perjantai 26. lokakuuta 2018

Ensilumi ja viikonloppua!


Eilen satoi ensilumen. Tunsin jo illasta lähestyvän lumisateen tuoksun...


Lyhtykoiso on ihastuttava lokakuunkin väri-ilo. Eikä leviä kuin mieletön, vaikka joku on niin sanonut. Kunpa leviäisikin!


Alapuutarha siivotaan huomenna kesäkalusteista ja callunat siirtyvät terasseille.


Varjoliljojen talventöröttäjät ovat suorastaan kuvauksellisia. Kesäkuvia aika uudesta varjoliljainnostuksestani jutussa Kukkia keskiviikolle


Kartiovalkokuusitarinaani seuranneet ovat huomanneet, että mahtava mörrimöykky takana vain leventyy, kun taas edessä oleva paljon nuorempi saavuttaa sitä korkeudessa kapoisena. Olisiko jo vähän pidempikin...Huomatkaa Lumimiehen kuusiaita. Se on aika pitkä ja just leikattu.


Syyshortensia rakkaani 4-ever♥ Tänään oli proosallinen päivä eli piti hakea Helsingistä ihan oikealla osoitteella lähetetty paketti Vaajakoskelta, eikä ollut ensimmäinen kerta, kun pakettia haetaan ympäristökunnasta, milloin mistäkin. Piti lounastaa jossain, mutta ei löytynyt mieleistä, joten päätimme tyytyä ostamaan lohta eli sitä nyt vaihteeksi uuniin kera babypinaatin ja pippuri-sitruunakerman, ehkä huomenna. Sunnuntaina grillaamme jotain hyvää ja tänään nautimme karjalanpiirakoita, isot teet ja rahkapiirakat. Karkkeina on kulhossa pieniä tarhaterttutomaatteja ja tietysti tv-sarjalle valkohomejuustoa ja rypäleitä, mutta se on huomenna. Lumimies on nyt pelaamassa korista...Jos haluatte tehdä viikonlopuksi jotain oikein, oikein hyvää, valmistakaa tätä Kuka on maistanut ja on meille tulossa, ehdottaa, että 'eikö voisi saada sitä erityisen hyvää lohilaatikkoa...' No varmasti saatte, mutta isänpäivänä teen perinteisesti gulassin, joka nappaa jo pullon punkkua!


Sininen terassihortensia ruukussa on nyt purppuraa ja vielä tänäänkin voi lumessa kauniisti.

Ostin synttäreitä ja joulua ajatellen joitakin Ilonan kortteja, sillä niitä on vaikea vastustaa. Taidan postata myöhemmin omat suosikkini. Huomasittehan, että arvontaan on tullut mukaan lisäkappale Ilonan joulukirjaa sekä ehkä vielä yksi yllätys myöhemmin.

Ensilumen viikonloppua teille kaikille♥

Love
Leena Lumi

20 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita lumikuvia! Nyt tännekin saatiin pikkuisen lunta ja jännä nähdä miten paljon sitä tulee aamuun mennessä.

    Kiitos lohilaatikon ohjeesta, aivan varmasti maistuvaa ja kokeilun arvoista. Kävisiköhän siihen kylmäsvulohi, sitä on pakastimessa kun mies osti liikaa?!

    Ihanaa ja lumista viikonlopua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos! Teillähän on aina ennen meitä jo lunta...ehkä saitte lisää. Meillä satoi ainakin vuorokauden.

      Se on liian hyvää enkä kyllästy siihen ollenkaan. Olen vain iloinen, että kaikki siitä tykkäävät, saan sitten itsekin. Isänpäivänä toki punaista lihaa. Sitä en tiedä, mutta ole tarkkana, että muistat sen sitruunan kuoriraasteen. Se jäi meillä kerran pois, ja mikä ero. Lisäsin nestettä 0.5 dl ja yhden kananmunan sen myötä, tulee kosteampaa. Päälle voinokareita ja vähän painellaan kerran paistamisen aikana. Se ei saa kuivua, mutta sinähän homman osaat.Valmista kun muna maito hyytynyt. Se on vieläkin parempaa seuraavana päivänä! Kuvittele, olen tehnyt sitä muutaman kerran täällä ja sitten on ajettu länsirannikolle. Olen tehnyt myös siellä ja opettanut äidille ja siskolle. Käytämme rasvaista merilohta. Ja aina puristamme sitruunaviipaleista mehua päälle. Ei yhtään outoa kun on maistanut.

      Kiitos samoin sinne♥

      Poista
  2. Oi ihanaa, teillä on satanut ensilumi!
    Kaunista, lumista viikonlopua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tämä on ihanaa!

      Kiitos ja toivottelen ensilunta sinullekin♥

      Poista
  3. Ai miten ihanat ensilumikuvat! Täällä on öisin ollut pikkupakkasta ja kuu mollottaa upean näköisenä taivaalla, mutta lunta ei vielä ole tullut (vaikka eikös sitä ihan uutisissakin luvattu ;-)). Odotan jo niin kovasti valkeaa maata :)

    Aivan mahtavaa viikonloppua teille. Ruoka ja seura on täydellistä ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos. Kyllä sen täytyy tulossa olla. Minä voisin sen haistaa: Olen lumen suhteen kuin vihikoira:) Uutisissa teillekin luvattiin lunta.

      Kiitos samoin teille♥♥ Luonnollisesti:)

      Poista
  4. Ihanaa lunta!! Täällä ei vielä lunta ole näkynyt....eräs päivä tuli kunnolla rakeita, mutta pian nekin suli pois..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, eikö vain! Varmaan lumi on teille jo matkalla. Mukavaa viikonloppua♥

      Poista
  5. Täällä ei lunta ole vielä näkynyt. Siksi yritämmekin patistaa itseämme vielä haravoimaan. Enimmät saatiin kyllä haravoitua jo keskiviikkona, mutta vielä on tehtävää jäljelläkin. Sitten saa lumi ja talvi puolestani tulla. Valkoinen marraskuu olisi helpompi kestää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, kuulin Meriltä, että ei, mutta uutiset lupasivat sinnekin lunta. Kaikkea ei ikinä pysty haravoimaan: Esim. kurtturuusut ja talviomenapuu helposti pudottavat lehtensä vasta lumille. Lintujen ja kauriiden ruokinta aloitettu ja tietty oravat. Marraskuu on tilaisuus ja mahdollisuus. Eikä maa martona makaa, vaan sieltä voi pilkistää vaikka mitä. Ja on aika kääriä pieniä paketteja, kutsua ystävä visiitille ja nautiskella lähestyvästä joulukuusta ja joulusta.

      ♥♥

      Poista
  6. Teille on jo satanut ensilumi, etelässä sitä vasta odotellaan. Rauhaisaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, mutta eteläänkin luvattiin:) Tyttäreni valittaa siellä, että 'kylmä'...No, meren rannalla usein on.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Ihastuttava postikorttimaisema!
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, joka tosin aiheuttaa paljon työtä, vaikka sitä ei näistä kuvista uskoisikaan. Kiitos.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Oi miten paljon lunta. Täällä lasten kanssa kuumeisesti odotellaan ensilunta, mutta vielä ei ole sadellut. Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, eikö vain! Lapset ja lumi, koiruudet ja lumi, ne ovat niin yksi yhteen. Muistan vieläkin kaksikerroksisen lumilinnan pihallamme ja siellä me sitten istuimme lasten kanssa kaakaolla. Kiitos ja mukavaa viikonlopun jatkoa<3

      Poista
  9. Oi kun teille on tullutkin paljon lunta, mutta hei upean näköistä.

    Ihanaa sunnuntaita Leena halausten kera. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, eikö vain!

      Kiitos ja ihanaa viikon jatkoa sinulle kera halien♥

      Poista
  10. Ihastuttavat lyhtykoisokuvat! Sopivat hienosti halloveeni-aikaankin, meilläkin tuli lunta, mutta on luvannut taas lämmintä, toivoisin että pakkaset jatkuisivat, eikä tulisi mitään hiivatin kesäkeliä enää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja Viirret, kiitos. Niin minustakin ja just tuo väri kohta saapuvassa marraskuussa. Meillä tänään niin jäätävää, että pirtti paras paikka on ja takassa on tuli. Paitsi aamulla vein mustarastaille kolmea sorttia ei jäätynyttä syötävää ennen kuin maistoin pisaraakaan suklaakahvistani:)

      Poista