BEATRIX POTTERISTA, PÄÄSIÄISESTÄ JA ENNEUNISTA

Tässä piti olla yksi kirja, mutta ei ole, sillä minun täytyy nyt saada antaa sen valmistua minussa. Sen sijaan saatte oudon pääsiäistarinan. Tarina on monipolvinen, enkä ole ihan varma, että se sopii kaikille. Ei ainakaan kovin uskovaisille eikä etiäisiä pelkääville. Aloitan kuitenkin hyvin varovasti ja kerron, että kun ostin jättimäisen suuren ja tyyriin Beatrix Potterin kirjan Petteri Kaniinin satumaailma Merille, se ei kiinnostanut häntä yhtään. Kirja sisätlää koko Potterin tuotannon ja on Otavan kustantama ja niin hurmaava, että luen sitä itse. On vielä yksi toinenkin kirja, joka ei tytärtäni kiinnostanut ja se on Robert Louis Stevensonin Lapsen runotarha, jonka on muuten suomentanut Kirsi Kunnas. Yhteinen nimittäjä kirjoille on niiden englantilaisuus. Ja hurmaavat piirroskuvat!

Minä en ole oikein pääsiäisihminen. Pääsiäinen on juhlapyhä, joka menee nykyään minilomasta. Hyvä niin, sillä oli aikoja, jolloin lähdimme pääsiäistä pakoon ja suunta oli aivan väärä eli katolinen osa Saksaa, jossa puutarhan puutkin oli koristeltu pääsiäiskoristein ja kaikki oli vain pääsiäistä. Kävin lapsena pyhäkoulua muutaman vuoden ja muistan miten kauhistuttava oli lapselle Jeesuksen kärsimyselämä. Siitäkö on jäänyt paha olo, jonka pääsinen aiheuttaa, jos sitä alan miettiä. Enkelit menevät samaan kategoriaan, mutta sitä tarinaa en kerro vielä. Sitten joskus.

Kun olen lukenut Tito Collianderin kirjoja, on tullut mieleeni, että vain ortodokseilla on iloinen pääsiäinen, vaikka onkin se ristisaatto. Näen ortodoksisuudessa valoa ja aurinkoa. Toisaalta meidän tuttu luterilainen uskomme antaa jopa koiralle sielun. Kirkkoherra Voitto Viro kirjoitti koirastaan Tonista kirjan Veljeni Toni, jossa hän todistaa koiran sielullisuuden. Paavin uskonto ei suo eläimille mitään armoa, minkä hyvin näkee jo katolisissa maissa turistinakin, kuten minulle tapahtui Veronassa. Ja se ei ollut mikään yksittäistapaus. Tosiasia kuitenkin on, että suurin osa maailman sodista käydään uskonnon takia. On aina käyty, käydään ja tullaan aina käymään. Sille ei ole mitään loppua näkyvissä.

Minä kuulun kirkkoon, mutta en koe sieltä mitään saavani. Sairastuessani melanoomaan, oli samana vuonna eräässä isossa kauneus- ja terveysalan lehdessä juttu Melanooma, nopea tappaja. Kaikki muistivat sen ja olin jo ystävilleni kuollut. Elävältä haudattu. Ympärilleni muodostui kuoleman rinki. Hätäni oli suurin lapestani, sillä hän oli silloin vasta kuusivuotias. Kävin kirkossa. Kävin monasti. Se oli vain sitä samaa vanhaa, vailla mitään sisältöä. Olin ihan hukassa. Sitten muistin Saima Harmajan 'metsä mun kirkkoni on' ja aloin vetäytyä yhteen metsikköön lapsuuteni salakivelle. Kiipesin sinne, minä aikuinen nainen ja juttelin Jumalan kanssa. Aloitin: 'Jumala, jos sinä olet...'

Olen joillekin ystävilleni kertonut, että saan etiäisiä ja olen myös nähnyt enneunia. En ymmärtänyt enneunistani mitään ennen kuin eräs hyvin vanha mies lähti toiselta puolelta Suomea tapaamaan miestäni ja tämän vaimoa, minua. Hän tuli, koska hänellä oli sisäinen tarve tulla tähän taloon ja kertoa minulle jotain. Herra oli ison menestyvän firman omistaja, mieheni ensimmäisiä esimiehiä. Istuimme olohuoneessamme puhuen niitä näitä, kun aloin kertoa tälle minulle vieraalle ihmiselle unistani ja sitä teen tuskin koskaan. Hän katsoi minua suoraan silimiin pitkään ja sanoi:' Kaikki mitä näet tapahtuu. Heräät Suden hetkellä ja muistat kaiken.' Näin se sitten meni. Ja sitten taphtui se kuoleman uni. Herätin mieheni ja kerroin hänelle, mitä tapahtuu. Tiesimme meille hyvin läheisen perheen kohta menettävän jonkun, mutta kun unessa pyysin nähdä 'kuka?', sitä ei sallittu. Ja niin kaikki vain meni ja surimme yhdessä perheen kanssa kuolemaa, joka tapahtui nuorellle, terveelle miehelle, pienen tytön isälle.

Viime yönä heräsin. En katsonut kelloa. Oli vielä pimeää. Yritin nukkua. En saanut unta pitkään aikaan. Sitten nukahdin ja aloin nähdä unta, jossa minä ja kolme ystävääni. Yksi näistä kuoli äkillisen kuoleman ja hänet olen tuntenut ihan lapsesta asti. Unessa liikuimme oudoissa paikoissa ja tapahtumissa, mutta ystäväni, jota ei enää ole, esiintyi aivan toisin kuin eläessään. Hän oli eri. Kaikella mitä hän unessa teki ja sanoi oli tarkoitus kertoa, että 'Leena, se mitä ihmettelit minussa, kun elin, miksi olin sinulle kuin väärää auraa esittävä, selviää nyt.' Minä sain viestin! Kerroin aamulla asiaa miehelleni, joka totesi:' Näinhän sen kaiken on täytynyt olla.'

Hyvin herkät ihmiset saavat etiäisiä ja näkevät enneunia. Minulla tämä alkoi 11-vuotiaana. Rationaalinen puoli minussa torjuu enteitä. Ne jopa pelottavat. Toinen puoli, se herkkä ja tunnevaltainen, ei voi olla vastaanottamatta viestejä ja niinpä vaellan oudossa metsässä yrittäen löytää perille seuraten tähtiä.

kiirastorstain aatoksin
Leena Lumi