Mila Teräs&Nora Surojegin: Myyrä joka katsoi kuuta

 Olen hurmioitunut lastenkirjoista. Olen ollut aina, mutta nyt niiden uudet tekijät tuovat mukaan kuvituksia, jotka ovat kuin taideteoksia. Myös lapsille sopiva ikä on ilmoitettu. Toisia voi lukea jo varhemmin vanhempien kanssa ja sitten vähän ajan kuluttua yksin. Nämä uutuudet eivät mitenkään vie meiltä vanhoja klassikkoja, vaan tuossa hyllyssä Eemeli Vaahteramäeltä ja Jasonit sekä H.C.Andersenin tarinat odottavat oikeaa aikaansa. Kuvitus on muuttunut paljon, mutta tarinat kuljettavat lasta erilaisten seikkailujen myötä uusille poluille.

Mila Teräksen ja Nora Surojeginin Myyrä joka katsoi kuuta (Karisto 2023) on suloista suloisin tarina niistä suurenmoisen kauniista hetkistä, jotka löytää vain pysähtymällä ja antamalla itsemme avautua tarinalle...

Milli myyrällä on siivouspäivä kotikolossaan. Nyt hänellä on oudon levoton olo. Talvi tekee tuloaan ja Milli pohtii, onko ehtinyt varastoida riittävästi pitkän kylmän kauden ajalle. Hän päättää lähteä noutamaan lisää syötävää. Matkalla hän törmää aina ahkeriin muurahaisiin, jotka eivät ehdi alkaa rupatella.

Matkalla oli monenmoista kulkijaa. Essi Etana eteni vaivalloisesti ja Milli auttoi Essiä työntämällä häntä mäkeä ylöspäin, sinne missä vietettiin kuun katsomisjuhlaa. Upea täysikuu valaisi koko metsän ja sen asukkaat.

Kuun mystinen kirkkaus sai katsojat pienimmästä suurimpaan hurmoksiin.

- Joka päivä on juhlapäivä, tuumi Lulu Lauri Leimu, yksi kesän myöhäisistä kukkijoista.

Tässä kohtaa kuva on niin maaginen, että melkein söin sen! Katsokaa sinisen sävyjä, innoittukaa Noran kuvista ja Milan teksteistä. Tämähän on kuin maalaus. Taivaalle syttyy uusia tähtiä ja ne antavat juhlaan luovuuden tarvetta aina Essi Etanasta Kalevi Kukon myötä

Valde Vaahteraan, 

joka havisi haikunsa heti Essi Etanan jälkeen:

kurotan oksat

kirjoitan valon viivat

yksin sinulle

Kun yleisö taputti, Valde Vaahtera rusotti mielihyvästä. 

Sitten se päästi tuuleen joukon väkevän värisiä lehtiään.

Milli Myyrä tuntee kuin hän olisi ikänsä ollut paitsi jotakin kaunista ja ihmeellistä. Hän ottaa saksensa esiin ja alkaa leikata huikeaa yötaivasta itselleen verhoiksi. Tähtitaivaalla on kuitenkin salaisuutensa.  Sen tähtitomu sammui leikattuna.

Milli Myyrällä on tämänkin jälkeen jännitystä matkassa, mutta lukijan täytyy itse löytää se  säde, joka kertoo

kuinka ihmeellistä olikaan nähdä,

hengittää

ja olla olemassa.

*****

Sen verran muistutan, että aikaisemmin olen tuonut blogiini Pikkupöllön  sekä Untu ja sydäntalven salaisuus, jotka ovat Nora Surojeginin ja hänen äitinsä Pirkko-Liisa Surojeginin vaikuttavaa yhteistyötä. 

Vahva suositus sekä uudelle kirjalle, jossa Nora onkin nyt kuvittajana ja Mila Teräs kertojana

kuin myös varhemmille teoksille.

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

*****

4800. teksti Leena Lumissa

Krista Launonen&Susanna Lehmuskoski: Kesken kaiken

Kaksi hyvää ystävää sairastuu parantumattomaan syöpään melkein samalla ajoituksella. Krista ja Susanna. Kirjassa he käyvät vuoropuhelua monista sairauteen ja kuolemaan liittyvästä asiasta, mutta myös muistelevat mitä kaikkea ovat ehtineet kokea. He ovat eläneet täysillä ja matkustaneet minne mieli on vienyt. Kerran Susanna lepäsi autiomaassa Joshua Treehessä  todeten miehelleen voivansa jäädä siihen, kuolla siinä. Kumpikin naisista on hyvin elämyshakuinen, joten ei ainakaan tarvitse kärsiä elämättömästä elämästä, mutta kun olisi vielä niin paljon annettavaa. Krista on joitakin vuosia sitten menettänyt kuolemalle sisarensa, josta hän kirjoitti surumatkakirjan Ofelian suru tavoitellen monia kuolemantuntoja maalauksissa ja maailmoissa. Mitä enemmän hän katsoi Ofelian kuvaa, sitä enemmän se helpotti. Krista tulee ns. syöpäsuvusta, joten Susannan mukaan jossain on tapahtunut virhe...

Krista Launonen&Susanna Lehmuskoski (Avain 2023), käyvät kirjassa vuoropuhelua menneistä, tästä päivästä ja tulevaisuudesta, joka pakenee yhä kauemmas. Koska joitakin voi kiinnostaa niin Susannalla on leukemia, Kristalla luuytimen syöpä. 

Ystävänpäivänä 14.2.2022 pidin yläkoulussa kaksi oppituntia ja tukiopetustunnin. Kello 16:ksi olin saanut ajan työterveyslääkärille...Kun nousin opettajainhuoneesta portaat kolmannen kerroksen luokkaan, pysähdyin lepäämään ja huohottamaan monta kertaa. Korvissa suhisi. Voimat olivat huvenneet nopeasti vain viikon kuluessa....(Susanna)

Seuraava etappi oli Meilahden sairaalan päivystys. Päivystysosastolla makasin sängyssä ja toivoin hiljaa mielessäni, että saisin loppuviikon sairauslomaa, koska olin niin väsynyt....Hyvin nuoren näköinen lääkäri sanoi minulle: "Minulla on huonoja uutisia. Kestätkö kuulla? Olet vakavasti sairas." (Susanna)

Sain siis 52 vuotta olla täysin terve ihminen ja nyt olen sairas", kommentoin hänelle.

Sellainen ystävänpäivä parhailla ystävillä. 

Kirjan temperamentti tulee mielestäni Kristalta. Siinä saavat lääkärit oppia ja kyytiä sivusivulta. Vain perhe, Susanna ja tietyt muistot saavat hänet kyyneliin. Jo hyvin alussa hän tekee selväksi, että kuolema on kuolema, mutta kipuja ei kuulu olla, Hänkin, kuten moni muu, kaipaa Suomeen eutanasiaa. Krista on kuin vahvat maalauksensa. Hän on tämän kirjan kansi, jonka Susanna valitsi Kristan kuvista. Kuolleet ruusut. Koska toivoton matka, matka vailla hyvää loppua on alkanut, naiset tietysti miettivät ihan arkipäivän asioitakin:

Kun olemme miettineet, millainen elämämme loppuajoista mahtaa tulla, kakkavaipat on mainittu jopa useammin kuin kivut. On rankkaa menettää kehonhallinta mutta kaikista nöyryyttävintä on menettää suolensa kontrolli. Silloin on totaalisesti muiden armoilla ja joutuu pyytämään apua siihen kaikista intiimeimpään toimeen, jonka mieluusti hoitaisi siististi yksinään.(Susanna)

Koen hiukset naiseuden ja terveyden symbolina. En halunnut peilistä jatkuvaa muistutusta siitä, kuina sairas olin. En pitänyt siitä, miltä näytin. Tunsin itseni rumaksi, olin turvonnut ja oudonnäköinen, niinpä välttelin peilejä. Lopulta en voinut edes käyttää kallista peruukkia kovin usein, koska se ahdisti ja kutitti.(Krista)

Itse melanoomaan 2016 sairastuneena, tunsin olevani outo, kun päätin pitää hiuksistani kiinni. Ne ovat olleet aina osa minäkuvaani, vaikka ovatkin 'vain' hiukset. Sain pitää hiukseni! Tuo myönnytys oli kuin lääkettä. 

Kristalla oli ollut niin huonoja lääkärikokemuksia, että hän kirjoitti lääkäreille ohjelistan vakavasti sairaan kohtaamisesta. Lisäksi hän koki lääkäri Ärhäkän kanssa karmean yhteenoton, jossa molemmat huusivat ja haukkuivat toisiaan.

Krista oli päättänyt, että kukaan ei kävele hänen ylitseen eikä nöyryytä. Hän teki myös lääkäri Ärhäkästä kipakan palautteen.

Itselläni oli tuuria lääkäreissä, vaikka vastoinkäymisiäkin tuli. Kun Kristan tai Susannan lääkäri ei katsonut edes silmiin, omani katsoi kohti ja otti kädestä kiinni: "Minä kuljen tämän matkan kanssasi." Ihan uskomatonta! Ja toinen lääkäri ja jälleen mies, antoi minulle lääkkeen joka ei vie hiuksia. Huomatkaa, että tämä ei ole mahdollista vielä kaikissa syövissä.

Sairaalasänky ilmestyy Susannan kotiin ja kotisairaanhoito käy kolmasti päivässä. On käynyt selväksi, että Susanna lähtee pian. Kristan aika on tuntematon, sillä sellaista ei voi antaa. Puhutaan kuitenkin vuosista, jotka Krista aikoo maalata. 

Susannan viimeiset muistiinpanot alkavat 19.12 2022. Aloitetaan palliatiivinen hoito, jossa voi hetkittäin voida hyvinkin. Ystävät käyvät jopa ulkona syömässä.

24.1.

Huoneessa tuoksuu vahvasti liljakimppu, jonka Krista toi...Krista tietää, että valkoiset liljat ovat lempikukkiani ja että aikoinaan koristelin niillä hääjuhlapaikkamme, ja että minulle liljat ovat elämän, eivät kuoleman. Sitä paitsi Susanna on alun perin hepreankielinen nimi, joka tarkoittaa liljaa.

Tämä ei ole surukirja. Haluan sen antavan toivoa. Kukaan ei saa viedä toivoa! Ystävykset ovat kirjoittaneet vahvan kirjan, joka käsittelee enemmän elämän ja kuoleman kysymyksiä,, kuin hoitotoimenpiteitä. Hyvä ratkaisu, joka antaa sitä kaivattua toivoa.

Valkoiset liljat tuoksuvat....

Kiitos taas kerran teille lukijani♥♥

 Kiitos taas kerran lukijani, te jotka olette lukeneet minua 4,5 miljoonaa kertaa yhteensä♥♥

Numerot eivät ole tarkoitus, vaan blogini tunnelma, jota vaalin kuin lasta. Numerot kertovat olenko onnistunut. Toivon kovasti minua lukemaan heidän, jotka jutuistani pitävät♥♥ 14.2. tuli 14 vuotta kirjablogia täyteen. Siinä aikani mietittyäni päädyin olemaan hitaampi ja postaan, milloin mistäkin huvittaa. Silloinkin ajattelen teitä. Tulee olemaan edelleen kirjoja, mutta pidempiä aikoja hiljaisuutta ja enemmän puutarhaa ja mitä sitten vastaan tuleekin. Kiitos miehelleni, joka on tärkeä tekninen tukeni, mutta usein myös paljon muuta. 

Ihanaa syyskesää kaikille ja nauttikaa näistä kuukausista, jolloin puutarhasta leijuu kypsyvien hedelmien huumaava tuoksu, kirsikat muhivat kellarissa odottaen pääsyä joululikööriksi, lepakot suihkivat suih, suih, suih ja monet yöneläimet liikkuvat kun viivymme terdellämme.

Kiitos kaikille lukijoilleni♥♥

Leena Lumi&co

Nyt kun en enää rakasta sinua....

 Nyt kun en enää rakasta sinua
runoissani on vähemmän toukokuun päiviä
vähemmän syreeneitä
eivätkä kylän kadut enää haukottele 
orvokin tuoksusta päihtyneinä
vähemmän on lunta, tuulta ja merta
niin kuin kaikki vuodenajat
menisivät yhdessä ohi
myös runoni muuttuu paljaaksi, harmaantuu
nyt kun en enää rakasta sinua

en rakasta edes lapsuuttani
vaikka niin hyvä olisi piiloutua siihen
juosta kesästä kesään
poppelipuulta poppelipuulle
jotta voisin näyttää sinut
kirkossa leikkivälle pikkutytölle
niin pienelle
että hän melkein hukkui 
vastapuituun viljaan
nyt kun en enää rakasta sinua
kiinni puristetut leuat
sulkeutuvat nyyhkytyksen ympärille
lapsen haavoilla kahdenkymmenen vuoden kultapöly
isoäidin petuniat ovat orpoja
ja vaikka japanilaiset kanat
asettuvat yöksi hapankirsikkapuun oksalle
en piittaa edes niistä
tahmeita, haaveksivia päiviä pääksytysten
minulla ei ole enää mitään tekemistä
minua ei enää jännitä en pidä kiirettä
en enää asetu raekuuroon taputtamaan käsiä
maassa on nyt yksi noita vähemmän
yksi haltijatar vähemmän
linnut lentävät kauas minun luotani
en passita niitä enää sinun luoksesi
nyt kun en enää rakasta sinua
en halua kirjoittaa runoja
haluan keksiä uusia sanoja
uusia vuodenaikoja, uusia kukkia, uusia jokia
haluan antaa uudet nimet kaikille
sillä entiset tekevät kipeää
nyt kun en enää rakasta sinua
maanosa jossa olin elänyt sinun kanssasi
uhkaa minua alati
niin kuin tulivuori valmiina purkautumaan
maanosa jossa en ole tarvinnut muiden kesää
muiden leipää, muiden kädenlyöntejä
maanosa jossa olin askeetti otsasi valossa.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)

Elokuun alusta lyhyesti, sillä...

 Wim's Redistä tuli viime suvena kirjoitettua kai liikaakin, mutta tämä hortensia kiinnostaa nyt niin, että istutin jo viime suvena toisen, mutta pohjoisrinteeseen Sielläkin se on hyvässä kukassa ja tulen varmaan näihin palaamaan. Sitä ennen Lohjalle ja tekisi mieli tehdä oikein kooste hortensiahulluudestani. Tästä kuvan hortensiasta lisää tietoja täällä Aluksi kukat valkoiset. (4.8. 2023)

Kellarissa ovat kirsikat muhimassa. Näistä tulee joululikööriä. Muutamaan purkkiin on lisätty hiukan vadelmia. Kerran parissa viikossa, keikautan purkit ylös siten, että sokerit sulavat ja maut tasaantuvat. Taitaa olla kahdeksan purkkia, sillä on tullut toivomuksia jouluksi. Kellarimme on äärettömän sopiva tähän hommaan, samoin kuin kukkien talvehdintaan. Tosin saisi kokoa olla tuplat neliöitä.

Nyt kuunliljat on jaettu ja saaneet uuden mullan tiivistyneen väliin. Nämä ovat niitä naapurilta saatuja, mutta näiden myötä alkoi kiinnostus hämykuunliljoihin ja niitä on nyt varattuna meille Taimipiha Hyytiäisellä. Aika menee puutarhassa viuhuen ja sitten lähdemme Lohjalle. Yritän selvittää edes kuvin, miten montaa sorttia kuunliljaa meillä yhtäkkiä onkaan. Nimi olisikin sitten kiva yllätys. Nämä liljat kiertävät kalliota, josta valuu kivasti vettä.

Jos löydätte kantarelleja, voitte kokeilla tätä herkullista munakasta kantarellipinaattifrittata

Luen nytkin, mutta hitaasti. Nyt menossa kirja, jossa sivuja vähän, mutta vahvaa sisältöä senkin edestä.

Leena Lumi

Istutimme tänään 7.8.2023 kovimpaan helleaikaan ensimmäiset hämykuunliljat. Luvassa on sadetta. Toivoin saavani enemmän, mutta kyllä nämä neljäkin kauniisti kaartuvat mongolianvaahteran kupeessa ja ovat hyvän kokoisia. Hosta undulata 'erromena', 50-80 cm. Hämykuunliljat hämyiset ja utuiset saavat sydämen sykkimään. Näin näitä ensin jutussa, jonka tein Tuulan puutarhasta ja hyvä etten pyörtynyt. Minulla oli ennestään naapurin Seijalta saatuja, joista innostuin etenkin limereunaiseen Golden Tiaraan. Silloin syttyi tämä rakkaus! 

Mongolianvaahteroiden lomaan nämä nyt kasvamaan ja katsotaan miten meidän käy. Hämykuun liljalle pitäisi olla olla erinomainen paikka, sillä sietää varjoa ja jonkin verran myös aurinkoa. Neljäs jäi tässä oikeaan reunan kaarrokseen,

mutta nappasin mukaan tähän. Tämä on juuri se mongolianvaahtera, jota kiertää viehkosti

sininen alppikärhö. Kiitos Taimipiha Hyytiäinen♥♥

ihanasti pihalla Leena Lumin puutarhassa

Tuulan puutarhassa

Naapurin Tuulasta on sukeutunut niin innokas puutarhuri, että ei uskoisi, kun muistaa. mitä hän...Juu, juu, en kerro! Nyt sitten menemme niin, että koska Tuulallakin on erilaisia ruskakasveja lisään niitä sitä myöten tänne, kun aika on. Tässä Tuula verannalla kukkiaan hoivaamassa. Sain luvat tulla milloin vain kuvaamaan, mutta

ensin pitää hyväksyä mörön ohitus. Hän on kovasti kiltti pikkumörkö, mutta silmistä näkee, milloin sopii tulla ja milloin ei. Hah, hän vilkutti minulle iloisesti silmiään.

Kevään kukkaloisto on mennyt ja vihreää on paljon, mutta aika moni saa ruskan, joten kuvaan ruskakasvit teille tähän sitten myöhemmin jatkoksi. Vasemmalla kartiovalkokuusi  ja rautatieomenapuu.

Keväällä rautatieomenapuu on kuin morsiushuntu, aivan tiheänä valkoisista kukista. Tuula on keksinyt istuttaa juurelle, kivirakennelman sisään varhaisia kukkia, olisivatko ne esikoita...

Esikoita ovat. Runsaita, mitään vaatimatta ne vain lisääntyvät vuosi vuodelta.

Etupihalla on kaunista kuunliljaa. Olen niihin vasta nyt ihastunut, joten mikä tämän nimi lie?

Tunnen outoja väristyksiä....Kuulen kuiskivaa tarinaa neidosta, jonka sammal peitti. Hän ken lie, sitä tiedä emme. Sammal vastaa: Salaisuuksia ei paljasteta, vaikka neito kuiskiikin tarinaansa, menneitä vuosia, iloa ja surua sammalvaippansa alla. Kerran palvottu oli, vaan tiedä häntä, missä uusi onni aukeaa?

Kuun liljojen vierestä löytyy jasmiini, josta Tuulan kanssa tiedämme tasan yhtä vähän. Minullakin on, mutta ei aavistustakaan, mikä monista se olisi. Kolmekymmentä vuotta on tainnut minulla jo kukkia nimettömän....raukka. Ostin ihan myötätunnosta ahkeralle kukkijalle Mekon, jonka nimi on Jasmiini.

Kauniisti sävy sävyyn ovat räsymatto ja pelakuu sisäänmenossa ja oikealla Tuulalla on aina köynnös. Näyttää villiviiniltä...tai olisiko kärhö. Veikkaan valkoista kärhöä.

Siinä verannalla voi sitten höpötellä tärkeät ja vähemmän tärkeät jutut.

Oi, talon vasenta puolta kuljettaa polku, joka on kuin Salaisesta puutarhasta. Siitä Burnettin klassikosta, joka herätti minusta puutarhan pitäjän jo hyvin varhain. Lienee Tuula lukenut saman kirjan. Minne on kulku?

Tuula ja perheen kuopus sekä kuopuksen kuopus. Ei Tuula yhtään näytä muuta kuin teiniltä vaan. Kuka uskoisikaan, että hänellä on kolme lasta ja kuusi lastenlasta. Nykyajan isoäidit ovat mitä haluavat olla. Ja sitähän me haluamme ja siitä kiinni pidämme. Omista tämän elämämme unelmista eikä ote irtoa. Toki lapset ja lastenlapset kuuluvat kuvioon suurella tunteella♥♥

Minä usein valitan kun puutarha on kolmessa tasossa ja rinteet jyrkät ja viettävät. Tässä on rappu poikineen tulla alapuutarhaan, joka tosin on tarkoitettu enimmäkseen lasten leikkeihin eli täällä saa pallo lentää. 

Näen meiltä kun katson järvelle, samalla Tuulan valamonruusut. Alapihalla on myös muutama vanha omenapuu ja oliko luumuakin...

Tietysti on marjapensaita ja takaa pilkottaa biokompostori Tara Globe, jota parempaa ei löydy, jos kähjää kesät talvet kerran viikossa. Meillä on sama ollut jo 25 vuotta ja talvellakin matoja hommissaan, 

Patiolla kiemurtaa kaunis krassi minne huvittaa ja patio päättyy upeaan marjakuuseen Kasvatan itse samanlaista, mutta liekö siinä käyneet epäkiitolliset kauriit.

Kaunis havu tämä on!

Patiolla on eri tasoja ja kaikki kuin huipentuu paitsi täältä näkyvään Päijänteeseen, myös siihen, että 

lattiaan sahattiin reipas aukko omenapuulle ja sen molemmin puolin istutettiin pallomaiset tuijat. Tämä kaunis ratkaisu on kuin nimittäjä koko patioelämälle. Omenat ovat muuten syötäviä ja herkullisia.

Pergola rakentuu vuosi vuodelta ja tarjoaa erilaisia näkymiä. Japanin marjakuusen takana vilkkuu Päijänne, Huh, onpas kello jo paljon. Jatkan tätä sitten kun alkaa tulla värejä tiettyihin ruskakasveihin.

Kiitos Tuula♥♥

Oih, unohdin Sinisen Naisen. Hän kuulee kaiken, näkee kaiken. Taidankin kiertää alaportin kautta. Eikä, menen pergolapolkua.

Tuulan kallionauhukset Desdemona 6.9.2023

Leena Lumi

Puutarhavierailujja

Suolampi, suon lehtien hiljaisuus...

Suolampi, suon lehtien hiljaisuus

niittyvillan, kurkien untuvaa

ja niin olit itsekin
rakastetun käsien jäljiltä

kosteikko

ja kun jonakin päivänä
puhkesi lämmin itku
maanalainen vesi kohosi alhaalta
ja puhkaisi sinuun uuden väylän

ymmärsit että se oli samaa juurta
että elämä alkaa vedestä

henkinenkin, ja sinä halusit kirjoittaa runon
kosteikkojen, kaikenlaisten kosteikkojen puolesta.

- Sirkka Selja -
Pisaroita iholla (WSOY 1978)
kuva Petri Volanen (Paratiisi, Mari Mörö, Minerva 2011)

*****

Stagno di palude, silenzio di foglie della palude
lanuggine di prato, piume delle gru

e cosi eri pure tu
dopo il tocco delle mani dell'amato

la palude

e quando un giorno
un pianto caldo irruppe
l'acqua sotterranea saliva dal basso
e scoppiava dentro di te un nuovo passaggio

capivi che era della stessa radice
che la vita inizia dall'acqua

pure quella spirituale, e volevi scrivere una poesia
per i ristagni di palude.

- Sirkka Selja -
Gocce sulla pelle (WSOY 1978, tradotto in italiano da Tuuli Piuhola)
foto Petri Volanen (Paradise, Minerva 2011)

Heinäkuussa sitä sun tätä ja Maahan viilletty raja

Nyt sataa rajusti. Siitä puutarhuri pitää. Saimme tänään juuri jaettua puolet kuunliljoista. Olen myös lukenut kiinnostavan Anne Vuori-Kemilän kirjan Maahan viilletty raja (Karisto 2023), joka kertoo millainen oli köyhän, turvattoman naisen elämä naimattomana, vailla miehen turvaa. Tosin kirjan luettuaan tulee mieleen, että turvattomin oli naimisissa oleva nainen. Kirja kertoo 1900 -luvun  alkupuolelta naisen häpeästä, nälästä, menetyksistä lapsiin saakka, vaarallisista aborteista...Kaiken alkuna on Reeta, joka tekee rankkaa sahatavaran lastaustyötä laivalla ja lopulta ottaa mukaansa 13 -vuotiaan tyttärensä ja jättää päiviksi yksin vain 7-vuotiaan. Reetan vanhempi lapsi Signe on päättänyt saada paremman elämän kuin äitinsä. Hän pestautuu sotasairaalaan apusisareksi ja siitä sitten alkaa hänen polkunsa, josta ei helppoa tule. Anne Vuori-Kemilän teksti ei ole kuitenkaan raskasta lukea. Se on vahvaa, mutta antaa lukijalle toivoa. Se miten se toivo toteutuu tai ei, kerrotaan teoksessa yllättävän likelle tullen. En ole aikaisemmin lukenut Anne Vuori-Kemilää, mutta nyt uskallan suositella tätä kirjaa kiinnostavana ja se on tosipohjainen. Voisin kirjoittaa vain yhden lauseen tai sanan: Suosittelen!, sillä en päästä itseäni enää uupumuksen tilaan, jossa olin kun blogini helmikuussa täytti neljätoista vuotta. Suositus Maahan viilletylle rajalle♥♥

Tässä tarina, joka olkoon opetuksena ihmisille, jotka eivät osaa laittaa himolleen rajoja. Luin helposti alkuun aamutunneille ja 2016 ilmennyt sairaus oli kuin sivuseikka. Kotiuduinkin nopeasti vain päästäkseni rauhassa lukemaan ja kirjoittamaan. Nyt on uudet tuulet, mikä kirjojen kohdalla tarkoittaa, että voin sanoa lauseen tai kaksi, jos olen pitänyt kirjasta tai en mitään. Olen tehnyt paljon puutarhatöitä ja se on tuntunut ihanalta! Ystäviä on tavattu enemmän ja joskus olen tehnyt sellaisen fyysisen työn päivän, että olen voinut mennä nukkumaan syyllistämättä itseäni. Tuon esille vain kirjoja, joista pidän eli he, joilla on sama maku, voivat edelleen luottaa sanomisiini.

Kaikenlaista vauhtia on piisannut ja käyty on Luvialla ja nuoremme olivat meillä pitkän juhannuksen. Katsokaa nyt tuota taaperon jalkaa ilmassa. Hänellä on kiire ja lammaskoira Taika vahtii karitsaansa. Kunpa näkisitte miten paljon on kehystetty kuvia seinille. Rakkaat♥

Kiva kun ei ole ollut liian kuuma, mutta väistämättä valossa kulkee myös varjo. Mieheni, joka on aina ollut terve ellei urheiluvammoja lasketa, sai keuhkokuumeen. Piti muutama kuukausi yrittää saada lääkäriin, mutta ei tyttären ja vaimon sanaa kuultu. Vasta kun mittasi kerran kuumeensa ja se oli 39 astetta, tuli järki päähän. Jälkitarkastus on muutaman viikon kuluttua. Tuntuu ihan epätodelliselta.

Olisimme saattaneet ajaa auton Vuosaaren satamasta laivaan ja lähteä Itävaltaan, mutta kun oli aika varata tutut paikat oli jo myöhäistä ja hyvä niin. Olemme yrittäneet auttaa nuoriamme, minä häivytän uupumustani ja kävimme jälleen yhdessä Luvian perheen kanssa Merimestassa. Niin kiva, kun äiti vielä jaksoi♥ Ei tulisi mieleenkään enää matkustaa suvella Keski-Eurooppaan, mutta ihanat ovat Suomen syksyt ja sitten niiden jatkeeksi Itävallan syksyä. Nyt on jo kyllä painetta, sillä viime kerrasta on aikaa sairauteni takia. Tänä syksynä olemme kotona ja toivumme monesta asiasta. Kaikkia en sentään täällä kerro, vaikka niin jotkut luulevat. Suurimman osan olen teille kuitenkin jakanut. 

Tällaisia seiniä meillä nyt♥ Kasvokuvia ei enää, mutta nämä ovat ihan alusta ja yksivuotissynttäreiltä. Sivusta ja takaa ehkä saan Casper Juliania kuvata teillekin. Äidille olen juuri pakkaamassa uusimpia kuvia. Ja samalla lähetän vanhoja kuvia, jotka on joskus otettu ties millä kameralla. Huono kuva, mutta tunnetta täynnä neljän sukupolven kuva:

Kuva on otettu Keuruun Airolahdessa. Siellä tuli nuorena kesiä vietettyä ja heinäpellolla ihoaan poltettua. Oikealta mammani Hilma, äitini Eila, minä ja poikani Jaakko. Kaksi kertaa ehtivät lähteä Valkjärveltä ja asua väliaikaisesti muuallakin, mutta lopulta Airolahden  tilasta tuli vakituinen koti. Muistan elävästi, miten katsoin tuvan ikkunasta järvelle ja siellä ne onnelliset lehmät seisoivat polviaan myöten rannan vedessä. Nykyinen minä olisi kuvannut lehmiä päiviä, silloin en tajunnut, että minun elämäni aikana tuota näkyä ei enää helpolla koe. Se oli kuin taideteos. Sikaa en enää syö eettisistä syistä. Pari kertaa vuodessa teen gulassin, mutta selvitän ensin onko lehmä saanut ulkoilla vapaana. Poroa myös pari kertaa vuoteen, sehän on saanut elää vapaan elämän. Nyt minulla on ravintola, josta saan tietää tilan, missä lehmät ovat ulkona ja saavat tulla ja mennä. Näin palvelee Hotelli Gasthaus Lohjalla!

Miten paljon sitä voikaan lasta rakastaa. Tämä oli suuri yllätys niin Ukille kuin minulle. Olemme siis kohta taas lähdössä Lohjalle, mutta sitä ennen huomenna Reima noutaa talven puuklapit poikansa kanssa ja huominen ruokapäivä on helppo eli Aallon Pizzerian erinomaista pizzaa. Seuraavana päivänä hommat loppuun ja sitten grillataan ja teen jälleen katkarapusalaattia ja valkosipulipatonkia yms. Ja Heti Valmis Saunatonttu tarjoaa löylyt. Jotain kivaa naposteltavaa illaksi...

Laitan edelleen melkein aina oikeaan palkkiini, mitä luen tai tulen lukemaan. Pasi Ilmari Jääskeläisen kirja tulee todellakin lukuun, sillä Väärän kissan päivä oli loistava ja Harjukaupungin salakäytävät samoin, mutta vähän herttaisempi. Vertaan joskus Pasi Ilmaria Paul Austeriin, mutta en oikein tiedä, mistä se johtuu. Ehkä vielä aukenee. Tämän kanssa menee, sillä luen ja illat ovat lyhyitä. Odotan, että päässäni alkaa sama rumba kuin lukiessani Väärän kissan päivää, jonka olisi kuulunut minusta saada enemmän huomiota. Sellaisia luonnekuvauksia, että oikein sydämestä otti!

Puutarhavierailuja ei ole tapahtunut aikoihin. Nyt naapurimme Tuula antoi periksi ja teen hänen puutarhastaan vähän erilaista juttua. Kestänee, sillä haluan seurata mitä tulee enkä halua häiritä, kun lapset tulevat taaperoineen mummolaan.

Minulla piti olla sellainen tavallinen puutarha, mutta kyllä taitaa hortensioissa ylittää normirajat. Niiden suvilannoitus on käytännössä tehty, mutta kun on noin yli kymmenen köynnöshortensiaa ja koko ajan tulee lisää erilaisia pensashortensioita, voisin olla vaikka hortensianeuvos, jos se mitattaisiin hullulla rakkaudella tiettyihin kasveihin. Meillä on alkava mittavat maantietyöt, ei pelkkä asfaltointi ja kallioita räjäytellään. Miten kestän sen, kun usein alan nukkua syvää REM-unta vasta klo 5 ja miehet aloittavat jo klo 7 aamulla. Poiskaan ei voi olla, sillä Reima seuraa tarkkana. Meille ja naapuriin tulee seinään tärinämittaritkin. Oikein kohtelias mies kävi tarkistamassa talon nykyisen tilan. Hän ihastui, miten talomme asettuu maisemaan kiitos köynnöshortensian, joka syleilee taloa. Totesi, että harvoin Suomessa näkee, mutta Keski-Euroopassa ja Briteissä kylläkin. Ihastuin kun hän oli niin innoissaan, mutta meidän onkin helppo, kun talo on kivitalo. Iso kalliomme sai myös kiittelyä ja mitään vikoja ei löytynyt. 

Niin...tästä kuvastahan kaikki alkoi. Tässä on pyrkimyksemme.

Me syödään nyt tällaista eli aika helppoa ja lisäksi vielä jälkkärinä ja joka välissä

helppo Pavlova. Vaniljajäätelö, marenkia, mansikoita, vadelmia, kermavaahtoa...Minusta jokaisen ravintolan ruokalistalle pitäisi kuulua sekä Romanovin mansikat että Pavlova.

Niin touhua riittää ja ke ystäviä kylään. Sitten pieni paussi ja lähtö Lohjalle. Siirtykää nauttien yhteen kuukausista parhaimpaan eli elokuuhun♥

Leena Lumi

Olen kokenut, että moni nuori ei edes tiedä, mikä on Välskärin kertomukset, lukemisesta nyt puhumattakaan. Ehdotankin tämän vuoden elämykseksi Z.Topeliuksen Välskärin kertomukset. Minulla kirjat sidotut ja painosvuosilta 1926 ja 1927. WSOY. Kuvitus on Albert Edelfeltin ja Carl Larssonin. Eräänä kesänä, varhaisteininä luimme tätä ystäväni kanssa ikivanhan vaahteran lehtien lomassa istuen oksilla kuin olisi tuolit alla. Eväät olivat mukana. Kun meitä huudeltiin, oltiin ihan hiljaa ettei vain joutuisi johonkin kitkemishommaan. Jos satoi pahasti, kiipesimme pukeutumishuoneen komeron ylähyllylle ja ainoan huomion meistä olisi saanut henkilö, jonka päälle olisi pudonnut appelsiinin kuoria. Niitä vain kun oli siellä syötävänä, vaatehuoneessa. Iki-ihastuin trilogiaan. Välskärin kertomukset pääsi jo ennen satavuotta ilmestymisestään romulavahyllykköön olohuoneeseen. Näyttää paljon kiinnostavammalta kuin ns. kirjaston Lundia. Aloin miettiä kun katsoin isältäni saamia kirjoja, että pitääkö kotivakuutusta nostaa, sillä yksikään kirjoista ei ole uusi, ei edes keski-ikäinen, vaan todella vanha. Toivoisin, että äidinkielen opettajat laittaisivat kirjan lukuun yläasteella. Kun ennen kerättiin ala-asteikäisinä kasveja, nyt voisi vähän vanhempana lukea kesä(yönä)Juhani Ahon suomentaman Välskärin kertomukset. Se olisi kyllä jännitystä ja montaa muuta menneiltä ajoilta. Se, että saako näitä mistään, tuo vaikeusastetta. Eikö kirjasta voisi ottaa uusintapainoksen! Lainatkaa kirjastosta ja kokekaa jotain unohtumatonta♥♥