sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Jorma&Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II - Suomen suuriruhtinas

Nälkäisenä, hyvin nälkäisenä tartuin Jorma & Päivi Tuomi-Nikulan kirjaan Nikolai II – Suomen suuriruhtinas (Atena 2010). Mitä uutta he tarjoavat minulle Nikolaista, tuosta vaikenevasta hallitsijasta, joka oli syntynyt Jobin päivänä 6.5.1868? Ja voiko kukaan enää lisätä mitään valoa siihen pimeyteen, joka putosi heinäkuun 17. päivän vastaisena yönä 1918 Jekaterinburgissa?

”Yritäpä pitää vettä kämmenelläsi – se valuu heti sormiesi välistä.”

Siinä se on sanottu. Tosin tosi. Nikolaista ei kukaan ota lopullisesti selvää ja se olkoon hänen rangaistuksensa maailmalle hänen perheensä verisestä surmayöstä. Kuitenkin, kuitenkin…Jorma ja Päivi Tuomi-Nikulan kirja antaa minulle uuden näkökulman Nikolaihin ja hänen perheeseensä: suomalaisen näkökulman. Samalla kun luin tätä täydellisesti toteutettua tietoteosta Nikolaista, kumitin sielustani kipeää kuvaa Jekaterinburgin teloitusryhmän päälliköstä Jakov Jurovskista. Hän väistyköön ja sijansa saakoon Suomen suuriruhtinas Nikolai II, hänen puolisonsa keisarinna Alix, valkeat ruhtinattaret Olga, Tatjana, Maria ja Anastasia sekä tietenkin kruununperijä Aleksei.

Jorma ja Päivi Tuomi-Nikulan kirja tuo nimenomaan esiin Nikolain luonnetta eli millainen oli pohjimmiltaan Nikolai Aleksandrovitš Romanov. Oliko hän Nikolai Verinen vai heikkotahtoinen pikkumies, joka mukautui aina voimakkaampien tahtoon? Vai oliko hän vain mies, joka onnettomien sattumusten kautta oli syntynyt perimään aseman, jonka hän olisi koska vain riemuiten vaihtanut rakastavan perheenisän rooliin olipa ammatti mikä tahansa, vaikka se kaikkien vähäpätöisinkin?

Ja lohdutus on hänen rinnallansa, Ihana ”päivänpaiste” loistossaan. (J.H.Erkko)

Sielumme ja sydämemme ovat aina yhdessä. (Alix kirjeessään Nikolaille)

Sanomattakin lienee selvä, että Englannin kuningatar Victorian tyttärentytär, joka oli äitinsä Alicen kuoltua lähetetty kuusivuotiaana Hessenin hovista kasvatettavaksi mahtavan isoäitinsä luo Englantiin, ei voinut olla lempeä sivustaseuraaja, vaan nainen täynnä tahtoa, mutta myös suurta ristiriitaisuutta. Jo hänen lempinimensä ovat riitasointuiset: Hessenin hovissa hän oli Spitzbube, joka tarkoittaa lähinnä riitapukaria ja Englannin hovissa hänestä käytettiin nimitystä Sunny, aurinkoinen. Nämä molemmat puolet tulevat kirjassa esille, mutta jotenkin aina Alixin etäisyys, kylmyys ja jääpatsasmaisuus, jotka hovissa pantiin tarkoin merkille, tuntuvat leimaavan häntä eniten. Ja olihan hovilla, mihin verrata eli Nikolain äiti Dagmar, leskikeisarinna, joka oli täysin Alixin vastakohta, mutta myös hyvin vahva nainen. Siis tässä Nikolain elämän henkilökohtainen dilemma, kaksi naista, joita hän molempia rakasti, mutta jotka molemmat halusivat tahtonsa tulevan toteen hänen kauttansa ja avulla. Toinen suuri taakka oli rakas, mutta arvaamaton ja hallitsematon, suuri Venäjän maa, jota hallitsemaan hänestä ei ollut.

Tiedätte jo, että rakastan lukea tutkijoiden tekstiä ja tämä teos on sitä parhaimmillaan, mutta myös niin selkeä ja valottaa niin paljon Nikolain aikaa Suomen kannalta, että veisin tämän kirjan oppiohjelmaan yläasteen historiaan. Minullekin, joka jo lukiossa luin Grimbergin Kansojen historian kokonaisuudessaan, tuli eteen Nikolain hallintokaudelta esiin aivan uusia asioita ja nimiä Suomen suuriruhtinaskunnasta. Olen suorastaan haljeta ylpeydestä, miten rohkeita ja yksimielisiä suomalaiset olivat vastarinnassaan, jota tietenkin tahditti Sibeliuksen Finlandia, mutta sekin soi kiellettynä ja nimi toiseksi muutettuna! Ja kaiken timanttina oli luonnollisesti Suomen naisten uhkaus yleislakosta 1906 ellei maahan saada yleistä äänioikeutta ja yksikamarista eduskuntaa. Ja se meni läpi! Nikolai pelasi kautta linjan ’korttinsa’ huonosti Suomen suuntaan, toisin kuin oma isänsä, mutta vihdoin ja nopeasti hän yhdellä kynän raapaisulla antoi Suomella Euroopan demokraattisimman kansanedustuslaitoksen. Tämäkään ei voinut pelastaa Nikolaita eikä hänen perhettään, sillä:

Verinen nykyisyys, hämärä tulevaisuus, hedelmätön menneisyys, siinä Venäjän osa. (sanomalehti Novoje Vremja)

…vallankumouksen juna oli jo lähtenyt liikkeelle.

Jorma ja Päivi Tuomi-Nikulan teoksessa löytyy niin paljon suositeltavaa että uskon tämän kirjan nousevan joululahjalistojen toivekirjaksi! Ensinnäkin jo kirjan kansi on kauneimpia, mitä olen koskaan nähnyt. Sanoisin, että siinä on se, mikä oli Nikolai II:ssa ja Alixissa koskettavinta ja syy, miksi heidän kohtalonsa ei jätä rauhaan: Kaunis, rakastava perhe. Kirjan kuvatarjonta on uskomattoman runsasta, ennen näkemätöntä ja tasokasta. Join kuvia kuin janoon kuolemassa…Myös asemointi ja taitto ovat huippua, sillä kerrontaa elähdyttävät runsaat sitaatit niin lehdistä kuin aikalaisten kertomuksista ja luvut on hurmaavasti aloitettu isolla, vaikuttavalla kuvalla, kiinnostavalla otsikolla kuten Nuori Nikolai, Kaiken voittava rakkaus, Bobrikov rikkoo pojan ja äidin välit, Spalan painajainen, Jobin päivänä syntynyt etc. Sisällöstä jo mainitsinkin runsaan näkökulman Suomeen, mutta sitten tuleekin luku Mannerheim ei hylkää Keisariaan!

Hän säilytti hallitsijan kuvaa aina kunniapaikalla. (kirjailija Leonid Vlasov Mannerheimista)

Kirja toi minulle vihdoinkin vastauksen siihen, oliko Mannerheim läsnä Tsarskoje Selossa maaliskuussa 1917, kun Alix suoritti yöllisen joukkojen katselmuksen tyttärensä Marian kera. Soihtujen palaessa tuo paljon parjattu ja paljon rakastettu nainen, Maria Stuartin verta, vallasta syösty, mutta kuitenkin vieläkin soturi, asteli yöpakkaseen ylväänä turkki harteillaan tarkastamaan rivistöä…

Historioitsija Vlasovin mukaan Mannerheim tapasi hallitsijansa viimeisen kerran Mogiljovin kaupungissa vähän ennen kuin tämä luopui vallasta. Mannerheim tunsi keisarinsa tahdikkaana, tasaisena ja kohteliaana ihmisenä ja minä uskon, että loppuun asti Mannerheimissa oli ripaus sitä nuorta chevalier-kaartilaista, joka oli saanut upseerinpaperinsa suoraan keisarinna Maria Fjodorovnalta eli Nikolain äidiltä Dagmarilta.


Siis yritän lopettaa tätä kirjoitusta, mutta ah!, kyyneleitä…

Luotan suuresti Mannerheimin arvostelukykyyn, rakastan tätä kirjaa niin, että…historia on aina vaatinut uhrinsa...kyyneleitä…

Päivi ja Jorma Tuomi-Nikulan kirja on kuin koru, tsaarin hovin kaunein ja arvokkain koru, niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Sen säröt heijastavat tuskaa, verta ja väärinymmärryksiä, mutta lumous on mennyttä maailmaa, rakkautta, läheisyyttä ja kyyneliä.

*****

Päivi&Jorma Tuomi-Nikulan haastattelu kirjasta


Ja kaiken kadotetun uudelleen palauttaa rakkaus yhteen.

Nikolai II:n ”henkisestä testamentista”

*****

Romanov -kirjat Leena Lumissa

30 kommenttia:

  1. Hei Leena, tämä kirja kiinnostaa minua eniten noista esittelemistäsi tsaarinaikaa kuvaavista kirjoista! Aivan ihania valokuvia. Itse luin muutama vuosi sitten Laila Hirvisaaren Sonja-sarjaa, joka sijoittuu ajallisesti sinne Venäjän Nikolai II:n aikaan ja Mannerheimkin on kuvioissa mukana. Hirvisaari kuvaa tsaarin perhettä, loisteliasta palatsielämää, tapoja ja romantiikkaa niin eläväntuntuisesti aivan kuin olisi itse elänyt siellä tapahtumissa mukana ja minä elin lukijana myös. Siis loistavaa fiktion ja faktan sekoittamista! Viimeisin kirja sarjasta on minulta vielä lukematta se, jossa mennään kohti tuhoa. Suosittelen Leena, joskus kun ehdit!

    VastaaPoista
  2. Sara, tämä kirja on nyt 'hot'! Ja koska tiedän, mitä luet eniten/mistä pidät eniten - kirjoissa, niin tämä kirja on ihan sun juttusi. Minun myös! Mutta minä en voi edes verrata Radzinskin kirjaa ja tätä, sillä ne ovat aivan, tyystin erilaiset. Näkökulma tapahtumiin on aivan eri. Toisn Radzinski ahdisti enempi, mutta tämä Tuomi-Nikuloiden kirja taas sai kyynelehtimään...ja Mannerheim. Aivan ylittämätön tämä uusi tietoteos on kuviensa osalta, sillä tämä on niin kaunis, että sijoitin tämän seisomaan takorautaiseen kirjatelineeseen ESILLE.Mahdottoman paljon uutta tietoa minullekin, joka sentään olen aivan intohimoinen historian suhteen...

    Toivon ehtiväni: Someday, Somehow...Lue sinäkin tämä! Vaikka jouluna...tai synttärinä tai ota Out of office.

    VastaaPoista
  3. Ilman muuta Romanovit joululahjalistalle! Perheen kolkko kohtalo ei jätä kylmäksi vielä lähes sata vuotta tapahtuneesta.

    VastaaPoista
  4. Nette, tästä kirjasta tulee suuri menestys kirjamessuille, isänpäivänä, jouluna...Oudolla tavalla teos myös tarjosi balsamia haavoilleni, jotka sain Jekaterinburgin yössä 17. heinäkuuta 1918. Sitä ehkä jo antoi ajan armohunnun laskeutua...

    VastaaPoista
  5. Voi miten kiinnostava kuvaus historiasta ja juuri tuosta tsaarin ajasta. Vaikka historia ei olekkaan "minun laji" tämä täytyy lukea kyllä.

    VastaaPoista
  6. Anne, ellei ihminen tiedä menneisyyttään, ei hän ymmärrä mitään nykyisyydestään ja vielä vähempi tulevaisuudestaan. Jotenkin näin mun rakas historian maikka bruukasi sanoa. Tätä kirjaa ei edes tajua lukevansa, sillä sitä elää - täysillä. Odotas, kun näet kirjan;-)

    VastaaPoista
  7. Sinä se saat kaiken kuulostamaan ja tuntumaan niin mielenkiintoiselle. Jos ei olisi tätä opiskelua nyt, tuohon kirjaan tarttuisin, vaikka ihan totta, historia ei ole vahvimpia juttujani. Hei, tuli mieleen, että olen menossa ottamaan kulttuuripläjäyksen perjantaina-balettiin- odotan todella mielenkiinnolla!

    VastaaPoista
  8. Keijukainen, en ihan kaikkea, sillä blogini tiapaleella on muutama 'synkkä tarina'...;-) Valitsen itse kirjat, jotka arvostelen, joten usein osun oikeaan, siitä tämä into johtuu.

    No, jos kirja on niin ihana, että sen lopussa polvistun tai itken, yhtäaikaa en ole näitä asioita vielä tehnty, niin minä silloin myös itken ja minä silloin myös polvistun. Tämä kirja on kuin suloinen Faergen muna...sellainen arvokas, mutta täynnä muistoja ja myös kyyneleitä. Niin ja: Ainoa aine, jota olen yliopistoon pyrkinyt lukemaan on historia. Ja Nikolai II on mulle herkkä juttu...Amanda-mummoni oli jo syntynyt eli hän eli tuota Venäjän sorron aikaa, Nikolai oli hyvin erikoinen mies hallitsijaksi ja ymärrän myös Alixia...Rasputinsita viis! Ja sitten valkeat ruhtinattaret ja Aleksei ja heidän suloiset lemmikkikoiransa, joista yksi on haudattu Englannin hovin puistoon...pieni spanieli...

    VastaaPoista
  9. PS. Keijukainen, kuten huomaat, olin taas kovaa vauhtia tsaarin hovissa;-)

    Siis baletti voi viedä mukanaan, mutta minulle se kova juttu tuli siltikin olemaan ooppera. Saas nähdä, kuinka sun käy!

    VastaaPoista
  10. Sykähdyttävä teksti - ja kuten Saraan, myös minuun tämä arvostelusi kolahti parhaiten Nikolai II:n kautta käsittelevistä kirjoista. Olen lukenut Tuomi-Nikuloiden kirjan "Keisarit kesälomalla Suomessa" ja rakastuin siihen silloin. Nyt en ole vuosiin lukenut tsaariperheestä, mutta herätit kiinnostukseni. Äitiäni Nikolai II:sen aika kiinnostaa myös, joten vinkkaan hänellekin arviostasi.

    Mannerheimin roolista oli ilo lukea.

    VastaaPoista
  11. Lumiomena, kiitos! Huomasin Saran kiinnostuksen ja mietinkin,että hän ja minä voisimme blogata vain historiaa ja tyttökirjoja, mutta minä lisäksi vielä dekkareita;-)

    Vinkki: Osta tämä kirja. Lue hyvin siististi ja sitten laitat äidillesi joululahjapakettiin. Tämän arvostettavampaa, kiinnostavampaa ja kauniimpaa lahjaa saa hakea, eikä vihikoirakaan löydä! Ja juuri nyt, me tietysti toivomme, että äitisi ei tällä kertaa lue ainakaan näitä kommnentteja ettei mene yllätys pilalle.

    Minä olisin ostanut tämän isälle isänpäivälahjaksi, siis jos isä vielä olisi.

    VastaaPoista
  12. Voisinpa tämän vinkin ottaakin hyötykäyttöön ;) Äitini tosiaan lukee joskus blogiasi, muttei aina kommentteja ;)

    Ja tyttökirjat, oih! Minulta on parin uudemman kaunokirjan jälkeen tulossa yksi oman lapsuuten säväyttävin tyttökirja.

    VastaaPoista
  13. Lumiomena, nyt on säilöntäaika, ei hän nyt ehdi kommentteja lukemaan. Kulkee varmaan Koiruuden kanssa sienimetsällä...

    Arvaa mitä kyseessä ollen tyttökirjat: Sama juttu täällä!

    VastaaPoista
  14. Upea, monipuolinen ja niin sydämellä taas kerran tehty arvostelu mielenkiintoisesta kirjasta. Kehtaanko tunnustaa, että vaikka tsaariperheet jne minua kovasti kiinnostavat, en ole koskaan isommin lukenut aiheeseen liittyviä kirjoja. Ja yksi iso syy on ollut se, että monet teokset ovat tuntuneet jotenkin liian sellaisilta historia/tietopainotteisilta..Tai siis eihän sekään ole huono juttu, kyllä minua historiakin kiinnostaa valtavasti, mutta jotenkin ei mikään aiheeseen liittyvä kirja vain ole osunut kiin kohdilleni, että olisin sen heti halunnut lukea. Mutta nyt sinä olet kirjoittanut sellaisen arvostelun, että voi mahdoton sentään!! Tämän innoittamana haluan ehdottomasti saada kirjan käsiini! Ja nuo kuvat, upeita!!

    VastaaPoista
  15. Tämä on ehdoton lahjasuosikki. Joka joulu olen saanut Hirvisaaren uutukaisen, mutta nyt haluan myös tämän. Olen aikoinaan lukenut Sonja sarjan, jossa tosiaan puhutaan Tsarskoje Selosta ja muista Tsaarin perheen tapahtumista.
    Mielenkiintoista...

    VastaaPoista
  16. Susa, osta tämä kirja itsellesi jolulahjaksi. Tämä on niin kaunis, ettet pysty palauttamaan kirjastoon;-) Vaikak tämä on tutkijoiden tekemä, tämä on hyvin selkokielistä. Tutkijaluonne tulee tässä lähinnä esille tarkkuudessa, sillä kävin tiheällä kammalla läp, eikä mitään virheitä ei hoipertelua. Ja tekijät ovat keskisuomalaisia!

    Hanne,kirjoita nyt joulupukin kirje heti! Isoin kirjaimin ja lisävihjeenä, että 'Hanne pelkää tavaran loppuvan pukin pajasta'. Tämä menee kuumille kiville...lukijat kertovat meileissään aikomuksiaan. Ah!, kuvittele, mikä jouluyö, jonka vietät Tsarskoje selossa. Talvipalatsissa, osin Suomessa, osin venäjällä...troikka kiitää, koirat haukkuu, mutta Lara vain nauraa, kun lumi kuohuu ympärillä...

    VastaaPoista
  17. Hei! Taidan ensimmäistä kertaa kommentoida, olen vasta äskettäin löytänyt blogisi. Jo kirjan kansien kuvat tuossa oikealla sivussa ovat hengästyttävän kauniita ja aivan houkuttelevat lukemaan. Mainitsit Amanda-isoäidistäsi. Minun Aino-isoäitini eli hänkin tsaarin aikaan, sillä hän syntyi 1898. Hän oli minulle niin rakas ja sai elää pitkän elämän, melkein 99 vuotiaaksi (vajaata kahta kuukautta vailla). Hän eli Viipurin lähellä ja asui siellä jonkin aikaa opiskellessaan ompelijaksi.

    VastaaPoista
  18. Ainoanniina, tervetuloa kirjataivaaseen♥

    Tuohon oikeaan sivupalkkiin pääsevät vain kirjat, jotka paitsi, että ovat hyviä/kiinnostavia, ovat myös kauniskantisia. Joskus hiukan toki joustan, mutta puuttuu sieltä yksi mun suosikkikirjanikin eli Leski vuoden verran...Yritän 'kasvattaa' kustantajia tajuamaan, mikä merktiys kannella on kirjan valintahetkellä;-)

    Minun Amanda -mummoni oli Säkylästä, mutta minun Hilma-mammani oli likeltä Viipuria eli Valkjärveltä. Ollaankohan me sukua;-) Minulla on blogissani postaus omasta matkastani Valkjärvelle, jossa olimme vieraina äitini syntymäkodissa. Ilmoitan sinulle kohta sen postauksen nimen, kun en nyt muista...

    VastaaPoista
  19. Ainoanniina, se minun Valkjärvi-kokemukseni on jutussa Baabuskat ja minä. Kirjoita hakukenttään I(kohta, jossa sana 'hae') vain Baabuskat, niin aukee jo tuolla yhdellä sanalla.

    VastaaPoista
  20. Kävin lukemassa kirjoituksesi matkasta äitisi kotiseudulle. Se oli ihana kirjoitus!

    Minä kävin kotiseutumatkoilla monta kertaa ennen lasteni syntymää, kun vanhempani olivat ahkeria matkaajia ja minua kiinnosti niin paljon kaikki ne asiat ja paikat, joista oli kuullut lapsesta asti. Rakas isoäitini ja hänen siskonsa ehtivät käydä myös kerran! He olivat molemmat silloin jo yli 90-kymppisiä, mutta he jaksoivat matkan ihmeellisen hyvin. Se oli ihanista ihanin matka ja täynnä iloa ja kyyneleitä.

    Nyt oli pitkä väli mutta viime keväänä lähdin esikoiseni (8 v.) kanssa taas matkaan. Hän tykkäsi kovasti kun on niin kiinnostunut vanhoista ajoista, ihan niinkuin minäkin olin lapsesta asti.

    Minun isäni on syntynyt Jääskessä ja äitini Antreassa. Aino-isoäitini asui Antreassa.

    Se on kyllä jännä juttu. Miten siellä isoäitini kotikalliolla maatessani ja taivasta ja puun latvoja katsellessani tunsin tulleeni kotiin! En ole sellaista muulloin kokenut. Vaikka koko ikäni olen asunut Hämeessä, olen silti täysin karjalainen mieleltäni ja sielultani ja geeneiltäni. Sen imee itseensä kai jo äidinmaidosta.

    Ja minä haluaisin että saisimme Karjalan takaisin! Ne ovat meidän maitamme, metsiä ja peltoja siellä! Ja Viipuri on aivan ihana!

    Kiitos sinulle ihanista sivuista!

    VastaaPoista
  21. Ainoanniina, kiitos! Onkohan sinulla Antrean kansallispuku...

    Äitini on käynyt Valkjärvellä jo 18 kertaa. Voi olla ettei enää, sillä välissä oli vakava sairaus, jost ahän on tosin toipunut niin, että puutarha on kuin koru ja kävelyä tulee vähintäin 5 kilometriä päivässä. Silti, kun ikää on yli 80 vuotta...,mutta veto sinne on kova.


    En tajua, mitä minulle tapahtui Viipurissa!Minun kotini oli siellä. Muistin kaikki mammani kertomukset, jotka sekaantuivat sitten Edith Södergranin kertomuksiin Raivolasta. Olin unessa ja tulessa ja ihanasti aikasiirtynyt. Viipuri on minulle aina suomalaisten kaupunki!

    Tosiaankin: Mitkä pellot sinne jäivätkään meidänkin suvulta ja siinä hiekkarantaisen järven rannalla...Aikakaan ei korjaa tehtyä vääryyttä, ei edes unohdus.

    Eipä kestä ja kiva, että viihdyt♥ Lukijoiden ikähaitari on laaja, joten teen laidasta laitaan, mutta toki valitsen kirjat, joista uskon pitäväni.

    Palataan!

    VastaaPoista
  22. Hei!
    Minulla ei ole Antrean kansallispukua, sillä äitini piti enemmän Jääsken puvusta ja hankki sen itselleen. Äitini on kuollut, hän kuoli suhteellisen nuorena, isäni yhä elää ja hän on osallistunut kotiseutumatkoille yhä.

    VastaaPoista
  23. Ainoanniina, en minäkään enää muista, millainen tuo puku oli. Jotenkin vain muistui mieleeni mamman puheista ja taisi hänellä olla sellainen kansallispukukuvastokin.

    Minulla vain pikkutyttönä ostettu Munsalan puku, joka nyt kiertää suvun tytöillä.

    Isäsi on takuulla kuin kävelevä Karjala-tietoteos;-) Minun äitini on sitä potenssiin tuhat.

    VastaaPoista
  24. Hei! Miksi suuri määrä kommentteja on poistettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olisi fiksua esiintyä omalla nimellä!

      Mitään ei ole poistettu mikäli kommentit ovat ovat olleet asiallisia.

      Poista
    2. Anonyymi, jos kommetntisi oli asiallinen sitä ei ole poistettu!

      Poista
  25. Vaikka olenkin vasta 12vuotta, olen aivan Romanovien lumoissa. Olen monia kertoja miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos heitä ei olisikaan surmattu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Ei ikä ole este olla kiinnostunut historiasta. Minäkin kiinnostuin siitä jo 12-vuotiaana ja pyrinkin myöhemmin yliopistoon historiaa lukemaan. Jäin 3 pisteen päähän ja kun piti seuraavana vuonna hakea uudestaan oli jo toiset kuviot. Kauan harmitti, mutta nyt se on rakas harrastus.

      Olen aika koukussa Romanoveihin. Lue myös Helen Rappaportin Jekaterinburg, joka kertoo hyvin yksityiskohtaisesti Romanovien viimeisistä päivistä. Oi, huomasin juuri, että tämän kirjan lopusta puuttuu linkki Romanov-kirjastooni.

      Minäkin mietin sitä usein. Olen vähän seurannut pakoon ehtineiden elämää, mutta eihän se ole sama kuin että perhe olisi säästynyt...

      Poista
  26. Sinähän olet lukenut paljon Romanoveista! Tämäkin olisi hienoa luettavaa. Niin kauniit lapset, ei voi ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, olen, mutta tosiasiassa olen lukenut kaikki Venäjän hallitisjat, vaan Romanvoeihin jäin kiinni. Minulla on ilo tuntea tämän kirjan toinen tekijä, joten jaamme tämän ja pari muutakin kiinnostuksen kohdetta. Erittäin paljon suosittelen. Sama tunne. Ja kun heistä on lukenut, tulevat he tutummiksi ja sitä kautta tuntuu entistä pahemmalta tuo raaka perheen murha.

      Poista