torstai 17. joulukuuta 2009

JUUTALAINEN KULTTUURI


Tapani Harviaisen ja Karl-Johan Illmanin Juutalaisen kulttuurin (Otava 1998) takaliepeestä poimittu teksti:

Juutalaisella kulttuurilla on yli kolmentuhannen vuoden mittainen historia. Valtaosan tästä ajasta he ovat eläneet hajaantuneina lähes kaikkialle maailmaan.

Juutalaisen kulttuurin kirjoittajat ovat maamme parhaita aiheittensa tuntijoita, kirjoittajina on myös kansainvälisiä asiantuntijoita.

He kertovat niin juutalaisten historiasta, uskonnosta, kielistä, juutalaisesta perinteestä, mystiikasta ja kansanperinteestä kuin juutalaisten eri ryhmittymistä. Nykypäivän juutalaisuuden keskusalueiden lisäksi kerrotaan myös Suomen ja Skandinavian juutalaisista.

Esittelynsä saavat juutalaiset ja tiede, juutalainen huumori, juutalainen nainen, teatteri ja muut taiteet sekä kirjallisuus. Juutalaisia on sanottu kirjan kansaksi; lukutaito on ollut yleinen heidän keskuudessaan ainakin parin vuosituhannen ajan.

5 kommenttia:

  1. Tuo kirja oli täällä kun oli se näyttely Suomen juutalaisista.Näpräilin sitä hieman,mutta en ehtinyt lukea.Joku toinen kerta sitten....

    VastaaPoista
  2. Jael, tämä on tutkijoiden kirja ja ihan faktaa historiasta tähän päivään. Paljon asioita, joita en ollut tiennyt. Monelle olisi yllätys, ketkä kaikki kuuluisuudet ja menestyjät ovat olleet tai ovat juutalaisia.

    Tämä oli tyyris, mutta hintansa väärti!

    VastaaPoista
  3. Tässä kirjassa oli myös jotain sellaista, joka antoi minulle valoa lukiessani Brooksin Kirjan kansaa...

    VastaaPoista
  4. Kiinnostavan oloinen kirja. Olen joskus aikaisempina vuosina entisellä kotipaikkakunnallani opettanut kurssia "Kulttuurit Suomessa" ja tämä kirja olisi ollut hyvää materiaalia luentojeni tueksi.

    VastaaPoista
  5. Lumiomena, todella suosittelen. Yritä vielä kirjakaupoista ja/tai ksutantamosta. Sen jälkeen ovat vuorossa antikvariaatit...Minullakin on koko ajan kirjoja haussa.

    'Kulttuurit Suomessa' kuulostaa kiinnostavalta. Sinähän voisit tehdä siitä vaikka kirjoituksen blogiisi.

    VastaaPoista