sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Staffan Skott: Romanovit - Keisarisuvun kohtalo

Aloittaessani Staffan Skottin kirjan Romanovit – Keisarisuvun kohtalo (Romanovs - Tsarsläkten , Schildts 2011, suomennos Marja Niiniluoto ja Paula Autio) lähdin matkalle, jonka tiesin antoisaksi, pitkäksi ja tyhjentäväksi, matkalle, jonka jälkeen luulin voivani vihdoinkin sulkea takanani oven erääseen Jekaterinburgin yöhön, mutta kaikki on menossa yhä vain hullummaksi, sillä ympyrä on muuttunut labyrintiksi ja tämän kirjan jälkeen en jätä lukematta yhtäkään tutkimukseen perustuvaa kirjaa Venäjän unohtumattomasta ruhtinassuvusta.

Pyrin selkeyteen, mutta ellen siinä onnistu, pyydän suuriruhtinaallisen armollisesti anteeksi. Anteeksi saisi muuten pyytää Staffan Skottkin pyöritettyään minua kaksi viikkoa viiden Romanov –teoksen kanssa yökaudet vuoteessani, sillä tieto lisää tuskaa sekä lisää janoa ja Skott jos kuka sekoitti minut monella tapaa mukaviileällä tutkimusteoksellaan sekoittaen sopivasti joukkoon houkutuksia Mandelstamista, tapaamisestaan Edward Radzinskin kanssa ja:

Jäähyväisiksi hän suuteli minua poskelle, ja olin varsin liikuttunut. Elämän parhaita kokemuksia on tavata ihmisiä, jotka ovat korkeassa iässä säilyttäneet mielensä virkeyden. Vasta kun istuin autossa matkalla Yonkersin halki, tulin ajatelleeksi, että minua ovat suudelleet huulet, jotka kerran ovat suudelleet Nikolai II:ta ja hänen perhettään. Merkillistä, mihin slaavilaisten kielten opiskelu saattaa johtaa.

Niin viileään tutkimukseen kuin slaavilaisten kielten ja Venäjän historian tuntija Staffan Skott kirjassaan Romanovit pyrkiikin, niin tiedollisesti hän jopa ylittää kaiken mitä odotin, mutta miten pettynyt olisinkaan ollut, ellen kautta kirjan olisi saanut tuntea, miten Romanovien taika vaikuttaa häneen saaden sekä itsensä että minut liikuttumaan syvästi. Romanoveissa ei ole mitään tavanomaista ja aina heissä eläessäni koen, miten väärin olikaan, että en yrittänyt uudelleen yliopistoon opiskelemaan historiaa, kun vain muutama surkea piste erotti minut näistä atmosfääreistä. Luojalle ja elämälle kiitos on heitä, jotka meille tiedon aarteitaan avaavat.

Skottin kirjan alussa vähän pelästyin, sillä Staffan tuo heti esille kantanaan, että on ehdottomasti tasavallan kannattaja ja mainitsee kuningaskunnista mm. niiden perustuvan asemaan, joka on saatu ’ei vaalin, vaan siitoksen kautta.’ Ihan turhaan vedin johtopäätöksen, että nyt Nikolai II:n perheelle ei suoda mitään armoa ja itse tsaaria suomitaan mitä julmimmin tai hänet peräti vaietaan kuoliaaksi, sillä alussa hän toteaa myös:

Koska viimeisestä onnettomasta ja tuhoisasta keisariparista on kirjoitettu niin paljon ja sitä ympäröivästä suvusta suhteellisen vähän, olen omistanut vain hyvin vähän tilaa Nikolai II:lle ja hänen vaimolleen ja keskittänyt huomioni muihin Romanoveihin.

Tässä tilassa Skott ei kuitenkaan kyennyt pysymään, sillä toki saamme nyt tietää kaikista muista Romanov –suvun jäsenistä todella paljon ja myös Staffan sai tavata heistä elossa olevista useita, niin kaikki kiertyy kuin loihdittuna uudelleen ja uudelleen Nikolai II:n surullisen kauniiseen perheeseen ja Jekaterinburgin veriyöhön.

Kuka tsaariperheen jäsen suuteli Skottia? Hän oli suuriruhtinas Konstantin Konstantinovitšin nuorin tytär Vera. Vera Konstantinova, jonka kummitäti oli Nikolai II:n puoliso Aleksandra Fjodorovna. Vera oli monta kertaa juonut teetä tsaariperheen kanssa, leikkinyt verenvuototautisen kruununperillisen Aleksein kanssa ja ajellut pojan kanssa tämän reessä. Kirjassa Vera kertoo monenlaisia muistoja kummitätinsä perheestä ja puolustaa sekä tsaaritarta juonittelujen uhrina että moittii niitä, jotka pitivät tsaaria tyhmänä. Ja jälleen kohtaamme Nikolain ihmeelliset silmät sekä myös huumorin:

Hänellä oli merkillinen katse, kuten voi vanhoista valokuvista todeta. Veran vanhempien luona käydessään hän kiusoitteli hovimestaria, joka oli ollut sotamies samassa rykmentissä, missä Nikolai tsarevitšina palveli: ”Sinusta on tullut niin suuri herra, Selznjov, mutta minä vain olen vielä pelkkä eversti!”

Skottin teos kokoaa yhteen kaikki Romanovit alkaen Paavali I:stä aina sukupuuta myöten. Mukana on viimeinen hovikalenteri, joka alkaa Nikolai II:sta ja myös suvun eri haarat esitellään sekä luetteloiden että kirjassa kertoen eri henkilöiden kohtaloista ennen ja jälkeen vallankumouksen. Niin kiinnostavaa, kun saan tavata nyt vähän syvemmin suuriruhtinas Dmitri Pavlovitšia, hänen persoonallista sisartaan Maria Pavlovnaa sekä Feliks Jusupovia. Mainitut herrat kuljettavat minua Pietarissa pääkadulta Nevski prospektilta Fontankajoen yli pitkin Anitškovin siltaa (Anitškov most) kohden Anitškovin palatsia (Anitškov drovets)….Vähän matkan päässä, Moikan kanavan varrella joukkoomme liittyy duuman jäsen Puriškevitš ja lähestymme Jusupovin palatsia ja yötä, jolloin Rasputin, tsaarittaren ’paha henki’ murhattiin…Tästä yöstä Dmitri vaikenee, vaikka pelastuu tekonsa kautta vallankumouksen verilöylyltä saaden viedä maasta mukanaan jopa rahansa. Komea Dmitri kuolee vuonna 1942 Davosissa tuberkuloosiin, mutta häneltä jää poika Pavel Dmitrijevitš

Tätä teosta on miltei mahdotonta tiivistää eli paras antaa vain virrata kuin Nevajoki. Kirjan kuvista osa on minulle uusia, sillä mukana on niin paljon materiaalia suvun elossa olevista jäsenistä, jotka ovat haarautuneet ympäri maailmaa. Suvulla on omat kotisivunsa, jotka löytyvät täältä eli olemme nykyajassa, mutta silti vain kaikki kiertyy takaisin Jekaterinburgin yöhön ja lopulta siihen hetkeen, kun sekä kirjailijat Staffan Skott että Edward Radzinski ovat todistamassa Nikolai II:n perheen hautajaisia Pietarissa, jonne heidän jäämistönsä on kuljetettu. Kaksi perheenjäsentä puuttuu, sillä tsarevitš Aleksei ja kaunis Maria puuttuvat, mutta harrastaja-arkeologi Sergei Pogorelov löytää heidät heinäkuussa 2007. Aina vain kaikki heinäkuussa…Ipatjevin talon veriyö heinäkuussa ja vihdoin Pietarissa heinäkuussa 1998 heinäkuun 16. päivänä tsaari perheineen on palaamassa 80 vuotta murhastaan haudattavaksi entiseen pääkaupunkiinsa. Eräs ympyrä on sulkeutunut ja lopullisen sinetin hautarauhalle saamme kun Aleksei ja Maria lopulta pääsevät takaisin rakkaan perheensä pariin. Kaunis, toisilleen täydesti omistautunut, rakastava perhe on vihdoinkin yhdessä - ikuisesti.

Romanov –teos voi olla haastava henkilölle, joka ei ole lukenut tästä suvusta aikaisemmin ja haluaa tätä todella ymmärtää ja tietää kuka kukin on. Haaste se oli minullekin, vaikka takanani ovat seuraavat teokset: Edward Radzinski / Viimeinen tsaari – Nikolai II:n elämä ja kuolema, Anna Virubova – Keisarinnan hovineiti (toimittanut Irmeli Viherjuuri), Jorma & Päivi Tuomi-Nikula/ Nikolai II – Suomen suuriruhtinas sekä Helen Rappaport/ Jekaterinburg – Romanovien viimeiset päivät. Lisäksi saamme lukea Skottin kirjasta luvun Käsitteitä lukijan avuksi, josta saamme tietoa siitä, miksi kaikki tuntuu niin sekavalta arvonimien ja yleensä nimien suhteen. Oman soppansa keitokseen tuovat lukuisat morganaattiset avioliitot, joissa on katsottu naisen olevan niin epäsäätyinen, että perilliset eivät tule osaksi isänsä säätyasemaa. Nautinto oli mutkikas, mutta antoisa!

Koska mainitsin alussa runoilija Mandelstamin nimen ja tiedän monien olevan hänestä kiinnostuneita, niin paljastan nyt, että Stalin oli aikanaan esiintynyt runoilijana ja sitten hän soitti kerran Pasternakille kysyäkseen tältä, oliko Mandelstam todella suuri runoilija:

Pasternak vastasi empivästi (kuten monet suuret tekevät, kun heidän on arvioitava pahimpia kilpailijoitaan) ja syytteli sitten itseään kaiken ikänsä, sillä Stalin teloitutti Mandelstamin ja vähintään tuhat muuta kirjailijaa sen lisäksi. Asiasta voitte lukea lisää Nadetšda Mandelstamin kirjasta Ihmisen toivo.

Yhdyn täydellisesti Staffan Skottin ajatukseen, että mitä ikinä tsaarivallasta onkaan mieltä, ’niin Mandelstam, Isaak Babel, Anna Ahmatova ja tuhat muuta vähemmän tunnettua kirjailijaa olisivat tunteneet harrasta kiitollisuutta, jos olisivat saaneet kokea Nikolai I:n vainoa Stalinin sorron sijasta.’

Alkaa sataa lunta, jonka valossa näemme Romanovit lumivalkoisina karitsoina verrattuna Staliniin ja hänen kätyreihinsä. Lunta alkaa pyryttää oikein kunnon venäläisesti ja kohtaamme yhden kirjan haastatelluista eli Vasili Aleksandrovitšin ensin vuonna 1989 ja sitten näemme valokuvan tsaarivallan viimeiseltä talvelta. Luminen metsä ja reki. Reessä poikia. Yksi heistä on viehättävä, hemmoteltu ja kuolemansairas tsarevitš Aleksei. Nuorin pojista on kahdeksanvuotias Vasili, Aleksein serkku…Pyryttää niin kovasti...en näe heitä enää.

Tsar Nicholas II and the Romanov family

Mystery of the Romanovs

Imagine: Remembering the Romanovs

*****

Romanov -kirjat Leena Lumissa

24 kommenttia:

  1. Nonnii....siinä tuli heti tilattua joululahja henkilölle, joka joka joulunalus hokee, että ei sitten joululahjoja....jotkut yrittää niiiiiin pilata toisten ilon :D

    Lähden kahlaamaan taaksepäin, että saan vielä pari...

    Leena, olet korvaamaton!!!

    VastaaPoista
  2. Pepi, eikä olekin kamalia ihmiset, jotka noin hokevat;-)

    Hyvä, että löysit. Tämän kirjan kansi on muuten hopeinen, vaikka näyttää minulle näytöllä valkoiselta, sopii siis hyvin jouluun kaikin tavoin.

    Kiitos! Tätä minä olen odottanut;-)

    VastaaPoista
  3. Annoin 1+ tälle arvostelullesi!

    Varmasti raskas kirja lukea, mutta antoisa, kuten toteat. Muutama teos Romanoveista on minullakin, mutta en ole mennyt heihin yhtä syvälle kuin sinä.<3

    Oikein lämminhenkistä 2. adventin iltaa sinulle, IhaNainen, ja kiitos lukuelämyksestä!<3

    VastaaPoista
  4. Aili, iso kiitos!

    Miten niitä plussia annetaan, kun minäkin tykkäisin joskus jollekin antaa, niin sitten masiina kysyy kaikkea kuvasta alkaen?

    No, ehkä raskas on hiukan liikaa sanottu, mutta voi olla tottakin. Kaikki omaa syytä, sillä kuka käskee ottaa avuksi kaikki Romanov-kirjansa ja minun piti saada koko ajan tietää kuka Romanoveista kyseessä ja kun heillä on niin usein vielä samoja nimiä käytössä aivan kuin kalenteri olisi ollut vajaa.

    Tämä on hulluutta, joka vain syvenee...Aivan kuin suo...

    Kiitos samoin sinulle Aili-Ihanainen!

    Kyllä nyt kelpaa: Lumimies laittaa ruokaa;-)

    VastaaPoista
  5. Olipa taas mielenkiintoista! Näitä Romanov-kirjoja näköjään riittää paljonkin(minullakin yksi,ollut mukanani ihan teini-iästä asti,jolloin kiinnostuin )

    VastaaPoista
  6. Jael, eikö vain! Kun katsoin kirjan lähdeluetteloa, tuntui, että myös selvityneistä Romanoveista yksi sun toinen on kirjoittanut kirjan. He ovat myös hajaantuneet pitkin maailmaa, yksi kuuluisa muutti Israeliinkin.

    VastaaPoista
  7. Tämä kirja antaa uusia ulottuvuuksia Romanovien historiaan. Hieno ja tarkka arvointi sinulla.. Aikoinaan olin "hurahtanut" sukuun ja luin kaiken heistä mitä käsiini sain. Innostus alkoi ensimmäisellä käynnillä Talvipalatsissa 1972 ja muualla historiallisilla paikoilla Pietarissa ja lähitienoilla. Vakuttavinta oli käynti Pietari Paavalin linnoituksen kirkossa mihin suvun jäsenet ovat haudatut, tai sarkograafit sijaitsevat.
    Ehkä nyt olisi taas aika käydä uudelleen ja ennenkaikkea lukea tämä kirja. Kiitos Leena.

    VastaaPoista
  8. Minttuli, kiitos! Tiedän menneeni aika syvälle...enkä meinannut saada millään loppumaan;-)

    Minä jotenkin salaa toivon tähän nyt pientä paussia ja sitten uudelleen. Serkkuni on kiertänyt nuo paikat ja etenkin Tsarskoje Selossa ollut, mikä minuakin kiinnostaa. Otaksun, että teemme sinne vielä yhdessä matkan ja mukanamme on hänen venäläinen, Suomessa asuva ystävänsä tulkkina ja oppaana.

    Minä teen kovasti töitä, että 'hurahtaisit' uudelleen;-)

    Ensimäistä kertaa minulle tuli tämän kirjan myötä tarve kokea itse nuo paikat, kun tässä on iso luku siitä 'missä he asuivat' ja sitten selostetaan kunkin asuinpaikat todella selkeästi.

    Olen hyvä!

    VastaaPoista
  9. Hei Leena!

    Tuossa kirjoituksen alla on merkki 1+ ja vieressä lukee: suosittele tätä googlessa. Ainakaan minulta ei kysele enää mitään, mutta jos et ole antanut tietoja googlelle, se varmaan kyselee niitä. Nähtävästi edellyttää sinä+:aan kirjautumista!

    Ehkö ymmärrät nyt, ainakin toivon niin!

    Mukavaa 2. adventin iltaa sinulle, IhaNainen!<3

    VastaaPoista
  10. Hei!

    Minä menin sinne ja se kysyi kuvaa ja syntymäaikaa yms. En ole kai sitten siine kirjautunut...pelkään kaikkia uusia salasanoja yms., mutta taidan nyt yrittää, kun Supporttikin siihen jo kannustaa.

    Jos minä en ymmärrä, niin Päämies kyllä. Kiitos!

    Kiitos samoin edelleen, Aili-IhaNainen!

    VastaaPoista
  11. Tämän kirjan ehdottomasti haluan entisten Romanov-kirjojeni joukkoon. Olen muutaman kerran käynyt Pietarissa, Pietarhovissa ja Tsarskoje Selossakin. Venäjän historia on ollut raakaa, mutta toisaalta kiehtovaa. Enkä puhu nyt Stalinin ajasta, joka on ollut suorastaan kammottavaa kaikkinensa.
    Olen ahminut kaiken tsaarin vaiheista, laulanut Anastasiaa kaulasuonet kireinä ja halunnut aina vaan tietää heistä kaikista enemmän.
    Kiitos Leena esittelystä. Näitä lukuelämyksiä suorastaan janoan.

    VastaaPoista
  12. Anja, Venäjän kohtalo on aina ollut rankka. Se tulee esille usein näissä kirjoissa. Ja se Stalinin aika...se on aivan eri sarjaa...luin yhden Stalin elämänkerran ja se loppui sitten siihen. Ei kiitos minulle enää Isä Aurinkoista! Riittää kun on lukenut kymmeniä kirjoja hänen uhriensa kohtaloista.

    Tottakai nyt pyydät Prinssipuolisolta tämän kirjan joululahjaksi. Puhuin juuri historiahullun serkkuni kanssa (jaamme sisustus-, ruoka- ja historiainnostuksen), että sälytämme Romanov-kokoelmaamme kuin aarretta.

    Sinä ja minä ollaan hengenheimolaisia, paitsi, että en osaa kutoa tillukkaita. Minä näen unia, joissa olen oopperalaulaja...,sinä osaat oikeasti laulaa.

    Ole hyvä! On ilo kuulla, että joku näitä oikein odottaa: Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Oli mukava lukea ajatuksiasi tästä kirjasta, sillä sinä tosiaan tiedät valtavasti Romanoveista. Itse alan varovaisesti kiinnostua. Olen nyt lukemassa sitä Boynen kirjaa. Onhan se lukuromaanina hyvä, tarina elää ja Boynea on ilo lukea, mutta kuitenkin hieman ennalta-arvattava. Siksi olisikin mukava lukea Romanoveista ihan kunnollinen tietoteos, mutta ehkä olisi parempi aloittaa jostain muusta kuin tästä? :)

    VastaaPoista
  14. Katja, varo: Annat pikkusormen ja se ottaa koko käden;-) Suosittelen!

    Boynen kirjan kansi oli siis blogissani lukijoiden kauneimmaksi valitsema ja kirja on sellainen joulunaikaan sopiva, mutta ehdottomasti liian ennalta-arvattava.

    Katja, älä vain aloita tästä! Osta vain valmiiksi;-)

    Minä menin näin: Radzinzki, Virubova (siis toimittanut Viherjuuri) ja nämä teokset tavallaan puhuvat toisilleen, sillä Radzinskin mielestä Anna eli Anja muunteli vahvasti totuutta ja sen jälkeen saat lukea itse, miten hän kertoo. Minä tiedän, mihin tässä uskon, mutta sinä saat päätellä ihan vapaasti. Anna oli muuten yksi vahva tekijä, joka tutustutti keisarinnan Rasputiniin.

    Tämän jälkeen on mielestäni aivan oma valintasi otatko Rappaportin Jekaterinburgin vai Tuomi-Nikuloiden Nikolai II - Suomen suuriruhtinas ja sen jälkeen tämä Romanovit. Tietenkin ne kirjat, mitä nyt saa myynnistä, kannattaisi hankkia ennen kuin taas myydään ei oota.

    Myönnän, että Rappaportin kirjan voisit lukea ilman taustakirjojakin, mutta se kertoo kuitenkin tsaariperheen 14 viimeisestä päivästä ja et joissain kohdissa tiedä, miksi kukin käyttäytyy, kuten tekee. Tyttöjen kasvatus, Aleksein siarauden vaiheet, tsaariparin sadat kirjeet, joita on paljon mm. Radzinskinkirjassa ja sitten: Miksi teloitus? Miksi muut maat eivät ottaneet heitä vastaan? Mutta se minkä haluaisin sinun kokevan on tämän ihmeellisen perheen sisäinen kemia, jossa kaikki muut ovat kuin ulkopuolisia. Hurmaannut valkeisiin ruhtinattariin ja annat armosi valon lopulta jopa Alixille, joka oli Englannin kuningatar Viktorian tyttärentytär ja hänen kasvattamansa.

    Tämä on niin ihmeellinen matka, että tätä ei voi missata. Ja sitten joskus innostut lähtemään katsomaan noita paikkoja. Niin teen minäkin. Ja koko tarina syttyy taas uuteen valoon!

    VastaaPoista
  15. Ooh, tämä(kin) kirja on pakko hankkia omaan hyllyyn! <3 Minulta Romanovit ovat myös jo vieneet koko käden, kun menin heille pikkusormeni antamaan. :)

    Tällä hetkellä kesken on Rappaportin mainio kirja, ja Nikolai II:sta olen etsiskellyt kirjastosta. Ja tämänkin kirjan tulen ihan varmasti jossain kohtaa lukemaan! Nyt vain blogimaailman haasteet sanelevat lukemistani tässä kuussa (vaikka en myönnäkään potevani haastestressiä ;), ja tälläkin hetkellä olen ennen kaikkea syvällä Englannin historiassa.

    Olin postauksestasi niin innoissani, etten malttanut edes lukea sitä kunnolla. Yritän uudestaan, kunhan vähän rauhoitun... ;)

    VastaaPoista
  16. Sara, tämä ehdottomasti, jos Romanovit kiinnostavat.

    Rappaportin kirja tuli 'under my skin'. Se on jotenkin niin tiheä, paljon pieniä nyansseja ja tulevan onnettomuuden uhreja ihmisinä, ei vain hallitsijoina, käsittelevä.

    Ai sinullekin käy sillä tavalla. Minäkin innnoissani kommentoin ja sitten usein vasta luen loppuun. Sen takia minulla on niin usein P.S. ja uusi kommnetti.

    VastaaPoista
  17. Tämän päivän postauksesi Savoysta ja kirjasta Matkalla huipulle (oi, miten kaunis kansi!)muistutti minua käymään täällä kiittämässä sinua näistä Romanoveista. Luin siis tämän ja Rappaportin Jekaterinburgin jo joulukuussa, mutta silloin mulla oli niitä tietokoneongelmia, joten kommentoiti unohtui.
    Kiitos, että "patistit" lukemaan Jekaterinburgin. En tiedä miksi olin jumittunut ajatukseen, että se kertoo vain hyvin yksityiskohtaisesti sähkeistä Jekaterinburgin ja Moskovan välillä ja siitä ketä oli ammuttu mihin ja montako kertaa. Mutta siinähän oli niin paljon muutakin. Todella hyvä.
    Tykkäsin myös tästä Skottin Romanoveista, Skottin otteesta. Mieleeni jäi erityisesti äidittömiksi jääneet Maria Pavlovna ja Dmitri Pavlovits. Niin ja Sandro, josta kerrottiin vähän enemmän jo Radzinskin kirjassa. Minua kiehtoo myös aina pienet jutut, joita Skott viljelikin mukavasti suurempien linjojen lomassa. Kuten vaikka kuinka joku suurruhtinas (kuka,en nyt muista...) ajeli pyörällä palatsin käytävillä nuristen palatsin pitkistä välimatkoista. Tähän perään voinkin sitten myöntää, että välillä olin sekaisin kaikista henkilöistä, piti aina kelata, että kenenkäs setä tämä nyt sitten taas olikaan. (Ja olen kuitenkin lukenut melko paljon venäläistä kirjallisuutta ja opiskellut kieltäkin!)

    Siinä Virubovan kirjan lopussa muuten mainittiin Annan Helsingin vuosista, että hänellä oli kesämökki kotikaupungissani. Olen yritänyt selvittää missä se olisi, mutta mitään en ole (vielä!) löytänyt. Veikkaan että talo on purettu (tämä kaupunki tuntuu inhoan vanhoja rakennuksia ja sama tauti taitaa olla levinnyt pitkälti koko Suomeen), mutta olisi hauska tietää edes sen sijainti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, Matkalla huipulle on kuin herkullinen koru!

      Ole hyvä vain. Minä pidin siitä tarkasta kuvailusta Jekaterinburgissa niiden viimeisten päivien osalta perheen kannalta. Aina keisarinnan 'kauneusvälineitä' myöten.

      Minulle Dmitri on ollut jo kauan kiinnostava henkilö. Ja Sandroa olen seurannut siitä kirjasta, jossa on heti alkuun painettu se sukukartta. En ikinä muista, missä kirjoista se oli.

      Miten hänellä oli kesämökki, kun hän eli pienellä avustuksella, joka tuli Ruotsin hovista ja kaupunkiasuntokin oli niin pieni, että tuskin sinne mahtuivat hän ja hänen 'seuranaisensa'. Minusta Virubova hyvitti koko ikänsä jotain...Nunnavihkimys ja kaikke se, mitä hän kirjoittaa. Olihan hän kaiken sen teidon mukaan, mitä dokumentit ja jopa valokuvat ovat paljastaneet yksi Rasputinin suurimpia ihailijoita. Mietin usein, että olisiko Jekaterinburgin yö voitu välttää ilman Rasptunia ja/tai jos keisarinna olisi ollut sosiaalisempi eikä käpertynyt tuskaansa poikansa sairaudesta.Sen kyllä ymmärtää, mutta olisihan hän voinut nähdä laajemmin. Voi Nicky parkaa, kunpa hänen ei olisi tarvinnut olla muuta kuin perheenisä ja aviomies, ei tsaari.

      Poista
    2. No, samaa minäkin ihmettelin. Mutta sen Virubovan kirjan viimeisessä luvussa, joka oli jonkun munkin kirjoittama(? Kirja ei ole nyt minulla, joten en voi tarkistaa) kesämökistä puhuttiin. Mutta köyhyyskin taitaa olla suhteellista. Luin kerran typerän kirjan, joku tyylikäs köyhäily, missä kirjoittaja kertoi siinä sivussa venäläisestä emigrantista, joka raukka joutui vallankumouksen jälkeen asumaan englantilaisen kartanon sivurakennukseen. Jollekin toiselle 19 neliön kerrostalo yksiötä suurempi talo ilmaiseksi asuttavaksi olisi onnenpotku, tälle hlölle se oli elintason romahdus. Mutta kuulemma hirveän reippaasti suhtautui asiaan.;)
      Kun tuo Anna Virubovan kirja oli aika teinitasoista sinisilmäistä ihailua keisariparia kohtaan, mietin oliko tyyli valittu kuinka tahallisesti luodakseen kuvan hyvin viattomasta (ja tyhmästä) hovineidosta. Vai onko se jotain A.V:n torjuntareaktiota kaikkien tapahtumien jälkeen. Että hän ikään kuin "unohti" tiettyjä asioita ja keskittyi sitten Jumalan ja keisariperheen palvelemiseen ja ylistämiseen, eräällä lailla antaen synninpäästön itselleen. Niin, omia päätelmiähän me voimme aina tehdä...

      Hei, tässä vähän keisarillista kultaspekulaatiota:
      http://siberiantimes.com/other/others/features/where-in-siberia-is-the-last-tsar-of-russias-missing-gold/
      (en ole kyllä itse vielä sitä jaksanut/kerennyt kokonaan lukea)

      Poista
    3. Sanna, anteeksi tämä viivästys, on ollut niin kiirettä.

      Aivan, Annan omassa kirjassa, jonka on muuten toimittanut Irmeli Viherjuuri, pappismunkki Arseni, toisaankin kirjoittaa Järvenpään mökistä, joka olikin kahdelle pienessä kaksiossa asuvalle naiselle todellinen helpotus.

      Suokaamme Annale vähän armoa...Otaksun että sekä kaunista käytöstä Viherjuurelta vanhusta kohtaan kuin myös Annan puolelta ehkä passiivista unohtamista, jossa etenkin ikävät asiat tuppaavat ihan oikeasti unohtumaan. Ellei meillä olisi passiivista unohtamista, olisimme hukassa. Mutta mehän emme voi ikinä päästä Annan pään sisälle tain uniin...Hän on ollut huomattavalla näköalapaikalla, mutta en näe häntä ollenkaan toimettomana...Vaikka Radzinski on värikäs kirjoittaja, niin eihän hän voinut sentään valehdella.Toivon ainakin niin.

      Anna eli ison,vasin mystisen hovin kiemuroissa ja oli korkealla siellä, joten kaikki on mahdollista. Suokaamme hänelle jo rauha, mutta miten saada unohdus siitä, että Englanti ei halunnut pelastaa kuningatr Viktorian tyttärentytärtä ja hänen perhettään. Kauniit ruhtinattaret ja pikku-Alksei...

      Kiitos linkistä! Laitan post it-lapulle ja katson huomenna aamulla. Olen nyt luvannut seuraa R:lle, joten mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
    4. Tarkoitukseni ei todellakaan ollut heitellä Anna Virubovaa kivillä. Luonnollisesti muistelmat yms. herättävät omia ajatuksia, mielipiteitä, spekulaatioita. Mutta toivottavasti en kuulostanut tuomioiden jakelijalta ja totuuksien omistajalta.

      "Anteeksi tämä viivästys"...ja pöh! Sinä olet kyllä niin nopea, ainakin blogisi perusteella!:) Minä taasen kerkeän toivottelemaan hyvän viikonlopun sijaan hyvää alkanutta viikkoa ja kauniita ilmoja ulkoiluun!:)

      (P.s. Menen tänään katsomaan Anna Kareninan.)

      Poista
    5. Sanna, en niinkään tarkoittanut sinua kuin itseäni. Minulla on ollut antipatiaa Virubovaa kohtaan. Olen oikein kaivellut ristiriitaiusuuksia hänen omiin, ehkä kaunistelelviin muistelmiinsa versus muiden näkemykset hänestä. Ehkä totuuden ja kuvitellun on aika saada olla. En tiedä. Niin monasti unohdetaan, miten paljon on taltioitu myös Alixin ja Nickyn kirjeenvaihtoa...niissäkin oli paljon Annasta. Yirtän olla taas aloittamatta...

      Minusta on tulossa hidas. En ole vaihtolämpöinen eläin, sillä lumi on osa minua, mutta joku outo saamattomuus valtaa kaiken. Minun piti olla jo tunti sitten lumitöissä, mutta tässä minä istun ihmettelemässä yhtä kirjaa, jonka luin aamulla loppuun. Vai ihmettelönkä mennyttä itseäni.

      Kiitos samoin sinulle! Kerro sitten vaikka siihen viikonlopun postaukseeni, miten koit.

      Poista
  18. Saunan kuistin helteestä terveisiä Trarskoje Selon puiston kuvan äärestä. Valkoista on lumi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, oi, siis luet tätä nyt! Lumi on hellää, lämmintä ja valkeaa;) Pakkanen on ihan eri juttu.

      Olen arktinen tyyppi, mutta nyt alan jo tottua tähän tai siis nyt nautin sataa!

      Poista