VAHVAA ELÄMÄÄ AIKUINEN NAINEN!

Hormonit ovat tabu, jos olet energinen ja vielä vain about 40 vuotias. Itse vastasin ’kiitos kyllä!’ hormoneille jo nippanappa nelikymppisenä, sillä silloin alkoi tapahtua outoja asioita: sain kammottavia hikoilupuuskia, vuodin runsaasti ja tuntui, että melkein alati, nukuin huonosti tai en ollenkaan ja aloin saada kiukunpuuskia ihan mitättömistä asioista. Tunsin itseni myös masentuneeksi ja väsyneeksi, vaikka elämäni oli ulkoisesti kuin täyttä unelmaa: pieni tyttövauva, uusi rakkaus, uusi, kaunis koti upeine puutarhoineen, uutta kaikki.

Pyysin lääkäriltäni hormonitasojeni mittausta. Tulos näytti kuitenkin tyydyttävää, mutta minä en halunnut tyytyä tyydyttävään, vaan halusin elää täysillä ilman haittaavia kremppoja. Lääkärini mielestä kaksi minulle tehtyä isoa endometrioosileikkausta ja niihin liittyvät toisen munasarjan täydellinen ja toisen osittainen poisto olivat aiheuttaneet jonkinasteisen estrogeeninpuutteen. Sovimme kokeilusta eräällä hormonivalmisteella. ja tuloksia voi tuskin uskoa! Hyvin pian tajusin kärsineeni miltei koko naisenikäni estrogeenin puutetta. Saman tiedän nyt tapahtuneen myös monille ystävilleni.


Naisvitamiinin (lue: hormonin, estrogeenin) nauttimisen aloittaminen sai aikaan monia positiivisia vaikutuksia. Ensinnäkin kaikki krempat katosivat, kiukuttelut, hikoilut, alituiset vuodot ja unettomuudet. Seksuaalisesti olin ollut aiemminkin halukas kohdattuani vihdoinkin Elämäni Miehen, mutta nyt aukeni taivas, josta en ollut osannut edes uneksia. Suhteeni mieheeni on hyvin ’hot’ vieläkin ja kohta meillä on jo hopeahäät! Kukaan ei usko, kun kerron ikäni, vaan olen joutunut näyttämään jopa passiani epäuskoisille;-) Kampaajani ihmettelee, miten hiukseni ovat niin runsaat ja kiiltävät, mutta vasta muutama viikko sitten kerroin hänelle todellisen syyn, koska hormonien syöminen ja sen myöntäminen iloisesti on asia, josta seuraa nautinnollisen elämän ankarin rangaistus: rintasyöpä. Minulla on ystävättäriä, jotka vannovat, etteivät koskaan ala nauttia hormoneja, ja valittavat samaan hengenvetoon monia elämänsä intiimejä vaikeuksia. Ymmärrän heidän pelkonsa, mutta toisaalta, eikö koko elämä ole hyppy pimeään. Jos haluaa todella elää, pitää uskaltaa. Ehkä omaa uskallustani on vahvistanut eräs kokemus: Tunnen vain kolme rintasyöpään sairastunutta naista (yksi heistä on nyt kuollut), eikä heistä kukaan käyttänyt hormonikorvaushoitoa. Toisaalta kun sairastuin melanoomaan ja odotin kaksi viikkoa vastausta mahdollisista etäpesäkkeistä, tajusin että pahinta on elämätön elämä. Olin aina ollut tunnollinen, kunnollinen, ylivelvollisuudentuntoinen puurtaja, raataja. Olin koko siihenastisen ikäni aina maksanut jotain järkevää: opintovelkaa, tonttia, asuntoa. Vain puhtaasta tunnollisuudesta jatkoin vuosikausia avioliittoa, jossa ainoan lämmön soi hyvin tehty leivinuuni. Nyt haluan elämästä löytyvän paljon iloa: Ostin välimerensinisen rättikattoauton, perustin salaisen puutarhan, aloitin italian opiskelun ja nykyisen kotini kuumin piste löytyy aivan muualta kuin leivinuunista!

Silloin, vuosia sitten, syövän jälkeen, oli aika hypätä ja se kannatti. Toinen hyppyni olikin sitten jo hormonihyppy. En tunne syöväni lääkettä, vaan naisvitamiinia, elämän ja voiman vitamiinia, joka pitää virtani vauhdissa ja saa minut nauttimaan elämästä vaalien Kaikkien Aistien Juhlia!

Vahvaa Elämää Aikuinen Nainen, Lukijani, Ystäväni, Ohikulkija, Elämän Sisar♥