. En edellytä enää pöytään iltapukua;-) Ja kun lahjat on avattu kauniisti, voimme aivan hyvin katsoa ystävältäni lahjaksi saamani Holidayn, seuraavana päivänä Atonementin ja Tapaninpäivänä vaikka Lukijan. Aiomme siis rentoutua, tehdä mitä huvittaa ja ihan vain relata. Sounds great to me!

Silti me ehdimme mieheni kanssa istua lemmikinsinisellä sohvalla aattona ja kuunnella Rusasen kaikki Ave Mariat niin Caccini kuin Lucci sekä myös Walking in the air ja lempijoululauluni Oi Jouluyö. Ja siitä tuleekin mieleeni, että joulustani ei puutu muuta kuin keskiyön kävelý Luvian hautausmaalla, joka on meidän perinne silloin kun olemme äitini luona joulun vietossa. Hautuumaan jouluöinen juhlallisuus on vuoden suuri kohokohta ja sitä ei vähennä yhtään se, että samalla voi sytyttää isälle vielä yhden kynttilän lisää, sillä minulla on hirveä ikävä isää - etenkin jouluna.

*****

Tämän kirjoitin noin joulukuussa 2009 ja sen vuoden joulu olikin elämäni unelmaisin. Kaikki oli kuin niin täydellistä, että ei olla voi. Oli paljon puuterilunta, kaksi koiruutta, Meri kotona ja joulukaava rikottu. Silti jouluumme mahtui kaikki oleellinen ja naurua enemmän kuin milloinkaan ennen. Piehtaroin koiruuksien kanssa lumessa ja silloin Lumimies otti myös kuvan, jonka nimi on Täydellinen onni. Se on nyt perheemme kuvaseinällä (vrt. John Irvingin Leski vuoden verran kuvaseinä). Se, miksi tuon tämän nyt esille, on se syy, että osa kansasta on jälleen uupumassa joulun oravanpyörässä. Lehdissä valitetaan, miten joulu vie voimat, rahat, kaiken…Sen ei kuitenkaan tarvitse olla niin, vaan jokainen voi rakentaa ihan omannäköisensä joulun vailla stressiä, hiljaa nauttien ja näin samalla itsekin levittäen ympärilleen joulunrauhaa.

Se kaivattu aito jouluntunnelma ei kaipaa kaavaa, ei lahjaröykkiötä, ei juhlallisuutta. Se kaipaa kynttilöitä, rakkaita ihmisiä, valkoisia amarylliksiä, hyvää ruokaa, joka voi olla ihan mitä tahansa, mistä joulunviettäjät pitävät. Meillä se tulee olemaan tänä vuonna entistäkin kalapainotteisempi, sillä lupasin tapaninpäiväksi Lumimiehelle lipeäkalaa, vaikka tiedän Merin ja Teemun kaikkoavan Uuraisille juuri sillä siunaamalla sekunnilla, kun lipeäkala alkaa valmistua…

Mistä tulee oikea joulu? Välittämisestä, muistoista, tästä hetkestä, joulusaunasta kynttilöiden valossa, siitä, miten sinä katsot minua kuin ensimmäistä kertaa, siitä kun Meri halaa, siitä kun Hänen Majesteettinsa vielä meripihkasilmillään seuraa kulkuani, siitä miten valkea amaryllis kallistaa kaulaansa, siitä miten lumi kuorruttaa puutarhamme, siitä miten hiljaista on, siitä miten pikkulinnut nokkivat kookoskakkuaan, siitä miten sininen hämärä putoo, siitä miten kynttilöiden liekit tanssivat läpi yön ja miten varjot, siitä miten sinä…Oi, Jouluyö!

jouluajatuksin
Leena Lumi

Walking In The Air