Sinttu on paras kirjan alussa Elina kipuilee, kun joutuu hyvästelemään ponit ja etenkin Sintun, sillä ponit pääsevät laitumelle viettämään ansaittua kesälomaansa ja Elinan on lähdettävä pikkusiskonsa Linnean kanssa mummin ja vaarin luokse. Myös Inkan, tallin omistajan poika Erkki on lähdössä pois, sillä hän menee tapaamaan isäänsä Englantiin. Jotenkin ero Erkistäkin on eri kuin ennen…
Aika mummilassa menee kuitenkin kuin siivillä, sillä mummi ja vaari keksivät Elinalle ja Linnealle juuri ponitytöille sopivan leikin. Kotona odottaa äiti, jonka kanssa Elina saa hoitaa poneja Inkan lomamatkan ajan. Aivan kaikkien ihaninta on seurata varsoja Sillaa ja Ronia, jotka milloin riehuvat aivan hurjina leikeissään, milloin nukkuvat somasti laitumella toisissaan kiinni. Erkiltäkin tulee kortti Englannista ja kohta hän onkin jo kotona. Erkki näyttää todella iloiselta tavattuaan Elinan ja hänellä on paljon kerrottavaa. Iso yllätys on se, että Elina pääsee hevosnäyttelyyn kilpailemaan ponien talutusluokassa, mistä tietysti aiheutuu tyttöjen välistä kateutta, kun Jossu yllättäen ilmestyykin tallille. Erkki ottaa tilanteen hallintaan ja kohta tyttöjen välillä on jo sovittu, miten Elina ja Jossu voivat osallistua yhtä paljon Sintun hoitoon.
Mitään oleellisesti uutta Sinttu on paras! ei sisällä, mutta sitä kukaan näihin kirjoihin hurahtanut ei haluakaan. Voimme vain aavistaa, että saatamme kerran vielä päätyä ponitallisuukkoon, sillä tallintuoksussa väreilee aivan jännittävästi. Tämä suukko on hyvin ehdollinen ja riippuu täysin Linnin ja Margaretan sallimuksesta!
Tässä kirjassa on siskosten välinen pieni erimielisyys mummilassa ja riidan päätteeksi Linnea ilmoittaa isona ostavansa vaaleanpunaisen ponin. Tässä kohtaa moni varmaan epäilee, että sellaista ponia ei olekaan, mutta kyllä on, katsokaa kuvaa alla. Hän on Spirit ja Teijan issikkatallin maskotti, jonka edessä kaikki ihkuilevat.
Spirit on ♥ Ja kaikki Sinttu -kirjat ovat ♥
Sintut ovat ihania. Meillä on kaikki luettu, tai siis tytär on lukenut. Hän on minulle sitten kertonut kirjoista ja niiden tapahtumista.
VastaaPoistaSpiritin kuvan kohdalla kuuluu huokauksia ja ihkutuksia täältäkin. Söpöläinen.
Soolis, hyvä että tytär ymmärtää heppojen päälle. Minä myös!
VastaaPoistaNo kun hän on niin...ihqu♥
Tässähän on yksi kuopuksen lemppari kirjasarjoista...kiitos ♥
VastaaPoistaMaria, olkaa hyvä - molemmat♥
VastaaPoistaSinttu on paras! Hepat on ihania ja ratsastus niin rentouttavaa. Tallilla velatkin on saatavia ja pää tyhjentyy turhasta :)
VastaaPoistaNämä ovat kyllä kirjastoissakin varmasti lainatuimpia kirjoja, ainakin sellaisen havainnon tein, kun olin harjoittelussa kirjastossa. Vaikuttavat tosi symppiksiltä, yhtäkään en ole kyllä valitettavasti lukenut. Pitänee joskus tutustua :)
VastaaPoistaTäytyykin suositella tästä Sinttu-sarjaa tyttärille. Tuntuu, että heillä lukeminen on vähän kausiluonteista. Varsinkin kesällä tuntuu myös omatoimi lukeminen maistuvan.
VastaaPoistaItse muistelen lämmöllä vieläkin sellaisia lukuelämyksiä lapsuudesta kuin Tiina-kirjat ja Viisikko.
Jossu, teeppä se! Ja voisithan käydä kokeilemassa myös ratsastusta. Etenkin issikoilla se on suorastaan...taivas.
VastaaPoistaAnne, kannatan! Uskon, että nämä menevät kuin 'kuumille kiville', mutta varaudu sitten armottomaan heppakuumeeseen, joka ei ole ollenkaan paha juttu.
Tiinat eivät olleet oiekin minun juttuni, mutta Viisikot senkin edestä.
Jotenkin söpö! Olen ihan varma, että kun A kasvaa, hän rakastuu Sinttu-kirjoihin.
VastaaPoistaMinäkään en muuten koskaan erikoisemmin pitänyt tiinoista. Luin niitä kyllä, koska niitä kuului lukea (koulutyttöjen sosiaalinen paine...) mutta olin aina helpottunut, kun sain kirjan loppuun.
Katja, minä ajattelin samaa. Siis, että A. ihastuu näihin. Mitä jos hannkkisit jo odottamaan. Ei siihen kauaa enää mene, sillä näiden kirjojen kohderyhmä on rajaton.
VastaaPoistaNiin, en tiedä, miksi en innostunut Tiinoista, vaikka tuntui, että kaikki niitä lukivat. Minä luin silloin Tytöistä parhain etc.
Oi, minä ostin juuri leikkipikkusiskolleni tuon ensimmäisen Sintun lahjaksi! Pitää ehkä itsekin lukea, luulen että minussa vielä asuu se pieni ponityttö joka luki nuorempana varmaan kaikki Jalot ja muut.. :)
VastaaPoistaLinnea, takaan, että leikkipikkusiskosi ei tule pettymään. Minä luen nämä itsekin kuin muistojen talleissa käyden, mutta mikä parasta, olen löytänyt issikat eli vaikka 30 vuoden jälkeenkin voi palata talleille myös ihan livesti. Jalo -sarjaa en ole lukenut, mutta tiedän ko. kirjat.
VastaaPoistaMinä kävin viime syksynä pitkästä aikaa issikoimassa. Voi sitä hupia ja seuraavan päivän särkeviä jalkoja! :)
VastaaPoistaJa Jaloilla siis viittasin Merja ja Marvi Jalon erinäisiin kirjasarjoihin, Nummela ja Ponitytöt, mitä näitä nyt oli. Niitä piti lainata kirjastosta aina iso pino.
Linnea, issikointi on niin hauskaa!!! Olin ensin 10 vuotta ponityttö ja sitten siirryin isoihin hevosiin ja lopulta tapahtui tilanne, josta yleensä koskaan ei sevlitä ilman halvaantumista, joten lopetin. Muutama vuosi sitten paras ystäväni raahasi minut issikkatallille ja olin heti ihan myyty. Ja suoriksi maastoon. Lumivaellus issikoiden on fantastista. Myös Lumimies on ollut jo ratsailla.
VastaaPoistaYmmärsin kyllä mitä tarkoitit, mutta minä en silloin ponityttöaikana lukenut hevoskirjoja, vaan ihan muita. Tärkeimpänä kai Välskärin kertomukset etc.
Pidä kiinni issikkaharrastuksesta. Mikään ei nollaa päätä niin hyvin kuin issikointi♥