Kylätontun joululinnut kirja perustuu yhdeksääntoista Kapasen tekemään joulukorttiin. Kortit kertovat pienestä Naavamäen kylästä, jossa on asukkaita vajaat sata. Se ei haittaa, sillä mikä määrässä menetetään, löydetään läheisyydessä, jonka tuovat vuosisataiset tiedot ja tavat kyläyhteisössä.
Kirjan sivuille piirtyy lintuja, jotka tarvitsevat talvisin niin ihmisen kuin kylätontunkin apua, Suomen kylmästä selvitäkseen. Vain tontun kanssa täysikuusta lumoutunut pyy selviää ilman tontun apua. Mukana ovat myös varpuset, joita meistä jokainen näki ja etenkin kuuli lapsuuskylissään ja myös kaupungeissa runsaasti. Nyt varpusen väitetään kuuluvan jo uhanalaisiin lintulajeihin!
Kerroin teille jokin aika sitten viirupöllöstä, jota pidimme yön yli, kunnes pääsimme aamulla sitä viemään asiantuntijan turviin. Kerroin valvoneeni yölinnun kanssa aamuun, mutta unohdin kertoa miksi. Kapanen sanoo sen varpuspöllöstä kertoessaan: ”Siinä se hauskasti päätään pyörittäen tarkastelee tuikeailmeisesti ympäristöään napatakseen saaliin…” No, minä nauroin sitä pöllöä, joka pyöritti päätään ympäri. Se oli ihan uskomatonta! Mutta meidän pöllöparka ei nähnyt mitään herkullista saalista, minut vain…
Matti Kapasen kirjan kohderyhmä ovat kaikki, sillä tämä kiinnostaa takuulla niin lapsia, sillä seuraahan lintuja kylätonttu, joka onkin oikean tontun näköinen, kuin myös aikuisia, jotka ainakin jouluna putoavat muisteluksiin. Kirjassa on hauskaa antia myös lintuharrastajalle, sillä onhan aina kiinnostavaa peilata omia kokemuksiaan toisen vastaaviin. Minulla kovasti kolahti kauniisti piirretty pyrstötiaiset, joskin join myös karvasta kalkkia, sillä oma valokuvani siitä kun kymmenen pyrstötiaista roikkui talipötkössä epäonnistui. Se olisi ollut napakymppi, sillä kuten Kylätontun joululinnuissa sanotaan: ”Ne ovat kuin pitkävartisia lumipalloja.”
Kapasen kaunis kirja on tietysti myös kuiskaava kehotus ruokkia talvilintujamme. Ja etenkin niitä muutamia yliurhoollisia, jotka jäävät uhmaamaan pohjoisen kylmää talvea ja ovat vaarassa menehtyä. Minulla tämä uhkarohkea on mustarastas ja kylätontulla tunnetun joululaulun Sylvia, mustapääkerttu.
Kirjan ulkoasu on viehättävän vanhahtava. Kapasen kauniita piirroskuvia tukee koko kirjan ulkoasu, josta kiitos Kalevi Nurmelalle. Jokainen lintutarinan otsikko on tehty erittäin kauniilla tekstityypillä, kuin vanhanaikaisesti tekstaten ja kertomuksen alun ensimmäinen kirjain on vanhanajan kaunokirjoitusta lisäkoristelulla. Kuvat ovat kuin kansakoulun puuvärikynillä piirretyt ja maalaismaisemakuvat vievät meitä aikaan jota ei enää ole kuin muistoissamme.
Matti Kapasta kiinnostavat tontut, jotka liittyvät vanhaan kansanperinteeseen kodin haltijoista. Onneksi tontut eivät ole kadonneet. Välikaton Feetu kollaa nytkin, että ’paas lähtee siitä kirjoittamasta ja leivinuunin tulet, mul o vilu’. Matti kiinnostui tontuista Viktor Rydbergin tunnelmallisen Tomten-runon myötä. Runosta on useita suomennoksia, mutta niin minä kuin Matti pidämme Yrjö Jylhän suomennosta erittäin onnistuneena: ”Tuima talven on pakkanen, / tähdet kiiluvat yössä./ Kansa kartanon hiljaisen/ nukkuu jo,/ uupunut työssä…”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti