sunnuntai 20. joulukuuta 2009

JOULUPUU ON RAKENNETTU


Joulupuu on rakennettu (Tammi 2009) on syväperusteellinen tietoteos suomalaisen joulukuusen historiaan aina 1800 –luvulta meidän päiviimme. Kirjan tekijät Kaisa Koivisto, Hannele Nyman ja Marjo-Riitta Saloniemi ovat olleet liikkeellä tutkijoiden tarkkuudella ja perusteellisuudella, kuitenkaan unohtamatta ilahduttaa lukijaa, missä hyvänä apuna ovat olleet graafikko Tuija Kuusela ja valokuvaaja Reetta Tervakangas. Ansiota lankeaa myös erikoistoimittaja Tuula Kousalle sekä tietty itse kustantajalle eli Tammelle.


Minussa kirja osuu otolliseen maaperään, sillä kiinnostaa niin historia kuin joulu ja aivan mielettömästi! Sen jo tiesinkin, että joulukuusi oli ensin vain yläluokan ilona, mistä sitten vähitellen laskeutui koko kansan kuuseksi. Jo 1930 –luvulla joulukuusi oli milteipä Suomen kansan symboli, mistä oiva osoitus on Helsingin Sanomissa 1930 esitetty arvio Senaatintorille pystytetystä joulukuusesta:

Tunnuskuva osoittaa usein voimakkaammin kuin mikään muu niitä erilaisuuksia ja vastakohtia, jotka sisältyvät eri ihmisten ja kansojen elämään. Sellainen tunnuskuva on meidän pääkaupunkimme keskeiselle paikalle näiksi päiviksi pystytetty joulukuusi. Se juhlistaa toria, jota eri puolilta reunustavat maanhallituksen, oikeudenhoidon, tieteellisen opetuksen ja uskonnon rakennukset.”

Joulupuu on kuitenkin ennen kaikkea joulukuusi, joka myös koristellaan arvoisellaan tavalla. Koristeet havisevat aikakausiensa historiaa, niiden ylenpalttisuutta tai köyhyyttä, sotien tuomaa puutetta tai vauraan kansakunnan loistoa. Monet antiikista innostuneet ovat huomanneet kuusen koristeet kiinnostavaksi keräilykohteeksi ja huomanneet tietty, että mitä vanhempi sen kalliimpi.

Pula-ajan koristeet olivat paperia, kreppipaperia ja sellofaania. Kuusenkaramellien sisuksetkin tehtiin puusta ja pahvista. Toisaalta jo sitä ennen eli 1800 –luvun puolivälissä, kun joulukuusi yleistyy Suomessa ei ostokoristeita edes ollut saatavilla. Ja lävitse aikain on ollut miltei ’kunniakasta’ tehdä koristeet itse. Oli pujoteltuja sydänkoristeita, lankatonttuja, paperiketjuja ja –kukkia, nisuäijiä sekä kultapaperitähtiä. Vielä lisäksi 1900 –luvun alkupuolella lippunauhoja, pumpulipalloja ja joulukuusenkaramelleja, joihin usein liimattu kiiltävän paperinpäälle kiiltokuvaenkeli. Alakouluissa 1930-40 –luvuilla myös opettajat pitivät huolen, että hallittiin taito tehdä olkikoristeita. Oljesta valmistettiin tähtiä ja olkipaperitähtiketjuja.

Aarikan ensimmäiset puiset kuusenkoristeet tulivat markkinoille 1970 –luvun puolivälissä ja tähän kohtaan sopii minulta yksi tunnustus: Minun kuuseni koristeet saavat olla vain hopeisia, paitsi yhdet Aarikan puiset punaiset pikkutontut ja –linnut.

Olen aina suuresti ihaillut lasisia joulukuusenkoristeita ja niiden valmistuksessa on suuri ansio pienellä Lauschan kylällä, joka sijaitsee Thüringenin vuoristossa. Hans Greiner ja Cristoff Müller perustivat sinne lasitehtaan jo 1597! Jos haluttiin värillisiä lasikoristeita, ulkopinta maalattiin gelatiinivärillä. Pinnalle voitiin myös sulattaa lasijauhetta tai niin sanottuja venetsialaisia kastehelmiä (ballotiini) eli pienen pieniä lasikuulia, jotka kimaltelivat kauniisti kynttilän valossa. Minusta ballotiini on erittäin kaunis sana ja nyt minusta tuntuu, että minun pari vuotta sitten hankkimat hopeiset kävyt, jotka kauniisti valossa väläyttävät punaista rubiinia, ovat täynnä venetsialaisia kastehelmiä! Tähän asti olen kutsunut niitä Fabergén muniksi;-), mutta kiitos tämän kirjan, nimi oikaistui nyt.

Joulupuu on rakennettu on kirja hänelle, joka rakastaa historiaa, joulua ja kauneutta. Kirja on toimitettu erittäin huolellisesti ja tämän takia minun kirjalistani ykkösiä ovatkin usein tutkijoiden kirjat. Kun tutkijat kirjoittavat kiinnostavasta aiheesta kiinnostavasti ja kuvia unohtamatta on jälki kirjan lukijaa arvostavaa.

Kirjassa on historiaa perusteellisesti ja paljon kuvia, jotka varttuneimmille lukijoille tuovat takuulla mieleen heidän omia joulumuistojaan. Myös eritasoisista ja -aikaisista koristeista on kuvia kiitettävästi ja kuvatekstit ovat perusteelliset. Itse ihastuin ikihyviksi kahteen asiaan Joulupuu on rakennettu kirjan lopussa: joulusanasto ja joulukirjallisuus.

Kirjassa on joulusanasto, josta löytyy kaikki mahdollinen. Koska suomen kieli oli vielä 1800 –luvulla vakiintumatonta, kuusenkoristeet tunnettiin saksan- tai ruotsinkielisillä nimillä. Mutta nimiä toki suomennettiin kielen yleistyessä.

Enkelinhiukset (Engelhaar) oli nimitys, jota 1800-luvulla käytettiin lametasta. Se oli vielä 1800-luvulla lasivillavanua, mutta nykyisin lamettaa tehdään muovifoliosta. Lamettaa on kutsuttu monilla eri nimillä, kuten välkkylanka, kiille ja välke. Koska lametta sanana näyttää suomen partitiivilta, on suomen kieleen nominatiiviksi vakiintunut lame.

Kirja on myös kädentaitajan kirja, sillä sieltä täältä putkahtaa ohjeita, miten tehdään vanhoja koristeita. Mukana on mm. taikataikina, josta voi tehdä mm. traganttikuvioiden tyyppisiä joulukuusenkoristeita. Ja vastaus siihen, mikä on tragantti, löytyy myös monipuolisesta kirjasta…

Ja sitten!: Ihan kirjan lopussa on mahtava lista joulukirjallisuutta, josta joulu-, historia-, kirja- ja jouluihmisenä aion runsaasti ammentaa loppuelämäni.

Täydellinen Joulukirja!

4 kommenttia:

  1. Tämä on mahtava! Hannele, on myös paljon luettavaa historiaa. Todella kiinnostava.

    VastaaPoista
  2. Plussaa myös se, että tekijät ovat suomalaisia! Ehdottomasti monivuotinen kirja, josta voisi joka joulunaika ammentaa uutta..

    VastaaPoista
  3. Soolis, tämä on tosiaankin sellainen, josta joulu joulun jälkeen ammennetaan. Nyt kirja on hienosti taidekirjojeni päällä olkkarin 'esittelyhyllyllä' kuin muistutuksena, mikä ihana juhla kohta saapuukaan.

    VastaaPoista