Täällä ilman hevosta! Tuossa naapurissa kyllä lähellä on hevostalli, jossa ravihevoset lomailevat. Usein ajaavat tuosta talomme takaa. Ja muutamia ratsastajia käy myös säännöllisesti samaa reittiä. Ihanteellinen metsätie tuohon tarkoitukseen.
Kateellisena ihailen teitä, jotka uskaltaudutte hevosen selkään ja ratsastamaan. Ensimäistäkö kertaa miehesi? Voi mikä ylpeyden aihe, hienoa! Tytär aloitti aikoinaan ponilla ja eteni hevosella laukat, ravit, esteet ja vaellukset. Tuntui tosi hienolta seurata edistymistään. Varsinkin kun itse ei ollut moiseen pystynyt, eikä mahdollisuuksiakaan.
Rita, tarina ei ole ihan yksinkertainen eikä rohkeuden laukkaa. Minä ratsastin ensin kymmenen vuotta Gotlannin Russ-ponilla, josta tipuin melkein yhtä useasti kuin selkään kiipesin;-). Sitten halusin jatkaa isoilla hevosilla ja jäin kerran kiitolaukassa roikkumaan jalustimesta, kun herkkä kuumaverinen pelästyi jotain. Yleensä tuosta tilanteesta ei selvitä ilman halvaantumista, joten lopetin siihen. Pari vuotta sitten äitini sairastui vaikeaan syöpään ja ennuste oli huono. Päätin, että jos hän selviää, aloitan koko elämäni joka vuosi kolme uutta juttua joka vuosi. Yksi oli ratsastus Islannin hevosilla, jotka ovat oikeita hevosia, mutta pieniä ja äärettömän hyväluontoisia. Tänäänkin kykin upean kuuraisen ratsastuksen jälkeen Hrönnin pilttuussa ja hän lerputteli huuliaan ja hamusi sulosti leipäpaloja taskustani...lörpötin hänen alahuultaan, jota hän selvästi veikisti minua ilahduttaakseen...Rita, tämä on mun juttu! Reimakin selvisi. Oikeastaan tosi hyvin. Talviratsastus ei ole mikään tekstiilimuotilaji, vaan päällä pitää olla lämpimästi ja turvallisesti, mutta jos yksikin kuva onnistuu, laitan blogiin. Siis Reimasta.
Jos mä saisin vaikka sen lottopotin, nii sitte mulla saattais olla hevonen. Ja monta koiraa. Ja lampaita. Ja kissoja. Mut nyt täytyy viel pitää sormia ristissä, ku ei viel oo. Sitä pottia!
Arjaanneli, en minäkään ole saanut mitään lotto tai muutakaan pottia. Hrönn on hevonen, jolla saan ratsastaa tunneilla. Onneksi saan mennä aina maastoon.
Siinä olet oikeassa,että eläimen omistaminen maksaa. Rakastan koiraani aivan liiankin paljon, mutta kun koiralle tai mille tahansa eläimelle tulee sairauksia, pitää olla rahaa niiden lääkkeisiin ja erikoismuoniin ja eläinlääkärikuluihin yms. Hevosta en edes uneksi omistavani. Minun onneni on, kun saan ratsastaa Hrönnillä ja sen omistaa ihana tallin pitäjä Teija.
Kiitos! Minä kudoin/neuloin tuon loimen ihan itse Teddy-langasta. Se on elämäni suurin käsityösaavutus;-) Hrönn näyttää siinä ihan perulaiselta vuoristointiaaniponilta, vaikka on oikeasti Islannin hevonen eli issikka.
Lainaan tuota filttiä..
VastaaPoistaVoi!, se on nyt lämmittämässä Hrönniä. Et usko mikä kuurankoristama jouluratsastus!
VastaaPoistaTäällä ilman hevosta!
VastaaPoistaTuossa naapurissa kyllä lähellä on hevostalli, jossa ravihevoset lomailevat. Usein ajaavat tuosta talomme takaa. Ja muutamia ratsastajia käy myös säännöllisesti samaa reittiä. Ihanteellinen metsätie tuohon tarkoitukseen.
Kateellisena ihailen teitä, jotka uskaltaudutte hevosen selkään ja ratsastamaan. Ensimäistäkö kertaa miehesi? Voi mikä ylpeyden aihe, hienoa! Tytär aloitti aikoinaan ponilla ja eteni hevosella laukat, ravit, esteet ja vaellukset. Tuntui tosi hienolta seurata edistymistään. Varsinkin kun itse ei ollut moiseen pystynyt, eikä mahdollisuuksiakaan.
Rita, tarina ei ole ihan yksinkertainen eikä rohkeuden laukkaa. Minä ratsastin ensin kymmenen vuotta Gotlannin Russ-ponilla, josta tipuin melkein yhtä useasti kuin selkään kiipesin;-). Sitten halusin jatkaa isoilla hevosilla ja jäin kerran kiitolaukassa roikkumaan jalustimesta, kun herkkä kuumaverinen pelästyi jotain. Yleensä tuosta tilanteesta ei selvitä ilman halvaantumista, joten lopetin siihen. Pari vuotta sitten äitini sairastui vaikeaan syöpään ja ennuste oli huono. Päätin, että jos hän selviää, aloitan koko elämäni joka vuosi kolme uutta juttua joka vuosi. Yksi oli ratsastus Islannin hevosilla, jotka ovat oikeita hevosia, mutta pieniä ja äärettömän hyväluontoisia. Tänäänkin kykin upean kuuraisen ratsastuksen jälkeen Hrönnin pilttuussa ja hän lerputteli huuliaan ja hamusi sulosti leipäpaloja taskustani...lörpötin hänen alahuultaan, jota hän selvästi veikisti minua ilahduttaakseen...Rita, tämä on mun juttu! Reimakin selvisi. Oikeastaan tosi hyvin. Talviratsastus ei ole mikään tekstiilimuotilaji, vaan päällä pitää olla lämpimästi ja turvallisesti, mutta jos yksikin kuva onnistuu, laitan blogiin. Siis Reimasta.
VastaaPoistaJos mä saisin vaikka sen lottopotin, nii sitte mulla saattais olla hevonen. Ja monta koiraa. Ja lampaita.
VastaaPoistaJa kissoja.
Mut nyt täytyy viel pitää sormia ristissä, ku ei viel oo.
Sitä pottia!
Tua peite on kyllä eri soma:)
Arjaanneli, en minäkään ole saanut mitään lotto tai muutakaan pottia. Hrönn on hevonen, jolla saan ratsastaa tunneilla. Onneksi saan mennä aina maastoon.
VastaaPoistaSiinä olet oikeassa,että eläimen omistaminen maksaa. Rakastan koiraani aivan liiankin paljon, mutta kun koiralle tai mille tahansa eläimelle tulee sairauksia, pitää olla rahaa niiden lääkkeisiin ja erikoismuoniin ja eläinlääkärikuluihin yms. Hevosta en edes uneksi omistavani. Minun onneni on, kun saan ratsastaa Hrönnillä ja sen omistaa ihana tallin pitäjä Teija.
Kiitos! Minä kudoin/neuloin tuon loimen ihan itse Teddy-langasta. Se on elämäni suurin käsityösaavutus;-) Hrönn näyttää siinä ihan perulaiselta vuoristointiaaniponilta, vaikka on oikeasti Islannin hevonen eli issikka.
Without horses, but pets and animals in my mind. Today especially!
VastaaPoistaAlways in my mind, too! I know, I know...what an earth...and how!
VastaaPoista(olen lapsenvahtina, hyvät juhlat oli :)
VastaaPoistaSiis muut lähtivät jatkoille ja sinä babysitterinä;-)
VastaaPoistanja, moni pitkän matkan takaa ja kotimatkalla, lupasin tyttärelle, et hän pääsee juhliin. Kyllä mä oman vanhan kullan vierellä saan herätä..
VastaaPoistaSiis kaikki hyvin!
VastaaPoista