Ihania uutisia, ihania uutisia!

Nyt on niin, että meistä on tulossa Oma&Opa tai sitten nonna/mumma ja nonno/ukki♥ 

Tuo pieni paketti tuossa kummitätinsä sylissä ja Annin ihmeteltävänä, oli ihan vasta juuri vauva...

Tämmönen suloinen nyytti♥ Rakkauspakkaus, joka sai kaikki hymyilemään♥

Hän oli jotenkin meille niin suuri ihme...

Ja nyt meidän bambina odottaa vauvaa♥ Vaavi on nyt kukkakaalin kokoinen. Olemme tunteneet suuria tunteita, sen vakuutan! 

Pitäneet vauvapalaveria vanhan omenapuun varjossa ja suunnitelleet...lastenhuonetta. Päättäjä on nyt kuvaamassa, joten ei näy. Vauvanhuoneeseen satavuotiaan talon yläkertaan on tulossa kaikkea ihanaa, mutta saan paljastaa vasta tämän ja se huone ei ole vielä valmis, mutta suunnitelmat ovat::

Vaavia odottaa ainakin karusellisoittorasia, jossa pienet hevoset...

Ensimmäiset vauvanvaatehankinnat tein Lohjalla kesähelteillä. Kaksi erikokoista pukua, joissa pitkät hihat ja kuvat ovat kettua, karhuja...Ja toinen on ensi suvelle ja sen sisällä on silloin pikkuinen ihme, jolla on jo oma nimikin ja persoona. Ensimmäiseksi tuleva äiti pyysi Tiiitiäisen satupuuta ja saakin omansa, jossa lukee ensi kansien välissä: Merin ihan ensimmäinen kirja, jonka äiti osti hänelle heti kuultuaan odottavansa vauvaa. 

Ja muumipuku on ihan must. Ensikengät jo lähtivät. Merin hyvät popot, joilla oli reissattu Saksassa ja opittu kävelemään Zürichissä. 

Vauva syntyy kun...

ja kun...

ja kun koverramme Halloween kurpitsoita...

ja kun muumilaaksossa on satanut jo ensilumen.

Reima, ihan tosi: Ollaanko me valmiit tähän? 

Leena, meilt ei kysyt mitää ja me ollaan valmiimmat ku ikän!

Ihanaa odotusta Meri&Sami♥ 

vauvaterveisin

Nonna&Nonno

Linka Neumann: Norjalaisia villapaitoja 2

Tiedän lukijoissani olevan intohimoisia käsityöihmisiä. Heistä monet kutovat/neulovat vaikka televisiota katsoessa tuosta vain upeakuvioisia villasukkia tai neulepuseroita, joissa kettuja, karhuja, lunta…Heidän joulupakettinsa ovat pehmeitä ja odotettuja. Minä kudon edelleen vain niitä pitkiä kaulaliinoja ja kerran valmistin issikalle talviloimen Teddy-langasta, joka oli ihanan pehmeää ja kestävää. Yksi oranssi Teddy -kaulaliina vielä valmistuu…Sen sijaan aktivoin nyt innokkaita kutovia vieläkin innokkaimmiksi, sillä käsityökirjoista löytyy huojuttavan kauniita malleja.

Linka Neumannin Norjalaisia villapaitoja 2 (Villmarksgensere 2, WSOY 2021, suomennos Heli Mäntyranta) tarjoaa upeita malleja niin lapsille kuin aikuisille arktisiin seikkailuihin kaikkina vuodenaikoina, sillä käsite arktinen kesä on olemassa!

Kukapa arvaisi, että tuo luonnonvalkoinen, Léttlopi, on minulle kuusen alle odotetuin joululahja. ”Niin sinua” sanoi tyttärenikin. Ja Lumimies tykkäsi myös. Käytän villaneuleiden alla erilaisia pooloja, sillä ihoni on herkkä villalle. Näin saan vanhatkin poolot kulutettua loppuun ja ulkona kiedon yhden omista kaulaliinoistani, siitä pehmeästä Teddystä kudotusta, kaulan ympärille.

Kirja on kuviensa puolesta kuin ahmittava herkkukirja. Se on värikylläinen ja täynnä lumen tuoksua sekä metsää. Esipuheessaan Linka hämmästelee kirjan Norjalaisia villapaitoja 1 saamaa suosiota Instagramissa ja jatkaa:

Sanouduin irti vakituisesta työstäni ja keskityin pelkästään käsityöhön. Palkkatyöstä luopuminen vähän pelotti, mutta en ole katunut päätöstä. Nyt minulla on mahdollisuus oleskella enemmän tunturimökissämme. Siellä ei ole sähköä tai vesijohtoa, ja siellä olen voinut rauhassa paneutua luovaan työhön.

Mallin suunnittelu on pitkä prosessi. Mieluiten piirrän mallin paperille ennen kuin laadin kaaviot. Monet ovat ehdottaneet suunnitteluohjelmien käyttöä, mutta pidän enemmän vanhoista menetelmistä: kynästä ja paperista! Kun kaavio on valmis alan neuloa versiota, jota kutsutaan prototyypiksi.

Esipuheen jälkeen tuleekin juttu langoista. Tuotteiden on kestettävä pyryt ja tuulet, myrskyt ja räntäkelitkin. Linka kertoo tarkkaan mitä lankoja käyttää ja lohduttaa herkkäihoisia sillä, että mitä enemmän villaneuletta pesee, sen pehmeämmäksi se tulee. Neuleissa on käytetty sekä norjalaisia että islantilaisia lankoja. Mukana seuraa sitten myös tarkka pesuohje…

Neulemalleihin Linka antaa hyviä ohjeita jutussa Ennen kuin aloitat. On haku malliin, mittoja, neuletiheyttä, hyödyllisiä välineitä ja vinkkejä.

Tässä sitten arktisia kesämalleja perheen yllä. Naisella on himoitsemani Léttlopi, luonnonvalkoinen. Miehellä on Arktinen kesä, Léttlopi, laivastonsininen.

Neulekirjassa on tietenkin paljon kuvia ja useita kuvaajia, jotka kaikki löytyvät kirjan alusta. Myös eettisyys on otettu huomioon eli esiin tulee luonto- ja eläinrakkaus. Elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Kirjan lopussa, josta löytyy paljon pipo- lapasmalleja, mainitaan useimpien kuvien olevan Norjan tuntureilta, Folldalin lähistöltä. Kuvatekstissä mainitaan valokuvaaja Marte Stansland Jorgensen, koulutettu lehtikuvaaja valjakkoajaja.

Norjalaisia villapaitoja 2 sisältää myös useita lastenmalleja Yhteensä neulemalleja on kaksikymmentä neulottavaksi niin norjalaisista kuin islantilaisistakin malleista. Lasten koot ovat 1-10 -vuotiaille ja aikuisten koot S-XXL.

Kuvassa pojalla yllään Arktinen kesä.

Tässä taas Musta susi, joka voidaan neuloa puoliksi lampaan- ja alpakan villasta.

Tämä kirja on teille kaikille innokkaille, taitaville neulojille. Sille ei vain voi mitään, että toiset tekevät mitä tahtovat, toiset vain mitä osaavat. Olen koko ikäni haaveillut neulepuseroiden kutomisesta/neulomisesta, mutta tullut siihen tulokseen, että tämä taito on toisenlaisessa taidossa, ehkä jopa geeneissä. Onneksi on heitä ystäväpiirissä, jotka todella osaavat♥ Tämä  inspiroiva teos sytyttää heidän ehkä kesän uinuneen neulomiskuumeensa♥

*****

Edellinen Linka Neumannin Norjalaisia villapaitoja.

Ilona Pietiläisen Tummuvien iltojen taikaa on arvonnassa voittanut...

Ilona Pietiläisen kirjan Tummuvien iltojen taikaa on arvonnassa voittanut Saaripalstan Saila! Onnea voittajalle♥ Oletko ystävällinen Saila ja laitat minulle tulemaan osoitteesi.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille♥

arvontaterveisin

Leena Lumi

kuva Ilona Pietiläinen 

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

 Jeffreyn kanssa Sara oli tiennyt, että oli olemassa kymmeniä, luultavasti satoja muita naisia, jotka voisivat rakastaa Jeffreyä yhtä kiihkeästi kuin hän rakasti. Willin kanssa Sara tiesi täsmälleen, että hän oli ainoa nainen maan päällä, joka voisi rakastaa Williä sillä tavalla kuin tämä ansaitsi tulla rakastetuksi.

Karin Slaughterin Vaikeneva vaimo (The Silent Wife, Harper Collins 2021, suomennos Päivi Paju) on dekkarikuningatttaren tapaan julma ja tavaton, suorastaan naskalilla kirjoitettu paksu teos, joka ei olisi löytänyt minulle lukuun ilman dekkarimaanikkoystävääni. Enhän minä pidä näin kovista dekkareista…Se oli eräs ystäväni, joka vuonna kirves ja kivi kantoi minulle väkisin Slaughterin Grant County–sarjan kirjoja Sokaistu, Riistetyt, Piinattu…Valitin ja vaikersin kunnes ilmestyi Triptyykki ja sen jälkeen olen jo aikaa sitten myöntänyt itselleni, että minussa asuu myös tietynlaisten verellä kirjoitettujen, piinaavien, vahvoilla persoonilla kirjoitettujen trillerien himoaja. Ja lopulta luin ehkä elämäni parhaan trillerin Minette Waltersin Kuvanveistäjän jälkeen, ja se oli Karin Slaughterin Yli rajan. Alun sitaatti ei vaikuta merkittävältä, siinä ei ole Kivun jälkien sähäkkää paneskelua, ei Pettävän hiljaisuuden Lena Adamsin mielen pimeitä huoneita, ei Triptyykin varakasta, varjoissa seisovaa, kauniisti ikääntynyttä Lydiaa nauttimassa muiden kärsimyksistä…ei tällä kertaa mitään näistä, vaan paljon mystisellä tavalla murhattuja naisia, Saran ja Willin suhdejumia sekä kirjailijan yllätys: Hän halusi tuoda Jeffreyn mukaan tähän kirjaan. Siihen on syynsä…

Metsistä alkaa löytyä naisia, joiden murhatapa on käsittämätön. Sitten alkaa löytyä vanhempia uhreja, kadonneiksi ilmoitettuja, joita Jeffrey oli aikanaan tutkinut. Ilmaan leviää kuin myrkyllinen kaasu: Olisiko Jeffrey tehnyt virheen tai jopa tahallaan häivyttänyt jotain, sillä varsin sekopäinen Lena Adams sohlasi kaikessa mukana, vaikka oli rohkea ja ylittämätön hänelle sopivissa tapauksissa. Slaughter paljastaa kuitenkin hillityn lastenlääkärin Sara Lintonin rajattoman vihan rikosylikonstaapeli Lena Adamsia kohtaan. Hänen koskaan muuttumaton käsityksensä Lenan työparin, Saran edesmenneen miehen Jeffreyn kuolemasta nousee pintaan, kun... Sanomattakin on selvää, että Lena on oman pimeytensä vanki, kuten saimme lukea Pettävässä hiljaisuudessa, mutta Saran raivo sokaisee hänet niin, että hän ei näe Lenalla olevan jo muitakin huoneita.

Vaikenevassa vaimossa on sekä aikahyppelyitä hetkiin, jolloin Jeffrey tutki murhia ja todellista matkaa Atlantan ja Grantin piirikunnan väliä. Se mikä alkaa olla selvää, saadaan tietää eloonjääneiden kertomusten perusteella: murhaajalla on Ted Bundyn tapa palata murhapaikalle uhrinsa luokse, mutta hänellä on myös koko ajan etumatkaa rikostutkijoihin, kuten oli Michelle McNamaran True Crime -teoksessa Katoan yön pimeyteen. Hän on kuin ajatusten lukija, jolla on sadistinen tapa murhata. Se on julma ja tavaton. En ole ikinä lukenut mitään tällaista…

Ihmissuhdekuviot ovat monien ’slaughteristien’ kovasti odottamat asiat, sillä mikä ihme siinä on, että kun Sara olisi myötään, Will keksii jotain ollakseen vastaan. Pitäisi antaa korkokengillä kipittävän minikokoisen noin eläkeikäisen, sähisevän Amanda Wagnerin karjahtaa: "Willbur, ole kuin mies ja kosi!" Willistä, lastenkodissa kasvaneesta, on tullut Amandan salainen lapsi. Oi, niin pidän Amandasta, että en sanotuksi saa! Hänen paras ystävänsä on rikosylikomisario Faith Mitchellin äiti, Evelyn, entinen poliisi, jonka Will oli joutunut siirtämään eläkkeelle. Mikään ei ole kesyttänyt Evelyniä, mutta ei voi muuttaa sitäkään, että Amanda pitää Faithia kuin suojattina, jolle hän oli tämän lapsuudessa Mandy-täti. Mikään ei estä häntä kuitenkaan sanomasta kahdesta erikoisesta suojatistaan raivoten äänijänteet kireinä:

Vähä-älyinen, raivohullu dyslektikko ja hallitsemattomasti sikiävä paksu diabeetikko, joka ei tajua syntyvyydensäännöstelystä yhtään mitään.

 …tosiasioita olki vaikea kieltää, sillä Faith oli ensimmäisen kerran raskaana neljätoistavuotiaana.

 Nyt on selvää, että liikkeellä on todella älykäs sarjamurhaaja, jolla on paljon erikoista tietoa biologiasta. En saanut vinkin vinkkiä, vaikka kovasti yritin eli osuin harhaan. Slaughter itsekin myöntää teoksensa olevan keskittymistä vaativa. Ehkä hän tarkoitti Jeffreyn hetkellistä paluuta tai sitten tavatonta murhaajaa. Ehkä molempia. Vakuutan, että tämä teos vetää ilmat pihalle.

Jos haluat aloittaa Slaughterin Will Trent&Sara Linton kirjoista, aloita Will Trent -dekkarista Yli rajan, niin saat enemmän irti Vaikenevasta vaimostakin. Yli rajan on minulle edelleen paras kaikista Slaughterin kirjoista, mutta lopulta ne yhdessä ovat osiensa summa: Täydellistä rikoskirjallisuutta!

Yli rajan kertaa lahjakkaasti sekä Grant County-sarjan lastenlääkäri Sara Lintonista kertovan että Atlanta-sarjan etsivä Will Trentin vaiheet piinaavimman ikinä lukemani trillerin vieriessä mielen sisään kuin vereen kastetun filminauhan. Ja sen filmin viimeinen jakso on Vaikeneva vaimo. Dekkarikuningattaren älyllisin ja vaativin ikinä!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

*****

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Mai/Kirjasähkökäyrä

Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa

Ilta tummuu, taivas sytyttelee yksitellen tähtiään ja laittaa kuun päälle – loppukesän lumo valtaa maiseman. On aika kokoontua sadonkorjuujuhliin, tehdä retki kotimetsään, leipoa omenapiirakoita isoäidin tapaan ja huumaantua loppukesän tuoksuista. Tähtiä ja hiutaleita on koko kirja täynnä: nappaa mukaasi tähtiä valaisemaan tietä ja hiutaleita lapasellesi ihasteltavaksi niiden kauneutta.

Sujahda mukaan kirjan tarinaan, ota matkaan kokeilunhalua, iloa ja rakkautta. Sytytä kynttilät ja käperry peiton alle. Hyvä olo alkaa pienistä asioista. Sisustusseikkailu on loppumaton tarina, joka ei pääty koskaan – sisustella voi aina vähän. Asujan ilo heijastuu kodin jokaisesta ikkunasta…Luulen, että elämän kuuluu olla ihmeellistä, niin ihmeellistä, että sitä on jopa hieman vaikea uskoa todeksi.

Ilona Pietiläisen uusin sisustuskirja Tummuvien iltojen taikaa (Docendo 2021) vie meidät syksystä jouluun: ensin puutarhasta leviää kypsyvien hedelmien raskaanmakea tuoksu hämärtyvään iltaan, sitten eräänä päivänä tunnet lähestyvän ensilumen tuoksun…Kun nyt alan esitellä teille kahdeksattatoista Ilonan kirjaa tuntuu samalla sekä tutulta että haikealta. No, ehkä jatkamme näin sateenkaaren taa, sillä niin monta kivaa on ollut näiden vuosien aikana. Tapani mukaan valitsen Ilonalta ne asiat, jotka kiehtovat minua ja sitten te voitte poimia omasta kirjastanne omat herkkunne ja suosikkinne. Nyt on sitten myös niin, että joka tähän kommentoi ja antaa jotenkin yhteystietonsa, on mukana Ilonan kirjan arvonnassa. Arvonta-aika on torstaihin kello kahteentoista eli jos hyvin käy kirja lähtee mukanani postiin jo perjantaina, jolloin olen cityssä.

Ilonan kirjan herkut ovat ruoka, sisustus, askartelu, visiitit, kaikki kaunis ja tietysti vuodenaika, jossa nyt nappaamme mukaan syksyn lisäksi itselleni niin rakasta joulua. Tosin syyskesä on suosikkivuodenaikani…

Alussa nautimme luumupiirakkaa, jonka ohjeen löydät kirjasta. Kannellinen luumupiirakka on syyskesäpöydän kruunu. Paistamisen jälkeen piirakan annetaan levätä hetki ja jäähtyä. Minä kutsun tuota vaihetta ’vetäytymiseksi’ mitä ikinä valmistankaan. Minulla tähän liittyy myös suuria tunteita, sillä ystäväni Eve saapui meille tekemään saksalaista luumupiirakkaa ja viihtyi koko viikonlopun. Even muistolle valmistan tänä vuonna kirsikkaliköörin lisäksi myös luumulikööriä jouluksi.

Oijoi, Ilonalla on pyörillä kulkeva lasihuone. Minä kirjoitin eilen upean lasihuoneen mainokseen instassa, että ’yhtä en vain mä saa…’ Kirjassa on idea, joka helpottaa tuskaa. Aika helppo toteuttaa ja samoilla lämmöillä uusimme sisääntulon syksyisemmäksi runsailla väreillä ja hedelmien tuoksuilla. Myrsky on tulossa kalasta isäntänsä kanssa. Valmistamme hiukopalaksi ahven-katkarapuleipiä. Vitsi, että tuli nälkä, sillä ahven on herkullinen kala. Ja myös Suomen kansalliskala. Isomman nälän yllättäessä valmistamme täytettyjä lettuja.

Olen niin satavarma, että puuteripinkillä voi tehdä mitä vain! Minä uusin sillä opintolainalla ostetut pinnatuolit ja vähän muutakin äidin roskalavalta löytynyttä. Ilona tuunasi äidiltään saamansa munamankelin ketjuja ja kumeja myöten. Tietysti kahteen kertaan, että saamme kestävän tuloksen. Niin samaa mieltä Ilonan kanssa: ” Aina on hyvä aika pinkille – puuteriselle pinkille vielä paremmin."

Terassikalustusta jatketaan sisältä tuoduilla tyynyillä, huovilla, pöytäliinoilla ja tietysti paljon kynttilöitä. Ulos on jo ripustettu ledejä ja sitkeimmät jatkavat ulkoruokinnassa untuvatakkien avulla. Syyskesän illat…onko niiden voittanutta ja lepakot suih, suih, suih.

Tarjolla on ainakin punaista kvinoasalaattia sekä pastasalaattia aurinkokuivatuilla tomaateilla, rouheaa maalaisperunasalaattia sekä kermaviilikastiketta grillatulle kalalle. Sekä hyvää seuraa!

Ihastuin niin kun näin aikaisemmin Ilonan blogissa Tentsile-puuteltan, joka leijuu ilmassa. Kolme vahvaa kuormaliinaa kiinnitetään kolmeen puuhun eikä ole hyttysongelmaa. Kaiken aikaa maisema näkyvissä, kunnes uni saapuu. Myrsky on ollut mainio teltan mannekiini, mutta nyt hän esittelee teltan käyttöä maassa.

Ollaan matkailemassa kotimaassa. Ensimmäinen kohteemme on Mustion linna. Linnan paviljonki on kauttaaltaan hurmaavan köynnöshortensian peitossa. Suvi on ollut tuolle viehättävälle kasville erittäin hyvä. Historian siipien havinassa kuulemme menneiden aikojen ääniä, kuiskattuja vieraskielisiä lauseita ja kuuluvampia ihastuksen huudahduksia.

Metsän kultaa ovat kantarellit. Tämä vuosi on ollut kuiva, mutta rihmastot voivat vielä virkistyä, jos saavat sadetta. Yhtäkään kantarellia ei ole vielä lehdostamme löytynyt, mutta pakko ostaa, sillä kantarelleista saa herkkua. Valmistamme nyt Ilonan kanssa yhdessä kantarellipiirakan:

Pohja:

100 g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

loraus vettä

Täyte:

1 l kantarelleja

2 rkl voita

1 iso sipuli

1 pkt tuorejuustoa

1 tl suolaa

mustapippuria

1 kananmuna

Sekoita jauhot ja suola, nypi se seos voin sekaan. Lorauta kylmää vettä sekaan, muutama ruokalusikallinen riittää. Taputtele taikina pyöreään vuokaan.

 Paloittele sienet ja paista niistä neste pois paistinpannulla. Lisää joukkoon voi sekä kuorittu ja pilkottu sipuli. Kuullota sipuli sienien kanssa.

Kääntele pannun sisältöön tuorejuusto mukaan. Lisää suola ja pippuri sekä kananmuna. Kaada täyte pohjataikinan päälle. Kypsennä piirasta 200 asteessa noin 35-40 minuuttia.

Tummuvien iltojen taikaa sisältää monia piipahduksia erilaisissa perheissä. Piipahdan kunnolla vain yhdessä, mutta voisinpa sanoa, että maalaismaisemassa Sallalla ja Nikolla on lastensa kanssa säpinää... Romantiikasta pidetään kiinni vaikka rakkausviestein. Sallalta Nikolle kirje päättyi PS. Edelleen hulluna sinuun, komistus! Nikolta Sallalle päättyi …pysy aina juuri tuollaisena kuin olet: oma, helposti rakastettava itsesi. Suussa maistuu rakkaudella tehty omenapiirakka…

Ilonan mielestä sisustukseen on hyvä kätkeä naurua, hyvää oloa ja pientä kujeilua. Minäkin pidän miniatyyrimaailmoista. Yhden rakkaan juuri lahjoitin tyttärelle. Ilonan hiirulaiset ovat ihanat ja mistä sitä tietää, vaikka postissa olisi jo tulossa hiirulaistaulu tai toinenkin…eräälle.

Riihimäellä poikkeamme Kirsin ja Matin luona. He tekivät paluun ulkomailta Kirsin lapsuuden kotipaikkakunnalle ja kun unelmien koti löytyi, se oli hetki ’klick!’ Minulle oli ihan ’klick!’ perheen sisustus sekä heidän rakkautensa koiriin. He antoivat hyvän, rakastavan kodin kahdelle hylätylle ja ihan pakahdun ilosta! Niin sisustuksesta…eli pönttöuunihuone kauniine tapetteineen sekä oviaukosta näkyvä Singer-huone ihan erilaisella tapetilla. Olen tapettimaanikko! 

Tämän perheen tarinassa Kirsi tarjoaa vinkit aarteiden metsästykseen. (Miten hauskaa, tyttäreni soitti juuri matkalla huvilalle jostain vanhain tavarain kaupasta ja oli löytänyt itselleen ja meille Kuura -laseja, joita ei enää valmisteta…). Kirsi sisustaa vanhoilla tavaroilla eli niin mekin. Makuuhuoneessa odotti tunnelmoijan unelma. Tästä lähti ajatus, että jos Lumimies innostuisi…

Ensilumen aika on minulle aina taikaa. Ihan oikeasti haistan sen tulon kuin joku villieläin. Nyt tuli sellainen olo kun Kivelän tila lähestyi, että siellä on jotain juuri minulle, ehkä myös sinulle. Ja siellähän oli alpakoita! Niiden ikiaikaisessa katseessa ja olemuksessa on jotain värisyttävää. Ne ovat myös hyödyllisiä, sillä niiden villasta kudotut tuotteet ovat seitsemän kertaa lampaanvillaa lämpimämmät. Oi, Felix, Filip, Robin ja William!

Jokainen nainen tietää, että elämässä pitää olla vähän glamouria. Sen ei tarvitse olla kallista ollenkaan, vain mielikuvitus siivittää tulosta.

Nyt sataa ensilumen ja matkani Ilonan kahdeksannentoista kirjan kanssa kaartuu kohti loppuaan. Paljon näimme, mutta paljon jäi näkemättä. Ota hiljainen hetki ja kirja käteen silloin.

Kirjan Loppusanat ovat Ilonan viestejä perheelleen, saatte lukea ne omassa rauhassanne.

 Alkusanat olivat Ilonan, joten nyt minä lopetan:

Ilona, kiitos kaikista näistä herkkujen ja vinkkien vuosista. Sinä tiedät, mikä minulle olisi viides vuodenaika. Haluaisin, että se kirjoitettaisiin isolla alkukirjaimella. Sinulle minun ei tarvitse selittää miksi juuri tuo kuva, tai miksi sanotaan noin tai miksi juuri tämä kirja on ihanin taas kerran. Sinä vain tiedät sen. Ymmärrät myös, että ohitan askartelut. Jätän ne muille. Sen sijaan kaikki herkut ja reseptit, kiitos tänne! Meille joulu on varmaan se vuodenaika, jolloin jouluyönä tähdet kirkkaimmin valaisevat, ettemme kulkisi harhaan ja lumihiutaleet saavat meidät ihmetyksen valtaan kuin lapsina, kun katsoimme lapasiamme. Joulun pöytä kutsuu…ei vielä, mutta kohta, kohta. Ilona, kiitos, että olet. Et osaa aavistaakaan, milloin kannoit minut yli synkän virran…Perhe on parasta, mutta joskus ystävä näkee paremmin. Voi rakkaasti, Ilona ja Myrskylle suukkosia♥

 *****

Sisustuskirjat Leena Lumissa

Kentillä kasteisilla hämärä käy yli maan. Valkea niittyvilla...

Kentillä kasteisilla hämärä käy yli maan.

Valkea niittyvilla vielä on valveillaan

katsoen kummissansa kuinka rukoukseen

kaikkien kukkien kansa kumartui hiljaiseen.

Kuusen latvasta ääni pienoisen huilun soi.

Sumu peltojen yllä häilyy puut uniset huokaavat.

Polun varrella kaarrellen päilyy veet hopeanhohtavat.

Niin uuvun säveleen vienoon, mi hiljaa humisten soi.

Olen loihdittu, lumoissa tienoon. En irrota tahdo, en voi.

- Aaro Hellaakoski -

Huojuvat keulat (WSOY)

kuva Nea Siemann

Nea Siemannin hurmaavia kuvia nyt myös Leena Lumissa!

Nea Siemannin värisyttvät kuvat löytyvät nyt myös oikean palkkini kautta helposti. Pöllöt tietysti nyt kansikuvatähtinä, sillä niitä rakastan, mutta kaikkia eläimiä löytyy Nealta kuten koskettavia pikkukettuja, supeja, kauriita....

Arvatkaapa vaan, mikä on suosikkivillieläimeni♥ Kiitos Nea♥

Tiedättehän meidät ja kauriimme...Talvella ruokinta, koska metsäkauriin sorkat ovat liian hennot saamaan ravintoa Keski-Suomen korkeudella ja se kaikki alkoi omenapudokkaista. Ruokimme talvikauden kauriita biologin ohjeilla, mutta en ikinä saa kuin huonoja kuvia ikkunan takaa. Tosin se yksi sarja, jossa kauris on lähtemässä alarapultamme rinteeseen on aika paljon kertova...Nean kauris kertoo, miksi kauriita on meillä verhoissa, vuodevaatteissa, koristetyynyissä...ja meidän Meri on horoskoopissa kauris. Voiko kukaan vastustaa kauriiden sulokkuutta♥

Käykää ahkerasti kurkkimassa ja nauttimassa, mitä ihmeitä Nea Siemann on meille luonnosta löytänyt!

Suloisen viikonlopun toivotuksin 

Leena Lumi, kettutyttö 4-ever!

Elokuun tarassille muutamia ruokavinkkejä ja jos kantarelleja on löytynyt niin...

 Caprese eli tomaattimozzarellasalaatti  sopii sellaisenaan tai vaikka valkosipulipatongin kanssa. Me teemme niin, ettävalmistamme tätä ison annoksen, ja nautimme pitkänä ruokana vaikka lauantai-iltana tarassilla kera jonkun grillatun. Siitä jää sitten seuraavaksi päiväksi hyvä brunssi ja jos näyttää vähäiseltä, voi lisätä tomaattia etc. Jälleen tuhdimpaa, jos haluaa patongin tähän oheen. Tämä on se maailman terveellisimmäksi kutsuttu salaatti, joka laskee kolestrolia.

Perunasalaatti uusista perunoista

Munakoisoa kahdella tavalla

Katkarapusalaatti helposti herkullista

Kantarelli-pinaattifrittata 

Jaakon tartar -kastike kalalle

Jaakon huikean hyvä kantarellikanakeitto  on vaivan väärti!

Zarzuela - katalonialainen kalaäyriäispata

Melonisalaatti - helppo ja herkullinen terassille ilta-aurinkoon

Pavlovan hurmaa  Reeta ja Elisa Karhula

Tässä muutama vinkki kotiterassille eli vastaus, mitä syötäisiin kysymykseen. Meillä viikonloppuna capresea ja jotain grillattua sen kanssa.  Mansikoita ja mustikoita nautimme joka aamu tuoreina jogurtin kanssa, kun vielä voi.

Cantaloupemelonia syömme joka päivä, sillä se vain on niin hyvää ja melonit ovat nyt myös sesonkiherkkua, sillä kilohinta on yleensä euron.

Herkutellaan!

Ruokareseptit Leena Lumissa

Likööriä nyt kauden marjoista ja hedelmistä muhimaan  Me laitamme kirsikoista joululiköörin valmistumaan kellariin. Tänä vuonna myös luumuista.

Eräät kantavat joulua sydämessään kautta vuoden...

Lage Johansson: Yritä ymmärtää

 Kesä 1969.

Jos pimeys taas syksyllä palaa. Mitä me sitten teemme?

Luulen, että me molemmat ajattelimme juuri noin.

Ja pimeys tuli.

Se tuli vähän myöhemmin kuin kahtena edellisenä syksynä, mutta sitäkin vaikeampana. Alussa oli taas sama päänsärky. Sitä paitsi tuskatila, hirveä tuskatila, varsinkin aamupäivisin.

Kuolema hiipi taas lähelle. Ja me ryömimme aivan lähelle toisiamme pitääksemme sen loitolla.

Lage Johanssonin Yritä ymmärtää (Försök förstå, Gummerus 1975, suomennos Björn-Christer Lindgren) oli päättänyt aloittaa elokuun. Etsin vanhojen ja ohuiden runokirjojen hyllyltä teiniaikaisia runokirjojani, en niitä nahkakantisia Sarkiaa, Valaa yms. vaan muuta. Yllättäen ylähyllyltä putosi maahan Lage Johanssonin kirja Yritä ymmärtää. Tuskin edes mietin, kun aloin jo lukea faktaa erään naisen kuolemasta itsemurhan kautta hänen aviomiehensä kertomana. Se oli sinä vuonna kun 2000 ruotsalaista otti itseltään hengen. Aviomiestä voisi epäillä kertojana, mutta mukana on muitakin, jotka valottavat Annitan halua kuolla. Päästä rauhaan. Päästä pois.

Muistan kirjan hyvin siitä, että se on täynnä arjen pikkuasioita kaiken muun lomassa. Pari oli hyvin tiivis ja heidän väliinsä ei monikaan ystävä päässyt. Lage tienasi hyvin, mutta jostain syystä Annita koki heidät vähävaraisiksi, vaikka he siirtyvät depression jo alettua isompaan asuntoonkin. Annitan mielestä he pukeutuvatkin huonommin kuin muut. Ja sitten se, että syksy tulikin aikaisin, eikä hänellä ollut edes syystakkia. Muistan aina tuon syystakin.

Annita ei ollut oikein löytänyt paikkaansa elämässä ja hän oli ajautunut opiskelemaan alalle, jonka koki itselleen vääräksi. Lagen kehotuksesta ja avulla hän pääsi lukemaan yliopistoon sosiologiaa ja suoritti lukion saksan ja englannin myös. Sitten alkoivat järkyttävät tenttikauhut. Ne alkoivat jo viikkoa ennen ja Annita tunsi olonsa tosi, tosi huonoksi.

Kaikesta tuli ylivoimaista. Jopa ruoan valmistamisesta ja oli päiviä, jolloin Annita ei halunnut lähteä minnekään. Lopulta he kuitenkin päätyivät psykiatrin vastaanotolle, sitten toisen ja kolmannen. Lääkkeitä tuli, mutta ne eivät auttaneet. Kemia lääkäreiden kanssa ei toiminut ja kuin isku palleaan olivat erään psykiatrin suorat sanat, että Annitan on heti päästävä hoitoon sairaalaan kohonneen itsemurhariskin takia. Jos Lage olisi suostunut, se olisi tehty pakolla, mutta Lage tiesi, että se musertaisi hänen vaimonsa lopullisesti. Hänestä psykiatri hajotti kaiken, mitä hän oli Annitan eteen jo voinut tehdä. He lähtivät yhdessä kotiin.

Kun he marraskuussa pääsivät psykiatrisen klinikan ylilääkärin puheille, tämän mielestä ei ollut mitään syytä sairaalahoidolle! Hän varasi Annitalle uuden ajan ja myös ajan psykologille, joka kaivaisi syyn esiin. Myöhemmin, kaiken jälkeen, Lage otti uudelleen yhteyttä tähän lääkäriin. Ylilääkäri valitteli kovin ja ’ sanoi kyseessä ilmeisesti olleen ns. ’smiling depression’

Lage oli turtunut kolmen syksyn levottomuuteen ja kuoleman läheisyyteen. Kuitenkin hän ajatteli:

Tässä yhteydessä on syytä todeta, etten koskaan pitänyt Annitaa psyykkisesti sairaana sanan varsinaisessa merkityksessä. Ehkä kyse on siitä, miten käsitteet määrittelee. Annita ei kuitenkaan koskaan ollut pahasti hajallaan tai sekava. Hän oli selkeä, selväjärkinen ja yleensä aktiivinenkin.

Kirjassa lukija saa seurata Annitan mieltä, sillä hän alkaa kirjoittaa jäähyväiskirjeitä ja Lagelle tosi monta. Annita avautuu lukijalle ennen kuin Lagelle, voisi ajatella. Mitään selkeää yhtä syytä ei hyppää esiin, mutta monia pieniä, joista kasautuu uupumuksen ja alemmuudentunteen vuori, jonka yli Annita ei enää jaksa. Kirjeet ja päiväkirja ovat hyvin koskettavia. Hän päättää myös päivän, jolloin rauha saapuu. Lage ei tietenkään aavistanutkaan. Annita oli tehnyt oikein juhla-aterian. He joivat viiniä ja rakastelivat – viimeistä kertaa. Lage luuli päinvastoin, että kriisi oli ohi, sillä kaikki tuntui niin hyvältä. Seuraava päivä oli joulukuun 5. päivä 1969.

Miten surullista, miten surullista! Lage meni niin huonoon kuntoon, että ei pystynyt edes hautajaisiin. Hänen isänsä haki hänet luokseen. Lagen ristiretki oli vasta alussa ja sitä kesti neljä vuotta rankkana.

 Lage pohtii Annitaa:

Mitä oikein oli tapahtunut?

Mikä oli muuttanut iloisen, älykkään, kauniin ja kiihkeästi elävän ihmisen syvästi onnettomaksi yksilöksi, joka ei enää jaksanut elää. Joka valitsi kuoleman. Kahdenkymmenenyhdeksän vuoden iässä.

Lage pohtii depressiota:

Mutta kyllä minua joskus ihmetyttää, silloinkin kun olen tasapainoisessa ja onnellisessa tilassa, että me todella voimme pettää itseämme niin kuin petämme. Sillä siitä pidän kiinni, että järkevästi ajatellen depression kuva elämästä merkityksettömänä tilana on kaikkein totuudenmukaisin.

Annitan muistiinpanot ovat niin koskettavat, että….en tiedä, voinko…Aikaisemmat tätä aihetta käsitelleet kirjat blogissani ovat ainakin Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää sekä Delphine de Viganin kirja äidistään Yötä ei voi vastustaa.

Psykiatri Clarence Blomqvist kirjoittaa jälkisanat, joista tässä loppusitaatti:

Vasta sitten kun olemme ymmärtäneet, että kyvyillämme on rajansa, voimme täysin käsittää, millaisia suunnattomia mahdollisuuksia elämällä on tarjottavanaan. Kun olemme saavuttaneet tasapainon odotustemme ja suoritustemme kesken, kun emme enää lyö otsaamme verille muuriin, joka ei kuitenkaan kaadu, voimme päästä ahdistuksestamme ja oppia elämään ja rakastamaan elämää, tätä joskus niin kylmää ja julmaa, mutta kuitenkin ainutkertaista, rikasta, ihanaa elämäämme.

Lageman rakkaani!

Minä en kestä ajatusta, että olisin tällainen joka syksy vuodesta toiseen. Ja ajatus  siitä että minut ikuisiksi ajoiksi eristettäisiin sairaalaan inhottaa minua..

Välillä – ehkä sekunnin ajan kerrallaan – näen vielä valon. Mutta se on yhä heikompi valo, ja kohta, aivan kohta sekin sammuu.

Älä koskaan unohda, että tein tämän rakkaudesta sinuun.