keskiviikko 29. syyskuuta 2010

TÄNÄÄN EN HALUNNUT TAVATA ITSEÄNI


Ceausescun Romaniassa nuori nainen on jälleen kutsuttu. Päivä päivän jälkeen hän saapuu tasan kello kymmeneltä kuulustelijansa majuri Albun toimistoon kohdatakseen miehen, jonka käsisuudelma varoittaa vaarasta, miehen, joka jättää naisen käsilaukkuun yllättävän varoituksen tämän huomaamatta, miehen, jolla on valta suistaa hänet Isä Aurinkoisen tuhoamislinjalle yhdellä allekirjoituksella. Ja kuka olikaan ilmiantaja? Mitä ihmettä sillä on väliä, sillä olemmehan totalitarismin kultamaassa, jossa kuka tahansa ilmiantaa kenet tahansa mistä tahansa, sillä sairas ilmiantojärjestelmä on vääristänyt kaikki ihmissuhteet ja kehenkään et voi luottaa. Et aina edes itseesi.

Herta Müller teoksessaan Tänään en halunnut tavata itseäni (Heute wär ich mir lieber nicht begegnet, Tammi 2010, suomennos Tarja Roinila) on jälleen vahvimmillaan niin kirjansa aiheessa kuin sen uniikissa kielessä. Hän on nuori nainen, joka kulkee laukussaan pieni pyyhe, hammasharja ja hammastahna, siltä varalta jos tuhoamissysteemi nielaisee hänet lopullisesti. Kuulustelujen välit hän havainnoi, muistelee, unelmoi ja yrittää elää elämäänsä uuden rakkautensa Paulin kanssa. Joskus hän yrittää löytää naurua, toivoa ja mahdollisuutta, mutta lopultakin:

Kevytmielisintä minussa oli tomuava tuuli.


Ja mitä 'kauheaa' olikaan tehnyt nuori nainen tekstiilitehtaan harmaissa päivissä. Hän oli unelmoinut päästä pois, lähteä Italiaan, minne valmisti hienoja länsivaatteita, jotka kuuluivat vain lännelle. Nuori nainen paketoi miesten pellavapukuja ja laittoi kymmeneen takataskuun kirjelapun kuhunkin: Ti aspetto, nimeni ja osoitteeni.


Ensimmäinen italialainen joka ottaisi yhteyttä olisi sitten se oikea.


Tapauksen seurauksena työnjohtaja vaatii maanpetostuomiota, mutta hänen motiivinsa ovat äärimmäisen kyseenalaiset…Tätä kaikkea nuori nainen muistelee raitiovaunussa matkalla aamuiseen kuulusteluunsa. Hän muistelee koko elämäänsä ja siinä samalla pääsemme kokemaan romanialaisten elämää armottomassa järjestelmässä, jossa onnistunut itsemurha tuntuu paratiisilta. Silti kirja ei ole kavahduttava, sillä Müller omaa harvinaisen kyvyn kertoa asiasta kuin mikään ei sattuisi, vaikka sattuukin…ja se taas johtuu müllerkielestä, joka puuduttaa kivun. Ei kaunistele sitä, ei!, vaan sanoo kaiken loan, paskan, panon, veren, nälän, juonittelut päin sielua, mutta mitä sanoja, mitä lauseita hän kirjoittaakaan:


Kun tulee valoisaa, taivaan on päästettävä maasta irti. Kadut kulkevat jyrkästi ylös ja alas tasaisella maalla. Raitiovaunut ajavat edestakaisin kuin valaistut huoneet.


Uneliailta katseilta ei mikään pysy piilossa, ei edes tungoksessa. Työväenluokka on erojen perään, aamu ei tunne yhden vertaisuutta. Sisällä aurinko matkustaa mukana, ulkona se vetää valkoiset ja punaiset pilvet ylös jotta keskipäivän paahde voit tulla.


Onnen fiasko etenee virheettömästi ja on saanut meidät taipumaan.


Kaupungissa sain pitää varani, etten livistäisi itseltäni niin kuin hengitys talvella tai nielaisi itseäni haukotellessa. En saanut suutani niin leveästi auki kuin sisältä palelin. Aloin tuntea että jokin itseäni kevyempi kantoi minua, ja se tuntui sitä miellyttävämmältä, mitä enemmän olin sisältä turta.


Herta Müllerin kirjan ansiona on paitsi hänen suoruutensa ja ylittämätön kyky käyttää kieltä luovasti, myös totuudellinen omakokemus, jonka pohjalta hän säveltää muisto-oopperaa kaikille maailman hirmuhallinnon uhreille. Tämä kirja liputtaa demokratian puolesta lännestä itään, etelästä pohjoiseen tavalla, jota ei pimennä edes tomutuuli. Saul Bellow kirjoitti Ceausescun Romaniasta Dekaanin joulukuun (The Dean’s December, Tammi 1986) kiinnostavan ja kyyniselle tyylilleen ominaisen tarinan, jolla on oma arvonsa autoritäärisen järjestelmän paljastajana, kuten on laita Solzhenitsynin kirjoilla tai vaikka Nadežda Mandelstamin Ihmisen toivolla. Silti: Tänään en halunnut tavata itseäni liputtaa Ihmisen Vapautta ja demokratiaa myös heille, jotka eivät ole vankileirien saaristosta kuulleetkaan ollen samalla vaativalle lukijalle kirjallinen täyttymys.

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Omppu  Minna  Kirsi  Mai/Kirjasähkökäyrä  ja Tarukirja

12 kommenttia:

  1. Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta.Minulla oli monta vuotta sitten työkaverina vanhempi romanialainen mies,jossa oli paljon surumielisyyttä.

    VastaaPoista
  2. Jestas!, sanoitpa hienosti:...mies, jossa oli paljon surumielisyyttä.

    Minun mielestäni Hertan kirjat olisivat sun makuun.

    VastaaPoista
  3. Minä luulen, että munkin makuun..
    Aivan ihanaa kieltä!!

    VastaaPoista
  4. Hanne, myös sun. Tätä osaavat taiteelliset sielut arvostaa.

    Minä juon Hertan kieltä!

    VastaaPoista
  5. Vow.

    Sydäneläin oli todella mieleenpainuva.

    VastaaPoista
  6. Tuure, minä olen kai jäävi;-) Taitaa olla tullut addikti Hertan kieleen.

    Matala maa on takuulla maailman kolmen parhaan novellikokoelman listassa - ainakin mulla.

    VastaaPoista
  7. mä kommentoin eilen tähän vaan eipä sitä täällä näy? höh. No kuitenkin, tämä sai minut taas innostumaan Mulleristä, kun en ole häntä lainkaan lukenut - vielä. Käytät ihan mahtavia kielikuvia, kuten nuo korkokengät!

    VastaaPoista
  8. ei kun mä sotkin - olikin jo toinen arvostelu. Minä olen niin auttamattoman hidas. Höh. Mutta luen nyt sitten tämänkin. Arvostelun siis ja sitten ehkä kirjankin. Mistähän pitäisi aloittaa?!

    VastaaPoista
  9. Anni, mä näin sut yöllä ja vastasinkin siihen! Sä tei sen johonkin outoon kohtaan...,mutta hällä väliä.

    Vastaan taas, että: Suosittelen! Ja etpä tiedä, mitä löytyy, jos jaksat lukea mun kaikki Müller-arvostelut ja vielä parempi jos luet itse kirjat. Minä taidan kohta olla jäävi, sillä Hertan kieli tekee mut kuin humalaan - sanoista. Hän keksii ainvan uskomattomia uudisanoja, joten nyt ovat olleet huikkukääntäjät kehissä.

    VastaaPoista
  10. Anni, eihän sillä väliä. Lueppa mun ja Saran tämän aamun kommnentit Kirjastohaasteesta;-) Saat nauraa!

    Minä luin ensin Matalan maan. Se on novellikokoelma ja se avaa sulle Hertan kielen. Varmaan tuo Sydäneläin tokaksi ja viimeksi Ihminen on iso fasaani. En pysty laittamaan näitä paremmuusjärjestykseen, mutta Matala maa hätkähdytti lujimmin, sillä en ollut ennen kokenut vastaavaa müllerkieltä.

    VastaaPoista
  11. Löysin tänään Sokkarin alepöydästä tämän ja Müllerin Hengityskeinun kovakantisina 5e kappale!! Toisen ainakin luen tässä kuussa jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten ihmeessä teet noita löytöjä! Hengityskeinua kaipaan itsekin, joten pitäisi kai saada R. tulemaan sen kautta, jos jaksaa. Erityispitkät päivät taas tällä viikolla. Eilen kotona vasta klo 22.

      Minä pidän Müllerin kielestä eli Nobel -komitea oli ainakin nyt oikeassa. Monet pitävät Hertan kirjoja vaikeina ja/tai liian rankkoina, mutta mitä muuta voi odottaa kertomuksilta hirmuhallitsijan maasta. Müller on todella, todella lahjakas ja rohkea kirjoittaja.

      Poista