kun kuumoitti koi,
pihan härmässä hohti
sinun askeltes alat:
rivi kynnystä kohti
- hämy illan sun toi -
jono toinen jo, voi,
pois portille johti!
Vidin valkoinen huntu
- tyly päivä sen heitti -
yli maan leviää,
jalanjälkesi peitti.
Mut huultesi tuntu
kuin suvinen sää,
kuin kasteinen seitti,
yhä huuliini jää.
Nämä hellyyden päivät
ja yöt, tämä syys
lumen alle ei vajoo.
Kukat maan vilu hyys,
kukat sielun ne jäivät,
ei kuihdu, ei hajoo -
sinun hymyilyys
ei menneisyys,
ei kuolema kajoo.
- Kaarlo Sarkia -
Kootut runot (WSOY 1976)
kuva Johanna
Miten kaunista! Luin teininä Sarkian runoja mutten sen jälkeen,ja taas hänen sanansa koskettivat.
VastaaPoistaJael, Sarkia on. Minä aloitin hänen lukemisensa myös teininä, mutta en ole koskaan laannut. Katri Valan ja Kaarlo sarkian paksut Kootut runot ovat aina tässä 'hollilla'.
VastaaPoistaKaunista kaikki kuvaa myöden.
VastaaPoistaVoi kun jaksaisi lukea enemmän.
Mutta hyvä, että saan parhaat makupalat sinulta.
Kiitos siitä sinulle!
Mukavaa keskiviikko-iltaa !!
Kiitos, luin hitaasti nauttien joka sanasta :)
VastaaPoistaUlla-Kristiina, kiitos!
VastaaPoistaJokainen tekee sitä mihin himo on kovin;-) Aika paljon kerron kirjoista, mutta kaikkea en sentään voi...Toivo nyt joulupukilta edes yksi kirja.
Kiitos samoin! Ilta on ihana, sillä saapui juuri kaivattu paketti...
Sari, sinä osaat arvostaa kuin viinin maistelija hienointa viiniä. Tämä on kohtalokas ja värisyttävä runo.
VastaaPoista