keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Paul Auster: Mielen maisemissa

…et ole koskaan kasvanut kokonaan eroon tästä taipumuksesta kadota omasta tietoisuudestasi. Salaperäinen ja selittämätön mutta olennainen osa sitä, kuka silloin olit ja olet toisinaan yhä. Ikään kuin lipuisit toiseen ulottuvuuteen, jossa ajan ja avaruuden keskinäinen suhde on toisenlainen, ja loisit ilmeettömän, välinpitämättömän katseen omaan elämääsi – tai harjoittelisit kuolemaasi, opettelisit mitä tapahtuu, kun katoat.

Luin Paul Austerin teoksen Mielen maisemissa (Report from the Interior, Tammi 2014, suomennos Arto Schroderus) kaikki aistit valppaina, hyvin kiinnostuneena, sillä kaikki Austerissa kiinnostaa minua. Näin ei ole ollut aina, sillä hän on ollut minulle epätasainen heppu, kunnes ilmestyi Näkymätön Ja sitten tuli vielä Talvipäiväkirja, joka on paitsi kuusikymmentä ohittaneen miehen varsin fyysinen ja rohkea muistelus menneistä, niin myös kuin rakkaudentunnustus hänen vaimolleen kirjailija Siri Hustvedtille. Kuten jälleen huomaatte, en voi lukea Austeria ilman Sirin läsnäoloa, en yleensä, mutta Mielen maisemissa olemme kaukana Siristä, sillä nyt Auster riisuu itsensä täysin ja käymme läpi hänen varhaislapsuuttaan, kouluaikojaan, hänen tajuntansa heräämistä sekä omaan kirjailijapolkuunsa kuin siihen yllättävään tekijään, että hän on juutalainen, sillä ei se ollut hänen lapsuudenkodissaan mikään erityinen asia, ei salattu, mutta ei esillä pidettykään: ”…ei ollut sapattiateriaa perjatai-iltaisin, ei sytytetty kynttilöitä…” Tutustumme myös Paulin ensimmäiseen vaimoon kirjailija-kääntäjä Lydia Davisiin, jota Paul saa kiittää siitä, että yleensä löysi nuoren itsensä.

Mielen maisemissa jakaantuu neljään osaan: Mielen maisemissa, Kaksi iskua päähän, Aikakapseli ja Albumi. Kirjan lopussa on siis mustavalkoisia valokuvia, jotka kuvaavat niitä järistyksiä, paljolti elokuvia, joista Auster nuorena vaikuttui loppuelämäkseen. On myös kuvia sen aikaisista rotukahakoista liittyen kansalaisoikeusliikkeeseen, yliopistomellakoista ja kuva sanomalehdestä, joka on kirjoitettu Paulin isän äidin puhumalla ja lukemalla kielellä eli jiddišiksi. Kirja on kirjoitettu yksikön toisessa persoonassa eli Paul puhuttelee itseään voimatta mitenkään vähentää lukijan kiinnostusta. Ehkä tämä toimiikin tehokeinona ja lukijan uteliaisuus vain kasvaa.

Austerilla ei minusta ole tapana kaunistella mitään. Hän käytti Talvipäiväkirjassakin välillä niin roisia kieltä, että ellei hän olisi juuri hän, kirja ei olisi nyt minulle yksi maailman liikuttavimmista avioliittoromaaneista. Tosin se oli muistelus, mutta Siri, Siri, kaiken aikaa yksi vain, Siri vain. Mielen maisemissa kieli on paljon siivompaa, mutta nyt sukellamme syvälle Austerin pään sisälle, saamme tilaisuuden yrittää ymmärtää, miksi hänestä tuli juuri hän. En ole ikinä jaksanut olla niin kiinnostunut kenenkään lapsuus- ja nuoruusaikamuisteloista kuin olin nyt. Austerilla ei ole kerta kaikkiaan kykyä olla muuta kuin täydellisen kiinnostava. Alussa hän kertoo jo sen tunnetun asian, mitä ei ole ikinä salannut, että

…kun olit tarpeeksi vanha verrataksesi tilannettasi siihen millaista toisilla tuntemillasi lapsilla oli, ymmärsit että perheesi oli rikki, että vanhemmillasi ei ollut aavistustakaan, mitä he tekivät…

Ei myllerryksiä eikä yhteenottoja, ei äänekkäitä riitoja, ei näkyvää vihamielisyyttä – ainoastaan intohimottomuutta puolin ja toisin, kuin kahdella sattuman yhteenheittämällä sellitoverilla, jotka istuvat tuomiotaan synkässä hiljaisuudessa.

Tästä tarjotaan tarkentavia otoksia, joten lukijalle tulee kristallinkirkkaaksi, että Paulin selviäminen oli joko erityisen vahvaa tahtoa tai sattumaa, sillä hänen sisarensa ei toipunut ikinä henkisesti.

Saamme tietää Austerin ensimmäiset kirjalliset vaikutteet, suuren ihailun intiaaneihin ja koemme yhden tuon ajan suurimmista katastrofeista eli polion:

1952, samana vuonna kun täytit viisi ja tapasit kesäleirillä Lennyn ja aloitit koulunkäynnin ja Eisenhower ja Stevenson aloittivat vaalikampanjansa, Amerikassa puhkesi polioepidemia, joka iski 57 626 ihmiseen, enimmäkseen lapsiin, tappoi 3 300 ja teki lukemattomista muista raajarikkoja. Se oli pelkoa. Eivät pommit eikä ydinhyökkäys vaan polio.

Saamme siis lukea aikalaiskertomusta '50 ja '60 -luvuista ja niiden aikojen yksityiskohdista, mutta pommitkin tulevat kuvaan myöhemmin, sillä Amerikka alkoi kirjoittaa myöhemmin uutta, synkkää historian lukuaan eli tapahtui Vietnamin sota. Sitä ennen Paul sai tietää eräiden tapahtumien kautta, että hänessä on jotain erilaista kuin hänen ystävissään, hän oli hämmentynyt:

…juutalaisena oleminen oli sitä, että oli erilainen kuin kaikki muut, että oli sivustakatsoja, että kaikki pitivät ulkopuolisena, ja sinä, joka olit siihen asti pitänyt itseäsi läpeensä amerikkalaisena, yhtä amerikkalaisena kuin kuka tahansa Mayflowerilla saapuneiden sukujen siniverinen, ymmärsit nyt, että oli olemassa ihmisiä joiden mielestä et kuulunut tänne, ja ettet ollut kotonasi edes siinä paikassa jota kodiksesi kutsuit.

Olla osa jotakin eikä sittenkään. Olla useimpien hyväksymä ja silti joidenkin epäilevässä syynissä.

Juutalaisuus on varmaankin iso osa Austerin kirjallisessa ja muussa kehitysprosessissa, mutta ei tietenkään muuta kuin osa. Tapahtuu paljon, joka vaikuttaa kaikkeen. Vaikka päätin, että tätä kirjaa en päästä yhtä iholle kuin Talvipäiväkirja tai Sirin Vapiseva nainen, sillä liian liki polttaa!, niin eikös vain Paulin koulukokemuksiin herra S. tuo samaa kauhua kuin eräs isompi oppilas minulle aikanaan. Opettaja halusi laittaa päälle kilpailun siitä, kuka lukee tietyssä ajassa eniten. Lukijan oli helppo kirjan päiväkirjamaisen tarkan selostuksen vuoksi arvata Paul voittajaksi. Mutta kuinkas sitten kävikään? Herra S. pilkkaa Paulia valehtelijaksi koko luokan edessä järkyttävin sanakääntein. Tapahtuma on lapselle julma ja tuo mieleen vain pari kysymystä: Miksi ihmeessä joillekin on niin vaikeaa tajuta, että toisille kirjat ovat enemmän ja miksi ihmeessä kukaan ei ole kuullut valokuvamuistista?

Kirjan toinen osa Kaksi iskua päähän sisältää niin uskomattomat kahden elokuvan selostukset, että minä mieluummin luen ne Austerin kertomana kuin katson. Paul toi filmeihin käsittämätöntä syvyyttä, josta aistii, miten vahvasti ne ovat häneen vaikuttaneet. Kun Paul on neljäntoista, hän kokee kuten niin monet samanikäiset, että on vielä syntymäolosuhteidensa vanki ja silti valmis jo lähtemään pakoon, jättämään kaiken taakseen. 

Aikakapseli on monella tapaa teoksen kiehtovin osa. Se alkaa siitä kun Paul tajuaa, että niin paljon on kadonnut. Missä ovat kaikki valokuvat, koulukuvat, todistukset, palkinnot, kirjeet…? Auster kuitenkin aloitti tämän kirjan ennen kuin hänen ensimmäinen vaimonsa Lydia Davis otti häneen yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta saada kopiot Paulin hänelle lähettämistä kirjeistä. Ilman niitä tämä muistelmateos olisi ollut paljon vähemmän, sillä rakastuminen Davisiin, heidän pitkä eronsa Lydian ollessa Lontoossa sekä juuri Paulin suuri henkinen murros ikävuosina 19-23 tulevat esiin näissä viesteissä. Paul oli kiihkeän rakastunut ja heidän lähtökohtiensa ero ei häntä häirinnyt. Hän oli tummatukkainen juutalainen newjerseyläispoika, joka oli käynyt tavallista koulua, kun taas Lydia oli parhaiden yksityiskoulujen kasvatti, jonka isä oli college-professori ja arvostettu kriitikko. Voisi ajatella Paulin tehneen yhteiskunnallisen luokkahypyn, mutta Auster oli erimaata: Hän halusi jopa taksinkuljettajaksi vain voidakseen olla tavallinen tai osoittaakseen miten vähän välitti keskiluokkaisesta elämästä.

Mielen maisemissa on vahva omaelämänkerta, koska se maistu, tuoksuu, liikuttaa, tarjoaa välähdyksiä vuosikymmeniin, jolloin tapahtui niin paljon. Sen vahvuus on kuitenkin kirjailija Austerin vahvuutta tarjota meille 1960-luvun ja oman mielensä kuohuvat vuodet. Kertoa meille kuka hän oli, kun kirjoitti sata kirjettään, yhteensä 500 sivuaan Davisille. Ja etenkin kuka hänestä tuli murroksessa ennen todellista aikuisuutta. Hetkissään matkalla ajoittaisesta melankoliasta ja maailmantuskan potijasta toiveikkaaksi, rennoksi jopa hilpeäksi omaksi itsekseen:

Luen nykyään paljon vähemmän kuin ennen. Sen seurauksena olen älykkäämpi ja huumorintajuisempi.

En hermoile kohtaloani.

Kuka tahansa voi laskea yhteen ja vähentää. Ruoho on punaisempaa kuin varjo. En ole yllättynyt.

Ota vastaan tämä lähetetty rakkaus.


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Sanna

23 kommenttia:

  1. Auster on minullakin yksi niistä, jotka kolahtavat. Lasikaupunkiin törmättyäni olin myyty. Tämä uusinkaan ei varmastikaan petä lukijoitaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ehdottomasti. Minulla on lukematta New York-trilogia, joten täytyy sanoa, että verrattuna Ian McEwaniin olen Austerin kanssa noviisi, mutta innokas sellainen. Ei. Minulle tämä oli hyvin kiinnostava ja jokaiselle kirjalliselle sielulle, sillä tässä on paljon lukemisesta!

      Poista
  2. Muutaman Austerin olen minäkin lukenut ja tämäkin on sellainen,minkä olen halunnut lukea,kun siitä ensimmäiseksi luin viikonloppulehdessäni. Hieno arvostelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tunnen sinut, sinä pitäisit tästä.Kiitos.

      Poista
  3. Voi, miten kiinnostavalta kuulostaa! Voisin hyvin pitää blogissani Auster-kuukauden, sillä en ole lukenut häneltä kuin New York -trilogian, josta pidin paljon. Kaikki kiinnostaa, sillä janoan lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, suosittelen! Minulla on ihan sama ja minulla on häneltä vielä lukemattakin. Hän ei ollut alussa minulle yhtä hot kuin Ian McEwan, mutta Näkymättömän jälkeen antauduin ja nyt kaikki mitä häneltä luen on kuin nestehoitoa. Jano kasvaa näistä nauttiessa.

      Miten ihmeellistä, että ei ole viiden vuoden aikana tullut mieleenkään pitää jonkun kirjailijan kuukautta. Minulla olisi voinut olla Shriver-, Oates-, Shields-, McEwan-, Hustvedt- ja Woolf -kuukaudet. Kiinnostava idea!

      Poista
    2. Ja Irving- ja Auster .kuukaudet tietty;)

      Poista
  4. Auster on kolahtanut myös minuun, suosittelen ehdottomasti että luet Kuun Maisemissa jos et ole sitä vielä lukenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mia, kiitos vinkistä: Laitankin heti kirjastolistalleni. Olen lukenut Austerilta vain Sattumuksia Brooklynissä, Näkymätön, Sunset Park, Talvipäiväkirja sekä nyt tämä Mielen maisemissa.

      Poista
    2. Paul Auster, J.M. Coetzee: Tässä ja nyt. Kirjeitä ystävyydestä saattaisi myös kiinnostaa sinua ( täältä lisää http://luopioistenkasvisto.fi/blogi/)

      Poista
    3. Reijo, kiitos vinkistä ja linkistä, aion lukea Austerilta kaikki!

      Lue sinä Philip Rothin kirja Ihmisen tahra.

      Poista
    4. Kiitos Leena vinkistä. Kahlaan tässä ensin Shafakin Kunnian ja sitten otankin Herodeksen käsittelyyn ja sitten sitten...

      Poista
    5. Ole hyvä. Sinullapa on laaja repertuaari...mieti sitä kirjablogia.

      Ottaakseni huomioon nyt miesnäkökannan, niin R. lukee nyt Piirityspäiväkirjaa ja aloittaa sitten de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät. Sain ko. kirjasta eilen kaksi s-postia sen lukeneilta ja ne ylistivät kirjaa haltioituneina. Siis, jos ja sitten kun...;)

      Poista
  5. Ohhoh, kylläpäs herran elämä kuulostaa... voimalliselta. Niin, kuin tarinalta. =D Olen lukenut Sunset Parkin (vasta), ja siitä pidin kyllä ihan kohtuullisesti, ja aikomus on lukea joskus lisää. Sitten joskus, kun minulla on muutama varapää useampaan kirjaan luettavaksi yhtä aikaa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, minusta herran elämä kuulostaa jotenkin sellaiselta, että näin sen pitää ollakin, vahvaa. Kuka haluaa haaleaa kylpyä, kun voi saada lämpimän tai kuuman. Minulla Näymätön ylitti Sunset Parkin. Minä aion lukea kaikki Austerin kirjat. Saan kohta Shields -projektini viimeisen kirjan luettua, joten voin nyt sitten aloittaa vaikka Auster -projektin.

      Sinä toivot varapäätä kirjojen takia, mitä toista elämää. Pelottaa, että ei ehdi lukea kaikkia hyviä kirjoja ennen kuolemaa. Elämä on lyhyt ja sitten se on ohi: Tahtoo toisen elämän voidakseen lukea!

      Poista
  6. En jostain syystä täysin lämmennyt Talvipäiväkirjalle, mutta tämä kuulostaa kiehtovalta – laitoin kirjaston varaukseen! :) Ja Vapisevan naisen ostin hiljattain, jospa ehtisin lukea sen ennen Hustvedtin uusimman ilmestymistä, sitten olisin lukenut kaiken rouvalta suomennetun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, minuun ja Lumimieheen se upposi sataa. Ihan piikiriiikkisen minua häiritsi se roisi kieli, mutta en antanut sen lopulta vaikuttaa kokonaiselämykseeni. Tämä on kirjoitettu paljastavasti, mutta jotenkin hieman tyylikkäämmin eli ei siis sitä roisia kieltä.

      Vapiseva nainen menee ehkä sinullakin ihon alle. Se on Siriltä minun mielestäni paras KMR mukaan luettuna. Arvaa vaan odotellaanko täällä Sirin uutuutta;) Vain Amerikkalainen elegia ei uponnut minuun eli luin sen, mutta en tuonut blogiini, mikä kertoo jotain minusta...Se ei vain ollut Sirin tasoa. Minun mielestäni.

      Poista
  7. Kävin kirjaston sivuilla varaamassa tämän. Tämä alkoi kiinnostaa (EI kiinnostamaan!) varsinkin, koska minulla oli 70-luvun alussa amerikanjuutalainen poikaystävä. Ehkä Austerin mielenmaisemissa tulee vastaan jotain tuttua. Olen lukenut aika vähän hänen kirjojaan, Siriltä enemmän. Kirjoitit innostavasti, joten ties vaikka lukisin nyt häneltä enemmän minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hyvä! (Arvaa repesikö kielifriikki, kääntäjä töitä tekevä ystäväni tuosta alkaa tekemään! Se olisi ollut minun aikana 6 pisteen virhe merkintä aineen sivussa ja punaisella. Siis lukiossa.) Minulla on juutalainen ystävätär, joka on asunut mm. Amerikassa. Sulle tulee paljon tuttua: Etkös sinäkin ollut leveälahkeisissa housuissasi vastustamassa Vietnamin sotaa, minä olin. Kun Jane Fonda poltti rintaliivinsä, minä tein saman. Ja sitten kaikki ne viittaukset Potterista Stevensonin Runotarhaan ym.ym. Muistan kun minut vietiin rokotukselle, olin aika pieni, mutta se vain jäi mieleeni, sillä terveydenhoitajan vastaanotto oli hänen kotinasa yhteydessä ja siellä rullatuolilla liikkui minua noin kymmenisen vuotta vanhempi perheen tytär, jolla oli polio! Ikinä en valittanut rokotuksista eli tuo kauhu läpäisi minut loppuelämäksi. Minä taidan olla lukenut Siriltä kaiken. Hän on oudolla tavalla alter egoni. Liikaa samoja tapahtumia, liikaa yhteistä, jotain merkillistä. Tämä on tietty vain vahva tunnetila...Minä ajattelin alkaa lukea Paulilta kaiken. Kirja kirjalta hitaasti mutta varmasti.

      Poista
    2. Osallistuin Madisonissa, Wisconsinissa mielenosoitukseen, jossa muistettiin kahta poliisien Vietnamin vastaisessa mielenosoituksessa ampumaa opiskelijaa. Siinä tilaisuudessa, joka oli myös hyvin rauhanomainen, lähinnä katukonsertti, minä sain kyynelkaasua silmiini. Aikamoista aikaa se oli!
      Rintaliivejä en polttanut, mutta eipä minulla edes tainnut olla mitä olisin polttanut. ;) Oi niitä aikoja ...

      Poista
    3. Marjatta, waude: Hyvä sinä!

      No, meinasin laittaa edelliseen, että eihän minulla ollut mitä niihin liiviehin laittaa, mutta kun tämä menee maailmalle, mutta menköön nyt vaan;) Nyt on näillä vuosilla suuri ilo, että oli silloin kuin Twiggy. Just niin: Those were the days...

      Poista
  8. Otin taas tuon suurennuslasini ja kävin lukemassa täällä. Pari viikkoa vielä täytyy odotella uusia lukulaseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulle koittavat ihanat ajat. Minä olen nyt kaksien uusien lasien loukussa: Toiset ovat lukemiseen ja näyttöpäätteelle ja toiset lukemiseen eli en ihan ymmärrä;) Ne paremman näköiset tietysti koko ajan kauppakassin pohjalla. kun tuote-etikettejä pitää liikkeissä lukea.

      Poista