keskiviikko 17. helmikuuta 2010

EPPULUOKAN KUVAN KERTOMAA

Asuimme pari vuotta Kerimäellä, jossa isäni oli pitämässä leskeksi jääneen isoäitini sisaren kauppaa. Menin siis epulle siellä. Opettajana oli tiukka, mutta ihana ruustinna Sylvi Koskimies. Muistan olleeni kipeä kun koulu alkoi, joten en ehkä saanut kaikkea tarvittavaa informaatiota, mitä muille oli jaettu ensimmäisinä päivinä...Niinpä vietin ensimmäisen koulupäiväni nurkassa ja olinkin sen jälkeen pihan sankari. Minulla ei millään mahtunut päähän, että pulpetissa istutaan katse katederiin päin ja sitten ollaan vielä hiljaa...Ehkä minusta tuli tuon tapauksen siivittämänä ikuinen auktoriteettien vastustaja, jonka sai kovimmin kokea lukioaikainen saksan opettajani. Anteksi Hilkka!, mutta kirjoitinhan kuitenkin saksasta C:n, vaika uhkasit minua improbaturilla;-)

Tähän luokkakuvaan putosin siksi, kun Allu ja Lumiomena ovat alkaneet penkoa vanhoja valokuviaan. Mikä enempi tarttuu kuin kuvien nostalgia!

Olen luokkakuvassa se kaikkein kaljuin, sillä olin pari päivää ennen kuvan ottoa pehmentänyt muovailuvahan lieden päällä ja sotkenut sitä kiltisti paikallaan seisovien ystäväni Katriinan ja itseäni nuoremman serkkuni Tarjan päähän. Kun Tarja tajusi, mitä olin tehnyt, hän uhkasi kannnella. Pelästyin niin, että lupasin sotkea omatkin hiukseni ellei hän 'kreetua.' No, serkku lupasi. Mutta kiinnihän siitä jouduttiin, sehän on selvä ja minua vietiin lujaa parturiin.

Tämä kaikki ei suoraan korreloinut koulumenestykseeni, sillä osasin jo lukea kouluun mennessäni, mistä tuli vain harmia. Ja olin lukioon asti aina luokkani kolmen parhaan oppilaan joukossa. Jos kuitenkin haluat tietää enemmän, mitä vilkas mielikuvitukseni ja poikatyttömäinen seikkailumieleni aiheuttivat, kirjoita hakukoneeseen Ja me kaikki oltiin Vihervaaran Annoja

Jos et vieläkään löydä kuvasta minua, olen se, jonka jalka jo vie kuvasta pois ja katse tähyää jotain kiinnostavampaa...

ARVOSTELUJANI LÖYTYY NYT MYÖS...

täältä http://www.minervakustannus.fi/
Kiitos luottamuksesta, 'pojat'♥

tiistai 16. helmikuuta 2010

KAIPAUKSEN LAULU

Olen valmis, odotan sinua,
hiljaa hymyilen eksyessäsi.
Yksinäisyyksien alhosta
astut vastaan suurta onnea
minun käteni löytäessäsi.

Vaellan kanssasi arjessa,
neuvon sinua ymmärtämään,
on oma arvonsa kaikessa,
ja jokaisessa kukkasessa,
kevään ihanan näkemään.

Rainer Maria Rilke Loulle 31.5.1897
suomennos Eve Rehn
kuva Stefanos Jakovlev

MUSTA ENKELI

Joku kuiskasi: ”Senkin paskiainen.”


Joku toinen möläytti huoneen takaosasta: ”Sinun pitäisi jäädä sairauslomalle, Gunnarstranda. On seikkoja jotka viittaavat siihen, ettet ole soveltuva siihen työhön jota teet.”

Kjell Ola Dahlin Musta enkeli (Svart engel, LIKE 2010, suomennos Outi Menna) alkaa heti tummissa tunnelmissa, sillä Norjan omalaatuisin apulaispoliisipäällikkö on joutunut kollegoidensa vihan kohteeksi. Ja viha saa vain tulta alleen, kun poliisi Ivar Killi löytyy kuoliaaksi ammuttuna sairauslomallaan, jonne on joutunut Gunnarstrandan tekemän tutkintapyynnön takia. Häntä pidetään petturina ja viha on niin tihkuvaa, että hän joutuu syrjään tutkinnasta virallisesti, mutta epävirallisesti itsepäinen poliisipäällikkö roikkuu mukana vihattuna, mutta vaistoiltaan varmempana kuin koskaan. Kun vihikoira on saanut jäljen, se ei lopeta ennen kuin saalis on löytynyt.


Musta enkeli on todella hämmentävä kirja. Minulle se oli vaativa, sillä vaikka luen dekkareita paljon, luen enemmän naisdekkaristeja ja etenkin psykologisia jännityskirjoja. Dahlin kirjat eivät ole sitä, vaan ne ovat noiria, niissä lukija jätetään keskelle synkkää metsää ilman kompassia ja tuhat väärää hajujälkeä polulla. Tosin Dahl kykenee halutessaan lyyrisyyteen, jossa turhan monimutkainen juonikuvio ja kovien miesten maailma pehmenee, mutta tässä nyt kirjaa mieslukijoilleni, jotka ovat valittaneet kun en arvostele Remestä! Myönsin jo Dahlin Neljättä tekijää esitellessäni, että otin kirjan kansikuvan perusteella ja myös nimi oli hyvä. Nyt ihan sama juttu. Kansikuvan tekijänä Tommi Tukiainen on omaa luokkaansa ja hänen takiaan yritän teille tässä nyt kertoa kirjasta, jossa on aivan liikaa epäiltyjä. Liikaa epäiltyjä ja näin monimutkaisesti sekoitettuna on vain miehen tekemässä dekkarissa. Naiskirjailija panostaa enemmän muutamaan pääepäiltyyn ja ’vihikoiraan’ ja lisää psykologista jännitettä, mieskirjailija juoksuttaa sinua väärillä jäljillä, kunnes olet ihan uupunut ja läähätät kieli ulkona suusta ja karjaiset: Sanokaa jo v…u, kuka sen lopulta teki!

No, sainhan minä tähän lopulta tolkkua ja myötätuntoni alkoi vahvasti kallistua Gunnarstrandan puolelle. Tämän huonokeuhkoisen tupakoitsijan, leskimiehen ja mehiläiskasvattajaharrastajan. Kun löytyy uusi kuolemantapaus, asianajaja Arne Werner Welhavenin ruumis koskesta, tutkinnasta syrjässä oleva Gunnarstranda tutkailee mehiläiskennojen painoja ja seurustelee työläisten ja kuhnurien parissa yrittäen samaistua toiseen leskimieheen, Welhaveniin. Mehiläisyksilö menettää merkityksensä, jos se eksyy pesästään: Olivatko Gunnarstranda ja Welhaven menettäneet suuntavaistonsa leskeydyttyään? Eksynyt mehiläinen on tuhoon tuomittu. Näinkö oli käynyt asianajaja Walhavenin ja näinkö kävisi myös hänen?

Kysymyksiä on ilmassa paljon ja niitä eivät vähennä kolme erikoista naista: Welhavenin leski, joka löytyy reippaasti viinaksia nauttineena milloin mistäkin; Veronica, joka on suljetussa hoidossa ja suuressa itsemurhavaarassa sekä psykologi Maria Hoff, jonka seksuaaliset mieltymykset ovat aivan omaa luokkaansa. Ja miksi surmatun poliisin, Ivar Killin tietokoneelta löytyy sadomasokistisia valokuvia…

Kirja on rankka, mutta onneksi kevennyksiä löytyy muualtakin kuin mehiläisten hoidosta. Gunnarstranda lähtee parantamaan muistiaan kouluaikojen suhteen nähtyään erään luokkakuvan ja päätyy ystäviensä Hilmarin ja Lauritsin luo lammasaterialle. Ja siinä vasta pari, sillä heidän kotinsa suuret nimittäjät ovat ruoka ja kirjat, joita pursuilee kaikkialla. Heidän kotonaan on myös juomapakko, joten väistämättä ateriat kestävät kauan, ovat hyvin kirjallisesti haastavia ja seuraava päivä vielä haastavampi, mutta heiltä löytyy aina vastaus mihin tahansa. Kuka muu kuin Hilmar ja Laurits voivat tietää, mitä tarkoittaa ja mistä on lause: ”Palkitse valheella vilppi.”

Ja mitä puuhailee tällä kertaa Frank Frølich, joka Neljännessä tekijässä joutuu jäävätyksi poliisityöstä, koska sekaantuu murhasta epäillyn sisareen. Voi, kaikki on ihanasti ennallaan, sillä Frølich häärii peniksensä kanssa jälleen tosi oudoissa tilanteissa. En tajua, mikä tässä tyypissä viehättää, mutta hän on outojen naisten magneetti!

Tutkintaa johtaa nainen, Vibeke Starum, joka ennen pitkää tarvitsee tuekseen Gunnarstrandan huolimatta muiden poliisien kaunasta ja kekäleinä hehkuvasta vihasta tätä erikoista rikostutkijaa kohtaan. Tutkinnan myötä myös Vibeke saa uutta näkökulmaa miehiseen ajatteluun.

”Minä en voi sietää psykologeja”, Starum mutisi. ”Asuin kerran yhden psykologin kanssa ja hän sanoi aina että minun pitää sulattaa vihaiset tunteet, kätkeä ne mahaan. Hän väitti että viha tekee vähemmän hallaa mahassa kuin päässä.”


”Siinä saattoi hyvinkin olla jotain perää”, Gunnarstranda sanoi.


”Niinkö sinusta? Jopa minun entisen aviomieheni oli välillä pakko käyttää päätään.”


”Mutta kuka väittää että ajatukset ovat aina päässä?”


Vibeke Starum pysähtyi ja katsoi Gunnarstrandaa. ”Eivätkö ajatukset muka ole päässä?”


”Olen vakuuttunut siitä, että jotkut ihmiset varastoivat ajatuksensa jonnekin ihan muualle.”


”Kuten minne?”


”Otetaan esimerkiksi vaikka Frank Frølich, hänellä on kaikki ajatukset ja tunteet, niin vihaiset kuin iloisetkin, tiukasti jalkojen välissä.”

NELJÄS TEKIJÄ

HE RAKASTELIVAT. Kynttilän lepattava valo loi seinille isoja ja epäselviä varjoja. Elisabeth oli sängyllä kontallaan, vasen poski tyynyä vasten. Musta tukka lainehti tuuheana. Hän käänsi Elisabethin selälleen ja jatkoi, yhä edelleen ja edelleen. Elisabethin ruumis tärisi kun hän sai orgasmin, mutta Franken ei ollut huomaavinaan mitään. Hän halusi nussia Elisabethin hajalle, rynkyttää tämän rikki alaruumiillaan työntäen kovaa ja armottomasti, kerta toisensa jälkeen. Kun Elisabeth laukesi toisen kerran, hän tunsi alkavan huudon ampaisevan liikkeelle jostain syvältä vatsanpohjasta. Elisabeth huomasi sen heti, avasi silmänsä aivan kuin olisi herännyt uuteen todellisuuteen ja peitti hänen suunsa omalla suullaan, hapuili ääntä kielellään tarttuen hänen kaluunsa tiukasti, hellittämättä. Ääntä ei voinut enää pysäyttää, alkava huuto muuttui täriseväksi kouristukseksi joka lähti liikkeelle varpaista ja eteni sieltä ylöspäin, levisi pohjelihaksiin, reisiin, selkään, vatsaan – mutta sitä ohjasi äänen alkulähde, jota Elisabeth puristi kädessään aiheuttaen huudon joka kohosi henkitorvea pitkin suuhun, missä Elisabeth odotti omine suineen ja huulineen ja imi huudon ahnaasti sisäänsä.



Kjell Ola Dahlin Neljäs tekijä (Den fjerde raneren, LIKE 2009, suomennos Outi Menna) on hurja sekoitus kovaa panoa, karskeja miehiä, Kjell Ola Dahlin lyyristä kyvykkyyttä, mustaa huumoria ja mutkikasta juonikuviota. Kirja on kertomus miehen kiimasta ja kuumeesta, josta hän ei ui kirkkaille vesille kuin viime metreillä ja silloinkin joku hukkuu. Vai hukkuuko kuitenkaan? Oslolaispoliisi Frank Frølich joutuu yllättäen työtehtävänsä aikana suojaamaan omalla ruumiillaan naista, josta alkaa hänen kärsimystiensä. Frank sekaantuu rikollisen ja epäillyn sisareen ja joutuu lomavapaille, kun tulee tietoon, että hän nussii epäillyn sisarta Elisabethia. Elisabeth katoaa, tapahtuu useita murhia, mutta Frølich vain haluaa löytää janonsa sammuttajan.


Dahlin juoneen kietoutuu rahanpesua, kostoa, seksiä sekä Giovanni Bellinin aito maalaus Madonna ja lapsi. Frank on muodollisesti jäävätty poliisityöstä, jota näkyvästi johtaa Norjan omalaatuisin poliisipäällikkö Gunnarstranda, jota suuresti ’jurppii’ hänen alaisensa muhinoinnit ’melkein’ rikollisen naisen kanssa. Lopulta hän antautuu kuitenkin hoitamaan rikosvyyhteä yhdessä Frankin kanssa ja saa samalla jaeltua suuria elämänviisauksiaan, kuten:


FRANK FRØLICH ISTAHTI auton rattiin. Hän odotti kunnes Gunnarstranda oli ehtinyt kyytiin ennen kuin käynnisti moottorin. ”Tajusin juuri että tässä tilanteessa on jotain tuttua”, hän sanoi ja pani vaihteen silmään.


”Katso sinä vain eteenpäin”, Gunnarstranda tokaisi. ”Ainoa myönteinen asia mitä menneisyydestä voi sanoa on se ettei se enää palaa. Toivottavasti opit joskus että sama koskee myös naisia.”


Kjell Ola Dahlin kirja hämmensi minua suuresti, sillä siinä oli virtausta ns. kovaksikeitettyihin miesdekkaristien tuotoksiin, joita kartan kuin ruttoa! Valitsin kirjan Tommi Tukiaisen kannen takia;-) Minulla ei ole mitään vastaan jännityskirjoja kirjoittavia miehiä elleivät he tuhoa kirjan psykologista jännitettä tuomalla mukaan agenttijuttuja, liikaa toimintaa, liikaa henkilöhahmoja, monimutkaisia ulkovaltojen suojelupoliiseja yms. Melkein kaikki miespuoliset dekkaristit ovat tähän sortuneet, mutta esim. Colin Dexter ei koskaan! Omistan kaikki Morset ja se ainoa, jota en omista on haussa. Kjell Ola Dahl on luovimisen mestari, sillä hän sortui vain kahteen: liikaa henkilöitä (jaksoin laskea kolmeenkymmeneen) ja ehkä juuri tämän henkilömäärän takia juonikuviosta, joka itsessään oli tyylikäs, kiinnostava ja mustalla huumorilla maustettu, tuli hieman monimutkainen. Mutta kaikki miehet takuulla löytävät Dahlin Neljännen tekijän!


Minä lyyrisenä naisena, joka kuitenkin luen kaikki maailman parhaat dekkarit, hämmästyin Dahlin maalailevaa verbaliikkaa: ”Yön aikana kaikki pilvet olivat väistyneet ja tehneet jälleen kerran tilaa kylmyydelle levittäen sinisen taustakankaan jäätävälle marraskuun lopun aamupäivälle. Pakkanen oli liimannut öisen usvan jääksi asvaltin pintaan.” Ja tämä on vain yksi esimerkki kirjan monista sulokielivirkkeistä. Onkohan Dahl kirjoittanut muutakin kuin dekkareita…


Toivon naislukijoitteni kuitenkin löytävän Neljännen tekijän, sillä kirja on täynnä eroottista kuumetta, mustaa huumoria oikeissa kohdissa ja taitavaa sanan käyttöä. Yksi toiminnallinen juttu kyllä nyt sytytti minut. Väärin! Ei tällä kertaa rakastelukohtaus, joita kirjassa on useita ja hellempiä kuin unikohtaus, jolla aloitin, vaan Frankin syttyminen raivotoimintaa turhautuneena, kun ei löydä Elisabethiaan: Hän murtautuu pääepäillyn miljonäärin taloon, sitoo miehen, kaivaa esille aidon Giovanni Bellinin maalauksen Madonna ja lapsi, valelee sen rikollisen edessä konjakilla ja heittää takkaan! Siinä on mallia miehille, että mitä vain: naisen tähden! Minä melkein ihastuin kuumaveriseen Frankiin, mutta lopulta sydämeni ryöväsi ei Norjan, vaan ehkä koko maailman omalaatuisin poliisipäällikkö ja hänen kultakalansa:


OLI ENSIMMÄINEN PÄIVÄ kahdeksaantoista vuoteen, kun apulaispoliisipäällikkö Gunnarstranda jätti menemättä töihin. Edellisenä iltana hän oli huomannut että Kalfatrus ui vinosti. Hän kaatoi itselleen lasillisen viskiä ja istuutui katselemaan, kuinka huntupyrstö uiskenteli maljassaan edestakaisin kaarevan lasin suurentamana – vinosti. Levottomuus ei suostunut päästämän häntä otteestaan. Hän oli ollut varma, että pieni huntupyrstö eläisi kauemmin kuin hän. Ja häntä huolestutti, että saattaisikin käydä toisinpäin. Oliko hän huolissaan kalasta, vai oliko hän oikeasti huolissaan itsestään? Ilmensikö huolestuminen hänen pelkoaan yksinäisyydestä – elämästä ilman Kalfatrusia – vai oliko se pohjimmiltaan epäitsekästä siinä mielessä että hän oli aidosti huolissaan kalan hyvinvoinnista. Hänen innostuksensa työntekoa kohtaan oli hiipumassa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Ja kaikki muu jäi tärkeysjärjestyksessä toiseksi, kun hän katseli kullanpunaista kalaa, joka uiskenteli hieman vinossa. Piru sinut periköön, hän ajatteli, piru sinut periköön jos menet kuolemaan nyt, ennen minua.


Mies, joka saa sinut nauramaan, on se oikea, joten tahtoo Dahlin kanssa lounaalle;-) Tuli mieleen elokuva Kala nimeltä Wanda. Siis Neljäs tekijä saa nauramaan loppuratkaisun jännitteen yhtään siitä kärsimättä! Erittäin kiinnostavaa oli taas kerran huomata, kuinka onnistunutta on tuoda yhteen vastaparit eli tässä tapauksessa Frølich ja Gunnarstranda. Maailman tai ainakin Euroopan kuuluisin poliisivastapari lienee Morse ja Lewis. Sama täydentyminen ja herkullinen verbaliikka kantaa myös norjalaista poliisityöparia. En voi olla lopettamatta kirjaa etulehden T.S.Eliotiin:


There will be time to murder and create
And time for all the works and days of hands
That lift and drop a question on you plate;
Time for you and time for me,
And time yet for a hundred indecisions
And for a hundred visions and revisions,
Before the taking of a toast and tea.


In the room the women come and go
Talking of Michelangelo


Mutta yllättäen toiminnallisesti räjähtävä Frank haluaakin viimeisen sanan:


”Rakastaminen vaatii keskittymistä.”

MITÄ TEET JOULUYÖNÄ?

Suhtauminen kirjallisuuden erääseen osa-alueeseen  eli dekkareihin on kirjava ja kiinnostava. Olen tehnyt empiiristä tutkimusta ja havainnut, että monikaan asia ei saa aikaan niin voimakkaita kuohuja kuin se, että ovatko dekkarit kirjallisuutta vai eivät! Toiset suhtautuvat omahyväisen ylimielisesti: MINÄ en lue dekkareita! Toiset sanovat: En pysty, ne ovat niin raakoja. Ja jotkut eivät lue mitään. Ja toiset taas kuuluvat dekkarikirjakerhoon.

Minä olen vannoutunut dekkarien lukija ja olen jopa sitä mieltä, että nainen tarvitsee dekkareita yhtä kipeästi kuin omaa huonetta, suklaata ja elämyslehtiään. Dekkarit ovat lääkettä! On olemassa ihmisryhmä, joka ei tiedä pahempaa kuin seisova vesi, sillä se haisee. Veden pitää olla virta, mieluiten jopa koski. Ja myös veren pitää juosta kohisten. Mikä siinä enempi auttaa kuin hurja psykologinen jännäri, jossa murhaajaksi ryhtyy se, jota vähiten arvaat: diakonissa, nunna, vanha herttainen mummeli, lapsi....

Olen lukenut kaikki venäläiset klassikot, jotka olen käsiini saanut ja myös Hugon Kurjat ja sen jälkeen tuhansia muita kirjoja, mutta ikinä en ole kieltänyt dekkarien lumoa. Suosikkidekkaristini ovat Minette Walters, Denise Mina, Colin Dexter, Ruth Rendell, Inger Frimansson ja Karin Fossum. Mutta luen muitakin ja kerään montaa dekkaristia hyvin tarkkana. Minua ei lukijana huononna, että saan levätä Veripellolla tai Vedän Viimeistä henkäystä Suden hetkellä. Minä saan dekkareista virtaa!

Mitäkö minä ja paras ystäväni teemme jouluyönä? No, ensin vietämme suloista joulua perheen kanssa, sitten laulamme Oi, jouluyö!, jonka jälkeen lähdemme vaeltamaan hautausmaalle. Loppuyö kuluukin sitten patologian laitoksella Kay Scarpettan kanssa. Vain yhtenä jouluna ei ilmestynyt Patricia Cornwellilta Kay Scarpetta -kirjaa ja silloin kumpikin kysyi toiselta: Apua, mitä sinä luet jouluyönä?

maanantai 15. helmikuuta 2010

MÄÄ OONKIN RINSESSA...


Sain Hannelta tänään ihastuttavan 1 -vuotislahjan. Tästä te nyt kaikki näette, että 'mää olen oikee rinsessa, vaikka joskus sanonkin en mää ainakaan!'
Kiitos Hanne♥
Hannen uskomattomia töitä voitte ihailla täällä http://hanne-runotorstai.blogspot.com/2010/02/ystaville.html

GORILLA-ADOPTIO

Blogiystävälläni S:llä, joka on biologi, on ollut jo kymmenen vuotta adoptiotytär Ruandassa Afrikassa, 15 -vuotias vuorigorilla Amy. S. uusii adoption joka vuosi ja tukee näin 'The Gorilla Organization' -järjestön työtä. Hän myös lahjoittaa joka vuosi gorilloille puun. Vuosittain kummitäti saa tietoja kummilapsestaan ja mm. Gorilla -lehden.

S:n kiinnostava blogi löytyy täältä http://natureisrael.blogspot.com/  ja suoraan gorillasivuille pääset tästä  http://natureisrael.blogspot.com/2009/11/amy-update-november-2009.html

Tilasin juuri elokuvan Sumuisten vuorten gorillat (Gorillas in the Mist), joka on Michael Aptedin ohjaustyö vuodelta 1988. Elokuva on surullinen ja rankka, mutta kertoo tarinaa Dian Fosseysta, joka vietti elämänsä Ruandan Virungavuorilla Afrikassa työskennellen ja täysin uhraten itsensä vuorigorillojen pelastamiseksi salametsästäjien kynsistä. Luin vastikään jostain lehdestä, että gorillaturismi on nyt kovassa nousussa. Se on suunnitelmallisen kallista, sillä tarkoitus on opettaa gorillaturistioppaita, suojella vuorigorilloja ja muuttaa ruandalaisten asenteita gorilloja kohtaan. Matkaryhmiin otetaan kerrallaan vain pieni joukko, sillä turismi ei saa tulla gorilloille uudeksi riesaksi, vaan pelastukseksi.

sunnuntai 14. helmikuuta 2010

NAINEN TARVITSEE PAITSI OMAN HUONEEN JA SUKLAATA...

myös ns. mielialankohottajalehtiä!

MIÉNTEME BIEN BY CONCHA BUIKA

The party is over but http://www.youtube.com/watch?v=FnytJEXow6w  

PETO ON MINUN ARMAANI, VAAN PETO SOMA...


Peto on minun armaani,
vaan peto soma,
ei tahdo hän olla
pyytäjän oma,
vaan tahtovi tulla,
kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu
lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa,
jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämänmurheeksi vaihtuu.
Hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä,
et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja
onneton olla,
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.

- Eino Leino -
Nalle ja Moppe (WSOY)
kuva Gustav Klimt

LESKI VUODEN VERRAN

Omistan kirjan Leski vuoden verran itselleni saadakseni sanoa: Voidakseen tulla kirjailijaksi, pitää elää Ruth Colen elämä!, ja siksi, että ehkä minä en olisi minä ilman tätä kirjaa, joka on rohkaissut minua kirjoittamaan ilman pidäkkeitä, ilman moraalin ja normien kahleita ja siksi, että: Amsterdam.

Leski vuoden verran (A Widow for One Year, Tammi 1998, suomennos Kristiina Rikman) teos on omistettu: Rakkauskertomus Janetille! Jo kirjan omistus paljastaa, että luvassa on John Irvingin mielipuolisten tapahtumien lisäksi romantiikkaa ja onhan sitä. Minun mielestäni tämä on Irvingin vaikuttavin, viehättävin ja romanttisin kirja. Irvingin runsaaseen tyyliin (ihmettelen usein millaiset aivot Irvingillä mahtaakaan olla…) kaikki kuitenkin tapahtuu monessa tasossa, mutta henkilöitä ei koskaan ole liikaa, joten lukija pysyy mukana huolimatta siitä, että kaikki mukana olevat henkilöt ovat vaikuttavia, ei vain yksi tai kaksi, vaan kaikki.

Tarinan yksinkertainen ingressi voisi mennä vaikka näin: Kirjailija Ted Colen perheeseen Long Islandille palkataan kirjailijan autonkuljettajaksi kesällä 1958 16-vuotias Eddie O’Hare, koska kuuluisa lastenkirjailija ryyppää melkein aina korttinsa ’kuivumaan’. Poika saapuu taloon, jonka kaikkien huoneiden kaikki seinät on päällystetty perheen auto-onnettomuudessa kuolleiden poikien valokuvilla. Vain Tedin työhuone on kuvaton. Perheessä on 4-vuotias tyttö Ruth, joka on ’tehty’ vain laastariksi vanhempien suruun. Vanhemmat ovat asumuserossa asuen kahta vierekkäistä taloa ja yöpaikkoja vaihdellaan tiuhaan, sillä Ruthista halutaan huolehtia kaikin tavoin. Kaikkien yrityksistä tai estelyistä huolimatta kesästä ’58 alkaa draama, jolle ei löydy kirjallisuudessa vertaa, kun otetaan huomioon henkilökuvauksien tarkkuus, monitasoisuus, huumori, tragedia ja uskomaton, uskollinen rakkaustarina.

”Se että Ruth Colesta varttui arvostettu kirjailija ja kansainvälisesti menestynyt bestselleristi – harvinainen yhdistelmä – oli vähemmän merkillistä kuin se että hän ylimalkaan onnistui varttumaan aikuiseksi. Valokuvien komeat nuorukaiset olivat varastaneet suurimman osan hänen äitinsä kiintymyksestä, mutta äidin hyljintääkin sietämättömämpää oli kasvaa vanhempien keskinäisessä kylmyydessä.”

Ruthista tulee siis kirjailija. Ruthin kaikkia muita, paitsi omaa vaimoaan, ’häntivä’ alkoholisti-isä oli jo kuuluisa kirjailija, perheen äiti oli opiskellut yliopistossa aineita, joilla tähtäsi kirjailijaksi ja kaiken huipuksi perheeseen kesäksi palkattu 16-vuotias Eddie halusi tulla vain kirjailijaksi. Tätä päämäärää silmällä pitäen hän kuului koulunsa kirjallisuuslehden toimittajakuntaankin ja myös suostui kesätyöhön kuuluisan kirjailijan perheeseen. Kokematon Eddie ei vain tajunnut, mihin työhön oudot aivot omaava Ted oli hänet todellisuudessa palkannut.

Perheen äiti Marion on kaunotar. Viehkeä aikuinen nainen, joka kietoutuu mielellään pinkkiin kashmirvillatakkiinsa, eikä käytä rintaliivejä. On väistämätöntä, että oudossa kahden talon asumismuodossa tulee yö, jolloin nuoren miehen testosteronia pursuava Eddie ja aikuisen naisen nälän ja hellyyden omaava Marion kohtaavat. Eddie on kuudentoista, kun 39-vuotias Marion kuiskaa hänelle: ”Minä näytän sinulle mitä merkitsee täydellinen.”

Kysyin mieheltäni, joka luki tämän kirjan, mikä hänelle jäi päällimmäiseksi mieleen tästä erittäin monisyisestä kirjasta. Hän sanoi, että tapaus, jossa Tedd yritti päästä eroon rouva Vaughnista. No, tässä Irving tuttuun tapaansa liehuttaa keskellä tragediaa huumorin hurjaa lippua, sillä moista näytöstä harva ohittaa ääneen nauramatta. Teddhän harrasti runsaasti naisia, paljon itseään nuorempia naisia, mutta mielellään äitejä. Hän aloitti suhteen pyytämällä äitiä ja lasta mallikseen. Lopulta mallina oli vain äiti ja lopullisissa kuvissa mallin sukuelimet oli kuvattu niin pornahtavasti, että heikompia hirvittää. Tedd ei vain osannut laskea, että joku nainen saattaa olla suhteessa tosissaan ja tunnettuahan on, ettei mikään ylitä naisen raivoa. Tämä hauska, mutta uskalias kohtaus päättyy siihen, kun koko asujamiston kadut, suihkulähteet, talojen pihat ovat täynnä Teddin törkeitä piirustuksia rouva Vaughnin sukupuolielimistä ja rouvan puutarhuri tekee kuolemaa roikkuessaan pää alaspäin likusteriaidasta vailla toivoakaan avun saamisesta.


Ja samaan aikaan Marion kerää seiniltä kuolleiden poikiensa kuvia ja jättää tyttärelleen Ruthille vain yhden kuvan, iloisen kuvan, jossa Marion on pariisilaisessa hotellissa ja vielä vuoteessa nauraen iloisesti ja paksujen peitteiden alta näkyy kaksi lapsen jalkaa, kummankin kuolleen pojan yksi jalka. Marion pakkaa ja katoaa kodistaan ja perheensä elämästä 37 vuodeksi tuntemattomuuteen.

Minä pidän toiseksi eniten kirjan siitä kohtauksesta, jossa squashin mestaripelaaja Ruth Cole hakkaa mailalla murskaksi suuren kusipään ja juristin Scott Saundersin polven. Ruthin treeni ja lämmittely uima-altaalla ennen tapahtumaa ovat unohtumattomat. Kerrankin sikamies sai juuri mitä ansaitsi! Ja sen teki kirjailija Ruth Cole.

Myös Eddiestä oli tullut kirjailija, joten ennen pitkää Ruth ja Eddie tapaavat. Mutta Ruth kulkee omia polkujaan aina Amsterdamiin asti ja joutuu siellä rikoksen silminnäkijäksi tutustuen tätä kautta ylikonstaapeli Harry Hoekstraan, joka yli kaiken rakasti vuoteessa lukemista ja vähän ajan kuluttua myös Ruthia.

Harry oli valinnut Yeatsin runon Ruthin ja hänen vihkiäisiin. Ruth rakasti Harrya sen takia entistä enemmän. runo kertoi köyhyydestä, ja köyhähän Harry (Ruthiin verrattuna) oli, ja hän luki runon yhtä jyrkästi kuin poliisi lukee rikolliselle tämän oikeudet:

Jos omistaisin taivaan kirjokankaat,
kudelmat kultavalot, hopeaiset
yön, aamun, hämäränkin sinivaatteet
himmeät ja tummat,
ne levittäisin alle jalkojesi:
vaan köyhänä on mulla unelmani vain,
ne levitän mä alle jalkojesi.
Siis: käy keveästi, unelmillain käyt.

Vain Eddie on yksin. Hän asuu asunnossa, jota tulevat ja menevät junat tärisyttävät. On kiitospäivän viikonlopun sunnuntai, vuoden kaikista sunnuntaista yksinäisin. Eddie odottaa viimeistä eli junaa 23.17 ja menee nukkumaan vasta sen jälkeen. Eddie seisoskelee kuistillaan kuunnellen jo loittonevaa junaa. Luoteistuuli toi mukanaan talven tuntua. Joku nainen lähestyi sumusta. Pimeässä ja sumussa nainen näytti iättömältä. Haluamatta pelästyttää naista Eddie sanoi: ”Anteeksi. Voinko auttaa?”

”Hei Eddie”, sanoi Marion. ”Kyllä, sinä voit varmasti auttaa. Minä olen miettinyt ikuisuudelta tuntuvan ajan, miten kovasti haluaisin sinun auttavan minua.”

Mistä he puhuivat kolmenkymmenenseitsemän vuoden jälkeen? Mitä väliä sillä on! Vain sillä on väliä, että Eddie oli odottanut Marionia kaikki nuo vuodet.

Siis tämä kirja todistaa, että naisen elämä voi alkaa 76-vuotiaana! Kirjan paras kohta:

”Kaksitoista yli kuuden junan jälkeen he rakastelivat hyvin varovasti ja nukkuivat taas sikeästi kunnes itään päin menevä juna toivotti heille aurinkoista, kylmää, kirkasta hyvää aamua kello 10.21”

KIITOKSIA JA TIEDOTUKSIA

Hämärä putoo. Sininen hetki kääntyy jo tummaksi illaksi. Tänään on kuitenkin ollut ihanat synttärit ja muistakaa että arvontaan on aikaa vielä viikko. Oikeat juhlat pyöristyvät somasti loppua kohden ja koska suurta sydäntäni on kommenteissa niin kiitelty, minä ajattelin vaatimattomana ihmisenä (sic!) nyt bilettää ihan omani makuni mukaan, mutta kaikki mukaan. Tässä yksi tämän talven lempikuvistani etenkin jos kuvaa klikkaa isommaksi, jolloin näkyy, miten Dina on nuttunsa kanssa ihan lumessa. What a pity, että Olgaa ei nyt kiinnosta katsoa kameraan, mutta hän on muuten isossa roolissa blogissani. Sain juuri tietää, että Dina tulee huomenna 'hoitoon'  muutamaksi päiväksi, kun nuoret häippäävät Helsinkiin, joten kiirettä pitää kahden eri vaatimus- ja ikätasolla olevan koiran ja uusien kirjojen kanssa. En siis ole kuollut, vaikka ei kovasti kuulu.

Laitan nyt yhden vanhan kirja-arvostelun, mutta en kirjan huonolla kannella, vaan kirjailijan kuvalla. Tämä kirja on harvinainen omistus minulle itselleni, sallittaneen;-), erään rakkaan runon, lempimusiikkiani ja silleen. Päätän iltani kaakaota juoden ja nauttien eilen ostamastani Country Livingistä.

Vieraat tekevät juhlat, joten kiitos teille kaikkille rakkaille blogiystävilleni: Kannatti elää, että sai kokea tämän päivän♥ 

LEENA LUMI BLOG 1 YEAR BIRTHDAY PARTY,LOTTERY AND "EN MÄÄ AINAKAAN"


Ihanaiset lukijani!

Minä olen nyt 1 vuotta vanha ja siis ihastuttavan nuori! Huolimatta nuoresta iästäni olen onnistunut keräämään kiinnostavavan, hurmaavan joukon ystäviä, teidät!  Kiitän teitä koko sydämestäni kiinnostuksesta kirjojani ja muita postauksiani kohtaan♥ Osa lukijoistani on nyt ystäviäni, joiden kanssa meilataan. Ja kohta taidan tavata ensimmäisen blogimaailmasta löytyneen ystävän ja sitten jo toisen...Jännittävää!

Suuri kiitos myös kustantajille, jotka ovat arvostelukappaleilla tukeneet lukemisen autuuden levittämistä. Kiitän Gummerusta, Tammea, Minervaa, Likeä, Avainta, Otavaa, Ajatus kirjoja ja WSOYtä. Olen tehnyt parhaani ja joskus vähän ylikin, sillä luen liian usein suden hetkeen ja kirjoitan aamut. Vihdoinkin saan tehdä mitä olen aina halunnut: lukea ja kirjoittaa. Kumarran teille, Arvon Kustantajat parhaimman ja syvimmän hovikumarrukseni♥

Kakku on mitä on, sillä en ole leipojana hääppönen, mutta lupasin teille tarinan, miten kaikki alkoi 14.2.2009 eli siis vuosi sitten ystävänpäivänä. En ollut aikonut ruveta tekemään mitään blogia. Ei tullut mieleenkään! Sitten armas mieheni poti ilmeisesti huonoa omaatuntoa, koska ei ollut taaskaan ostanut minulle edes ruusukimppua ystävänpäivänä, eikä vienyt minua yllätysmatkalle Salzburgiin, joten hänpä keksikin, että ainutlaatuisin lahja on jotain muuta kuin tavanomaista tavaraa tai matkaa tms. Hän meni ja avasi minulle blogin minulta mitään kysymättä! Nimi ei takuulla ollut silloin Leena Lumi, vaan se oli  mun etunimi ja sitten joku iso kirjain...Riemuissaan suurenmoisesta keksinnöstään hän raahasi minut melkein väkisin näytön ääreen ja sanoi: "Tässä rakas sinulle ystävänpäivälahja, oma blogi!" Minä vääntäydyin irti hänen entisen painijan käsivarsiensa otteesta, otin Scarlet -ilmeeni ja sanoin:" Ei ikinä!" Mieheni väittää minun tosin sanoneen: "En mää ainakaan!" Ja loukkaantuneena minun kiittämättömyydestäni hänen hienoa lahjaansa kohtaan, Reima lupasi, että minun hautakiveeni kaiverretaan sanat: "En mää ainakaan!" Hänen mielestään vastaan kaikkeen ensin noin, mutta sitten viiletänkin jo tuhatta ja sataa...eli olen tyyppiä "vie sie, mie vikisen".

No, ennen kuin vuorokausi vaihtui olin tehnyt elämäni ensimmäiset postaukset ja sen jälkeen onkin virrannut... Nyt on hiukan outo asetelma, sillä nykyään Reima valittaa blogin vievän liikaa huomiotani. Niinpä vietän tämän onnettoman aviomiehen kanssa silloin töllöin laatuaikaa, ettei hän vain keksi aiheuttaa koneelleni mitään onnettomutta. Minulla on äärimmäisen hyvä mielikuvitus, joten uskon tämän hiljaisten vesien ravun pystyvän ihan mihin tahansa. Hän on mies suoraan Irvingin Garpin maailmasta, vaikka muuta esittää!

Toisaalta minusta ei ole tuuleen huutajaksi, joten suurin kiitos teille rakkaat, suloiset, ihanat lukijani ja kommentoijani♥ Tämä on suurta vuorovaikutusta, sillä olen teidän kauttanne löytänyt paitsi uusia, kiinnostavia ystäviä, myös elokuvia ja unohtumatonta musiikkia. En ole koskaan aikuisiälläni katsonut niin paljoa filmejä kuin viimeisen vuoden aikana. Eilen oli vuorossa Jessica Lange ja unohtumaton Frances. Ja elämääni ovat tulleet mm. Concha Buika, Patti Smith ja monta, monta muuta musiikkimaailman uniikkia ääntä. Koska nyt on 'party time' avaan arvonnan eli kuka vastaa tähän postaukseen on mukana kirjapaketin arvonnassa! Aikaa on viikko eli ensi viikon sunnuntaina mieheni saa jälleen toimia onnettarena.

Elämyksellistä Ystävänpäivää♥
♥:lla Leena Lumi

RAKAS YSTÄVÄ, SINÄ!

Rakas ystävä, sieluni kumppani. Haluan olla sinulle valo tunnelin päässä, kun eksyt pimeään. Siltä varalta, että satun olemaan poissa maisemista, kun tarvitset valonkantajaa, lähetän tähdet valaisemaan pimeääsi.


Katsot lokin poikasta ja näet ylitse synkän virran. Kohoat siivillesi uuteen liitoon ja kaikki, ihan kaikki on hyvin. Minä lupaan sen.


Sitten muistat minut, joka rakastan lokkeja, merta ja eksymistä. Sinäkin rakastat silloin lokkeja, merta ja eksymistä.

Me olemme he, jotka tulevat säihkyvin silmin, polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraissa säkeissämme. Mutta me löydämme perille.


Meidän ovat eksyminen ja löytyminen, meidän ovat suru ja ilo, meidän ovat jää ja tuli, meidän on valo ja pimeys, meidän on yösukellus mereen ja kellunta lokin huudon kannattelemana, meidän on hukkuminen ja pelastus, meidän on veden hopea ja pienen linnun sinnikäs askellus, meidän on uskomaton ystävyys ja jakaminen, meidän, sinun ja minun, ovat kaikkien aistien juhlat, sillä me osaamme vaalia ja arvostaa niin ystävyyttä kuin elämän monimuotoisuutta.


Valoisaa Ystävänpäivää Sinulle!

♥:lla Leena Lumi

kuva Pekka Mäkinen

SYDÄMELLISTÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ

Sinä olet paras ystäväni
ja rakastan sinua.


Rakastan sittenkin
vaikka sinulla on
äärettömän ärsyttävä tapa
takertua sanoihini
ja analysoida niitä
aina ja iankaikkisesti.


Rakastan kärkeviä kommnettejasi
ja viiltäviä huomioitasi,
vaikka minua raivostuttaakin
tarpeesi jakaa viisauttasi,
siiloinkin kun en sitä yhtään kaipaa.


En ole kenenkään kanssa
itkenyt niin kuin sinun,
eikä kukaan ole saanut
minua nauramaan
niin kuin sinä.


Kenenkään seurassa
en voi heittäytyä yhtä hervottomaksi,
yhtä huolettoman hulluksi kuin sinun,
ja toisaalta
kukaan ei saa
minua vakavoitumaan hetkessä
yhtä varmasti kuin sinä.


Kun maailmani toisinaan hajoaa,
sinä olet ensimmäisenä
korjaamassa
mitä korjattavissa on.


Rakastan vinksahtaneita näkökulmiasi
ja rohkeuttasi potkia
luutuneita ja puutuneita
rakennelmia hajalle.


Mutta eniten rakastan sinua siksi
että sinulla on sydän
siellä missä pitääkin -
paikallaan.


- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle ystävyydestä (Minerva 2009)
kuva Ajan patinaa (Tammi 2009)

lauantai 13. helmikuuta 2010

FRANCES

Jessica Lange kuuluu niihin näyttelijöihin, jotka osuvat minuun vahvimmin. Kartan vaistomaisesti filmejä, joissa joku suosikkinäyttelijäni tekee kevyen roolityön. Siksi siis tänään Frances. Filmissä Jessica rotunäyttelijänä riisuu julmuuden alastomaksi ja paljastaa sen ketään ja vähiten itseään säästämättä.

Jätän syvälliset filmianalyysit ilolla Sooloilijalle, sillä... Viime viikonloppuna Sylvia, jossa Gwyneth Paltrow eli runoilija Sylvia Plathina kuin rooliin syntyneenä. Sitä ennen Sovitus (Atonement), josta tuli heti 'minun klassikkoni'.  Onneksi ensin luin Sovituksen ja vasta sitten näin elokuvan, joka todellakin ylisti Ian McEvanin kirjaa. Alla näette Keiran Sovituksen Ceciliana. Senkään filmin loppu ei ollut oikeudenmukainen. Hyvitystä ei tullut. Oikeudenmukaisuus ei ole elämän adjektiivi.

Frances...

A CASE OF YOU

by Diana Krall http://www.youtube.com/watch?v=BGrsc5FeQDs

LAULAISIN SINULLE LEMPEITÄ LAULUJA

Tässä kirja, joka lohduttaa ja antaa toivoa kaikille ja myös sinulle, joka tunnet eläväsi vailla ystävää: Kirjan tarina paljastaa ystävän voivan löytyä silloin kun sitä vähiten odotat, mutta eniten tarvitset.

Tämän kirjan nimi on Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Tämä kirja on ruotsalaisen Linda Olssonin englanniksi kirjoittama Let me sing you gentle songs. Tämän kirjan on kustantanut Gummerus A.D. 2009 ja suomentanut Anuirmeli Sallamo-Lavi. Tätä kirjaa ei ole kirjoitettu koskaan aikaisemmin. Tämä kirja on Valonkantaja ja Tähtien Kannattelija. Tämä kirja antaa toivoa, että elämässä on vielä toivoa. Tämä kirja tuoksuu metsämansikoilta ja tanssii usvan kanssa.



Ruotsalainen Linda Olsson muutti miehensä työn perässä Uuteen-Seelantiin ja ryhtyi kirjoittamaan englanniksi vuonna 1990. Kesti yli 15 vuotta ennen kuin hän sai romaaninsa julkaisukuntoon, mutta esikoiskirjasta tuli niin suuri menestys, että se kantaa klassikon huntua syntymästään. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja –kirjan käännösoikeudet on myyty 19 maahan ja kirjasta on tekeillä elokuva.


Prologi

Astrid


Heinäkuu 1942, Västra Sångeby, Taalainmaa, Ruotsi


Kun aurinko vajosi puurivistön taakse, kävimme makuulle ja valkoinen yö nielaisi meidät. Sen jälkeen on ollut yö.


Veronika

Marraskuu 2002, Karakare, Uusi-Seelanti


Yllämme paahtoi armoton aurinko, kun maailma kieppui käsittämättömästi sen hiljaisuuden ympärillä, joka olimme me kaksi. Sitten enää voittoisan meren hurja pauhu.


…nu vill jag sjunga dig milda sånger.


Kirja kertoo kahden naisen ystävyydestä. Vanha nainen, Astrid elää pienessä ruotsalaisessa kylässä lähes erakkona, itseensä käpertyneenä, kuolemaa odottaen. Eräänä ankarana talvipäivänä hän huomaa nuoren naisen kantavan muuttokuormaansa naapuritaloon. Jokin Astridissa liikahtaa. Veronika, suuren menetyksen kohdannut kirjailija, on tullut kylän hiljaisuuteen viimeistelemään uusinta romaaniaan. Metsämansikoiden tuoksussa naiset löytävät hiljalleen polun toisiinsa. Syntyy hiljainen, hellä, ääretön ystävyys.


Muisti on annettu murheita varten, jos mielenrauhaa kaipaat, niin unohda!


Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on äärettömän levollinen kirja, joka antaa lukijansa levätä. Se on kirja, joka antaa luvan etäännyttää asioita, luvan hahmottaa, luvan olla uupunut. Se on kirja, joka antaa syvän rauhan.


…ja joka katselee tähtiä ei ole enää koskaan aivan yksin.


Laulaisin sinulle lempeitä lauluja –kirjan kieli on melkein hypnoosia, sillä luin sitä kuin uiden juuri sopivassa vedessä. Suruissa sukelsin, mutta tuntui hyvältä. Iloissa nousin pintaan haukkaamaan happea ja naurahdin. Metsämansikoiden alkaessa tuoksua kelluin ja unohdin voidakseni elää edelleen.


Tänä iltana sinut kutsutaan tanssimaan usvan kanssa.


Naisten ystävyys on antoisaa molemmille. Veronika toi musiikin ja valonsäteet takaisin Astridin elämään. Veronika sai ystävyydestä syvän tyyneyden ja löysi taidon olla hetkessä läsnä.


Olen unohtanut kuinka elää ilman sinua.


Tämä kirja ei jätä lukijaansa ulkopuolelle ystävyyden, vaan se ottaa sinut mukaan. Minä löysin itseni poimimasta kuusenleppärouskuja lapsuuden aikaisen ystäväni kanssa. Poimittuamme rouskut menimme tupaan ja paistoimme lettuja, jotka söimme metsämansikkahillon kanssa.


Älä pelkää pimeää, sillä siinä lepää valo.


Sinä, hyvä lukijani, ellet lue vuodessa kuin yhden kirjan, lue Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Sinä, joka olet tuulen piiskaama, aaltojen kiviä vasten heittämä, kaipaukseen hukkunut, palasiksi mennyt, olet lempeiden laulujen jälkeen täydellisen ehyt. Lupaan sen.


Epilogi


Hyvää yötä, makeita unia,
te kaikki kulkurit maan.
Nyt laulu loppuu ja lähdemme –
ehkei enää kohdatakaan.
Jotain sanoiksi sain sydänroihusta,
joka niin pian raukeaa
mutta rakkaus, ollut, se ei katoa –
hyvää yötä – nyt nukkukaa.


- Dan Andersson –


Tunnetko metsämansikoiden tuoksun?

perjantai 12. helmikuuta 2010

PATTI SMITH'S BECAUSE THE NIGHT

http://www.youtube.com/watch?v=0brHGJ6xqbk
picture by Annie Leibowitz

BRIGITTE BARDOT

BB always against animal cruelty♥

ANIMALS ARE OUR BEST FRIENDS!

Eläin on ihmisen luotettavin ystävä. Eläin ei ole koskaan paha. Ihminen on luomakunnan suurin peto. Brigitte Bardot on uhrannut omaisuutensa ja terveytensä eläinten suojelemiseen. Erityisesti koirat ja hylkeet ovat näkyneet mediassa. Brigitten rinnalle on asettunut julkisesti taistelemaan hylkeiden puolesta suomalainen Tanja Karpela (ent. Saarela), joka blogissaan http://www.tanjakarpela.fi/index.php  tuo erityisesti esille Kanadan julman hylkeiden elävältä nylkemisen! Miten tätä voi tapahtua meidän aikanamme!!! Ja että minua ei nyt luultaisi kepulaiseksi, niin sanon, etten ole, mutta minulle saattaa tulla tärkeäksi äänestää ihmistä, joka taistelee niiden puolesta, joilta ei kysytä mitään ja joille tehdään mitä vain, sillä ihminen on kekseliäs peto.

Ja tässä Tanja Karpela hylkeiden puolesta Iltalehdessä http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010021211104190_uu.shtml

Edes jotain hyvää eläinsuojelurintamalta, sillä sain kuulla Jaelilta http://appelsiinipuunalla.blogspot.com/ , että Israeliin ei saa tuoda minkäänlaisia turkkkeja, ei turkiseläimiä tms. ja tietenkään maa ei salli turkistarhausta. Brigitte Bardot oli lähettänyt asiasta kiitoksen Isrealin hallitukselle http://go.ynet.co.il/pic/yarok/100210/bardo.pdf

Olen aina heikompien puolesta vahvempia vastaan ja siksi olen eläinten puolesta!

Jokaisen kansan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee heikompiaan. Odotan nyt kovasti Espanjan pääministeriltä, Zapaterolta toimia julman härkätaisteluperinteen kieltämiseksi lailla.

VALENTINE COMES...

Menestyksessä ystävät tuntevat meidät; vastoinkäymisissä me tunnemme ystävämme.
- Sir James M. Barrie -


Paras ystäväni saa minusta esille parhaat puoleni.♥
- Henry Ford -


Myötätuntoinen ja rohkaiseva katse, ystävällinen kädenojennus. Ja kaikki muu on toisarvoista.
- Maya V. Patel -


Selviät ilman ihmisiä, mutta tarvitset ystävän.
- kiinalainen sananlasku -


Ystävyys on kymmenentuhannen sukulaisen arvoinen.♥
- sanonta -


Uskollinen ystävä...ihminen joka iloitsee menestyksestäsi, suree vastoinkäymisiäsi ja kantaa puolet taakastasi - hän kaksinkertaistaa ilosi ja jakaa murheesi.
- James Gibbons -


Sinä tiedät, miten paljon tai vähän pitää sanoa surun tai huolen aikaan. Sinä osaat lukea sydäntäni.
- Pam Brown -


Ystävä on se, joka tulee luoksesi, kun koko maailma on jättänyt.♥
- Alban Goodier -


Ei kuka tahansa voi olla ystäväsi. Sen täytyy olla joku, joka on yhtä läheinen kuin ihosi, joku jolla on kyky empatiaan, joku joka hädän hetkellä seisoo ehdoitta puolellasi, joku joka antaa tarkoitusta elämääsi.
- Henry Miller -


Me putoamme kuin pikkukivet toistemme sielujen lampeen.♥
- Joan Borysenko -


Ystävien kesken ei ole mitään lopullista.
- William Bryan -


Apu ilman ehtoja on ystävyyden koetinkivi.
- Mahatma Gandhi -


Ystävillä, jotka ovat yhdessä käyneet läpi vaikeita aikoja, on yhteys, jota ulkopuoliset eivät voi koskaan ymmärtää.♥
- Pam Brown -


Ystävä tietää sinusta kaiken ja rakastaa sinua siitä huolimatta.♥♥
- tuntematon -


Kasa CD -levyjä. Espressokahvia. Paljaat jalat ja ikivanhat farkut. Perunalastuja ja popcornia. Asiasta toiseen hyppelehtivä keskustelun virta. Sade hakkaa ikkunaan. Ystävyys.♥
- Pam Brown -


Tyttöjen ilta ulkona - rosvoliiga, jolle ei yksikään isä, poika, puoliso tai suurmies voi mitään.
- Pam Brown -


Vain ystävä saa sanoa: "Minähän sanoin sinulle."♥
- Pam Brown -


Ystävä, joka tietää miten osoittaa ja ottaa vastaan hyvyyttä, on kaikkea omaisuutta parempi.
- Sofokles -


Kaksi ihmistä, jotka pitävät toisiaan pystyssä kuin lentävät tukipilarit. Kaksi ihmistä, jotka luottavat toisiinsa ja huolehtivat toisistaan ja puolustavat toisiaan ulkomaailmaa vastaan.
- Erica Jong -


Yksikin hyvä ystävä pitää pimeyden loitolla.♥
- tuntematon -


Sinunlaisesi ystävä on kuin vanha ja kulunut aamutakki, jonka voin kietoa ympärilleni, kun maailma tuntuu synkältä ja kylmältä.
- Pam Brown -


Älä säästä kauniita sanoja ystävistäsi siihen asti, että he ovat kuolleita; älä kirjoita niitä heidän hautakiviinsä vaan puhu heille nyt.
- Anna Camus -


Viisauden lahjoista suurin on ystävyys. Se tekee elämän onnelliseksi.
- Epikuros -


Puhelu on hyvä. Mutta kirjeen voi lukea uudelleen.
- Pam Brown -


Kypsyköön ystävyys kuin viini vanhetessaan. Ja olkoot viini ja ystävät aina vanhoja ja huolet nuoria.
- tuntematon -


Vanhoilla ystävillä on mukavaa yhdessä - ei kilpailua, ei teeskentelyä. He kasvavat läpi elämän täsmälleen samaa vauhtia.
- Pam Brown -


Enemmän kuin ystävien apu meitä auttaa varma tieto siitä, että voimme luottaa heidän apuunsa.
- Epikuros -


Ylistän ranskalaista, hänen huomautuksensa oli terävä. Kuinka suloista, erittäin suloista on yksinäisyys! Mutta suo silti minulle piilopaikkaani ystävä, jolle voin kuiskata: miten suloista on yksinäisyys!
- William Cowper


Vain ystävillä on merkitystä.♥
- Gelett Burger -


Ystävyyttä ei voi mitata kullassa, siihen kulta ei ole riittävän aitoa. Ystävyys voidaan mitata vain muistoissa, naurussa, rauhassa ja rakkaudessa.
- Stuart and Linda MacFarlane -


Hyvä taivas! Kaikista vitsauksista, jotka voit vihassasi lähettää, säästä minut, oi säästä minut petolliselta ystävältä.
- George Canning -


...anna tuulen selvittää, kuka vierelles jää...♥♥♥
http://www.youtube.com/watch?v=sREk3WmG7Ao&feature=related
♥♥♥♥♥♥♥

MY FIRST VALENTINE GIFT WAS SEPTEMBER♥

Sain juuri vanhalta ystävältä lahjaksi nostalgisen, iki-ihanan laulun, joka ylistää muistoja ja syyskuuta, lempikuukauttani. Etsin laulua jo syyskuussa, mutta väärällä nimellä. Tässä, olkaa hyvä  http://www.youtube.com/watch?v=AwTlZts1Fqs
Ja syksyn kuva on Iineksen loistavasta kuvablogista http://i-kuvat.blogspot.com/ 
Kiitos molemmille♥♥   

torstai 11. helmikuuta 2010

TAIVAALLINEN MUNAKOISO

Omistan tämän munakoisoelämyksen Jaelille, jonka Appelsiinin ja hunajan tuoksuisessa keittiössä olen saanut viettää huumavia hetkiä!

Marja Lindforsin kirja Taivaallinen munakoiso (WSOY 2009) on enemmän kuin vain keittokirja: Se on kaivattu tilaustyö meille, joiden mielestä juuri munakoisosta syntyvät hurmaavimmat ateriat; meille, joille munakoiso on enemmän kuin vain eksoottinen kasvis; meille, jotka olemme kaivanneet enemmän tietoa tästä kauniista herkusta ja sen monipuolisista käyttötavoista.

Koska kerään keittiöni kirjahyllyyn keittokirjoja jopa matkoilta, ei ole yhdentekevää, miltä kirjat näyttävät. Keittokirjan pitää olla houkutteleva! Sen pitää saada kokki innostumaan! Marja Lindforsin Taivaallinen munakoiso täyttää tämänkin kriteerin täydesti. Lindforsin omat kuvat ovat niin hurmaavat, että tiedän jo kokeilevani useimmat kirjan ohjeet. Sen lisäksi kirjailija on ymmärtänyt asettaa mukaan myös täydennyskuvia, jotka ovat niistä maista, joissa munakoiso on suosittu, mutta ihan arkinen kasvis. Mieleeni tulee keittokirjoista vain loistava Sopranos keittiössä, jossa kirjasta on tehty elävä tuomalla siihen jopa ylenpalttisesti muutakin elämystä kuin ruokaohjeita.

Minun munakoisomieltymykseni alkoi siitä ainoasta ja hiukan monimutkaisestakin Munakoisoa fetalla ja tomaatilla, jonka olen teille pariin kertaan postannut. Se on järkyttävän herkullinen kasvisruoka, jota syödessä kasvaa himo löytää lisää munakoiso-ohjeita ja myös yksinkertaisia sellaisia.

Lindforsin kirja tarjoaa näitä kaikkia laidasta laitaan ja niin selkein ohjein, että tumpeloinkaan kokki ei erehdy tekemään väärin. Jo kuvista näkee mitä tuleman pitää! Ja sylkeä alkaa erittyä, kun katsoo kuvia pidempään…eli siis todella herkullinen kirja.

Kirja tarjoaa Alkuruoat & lisukkeet, Pikkulämpimät, piirakat & pizzat, Pastat ja Pääruoat. Näiden pääosioiden alle jää lukuisia aterioita niin kasvisruokailijoille, kuin heille, jotka haluavat vaikka Hirvenliharisotolla täytetyt munakoisot. Löytyy myös Etikkaan säilöttyä munakoisoa, josta saadaan loistava antipasto. Tätä muuten etikkahimoisena aion kokeilla heti! Löytyy myös Gratinoituja tortellineja kinkun ja munakoison kera ja sitten sienihullun unelma Kasvis-kantarellipaistos!

Tiedän, että himoatte edes muutamaa ohjetta ja tulette saamaankin, mutta kaikki on parempaa, kun sitä ensin joutuu odottamaan. Tarvitsen paikalle kuvaajani, sillä ensin syödään silmillä! Annan teille kuitenkin tämän elämyksen lopussa Melanzane all’aceto eli Etikkaan säilöttyä munakoisoa –reseptin. Sitä ennen vähän enemmän tästä violetista kasviksesta, jonka tarina yltää 4000 vuoden taakse.

Munakoison tarina lähtee Intiasta, jossa se kasvoi luonnonvaraisena jo 4000 vuotta sitten. Eurooppaan munakoiso saapui keskiajalla arabien mukana. Arabialainen lääkäri Ibn Butlàn kirjoitti 1000 –luvulla, että munakoiso tuotti melankolisia mielialoja ja houkutti säädyttömyyteen. Niinpä nuoria naisia ja neitsyitä varoitettiin munakoisojen poiminta-aikaan himokkaista miehistä, koska hedelmän kuuma ja kostea luonne sekä melankolinen sävy voisi saada aikaan poikkeamisen säädyllisyyden poluilta.

Tämän luettuani tajusin välittömästi, miksi kutsun munakoisovuokaani nimellä Meille kahdelle – yöllä! Ja nyt kun opin tästä kirjasta yksinkertaisia grillivinkkejä, meillä on edessä hyvin eroottinen, kostea ja kuuma suvi, sillä ei mitään lihoja grilliin ellei munakoisoa ole mukana! Myös munakoison väri ja muoto saavat minut oudon levottomaksi…Kyseessä on ehdottomasti eroottinen kasvis. Toinen vastaava on tomaatti  eli 'lemmen omena' ja näillä kahdellahan on siunattu liitto makuhermojen paratiisissa.

Munakoisoa käytetään kaikissa Välimeren maissa lukemattomin eri tavoin. Sitä syödään höyrytettynä, paneroituna, öljyssä paistettuna, uunissa kypsennettynä ja grillattuna tai yhdessä lihan, vihannesten ja yrttien kanssa. Munakoisoa syödään kuumana ja kylmänä, ja se sopii niin alkupaloiksi, lisukkeiksi kuin pääruokiin.

Marja Lindfors söi ja kuvasi kirjaansa varten yli seitsemänkymmentä munakoisoruokaa eri paikoissa ja valitsi kirjaansa parhaat. Hän mainitsee niin ihastuttavasti, että ’rakkauteni munakoisoihin on vain kasvanut. Olisikohan keskiajan uskomus munakoison hulluutta aiheuttavasta vaikutuksesta sittenkin totta? Ainakin näihin ruokiin tulee intohimo.’

Kalorinvartijoille kerron, että sadassa grammassa munakoisoa on vain 17 kilokaloria ja jos pelkää munakoison liittolaisen oliiviöljyn kaloreita, kannattaa muistaa, että oliiviöljy on kuitenkin tarvitsemaamme hyvää öljyä ja ilman voitelua emme selviä me eivätkä munakoisot, sillä munakoison liittolainen on valkosipulin ja tomaatin lisäksi ehdottomasti oliiviöljy.

Mieheni katseli eilen tätä kirjaa sen näköisenä, että nämä reseptit on kokeiltava kaikki. Onneksi itsetuntoni on sitä luokkaa myös kokkaajana, että löydän korvaavat ainesosat niille erikoisuuksille, joita ei kaupunkimme herkkupuoti tarjoa. Tänään en odota miestäni kotiin yksin, vaan yhdessä lukijoideni kanssa, koska hän on myös valokuvaajani. Taidan ilmoittaa Paremmalle Puoliskolle, että Jael Appelsiinin ja hunajan tuoksuisessa keittiössään Israelissa hermostuu, ellei saavu aikaisemmin…

Täydellinen keittokirja, jota nauttiessa munakoisoon hullaantuu hänkin, joka ei ole tätä elämystä ennen kokenut!

Etikkaan säilöttyä munakoisoa
Melanzane all’aceto

8 pienehköä munakoisoa
suolaa
valkoviinietikkaa
6 pientä valkosipulinkynttä
iso nippu mintunlehtiä
oliiviöljyä


Kuori munakoisot ja leikkaa ne suikaleiksi. Pane suikaleet isoon kulhoon, ripottele niille suolaa ja sekoita. Anna suikaleiden vetäytyä pari tuntia ja purista käsin pinnalle noussut neste niistä pois. Pane ne kulhoon ja kaada suikaleiden päälle etikkaa niin paljon, että ne peittyvät. Jätä ne vetäytymään muutamaksi tunniksi. Purista suikaleet mahdollisimman kuiviksi ja jätä painon alle yöksi.

Painele seuraavana päivänä suikaleita oikein tiiviisti lasipurkin pohjalle. Lisää aivan ohueksi leikattua valkosipulia, pieniksi revittyjä mintunlehtiä sekä niiden päälle uusi kerros munakoisosuikaleita. Jatka kerroksia samaan tapaan, kunnes purkki on täynnä. Kaada purkkiin öljyä pintaan asti. Seuraavana päivänä kaada hieman lisää öljyä, kunnes pinta jälleen peittyy. Säilyke on valmista syötäväksi kymmenen päivän kuluttua. Sitä tarjotaan antipastona.


Italialaiseen tapaan raaka-aineiden määräksi ilmoitetaan ’quanto basta’ eli riittävästi. Ainakaan minulle tämä ei ole mikään ongelma, sillä keittiöni on yleensä muutenkin kuin armeijan entisen muonitusmestarin eli ’abbondante’

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

SHOOT THE MOON BY NORAH JONES

Sain tänään kuulla Lumiomenalta http://luminenomena.blogspot.com/2010/02/norah-jones-fall.html minulle täysin uudesta laulajasta Norah Jonesista ja soitan teille heti häneltä yhden levyn, jossa myös kaunis video  http://www.youtube.com/watch?v=TENV8IhpZ2A&feature=related

RAKASTAN RIIDELLÄ KANSSASI

Rakastan riidellä kanssasi.
Osaat olla pirun ilkeä,
älykkäästi ja pisteliäästi,
mutta minä pärjään sinulle,
ainakin melkein.
Meidän riidoissamme
kumpikaan ei vihaa,
ei halua alistaa,
eikä suostu alistettavaksi,
ja siitä minä pidän.
Sellaisten riitojen jälkeen
tuntuu hyvältä
ja oikealta
silittää kättä,
katsoa silmiä
tai suuta
ja myöntää
tai olla myöntämättä
olleensa alun perinkin
ihan väärässä.
Tai sitten ei.

- Sinikka Svärd -
Kerron sinulle rakkaudesta (Minerva 2008)

'SILVER GLITTER'

Ja tässä kirjavalehtinen tähtipelargonilajike 'Silver Glitter'!
kuva Intohimona pelargonit (Tammi 2010)

'ISLINGTON PEPPERMINT'

kuva Intohimona pelargonit (Tammi 2010)

INTOHIMONA PELARGONIT

Ennen ”pelargonia tuoksui mummon akkunalla ja akkunan alla lauloi katulaulaja…”, mutta minä en ole kenenkään mummo ja olen täysin hurmaantunut tähän muka vaatimattomaan, mutta salavaateliaaseen kukkaan. Edessäni on nyt Lena Ljungquistin ja Eve Tingströmin teos Intohimona pelargonit (Pelargoner, Tammi 2010, kuvat Ann Lindberg ja tekijät, suomennos Pirkko Kahila), josta pelargoniahulluuteni saa vain lisäsytykettä. Nyt olen todellisten asiantuntijoiden vietävissä, sillä Ljungquist omistaa Ruotsin suurimman pelargonikokoelman ja Tingström jälleenmyy pistokkaita eri puolille Eurooppaa. Ja kuvitelkaa: Pelargonioita on 1200 eri lajiketta!

Nyt teen paljastuksen, että jos minulle tulee avioero, se johtuu pelargonioista. Ei, ei mieheni niitä itsessään vihaa, mutta sitä hän vihaa, kun ensimmäisten pakkasten tullessa kannatan hänellä pelakuut sisälle ja ne tietty ovat silloin parhaimmillaan: pienen puun kokoisia ja kantavat jopa 30-40 kukkaa yski kasvi, niin haluan ottaa niistä koko kukinnan riemun ja ne isot ruukut valtaavat kaikki ruokapöytämme ja muutkin tasot. Toinen vaaran hetki on nyt, sillä nostan parhaillaan kellarista päivittäin ylös ruukun, annan kasvin hellästi ’lasehtia’ ja sitten leikkaan sen matalaksi ja istutan uuteen multaan ja ruukkuun, jonka jälkeen talomme kaikki pöydät ja tasot täyttyvät noista ’torsoista’. Me siis ruokailemme jossain millin kokoisella pöydän kulmalla…Toki minulla on vastaus valmiina kaikenlaiseen mökötykseen ja sanomiseen: Haluan viherhuoneen! Haluan peribrittiläisen viherhuoneen! Villa Maireassa sitä huonetta kutsutaan edelleenkin ruukutushuoneeksi, mutta siellä talon haltijatar vietti aikaansa muutenkin, mikä paljastui nojatuolista…Niin tekisin minäkin. Näen jo itseni siellä istumassa Robert’sin suklaakahvia mukissani ja ympärilläni tuoksuu multa ja se uniikki aromi, joka lähtee vain siitä, kun kasvit kuolevat ja/tai aloittavat uutta elämäänsä.

Intohimona pelargonit on täydellinen kirja näiden kukkien harrastajalle, sillä en olisi ikinä uskonut, mihin mittoihin tämän harrastuksen voi viedä ja mitä ihania erikoisuuksia maailmalta löytyy. Kaikkihan me tunnemme kotipelargonit, mutta jo niistä on todella moneen lähtöön. Itselleni oli täydellinen yllätys P.Zonale-ryhmään kuuluva Patricia Andrea, jonka kukat ovat yksinkertaiset, mutta aivan tulppaanin näköiset. Hyvin viehkeitä ovat myös kerrannaiset, neilikkamaiset pelargonit, jotka kukkivat korallinpunaisen eri sävyin. Erityisen houkuttelevia ovatkin sitten tähtipelargonit, joista Silver Glitter herätti huomioni heti ensi vilkaisulla. Sen kukat ovat kerrannaiset ja lehdet kaksiväriset, ’hopeiset’. Silver Glitter on erittäin haluttu, eikä syyttä, sillä kasvilla on hurmaavat munankuorikuvioiset, kerrannaiset ja pörröisen näköiset kukat. Kapeissa hiukan harottavissa terälehdissä on lämpimänpunaisia laikkuja ja juovia. Kaksiväristen lehtien laitaa pitkin kulkee epäsäännöllisen leveä valkoinen alue. Keskeltä lehdet ovat keskivihreät, valkoisen rajalla on tummahkon vihreä vyöhyke…Tulette saamaan tästä kukasta ison kuvan ehkä jo tänään myöhemmin! Ja Eva, jos luet tätä, ota minuun yhteyttä, on asiaa!

No, minä nyt taas vähän innostuin…Tähtipelargonioita seuraavat kirjassa Sormipelargonit ja sitten tulevat monille jo tutut Riippapelargonit. Riippapelakuista löytyy sitten mm. Rococo, jossa ruusunnupputyyppiset, vaalean ruusunpunaiset kukat ja ylimmissä terälehdissä pieniä, kirsikanpunaisia pilkkuja! Sitten haastavat Jalopelargonit ja ’enkeli-ihmisille’ Enkelipelargonit. Uniikkipelargonit ovat oma ryhmänsä ja ne muistuttavat varsin paljon jalopelargoneja. Viimeisenä ryhmänä on kiinnostava Luonnonlajit ja primäärihybridit.

Primäärihybridi saadaan, kun risteytetään kaksi viljelyssä olevaa pelargonialajia keskenään. Monesti primäärihybridiksi kutsutaan myös sellaista pelargonia, joka on luonnonlajin ja jonkin lajikkeen jälkeläinen. Monet primäärihybridit ovat peräisin jo 1800-luvulta.

Ensimmäinen pelargoni tuotiin Eurooppaan 1500-luvun lopussa tai 1600-luvun alussa. Se oli luultavasti Pelargonium triste (Surumielinen pelargoni!). Nykyään Saksa on Euroopan maista suurin uusien pelargonioiden tuottaja. Englannissa puolestaan toimivat kaikkein taitavimmat ja innokkaimmat jalostajat. Pelargonioiden tulevaisuus on saada säilytetyksi vanhat lajikkeet kansalliskokoelmien avulla, rakentaa geenipankki tulevaisuuden jalostustarpeita varten ja saada jatkuvasti uusia yllätyksiä lajikkeista, joita ei uskottu mahdolliseksi joitakin vuosia sitten.

Intohimona pelargonit on näiden kukkien harrastajan täydellinen tieto- ja hemmottelukirja, sillä siinä on kaikki eri käyttötavoista ja historiasta niiden hoitoon, lisäämiseen ja jopa syömiseen! Mukana on myös luku Pelargonin vuosi, jossa tarkka selostus, miten pelargoni saadaan talvehtimaan ja miten se hellästi kevääseen taas herätellään. Lisäys, hoito ja tuholaiset tulevat kaikille selviksi ja sitten onkin jo kiire lukemaan uutuuslajikkeista ja ihailemaan niitä, sillä kirjan kuvitus on enemmän kuin täydellinen. Tämä on aika vaarallista, sillä voisin heti syödä ne kaikki…siis nuo kirjan sivut…

Rakastan ihan tavallista Mårbackaa, mutta se on pakko unohtaa, sillä siitä kasvaa aina niin iso puu, että edes sporttinen mieheni ei pysty ruukkuja kantelemaan paikasta toiseen, sisälle ulos, ulos sisälle. Jätin pois jopa lannoituksen, mutta silti vain: puu siitä tulee! Nyt haluan jotain oikein sievää, pientä ja erikoista. Sitä odotellessa uneksin ruukutushuoneesta, jossa juuri aukeavat tuoksupelargonit levittäen ympärilleen eroottista omenan ja kanelin tuoksua…lempivuodenaikaani…syksyä.