ELÄINTEN JOULU

Richard Scarryn Eläinten joulu (Richard Scarry’s The Animals’ Merry Christmas, Tammi 2008) on alun perin jo vuodelta 1958! Tästä kirjasta emme sitten etsikään Luru Ludetta, vaan putoamme suloisiin menneen maailman tunnelmiin. Kirjaa lukiessa tuli hirveän tuttu tunne omaan lapsuuteen, joissa lastenkirjoissa oli enempi lapsenomaista fantasiaa ja vähempi tyrkkyä opettaa lapsia. Itsekin katselen 5-vuotiaan pojan kummina usein kehittäviä kirjoja, vaikka sieluni janoaa näitä vanhanajan tarinoita, jotka antavat tilaa lapsen omalle sisäiselle mielikuvitukselle kehittyä ja kasvaa.


Eläinten joulun kuvitus on alkuperäistä Scarrya, josta monikaan Luru Luteen etsijä isä tai äiti tai lapsi ei tiedä mitään. On vähempi sinänsä hauskaa pikkutarkkuutta, mutta hahmot ovat ehdottomasti lapsenomaisempia. Kirjassa on 18 lumoavaa joulutarinaa ja jo tarinassa Laulava joulukuusi, jossa seikkailevat peurat, tuntuu kuuluisan elokuvan Bambi ’tatsi’. Eläinhahmot on piirretty kuin lapsen mielikuvituskynillä sadun hohdetta säilyttäen.


Kirjan teksti on Kathryn B. Jacksonin, joka on keksinyt osuvia nimiä niin siili- kuin poroperheen jäsenille. Navetan houkuttavasta joulukuvasta ajauduin lapsuuteni tallijouluihin ja toivon palavasti nyt että ensi lauantaina ei pakkanen estä jouluratsastustani!

Eläinten joulun tarinat sopivat kaikille vauvasta vaariin. Pientäkään kuulijaa eivät tarinat järkytä. Kukaan ei kuole ja suurimmat draamat ovat pahankurisen pikkuporon kiukuttelut sekä liian laiha hanhi jota Topias Tiikeri ja Rouva Tiikeri aikovat lihottaa ateriakseen, mutta josta sitten tuleekin rakastettu ja hyvin elelevä perheenjäsen.

Suosittelen tätä kirjaa vanhanajan lastenkirjojen ihailijoille ja tietysti etenkin niille, jotka haluavat siirtää edes ripauksen omasta lapsuudestaan omille lapsilleen, kummilapsilleen tai lapsenlapsilleen. Joskus olen ajatellut, että eikö suurin perintö seuraaville sukupolville olekin kertoa menneestä maailmasta, sillä ellei tunne eilistä, ei tiedä tästä päivästä, sanovat historioitsijat. Ja nyt päätämme oravien joulurunoon Ihan pikkuinen joulu:


Oravat mistä tietää sen
kun sataa lumi valkoinen
ja päivä kun on valoton
nyt että joulun aika on?


Kun peiton alle nukkumaan
ne käyvät pikku vuoteissaan,
kun emo lisähuovan tuo,
kai joulu-unta näkee nuo?


Ja sitten aamuun valkeaan
kun heräävät ne riemuissaan,
ne nutuissaan ja tossuissaan
juokseeko kuusta katsomaan?


Niin onko lainkaan, tiedä en.
On pesä kovin pikkuinen
ja joulukuusi oksa vain,
sopiva kokoon oravain.


Se koristettu pähkinöin
kai on, ja pienin kynttilöin.
On joulu ihan pieni vain,
niin luulen, luona oravain!