keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kaksi 'slaavitarta' viinipihan iltapäiväauringossa

Edna ja Patsy, me kaksi kirjallista naista, jotka olemme jo monta, monta vuotta kirjoitelleet toisillemme kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, tapasimme eilen vihdoinkin! Olemme jakaneet ilot ja surut, olemme löytäneet toisissamme saman rakkauden venäläisiin runoihin ja koko Venäjän kirjallisuuteen. Ystäväni on supisuomalainen, mutta tuntee Pietarin kujat kuin oman puutarhansa polut. Saan kuulla tarinoita, joita turistioppaat eivät kerro. Meillä on monta nimeä toisillemme ja kirjallinen ystäväni on taltioinut kaikki kirjeenvaihtomme, myös villimmät. Ehkä hän kerran kokoaa ne kirjaksi...Suvet menevät tsehovilaisissa tunnelmissa, mutta jouluisin saan tervehdyksen useimmiten Englannista...Hän sai valita tapaamispaikan ja kuinka ollakaan...

hän halusi tavata aurinkoisena iltapäivänä suosikkiravintolani Pöllöwaarin viinipihalla.


Ikävästi minä hiukan myöhästyin ja kun saavuin paikalle, hän, Edna, istui jo ryhdikkäänä pöydässä edessään

aperativit, jotka meillä molemmilla aina englantilaiseen tyyliin gintonicit. Edna oli pyytänyt valmistamaan juoman parhaaseen giniin, mitä huippuravintolasta löytyy, ja sehän on nyt paljon mainetta saanut suomalainen Napue, jonka valmistukseen on käytetty mm. tyrniä, koivunlehtiä, kanelinkuorta, katajanmarjaa, terttuseljaa, karpaloita...Kirjallisina ystävinä kaksi kirjaa vaihtoi pöydässä omistajaa ja sain ihanan elämäkerran Minä, Maija Plisetskaja ja Ednalle ojensin Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme.

Halusimme syödä jotain kevyttä ja tilasimme hurmaavat hedelmäiset salaatit kera talon valkoviinin ja leivän.

Tämä oli niin hyvää, että on tehtävä kotonakin: jokiravun pyrstöjä, rucolaa, rapeaa salaattia, kirsikkatomaatteja sekä kolmea erilaista melonia. Näin hemmotellaan naisia kesäisenä iltapäivänä!




Katsoessani ystävääni silmiin, näin surun lampien keskellä jo syttyvien tähtien pilkettä: Elämä jatkuu, elämä jatkuu, kaikki on vain ihan erilaista. Jonain päivänä sitä kuitenkin huomaa istuvansa iltapäivän auringossa Sen Yhden Paikan viinipihalla kerimässä auki tarinaa, jonka vastapäätä istuva myötäelää ja ymmärtää. Patsy saa Ednan aina nauramaan ja niin raikui naurukin. Mitä muuta voi kun muistamme eräitä viestittelyjämme....Dorogaja Lenotshka ja Dorogaja Anjuta! 

Ystävyydelle! Elämälle!

Leena

Being Happy

viinipihan kuva Marko Kauko

21 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuo Napue, en ole ikinä ennen kuullut, mutta nyt löysin saksankielisen ylistyksen siitä, pitääpä joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, siitä oli juttu Hesarissa tms., mutta en leikannut juttua talteen. Voittanut siis jonkun paras gini kilpailun etc. Pitääpä sanoa, että ympäri Eurooppaa illallisella gintonicin aperativiksi ottaneena, sain eilen elämäni parasta. Nyt tuntuu vain, että se on niin suosittua, että sitä on vaikea saada. Arvaa olisiko tässä ollut ideaa tuomisiksi H:lle lokakuussa.

      Poista
    2. Allu, lisäsin tuohon Napueen linkin siihen Hesarin juttuun.

      Poista
  2. Ystävyytemme on kultaakin arvokkaampaa. Ihana, lämminhenkinen tapaaminen ja mitkä kirjat olittekaan toisillenne lahjoittaneet.

    Iki-ihana Maja Plisetskaja, venäläinen ensitanssija ja koreografi, joka kuoli keväällä. Ilmeisesti saamasi kirja on MP:n elämänkerta. Balettiin liittyen olen ollut Rudolf Nurejevin gaalassa Budapestin oopperatalossa. Gaala järjestetään vuosittain eri puolilla Eurooppaa Nurejevin syntymäpäivänä 17. maaliskuuta. Arvatenkin kokemus oli huikea ja varsinkin, kun onnistuimme saamaan liput esityspäivänä poiketessamme Oopperan lippuluukulla.

    Ihania elokuun päiviä, kesä jatkuu...




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, mitä meillä olisikaan ilman ystäviä ja ilman unelmia. Kumpikin tuntee toisen maun;)

      Just MP:n elämäkerta. Oih, mikä hurmaava balettielämys teillä onkaan ollut...Tuollaisista muistoista ammentaa kauan iloa.

      Kiitos samoin, kesä jatkuu, kesä...

      Poista
  3. Sinulla ja yställäsi on ollut ihana, slaavilaishenkinen tapaaminen. Miten upeita muistoja siitä teille jääkään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, älä muuta sano ja teimme tästä heti tradition eli kerran vuodessa Pöllöwaariin. Ystäväni tsehovilaisessa kodissa vietämme jonain kauniina päivänä hetkiä slaavilaisissa tunnelmissa. Muistot! <3

      Poista
  4. Ihanat ihanat Patsy ja Edna, jos on ystävä jonka kanssa voi olla Absolutely fabulous, niin on mahtava ystävyys kyseessä. Nuo drinkit ja ruuat wau.

    Kauniita unosia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos. Ednan kanssa ollaan Absolutely fabulous: Hänessä on just sitä tiettyä glamouria. Olen suosiolla Patsy. Olen joskus häntä jopa imitoinut. No juu, olisihan tällainen kivaa useamminkin ja jos tosi sanotaan, voisin hyvin elää tuollaisilla salaateilla. Mikä kumma vaikeus aste siinä muka on, että ei voi mennä kauppaan ja ostaa kolmea eri sorttia melonia ja jokiravunpyrstöjä, jotka kyllä hätätilassa voi korvata jättikatkaravun pyrstöillä. Rucolaa ja salaattia kun kotona on käytännössä aine...

      Kaunisa uutta päivää<3 Meillä oli eilen helle ja istuimme pitkään terassillamme nauttimassa herkuista ja suvesta. Nyt sataa ja saakin sataa, sillä kiirus päivä tulossa...taas.

      Poista
  5. Terveisiä Englannista! Äitini vinkkasi tästä postauksesta - olipa ihanan kuuloinen tapaaminen ja kauniita kuvia, kaunista tekstiä! Ja suuret kiitokset kun linkkasit jazz-duoni musiikkivideon tähän - mikä ihana yllätys!

    Terveisin Maija, videon pianisti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kiitos♥ Hyvä että sen teki;) Olemme vähän salaperäisiä Lumissa, mutta arvaat, että oikeasti/livesti muuta. Ole hyvä! Tosi kiva kun otit yhteyttä, että saan sinulle kertoa, miten paljon pidän siitä kun soitat ja laulat: Voisin kuunnella swingiä, jazzia, bluesia, rockia, mitä vain sun esittämänä. Huomen aamulla läheien ystäväni täyttää 45 vuotta ja aion yllättää hänet linkittämällä juhlakalun facebook-sivulle Being Happy!

      Taivaan tähtiin on kirjoitettu, että sinusta tulee kuuluisa♥ By the way: Pidän paljon Adelesta(kin). Kiitos sinulle ja paljastan, että teet juuri sitä, mitä minä olisin halunnut tehdä: Soittaa pianoa ja laulaa. Tätä ei tiennyt äitisikään. Kiitos♥

      Terveisin Leena, sun fani

      Poista
    2. Voi kiitos kauniista sanoistasi! Täytyy meidänkin sitten tavata kun käyn taas Suomessa pitemmällä lomalla. Siinä olisi sitten Patsy, Edna ja Ednan Tytär! Ja lupaan tuoda hatun tuliaisiksi.

      Poista
    3. Maija, ole hyvä! Tehdään niin ja ilolla odotan hattua...

      Poista
  6. Herkullinen kirjoitus Leena. Tunnelmallinen ja mukava, jopa ylellinen. Yhtä sorttia melonia laitan salaattiin, silloin kun innostun tekemään.. verkkomeloni ei ole mun juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, kiitos <3 Juuri tuota kaikkea. Tämä on vähän sellainen kerran vuodessa juttu. Tässä oli kolmea sorttia, mutta en tietysti muista kuin hunajamelonin ja sitten sen tavallsen. Kolmas oli minulle uutta: Ihan vaalea malto ja kovempi kuin muut, mutta hyvä. Jael tietäisi...

      Poista
  7. Teillä slaavittarilla on varmasti ollut antoisaa ja hauskaa.:) Upean näköiset juomat ja ruuat. (Vaikka mä en gt:stä tykkääkään, semmoinen makeampi gin fizz sen sijaan...;))

    Olen muuten lukenut tuon Plitseskajan. Ja Pelon, tietysti...

    Patsysta ja Ednasta toiseen sarjaan: mun on tällä hetkellä aivan pakko (siis aivan pakko;)) ommella vaatteita innoittajana neiti Fisher. Harmi etten osaa tehdä hattuja.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eikös meillä aina;) Niin...ja tämä on vain salaatti...Olen perso monelle makealle, mutta just drinkeissä en.

      Ihan tosi! Ystäväni jaksoi odottaa, kunnes hän sai Pelon minulta: Kaunista!

      Kuule, onko Edna Edna vai Edina, kun googlasin niitä sivuja, siellä luki Edina! Apua, mitä multa on mennyt ohi? Kuka on neiti Fisher? Katsoppa Maijan hattua tuossa musiikkivideossa Being Happy.

      <3

      Poista
    2. Edna se on aina mullekin ollut...Ehkä se i siellä välissä on hyvin "silent"..?

      Oi Maija ja neiti Fisher, voisin käyttää hattuja aina. Mutta todellisuudessa en käytä juuri koskaan. Onko tähän tehtävä muutos?

      Poista
    3. Sanna, no hyvä ja huoh! Olisi tosi outoa, että ystäväni olisikin yhtäkkiä Edina;)

      Maijan hattu on ihana. Tuollaisia minäkin käyttäisin...No, tuuli hiuksissa on aika kiva juttu, mutta mietin, että voisimme hankkia kunnon hatut syystalvikauden viileisiin menoihin. Oltais vähän ladya, Maijaa ja Patty Smithiä...

      Poista
  8. Edna ja Patsy ovat viettäneetkin todellista laatuaikaa. Teillä on ollut ihana ilta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä oli niin laadukasta, että teimme tapahtumasta heti vuosittaisen tradition;) Kiitos, oli mukava pitkä iltapäivä <3

      Poista