maanantai 7. maaliskuuta 2016

Martti Backman: Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918


Kurjet toitottivat taivaalla. Kevät! Olofin rinnassa läikähti onnen aalto. Hän tunsi elävänsä enemmän kuin koskaan. Olof halusi Harrietia niin kovasti, että hänen silmissään musteni. Vielä tämän mahdollisuuden oli kaitselmus hänelle suonut, saada tuntea Harriet sylissään, hänen tuoksunsa, hänen pehmeytensä, hänen lujuutensa. Sen jälkeen hän olisi valmis kaatumaan Viipurin porteille.

Toimittaja Martti Backmanin teos Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918 (Gummerus 2016) on dramaattinen kertomus siitä, mihin sukututkimus voi johdattaa. Backman lähti viipurilaisen isoisänsä asianajaja Fritz Wiikin jalanjäljille ja mitä hän löysikään: Vaietun palan veristä historiaamme aivan sisällissodan loppuvaiheilta. Tarina perustuu vahvasti tositapahtumiin, mutta täydentyy kerrontaa koossapitävällä, uskottavalla fiktiolla. Olen itse historiaan hurahtaneena hyvin tarkka siitä, missä menee oma sietorajani, kun faktaa ja fiktiota sekoitetaan, mutta minulle tämä teos on koskettavaa faktiota, jossa kaikki olisi ollut mahdollista tapahtua. Koska kirjassa tulee esiin myös omaa sukuani ja olen äitini puolelta Valkjärveltä, hyvin likeltä Viipuria, rivien välitkin huusivat tapahtuneesta vääryydestä kaupungissa johon olisin voinut syntyä, josta olin kuullut niin paljon, jossa olin kulkenut ylitse mammani askelten, mutta ehkä myös murhaajien...

Viipuri on vielä huhtikuussa 1918 punaisten vallassa. Sitä vapauttamaan on menossa joukkueensa kanssa  jääkäri Olof Lagus, joka lepäilee ennen hyökkäystä uupuneiden miestensä kanssa Ristseppälän kartanossa miettien ”Kuolema, kumpi ehtii ensin, minun vai rakkauden?” Pohdinta ei ollut tuulesta temmattu, sillä Olofilla oli rakkaussuhde everstiluutnanttti Wilhelm Thesleffin puolisoon Harrietiin, joka oli lähtöjään Viipurin kermaan kuuluvasta Dippelin konsuliperheestä. Juuri majuriksi ylennetty 25-vuotias Olof oli siis silmätikkuna, kun taas Harrietin sopivaisuussäännöksistä piittaamattomaan käytökseen oli jo suorastaan totuttu. Harriet oli Olofia vain pari vuotta vanhempi, mutta jo kokenut nainen, kun taas Olofille hän oli ensimmäinen rakkaussuhde. Nyt heillä oli tilaisuus olla hetki yhdessä ennen Viipuria, sillä Harriet oli pystyttämässä kartanon alueella lääkintätelttaa yhdessä Saara Rampasen kanssa. Kurkien ylitselennot, huhtikuu ja kohtaaminen sodan oloissa oli nuorelle Olofille kuin autuutta, eikä hän osannut lukea hetkeä pidemmälle. Vain tumma varjo, aavistus, mutta senkin peitti Harrietin upea vartalo.

Martti Backman kirjoittaa intohimosta ja kuolemasta, mikä muu merkitsee, mutta hän on kastanut kynänsä monikertaisen vääryyden ja Suomen suurimman joukkomurhan vereen. Koko näyttämö peittyy vereen. Ensimmäiseen näytökseen saapuu jääkärimajuri Ero Gadolin viesteineen...Sitten alkaa Viipurin verilöyly, jolle vertaista ei historiastamme löydy, enkä ole ikinä ennen kuullut 400 venäläisen siviilin murhasta sydämeni kaupungissa. Jälleen vaiettu pala veristä historiaamme. Sellainen pala, josta ylipäällikkö Mannerheim, sotilaskoulutuksensa Venäjällä saanut upseeri sai raivokohtauksen ja Viipurin suojeluskunnan päällikkö, kapteeni Mikko Turunen melkein itki:

Ne perkeleen ryssänvihaiset pohjalaiset moukat eivät ymmärrä, että Viipurin venäläiset ovat aivan muuta kuin punaryssät. Nämähän vain odottivat valkoista armeijaa vapauttajinaan.

Haminan portin läpi alkoivat tietyt valkokaartilaiset kuljettaa venäläisiä siviilejä, joukossa myös lapsia. Valkoinen Viipuri juhli, kun joukkomurha jo alkoi. Mitä Gadolin olikaan sanonut Olofille päämajan ryssäläissysteemistä ja ryssänupseereista, keitä hän olikaan tarkoittanut? Mitä Olof oli vastannut? Ja keitä olivat Thesleffin apostolit?

Vielä nukkuvat ensimmäistä yötään valkoisessa Viipurissa Fritz ja rouvansa Ingeborg:

Lintukuoro oli aloittanut aamukonserttiaan puiston lehmuksissa, mutta Fritz ja Ingeborg olivat päättäneet vielä yrittää nukkua hetken, sydämet keventyneinä. Se yö oli ollut ihmeellinen. Kevätaamu oli valjennut, kauhea pimeys oli pyyhkäisty pois ja mustarastaan laulu Torkkelin puistossa oli tunkeutunut avoimesta ikkunasta heidän uneensa.

Kauaa ei saanut lakimies Wiik rauhasta nauttia, sillä hyvin pian hän järkytyksekseen huomasi mitä oli tapahtumassa. Hän oli aina arvostanut laillista menoa ja vierastanut aktivisti- ja jääkäripiirien hankkeita Venäjää vastaan. Nyt hän sai kohtalokseen yrittää pelastaa Viipurin venäläisiä apunaan brittien Viipurin konsuli Woldemar Frisk. Miehet tekivät kaikkensa ja tuomari Fritz Wiik vielä sen ylikin yrittäessään tavoittaa ajan kauas ajamaa totuutta. Yrittäessään saattaa syylliset edesvastuusen teoistaan.

Suljen kirjan kyynelehtien. Mustavalkoiset kuvat...Mammani kaupunki kylpee viattomien veressä, sydämeni kaupunki ei unohda vääryyttä. Kaupunki, jossa sopu asui monien kansallisuuksien kesken. Kaupunki, jonka torilla kuuluivat saksa, suomi venäjä, ruotsi...Kadonnut on unta vain.

Me odotimme teitä vapauttajina ja te toitte kuoleman.

18 kommenttia:

  1. Sait todella kiinnostamaan! Kuulin ennen joulua, kun tätä kirjaa esiteltiin, ja se jäi jo silloin mielenpohjille kytemään, koska historiafiktio kiehtoo. Ei kun lainausjonoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, suosittelen! Minulla on tämä arvonnassani, joko olet mukana? Itse ostan tämän äidille ainakin ja ehkä vielä itsellekin..

      Poista
  2. Kuulostaa kiinnostavalta kirjalta Leena.

    VastaaPoista
  3. Tuohan on pakko lukea, kun aika ja Viipuri liittyvät työn alla olevaani. Tosin pelkään liian sydänvereen käyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, tulit heti mieleeni:) Sinäkö nyt Viipurissa, kuljet sieluni paikoilla...ensin P-vesi ja sitten Viipuri.

      Saat pelätä ihan kaikessa rauhassa, mutta tämä sinun on luettava!<3 Minulle tämä on vielä ihan sydämen asia, Viipuri...

      Poista
  4. Kiinnitinpä toki itsekin tähän huomiota. Faktio sai vähän jännittämään ja joku muukin alkutieto joten onpa ilo että sinä tartuit tähän kirjaan. Kuulostaa ihan luettavalta... Katsotaan tuleeko vastaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, hirveän kiinnostavaa sekä aihe, että miten tarina on kerrottu. Ei mitään jännittämistä: Mun raja kulkee siinä, että jos kirjoitetaan Nikolai toisen perheeseen lapsi, jota siellä ei ollut, se on täyttä fiktiota. Hisotrian harrastajalle vähän kuin soopaa. Tämä on niin tosisekikoissa pidättyvää, että et edes tajua missä on fiktiivistä, ja sitä tarivtaan kudelman kasassa pysymiseen. Kaikki päivämärät, nimet, tapahtumat todellisia. Tämä on enemmän faktaa kuin Sellersin Vanessa&Virginia ja minusta sekin oli silti upea teos. Lupaan, että voit ottaa tämän enemmän faktana: luota minuun! Köngäksen Dora, Dora oli mahtava ja sekin teos nojasi faktoihin, mutta oli enemmän päättelyä ja eläytymistä, kuviteltua kuin tässä.

      Poista
  5. Kiitos kiinnostavasta arviosta! katsonkin heti löytyykö kirjastomme valikoimista ja laitan varauksen menemään ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä! Nyt laitoin tämän arvontaan eli ostan sitten jos menee ainakin äidille ja ehkä vielä itselllekin eli sen verran liippasi likeltä ja on kiinnostavasti kerrottu.

      Poista
  6. Pitääpä kipaista kirjastossa, josko olisi hyllyssä. Kuulosti todella mielenkiintoiselta. Viipurista olen paljon lukenut mm. Lempi Jääskeläisen kirjoista ja tietysti olen Viipurissa kuljeskellut muutaman kerran kuullen historian siipien suhinaa. Kiitos kun toit tämän kirjan esille.♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, minusta pitäisi. Minäkin luin Lempi Jääskeläisen kirjat äidin kirjahyllystä ihan jo ennen teini-ikää. Weckroothin perheen onmuistissani jopa jännittävä.

      PIdät kirjasta, luota vain minuun♥♥

      Poista
  7. Hurjan mielenkiintoisen oloinen kirja! Kuulinkin tästä hieman Gummeruksen tilaisuudessa ennen joulua ja kiinnostuin. Silti meni vähän ohi, mutta jospa nyt ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, suosittelen! Tämä on osa meidän tuntematonta, veristä historiaamme. Ja vielä kaupungissa, joka tavallaan on karjalaisille aina se oma kaupunki, vaikka ei realistisesti sitä olekaan. Sydämessä on!

      Poista
  8. Ooh, mikä kirja - ja meinasi mennä minulta aivan ohi! Täällä toinen historiaan hurahtanut, ja etenkin Suomen sodista voisin lukea loputtomiin. Vuosi 1918 on jo yksistään riittävä syy lukea tämä kirja - siispä kiitos Leena kirjan hienosta esittelystä! Tämä on pakko saada luettavaksi.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ole hyvä<3 Hyvin kiinnostavaa ja kiehtovasti kerrottu, kirjassa myös mustavalkokuvia eli tapahtuma on faktaa.

      <3

      Poista
  9. Wau. Löysin tähän arvioon isänpäiväpostauksesi myötä ja kiinnostus heräsi. Käynpä tekemässä kirjastoon varauksen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, kiva kuulla, että löysit Backmannin hienon teoksen. Hän lähti isoisänsä jäljille Viipuriin, mutta mitä löysikään muuta...

      Poista