perjantai 11. toukokuuta 2012

11 KYSYMYSTÄ

Sain Jaelilta haasteen, jossa pitää vastata 11 kysymykseen. Kiitos! Sen jälkeen heitän haasteen edelleen n. 11 bloggaajalle. Käytän tässä aloituskuvana Tuijan vaaleanpunaista jouluruusua, joka nyt kukkii hänen puutarhassaan. Jos hiukankaan olette 'jyvällä' tiedätte minulla olevan nyt yritystä oman valkoiseni kanssa. Ei näytä kovin lupaavalta ja siksi ihmettelenkin, miksi tätä kaunotarta ei voi ostaa keväällä puutarhaan istutettavaksi. Vai voiko?
Ja sitten vastaamaan:

Lempivuodenaikasi?  Ehdottomasti syksy. Syksy on toinen ihoni, sen omenantuoksuiset, pimeät illat sieluni, syksyllä olen eniten olemassa.

Minne haluaisit matkustaa? Aina vain Keski-Eurooppaan ja alpeille. Kävimme vuosia, ennen rakasta koiruuttamme, keväisin ja/tai syksyisin Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa ja Italiassa, mutta mennessä tai takaisin tullessa yövyimme aina tässä 'kotihotellissa'. Likellä on Göttingen, jonka yliopistossa eräätkin kuuluisat suomalaiset ovat opiskelleet. Kaupunki on takaisin tullessa loistava paikka tehdä edullisia, erilaisia vaatehankintoja, kuten upeanvärisiä neuleita.
Tästäkin huolimatta seuraava reissu saattaa olla vaikka Skotlantiin, mutta sen jälkeen olemme aikeissa lähteä Merin & co kanssa Salzburgiin automatkalle ja samalla kierrämme tuttuja paikkoja.
Lempivärisi? Turkoosi, ikuinen sieluvärini, jonka käyttöä yritän hillitä, niin että se saa olla esillä vain alakerran huoneissamme. Tämä kuva on Absolutely Whitelta, sillä en saanut alakerran turkoosista tapetista onnistunutta kuvaa.

Mikä sinusta on parasta bloggailussa? Moni asia, mutta sanotaan nyt vaikka, että on iloista saada Hannelta hänen tekemiään persoonallisia kortteja. Kortit ovat vaihtuva näyttelyni Ilonan putiikista ostamassani sydäntelineessä.
Lempimusiikkisi?  Ooppera, fado, piano, latinokitara, jazz, mutta kuuntelen nyt juuri paljon Adelea, kuten niin moni muukin maailmassa.
Oletko aamu- vai iltaihminen? Ehdottomasti ilta ja kukun usein yli puolenyön sekä lukien että joskus myös kuvaten puutarhassamme ja lehdossamme. Nämä lehmuskiitäjät on kuvattu marjakuusessa suviyönä. Tämä vaikuttaa jopa ystäväpiiriimme, sillä en jaksa majoittaa ihmisiä, jotka heräävät klo viisi aamulla: Silloin en saa itse unta kuin pari tuntia ja sehän ei vetele. Siis tämä on tärkeä kysymys!

Mikä saa sinut iloiseksi? Meidän pieni perhe, johon lasketaan myös koiruudet.

Mikä saa veresi kuohahtamaan? Kaikki eläimiin kohdistuva henkinen tai fyysinen pahoinpitely. Toivon, että jokainen eläintä kaltoin kohteleva saa itselleen saman kohtelun eli saa syödä ns. oman soppansa.

Lempituoksusi? Italialainen salaisuus.

Pidätkö taiteesta? Ihan mielettömästi! Tässä Sir John Laveryn Miss Auras.

Mikä oli päivän kohokohtasi tänään? Vastaan eilen, koska nyt on vasta aamu ja...

Suomen kaunein puutarhalehti saapui,  R. lupasi minulle melkein samanlaisen lasipalatsin kuten Ilonalla, Merin kanssa pitkä puhelu, R. sai koottua uuden parvekepöytämme, huomasin, että kaikki kärhöt ovat talvehtineet hyvin, siilit saapuivat...

Haastan edelleen:

Minen
Unelman
Veran
Pepin
Hannen
Ilonan
Pihin naisen
Birgitan
Katjan
Jaanan
Sarin
Hannen

Muutkin halukkaat saavat napata tästä haasteen ja käyn pienestä vinkistä lukemassa kaikkien vastaukset.

Kysyn:

1)  Mikä kukka on kuvassa? (Sinivaleunikko)

2)  Kuka on kirjallinen alter egosi? (Felicia Venhaug Ihmissudesta ja Ruth Cole kirjasta Leski vuoden verran)

3)  Kuka on kirjailija-alter egosi? (Lionel Shriver)

4)  Suosikkikuukautesi? (syyskuu)

5)  Mitkä kolme sanaa kuvaavat sinua parhaiten? (herkkä, luotettava, luova)

6)  Kolme onnesi tekijää? (mieheni, lapseni, ikiystäväni)

7)  Jos saisit ottaa autiolle saarelle vain yhden kirjan, mikä se olisi? (en kerro)

8)  Mitä sinulle merkitsee rakkaus? (elämistä)

9)  Mikä olisi kotimaasi lisäksi se toinen maa, jossa voisit asua? (Englanti)

10) Jos olisit tanssi, mikä tanssi olisit? (rumba)

11) Milloin olet eniten oma itsesi? (perheeni ja ystävieni kanssa)

Kun olette vastanneet, vinkatkaa, niin käyn lukemassa mielelläni. Seuraan 300 blogia, joten en voi joka päivä käydä kaikissa. Ensi viikolla saamme vieraan Kandasta, loppuviikosta, mutta monenlaista on ennen sitä. Ja etenkin toukoarvontani lopputulos huomenna...ip, johonkin aikaan. Huomiseen!

One and only

PS. Ainakin Elma Ilona on tähän jo vastannut. Voit lukea hänen vastauksensa täältä

PPS. Minäkin vastasin nyt  omiini ja olen sama kuin turkoosi.

64 kommenttia:

  1. Kiitos Leena haasteesta. Yritän jossain vaiheessa ehtiä vastaamaa.

    Ihania kuvia postauksessasi.

    Adelea täälläkin kuunnellaan, mahtava nainen. Myös fado on kaunista. Olen ollut joskus kuuntelemassa Marizaa livenä Suomessa, mutta haaveilen, että pääsisin kuuntelemaan sitä (fadoa, ei Marizaa)Portugaliin johonkin pieneen kuppilaan autenttisessa tunnelmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Vastaa ihan sitten kun sinulle sopii.

      Kiitos. Valitettavasti matkakuvat ovat albumissa, eikä tietokoneella. Tämä kotihotellin kuva nyt jotenkin onnistui.

      Adelessa on ooppera-ainesta. Marizaa ostin ja kuuntelin ennen kuin Jael toi elämääni Conca Buikan. Muistankin, että Mariza oli Suomessa.

      Oi, ehkä sitten tapaamme;-) Yksi automatkamme, jota emme ole koskaan tehneet ja on suunnitelmissa nyt, on ajaa Cherbourgin kautta Portugaliin ja niin paljon kuin mahdollista likellä merta. Siis ihan Portugalin eteläkärkeen.

      Olen muuten kuullut elämäni jazzia Irlannisaa Galwayssa. Se on livenä niin eri.

      Poista
  2. Adele on kyllä upea. Pakko ehkä kohta laittaa soimaan, vaikka kuuntelenkin juuri nyt kaikkein mieluiten ikkunaan osuvaa kevätsadetta, joka lupailee raikkaampaa hengitysilmaa hetkeksi.

    Alpeille minäkin haluaisin, syksy on ihanaa aikaa, iltaisin on päivä parhaimmillaan jne...

    Ihanaa viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään tykkää, että aina soi. Eniten pidän luonnonmusiikista: puro, tuuli, sade, linnut...,mutta kun kuutelen, Adelen levy on jo valmiina. Tykkään, että soi, kun esim. kokkaan.

      Tuokin kuva on otettu syysmatkalta. Ostin silloin kevyttoppaliivin ja kaksi neuletta, jotka ovat vieläkin käytösä. Mutta kaikkein eniten merkitsevät matkoilla kaikki muu kuin ostokset. Vaikkapa hyvä ruoka ja maisemat.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Eläinten kaltoinkohtelu saa veren todella kuohahtamaan täälläkin ja mielen pitkäksi aikaa surulliseksi. Kaikkea muuta pystyn melkeinpä lukemaan, mutta eläimiin kohdistuva väkivalta saa sisuskaluni ympäri.

    Mutta iloista päivää sinulle Leena toivottelen ja taidanpa laittaa itsekin Adelea soimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, ole hyvä. Muistan ikuisesti Veronan isosta miehestä, joka hakkasi pientä koiraa ja kukaan ei puuttunut ihan kuin se olisi ollut tavallista. Mutta kyllä meilläkin ja missä vaan. Suomessa vain puuttuminen on herkempää kuin vaikka Espanjassa, jossa härkätaisteluakin pidetään taiteena.

      Kiitos samoin sinulle ja viikonloppua kera Adelen!

      Poista
  4. Huokaan nyt vain nopeasti, että oi Adele <3

    ps: ihanaa viikonloppua, vaikka foreca lupaakin kunnon myrskyä, hui. ( tosin hyvä syy pysyä sisällä lukemassa ;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, juuri niin.

      Minä tiedän, mitä sinä luet nyt;-) Vähän kuin 'Tiedän mitä teit vime kesänä'.

      Kiitos samoin sinulle! Minua eivät sateet haittaa: Istutamme takuulla, sataa tai paistaa. Ja grillaamme.

      Poista
    2. Hmm....olisikohan kirjailijan nimessä kirjan Å ?

      Poista
    3. Juuri niin;-)

      Minä en nyt voi häntä,vaikka haluaisin, sillä olen skotlantilaisessa jännityksessä...Ja sen jälkeen varmaan Å eli nyt tulee dekkareita kuin sataisi suvisadetta ja sataakin: Kaikki se ihanaa.

      Poista
    4. Ja ajattele, ensi kuussa vihdoin taas Sara Lintonin ja Will Trentin juttuja Gerritseniltä!

      Poista
    5. Arvaa vaan,onko jo tilattu;-) En tajua, missä välissä teen nuo muut kuin dekkarit...Niitä on tulossa monta. Tää on ihanaa!

      Poista
  5. Kiitos haasteestaa!
    Koitan johonkin sopivaan hetkeen, ehkä johonkin sateiseen päivään(?) saada mahdutettua sen verran ajattelua, että saan aikaiseksi :)
    Nyt tuntuu olevan saamattoman hektistä tällä hetkellä, tekemistä siis olisi mutta kun nyt vaan tösää jotain!! Tiedät kaiketi mitä tarkoitan?!

    Mukavaa viikonloppua hyvässä seurassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, ole hyvä. Teet juuri silloin kun sinulle sopii.

      Yritän käydä katsomassa, mitä olet saanut aikaiseksi Lillassa. Laitan sun nimen tuohon post it -lapulle. Nyt pesen niitä hememtin ikkunoita...

      Kitos samoin kaikkea samoin sinulle!

      Poista
    2. Piti muuten sanomani, että jouluruusua on myynnissä nytkin!
      Tilasin netAnttilan kautta (viherpeukaloitten) perennoja ja mietisklin ottaisinko jouluruusuakin, mutta jätin sen vielä hamaan tulevaisuuteen...

      Poista
    3. Minä en jaksa kirjautua enää mihinkään. Haluan,e ttä niitä myydään kaupassa! Ostaisin heti. Menemme viikonloppuna Viherlandiaan. Olen hukannut kaikki Stockankin salasanat yms.

      Ethän voi olla ilman jouluruusua. Mun tuttu puutarhuri kertoi, että hänellä se kukki yhtenä vuonna tammikuussa!

      Poista
    4. On kuule aika montakin asiaa mitä ilman on ihan pakko olla :D -ainakin hetken!
      Kykenen ilman perennojakin tekemään konkurssin itseni kanssa....nytkin seikkailin nettisivuilla ihmettelemäässä mitä kaikkea olen tilannut, ja tuntuu ettei mikään riitä! Rahapussi vaan on ihan toista mieltä.

      Poista
    5. Ymmärrän täydellisesti, sillä minä voin elää viikon kaurapuurolla jonkun kauniin tähden;-) Kaikkea ei voi saada!

      Sitä voi tehdä konkurssin tosiaankin kasvien yhtä hyvin kuin kalliiden lehtien kanssa. Nytkin olen lähdössä Viherlandiaan ja lista on pitkä...

      Vuodessa on kaksi kaksi kallista kuukautta: toukokuu ja joulukuu. Ja joulukuussakin minulla on kyse kauniista eli niistä valkoisista amarylliksistä ja sitten tietty silloin pitää olla sen kauneuden lisäksi vielä muuta kuin kaurapuuroa eli pöytä koreaksi.

      Poista
  6. Mikä jouluruusu! En ole oikein koskaan sille lämmennyt mutta tuossa kuvassa se näyttää hienolta. Kuvan turkoosi on myös ihan minua, täydellinen väri! Huvimaja on sekin unelmainen verrattuna omaan muovihuoneeseeni, jonka tarkoitus olisi tosin toinen eli tulla tuottamaan kotikutoisia tomaatteja ja muita herkkuja. Serkku on aamuihminen, joka herää yleensä aikaisin mutta kykenee hyvin viettämään vaikka koko aamupäivän sängyssä hyvää kirjaa lukien. Mukavaa äitienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huudahdus;-) Siis tämä kukkahan muisuttaa leinikkiä enemmän kuin ruusua, mutta tällä on suloinen ja vanha historia, josta voit lukea vaikka kirjasta Satu Kukkameri ja lumen ihme. Googlaa se minulta! En anna kirjaa ikinä pois.

      Ostin näitä kaksi, joista toinen jättimäinen niin kooltaan kuin hinnaltaankin. Sarin puutarhat Sari on neuvonut, miten saan sen hengissä kevään yli, että voin sitten istuttaa roudan sulettua puutarhaan. Huhtikuuhun asti meni hyvin, mutta sitten se meinasi ihan kuolla ruukkuun. Istutin sen keittiön ikkunan alle, jossa ei kunnon routaa ole kai koskaan. Nyt en vieläkään tiedä, onko se elossa vain ei. Siinä käyn sitä monta kertaa päivässä anomassa, että näyttäisi merkin...

      Se muovihuone on hyödyllinen. Ilonan lasipalatsi on mietiskelylle ja estetiikalla. Molempia tarvitaan.

      Olen kantanut alakerran täyteen eri alan lehtiä, sillä A. herää joka aamu klo 5!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Olipa mukavaa lukea vastauksiasi!

    Tuota jouluruusu juttua ihmettelen minäkin...omani kuolla kepsahti...kuivuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos.

      Niin...minulla se oli kaikista Sarin ohjeista huolimatta kuolemassa ruukkuun huhtikuulla ja istutin sen sitten pihalle kohtaan, jossa ei routaa. Vieläkään en tiedä, jääkö se henkiin vai ei. Nyt jotenkin tuosta jouluruususta on tullut minulle niin tärkeä juttu...

      Poista
  8. Oli kiva lukea vastauksesi. Näin sinut sieluni silmin yöllä hiipimässä kameran kanssa puutarhassa lehmuskiitäjiä kuvaamassa:).

    Kiitos myös haasteestasi. Olen saanut sen ja vastannutkin toisiin kysymyksiin yhdessä toisen haasteen kanssa. Käypä katsomassa, niin huomaat että kodeissamme on ainakin yksi samanlainen asia. Mikä?

    Tänään on hullu-päivä. Illalla tulee turkkilaisia vieraita ja se tietää aina koko päivää keittiössä. Vietin tässä luonasi kahvihetken ja nyt taas kattiloita kolistelemaan. Heips!

    ps. Tuollainen lasipalatsi. Oih! Voisiko siellä istuessa olla kuin hurmautunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, hauskaa, että pidit. Öissä on sitä jotakin...

      Ole hyvä. Käynpä katsomassa ihan kohta. Missä välissä olet senkin ehtinyt...Mikä sama, selviää kohta;-)

      Kuulostaa hiukan siltä Kirotun Istanblin hauskalta talolta, jossa kattilat kolisivat ja mausteet tuoksuivat.

      Siellä hurmioituisi!!!

      Heips!

      Poista
  9. Oi ihanaa, sinäkin olet iltaihminen! Minäkään en jaksa vieraita, jotka heräävät kukonlaulun aikaan. Jos niin tekevät, niin saavat itse keittää aamukahvinsa.... Niin mutten tekivät viime kesän vieraat ja minä nukuin kaikessa rauhassa aamupäivään.

    Minäkään en kestä sitä, että eläimiä kohdellaan kaltoin.

    Ihanat kuvat sulla tässä, hienojen vastausten ohella.

    Ihanaa viikonloppua sateisilta Karjalan kunnailta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, olen ensi viikon vierasta varten asentanut kahvinkeittimen alakerran vierasmakkarin viereisen takkahuoneen työpöydälle. Laitan viereen myös purkin keksejä ja sokeria...Kanadan vieraamme herää klo 5 oli joulu tai juhannus...Mekin aiomme nukkua!

      Ja minä en kestä sitäkään, että joku kestää.

      Kiitos. Oli kovia ongelmia kuvien kanssa, sillä eilen ottamani eivät avautuneet hallintapaneelissa ollenkaan. Tein tätä muutaman tunnin.

      Kiitos samoin sinne kotpuoleen!

      Poista
  10. Kannatan ehdottomasti, että saat lasisen huvimajan puutarhaasi!

    Aamuvirkeys on yliarvostettua.(sanoo aamu-uninen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, oi kiitos! Näe vielä enneuni, että sen saan...

      Täysin samaa mieltä! Minä en ymmärrä, kun jotkut ovat aamuisin sellaisia ylipirteitä. Se on jotenkin ihan luonnotonta;-)

      Poista
    2. Aamupirteys on ihan luonnotonta ja yliarvostettua minunkin mielestäni. :-)

      Poista
    3. Ehdottomasti.

      Kävin äsken sinulla, mutta me teemme nyt niin eri kirjoja...Jos haluat ota tämä haaste tästä, niin minä tulen sitten kommentoimaan;-)

      Poista
  11. Onneksi on perjantai ja viikonloppu tulossa. Vihdoin pääsen rauhassa koneen ääreen ja vieläpä vastaamaan hauskaan haasteeseesi =)

    Palaan vielä tähän, nyt otan pienet välitirsat ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Ja huomenna on viikon ihanin päivä...

      Otas nyt pikkunokoset;-)

      Poista
    2. Jestas sentään kun pistit vaikeat kysymykset. Olen miettinyt osaa jo useamman hetken, siis tunnin, eikun päivän ja vihdoin alan saada jotain valmiita vastauksiakin =)

      Mut haaste tekee aina hyvää ja itsensä pohtiminen avartaa aina jokatapauksessa. Uusi viikko alkoi, joten oikein ihanaa alkuviikkoa <3

      Poista
    3. Birgitta, minä olisin halunnut vastata näihin, sen mukaan tein;-) Enpä usko, että ovat vaikeita sinulle.

      Mehän pohdimme koko ajan puolin ja toisin: Miten jalostuneita meistä vielä tuleekaan!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Kiva että ehdit tehdä tämän:) Voinkin kuvitella,että puutarhassasi on kaunista syksyisin,vaikka kesällä se on lumoava! ja nuo saksalaiset talot ovat hurmaavia!
    Mutta mikä tuoksu onkaan italialainen salaisuus? Minä pidän aamuista,mutten sentään ihan 5 herää;D Ja Hannen kuvat näyttävät kauniilta tuossa telineessä:) Tuo vika kuva,tuliko teille nyt tuo josta haaveilit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä kävi vaihtelusta. Kuvien kanssa oli hankaluuksia, sillä en saanut eilen kuvaamiani ollenkaan näkyviin. Ne ovat sööttejä!

      Voitko kurkkkia sitä sitten mun toaletissa;-) En kerro julkisuuteen. Laitoin Aulille takkahuoneen apupöydälle kahvinkeittimen, se palvelee sitten sinuakin;-) Hän herää juuri klo 5 ja lähtee sitten kaitafilmaamaan puutarhaamme. Nyt tovin, että edes osa puista ehtii lehteen.

      Vika kortti vai kuva? Jos tarkoitat kuvaa, niin se on kukka, joka on kuvattu ystäväni kesämökillä. Minä haaveilen niin monesta...Se vessakin on vielä uusimatta, mutta toisaalta eräällä ei ole aikaa ja koska hän osaa tehdä, niin...Ja sitten haaveilin siitä partsin pöydästä ja se tuli nyt Ikeasta ja on koottu jo. Ja sitten haaveilin...

      Poista
    2. Tarkoitin sitä kasvihuonetta...:;D Ah,salainen tuoksu!

      Poista
    3. No se on nyt jäädytetty, sillä jos ei tarvitakkaan. Se oli se Kekkilän iso, kallis, valkoinen. Nyt on kyseessä se Merin kivisen leikkimökin muuttaminen kahdessa suvessa sellaiseksi piilomajaksi, jossa voisi istua ja poltella kynttilöitä niin suvella kuin talvella. Vähän vanhoja ikkunoita kuten Ilonalla etc.

      Ei se tuoksu mitään hienoa, mutta olen käyttänyt niin kauan, että se on kuin mun ominaisuus jo. Suihkautan sullekin sit.

      R. katsoo jäkistä, sataa, minä lähden lukemaan. Huomenna Viherlandiaan sen luumupuun perään ja Pepi tuolla kertoo, että jouluruusua olisi myynnissä nyt...

      On hurja olo, kun tein niitä Sikalan lettuja. Huomenna vain kanaa ja salaattia ja tietysti homejuuustoja.

      Poista
  13. Kiva lukea näitä..ja oih, jos suunnittelette matkaa Salzburgiin ja päätätte poiketa Münchenissä, voidaan tehdä treffit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, tuo Salzburg on varmaan valitettavasti vasta parin vuoden päästä, mutta toisaalta, ensi kevät on vielä kysymysmerkki. Minä aion tavata kaikki tutut kaikkialla;-) Mennään yhdessä syömään jotain hyvää lihottavaa, vaikka Apfelstrudelia mit Vanille Eis...Siellä nurkilla minun toivomus on pyöriä loppuelämä. Rassaa vaan kun Skotlanti on kokematta ja Yorkshireenkin pitää päästä ja haluan kerran ajaa alas Portugalin kärkeen Cherbourgin kautta. Hirveesti tullut rästiä näiden ihanien koiruusvuosien aikana. Muutamia kertoja lennetty vain Zürichiin ja Decenzanoon.

      Mun täytyy muistaa käydä sulla kuulemassa sainko sinut ymmärtämään oman etusi sen yhden matkan suhteen;-)

      Poista
  14. Ihanat kuvat Leena, ihanat tarinat♥
    Adele, minunkin suosikkini todella
    Koirat , eläimet lähellä sydäntäni aina..
    Syksyn ihminen olen myös..

    Sinulla on ihana perhe, ihana puutarha♥

    Oli kiva nähdä tuttuja kortteja kivassa telineessä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos!

      Niin...meissä on paljon samaa;-)

      Täysin samaa mieltä♥

      Ne ovat upeita. Kaikki niitä ihailevat...ja se huikein pidetän piilossa, kunnes...

      Poista
  15. Oi ihanaa Leena,
    kiitos haasteesta.
    Minä otan sen iloiten vastaan♥
    Mielenkiintoisia kysymyksiä olet antanut!!

    Sinun vastauksesi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, ole hyvä♥

      Yritin...

      Niin...sellainen...minä olen.

      Poista
  16. Kiitos Leena mukavasta postauksesta, hienosti vastailit.

    Otan haasteesi vastaan mutta vähän viiveellä. Juuri äsken vastasin mummelin haasteeseen.
    Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, ole hyvä ja kiitos.

      Ei mitään stressiä, ei mitään kiirettä, teet sitten kun sinulle sopii. Juu, olen huomannut, että juuri nyt avautuvat scillat, tulppaanit ja haasteet;-)

      Poista
  17. Kiitos ihanasta haasteesta! Otan vastaan ja luen kiinnostuneena myös muiden haastettujen vastaukset!

    Voi että muuten kadehdin tuota sinun viherpeukaloasi! Minä kovasti haluaisin olla viherpeukalo(inen) mutta kun ei niin ei...
    Olisi ihanaa, jos oli kaunis, rehevä puutarha, mutta olen lopettanut uusien kukkien jne. hankkimisen, koska ne nuukahtavat viimeistään parissa kuukaudessa, minä vain alan unohtaa ne, aikaa ei tunnu riittävän ja lopulta tuntuu silkalta pahoinpitelyltä hankkia lisää kasveja tai kukkia kidutettaviksi.

    Hm... sitten kun olen iso ja rikas, hankin puutarhurin, niin saan nauttia kauniista puutarhasta ilman puutarhanhoitoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, ole hyvä! Tässä on sellainen kiva tapa tutustua henkilöihin...

      Minä olen sellainen Hemuli...aina kasvit ovat kiinnostaneet, mutta myös niin paljon moni, moni muu asia. Ilmasto on teillä niin eri ja varmaan aika kuivaa. Minäkin olen ollut pari suvea täällä melkein kuollut kastelemiseen. Oleme kastelleet yöt kauniissa puutarhassa, ennen oli yöt siellä rennompia...erilaisia. Nyt onneksi sataa.

      Minä en ole iso, enkä rikas ja puutarha vie aikani, voimani ja rahani, mutta se antaa niiin paljon, etten sanotuksi saa. Mutta: Aika aikansa kutakin. Nyt kun tätä on tehnyt sataa kohta 30 vuotta, huomaan lievää hiipumista...

      Mieti miten kiinnostava on dekkari, jossa on mukana puutarhuri, joka EI ole sen rikkaan naisen salattu poika, vaan jotain paljon vaarallisempaa. Ja öisin hän istuu mulperipuun varjossa vihreänkeltaiset silmänsä hohtaen kuin petokissan, mutta hänellä on rauha, sillä hän tietää naisen käyvän yöuinneilla ja...

      Poista
  18. Mukavaa viikonloppua!

    (Skotlantiin olemme liput ostaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin!

      Oooooh, hurjan lumoavaa Skotlanti-elämystä!

      Poista
  19. Ihana postaus Leena, hurjan kauniita asioita. Kiitos haasteesta yritän reipastua ja vastata pian:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, kiitos!

      Ei mitään kiirettä, kaikki ajallaan. Huomaathan, että sitkeästi yritän oppia hidasta elämää;-)

      Kevät on vuoden kiireisintä aikaa. Sinä rakennat ja minä istutan...

      Poista
  20. Kiitos, Leena. Vastaan noihin ei-niin-helppoihin kysymyksiin piakkoin. <3

    Sinun vastauksistasi on sanottava, että minunkin lempivuodenaikani on syksy, ehdottomasti. Minäkin olen silloin eniten olemassa. Ja (kuva)taidetta rakastan. Alpeille matkustaisin mielelläni, mutta niinpäs minullakin taitaa olla nyt kovin matkakuume Skotlantiin.

    Ihanaa päivienpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ole hyvä. Vastaa, kun sinulle sopii.

      Syksy on hellä ja armollinen. Kuvataiteet sielun ravintoa. Alppeihin liittyy monta ihanaa maata, kylää, kaupunkia...Bgistania oikein lietsoo Skotlanti-kuumetta;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Ihania kysymyksiä! Saanko vastat vaikkei minua ole haastettu? :)

      Poista
    3. Elma Ilona, ole hyvä: Ilo on minun!

      Tulen sitten lukemaan, mitä olet vastannut.

      Poista
  21. Leena, kaikessa rauhassa etenen täällä blogissasi ja nautiskelen kuvista, tekstistä...sitten katson, että jaa, haastettu on monta, kukahan Sari kaima tuossa on...apua, sehän olen minä! Käyn niin harvakseltaan missään, että on hurja sattuma huomata tulleensa haastetuksi ihan itse ilman erillistä vierailupyyntöä. Nyt olen oikein tyytyväisenä tässä itseeni ja vaistooni. Kiitos Leena, mielenkiintoiset ovat kysymyksetkin. Vastaan, kun on sopiva hetki ja linkitän tämän blogini marginaaliin myös. Ihania kaikki puutarhakirjat tuossa sivupalkissa :)

    VastaaPoista
  22. Sari, olisin jossain vaiheessa varmaan hätyyttänyt, mutta nyt en ole vielä ehtinyt. Minusta nämä tällaiset elämänksymykset sopivat juuri sinulle ja blogisihenkeen.

    Olen ollut ja olen liian vauhdissa taas eli edes sinun korttisi eivät ole minua rauhoittaneet;-) Näen koko ajan edessäni Be alive -kortin ja se saa vain minut levottomaksi ja vauhtiin.

    Vaisto meillä takuulla toimii, jos vain ehdimme sitä kuunnella. Minun pitäisi päästä jonnekin, missä ei mitään koneita eikä virikkeitä...luostariin kai.

    Kiitos!

    Eivätkö olekin...ei ole hullumpaa olla puutarhan viemä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sieppasin blogini marginaaliin tuon sinisen kukan kuvan, jonka nimeä en nyt mainitse, onko ok? Linkitin sillä tähän postaukseesi...en ole vielä vastannut, sopiva hetki varmaan tulee kun ehtii :)

      Luostariin? Voi hyvänen aika. No, olen yöpynyt Valamossa ja siellä oli kyllä ihana rauha ja hiljaisuus, aika pysähtyi...

      Poista
    2. Sari, tottakai saat ottaa minulta kuvia. Se on siis ok. Ja kiitos linkityksestä.

      No...sovin siis sun mielestä sinne huonosti;-) Jonnekin pois sitten joksikin aikaa. Ilman mitään koneita ja olisi vain luonnonäänet, ei mitään muuta.

      Poista
  23. Kiitos hyvistä kysymyksistä. Vastattukin on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, ole hyvä;-)

      Tulenkin heti katsomaan.

      Poista