keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Leena Lumi kirjablogia jo 12 vuotta eli arvonta!




Leena Lumi blogi täytti ystävänpäivänä 12 vuotta olimme silloin viettämässä Lohjalla nuortemme luona helmikuun joulua. Niinpä perinteinen synttäriarvonta vakituisille lukijoilleni tai sellaisiksi ryhtyville alkaa nyt ja päättyy su 21.3. klo 12. Liittyminen lukijaksi on ilmaista. Koska haluan palkita lukijauskollisuutta, tarkistakaa ennen osallistumista kohdasta Lukijat, oletteko mukana ja millä nimellä.

Palkintona arvotaan kirjoja, jotka saatte valita voittajajärjestyksessä alla olevasta listasta. Kirjat ovat kertaan tai kahteen siististi luettuja, Suurin osa on uusia ja mukaan voi tulla lisääkin, jos vain ehdin lukea. Ensimmäiseksi tullut saa valita ensin, toiseksi tullut toisena etc. Toivon jokaisen seuraavan su 21.3. onko yksi voittajista ettei jono seiso. Loputtomasti ei odotella, vaan jono nytkähtää nopeastikin seuraavalle eli älkää osallistuko ellette jaksa kurkistaa tulosta. Miten minä sitten tunnistan teidät? Antakaa s-postinne ja hyvin aktiivinen usein postaamanne blogi. Ilman yhteystietoja ei voi osallistua. 

Ellette itse halua kirjoja, käyvät hyvin lahjoiksi, tuliaisiksi etc. Äitienpäiväkin on ennen kuin huomaammekaan. Ja alla sitten valittavia:


Vanessa Springora: Suostumus   varattu!

Sanna Tahvanainen : Kirsikoita lumessa

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

Nina Honkanen: Pohjakosketus


Paula Ritanen-Närhi: Unelmia puutarhasta

Anna Ekberg: Kadotettu Nainen

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Emma Rous: Täydelliset vieraat

Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

Harriet Tyce: Veriappelsiini

Siina Tiuraniemi: Jäämeri

Jenna Kostet: Linnunluisia


Anna Jansson: Katoavat jäljet

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita   varattu!

Elisabeth Strout: Kaikki on mahdollista  varattu!

Katja Kaukonen: Saari jonne linnut lentävät kuolemaan

Siri Hystvedt: Muistoja tulevaisuudesta

Fiona Barton: Epäilty


Krista Launonen: Ofelian suru   varattu!

Stina Jackson: Erämaa

Linda Peltola: Viherpuutarha 

Per Petterson: Miehet minun tilanteessani

Peter James: Totuuden kirous

Immo Pekkarinen: Hyväksy kaikki


Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Kirsti Ellilä: Tuntemattomat

David Grossman: Kun Nina sai tietää

Helena Steen: Paikka hyvässä perheessä


Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti

Herman Koch: Pormestari

Antti Rönkä, Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu

Karen Cleveland: Totuuden tuolla puolen

Kristina Ohlsson: Korkein tarjous kuolemasta

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet


Joyce Carol Oatess: Elämäni rottana

Villy Lindfelt: Miltä tuntuu tappaa

Katri Vala, Sinikka Hautamäki: Onnen lupauksia  varattu!

Tommy Tabermann: Olisipa kaipaus viiniä


Jenny Erpenbeck: Päivien loppu

Jane Harper: Luonnonvoimat Viisi lähtee, vain neljä palaa

Ulrica Nordström: Samettinen sammal puutarhassa ja ruukussa

Ulla Salo ja Pertti Salo: Pihan perinnekasvit  nid.

Annette Hess: Tulkki

Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Håkan Nesser: Vasenkätisten seura

Harriet Tyce: Kaikki valheesi

Staffan Skott: Romanovit - Keisarisuvun kohtalo


Lisa Jewell: Joka askel jonka otat

Karoliina Suoniemi: Tehdaskaupungin lapset

Pierre Lemaitre: Tuhon lapset

Gustaf Skördeman: Geiger  

Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet  


Iloista arvontaa ja nautitaan kun vielä satoi lunta♥ Viime vuonna tetenarskut kukkivat puutarhassa jo 22.3.! Kaksitoista vuotta jo...Alkaa vähän tuntua, kun edelleenkin vain yöt tuovat täydellisen keskittymisen.

Kiitos teille kaikille innokkaasta seurastanne jo vuosien ajalta♥

Huomaattehan, että kommenttinne eivät näy, jos en ole paikalla eli blogissani on kommenttivalvonta. Jos vain istun tässä, jää lukematta, liikkumatta, kevään ensimerkit huomaamatta. Jos on jotain kysyttävää, niin s-postini on leenalumi@gmail.com

Love
Leena Lumi

PS. Tänään 4500 tekstiä!!!!

70 kommenttia:

  1. Osallistun arvontaan...vai pitääkö tehdä muuta kuin ilmoittaa osallistuvansa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiu, olethan vakilukijani? Ja toisekseen, sinulla ei ole blogia, joten anna vaikka sähköpostiosoitteesi. Jos lupaat seurata arvontaa ja se unohtuukin, et sitten ole mukana. Yritän kirjoittaa nuo ohjeet selvästi, mutta ilmeisesti en onnistu millään♥ Jään odottamaan...

      Poista
  2. Onnea 12 vuodesta! ♥ Perästä tullaan, toukokuussa tulee omalla blogilla 10 vuotta täyteen.

    Ihania kirjoja arvottavana. Näistä moni on lukulistallakin, ainakin Saari jonne linnut lentävät kuolemaan, Ennen kuin olimme sinun, Päivien loppu ja Elämäni rottana.

    Lukijat -gadget ei tätä kirjoittaessani toiminut, joten en voinut tarkistaa, onko Blogger mahdollisesti taas pudottanut minut lukijoistasi (niin kuin silä on monien blogien kanssa tapana).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niina T., kiitos♥ Oijoi, onpa aika mennyt nopeaan♥

      Kaukosen kirja on sitten tosi, tosi hyvä. Luulin sitä vähän melankoliseksi ja siirtelin hyllyllä kauemmas, mutta hän joka on kirjoittanut Lumikadun kertojan, ei voi kuin yllättää. No, Oates on suuri heikkouteni♥

      Ymmärrän. Olen itse ollut vastaavissa tilanteissa ja just nuo tekniset ongelmat vievät voimia. Sinä olet mukana!

      ♥♥

      Poista
  3. Mukana arvonnassa ❤ Mahtavaa maaliskuuta sinulle!

    VastaaPoista
  4. Onnea Leena <3

    Blogissasi on aina mukava vierailla ja blogiystävyys on kestänyt jo 9 vuotta, sillä oma blogini täyttää sen verran 13. päivä. Pitkää ikää blogillesi ja lukuiloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos♥

      Kiitos samoin♥ Minulla on aina tunne, että olemme hyvinkin jossain tavanneet...Sitten vain party pystyyn! Kiitos ja kiitos samoin sinun blogillesi♥

      Poista
  5. Oi mitä kirjoja, siispä todellakin mukana (http://lukutuulia.blogspot.com) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, toivottavasti löytyy mieleistä. Olet mukana♥

      Poista
  6. Mukana ollaan :) S-postini on almafiina@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Wau, onnea näin pitkäikäiselle blogille (kun vanhat blogit tuntuvat siirtyvän nykyään faceen ja instaan ja loppuvan muuten vain)!! Olen ollut lukijasi monen monta vuotta. Thilda löytyy seuraajaluettelosta, tosin jostain syystä en saa profiilikuvaa niihin ainakaan nykyään. Luettelossa oli kiinnostavia kirjoja ja täytyy äimistyksekseni todeta, että en ollut lukenut ainuttakaan!! Tosin romaanit on vähemmällä ehkä olleetkin pitkän aikaa... hmmm. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thilda, no minäkin olen instassa, mutta valikoiden. Kiitos♥ Ihan tosi, sitten sinun onkin syytä todella osallistua! Niin, tietoa tässä nyt ei ole puhtaasti kuin Viisi, puutarhakirja ja Meri Genetzin elämäkerta, mutta onhan Springoran omaelämäkerta ja Lokakuun lapsi sekä myös Tulkki perustuu aika tarkkoihin dokumentteihin.

      Olet mukana.

      ♥♥

      Poista
  8. Paljon onnea Leena! 12 vuotta on tosi pitkä aika. Blogisi on yhä edelleen kiinnostava ja raikas, jossa on aina kiva pistäytyä. Upea arvonta, ilman muuta mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A, kiitos♥ Aika on mennyt kuitenkin lujaa.
      En halua muuta paljoakaan, jonkun pienen jutun silloin tällöin ja instassa olen valikoiden.

      Olet mukana♥

      Poista
  9. Onnea sinnikkäälle kirjoittamiselle, Leena! Osallistun arvontaan. - Hmh, google-tili? No, blogi löytyy kotisivuiltani www.pirkkojurvelin.com.

    VastaaPoista
  10. Ompa mielenkiintoisia kirjoja taas arvonnassa! Toivottavasti arpaonneni olisi nyt parempi kuin yleensa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, eikö ole Lumimies ikinä nostanut sinun lippuasi! En diskaa ulkomailla asuvia, sillä olenhan lähettänyt Miallekin Chileen Ilonan jättimäisen sisustuskirjan. Se on sitten arpaonni tai sen puute. Minä en ollut ikinä ennen voittanut arvonnassa missään, kuin juuri taas kirjablogissa! Toivotaan...Olet mukana♥♥

      Poista
  11. Onnitteluni blogivuosista ja mukavia hetkiä jatkoonkin. Aurinkoisia kevättalven päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, kiitos ja kiitos samoin♥ Nyt lähdössä lumipyryyn lenkille: pidän talvesta♥ Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  12. Onnea 12-vuotiaalle! Kivoja nämä sinun arvonnat. Osallistun!
    En löydä lukijat-kohtaa tuolta sivupalstan tavaramäärästä, vaikka kelasin sitä ees taas pariin kertaan, mutta ainakin olen lukenut blogiasi pitkään.
    saila (at) elsanlempituoli.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, kiitos♥ Kiva kuulla. Olet mukana♥

      Olet sinä siellä...Kiitos yhteystiedoista!

      Poista
  13. Ilman muuta mukana arvonnassa ja voi mikä valikoima kirjoja, mistä valkata. Iän myötä lukeminen vaatii rauhallisen paikan. Illalla sängyssä luen minäkin. Äänikirjat ei uppoa minuun, en ollut koulussakaan se, joka oppi ja muisti kuuntelemalla. Kirjoista piti tieto päntätä.
    Kiitos 12 vuodesta, mukana ollaan edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate56, olet mukana. No, Välskärin kertomukset luin korkealla vaahterassa eli kaipaan kai lähtöpohjaisesti lukuRAUHAA. Olen hyvin herkkä äänen värille, painotuksille etc. joten toivon voivani lukea kirjoja eli säilyttää tilan, jossa yöllä luen ikkuna auki suvella ja vain suvisade ropisee. Luonnonäänet eivät häiritse. Haavikon havina, kesäyön laulajat, meri, nyt menossa kettujen taistelu naaraista eli opin lisää kettujen ääniä:)

      Kiitos sinulle ja olet mukana♥♥

      Poista
  14. Lukutoukka minäkin, siksi mukana arvonnassa :) terv. Sesse

    VastaaPoista
  15. Onnea sinulle ja blogillesi. Itse jaksoin pitää blogia vain kuusi vuotta.
    Osallistun arvontaan.
    rpartti@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Partti, kiitos♥ No, blogi tuo ja vie.

      Olet mukana.

      ♥♥

      Poista
  16. Lämpimät onnittelut 12-vuotiaalle! Kiva, että palkitset blogisi seuraajat kirja-arvonnalla. Valikoima on täynnä mielenkiintoisia kirjoja, joista osan olen jo lukenut, mutta monta on edelleen listalla.
    Olen vakiolukijasi, mutta tässä vielä sposti: betweenland@gmail.com.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, kiitos♥ Kiva kuulla, että pidät. Eikö vain ja osa ihan uusia. Tiedän, että olet ja kiitos siitä♥ Kiitos kuitenkin aina yhteystiedoista.

      Poista
  17. Paljon onnea Leena sinulle ja blogillesi,nyt olemme blogi-iässä samanikäisiä;D HIeno kirja-arvonta taas:) Eli mukana minäkin.

    VastaaPoista
  18. Onneasisko, mahtava ikä blogille!! mukana.

    VastaaPoista
  19. Kiitos Leena blogistasi, ja onnittelut 12 vuodesta! Oletko muuten laskuissa kuinka monta kirjaa olet blogissasi esitellyt näiden vuosien aikana? Olen monet kirjavinkit blogistasi löytänyt, ja vierailen täällä useamman kerran viikossa. Itse olen surkea analysoimaan kirjoja ja ihailen sitä, kuinka osaat kuvailla kirjan sisällön niin oivallisella tavalla. Niiden pohjalta on helppo valikoida kirjat omalle lukulistalle. Taas oli niin mielenkiintoinen kattaus kirjoja arvonnassa, että täytyyhän se ilmoittautua mukaan arvontaan.

    Mieleenpainuvin postauksesi mielestäni on muuten se, jonka teit Riikka Pelon voitettua Finlandia-palkinnon, se osui ja upposi suoraan sydämeen! Sähköpostini on mirvasa1@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirva, ole hyvä ja kiitos♥ En ole vielä, mutta teen sen. Alussahan meni muutamia vuosia jopa 140 kirjaa. Se on paljon, kun yöllä yleensä vain luen ja kirjoitan aika pitkiä juttuja. En ole kriitikko, annan kirjan tarinan viedä ja sen tahdissa sitten soi juttu. Yritän juuri niin, että jokainen löytäisi mieleistään.

      No takuulla! Olin ihan sekaisin ilosta♥ Nyt olen naureskellut, että mun ei tarvitse uusia profiilikuvaani, koska Pelo siinä kädessäni. Hauskaa, että muistat sen. Se oli ensimmäinen kerta kun kyynelehdin ilosta, kun F-voittaja ilmoitettiin. Aavistin muuten kirjan jo valitsijan edellisestä lauseesta, mutta en muista enää sitä viittausta, josta kirjaan ihastunut sen heti tunnisti. Kiitos yhteystiedoistasi♥

      Poista
  20. Leena,onnea ja kiitos monista kirjavinkeistäsi.Parhaillaan luen Katja Kaukosen Saari.... Tehdaskaupungin lapsena toivon ko.kirjaa.Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija, kiitos♥ ja ole hyvä♥ Se kirja ja Kaukosen Lumikadun kertoja, veivät hänet minulla suomalaisten naiskirjailijoiden kärkikaartiin.

      Olet mukana♥ Ymmärrän ja itse olen maalta, niin Porihan oli kaupunkini...

      Poista
  21. Hei, ilmoittaudun mukaan arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tea, olet mukana, jos olet vakilukijani ja saan yhteystietosi♥

      Poista
  22. Tarkistin lukulistasta ja olin jostain syystä pelkällä sp-osoitteella, en bloggerina ollenkaan, päivitin avattaren ja tottakai mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, miten jaksoit:) Minä en enää jaksa tuota kahlata. Hyvänen aika, että olen miettinyt, kuka on ollut joskus Avatar? Ilmankos putosin kyydistäsi ja onhan sulla senkin jälkeen kai jotain vaihtunut...Kiitos♥

      Poista
  23. Unohtui onnitella 12 vuotiasta, olet tehnyt mittavan uran kirjaesittelijänä ja niiden lukijana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irja, kiitos paljon♥ On sitä ensimmäisinä vuosina tai ainakin ennen suvea 2016 jaksettu 50-60 tuntia viikossa...Ei enää niin, vaan näin eli hitaammin. Kiitos sinulle pitkäaikaisesta lukijuudestasi♥♥

      Poista
  24. Onneksi olkoon blogisynttäreiden johdosta! :) Kiva, kun ihmiset vielä pitävät blogeja, vaikka uudet somekanavat valtaavat alaa. Moni hyvä kirja jäisi huomaamatta ilman kirjabloggaajia... Olen mukana arvonnassa!

    joanniina ät gmail piste com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anniina, kiitos♥ No, olen minäkin tietysti facessa, jossa jukaisen linkit Dekkari- ja Kirjallisuusryhmästä tänne. Myös Instassa mutta valikoiden. Mun juttu on kirjablogi♥ Bloig3eihin löytävät kaikki, siten kukaan ei jää ulkopuolelle osaamattomuuttaan.

      Olet mukana Anniina♥ Kiitos yhteystiedoista!

      Poista
  25. En ole mukana arvonnassa, mutta onnittelen 12 blogivuodesta! Toivottavasti jaksat jatkaa. Niin moni bloggaaja on viime aikoina lopettanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, kiitos paljon♥ Se riippuu monista asioista. Nythän olen mielestäni jo hidastanut tahtia enkä ala kirjoittaa pikkutunneilla. Tämä vie myös voimia, sille ei voi mitään ja ottaa aikaa live-elämältä. Paljon on antanutkin, mutta kiihdytyskaistoja ilmestyy ja niistä en perusta. Saatan lopettaa aktiivibloggaamisen, mutta edes kuukautta en ole vielä osannut ajatella. Paljon on koettu!

      ♥♥

      Poista
    2. PS. Tänään 4500 tekstiä!!! eli kyllä on virrannut.

      ♥♥

      Poista
  26. Onnea 12 blogivuodesta, Leena! ♥ Ajatella, me olemme siis tunteneet toisemme pian 12 vuotta. Mikä määrä kirjoja ja keskusteluja! ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos♥ Juuri niin se meni: "Oli myrskyinen yö ja..." Niinpä. Jos kaikki olisivat tallessa, pienellä siistimisellä saisi aikaan jännittävän teoksen. Kiitos jakamisesta: Kaikki on jaettuna elämyksellisempää.

      ♥♥

      Poista
    2. PS. Tänään 4500 tekstiä!!!

      ♥♥

      Poista
  27. Onnea vuosirenkaista :)
    Nyt lukijana ja mukana arvonnassa.
    sartsa.piccolo@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sartsa, kiitos paljon♥

      Tervetuloa♥ Olet mukana. Kiitos yhteystiedoista.

      Poista
  28. Paljon onnea teini-ikäiselle blogille. Niin se aika vierähtää ja kirjoja on tullut luettua siinä lomassa paljon!! Miten erilaista ja paljon tylsempää elämä olisikaan ilman sinua ja blogiasi. Täältä olen löytänyt niin monta hyvää kirjaa ja kirjailijaa, ettei kirjaston varausluetteloni ole koskaan ehtynyt tyhjäksi :)

    Osallistun tietenkin myös aina arvontoihin. Nämä on mukavia jännityshetkiä :)

    Iloa sunnuntaihinne ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos♥ Nyt on 4 5001 tekstiä julkaistu blogissani! Kiitos piristävistä sanoistasi♥♥

      Olet mukana♥ Laita myös A. lukijakseni...Kaksin aina kaunehimpi

      Kiitos samoin teille♥ Meillä sataa lunta♥

      Poista
  29. Onnea 12-vuotiaalle! Kiitos vuosien varrella saamistani ja tulevista lukuvinkeistä! Hyvien kirjojen parissa tämä aika ei tunnu niin synkältä. Aurinkoista kevättä! arja.sihvola@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mimon mami, kiitos♥ Ole hyvä♥ Se on tosi, että vetävä kirja saa unohtamaan, mitä nyt käymme läpi. Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
  30. Paljon onnea sinulle Leena upeasta 12 vuoden blogitaipaleesta! Se on jo jotain. Minun blogini täyttää keväällä vasta viisi vuotta, mutta perässä tullaan. Viime aikoina bloggaaminen on kyllä ajoittain väsyttänyt, joten täytyy ottaa rennosti ja tehdä vain sen verran kuin voimia ja intoa riittää.

    kirjarikaselamani at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarikas elämäni, kiitos paljon♥♥ Ei tässä näin pitänyt käydä...:) Viisivuotiaana bloggasin ihan hulluna eli lukeminen oli useimmiten aamutunneille. Tässä ei helposti tunnista omia rajojaan, sillä se mikä kiinnostaa, vie.

      Olet mukana! Kiitos yhteystiedoista.

      ♥♥

      Poista
  31. Leena hyvä, paljon Onnea ja Suurkiitokset vuosien ja vuosien uurastuksestasi, josta tällainen "nimetön & maaton yökukkuja" ja perässähiihtäjä saa nauttia oman tahtinsa mukaan. Blogisi (vars vuodet ennen 2016) on minulle aarreaitta - aika, jolloin kirjallisuuden seuraaminen ja varsinkin lukeminen oli mahdotonta.
    LÄMPIMÄSTI myös jatkoa toivoen, omaan tahtiisi...
    Keep on rockin', Leena! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimetön, rakkaasti kiitoksia sanoistasi♥ Ennen vuotta 2016 kaikki oli niin toisin, mutta kaikkeen tuntuu tottuvan tai sitten turtuvan. Tosin ei itse elämään. Hiihdä hitaasti niin aarreaittaa riittää ja hyvin hitaasti saatan hiukan lisätä eli kuten sanoit 'omaan tahtiini'. Mistä aavistitkaan, että muutosta on luvassa...ehkä olemme ,kohdanneet vaikka palavan taivaan alla.

      Kiitos SYDÄMELLISESTI sinulle ja nyt lupaan: Omaan tahtiini, ehkä vielä tavoitat minut♥
      Keep on rockin' over the rainbow, you too!

      ♥♥♥

      Poista
  32. Hiljaa hyvää tulee, vai miten se menee...nyt vasta huomasin tämän arvonnan.:D
    Onnea 12 blogivuodesta ja MIELETTÖMÄSTÄ määrästä tekstejä!!

    Osallistun arvontaan, onhan arvonnat aina jänniä ja kirjat ❤️.

    Kiitos näistä blogivuosista ja monista hyvistä kirjavinkeistä. Ja muuten, niistäkin kirjoista mitä en itse aio lukea, on täällä kiva lukea. Hmm, tulipas outo lause, mutta ehkä ajatus kuitenkin tuli selville. :)
    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos♥ Joskus kuva olisi enemmän kuin tuhannet sanat.

      Olet mukana!

      Kiitos ja ole hyvä vain! Se lause on ihan sinua ei yhtään outo♥

      Poista
  33. Onnea 12-vuotiaalle blogille! Se on jo melko hyvä ikä blogimaailmassa.
    Ja tietysti osallistun kirja-arvontaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, kiitos♥ Kunpa tietäisit...suvesta 2016 tämä on ollut hullua intohimoa! Kerron sitten myöheemin, jos tohdin.

      Olet mukana!

      ♥♥

      Poista