perjantai 22. helmikuuta 2013

Maaria Päivinen: Pintanaarmuja

Sängyn vuosia vanhoissa uurteissa hän kietoutui. Millä tavalla uskoikaan siihen, yhteiseen elämään, miten uskoa kun haluan keskeytyä, hän pakottautui olemaan valpas tai verkkokalvolla raikuva huurre, näkemisen este: että luovuttaisi, lähtisi siitä mihin itse on halunnut, se olisi heikkoutta ollut, sallimatonta!

Ei hän voinut, kyennytkään, ei niiden menetysten jälkeen jotka häneen oli kirjoitettu. Sormet valuivat pitkin puuvillaa sen pintaa ja kasvot Annassa soljuivat ilmeettöminä.

Mies oli halunnut panna, ihan ensikosketuksesta lähtien niin.

Ja sitä on olla: tulla halutuksi.

Kodin valtasi hiljainen kuume ja Veikko kiehui.

Meidän hääpäivämme, viileä kuin vittu.

Maaria Päivisen kolmas teos Pintanaarmuja (ntamo 2013) on hillitön ja raivoisa kuin Katja Ketun Kätilö tai Heli Slungan Orjan kirja. Paitsi, että ollaan paljon poissa, jossain. Irlannissa, New Yorkissa, Barcelonassa, Vietanamissa, missä kaikessa. Arktinen aspekti puuttuu, jäämeri ei tuoksu, mutta on paljon punaista ja verta. Paljon pintanaarmuja.

Käsiraudat kalisivat vasten sängyn puista päätyä, naapuritkin kuulivat kuinka pideltiin ja sade ulkona syövytti eikä veikko löytänyt...

Pian hän nousi, tunsi Veikkonsa läpikotaisin ja silti: miten pelottikaan polvistua ja anella, laittaa huulet peniksen ympärille, imeä, olen liekitetty pyhyys.


Tarina on kolmesta ihmisestä, jotka tuskin voisivat hengittää ilman toistaan. Ovat Anna ja Veikko, pariskunta, joiden kemia on valtasuhdepeliä. Veikko hakkaa Annaa ja pitää myös vankina. Anna ei ole kuitenkaan aina sidottuna, vaan tapaa myös Hermanin, jolle hän tulee pakkomielteeksi, ylipalvonnan kohteeksi

Hän oli yhtä kaunis ja hauras kuin pyhä vesi kirkkojen kulhoissa.

Hän oli kastetoimitus, aamunavaus, ikoni alttarin yllä, ja hän syntyi joka päivä uudestaan, särkyi iltaisin, särkyi jälleen…

Hän oli kevät ja syksy, taantuma, nousukausi, vararikko,lottovoitto…

Hän oli Anna.

Hän oli Athenia.

Hän oli pieni kostea läiskä, hän oli vaurio, hometta, hän oli pintanaarmuilla.

Hän oli kaupunkien torneissa huutava yö, hän oli tähtien hetket, hän oli miettivä, kumartunut patsas…

Meri piirsi hänen ruumiinsa.

Meri piirsi meidän suhteemme.

En tahtoisi enää muistella. Kun muistelen, tuntuu, että tämä kaikki on jotenkin hämärää ja epätodellista ja etten oikeastaan elä enää ollenkaan.

Päivinen rakastaa kieltä  haluaa leikkiä sanoilla, keksiä uusia. Ne virtaavat hänestä kuin vesi alppipuroissa ja ennen kuin huomaatkaan olet juonut sanailottelun virrasta janosi vain kasvaessa. Lukija humaltuu tekstin juoksusta, mutta yllättyy kaikkein eniten siitä, että tarina pysyy koossa, juoni säilyy ja paljon tapahtuu, sillä Anna tulee odottamatta raskaaksi ja se rikkoo lopulta kaiken. Eniten hänet itsensä.  Tapahtuu tragedia ja Anna joutuu mielisairaalaan. Siellä hänen huonetoverikseen tulee Mirjam, joka haluaa auttaa:

Mistä sinä Anna pidät kaikista eniten?

Anna hetkiä vaiti, liikuttunut.

Hiljaa, hiljaa, sydän rytistyi pieneksi. Nussimisesta, hän lopulta hyllyi, sen kyllä huomaa pääsi Mirjamin suusta liian nopeasti, tarkoitan tietenkin, että…

…ja Anna tuijotti kiinteästi, ja hänen kehossaan korostuivat mutkat.

Hän oli hyvin vakava tai ojitetut pellot.

Pintanaarmuja upposi minuun kuin kivi mereen. Tämä on minun kieltäni. Tämä on Maaria Päivisen kieltä. Muistan, miten paljon pidän Herta Müllerin runoproosasta, Sydäneläin, Ihminen on iso fasaani ja Matala maa, nyt koin jotain samaa. Kerrotaan niin rajua tarinaa, että pitää ottaa runo pelastusrenkaaksi, varahapeksi. Herta tekee sen uudissanoillaan. Maaria tekee sen myös uudissanoillaan, mutta kylvettää koko tekstinsä runokielen altaassa. Antaa lukijalle armoa. Tätä ei ole kirjoitettu ennen. Tätä et ole lukenut syntymästäsi tähän päivään. Päivinen on raskaana uudesta proosasta!

Kirjan tarina on minulle kertomus Annasta, jolla oli suuri itsetuhon tarve. Suuri tarve hallita edes omaa yksinäisyyttään. Saada olla. Sitä ei sallita, joten hänestä tulee kahden miehen pakkomielle. Toiselle hän antaa ja antaa ja saa nyrkistä. Toiselle hän ei anna, mutta Hermanille riittää oma hullu rakkautensa, jonka houreissa hän unohtaa perheensä, elää todellisuuspohjaa vailla olevasta palvonnastaan ja kuvittelee sen, mitä ei ole. Anna on valtiatar. Hän ravitsee itseään Veikon väkivallasta ja Hermanin maanisesta ihailusta. Vuoroin Herman, vuoroin Anna kertovat tarinaa ja kaiken aikaa Veikko panee tai lyö tai on epätoivoinen. Sillä sekin hetki on. Anna kertojana on ehdottomasti Hermania kiinnostavampi, sillä Anna on sykkivää lihaa, pakoa ja halua, kun taas Herman valuttaa ylimaalisia kielikuviaan liiankin kanssa, kuin ei hänestä muuhun olisi. Pyhä kolmio täynnä kivun ja punaisen valtapeliä ja kaiken aikaa Herman vain jumaloi:

Minun häneni on myrkkyä. Minun häneni on kallista, juotavaa myrkkyä, joka sulattaa sydämen ja saa näkemään kaiken kahtena.

Hän on pyhää maitoa. Historia. hän on tärvellyt minun tulevaisuuteni ja minun menneisyyteni ja minä rakastan häntä vieläkin.

*****

Maarian haastattelu Prosak-klubilla 2013





Yllä ystäväni lähettämä kuva minulle Voima -lehden sivusta, jossa käsitellään Maaria Päivistä ja mm. minun arviotani Maarian Pintanaarmuja -kirjasta.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Jonna Kirsi Annami  Aili  Sannabanana  Katja/Lumiomena  Annika  Paula  Elegia  Villasukka kirjahyllyssä  Maija ja Vera Vala

35 kommenttia:

  1. "Ne virtaavat hänestä kuin vesi alppipuroissa" - upeasti keksitty lause tai luonnehdinta! Kirjan nimi ja kansi jäävät mieleen, kirjoittamasti perusteella selvästi itse kirjakin, joka tuo sinulle muistumia Katja Ketusta ja Herta Müllerista.

    Hyvää viikonloppua, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minähän jotenkin olen nähnyt Maariassa eniten runoilijaa...ja siitä yhdestä hänen kirjastaan en ymmärtänyt mitään;-) Tässä on selvä, kiinnostava juoni ja kertomus ihmissuhteista, jotka ovat enemmän tai vähemmän vinksallaan. Sivuhenkilöitä ei ole montaa, lähinnä vain Mirjami ja sitten Veikon iäkkäät vanhemmat. Kokeile!

      Kiitos ja kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Olipas vahva ja hienon kuuloinen tämä! Kertakaikkiaan! Ja mikä kirjoitus, Leena! Täynnä tenhoa, meren alkuvoimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos. Kuule, tämä on ihan eri kuin se yksi muu Maarialta, josta en ymmärtänyt mitään;-) Lue sinäkin tämä, niin sitten näet, mistä on kyse!

      Sinä pidit Kätilöstä ja Kirjeitä kiven alle, joten uskon, että pidät tästäkin.

      Poista
    2. Vaikuttaa ehdottomasti minun kirjaltani! :)

      Poista
    3. Ehdottomasti täysin, täysin samaa mieltä. Hanki pian! Saisit minulta, mutta ehdin luvata jo eräälle toiselle...

      Poista
  3. Helmi-Maarian blogistakin saa esimakua hänen kirjoitustyylilleen...Nyt kiinnostuin tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, aivan: Siellä onkin niin virkistävää käydä, kun Maaria päästelee täysillä. Joka kerta on joku uusi hurja juttu, joten ei pääse ikävystymään. Pisara tulessa!

      Pitäisit...

      Poista
  4. Ihanaa kuulla, että teoksessa on kielellisestä leikillisyydestä huolimatta selkeä juoni. En tykkää, jos kirja saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi :D Kiehtovalta vaikuttaa aiheensa puolesta, ehkä minäkin uskaltaudun lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, mietinkin, että tämä aihe kiinnostaisi sinua. Juoni on ja saa jännittää. En tajua, miksi en yhtään ahdistunut, kai se on tuo Maarian kieli...

      Poista
  5. En millään malta odottaa tämän lukemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, tilaa kirja! Kirja on nidottu ja 259 sivua, joten ei maksa omaisuutta postituskaan.

      Poista
  6. Kiitos tästä hienosta arviosta, Leena!<3
    Olen hyvilläni siitä, mitä tästä kirjasta kerroit, Leena-IhaNainen.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, miten tuntuu, ihan tämän kirjan perusteella, että Maariasta vielä kuullaan.

      Ole hyvä ja kiitos, Aili-IhaNainen!

      Poista
  7. Ihana arvio takuulla upeasta kirjasta. Minulla on nyt 38,5 astetta kuumetta, mutta kunhan tokenen, niin pääsen lukemaan itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, juuri niin. Voimme odottaa Maarialta mitä vain. Hän ei ole ennalta-arvattava, joten varautukaamme;-)

      Paranemisiin!

      Poista
  8. Minulla on tulossa tämä pian lukuun, odottaa jo kirjapinossa. Sen mitä olen selaillut, olen aika vakuuttunut siitä, että teos on minullekin positiivisella tavalla kuin isku palleaan, tajunnan virtoja kuumeisesti sekoittava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, minä jätin kaikki pinot, kun luin kirjan alun. Se oli menoa ensikosketuksesta.

      Rajua, rohkeaa, kaunista, ei ennen kirjoitettua. Uskon ja toivon, että pidät.

      Poista
  9. Entäs dialogi? Kiinnostaisi kuulla, onko sitä ja millaista se on? Entäpä miten on toiston laita? Tässä pari kysymystä mitkä tuli mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, minä olen yliherkkä dialogille, siis jos siinä mennään metsään;-) Tässä oli epäsuoraa dialogia ja vain vähän suoraan. Tuo Mirjamin esimerkki on sitä suorinta, mitä kirjassa on. Anna kertoo mitä tuntee, Hermanni kertoo mitä tuntee. Tapahtumat vyöryvät molempien, mutta etenkin Annan kautta.

      Toistoa ei minusta ollut muuta kuin Hermannin 'minun häneni' ja 'hänen hänensä' eri taivutuksissa. Se oli aivan ainoa, joka voi ensin häiritä, mutta se ei minulla riittänyt viemään kirjasta yhtään lukunautintoa. Olen aika suora sanomaan, joten näin sen koin. Suosittelen!

      Poista
  10. Rikasta kieltä ja hyvää dialogia, kutsuu lukemaan vaikka teksti olisi rankkaakin. Tämä menee ehdottomasti lukulistalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, tuon tiistaina lainaksi. Jotenkin tämän kirjan rankka keventyi Maarian uniikista tyylistä eli en ahdistunut.

      Poista
  11. Aloinkin juuri lukea tätä. Vaikuttaa tosiaan kiinnostavalta, sekä kielellisesti että tarinallisesti. Luin nämä mietteesi nyt vain pintapuolisesti ja jäti sitaatit lukematta kokonaan saadakseni säilyttää puhtaan pöydän. Palaan lukemaan sanasi tarkemmin luettuani itse kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiinnostavaa! Oletko niin ystävällinen, pyydän, että vinkkaat minulle, kun olet tehnyt kirjasta jutun. Seuraan 300 blogia ja en aina pysy kärryillä...

      Juu, jatketaan sitten, kun olet lukenut.

      Poista
    2. Kyllä tulen mieluusti vinkkaamaan luettuani kirjan. Tässä vaiheessa tekee mieli ihan uteliaisuudesta kysyä, kumpi Maarian aiempi kirja oli sellainen, josta en tajunnut mitään (luin noista kommenteista tästä)? Minähän en ole aiemmin lukenut Maarian kirjoja (blogia kylläkin) eli tämän kirjan kanssa menee Maaria-neitsyys ;)

      Poista
    3. Pakko tunnustaa, että en muista kumpi se oli. Sen alku oli sellainen, että siinä on toimisto, jossa työntekijät voivat tietokoneen joitain nappuloita painelemalla poistaa epämieluisia ihmisiä elämästä tms. Siis en ymmärtänyt siitä mitään eli se oli minulle liian 'ufoa'. Lähetin kirjan osin luekmattomana eräälle toiselle kirjabloggaajalle. Olisikohan se ollut Silja ja Mai...Helmi-Maaria takuulla muistaa, sillä meilasin hänelle, että en saa kirjan ollenkaa tarttumapintaa.

      Minä odotan;-)

      Poista
    4. Se oli Minä rakastan sinua nuori mies, josta et saanut otetta :)

      Mutta Leena...arvostelusi on saanut minut humisemaan koko viikonlopun ajan. Olen taivaissa, kiitos :) Tämä on yksi syy, miksi kirjoitan vaikeuksista huolimatta. Että joku toinenkin riemastuu kuin vain minä itse sanojeni ulottuvuudesta.

      Poista
    5. Helmi-Maaria, ai se oli se...;-) Kiitos,

      Olet tarinallasi ansainnut huminan ja taivaan, ole hyvä!

      Olet räjähtävä, ennalta-arvaamaton pakkaus, jolta voimme odottaa ihan mitä vain;-) Olen edelleenkin vaikuttunut!

      Poista
  12. Osuvasti kirjoitettu :) Sain juuri postattua Pintanaarmuista (käy kurkkaamassa jos kiinnostaa) ja syöksyin samantien lukemaan arvostelusi, tiesin kyllä, että pidit tästä (luin Pisaraisen blogista tuuletukset). Pidin Siljasta ja Maista (vaikka osa jäikin arvoituksen verhon peittoon) sekä Minä rakastan sinua nuori mies -kirjasta, mutta Pintanaarmuja on ehdottomasti näistä paras!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, kiitos. Tulenkin heti lukemaan. Ja tietysti kiinnostaa, kiitos että vinkkasit, kunpa muutkin.

      Minä yritin sitä 'nuorta miestä' enkä tajunnut mitään;-) Kehtasin hyvin sen Maarialle kertoa, kun en muuta voinut.

      Poista
  13. Olen lukenut Pintanaarmut, julkaisen siitä postauksen tänään ja linkitän tämän tekstin, Leena. Miksi uskon, että pitäisin enemmän Minä rakastan sinua nuori mies -romskusta? Vahva oli tämäkin, mutta tarina jäi etäälle, vaikka rakastankin laillasi tummia tarinoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tulen lukemaan. Kiitos kun ilomoitit, olen nyt niin monen asian sumpussa, että et uskokaan...En kerro blogissani aina ihan kaikkea, vaikka niin ehkä luullaan;)

      Voi kulta sinä,tämä on taidokas, mutta takuulla jollekin rankka. Minä olen niin myyty tämän kirjan rohkeaan tarinaan sekä kieleen. Kätilö oli elämäni juttu, joten vertaa siitä;) En pidä laimeasta proosasta...

      Eihän ole paha, että vaikutumme eri kirjoista. Jos se 'nuorimies' oli se kirja, jossa niitä epämukavia ihmisiä näppäiltiin tietokoneella toimistossa pois olemasta, niin minä en ymmärtänyt siitä yhtikäs mitään eli ei mun juttu. Senkin tohdin sanoa Maarialle. Pakkohan se oli. En halunnut edes lukea sitä loppuun.

      Minulle tämä tarina tuli liki, mutta en voi sitä tässä kertoa. Ehkä osaat lukea rivien välit, jos kerron, että 'siellä osin olen ollut minäkin'. Onneksi osasin lähteä.

      Niin, olenkin ajatellut, että olet tummien tarinoiden ystävä. No, tämä tarina ei vain sitten ollut sun tarina. Älä välitä.

      Poista
    2. PS. Minulle tämä kansi on sekä ihana että kauhistus. En voi oiken sillä hypettää, kun se on aika raju. Kaikki eivät pidä etc.etc.

      Poista