MUISTO TYTTÄRESTÄNI

Kim Edwardsin Muisto tyttärestäni (The Memory Keeper’s Daughter, Bazar, 2008) on yhtäaikaisesti sekä lohduton että lohdullinen kirja täynnä suruvaippojen siipipölyä. Kirja on äärettömän kaunis ja kiinnostava ja sisältää uskomattoman tarinan, joka itse asiassa on tapahtunut. Luin kirjaa kuin Maevy Binchyn parhaiden aikojen Ystävyyden piiriä eli koko ajan odottaen, että edes joku oikeus tapahtuisi tai vääryyden aiheuttaja tulisi niin koviin tunnon tuskiin, että tunnustaisi. Sitä lohtua ei suotu, mutta tarinalla on silti onnellinen loppu.

Aloitan siitä, mikä minua ärsytti. En ole elänyt Down-lapsen kanssa ja tiedän, että he ovat etenkin pienenä todella viehättäviä, iloisia ja halailevia ja että myös heistä löytyy odottamatonta lahjakkuutta, kuten kävi tässäkin kirjassa Phoeben kohdalla. Silti. Ei se näin auvoista ole. Olen lukenut heistä paljon ja tiedän, mitä rankkaa työtä on elää kehitysvammaisen lapsen kanssa. Minusta on suuri vääryys jo Carolinea kohtaan, että lapsesta tehtiin näin helppo. Tässä on jostain syystä haluttu kaunistella totuutta, vaikka kerrotaankin kuin sivulauseessa, miten usein Down-lapset kuolevat nuorina sydänvikoihin yms.

Ja sitten siihen muuhun eli kirjaa ei kädestään laske ennen kuin sen on lukenut! Kim Edwards kuuluu eittämättä luokkaan Suuret Kertojat! Hän lataa tarinan ja kuljettaa sitä vaihdellen kunkin kirjan päähenkilön avulla, mutta juonisiiman katkeamatta. Hyvän, pitkän tarinan kertojan merkki on juuri tämä. Ja intensiteetti ei onnu kertaakaan!

Kentuckyssa on vuosisadan lumimyrsky, kun Norah alkaa synnyttää. Hänen lääkärimiehensä lähtee ajamaan vaimoaan kohti sairaalaa, jossa odottaa jo sairaanhoitaja Caroline Gill ja jonne myös pitäisi saapua synnytyslääkärin. Lumimyrskyssä lääkärin auto kuitenkin ajaa katolleen, eikä hän saavu ollenkaan. Näin lumi oli ratkaisijan roolissa sille, mistä sai alkunsa valheen ja vuosikymmenien salaisuuden ja vaikenemisen loputun suo, jonne sitten joutuu imaistuksi eräs onnellinen avioliitto.

Yllättäen David joutuu synnytyslääkärin rooliin ja Caroline avustaa. Norah saa ilokaasua kipuihinsa ja Davidin merkistä Caroline antaa sitä erityisen paljon hetkellä jolloin on jo syntynyt terve poikalapsi, mutta jälkeisten sijasta syntyykin Down-tytär, jonka ammattisilmällä heti huomaavat sekä David että Caroline. Muutamassa minuutissa, lumimyrskyn saartamassa sairaalassa David tekee päätöksen, joka tulee muuttamaan heidän kaikkien kolmen ja myös vastasyntyneiden elämän dramaattisesti ja peruuttamattomasti. Tämän yön jälkeen heistä kukaan ei saa enää mahdollisuutta olla sama. Kun ensimmäinen valinta valheen tielle on tehty, paluuta entiseen ei ole. David-parka, hän luulee toimivansa oikein, mutta maksaa hyväntahoisesta teostaan vielä kalliin hinnan…


En vesitä teiltä kirjan juonta kertomalla tarinaa, sillä tätä lukee kuitenkin henkeään pidätellen. Sen sijaan sanon, että vuosikymmenien salaisuus avioliitossa voi aiheuttaa ihmisten muuttumisen aivan toisiksi. Esimerkiksi ilman valhetta Norahista olisi tullut kahdelle lapselleen täysin omistautunut onnellinen kotiäiti, mutta suruperhosten leikki hänen ympärillään esti häntä olemasta enää oma itsensä. Hänestä tulee timantinkova liikenainen ja miehensä pettäjä.

Nyt annan yllättäen kirjan suomentajan Helinä Kankaan tiivistää kirjan Muisto tyttärestäni:

Mutta kuten Muisto tyttärestäni hienovaraisella tavalla osoittaa, elämä on liikkuva kuva, joka kehittyy ja muuttuu koko ajan paeten hallintaamme. Vaikka haluaisimme pysäyttää jonkin hetken tai palata menneisyyteen, aika työntää meitä vääjäämättä eteenpäin. Kim Edwardsin sydäntä raastava, mutta toivoa herättävä romaani tutkii surun ja rakkauden vaikeasti tavoitettavia mysteerejä ja totuuden voimaa, joka sekä särkee että eheyttää.

***

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Sanna