Minulla ei ole mitään vastaan viihdettä, vaikka itse en olekaan kovin viihteellinen, vaan kaipaan enempi syvää, tummaa ja puukolla kirjoitettua. Moni muukin asia toki vaikuttaa. Aihe. Oma tunnetila. Kirjoittajan kieli. Tarinan rakenne. Myös kirjan äärellä on lupa viihtyä! Se on ihan yhtä arvostettua kuin viihtyä elokuvateatterissa tai konsertissa. Toiset pitävät vain siitä ja toiset tästä. Itse olen kuitenkin niin kova lukija yli sadan vuotuisen kirjani kanssa, että haluan vaikuttua. Samahan kävi minulla musiikissakin. Pidin ennen musikaaleista, mutta lopulta ooppera voitti. Nautin silti ihan mielettömästi kun äitini kantaa kirjastosta eräitä kirjoja ja oikein odottaa suomalaisen painoskuningattaren seuraavaa kirjaa. Se on hänen viihtymistään, minun viihtymistäni ovat lukuromaanit ja dekkarit. Blogissani haluan kuitenkin ehdottomasti edes yrittää tarjota melkein kaikille jotain eli seinät ovat kaukana ja ovet ja ikkunat auki ikään, säätyyn ja sukupuoleen katsomatta. Sitten jos vähennän sadasta kirjasta viiteenkymmeneen, kaikki onkin hieman toisin...
Tämän päivän Helsingin Sanomissa Hannu Harju Tammelta toteaa Jukka Petäjän jutussa Moneen kirjaan kohdistuu kovat odotukset, mutta myynti jää pieneksi, että:
Viihde- ja lukuromaanin välimaasto on haastava alue, paremmin olisivat voineet myydä esimerkiksi Anne Fortierin historiallinen Julian rakkaus, Leila Meachamin kartanoromaani Ruusut ja Janice Y.K.Leena Pianotunnit.
Joe Hillin modernin goottijännityksen toivoisi uppoavan paremmin suomalaisiin. Petina Gappahin menestystä Ruotisissa tai Karin Slaughterin palvontaa Hollannissa voi vain kadehtia. Ja mikä meitä suomalaisia vaivaa, kun Alice Munrolla ei ole moninkertaisesti enemmän lukijoita.
Olen nyt upean sään takia pois jonkin aikaa koneelta, mutta olisi tosi kiintoisaa kuulla kommentteja siitä, mihin ryhmään Bolšoin perhonen mielestäsi kuuluu, onko se viihde- vai lukuromaani vai peräti ihan jotain muuta? Entäs sitten Susan Fletcherin Meriharakat ? Entäpä Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin?
Koska samaisessa Hesarin jutussa Touko Siltala Siltala-kustantamosta mainitsee mm. Philip Rothin eräässä yhteydessä, niin minä muistutan teitä: Lukekaa Philip Rothin Ihmisen tahra (The Human Stain)!
Hyvä aihe. Minä rakastan hyvää lukuromaania ja mielelläni viihdyn kirjan parissa, eli aina ei tarvitse olla vaikeaa ja haastavaa. Mutta aika harvoin onnistun löytämään varsinaisen viihdekirjan, josta todella pitäisin. Se on vaikea laji! Ja luokittelut ovat todella subjektiivisia, vaikka joitakin leimallisia tunnusmerkkejä viihteellä toki on.
VastaaPoistaJanice Y.K. Leen Pianotunnit oli minusta todella hyvä! Se on minusta lukuromaani. Suht kevyt ja viihdyttävä, mutten ehkä kuitenkaan laittaisi sitä viihdekirjakategoriaan. Kaikki mitä rakastin on mielestäni lukuromaani sekin, mutta _huomattavan_ paljon vähemmän viihteellinen. Varmasti moni ei laittaisi sitä edes lukuromaaniluokkaan, sillä se on aika älyllinen ja monitasoinen. Kieli ei ole kuitenkaan vaikeaa eikä rakenne tms. ole kikkailevia (ellei lasketa lukujaottelun puuttumista) ja tarinahan imee mukaansa. Siksi kutsuisin kirjaa vakavaksi lukuromaaniksi.
Sinulle on Leena muuten blogissani pieni haaste. Osallistuminen on tietenkin vapaaehtoista. :)
Tässäpä onkin palljon hyvää pohdittavaa! Rajat kirjallisuuden arvotuksen välillä ovat tosiaan veteen piirrettyjä viivoja, koska moni lukuromaani tai suoranaiseksi älykkökirjallisuudeksi luokiteltu saattaa ja saakin viihdyttää, mutta voiko kaikkein "puhtain" viihdekirja ruokkia älyllistä nälkää tai sisältää yhteiskunnallisia ulottuvuuksia? Mielenkiintoista, ja varmasti voi.
VastaaPoistaMinö olen ajatellut, että yleisellä tasolla (aina on poikkeuksia, rivien väliä, piilomerkityksiä ja väärin luokittelua) viihdekirja on helppolukuinen, suureen massaan uppoava teos, jonka lukeaa nopeasti (joskus hurjasta sivumäärästä huolimatta). Se on sellainen mukava kirja uimarannalle tai lentokoneeseen, "aivot narikkaan ja kirja kouraan"-tyyliä. Lukuromaani puolestaan toki viihdyttää ja pitää ottessaan, mutta se sisältää useita tasoja, monimerkityksellisyyttä ja sellaista fiksuutta, että kirjaa jää lukemisen jälkeen myös mietimään. Ja "älykkökirjallisuus" taas sellaista, joka haastaa lukijansa joko teemallaan, kielellään, ajankohtaisuudellaan ja jonkinlaisella vaikeudellaan. Hyvä älykkökirjakin voi viihdyttää ja tempaista mukaansa, mutta joskus sotkeutua omaan "näpääryyteensä". Tällainen kolmijako on tietenkin yleistävä ja moni kirja voi olla kaikkea tuota.
Keskimäärin en lue "pelkkiä" viidekirjoja, mutta rakastan viihdyttäviä lukuromaaneja, jotka voivat olla älykkäänkepeitä tai kunnon tiiliskiviä. Esimerkiksi Nora & Alicia on ehdottomasti lukuromaani, joka viihdyttää ja Andrei Makinen kirjat menevät jo älykkökirjallisuuden puolelle. Linda Olsson on jossain fiksun viihteen ja lukuromaanin rajamailla, Shields ja Munro taas lukuromaanien ja älykkökirjallisuuden vaiheilla. Tiedän olevani vaarallisilla vesillä. ;-))
Mainitsemistasi kirjoista en ole lukenut Bolsoin perhosta, mutta mielestäni Wsoy laittoi sen väärin viihdekirjaksi katalogissaan, se olisi saanut olla yleisessä kaunokirjallisuus-osiossa. Meriharakat on yleistä kaunokirjallisuutta, lukuromaani. Ja Kaikki mitä rakastin on luettavaa älykkökirjallisuutta. :)
Philip Roth on jo kauan kuulunut lukulistalle.
Muistaakseni Reich-Ranickin mielestä Philip Rothin olisi pitänyt saada Nobel-palkinto.
VastaaPoistaKaroliina, myönnetään kuitenkin, että Jalna -sarja on ihana!
VastaaPoistaPianotunnit -teosta en ole lukenut, mutta kahteen kertaan Kaikki mitä rakastin. Olin niin vaikutunut kun eräs Kustannusherra oli ihan myyty kirjaan, joten luin sen toiseen kertaan - varmuuden vuoksi. Siri ei todellakaan kikkaile. Hellppous ja lukemisen sujuvuus ei toivottavasti paina kirjaa alemmas, vaan, toivon, nostaa sitä. Olisikohan lukuromaanin aatelistoa tai kuten sanoit, ehkä jopa enemmänkin.
Toivottavasti ei lukuhaaste, sillä kirjakasani on valtaisa ja iso puutarha huutaa työn tekijää...ja jos lukuhaaste niin vain yksi kirja;-)
Minulla on muuten oma merkkini sille, olenko viihteessä vai lukuromaanissa. Jos tuntuu kirjan jälkeen tyhjältä, ei vaikuttuneelta, olen lukenut hömppäviihdettä tai sitten muutan vain ihan jotain hemmetin tylsää. Hömpän helmet ovatkin sitten taas ihan sopivaa suvilukemista puutarhaan ja terasille.
Katja, sinähän olit ihan valmistautunut;-) Teit esitelmän tänne vaatimattomaan kommenttilootani. Kiitos! Ja kiitos tietysti myös Karoliinalle paneutneesta vastauksesta!
VastaaPoistaKatja, nyt minä vedän sinulta maton alta: Garpin maailma? Hirveesti älykästä runkkaamista ja muuta semmoista, jota me rakastamme, koska kirjan on tehnyt puolijumalamme John Irving;-)
Edelleen toivon, että kirjan vaikea, mukanerokas rakenne ei nosta kirjaa lukromaanista ylemmäs. Olen todellakin ärsyyntyynyt hankaliin rakenteisiin ja Shields on esimerkki kirjailijasta, jonka rakenne on selkeä ja tyylikäs. Toinen samanmoinen on Siri Hustvedt.
Minusta alkaa tuntua, että Bolšoin perhonen on viihdyttävä lukuromaani asteikon huipulta.
Luettava älykkökirjallisuus onkin mainio termi! Kunpa muistaisin tämän jatkossa....
Olet oikeassa: Näissä luokitteluissa liikkuu aina hiukan vaarallisilla vesillä...
Ehdottomasti Roth kuuluu sinne, minne hänet laitoit.
Garpin maailma ja kaikki muutkin Irvingin kirjat ovat mielestäni älykkäitä lukuromaaneja, eivät älykkökirjoja. Irvinghän on tavattoman helppo ja viihdyttävä, lukuromaanikirjailija sanan parhaassa merkityksessä. :)
VastaaPoistaAllu, Marcel Reich-Ranicki on aina oikeassa!!! Jo Amerikkalainen pastoraali oli huippu, sitten Salajuoni Amerikkaa vastaan, Ihmisen tahra etc. Pulizerin hän sai 1998 kirjastaan Amerikkalainen pastoraali.
VastaaPoistaKatja, juuri sitä ne ovat. Teki mieli vain kokeilla kepillä jäätä (lue:sinua) juuri Garpilla;-)
VastaaPoistaWell, sitä pärjäisi ehkä vain lukuromaaneilla, mutta sitten olisi jäänyt lukematta Bolšoin perhonen, kerran kustantamokaan ei ymmmärrä mikä helmi heillä julkaistaan...
PS. Siis en ymmärrä, mutta sain Bolšoin perhosesta paljon samoja vibroja kuin Kaikki mitä rakastin.
VastaaPoistaHyviä kommentteja täällä hyvään kirjoitukseen. En ole lukenut Blosoin perhosta, enkä osaa kommentoida siihen, mutta: minulle tulee viihderomaanista mieleen hömppä ja siitä lähtökohdasta meriharakat ja kaikki mitä rakastin on ehdottomasti hyviä lukuromaaneja. Kuten on myös rakkauden aikakirja. Pitää lukea tuo hesarin juttu, ehkä sitten olen analyyttisempi :)
VastaaPoistaLinkitin sinut tuohon Rakkauden aikakirja - juttuuni, niin saavat lukijat ainakin mahdollisuuden myös toisenlaiseen näkemykseen kirjasta, melkein kaikkihan siitä ovat pitneet enemmän kuin minä.
Anni, ei tässä niin analyyttinen tarivtse olla. Tuo juttu, jonka mainitsin oli tosi lyhyt ja sivun alareunssa. Pääjuttu koski käännöskirjallisuuden putoamista tyhjän päälle.
VastaaPoistaRakkauden aikakirjaan on tullut mielettömästi kommentteja ja on siellä pari, jotka eivät ole siitä pitäneet. Me jokainenhan koetaan nämä omista lähtökohdistamme ja kyllä jopa minun blogissa saa olla eri mieltä kaikesta muusta, paitsi ei Ian McEwanista;-)
Kiitos linkityksestä!
Täälläkin yksi hömppä/viihdekirjojen kuluttaja. Tosin vaihteeksi esim. Bolshoin perhonen, joka ei minusta ole lähelläkään viihdettä, oli vakuuttava ja hieno lukukokemuksena.
VastaaPoistaMutta painoskuningattaren "helppolukuiset" sarjat olen kahlannut läpi heti uutukaisina ja pitänyt niistä, siksi ne on kaikki kirjahyllyssäni. Lukuelämyksiä ovat olleet kotimaisista myös Lempi Jääskeläisen kirjat. Hän on yksi suosikeistani ja hänenkin tuotantonsa olen kerännyt itselleni. Kai ne ovat minulle jotakin henkistä pääomaa hyllyssäkin.
Hömpän ja lukuelämysten raja on kuitenkin häilyvä. Joskus hömpästäkin helmiä löytyy!
Sattuipas sopivasti, liekkö oli telepatiaa ilmassa ;) Juuri eilen illalla myöhään aloin miettimään lukuromaanin käsitettä, että mitä se oikein tarkoittaa :) Nyt täällä onkin kiehtova keskustelu siitä yhdessä viihderomaanien rinnalla käynnissä, kiva!
VastaaPoistaEn ole vielä lukenut tuota Bolsoin perhosta, mutta lukemieni arvostelujen perusteella sijoittaisin sen ehkä sinne viihderomaanien kärkeen, melkein lukuromaanien rimaa kärkkymään..mutta toki voin allekirjoittaa arveluni vasta sitten kun tuon olen lukenut.
Minustakin viihderomaanit ovat sellaista vähän valmiiksi (ainakin välillä) pureskeltua kerrontaa, joka ei sinällään yleisesti herättele lukijan syvämpiä tajunnan vesiä liikkumaan. Mukana voi olla ripaus kyllä yhteiskunnallistakin otetta tai muuten vähän vakavempaakin sanomaa, mutta kuitenkin pääpaino positiivisessa viihteellisyydessä.
Tein graduni viihdekirjasta /-kirjallisuudesta ja silloin tuli ainakin selväksi, että osalle ihmisistä (esim. yliopistomaailmassa) on erityisen tärkeää, että voi luokitella asioita selviin lokeroihin. Joku onnistuu aina lipsahtamaan toiseen lokeroon jostain kannen raosta, kirjallisuudessa dekkarit ovat olleet viihdekirjallisuutta, joka on päästetty esim. tutkimukseen mukaan jo kauan aikaa sitten. Romanttista viihdekirjallisuutta taas yritään poistaa laatikosta ja lokerosta pois. Kas, naisten ja miesten viihde kun ei ole tasa-arvoista monenkaan mielestä.
VastaaPoistaTuon G-kokemukseni jälkeen olen antanut piut ja vielä kovemmat paut määritelmille ja olen jakanut lukemani kirjat hyviin ja huonoihin kirjoihin, nekin täysin subjektiivisesti. Kai sekin on jonkunlaista määrittelemistä, ehkä kuitenkin enemmän mielipiteitäni, joilla ei ole tieteellistä pohjaa muuten kuin alan opinnot takataskussa ja kaikki lukemani kirjat pään sisällä. Bolshoin perhonen kuuluu hyviin kirjoihin omissa lokeroissani.
Anja, sinä olet kranttu nainen, joten onko mikään mitä sinä harrastat hömppää;-) Myönnän, että Painoskuningatar ei uppoa minuun, mutta jopa Donner on sanonut kadehtivansa kuningattaren lukuja. Sen sijaan luin jo alta 14 vuotiaana äitini kirjastosta Lempi Jääskeläistä ja ainakin yksi todella iso teos on oamssa kirjastossani saatuna äidiltä eli Wecroothin perhe, jonka löysin noin 12 votiaana ja luin sitä niin innolla, että taisin silloin saada kiinnostukseni historiaan, sillä liikutaanhan kirjassa 1700 -luvun Viipurissa. Äitini on siitä ihan likeltä kotoisin...
VastaaPoistaJa on minulla Gwen Bristowin Tammikujakin, joka kertoo Pohjois-Amerikan sisällissodan ajoilta, mutta muistaisin, että kirja on aika romanttinen.
Siis Bolšoin perhonen todellakin menee hömpän yli. Kiva, että luit kirjan♥
Susa, tätä nyt on ollut ilmassa kera siitepölyn.
VastaaPoistaEhkä Bolšoin perhonen on viihdyttävä lukuromaani! Tiedän, että luen tuon kirjan vielä uudelleen, sillä jotain jäi kesken...ja aivan sama minulle tapahtui Sirin kirjan Kaikki mitä rakastin kanssa.
Susa, mitä jos sanoisi,e ttä phdas viihderomaani on kuin kisokikirjallisuutta, mutta sekään ei kuitenkaa´n ole ihan totta. Viihreromaaneissakin voi olla joukossa ihan helmiä, joita lukea suvella puutarhan varjoissa. Mitään ihan tyhjää, minä vain en jaksa, en jaksa. Ja yksi suosittu kirjailija, jonka sukunimi alkaa G:llä edustaa nyt minulle sitä.
Oi Susa!, tiedät missä minä nyt liikun. Olen aivan täpinöissäni. Piti tehdä se valmiiksi ennen pitkäperjantaita, mutta en edes yritä: Minä nautin!
Mari, ennen kuin aloitin blogini, olin lähtemässä opiskelemaan kirjallisuutta Jyväskylän yliopistoon. Kun mieheni huomasi hän kannusti, sillä kaipasin revanssia, mutta kun lopulta otin selvää pääsykokeista, mieheni menikin ja aukaisi minulle blogin mitään minulta kysymättä. Sillä tiellä ollaan nyt. Enempään en pysty, koska en nytkään saa riittävästi unta. Sitten täällä blogistaniassa joku kirjallisuutta opiskellut heitti minulle kerran, että 'jos haluat säilyttää intohimon kirjoihin, älä lähde opiskelemaan kirjallisuutta.' Well...siis vastaan sinulle, mutta pitkästi: Minä rakastan viis veisata mistään lokeroinnista!!!
VastaaPoistaOtin tämän aiheen esille, koska tämä on pyörinyt kirjablgistanian ilmassa ja koska Hannu Harju tämän päivän Hesarissa jotenkin tuuppasi minut tähän aiheeseen.
Hyvät ja huonot kirjat on ihan riittävä määritelmä. Toisaalta huomaan lokeroituneeni itse hyviin ja huonoihin kirjailijoihin, eli en lue tiettyjä kirjailijoita ja taas joiltain toisilta luen kaiken. Kirjaliijoista osa tekee varmaa, tasaista 'omaa jälkeään', ylä- tai alaviivastoa, mutta osa yllättää niin, että joku kirja onkin todella tylsä eli silloin minulle huono, jolloin pettymys karvastelee melekin henkilökohtaisena loukkauksena;-)
Näiden runsaan kahden vuoden aikana olen poistanut omilta listoiltani kirjailijoita, joita en enää tee. En halua joutua nyt myrskyäville vesille, joten en nimeä ketään, mutta yhden sukunimi alkaa C:llä ja toisen G:llä ja...
Kiitos mielipiteestäsi sinulle, Mari!
Ja kiitos teille kaikille! Tämä oli minulle tärkeää ja antoisaa ja uskokaa tai älkää, ratkaisi erään asian!
Sanoisin, että Nora Roberts on viihdekirjallisuutta. Hän suoltaa kirjojaan aikamoiseen tahtiin ja aiheet ovat aina vähän samanlaisia. Vai oliko se Danielle Steel.
VastaaPoistaMutta en sano niistä nyt muuta, sillä en halua provosoida.
Toisaalta, älykkö-sana ärsyttää minua. Juuri kun luin Hustvedtin Vapisevaa naista niin takakannessa (vai oliko se sisäkannessa) kirjoitettiin jotain tyyliin, että 'miten älykkökirjailija voi yhtäkkiä saada pelko- ja vapinakohtauksia'. Siis jos joku sairaus tai vaiva iskee niin ei se katso sitä onko ihminen älykkö vai ei. Ja senkin raja on hyvin häilyvä, veteen piirretty viiva tai jotain muuta vastaavaa.
Kyllä minä muuten pidän Siristä, mutta se, että hänen kohdallaan aina meuhkataan siitä älykkyydestä, jotenkin vain pistää silmään. Ja vaivaa minua.
Uhhuh, tiedätkö, en ollut ennen tämän aamun Hesarin juttua ja sinun blogipostaustasi edes ajatellut tällaista rajanvetoa. Olen kyllä miettinyt että on tosi hömppäkirjoja ja vähän eri genreissä olevia ei-niin hömppäkirjoja, mutta että viihdekirjoja ja lukuromaaneja... Nooh, sanotaanko että mielestäni lokerointi on tässä ehkä vähän turhaa :/.
VastaaPoistaTein eilen kuhaa sinun ohjeellasi, KIIITOOOOOS vielä reseptistä! Maistui aivan mahtavalta! Onneksi sitä on vielä jäljellä täksikin päiväksi :).
Nauti, hitaasti! Minäkin nautin vielä jälkitunnelmissa, kun mietin korkealle kohoavia jylhiä vuoria, uljasta metsäkaurista...ja...ja..!
VastaaPoistaSoolis, on niitä muitakin, mutta minäkin yritän luovia - jotenkin.
VastaaPoistaSiis se on niin syvältä, kun kirjailit leimataan heidän itse siihen vaikuttamatta. Tuo älykkömäisyys leikkaa armotta kohta osan lukijoista Siriltä. Siis kun muut hokevat sitä.
Ja tosiaankin: Sairaus ei katso rotua, ei sukupuolta, ei pankkitiliä, ei koulutusta.
Tessa, monet lokeroinit ovat turhia. Tämä aihe on nyt vain jotenkin leijunut kirjablogien ilmastossa, joten oli kiva vähän kokeilla kepillä jäätä ja kyllä tästä oli minulle antiakin. Toivottavasti muillekin, mutta voidaan me silti olla RAJATTOMIA;-)
VastaaPoistaOle hyvä vain! Miten minä muistelisin, että sinä elät yltäkylläisessä kuhaisuudessa...Meillä on taas pääsäisenä lohta ja suppiksia. Hankin kuivattuja suppilovahveroita reippaasti lisää. Kuha odottaa kai sitten toista elämää...tai takaisin meren rannnalle muuttoa.
No, en ihan loppumattomassa yltäkylläisyydessä, mutta ehkä jos appivanhemmille kehuu kuhia tarpeeksi, nitä saa siltä suunnalta toistekin :).
VastaaPoistaSusa, sinne täytyy päästä! S. on iskussa täysin. Miten upeita lauseita. Yritän saada koneen pian kiinni, että pääsen lukemaan...Päivisin kaikkea muuta ja nyt etenkin, kuten kaikilla.
VastaaPoistaTessa, edellisessä elämässä kokeilin tuota strategiaa appivanhempiini ja se toimi: Me oltiin kalassa koko ajan. Ja muista siis kehua nimenomaan kuhaa. Ei muusta niin väliä;-)
Todella kiinnostava aihe - ja olen miettinyt tätä juuri Bolsoin perhosen kohdalla, kun luin esittelystäsi/sen kommenttiketjusta, että se oli WSOY:n katalogissa luokiteltu viihteeksi. No, Bolsoin perhonen ei missään tapauksessa ole viihdettä samassa merkityksessä kuin joku Nora Roberts (jota en ole lukenut) tms.
VastaaPoistaMutta lukuromaani se mielestäni on. Siinä on syvyyttä, vakavia teemoja, lukijan tarkkaavaisuutta vaativaa juonenkuljetusta ja aikatason vaihteiluita. Ei kuitenkaan kerronnallisilla keinoilla tai metafiktiivisillä tasoilla leikittelyä (joita ei toki "korkeakirjallisuudessa" tai "taideromaanissa"kaan tarvitse olla). Lukijaa viihdytetään korujen ja tanssin kuvauksilla... Ja tavallaan kirjoitetaan kuitenkin aika "kevyesti" ja viitteellisesti raskaisiin aiheisiin nähden (NL:n hyytävä ilmapiiri, leirit, ystävien väliset petokset).
Jotenkin tuntuu, että ulkomainen kirjallisuus luokitellaan helpommin viihteeksi kuin kotimainen - viihteellisetkin kotimaiset ovat yleensä juuri "lukuromaaneja".
Unohdin kommentoida Kaikki mitä rakastin, mutta Karoliina näköjään kiteytti aika hyvin sen, mitä ajattelen Hustvedtin kirjasta.
VastaaPoistaPienen mökin emäntä, miten oikeaan osuitkaan nyt! Olen täysin samaa mieltä siinä, että melkein mikä tahansa kotimainen saa lukuromaanin statuksen, mutta käännsökirjallisuudessa käykin päinvastoin eli alennetaan, kuten Bolšoin perhosen tapauksessa. TÄSSÄ OLIS UUSI AIHE, KUKA OTTAA, MINÄ EN NYT EHDI. MUISTAKA TÄMÄ!!!
VastaaPoistaPidin Bolšoin perhosessa juuri siitä, että siinä kuvattiin viittellisesti ilmiantoja ja leirejä, seläväksihän asia kuitenkin tuli. Tähän romaaniin jos olisi ympätty leirikuvauksia, se ei olisi sopinut ollenkaan. Tämä kirja on kuin kaunis täydellinen meripihkakoru, jonka sisälle on jäänyt se hyönteinen...
Olemme sitten kaikki Sirin loistavasta kaikki mitä rakastin teoksesta samaa mieltä: Lumoava kirja!
Leena, kirjallisuuden opiskelu ei kyllä päässyt tappamaan lukunautintoa, antoi sopivaa perspektiiviä kirjallisuuteen kuitenkin. Moni asia on valjennut kyllä vasta opintojen jälkeen. Hissan puolella oli enemmän sellaista vakava tieteellinen tutkimus ja liipalaapa-mukamas-historiallis-elokuvat päsmätystä. En tiedä, ehkä sielläkin on meno muuttunut.
VastaaPoistaMutta, luin tuon hienon oivaltavan kommentin kotimaisen ja ulkomaisen kirjallisuuden luokittelusta. Jos vertaa Sofin Oksasen ja Bolshoin perhosen kirjoittamistyyliä NL:n ajoista, niin eihän niissä ole kovin paljon eroa. Oksanenkin luo kuvaa Stalinin ajasta aivan samalla tavalla. Ja miellämme Oksasen kai Ehkä tosiaan kotimaisen kirjallisuuden tyyli on erilaista kuin esim. amerikkalainen.
Mari, lohdullista tietää, sillä en vielä tiedä, minkä otan seuraavaksi projektiksi. Jotenkin tekisi mieli hyödyntää nämä kirjablogivuodet jotenkin...Aika näyttää.
VastaaPoistaNo juu, Pienen mökin emäntä sanoi toden sanan. Se on ajatus joka on leijunut jossain, mutta en ole saanut sitä kiinni.
Puhdistus kertoo Virosta, Bolšoin perhonen Neuovstoliitosta, Stalinin uhreja molemmat.
Leena, etsin tietoa lukuromaani-käsitteestä ja tupsahdin tänne! Hieno kirjoitus!
VastaaPoistaAjattelin kirjoittaa ölukuromaani-käsitteestä ensi viikolla oman postauksen, mutta täällähän sitä onkin jo pohdittu.
Luen juuri (aikalailla ihanaksi osoittautuvaa! <3) Kamile Shamsien kirjaa Jumala joka kivessä, jonka aion tulevassa blogitestissäni nimetä 'ihastuttavaksi lukuromaaniksi'. on hyvin todennäköistä, että se pääsee myös tähtikirjastooni. Arvion lopullisuutta en vielä tiedä, olen lukenut kirjaa vasta 150 sivua, mutta niin ihnalta tämä vaikutaa, että uskallan suosittella kirjaa sinulle jo tässä vaiheessa!
Tiedän, että monet vihaavat sanaa 'lukuromaani'. Minulle tuo käsite on pelkästään positiivinen. Kuka ei haluaisi upota hyvään tarinaan niin, että tuntee lukevansa jotain muuta kuin pelkkää viihdekirjallisuutta? Ja nyt on tapahtumassa juuri niin -uppoan Shamsien hurmaavaan maailmaan niin perusteellisesti, että ympäröivä todellisuus hämärtyy!
Bolsoin perhonen muuten odottelee yhä tuossa hyllyssä! Otan sen lukuun toukokuussa, perhosten aikaan! <3
Ihanaa sunnuntaita, Leena! <3
Kaisa Reetta, kiitos <3 Voithan sinä silti kirjoittaa oman juttusi. Minunkin tekisi mieli tämä viedä toistona tai sitten kuvalla ja linkittää, tai viedä palkkiin tms. Luin lyhyen juttuni ja olen edelleen ihan samaa mieltä.
PoistaOlen lukenut kaikki Shamiset ja pitänyt paljon, mutta kun luin tämän kirjan aiheesta, joku pidätti minua...En tiedä mikä. Siis ihana? Tilaan kirjan heti! Kiitos vinkistä <3 Kamilan tyyli on kultaa, siis hänen kirjailijaäänensä. Ehkä kirjan nimi oli minusta hieman 'pakottava' tms.
Minä rakastan sanaa lukuromaani! Sieluuni on tatuoitu Meriharakat, Bolšoin perhonen ja Paluu Rivertoniin mm. Ymmärän täysin, sillä odotan niitä löysiä päiviä, jolloin aika katoaa ja voin lukea uudelleen Bolšoin perhosen.
Se on niin ihana kirja, että kun annoin sen lahjaksi, en saanut unta ennen kuin olin käynyt kirjakaupassa ja ostanut sen itselleni omaksi. Olen nyt signeerannut edellä mainitut kolme, etteivät ne vain lähde mihinkään minulta enää.
Kiitos samoin sinulle, Kaisa Reetta <3
Ihanaa, Leena. Jumala joka kivessä -kirjan nimi johtaa minusta harhaan, Sisältö on kaikkea muuta kuin 'pakottavaa'. Uskonnollisuutta en löydä siitä lainkaan.
Poista<3
Kaisa Reetta, kiva kuulla ettei ole 'pakottava'. En oikein pidä mistään 'tuputtamisesta'.
PoistaTämä jutun aihe on kyllä ihan ikiaikainen, joten kirjoita ihmeessä siitä. En ole Lunalta saanut luettua yhtään, joten saatan uudelleen lämmittää minäkin tuon juttuni. Muutenhan blogiin ei ole tulossa mitään vähään aikaan...
<3