Suomessa viimeiset vuosikymmenensä elänyt Anna Taneieff Virubova oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan hovineiti, hänen ystävänsä ja uskottunsa kahdentoista vuoden ajan. Kirjassaan Virubova kertoo hovin arjesta ja juhlista Pietarin upeissa palatseissa, matkoista Eurooppaan, kesänvietosta keisariperheen rakastamassa Suomen saaristossa ja luonnonihanalla Krimillä.
Virubovan kirjassa on paljon täydentäviä ja läheisiä yksityiskohtia tsaariperheen elämästä, täydentäviä nimenomaan Radzinskin kirjaan verrattuna. Lapsista kerrotaan paljon enemmän ja luonnollisesti Annasta itsestään. Myös ilmiselvä jumalointi etenkin tsaaria, mutta myös keisarinnaa kohtaan, tuodaan esille. Luettuaan molemmat kirjat, saa Annasta hyvin ristiriitaisen kuvan. Tuntuu kuin Radzinski hieman kärjistäisi Annan roolia etenkin Rasputinin suojelijana, mutta Anna itse saattaa puolestaan vähätellä osallisuuttaan Rasputinin saamaan valtaan hovissa tai on unohtanut tai ei asiaa koskaan täysin ymmärtänyt. Anna on kuitenkin saanut olla todellisella näköalapaikalla ja tapahtumien keskuksessa, kun puhutaan Venäjän vallankumouksesta ja viimeisen tsaariperheen elämästä. Ja hän oli loppuun asti uskollinen perheelle ja suorastaan henkensä uhalla.
Yhdessä kohden kirja on ylittämätön: Tuskin mistään löytyy viimeisestä tsaarista perheineen niin uskomattoman hyviä ja niin runsasta kuvamateriaalia kuin on Anna Virubovan kirjassa. Anna oli innokas kuvaaja, jonka kuvissa näkyy ns. kamerasilmä. Hyvä esimerkki on Annan Jaltan vuorella ottama kuva, jossa Aleksandra Fjodorovna kuvaa alla lepäävää kaupunkia. Kuvien tekninen laatu on hämmästyttävä ottaen huomioon ajankohdan, vuosisadan alun. Annan ilmiselvä taiteellisuus antaa myös kuville aivan oman sädekehänsä. On myös kiehtovaa nähdä tsaarillinen seurue ihan tavallisissa touhuissa: uimassa, tanssimassa laivan kannella, aamiaisella, pikkuruhtinattaret paljasjaloin ja polvet ruvella kesällä, soutelemassa, piknikillä rantahiekalla, keisarinna mystisen kauniina salongin nurkkauksen valonkajossa, perintöruhtinas lapsen kiharoissaan hymysuin, tsaari lapsineen rakentamassa lumilinnaa tai kaunis nuori nainen Tatjana Nikolajevna kotinsa parvekkeella Tsarskoje Selossa.
Juuri Virubovan kirjan kertomukset tsaariperheen lapsista ja kirjan uskomattomat lähes 200 valokuvaa, joista suurin osa on Virubovan itsensä ottamia saa kysymään yhä uudestaan: Miksi Jekaterinburg 17. päivä heinäkuuta 1918? Miksi?
Tämä Anna Virubovasta kertova kirja vaikuttaa melkeinpä kiinnostavammalta kuin Nikolai II:sesta kertova. Molemmat toki kiehtovia. Silti minua kiinnostaa vielä enemmän naisten historia ja jonkinlainen mikrohistoria, kuinka "pienten asioiden", valokuvien, arjen kuvauksen ja lomien keinoin on mahdollista olla osa isompaa kokonaisuutta.
VastaaPoistaTuo valokuva-aineisto vaikuttaa kiehtovalta - ja niin kauniilta!
Lumiomena, minusta molemmat ovat kiinnostavia, sillä historiasta melkein tuli ammattini. Toisaalta naisten historia kautta aikain on aivan oma lukunsa, kuten vaikkapa tutkija Riitta Konttisen kirja Naiset taiteen rajoilla osoittaa.
VastaaPoistaTämän kirjan valokuvia sopii hämmästellä!
Minulla on tämä kirja, luin sen vuosia sitten ja nyt palasin siihen uudelleen blogisi innostamana.
VastaaPoistaTsaariperheen kohtaloa on lukuisten lehtitarinoiden, kirjojen, elokuvien ja dokumenttien kautta valotettu. Ja aina jää sama kysymys: MIKSI!
Anna Virubovalla oli näköalapaikka tsaariperheen elämään. Jostakin olen lukenut, että Anna itsekin oli rakastunut Nikolai-tsaariin. Lienee jäänyt yksipuoliseksi, sillä Nikolaille oli vain Alix, Hessenin prinsessa, joka oli vasta 12 vuotias heidän tavatessaan ensimmäisen kerran, ja joka tsaarittarena kirjoitti intohimoisia rakkauskirjeitä Nikolaille, joka oli sotatantereella.
Kuvauksesi kirjasta on jälleen upea. Kiitos Leena.
Minulla on ollut Romanovien perheen vaiheesta kertova visuaalinen kirja jo iät ja ajat,ja aihe on aina kiinnostanut. Tämäkin kirja kuulostaa mielenkiintoiselta.
VastaaPoistaAnja, Anna oli selvästi pihkassa Nikolaihin ja Alix jopa joskus mustasukkainen ystävättären käytöksestä.
VastaaPoistaAnja, pysy Romanov-tunnelmissa, sillä jatkan aiheesta lähiaikoina.
Jael, sanon saman kuin Anjalle eli aihe jatkuu. Olen itse hyvin kiinnostunut Romanoveista.
Kiinnostavaa!
VastaaPoistaAllu, eikö vain. Ja kun lukee ensin Radzinskin Viimeisen tsaarin saa Virubovasta juonittelevan kuvan, jota voi sitten peilata hänen omaan kertomukseensa. Uskon, että totuus on jossain välimaastossa...tai sitten ei.
VastaaPoistaUskon, että tiedän miksi Jekaterinburg 17. päivä heinäkuuta 1918 ...
VastaaPoistaMitä tulee kirja ... No, minulla on joitakin varauksia kirjan suhteen. Olen ihmeissäni. Mutta minun täytyy lukea se ensin itse. ;-)
Degalantha, niin julmaa ja turhaa murhaamista. Heidän olisi pitänyt saada lähteä maasta.
PoistaTässä muut lukemani Romanov -kirjat: http://leenalumi.blogspot.fi/2012/09/romanov-kirjat-leena-lumissa-romanov.html
Meillä kaikilla on epäilyksiä ja aavistuksia, mutta kukan meistä ei ollut paikalla. Ihmeellistä näissä on paljon.
Ystäväni on tehnyt yhdessä miehensä kanssa tämän kirjan: http://leenalumi.blogspot.fi/2010/09/nikolai-ii-suomen-suuriruhtinas.html Hän puhuu täydellistä venäjää.