torstai 21. elokuuta 2014

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä - Romaani rakkaudesta

Ester meni aivan voimattomaksi katsoessaan Hugon liikkeitä ja ajatellessaan, miten aistillisen täytyy olla jokaisen, joka näkee kauneutta sateessa seisovissa ihmisissä. Eikö hän ollutkin koko elämänsä etsinyt juuri sitä?

Lena Anderssonin teos Omavaltaista menettelyä – Romaani rakkaudesta (Egenmäktigt förfarande – en roman om kärlek, Siltala 2014, suomennos Sanna Manninen) pyöri sitkeästi, kuin jotain viestien, luettavien kirjojen pinossa yöpöytäkirjahyllylläni. Otin sen sijaan kuitenkin lukuun erään kauan kaivatun romaanin, todellisen tiiliskiven, mutta jokin häiritsi keskittymistäni: Kuin kärpänen olisi surissut ja halunnut herätellä minua. Tartuin sitten Anderssonin teokseen lukeakseni ensimmäisen ja ehkä vielä toisenkin sivun ja kun pääsin tähän

Kun Ester Nilsson oli kahdeksantoistavuotiaana ymmärtänyt, että elämän perimmäinen tarkoitus oli tylsyyden torjuminen, ja tähän pyrkiessään löytänyt omin päin kielen ja ajattelun, hän ei ollut sen koommin ollut tyytymätön, tuskin edes alakuloinen. Hän jatkoi uutterasti maailman ja ihmisten ominaislaadun tutkimista. Filosofian opinnot...

ja tähän

Esterhän karttoi tylsyyttä, oli aina karttanut. Hän kärsi mieluummin kuin ikävystyi, oli mieluummin yksin kuin puhui joutavia seurassa. Ei hänellä ollut mitään jutustelijoita vastaan, he vain veivät liikaa voimia. Joutavien puhuminen...

luin kunnes kirjan viimeinen sivu oli luettu eli sudenhetkeen. Sille ei vain voi mitään, että jotkut kirjat ovat kuin itselle tarkoitettuja tarinoita, vaikka lopulta Ester tarjosi minulle lukijana paljon enemmän uteliaan tarkkailijan kuin häneen samaistuvan henkilön roolia. Samaistumista koen vain tuossa, että olen jo teinistä miettinyt liikaa elämän tarkoitusta ja kun siihen uppoaa oikein syvälle, tajuaa jossain vaiheessa, että ainoa keino selviytyä on torjua tylsyys ja mikään muu ei siinä auta niin hyvin kuin kirjoittaminen, lukeminen ja suuri intohimo. Niistä kaikista kertoo Omavaltaista menettelyä. Ja miten se sen tekee, on miltei uskomatonta: Kirja on sitaattijuhlaa, se kertoo maanisesta rakkaudesta ja rakkauden moraalista sekä sen puutteesta, rakkauden itsekkyydestä ja ennen kaikkea tietysti siitä, millaiseen omavaltaiseen toimintaan saatamme pudota kuvitellessamme olevamme syvästi rakastuneita ja luullessamme intohimon kohteen olevan samassa tilassa ja ellei hän ole, katsomme hänen olevan sen meille siitäkin huolimatta velkaa.

Erittäin tyylikkäästi tarinan juoni on kuulaan selkeä ja henkilöitä vähän, jolloin sanoman syvyys korostuu. Ester Nilsson on runoilija ja esseisti ja käy täyspäisestä hyväuskoisessa maanisuudessaankin. Hän on vakituisessa parisuhteessa, mutta siitä hetkestä kun hän tapaa taiteilija Hugo Raskin, saatuaan toimeksiannon tehdä tästä esitelmän, kaikki muu katoaa ja mikään entinen ei ole enää mitään. On vain mies, joka on hänen ihmisparinsa. Mies, joka näkee kauneutta sateessa seisovissa ihmisissä. Mies, jolle mikään pieni ja arkinen ei ole mitään, kuten ei Esterillekään. Ester jo kuin elää heidät parina, jotka ovat ainoat ymmärtämään toistensa ylevää syvällisyyttä, sillä mikä onkaan tympeämpää kuin puhua joutavia pinnallisessa seurassa, jos voi sen sijaan jakaa elämän älykkään miehen kanssa ja tietää ikuisesti kuuluvansa hänen kanssaan yhteen.

Mikä sitten olisi tämän herkullisen tarinan sanoma? Vaikka tämä:

Älä uskottele toiveikkaalle mitään, minkä takana et seiso!

Hugo Rask rikkoo kuitenkin tätä sääntöä, sillä tajuamattaan tai tahallisesti, hän harrastaa Ester Nilssonin kanssa lihallista yhteyttä yhtä kertaa enemmän, jolloin toiveikas saattaa katsoa jonkinlaisen esisopimuksen laadituksi, kuten tekee tarinan Ester. Hienosti Andersson rakentaa Esterin persoonaa niin, että vaikka koemme osin farssin piirteitä, voimme myös ymmärtää Esteriä ja mikä tärkeintä: Ester saa säilyttää arvokkuutensa. Hän pääsee jopa koston makuun, jolloin löytää Hugon vähäpätöisyyden ja ryhtyy tietty toimiin saattaaksen asian muidenkin tietoon. Hugon suojus kuitenkin kestää, sillä hänellä on avustajajoukkonsa ja ennen kaikkea outo piittaamaattomuutensa, jossa hän jopa valehtelee sekä leikkii kissa ja hiiri –leikkiä, maailman julminta parisuhdepeliä, jossa toinen vetäytyy, kun rakastunut lähestyy, mutta alkaa houkutella, kun loukattu olisi jo ymmärtämässä vetäytyä. Ester ei ole tyhmä, sitä hän ei ole, joten hän olisi ymmärtänyt ellei hän olisi ollut niin täynnä tuskaa, pettymystä, kiukkua, sanoja, toivoa, epätoivoa, että hänen mahdolliset havaintonsa jäivät tämän kaiken varjoon. Hugon lainatessa hänelle DVD:n, miten se olisikaan voinut olla mikään muu filmi kuin Kaasuvalo! Hugo on vallankäyttäjä. Hän on jättäjä, joka on valmis. Mutta hän on valmis, kun hänelle niin sopii!

Viiltävän älykästä ja oivaltavaa!

Voimakas ahdistus kesti muutaman päivän. Ester virui uuden asuntonsa lattialla ja uikutti.
Sitten yhdessä yössä tuli muutos, puut suhisivat uudella tavalla, ilmassa oli unohtunutta kirpeyttä. Syksy oli lähettänyt ensimmäisen tunnustelijan.


....harmoniset kotiutuisivat kesäpaikoistaan ja yksinäiset olisivat taas vähemmän yksinäisiä.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kaisa ja Suketus

30 kommenttia:

  1. Tämä oli siinä ja siinä lainaanko, mutta sitten jokin siinä potki vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, nyt kipin kapin: Lupaan, että pidät! Olin jo kirjoittamassa, että 'tässä eräs Finlandia-ehdokkaista...', kunnes tajusin, että kyseessähän on ruotsalainen kirjailija.

      Poista
  2. Minäkin pidin tästä. En välttämättä pitänyt Esteristä, hänhän ei ole kovin ihana. Mutta pidin siitä, kuinka tarkkanäköinen ja terävä kirjoittaja Andersson on, kuinka lempeä ja hieman ilkeäkin hän on ja miten tuollaisia estereitä on takuulla olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, suurenmoinen yllätys! Minä sekä pidin että en Esteristä, sillä olihan hänelle omasta mielestään uskottavaa ja perusteltua motiivia;) Sopivasti ilkeä! On sekä estereitä että hugoja, sillä aina riittää niitäkin miehiä, jotka katsovat että rakastelu jonkun toiveikkaan kanssa on kuin vessassa kävisi. Herkullinen aihe ja tyylikäästi kerrottu.

      Poista
  3. Minä pidin tästä kirjasta paljon. Samaistumisen kohteita en lopulta löytänyt mutta ihailin Anderssonin teräväkatseisuutta, joka sai moneen otteeseen nyökyttelemään tietävästi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiva kuulla. No mulla on ihan sama kuin Esterillä tuo, että en kestä tylsyyttä;) Jo nuorena havaitsin, että hyvä lääke siihen on lukeminen. Sen sijaan kyllä Anderssonin teksti ihastuttaa kaikkineen. Viiltävän tarkkaa näkemistä. Tulen lukemaan sinunkin arviosi tästä, kun kohta saanen hiukan rauhaa...

      Poista
  4. Tämä on lukuvuoteni huippuja, hullaannuin aivan täysin, vaikka Ester onkin niin sekaisin ja kaikkea muuta kuin esikuvaksi sopiva... paitsi toki sillä tavalla, että on fiksu ja pärjäävä nainen, kunnes...

    Tämä on pienestä mitastaan huolimatta aivan mainio, kokonainen, ehjä. Ja minustakin tässä on niin hienoja ajatuksia ja lauseita, että koko kirjan voisi vain siteerata suoriltaan. ;)

    Ihastuin myös kirjailijaan, jonka sain tavata kustantamon illanvietossa. Älykäs, charmantti, upea nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, samaa mieltä. Mikä onnettomuus oli liki, kun en tätä meinannut tajuta, mutta onneksi, onneksi lukaisin vähän alusta ja sitten se olikin menoa.

      Tämä kirja jää itselle ihan jo ajatuksiensa takia. Olisin niin ha,lunnut kirjoittaa tästä kaiken kaikille;)

      Kadehdin, kadehdin! Täältä ei lähdetä Hesaan muutaman tunnin takia. Olen kirjamessuilla aina koko viikonlopun, joten siinä mun kirjalliset riennot. Anderssonista arvaa, että kaikki nuo määreesi ovat totisinta totta. Käyn ajalla lukemassa muiden arvioita tästä eli olen tulossa heti kun ehdin.

      Poista
  5. Minä taas jopa eläydyin Esteriin, koska olen tuntenut parikin tuollaista hugoa, joka käyttää toisen (minun raukan silloin aikanaan) rakastumista hyväkseen, mutta ei anna itse suhteelle mitään muuta kuin sitoutumiskammoisuutensa. 70-lukuhan vilisi näitä tyyppejä.
    Kuka nyt ei olisi joskus rakastunut yksipuolisesti! Kun on kova tarve rakastua, sitä haluaa tehdä kohteestaan Sen Oikean, jolloin ei näe toisen vastahakoisuutta. Kostonhimohan siinä iskee sitten kun silmät aukeavat. Minä näen tämän kirjan Anderssonin kostoniskuna hugoille. Hähää, siitäs saatte te pinnalliset donjuanit! Katsokaa nyt, miten ällöttäviä olette!

    Mutta hei, voisko tämä asetelma olla toisinpäin? Nainenhan on ollut perinteisesti se, joka odottaa, soittaako mies, onko hän oikeasti kiinnostunut jne, mikä tuo hänelle suhteeseen jännittävää odottamista ja romantiikkaa. Onko naishugoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, minulla on eräs tuttavakin, joka on ihan Ester ja voisihan tämä samiastuminen kohdata minuakin, mutta kun intuitioni paljastaa minulle tämän maailman hugot. Voimme siis hyvin mukanaelää, miten Ester koki Hugon kohtelun. Niitä oli, mutta kun olin itsekin sellainen, että ajattelin haluavani olla vain vapaa ja villi, joten mikä minä olen mitään sanomaan;)

      Voit olla varma, että muistan ja tiedän mainitsemasi tyypit!

      Haistakaa pität kaiken maailman auervaarat! Minua naurattaa, kun R. kutsui yhtenä päivänä yhtä nuorehkoa miestä, jota minä kehuin, 'sellainen tyypillinen aurevaara!' Olisikohan ollut ilmassa pientä mustasukkaisuutta...;)

      Sinä se osaat ja uskallat ja keksit! Koska en itse pyöri iskumarkkinoilla, ei ole tämän päivän otantaa, mutta ne sinkkuystävät naisista, jotka minä tunnen ovat olleet liikkeellä tosimielellä. Toisaalta silti uskon, että on naishugojakin, mutta suurinta osaa hugoista uskon edustavan juuri miesten. Sivulta kuulee kaikenlaista ja joskus olen ollut ihan pöyristynyt, vaikka olenkin niitä villejä kukkaislapsia, jotka entisetään villiintyivät e-pilleristä.

      Jos minä olisin ollut Andersson olisin takuulla mokannut tämän kirjan kirjoittamisen niin, että olisin kirjoittanut koston suoritetuksi. Tässähän Ester ei saanut kostoaan julki. Tavallaan se jätti kihelmöinnin päälle ja sen faktan, että näinhän se menee tosielämässäkin.

      Marjatta, en usko, että nainen enää mitään odottaa, vaan on aktiivinen tekijä. Ainakin minä olen jo kohta 30 vuotta ollut todellinen avioliittomme primus motor. Sillä sekunnilla kun katseeni yhytti ylitse väen R:n silmät, kumahti kello ja R. väittää, että hän näki sen mun slmistä...Siinä karjalaislikka vei hämäläistä ja lujaa. Eikö olekin eri asia olla aktiivinen ja toimija kuin olla hugo. Hugot käyttää ja jättä, mutta monet aktiiviset naiset voivat löytää elämänsä onnen kun kulkevat aistit auki eivätkä he sitten sitä armastaan mihinkään hylkää.

      Voi ja voi, tästä olisi herkullista jatkaa vaikka kuinka, mutta kahdestaan vaikka viinin äärellä...;)

      Poista
    2. Joo, aktiivinen on eri asia kuin tämmöinen psykopaattinen kiusaaja- Hugo! Olen lukenut, että 80 prossaa psykopaateista on miehiä - naiset tosin jäävät kai paljolti toteamatta, kun osaavat olla niin juonia ;)

      Juu, juu villejä oltiin silloin vapautusliikkeiden vuosikymmenellä! Suuri, riehakas seksuaalinen vapaus koitti, kun keksittiin The Pill. Joskus se vapaus oli melkein pakkoa, kun kieltäytymiselle ei muka ollut mitään syytä. Sittenhän se tilanne rauhoittui vähitellen ja ymmärrettiin, että sitä voi tutustua muullakin tavoin kuin petissä. ;)
      Mutta Hugohan ei vietellyt Esteriä, vaan päinvastoin pihtaili ja piti odottamassa. Ei ollut ihan tavallinen tyyppi tämä Hugo, vaan henkinen hyväksikäyttäjä ja julmuri!

      Poista
    3. Marjatta, minä uskon tuohon 80 prosenttiin! Kirjoitin jsut jonkun blogiin tästä kirjasta, että oi miksi meillä on punkkeja, hirvikärpäsiä ja hugoja!

      Oi se niin hullua aikaa, että koska en ole Tytti Parras, en tohtisi ikinä kirjoittaa, mitä kaikkea silloin. Ja yhtä lukuunottamatta me kaikki vielä riekumme täällä siitäkin porukasta, joten hämmentävää muistelemista riittää. Mutta kun katselin Jojon kirjoittajaa siinä meidän kahvipöydässä, päätin, että vielä minusta tulee kuin Parras -monessa. Muistan aina, miltä hän näytti minusta, joka olin silloin vielä kiltti, villiä tulevaisuutta vasta aavisteleva ja kaikki Tytissä oli minulle kehoitus elää tulevat vuodet sataa ja sen tein. Tytti oli kaunis. Onkohan äiti takavarikoinut multa Jojon...

      Hugo oli vähän sellainen PR...enkä muuten sitten selitä tuota kirjainlyhennettä ellet tajua;) Hän oli minustakin tarkoitushakuisesti julma.

      Poista
    4. Juu, juu, hoksasin. PR ja Hugo ovat samiksia. PR:stä ei edes tarvitse toisten kirjoittaa kirjaa, hän paljastaa itse itsensä!

      Minulla on hyllyssä Jojo. Kävin juuri nostamassa sen pöydälle uudelleenluettavien joukkoon. Totta puhut, mahdottoman kaunis nuori nainen siinä takakannessa, samaa villiyttä kuin Brigitte Bardotissa, mutta sielukkaampana.

      Poista
    5. Hyvä sinä! Kuvittele, kun oli viime vai edelliskeväänä Jyväskylän kirjamessut, päätin mennä tapaamaan Katja Kettua ja samalla myös Sonja Lummetta, joka katjaa haastatteli. Tarkistin, että ei mitään mahdollisuutta törmätä PR:n kanssa, sillä hän samaan aikaan eri lavalla. No, ryntäsimme sinne viime tipassa ja minä jo juoksin paljon edellä kun ovessa törmäsin ulos tulevaan liian paksuun mieheen...hetken väläys ja kaamea tilanne oli ohi. R. tuli takaa nauraen ja hoki, että 'ei voi olla totta'. Katsos olin niin vakuuttunut, että tämä ei ole mahdollista. En niin, että katuisin tai peruisin, mitä olen kirjoittanut, mutta minulla on omat syyni ja kyllä hän ärsyttää aika monia todella rajusti. Ja myös miehiä! Niinpä, joku toimittaja kirjoittikin,e ttä kun PR kirjoittaa jostain elämäkerran, hän kirjoittaa yli puolet itsestään;)

      No oi ja voi. Mun pitää se yrittää saada kirjastosta. Olisi kiva nyt lukea, mikä silloin oli niin tabu ja mikä villitsi.Hänen pitkät tummat hiukset, jakaus keskellä päätä, vahvat kajalit, suuret kauniit silmät, kunnon suu, ei mitään viivaa...Tapaamisestamme 3-4 vuoden päästä menin jo aika lujaa ja hiukset olivat puoliselkään, mutta vaaleat, kajalit vahvat ja jakaus keskellä päätä. Oi Jojo! Miksei kukaan kerro mitä kuuluu Parrakselle...Olen kyllä nyt vähän kade, että sulla on oma Jojo.

      Poista
  6. Kirjoitit tästä niin hyvin Leena,että tekee mieli lukea.Laitan korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, voi Luoja, et tiedä, mikä kirja;) Odota joulupukkia!

      Poista
  7. Ymmärrän täysin, miksi teokseen rakastuit. Itse nihkeilin syystä jota en nyt tähän hätään muista, mutta hieno romaani tämä oli - kertakaikkiaan! Nyt on muuten Teräs valmis!

    ♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, uskon sen;) Minä jotenkin tajuan, miksi et...

      OK, olen tulossa.

      ♥♥♥♥♥

      Poista
  8. jatkokin tulossa tähän palkittuun kirjaan: Utan personligt ansvar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, juu, jossain blogissa siitä jo kuulin. Aion ehdottomasti lukea.

      Poista
  9. Hitsit, mä en enää pysy perässä sen listan kanssa, jonka olen luonasi laatinut. Tässä saas yksi, jonka uskon hehkuvan syvästi sylissäni.

    Voih.. nyt on pakko ottaa jokin turha toimenpiden pois päivistä, jotta pääsee lukemaan enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, luin tämän yhdeltä makuulta, vaikka aloitin illalla. Minun mielestäni tämä on sinulle must. Osaat hykerrellen nauttia kirjan terävyydestä ja tuntea myötätuntoa tämän maailman estereitä kohtaa kuin hieman harmsitua hugoille.

      Tämä olisi ollut sinulle tänään täydellinen kaakao-,viini- palkitsemisiltaasi.

      Poista
    2. No niin, bongasin tämän yhden kirjaston hyllystä, 14 vrk lukuaikaa. Huomenna käyn hakemassa kirjan, eli voipi olla, että viikonloppu sujuu sittenkin hienosti.

      Van Houten meinaa loppua kesken, ja vaikka taivas näyttää kohta repeävän, niin kauppaan täytyy lähteä. Samalla voin ostaa varmasti jotain suklaatakin ;-)

      Poista
    3. Birgitta, upeaa: Lupaan kiinnostavaa lukuelämystä.

      Se on just sitä parhautta, aikuisten kaakaota, lohtua kaikkeen. Äläs nyt, kun just meinasin sanoa, että kaakao vastaa suklaata;) Olen vain kade, sillä olen kieltänyt itseltäni suklaan toistaiseksi. Kaakao on sallittujen listalla. Onneksi.

      Poista
    4. Hitto mikä teos. Luin kolmella istumalla kirjan ja hykertelin ja kiemurtelin. Tiedän millainen tuo huuma jossa Ester eli on, mutta minä sain omani, sillä hän huumaantui samoin. Jotenkin en osaa ajatella, että Hugo olisi ollut ihan kusipää, vaan sellainen konflikteja pelkäävä tyyppi, joka ei halua ongelmia, mutta ei kuitenkaan halua päästää irti kun toinen haluaisi jo luovuttaa. Jotkut vain pitävät kovin omasta hovistaan.

      Anderssonin kieli oli todella hienoa. Teksti kulki sujuvasti ja vain pari pientä kohtaa sai minut katkaisemaan silmän kiihkeän liikkeen. Luin miehelle ääneen osaa tekstistä (sen laittaessa keittiössä ruokaa -ihana tyyppi). Se kohtaus, jossa Ester miettii Hugon luona aamiaistaan syöden lehtipinoa ja sitä miten paljon joku lykkää asioita tehdäkseen niitä joskus, oli kuin meidän elämästämme. Minä haluan "turhasta" eroon, enkä halua kerätä tekemättömien asioiden pinoja. Mies taas on kiinnostunut niin monesta, että kasoja syntyy joka paikkaan, ja tuskin hän koskaan ehtii niitä käydä läpi. Ei edes silloin joskus eläkkeellä ;-)

      Meille maailman Estereille toivon kuitenkin rohkeutta irrottautua toisen egosta, nostaa kytkintä ja aloittaa taas oma elämä ja oikeat nautinnot =)

      Poista
    5. Birgitta, mitä minä sanoin;) Sen me tiedämme, mitä on, kun joku vie täysin jalat alta, emme näe kuin Hänet ja Hän on ilma, jota hengitämme, mutta onneksi meille kävi paremmin kuin Esterille. Hugo on tietyllä tavalla pelimies, mutta ei minuun vetoavalla tavalla ollenkaan. Pidin häntä kaikesta huolimatta hieman 'lyhyeänä' eli pinnallisesti älykäs, sillkoa sisältä. En siedä kavereita, jotka eivät uskalla käydä päin tulta/intohimoa/konflikteja. Pitäkööt hovinsa;)

      Anderssonin kieli on mielettömän vievää. Minä samoin luin osan ääneen R:lle, mutta hän aikoo silti lukea kirjan ihan itse kokonaan.

      Voi kauheeta...minä tunnistan miehessäsi samanlaisen sielun;) Nykyään piilottelen lehtileikkeitä ja lehtiä, jotka pitää ehdottomasti säästä. Niissä on kuitenkin EHKÄ jotain tärkeää. Minä olen kiinnostunut melkein kaikesta - myös. Toisaalta minulla on kaipuu minimalismiin eli kun alan karsimaan eli saan 'nyt tehdään tilaa' kohtauksiani, R. pelästyy. Meillähän on se huonekin, jonne ei saa tulla yhtään tavaraa yli sovitun määrän: Siellä lepuutan välillä miletäni. Ilmankos meidän vieraamme nukkuvat niin hyvin kun se toimii myös vierasmakkarina;)

      Me olemme 'minä itte', mutta suloisessa symbioosissa ihmisparimme kanssa. Näin toivon. Minua odottaa nyt puusavottapäivän jälkeen se kuohari coolerissa saunan lauteilla ja usko tai älä. lasit lauteila ovat Villeroy&Bochin! Arjen luxusta sinulle myös♥

      Poista
  10. Vau mikä arvio, kiitokset! Tekstisi vie mennessään ja houkuttelee minua tarttumaan kirjaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ole hyvä ja kiitos.

      Toivon niin saavani lukea arviosi tästä kirjasta, joka yllätti minut täysin ♥

      Poista
  11. On se laadukas pieni kirjanen, jonka lukemisessa ei kauan nokka tuhise. Joku yllä kyseli, missä olisi esimerkki päinvastaisista sukupuolirooleista kuin tässä. Sehän on kuin onkin olemassa: Sinuhe ja Nefernefernefer.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, hienoa tekstiä. En varmaan osannut yhdistää, unohdan nykyään vaikka mitä kiitos liian lukemisen;) Olet aivan oikeassa ja hiffasin heti, mistä sinä sait tuon yhteyden;) Tässäkin surisevat kärpäset, minulle, Sinuhessa muistin varalla: "Puheesi on korvissani kuin kärpäsen surinaa."

      En ole vielä tässä elämässä lukenut Sinuhea parempaa teosta....

      Nefernefernefer

      Poista