Olen niin etuoikeutettu, kun saan tuntea niin monta ihanaa valokuvaajaa, joista saan teille kertoa. Sarppu kuvaa siellä päin, mistä minä olen kotoisin ja aina kun katson hänen kuviaan Reposaaren rannoilta, merilinnuista, myrskyistä, paateista sumussa, tulee niin ikävä sinne, missä suolainen vesi pirstoutuu rantakallioon ja katselijakin saa osansa. Tässä Sarpun joutsenet johonkin aikaan loppusuvesta. Katso koko kuvasarja täältä Valokuva kuin maalaus!
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, eli aikuiset joutsenet opettavat sukimaan sulkia, nukkumaan, varomaan vaaraa, olemaan ylväitä...Katso kuvasarja täältä
Ja sitten pitää tietysti tehdä vähän tuulilentoharjoituksia. Katso kuvasarja Tuulen armoilla
Tänään ehdin vähän olla pihahommissa ennen kuin rankkasade pakotti sisälle. Ehdin kuulla tutut tööttäykset ilmasta ja sain hyvästellä ylilentävät joutsenet. Kauniissa muodostelmassa lensivät ja keväällä taas palaavat. Syksy on monenlaisten hyvästijättöjen aikaa, mutta kuten puutarhurit tietävät, jokaisessa siemenessä lumen allakin nukkuu talviunta uusi alku...
...ja pian he jo palaavat takaisin. Tämän kuvan nimi on takuulla Suvionnea merellä.
Sarppu, kiitos♥
tiistai 9. lokakuuta 2012
TERVETULOA ILONAN JA RIIKAN POP UP -PUTIIKKIIN!
Tervetuloa Ilonan ja Sateenkaarentaa Riikan Pop up -putiikkiin la 10.11. alkaen klo 10. Tilaisuus järjestetään Ilonan kotona ja Riikka tuo sinne kaikkea ihanaa, kaunista, jolla voimme somistaa syksyämme, joulunodotustamme, kotiamme. Tai hankkia jotain suloista joulupaketteihin... Mukaan mahtuu kolmekymmentä ja sitovat ilmoittautumiset Ilonalle. Lue lisää täältä
Minä ainakin menen, tule sinäkin!
♥:lla Leena Lumi
Minä ainakin menen, tule sinäkin!
♥:lla Leena Lumi
maanantai 8. lokakuuta 2012
TESS GERRITSEN: ELOONJÄÄNYT
Julian veti
taskustaan talutushihnan, kytki sen Karhun pantaan ja ohjasi koiran likaisten
vaatteiden luokse. ”Haista, poika”, Julian kannusti. ”Haista kunnolla. Siltä
Claire haisee. Muistathan sinä Clairen?” Julian tarttui koiran isoon päähän
kaksin käsin ja tuijotti Karhua suoraan silmiin. Heidän välillään oli lähes
pyhä yhteys. Se oli taottu Wyomingin vuorilla, missä poika ja koira olivat
oppineet luottamaan toisiinsa, missä henkiin jääminen oli edellyttänyt
täydellistä luottamusta heidän välillään.
Luettuani
Tess Gerritsenin uusimman jännitysromaanin Eloonjäänyt (Last to Die, Otava
2012, suomennos Ilkka Rekiaro) tajusin miten kaksijakoinen on oma
suhtautumiseni Gerritseniin. Luin häneltä Jääkylmän ja tein siitä
ilmestymisvuotensa parhaan dekkarin ja edelleen Jääkylmä on minulle Gerritsenin paras teos. Sitten tuli Hiljainen tyttö ja siinä oli
selvästi vaikeuksia päästä samaan tunnelmaan kuin missä olin Jääkylmän
eristyneen paikan arktisessa kauhussa. Onneksi Tess kuljettaa Wyomingista
mukanaan Julian ’Rotta’ Perkinsiä sekä tämän koiraa Karhua, että muistan aina:
Tess Gerritsen voi yllättää niin halutessaan.
Eloonjäänyt
on epätasainen. Alkupuoliskon veto on kova, sillä rikos on kiinnostava: Löytyy
kolme lasta, joiden vanhemmat ovat kuolleet epätavallisissa olosuhteissa.
Lapset saavat sijoituskodit, mutta nyt kuolevat sijoitusvanhemmat. Lapset jäävät
henkiin eli ovat kirjan elonjääneitä kuin sallimuksesta – vai vahingosta? Se
selviää kirjan lukijalle, kunhan hän jaksaa säilyttää keskittymisensä siinä
vaiheessa, kun mukaan tulee peitetarinoita, Nasaa, CIAta, käsittämätöntä pahaa,
joka on nimetty Ikarokseksi, salaseuraa, WikiLeaksia ja autokaahailua perinteisen
amerikkalaisen televisiosarjan tyyliin. Olisin ihan kevyesti voinut jättää
kirjan nämä osuudet pois, mutta sitten en olisi saanut tietää, miten lapset
selvisivät salaisessa piilopaikassaan, jonne heidät oli viety eristyksiin kauas
muusta maailmasta. Kohtaamme jälleen siis Wyomingin eristyneisyyden, mutta emme
tavoita aivan samaa taikaa ja kauhua tähtisumusta huolimatta.
Onneksi Tess
kuitenkin ottaa tiukan otteen lukijasta kirjan loppupuolella ja näyttää, että
hän on yllättäjien sukua. Tuskin kukaan, kovinkaan dekkarien lukija, saattaa
arvata loppua, joten se menee kuten pitääkin eli piina päättyy vasta
viimeisillä sivuilla. Kirjan ylimääräinen plussa tulee kauniista kannesta, joka ei ole ollenkaan itsestäänselvyys, sillä niin rumia ja kammottavia ovat monien jännitysromaanien kannet. Kauhu pitää olla tarinassa, ei kannessa!
Se mitä
muuta Elonjäänyt tarjoaa, on tuttu pari, etsivä Jane Rizzoli ja oikeuslääkäri
Maura Isles. Heissä Gerritsen on luonut täydelliset henkilöt, jotka ehkä ovat
juuri se koukku, jonka takia Gerritseniä lukee kirja kirjan jälkeen, vaikka
joskus epätodellisuus valtaakin mieleen ja alkaa kaivata sitä kuuluisaa
brittiläistä salapoliisiromaanin taikahipaisua. Rizzoli ja Isles ovat
lihallisia ja heidän ongelmansa laajenevat rankoista farssin puolelle. Janen
suuri ongelma tuntuu olevan mammanpoikaveli Frankie sekä itsekäs isä Frank,
joka on jättänyt ihanan Angela-äidin huitukan takia, mutta on nyt vonkumassa
takaisin kotiin heti huomattuaan, että miehen lähtö on saanut Angelan kukoistukseen,
jossa uhkana ovat entisen kotiorjan intohimohäät! Minä en sitten kestä, jos
Angela ottaa Frankin takaisin ja jättää häntä palvovan Korsakin!
Naispari
täydentää toisiaan vakuuttavasti, mutta etenkin minua kiehtoo Maura Isles.
Hänessä on samaa vetoa kuin Patricia Cornwellin Kay Scarpettassa. Molemmat ovat patologeja
ja molemmilla on oma pimeytensä. Tosin Maura taitaa nyt viedä voiton, sillä Kay
on enemmän täydellinen, kun taas Mauralla on reppu, jossa painaa raskas
menneisyys:
Millainen minä olen. Vainajien kuningatar. Hirviöiden tytär. Pimeys ulottui hänen
suonissaan yhtä syvälle kuin veri, koska se oli samaa verta, joka virtasi hänen
äidissään Amaltheassa, murhaajassa joka viettäisi lopun ikäänsä vankilassa.
*****
****
Muut Leena Lumiin lukemani jännitysromaanit löydät täältä
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
PUOLIMILJOONAA KÄVIJÄÄ - ARVONNAN TULOS!
Oi teitä♥ Kiitos kaikki ihanaiset lukijani, jotka olette innokkaasti osallistuneet arvontaani. Väkersin eilen arvontalippuja taikina-astiaan, kun ne joskus ovat mahtuneet kuvan vasemmassa laidassa olevaan peltiseen sydänrasiaan. Tuntuu niin hyvältä!
R. on toiminut onnettarena ja voittajat ovat: Peikkoneito, Laura/Lukuisa, MieVaan, Katja/Lumiomena ja Villasukka kirjahyllyssä. Onnea♥
Nyt ensimmäiseksi tullut saa valita ensimmäisenä kaksi palkintoa luettelosta, joka löytyy täältä Sen jälkeen valitsee toiseksi tullut ja niin edelleen. Toivon voittajien ilmoittavan minulle viimeistään ke 10.10. aamuun mennessä sähköpostilleni osoitteensa sekä haluamansa kirjat ja/tai elokuvat. Jos joku voittajista ei ilmaannu ko. aikaan mennessä nousee seuraava jonossa hänen tilalleen etc.
Yleensä ottaen puolimiljoonaa kävijää on jo niin iso luku, että tätä päivää en olisi uskonut ikinä olevan olemassakaan...Nyt jatkamme kirjojen kanssa entisin maustein eli mukana on myös puutarhaa, luontoa, vähän sisustusta ja herkkujakin. Seuraava arvonta saattaa kiinnostaa kaikkia, sillä silloin te saatte sanoa painavan sananne, kun valitsemme vuoden kauneinta kirjan kantta. Minä valitsen osallistujakannet, mutta te saatte päättää, mikä kansista on paras. Tässä muistoja viime vuodelta.
Ensi ja seuraavan viikon pakkaan voittajille palkintoja, luen jännitystä, tartun sormustimeen ja sorkkarautaan sekä luen suurta tarinaa Britanniasta juuri ajalta, joka kiehtoo minua eniten alkaen kesästä 1913...myös lastenkirjallisuus tulee samaan sijansa ja eräs vähemmän tunnettu tyttökirja. Sitten onkin kai jo marraskuu, mutta nyt ei maa martona makaa, sillä näitä syyssateita seuraa lumen tuoksu...ja sitten avaammekin jo sydämemme joululle.
Lumoavaa sunnuntaita ja lämmin kiitos kaikille osallistujille♥
Love
Leena Lumi
The Winner Takes It All
R. on toiminut onnettarena ja voittajat ovat: Peikkoneito, Laura/Lukuisa, MieVaan, Katja/Lumiomena ja Villasukka kirjahyllyssä. Onnea♥
Nyt ensimmäiseksi tullut saa valita ensimmäisenä kaksi palkintoa luettelosta, joka löytyy täältä Sen jälkeen valitsee toiseksi tullut ja niin edelleen. Toivon voittajien ilmoittavan minulle viimeistään ke 10.10. aamuun mennessä sähköpostilleni osoitteensa sekä haluamansa kirjat ja/tai elokuvat. Jos joku voittajista ei ilmaannu ko. aikaan mennessä nousee seuraava jonossa hänen tilalleen etc.
Yleensä ottaen puolimiljoonaa kävijää on jo niin iso luku, että tätä päivää en olisi uskonut ikinä olevan olemassakaan...Nyt jatkamme kirjojen kanssa entisin maustein eli mukana on myös puutarhaa, luontoa, vähän sisustusta ja herkkujakin. Seuraava arvonta saattaa kiinnostaa kaikkia, sillä silloin te saatte sanoa painavan sananne, kun valitsemme vuoden kauneinta kirjan kantta. Minä valitsen osallistujakannet, mutta te saatte päättää, mikä kansista on paras. Tässä muistoja viime vuodelta.
Ensi ja seuraavan viikon pakkaan voittajille palkintoja, luen jännitystä, tartun sormustimeen ja sorkkarautaan sekä luen suurta tarinaa Britanniasta juuri ajalta, joka kiehtoo minua eniten alkaen kesästä 1913...myös lastenkirjallisuus tulee samaan sijansa ja eräs vähemmän tunnettu tyttökirja. Sitten onkin kai jo marraskuu, mutta nyt ei maa martona makaa, sillä näitä syyssateita seuraa lumen tuoksu...ja sitten avaammekin jo sydämemme joululle.
Lumoavaa sunnuntaita ja lämmin kiitos kaikille osallistujille♥
Love
Leena Lumi
The Winner Takes It All
perjantai 5. lokakuuta 2012
TÄRKEÄ SYDÄMEN ASIA JA VIIKONLOPPUA!
Tällä Ilonan ihanalla syyskuvalla lähdemme viikonlopun viettoon. Sitä ennen kuitenkin pari asiaa. Sain Akissfromthepast -blogista tsemppaavan blogiystävän tunnustuksen. Kiitos♥
Olen tämän jo muutamaan kertaan saanutkin, enkä jaa nyt kenellekään, sillä senkin olen jo tehnyt. Sen sijaan haluan alleviivata, miten tärkeää on tsempata muita. Ei ole yhtään itseltä pois, jos nostaa toista, auttaa vaikeana hetkenä ylitse synkän virran ja yleensä pitää toisen mukana, ei tuuppaa pois. Laajemmin tämän voi nähdä niin, että kaikki hyväksymme toisemme, emme perusta hovia, johon valitsemme vain tietyt näkö-, koko-, ikä-, rotustandardit täyttävät henkilöt. Pidetään ovet ja ikkunat auki kaikille ja annetaan hyväksymisten tuulten puhaltaa. Lukijakseni on viimeksi liittynyt bloggaaja, jonka blogiin liityin jo ihan nimenkin takia, menkää tekin: Encourage One Another
Minä lupaan, että minun blogissani ei katsota kukkaroon, ei koulutukseen, ei mitata vyötärönympärystä, ei tarkisteta ikää...Sen sijaan saatetaan kurkistaa sydämeen ja jos tilaisuus tulee, katsotaan syvälle silmiin. Rohkaistaan ja innoitetaan kaikki toinen toisiamme!
Sunnuntai-iltapäivänä ratkeaa arvontani tulos. Minä alan nyt väkertää arpalippuja, sillä huomenna olemme paljon menossa. Arvontaan ehtii osallistua sunnuntaihin klo 12 asti.
Kaunista, virkistävää viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti♥
Love
Leena Lumi
Smile
Olen tämän jo muutamaan kertaan saanutkin, enkä jaa nyt kenellekään, sillä senkin olen jo tehnyt. Sen sijaan haluan alleviivata, miten tärkeää on tsempata muita. Ei ole yhtään itseltä pois, jos nostaa toista, auttaa vaikeana hetkenä ylitse synkän virran ja yleensä pitää toisen mukana, ei tuuppaa pois. Laajemmin tämän voi nähdä niin, että kaikki hyväksymme toisemme, emme perusta hovia, johon valitsemme vain tietyt näkö-, koko-, ikä-, rotustandardit täyttävät henkilöt. Pidetään ovet ja ikkunat auki kaikille ja annetaan hyväksymisten tuulten puhaltaa. Lukijakseni on viimeksi liittynyt bloggaaja, jonka blogiin liityin jo ihan nimenkin takia, menkää tekin: Encourage One Another
Minä lupaan, että minun blogissani ei katsota kukkaroon, ei koulutukseen, ei mitata vyötärönympärystä, ei tarkisteta ikää...Sen sijaan saatetaan kurkistaa sydämeen ja jos tilaisuus tulee, katsotaan syvälle silmiin. Rohkaistaan ja innoitetaan kaikki toinen toisiamme!
Sunnuntai-iltapäivänä ratkeaa arvontani tulos. Minä alan nyt väkertää arpalippuja, sillä huomenna olemme paljon menossa. Arvontaan ehtii osallistua sunnuntaihin klo 12 asti.
Kaunista, virkistävää viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti♥
Love
Leena Lumi
Smile
torstai 4. lokakuuta 2012
RUSKA - RAKASTAN TIETTYÄ SINISTÄ JA VISPIPUURON PUNAISTA, MUTTA...
Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi, että rakastan tiettyä sinistä ja vispipuuron punaista, mutta tarvitsen myös muita värejä. Tässä tulee iso määrä kuvia ruskasta sekä vähän unelmia. Osa kuvista on eiliseltä, osa vähän kauempaa.
Tässä yksi monista sisääntulon kuvista nyt. Monta kuvaa siksi, että asiaan liittyy yksi ongelma. Tästä sitä ei vielä huomaa, paitsi jos muistatte, että oikealla oli hurmaava kuutamohortensia, tosin nuori, mutta aikaisemmin runsaskukkainen. Nyt siinä on vain muutama vaivainen kukka. Pilvikirsikka ei todellakaan ole ollut hillittykasvuinen missään ja tässä etupihalla sitä on jouduttu jo leikkaamaan eli alaoksia pois.
Tästä jo huomaamme, että osa supermahtavien syyshortensioidemme kukista, vasemmalla, ei ole avautunut kunnolla. Tulossa on nyt sellainen ratkaisu, että haemme kaatolupaa vasemmalla olevalle isolle hopeakuuselle, joka varjostaa etupihan hortensioita ja myös malvoja
Oikealla olevaan serbiankuuseen ei kosketa, vaan päinvastoin sen ympärille on istutettu vispipuuron väristä sammalleimua, joista sain alut, kun olin tekemässä juttua Kirstin puutarhassa
Hyvästelemme nyt etupihan kera naapurin roskiksen, joka näkyy kuvan keskellä;-) Oli siis eilinen eli roskien tyhjennyspäivä, kun otin tämän kuvan. Siirrymme yhtä tasoa alemmas eli keskipuutarhaamme.
Tasojen yhtymäkohdassa, suuren kalliomme yläosassa, on tämä iso kivi, jota syleilee köynnöshortensia Huomatkaa, että hurmaava kasvi on jo siirtynyt koristamaan vasemmalla kasvavan pihlajan runkoa.
Kalliomme toisella sivulla eli naapurin rajalla kasvaa mänty, jota pitkin kiipeää myös köynnöshortensia. Sen vasemmalla sivulla koreilee nuori tuurenpihlaja.Tuurenpihlajia hankimme heti monta.
Kalliomme keskipihan alareunalla sijaitsee alaterassimme, jonka parvekkeen alainen osa on muodostumassa pergolaksi kiitos köynnöshortensioiden. Edessä näkyy keskipihan pilvikirsikka, joka on tässä vielä kohtuukokoinen. Sen takana on alapuutarhamme, jossa hedelmäpuutarha sekä muutamia oleskeluryhmiä ja green house eli Merin vanha, kivinen leikkimökki, josta voi tulle vielä lasipalatsi ellemme valitsekin sitä kokoa itse -vaihtoehtoa, jossa sekä viherhuone että pieni puuliiteri.
Alaterassille aukeaa kaksi ovea. Kuvassa näkyvä tulee ulos pyykkihuoneesta, kellarista, välivarastosta sekä vierasmakkarista, jonka ikkuna näkyy kuvassa. Tuosta ikkunasta Jael mm. on katsonut ulos jo kahtena suvena ensiksi aamulla herätessään. Sen jälkeen hän on voinut siirtyä aamusuihkuun remontoituun pesuhuoneeseemme, josta tulee myös ovi ulos terassille. Saunasta pääsee näin vilvoittelemaan puutarhaan. Valkoisen kivitalomme ovien väri on alkanut tökkiä minua pahasti ja haluan niistä siniset! Mutta haluan yhtä toista asiaa vieläkin enemmän ja jos jaksat seurata kuvakirjettäni loppuun sekin asia paljastuu.
Tässä kuvassa minua jaksaa aina kiehtoa kartiovalkokuusi, joita meillä on todella monta. Ja myös iso kalliomme, joka siis jää nyt vasemmalle. Kallion reunassa kasvaa Holger 'Isabella', kaunis suuri valkoinen syreeni, jonka kukinnot yltävät parvekkeemme korkeudelle ja ilahduttavat näkyen siten myös olohuoneeseemme. Tämä syreeni saa kohta ylleen pieniä, kirkkaita ledvaloja...Kartiokuusen takana tuttu pilvikirsikka, sen takana alkavat hedelmäpuut ja oikealla näkyy hiukan köynnöshortensiaa, joka kiertää yhtä parvekkeemme kannatinpalkeista.
Tässä sama kuva, mutta vähän likempää. Jos tarkkaan katsoo näkyy hedelmäpuutarhan yksi istuinryhmä. Huomatkaa, miten tuuhea tuosta köynnöshortensiasta on tullut. Olen kuvannut sitä teille joka vuosi alusta asti. ja siis kukkii valkoisin kukin, jotka melkein kiinni pesuhuoneemme pikkuikkunassa.
Ja vieläkin tätä samaa. Nyt siksi, että saatte hiukan kuvaa, miten iso kalliomme on. Se on varsin työllistävä, sillä R. harjaa sen usein ja etenkin nyt syksyisin, mutta lehtipuhallinta emme aio hankkia, sillä melusaaste ei sovi luontopihaamme. Puutarhaneuvoksen vinkillä olen istuttanut nyt kallion koloihin 'jotain'. Valitsin lehto-orvokit, joita meillä on yllin kyllin tarjolla lehdossamme. Ensi keväänä kuvaan sitten niitäkin.
Tässä kotimme olkkarin ikkunan seinää matkaava villiviini sekä talon alapihan päädyn puoleinen vaahtera.
Tässä sama kauempaa, jolloin kohtaamme kolme ruskaa. Vasemmalla vaahtera, sitten täydessä vauhdisa oleva villiviini ja sen jälkeen köynnöshortensia, joka ei ole vielä niin värissään kuin se on isolla kalliokivellämme. Huomatkaa, että yksi unelmani on käymässä toteen: Yksi monesta köynnöshortensiasta kiipeää jo parvekkeen 'seiniä' ylös.
Tässä kuvassa näkyy sitten enemmän kuin voi arvatakaan. Vasemmalla muutamia jättimäisistä metsälehmuksistamme, jotka siis sijaitsevat lehdossamme, jonka alaosaan jäävät kaarisilta, yksi istuinryhmä sekä vanha korituoli kuin myös pieni kuupuutarhani aloitus. Talon takapäätyä kiipeää kaksi villiviiniä ja nyt saavumme hipaisemaan unelmaani, joka ohittaa jopa siniset ovet: Suunnitteilla on puhkaista talon päätyseinän oikeaan laitaan maisemaikkuna, josta näkymä siis hedelmäpuutarhaamme ja sen valkoisena vaahtona kukkiviin luumu-. kirsikka- ja omenapuihin. Sisustuksellisesti siihen kohtaan sijoittuisi iso ruokapöytä. Ikkunasta, joka olisi katosta lattiaan, näkyisi myös järvi: lehdettömänä aikana paljon, sydänsuvella vähän sieltä täältä vilahtaen.
Talon pohjoispäädyn nuorin villiviini eli kakkonen. Tämän jälken tuli vielä kolmaskin...
Yhdeksästätoista korallikanukasta on jäljellä ehkä vain noin yhdeksän. Ne olivat pihan sisäosissa ja veivät liikaa tilaa. Puutarhan reunoilla ne ovat aivan omiaan ja pärjäävät myös koivujen kanssa. Kuvassa kolmekymmentä vuotta vanha korituoli, joka parhaina päivinään pukeutui hienoihin pehmusteisiin. Minusta se on vieläkin kauniimpi nyt, kun ikä ja säät ovat sitä patinoineet. Se on osa puutarhan sisustusta ja tähän voisi istuttaa vaikka kärhöä kiipeämään. Sen alta vain puskee juhannusruusua, jonka verhoamana aion tämän vielä kuvata eli kuvassa tuleva kaunis, aikuinen morsian, jonka häähuntuna 'Finlands vita ros'!
Tästä voitte hahmottaa lehdon alaosaamme. Korituolista oikealla on runsas kasvusto juhannusruusua, joka koristaa myös siltaamme. Sillan alta virtaa tokokuulla vuolaasti vesi, kun lumet sulavat vuorilla. Myös runsailla sateilla vaikka keskikesällä puronen alkaa virrata ja syksyllä tietenkin. Puutarhakalut ovat vanhat ja äitini puutarhasta, kun hän muutti omakotitalosta rivitaloon ja hankki sinne kevyemmät. Sillalla seisoessa näkee lokakuulta toukokuulle Päijänteen.
Sillan takapäädyssä näkyy Mörrimöykky eli kartiovalkokuusi, joka vuoden ruskettui kotimme valkoisen seinän vieressä. Heitin sen jo poiskin, mutta kohtalo eli naapurin rouva saapui samana päivänä kahville ja ihmetteli, että 'missä se kaunismuotoinen kartiokuusi on?' Minä kerroin heittäneeni sen risukasaan ihan ruskeana. No, sitten sen yhdessä istutimme tähän paikkaa, syrjään, pois silmistä. Ja kuinkas sattuikaan: Mörrimöykystä on tullut jännittävimmän mallinen, vähän peikkomainen ikivihreä ihanuus!
Alapihan hedelmäpuutarhassa eivät nyt kuki kuin krassit ja nekin ovat olleet koko suven lehtokotiloiden temmellyskenttää. Olin vuosia ilman tätä kukkaa, sillä keijunmekko vei huomiotani, mutta nyt palaan juurilleni. Krassi, ihan tavallinen krassi, tarjoaa yllätyksen kun teet näin: Kerää joka vuosi krassien siemeniä, kuivata ne ilmavasti ja sen jälkeen säilytä vaikka isossa tulitikkurasiassa. Toukokuun alussa istutat niitä ruukkuihin esikasvatukseen ja kesäkuulla raahaat ruukut ulos. Jos ostat siemeniä, osta eri värejä ja laatuja. Yhtenä vuonna koet sitten, mitä tapahtuu: Siemenet ovat muodostaneet mutantteja eli kohtaat krassin kukintoja väreissä, joista et ole voinut uneksiakaan. Minun huippuni on tähän asti ollut kalpea keltainen cappuccinoraidoilla! Tänä suvena ei yllätyksiä, sillä nämä kaikki ovat kaupan siemenpusseista, mutta yllätykset ovat odottamassa uutta suvea. Oletko muuten huomannut, miten hurmaavasti krassi alkaa tuoksua yöllä...
Ruska on voimaa! Se tarjoaa niitä luonnon värejä, joita ilman uupuisimme marraskuun pimeässä. Kun ruska on ohi, alkavat ajatuksemme kääntyä muualle. Vaikka jouluun, jota eräät kantavat sydämessään läpi vuoden. Tai sisustukseen, josta tässä vain murunen eli ruskalehdet lepäävät kauniilla Ilonalta ostamallani patinoituneella tarjottimella.
Iki-ihanaa ruskaa teille kaikille♥
Love
Leena Lumi
PS. Tämä juttu liittyy Leena Lumi's Flower Power -postaukseeni.
Ruskan väri voi olla myös lime, kuten tässä köynnöshortensiassa.
Mongolianvaateran 'neniä' ruskassa ja vesipisaroissa.
Marja-aronia...
Ruskapesämme eli jatkamme ulkoruokinnassa lokakuulle.
Tässä yksi monista sisääntulon kuvista nyt. Monta kuvaa siksi, että asiaan liittyy yksi ongelma. Tästä sitä ei vielä huomaa, paitsi jos muistatte, että oikealla oli hurmaava kuutamohortensia, tosin nuori, mutta aikaisemmin runsaskukkainen. Nyt siinä on vain muutama vaivainen kukka. Pilvikirsikka ei todellakaan ole ollut hillittykasvuinen missään ja tässä etupihalla sitä on jouduttu jo leikkaamaan eli alaoksia pois.
Tästä jo huomaamme, että osa supermahtavien syyshortensioidemme kukista, vasemmalla, ei ole avautunut kunnolla. Tulossa on nyt sellainen ratkaisu, että haemme kaatolupaa vasemmalla olevalle isolle hopeakuuselle, joka varjostaa etupihan hortensioita ja myös malvoja
Oikealla olevaan serbiankuuseen ei kosketa, vaan päinvastoin sen ympärille on istutettu vispipuuron väristä sammalleimua, joista sain alut, kun olin tekemässä juttua Kirstin puutarhassa
Hyvästelemme nyt etupihan kera naapurin roskiksen, joka näkyy kuvan keskellä;-) Oli siis eilinen eli roskien tyhjennyspäivä, kun otin tämän kuvan. Siirrymme yhtä tasoa alemmas eli keskipuutarhaamme.
Tasojen yhtymäkohdassa, suuren kalliomme yläosassa, on tämä iso kivi, jota syleilee köynnöshortensia Huomatkaa, että hurmaava kasvi on jo siirtynyt koristamaan vasemmalla kasvavan pihlajan runkoa.
Kalliomme toisella sivulla eli naapurin rajalla kasvaa mänty, jota pitkin kiipeää myös köynnöshortensia. Sen vasemmalla sivulla koreilee nuori tuurenpihlaja.Tuurenpihlajia hankimme heti monta.
Alaterassille aukeaa kaksi ovea. Kuvassa näkyvä tulee ulos pyykkihuoneesta, kellarista, välivarastosta sekä vierasmakkarista, jonka ikkuna näkyy kuvassa. Tuosta ikkunasta Jael mm. on katsonut ulos jo kahtena suvena ensiksi aamulla herätessään. Sen jälkeen hän on voinut siirtyä aamusuihkuun remontoituun pesuhuoneeseemme, josta tulee myös ovi ulos terassille. Saunasta pääsee näin vilvoittelemaan puutarhaan. Valkoisen kivitalomme ovien väri on alkanut tökkiä minua pahasti ja haluan niistä siniset! Mutta haluan yhtä toista asiaa vieläkin enemmän ja jos jaksat seurata kuvakirjettäni loppuun sekin asia paljastuu.
Tässä kuvassa minua jaksaa aina kiehtoa kartiovalkokuusi, joita meillä on todella monta. Ja myös iso kalliomme, joka siis jää nyt vasemmalle. Kallion reunassa kasvaa Holger 'Isabella', kaunis suuri valkoinen syreeni, jonka kukinnot yltävät parvekkeemme korkeudelle ja ilahduttavat näkyen siten myös olohuoneeseemme. Tämä syreeni saa kohta ylleen pieniä, kirkkaita ledvaloja...Kartiokuusen takana tuttu pilvikirsikka, sen takana alkavat hedelmäpuut ja oikealla näkyy hiukan köynnöshortensiaa, joka kiertää yhtä parvekkeemme kannatinpalkeista.
Tässä sama kuva, mutta vähän likempää. Jos tarkkaan katsoo näkyy hedelmäpuutarhan yksi istuinryhmä. Huomatkaa, miten tuuhea tuosta köynnöshortensiasta on tullut. Olen kuvannut sitä teille joka vuosi alusta asti. ja siis kukkii valkoisin kukin, jotka melkein kiinni pesuhuoneemme pikkuikkunassa.
Ja vieläkin tätä samaa. Nyt siksi, että saatte hiukan kuvaa, miten iso kalliomme on. Se on varsin työllistävä, sillä R. harjaa sen usein ja etenkin nyt syksyisin, mutta lehtipuhallinta emme aio hankkia, sillä melusaaste ei sovi luontopihaamme. Puutarhaneuvoksen vinkillä olen istuttanut nyt kallion koloihin 'jotain'. Valitsin lehto-orvokit, joita meillä on yllin kyllin tarjolla lehdossamme. Ensi keväänä kuvaan sitten niitäkin.
Tässä kotimme olkkarin ikkunan seinää matkaava villiviini sekä talon alapihan päädyn puoleinen vaahtera.
Tässä sama kauempaa, jolloin kohtaamme kolme ruskaa. Vasemmalla vaahtera, sitten täydessä vauhdisa oleva villiviini ja sen jälkeen köynnöshortensia, joka ei ole vielä niin värissään kuin se on isolla kalliokivellämme. Huomatkaa, että yksi unelmani on käymässä toteen: Yksi monesta köynnöshortensiasta kiipeää jo parvekkeen 'seiniä' ylös.
Tässä kuvassa näkyy sitten enemmän kuin voi arvatakaan. Vasemmalla muutamia jättimäisistä metsälehmuksistamme, jotka siis sijaitsevat lehdossamme, jonka alaosaan jäävät kaarisilta, yksi istuinryhmä sekä vanha korituoli kuin myös pieni kuupuutarhani aloitus. Talon takapäätyä kiipeää kaksi villiviiniä ja nyt saavumme hipaisemaan unelmaani, joka ohittaa jopa siniset ovet: Suunnitteilla on puhkaista talon päätyseinän oikeaan laitaan maisemaikkuna, josta näkymä siis hedelmäpuutarhaamme ja sen valkoisena vaahtona kukkiviin luumu-. kirsikka- ja omenapuihin. Sisustuksellisesti siihen kohtaan sijoittuisi iso ruokapöytä. Ikkunasta, joka olisi katosta lattiaan, näkyisi myös järvi: lehdettömänä aikana paljon, sydänsuvella vähän sieltä täältä vilahtaen.
Talon pohjoispäädyn nuorin villiviini eli kakkonen. Tämän jälken tuli vielä kolmaskin...
Yhdeksästätoista korallikanukasta on jäljellä ehkä vain noin yhdeksän. Ne olivat pihan sisäosissa ja veivät liikaa tilaa. Puutarhan reunoilla ne ovat aivan omiaan ja pärjäävät myös koivujen kanssa. Kuvassa kolmekymmentä vuotta vanha korituoli, joka parhaina päivinään pukeutui hienoihin pehmusteisiin. Minusta se on vieläkin kauniimpi nyt, kun ikä ja säät ovat sitä patinoineet. Se on osa puutarhan sisustusta ja tähän voisi istuttaa vaikka kärhöä kiipeämään. Sen alta vain puskee juhannusruusua, jonka verhoamana aion tämän vielä kuvata eli kuvassa tuleva kaunis, aikuinen morsian, jonka häähuntuna 'Finlands vita ros'!
Tästä voitte hahmottaa lehdon alaosaamme. Korituolista oikealla on runsas kasvusto juhannusruusua, joka koristaa myös siltaamme. Sillan alta virtaa tokokuulla vuolaasti vesi, kun lumet sulavat vuorilla. Myös runsailla sateilla vaikka keskikesällä puronen alkaa virrata ja syksyllä tietenkin. Puutarhakalut ovat vanhat ja äitini puutarhasta, kun hän muutti omakotitalosta rivitaloon ja hankki sinne kevyemmät. Sillalla seisoessa näkee lokakuulta toukokuulle Päijänteen.
Sillan takapäädyssä näkyy Mörrimöykky eli kartiovalkokuusi, joka vuoden ruskettui kotimme valkoisen seinän vieressä. Heitin sen jo poiskin, mutta kohtalo eli naapurin rouva saapui samana päivänä kahville ja ihmetteli, että 'missä se kaunismuotoinen kartiokuusi on?' Minä kerroin heittäneeni sen risukasaan ihan ruskeana. No, sitten sen yhdessä istutimme tähän paikkaa, syrjään, pois silmistä. Ja kuinkas sattuikaan: Mörrimöykystä on tullut jännittävimmän mallinen, vähän peikkomainen ikivihreä ihanuus!
Ruska on voimaa! Se tarjoaa niitä luonnon värejä, joita ilman uupuisimme marraskuun pimeässä. Kun ruska on ohi, alkavat ajatuksemme kääntyä muualle. Vaikka jouluun, jota eräät kantavat sydämessään läpi vuoden. Tai sisustukseen, josta tässä vain murunen eli ruskalehdet lepäävät kauniilla Ilonalta ostamallani patinoituneella tarjottimella.
Iki-ihanaa ruskaa teille kaikille♥
Love
Leena Lumi
PS. Tämä juttu liittyy Leena Lumi's Flower Power -postaukseeni.
Ruskan väri voi olla myös lime, kuten tässä köynnöshortensiassa.
Mongolianvaateran 'neniä' ruskassa ja vesipisaroissa.
Marja-aronia...
Ruskapesämme eli jatkamme ulkoruokinnassa lokakuulle.
tiistai 2. lokakuuta 2012
L.M.MONTGOMERY: PERINNÖNJAKAJAT
Sitä ei
tulla antamaan tietyn iän ylittäneelle tai naimattomalle henkilölle. Sitä ei
tulla antamaan kenellekään, jonka käyttäytymisestä en pidä. Sitä ei tulla
antamaan sellaiselle, joka riitelee tai tuhlaa aikaansa viulunvingutukseen.
Sitä ei tulla antamaan juopolle tai kiroilijalle. Sitä ei anneta uskottomalle
tai epärehelliselle tai tuhlaavalle henkilölle. Sitä ei anneta kenellekään,
jolla…
L.M.Montgomeryn
ensimmäistä kertaa suomennettu Perinnönjakajat ( A Tangled Web, Minerva 2012, suomennos Sisko
Ylimartimo) on kuuluisan kirjailijan aikuisromaani, jota asiaa vieläkin enemmän
alleviivaan kirjan luettuani. Perinnönjakajat on runsas, henkilögalleriassaan
paikoin jopa liiankin runsas teos, joka piirtää itse tarinassa, mutta vieläkin
vahvemmin kertomuksen rivien välissä, kuvaa meistä ihmisistä sellaisina kuin
olemme niin hyvässä kuin pahassa. Jätän tässä omassa jutussani nyt vähemmälle
huomiolle kahden kirjan suvun, Dark –ja Penhallow, henkilöiden nimet, jotka
vain sekoittavat sitä hopeista virtaa, jossa tällä kertaa uin Prinssi Edwardin
saarella. Keskitymme nyt vain päävirtaan ja sen sivupuroihin, unohdamme
maantiedon ja nimet ja vain joillakuilla valituilla on etuoikeus tulla
nimellään mainituiksi.
Kaikki alkaa
siitä, kun Becky-täti kutsuu suvun koolle. Hän tekee kuolemaa ja haluaa sitä
ennen tavata kaikki kertoakseen viimeisen tahtonsa, joka koskee hänen
hallussaan olevaa suvun vanhaa kannua. Dark- ja Pehallow –sukuhaarojen jäsenet
kokoontuvat Becky-tädille, joka 85- vuotiaanakaan ei vielä tiedä mitään
tahdikkuudesta, hienotunteisuudesta ja diplomatiasta. Becky on itsevaltias
matriarkaatti, joka sanelee ehdot, kuka kannun tulee saamaan hänen kuoltuaan.
Kunpa hän olisi luopunut koko suunnitelmasta, tulee usein mieleen pitkin
tapahtumien virtaa. Niin suku-uskollisia kuin kaksi klaania toisilleen ovatkin,
niin mikään aika ei ole puhdistanut ihmisten henkilökohtaisia riitoja tai
kaunoja, vaikka itse riidan aihe on unohtunut jo aikaa sitten. Molemmissa
suvuissa on oikein erikoistuttu kaunan kantamiseen ja pitkään vihan pitoon.
Becky-tädin kannun omistamisen himo kaivaa poikkeuksetta melkein kaikista esiin
pahimman, eikä kysymys ole edes siitä, että kannu olisi erityisen kaunis tai
arvokas, vaan suvun jäsenet katsovat kannun omistajan saavan tavaran mukana
mystistä valtaa muiden ylitse ja määräämiseen. Becky-tädiltä vain puuttuu
intuitio sukulaisiinsa ja ehkä itseensäkin. Jos sitä olisi ollut, kaikki olisi
mennyt toisin, mutta mikä pahinta: Sitten meillä ei olisi tätä kiinnostavaa
tarinaa!
Beckyn
kuoltua eräs suvun mieshenkilö saa kannun huolekseen ja vuoden päästä lokakuun
viimeisenä päivänä on tarkoitus kokoontua ja avata Becky-tädin vahvalla
sinettilakalla sulkema kirje, josta selviää kannus saaja. Sitä ennen tapahtuu
todella paljon…
Luonnollisesti
olen viettänyt nuoruuteni Montgomeryn kirjoja todeksi eläen milloin Annana,
milloin Runotyttönä, mutta hänen aikuiskirjansa löysin uudelleen vasta, kun
luin iki-ihanan Pat – Vanhan kartanon valtiatar (Minerva 2010). Onneksi olin sitä ennen
saanut käsiini samaisen kustantamon kirjan Anna ja muut ystävämme, jonka
luettuani aukeni hopeinen polku Maudiin itseensä. Sisko Ylimartimon kirja on
avain niin Patiin, kuin Siniseen linnaankin (Karisto) ja myös Hedelmätarhan Kilmenyyn
(Minerva). Ylimartimon avainkirja
varmasti sai minut kokemaan Perinnönjakajat hieman vähemmän hauskana, vaikka se
on sitäkin. Myönnän, kuten Sisko Ylimartimo kirjan jälkisanoissa, että Maud
onnistuu huvittamaan, mutta se ei minulle ollut päällimmäisin kokemus. Vahvimmat
kokemukset olivat ihmisten pikkusieluisuus ja alhaisuus, mutta onneksi myös
romantiikka. Maud kaunomaalailee tyylilleen uskollisena ja sopivia tilanteita
tulee pitkin kirjaa, sillä yksi sun toinen haluaa yhtäkkiä avioitua. Toiset
ovat Becky-tädin ukaasin päihdyttämiä, sillä naimattomille ei ollut luvassa
kannua, toiset ovat aidosti rakastuneita eivätkä aina saa, ainakaan heti, vastarakkautta. Olen aina rakastanut Maudin luontoromantiikka ja sitä muutakin
romantiikkaa häneltä. Tässä muutama makupala kirjasta:
Hänen
talonsa puutarhassa olisi ehdottomasti kokonainen penkki malvanvärisiä iiriksiä.
(Margaret Penhallow)
Peter oli
niin lemmenkipeä, että hän olisi voinut tehdä vaikka mitä nuoreen mieleen
juolahtavia hullutuksia. Päivä hämärtyi hämärtymistään. Aluksi joki hohti
kalpeaa kultaa; sitten se oli himmeää hopeaa – sitten kuin pimeässä odottava
nainen.
Peter oli
sanonut: ”Hyvää iltaa”, kun hän halusi sanoa: ”Ole tervehditty, jumalatar.”
…jos hän
olisi tajunnut sen onnen, mitä Donnalle tuotti auringon täplittämä joki –
sataman hopeinen hohde – tähdet kuusikon yläpuolella – sininen aamunkoitto
tummien kukkuloiden yllä – tuhatkaunot kuin hopeavaahtoa merenrantaniityillä.
Läntinen
taivas oli kuin suuri usvan verhoama krysanteemi pehmeän violettien ja
ruskeiden kukkuloiden yllä. Muutamia varhaissyksyn tähtiä tuikki sumuisten
peltojen yllä, joilta vilja oli korjattu.
Tätä
kaunista on Perinnönjakajissa riitojen, juonittelujen ja alituisen toistensa
vahtimisen lomassa siellä täällä muistuttamassa, mikä on oikeasti tärkeää.
Kauneus ja rakkaus ovat tärkeää. Darkit ja Penhallowit rakastuvat monet
rakkauteen, kuluttavat vuosia virvatulissa, joilla ei ole mitään vastetta
todellisuudessa. Jos on ehditty jo avioliittoihin, niissä kummittelevat menneet
kuvitellut ’suuret rakkaudet’ pilaten nykyisen, estäen tämän hetken
kukkimisen.
Valtaisan
lohduttomana, uupuneena ja vanhana
vain unen
tähden.
Kun Patissa
löydän Maudin, jossa hän purkaa elämänpettymystään, jopa masennustaan Patin
kautta, Perinnönjakajissa löydän kirjailijan, joka haluaa pitää hauskaa. Siinä
hän onnistuu, mutta tavoilleen tyypillisesti ylittää riman tarvetta ylemmältä
ja piirtääkin todella paljastavaa kuvaa ihmisluonnon alhaisimmista vaistoista.
Maud on tarkkailija vertaa vailla, sillä näitä asioita ei kuvitella, nämä on
koettu!
Koska nyt en
lähtenyt enempää ruotimaan juonen yksityiskohtia, haluan paljastaa
suosikkihenkilöni suuresta joukosta: runoileva kaunosielu Margaret Penhallow
sekä rakastunut ’dandy’ Peter Penhallow. Mutta ei, ei…eivät he toisiaan
rakastaneet, vaan…
Omenankukkarakkauden
aika oli ohi. Mikään ei voisi tuoda sitä takaisin. Nyt oli ruusujen aika –
naisen rakkauden täyteläisten ja kallisarvoisten ruusujen. Hän kohotti
käsivartensa kiihkeänä kuin hyväilläkseen yötä – kaunista, hopeanhohtoista
yötä.
”Salli minun
pyyhkiä kuunvalo yltäsi”, sanoi joku – rakas joku, jolla oli rakas, rakas ääni.
*****
*****
Muut lukemani tyttökirjat löydät täältä
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
SYKSY ON....
Syksy on kaikkeus, joka maistuu omenoilta ja ruuhkaviikoilta. En saa aikaiseksi mitään järkevää, sillä syksy valtaa mieleni aina täydelleen, ei tyydy vajaaseen.
Syksy saa unohtamaan korkokengät ja astelemaan reippaasti kumisaappaissa. Välillä pitää päästä lätäköihin muistelemaan millaista oli, kun äiti puki päälle kurapuvun ja muiden äidit ystäville saman hassun asun ja minä keksin, että 'vesipuvut' pitää testata menemällä makaamaan kaikkein suurimpaan kuralätäkköön...
Syksyllä minusta tulee hamsteri, jonka on pakko kerätä talvivarastoa. Sisälläni asuu intohimoinen säilöjä, joka ei kestä nähdä omenien jäävän makaamaan puutarhaan, vaan ne pitää kerätä talteen ja alkaa kerta kerran jälkeen uuteen omenasoseen valmistukseen.
Syksyllä tyhjennän kaikki kauniit korit ja kerään ne täyteen omenoita. Asettelen callunoiden viereen, etsin jotain kaunista taakse ja otan sen joka vuotisen omenakorikuvani.
Syksyllä meidän kodin ominaistuoksu on omena. Omenoita tulee sisälle niinäkin päivinä, jolloin kukaan ei kykene ryhtymään kanelisen omenasoseen valmistukseen. Omenat ovat osa syyskodikkuutta.
Syyssunnuntaina päätimme tehdä vertailevaa omenasosetutkimusta ja tällä kertaa emme kuorineet omenoita. Väristä ainakin tuli parempi. Maku selviää lopullisesti soseen jäähdyttyä.
Syysomenasose muhi tänään kolme tuntia kannen alla. Välillä vähän kähjättiin. Nyt sose on jäähtymässä ja odottaa purkittamista.
Kirsi Neuvosen korteista Omenapuku on yksi suosikkini...
Tämä Ilonalta Sateenkaarentakaa vuosia sitten ostamani sydänkorttiteline jaksaa aina vain ilahduttaa minua...Vaihtuva näyttelyni keittiössä. Eräs kuvassa näkyvä Suloisuus on nyt luonani, joten me tietenkin
puhumme äiti-tytär -juttuja sekä pohdimme paljon sisustusta. Tässä nyt kuvassa yöpöytähyllyjeni ylin osa. Vakuutan, että hortensia on sisustuksellisin kukka, mitä tiedän ja että hortensiat ovat niin kauniita, että...
ei ole varmaa kuuluko minusta päivään tai pariin. Olen kuvaamassa teille ruskaa, lukemassa yhtä ihanaa kirjaa, valmistan huomenna suppismuhennosta ja kollaan kuvatiedostajani saadakseni jotain selvyyttä tuhansista kuvistani, joiden sekasortoisuus vihjaa jotenkin erääseen luovaan naiseen, jonka mielestä turha nipotus on syvältä. Onneksi on syksy. Syksyllä minä olen niin paljon enempi minä. Toivon, että sinäkin♥
Love
Leena Lumi
perjantai 28. syyskuuta 2012
TÄHDET ALKAVAT SYTTYÄ JA JOTENKIN SITÄ YMMÄRTÄÄ ETTÄ...
Tähdet alkavat syttyä ja jotenkin sitä ymmärtää että se
on ohi nyt: ei väliä mitä odotit ja mitä tuli. Keltaiset
koivut hohtavat pimeässä, menneen kesän haamut,
varmistamassa ettet unohda. Äkkiä sävähtää lävitsesi
ilo: olet vapaa! Pudonneet lehdet kahisevat jaloissasi,
väistelet puita ja naurat täyttä kurkkua. Luoteesta nousee
pilviverho joka peittää tähdet.
- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen (Tammi 2012)
The Sensual World
on ohi nyt: ei väliä mitä odotit ja mitä tuli. Keltaiset
koivut hohtavat pimeässä, menneen kesän haamut,
varmistamassa ettet unohda. Äkkiä sävähtää lävitsesi
ilo: olet vapaa! Pudonneet lehdet kahisevat jaloissasi,
väistelet puita ja naurat täyttä kurkkua. Luoteesta nousee
pilviverho joka peittää tähdet.
- Kai Nieminen -
Istun tässä, ihmettelen (Tammi 2012)
The Sensual World
torstai 27. syyskuuta 2012
TORSTAI ON TOIVOA TÄYNNÄ JA...
Sain Katjalta Tsemppaavan blogiystävän tunnustuksen. Kiitos♥ Jos minä jotain elämässäni olen yrittänyt, niin aina tsempata muita. Minusta muiden kannustaminen eli ole itseltä pois, vaan tulee monin verroin takaisin. En jaa tätä nyt eteenpäin, sillä tein sen juuri noin viikko sitten. Monet ovat tämän ansainneet, joten ojennan tämän symbolisena eleenä kaikille, jotka tuntevat tsempanneensa toisia.
Vietin maanantaina ystäväni kanssa Viherlandia -päivää. Ja tietenkin unohdin kameran kotiin! Juuri kun kaikki syysstailaukset olivat upeimmillaan. No, me saimme kuitenkin lounaineen aikaa kulumaan viisi tuntia, joten lystiä oli. Kaikkein järisyttävintä oli löytää vaaleanpunaisia muscarin sipuleita. Hinta oli erikoisuudesta johtuen suolainen, joten ostin vain kaksi pussia Muscari Pink Sunrise -sipuleita. Keväällä se sitten nähdään, jos myyrät sallivat;-)
Rakas R. pääsee nyt kuvittamaan yhtä tämän viikon vaikeaa asiaa, joka ei liity häneen, joka tässä grillailee viikonlopun herkkuja viime lauantaina. Vasemmalla näkyy pilvikirsikka, josta varmaan saatte lisäkuvia about viikon sisällä. Siis: Tällä viikolla fonttini on ollut mitä sattuu ja se voi jatkua. Minä en ole muuttanut mitään ja se iso fontti tulee vain teksteille, jotka tuon wordin kautta. R. tarkasti sen koon eilen ja se on normaali. Jotkut ovat isosta tekstistä pitäneet eli sain tänään jopa puhelinsoiton, että nyt teksti näkyy pienellä läppärilläkin hyvin. Joitakin se on ärsyttänyt. R.:n kehoittamana sanon nyt, että jokainen voi itse omalla koneellaan suurentaa tai pienentää lukemiaan tekstejä. Minä joudun usein suurentamaan, sillä jos fonttikoko on kovin pieni ja rivivälit tiheät, on vaikea lukea, vaikka juuri tänä vuonna silmälääkäri totesi näköni olevan kuin 15 -vuotiaalla. Siis niin hyvin näen kauas. Vain kirjaa ja lehteä lukiessa tarvitsen silmälaseja. Seuraavan kerran kun teen kirjaa eli teksti tulee wordin kautta, seuraan tarkkaan, mitä kummaa tapahtuu. Ellen pysty mitään muuttamaan, nostan käteni avuttomana ylös ja totean, että jokaiselle tulee joskus hetki, jolloin ei pysty kaikkia miellyttämään. Jokainen lukee tekstejään omalla koollaan ja minä en voi niitä tietää, enkä niiden mukaan elää.
Jos joku osaa ihmetellä meidän grillin sijaintia, niin se johtuu siitä, että teimme Hänen Majesteetilleen tilaa puolen parvekkeen verran. Ruokapöytä, neljä tuolia ja grilli ovat siis nyt toisella puolella ja Olgan muutama peti ja ruukkupöytä toisella puolella. Iso varjo on jo saanut lähteä, mutta grillikausi meillä vain kiihtyy lokakuulla. Tähän piti tulla kuva, kun R. hörppää punaviiniä, mutta hän alkoi pelleillä sen kanssa, joten ne kuvat kuuluvat vain kotiarkistoon.
Tässä sitten kuva, jossa R. esiintyy intohimoisena viinien tuntijana serkkuni pöydässä;-) No juu, hän oikeasti tietää viineistä aika paljon...
Koska olen tunnettu suurena koirahulluna (ei vakava sairaus) ja kohta saan toisen 'koiruuslapsenlapsen' villakoira Dinan lisäksi, niin kissoista pitävien lukijoiden iloksi minä ja serkun Nelly.
Hyvin huomaa, että en ole niin oma itseni kuin
tässä ystäväni novascotiannoutaja sylissäni. Vain nova osaa katsoa juuri noin...Koska tästä piti tulla ihan muuta kuin mitä tuli eli yksi haastejuttu, niin jatkanpa virtaamistani ylitse: Minusta on niin väärin, että kukaan ottaa koiraa ellei ole antaa sille aikaa. Koira on laumaeläin ja sen lauma on sen perhe. Nytkin kuulen, kun ikkuna on auki, erään koiran itkevän yksin ikäväänsä pihalla ja sitä kestää kunnes perhe tulee kotiin. Miksi ottaa koiraa ellei sille ole läsnä. Jos käy työssä ja tulee illalla kotiin, niin koiran elämä on sitä, että sen pitää olla yksin käytännössä puoli vuorokautta ja kaiken huipuksi vielä nukkua sekä päivät että yöt! Mitä elämää se on! Nukkua koko pienen elämänsä, kun olisi ansainnut niin paljon parempaa. Koira on niin älykäs olento, että ansaitsee vain parasta ja vähintäin itsensä vertaisen lauman ja sen läsnäolon!
Marietta haastoi minut yhteen valokuvausjuttuun, mutta kun nyt siirryin kuin vahingossa sivuraiteelle, niin tuon sen haasteen esille ensi tai seuraavalla viikolla. Tämä 'lumiasteri' liittyy siihen kuva-asiaan, joten muistutanpa, miten erikoisia voivat jotkut asterit olla. Siis nämä ovat nyt vielä aivan nupulla!
Well...pientä syyntakeettomuutta voi löytyä, sillä ledvaloja saattaa löytyä vähän muualtakin kuin lasivaaseista;-) Ne ovat kodikkaita, kun pimeä laskeutuu, niihin on hyvä nukahtaa ja herätä. Kauneimmat ne ovat valkoisten pitkien, ohuiden verhojeni kanssa ja jos vain onnistuisin ne kuvaamaan, niin lisää ledejä on luvassa.
Kaikille aivan hulvattoman ihanaa viikonloppua!
Love
Leena Lumi
PS. Perjantaina 28.9. tulee koskettava, vaikuttava elokuva Teemalta klo 21.50.
Kaukana poissa (Away from Her, Kanada 2006, ohjaus Sarah Polley). Naispääosassa Tohtori Živagon Lara eli Julie Christie. Suosittelen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)