Elämäkerrat Leena Lumissa

Taas syntyy pieni aiherajattu kirjasto ja nyt elämäkerroista kiinnostuneille. Miten vetää raja elämäkertaan, joka on toteutettu sekä fiktion että faktan kautta? Ja entäs sitten Romanovit? Tästä saa keskustella, mutta jätin nyt kuitenkin pois minua niin ihastuttaneet Hurmion tyttäret kuin myös Vanessa&Virginia -teoksen. Romanovit ovat mukana - tietenkin. Myös ne, joissa on muistakin kuin Nikolai II:sta. Ihan huimaa, kun ajattelen, että olen lukenut elämäkerrat kaikista Venäjän hallitsijoista, mutta se oli ennen blogiaikaa.

En ole mitenkään innostunut varhaisimmista jutuistani, ne olisi voinut tehdä paremminkin, mutta uskokaa minua, kun sanon, että Marcel Reich-Ranickin omaelämäkerta Eurooppalainen on kirjastoni helmi. Toinen on Bo Carpelanin Axel. Ja kolmas on...Järjestys ei ole kronologinen, mutta ainakin ryhmän aloittaa blogini luetuin elämänkerta (4 803!) - tähän mennessä:

1.   Sarah Churchwell: Marilyn Monroen monta elämää (Ajatus Kirjat 2008)

2.  Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)

3.  Edward Radzinski: Viimeinen tsaari - Nikolai II:n elämä ja kuolema (WSOY 1992)

4.  Anna Virubova - Keisarinnan hovineiti (Otava 1993, toimittanut Irmeli Viherjuuri)

5.  Donald Spoto: Lumous - Audrey Hepburnin elämä (Ajatus Kirjat 2009)

6.  Charlotte Chandler: Ingrid - Ingrid Bergmanin elämä (WSOY 2009)

7.  Pirkko Vekkeli, Ismo Loivanmaa: Unohtumaton Ansa Ikonen (Minerva 2009)

8.  Bengt Jangfeldt: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle (WSOY 2010)

9.  Jorma&Päivi Tuomi-Nikula: Nikolai II - Suomen suuriruhtinas (Atena 2010)

10.  Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen (Otava 2001)

11.  Aila Meriluoto: Vaarallista kokea - Päiväkirjat vuosilta 1959-1975 (WSOY 1996)

12.  Aila Meriluoto: Tältä kohtaa - Päiväkirjat vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010)

13.  Kitty Kelley: Oprah (Otava 2010)

14. Deborah Spungen: Nancy (Gummerus 2002)

15. Bo Carpelan: Axel (Otava 1998)

16.   Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt  (Schildts 2011)

17.  Stacy Schiff: Kleopatra (WSOY 2011)

18.  Staffan Skott: Romanovit - Keisarisuvun kohtalo (Schildts 2011)

19.  Anne Delbée: Camille Claudel - Kuvanveistäjän elämä (WSOY 1996)

20.  Helen Rappaport: Jekaterinburg - Romanovien viimeiset päivät (Helsinki-kirjat 2011)

21.  Sarah Marshall: Daniel Graig - Mies James Bondin takana (Minerva 2008)

22.  Donald Spoto: Marlene Dietrich - Sininen enkeli (Ajatus Kirjat 2010)

23.  Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät (Schildts&Söderströms 2013)

24.  Helen Mirren: In the Frame - My Life in Words and Pictures (Weidenfeld&Nicolson 2007)

25. Laura Jackson: Jon Bon Jovi (Minerva 2011)

26.  Paul Auster: Talvipäiväkirja (Tammi 2012)

27.  Paul Auster: Mielen maisemissa (Tammi 2014)

28.  Nigel Nicolson: Virginia Woolf (Ajatus Kirjat 2007)

29.  Riitta Konttinen: Fanny Churberg (Otava 2012)

30.  Colin Duriez: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien (Minerva 2013)

31.  Donald Spoto: Seurapiirien kuningatar - Grace Kelly (Helsinki-kirjat 2010)

32.  Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa (WSOY 2013)

33.  Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita (WSOY 2010)

34.  Nigel Nicolson: Erään avioliiton muotokuva (WSOY 1991)

35.  Juhani Numminen: Lähikuvassa Tommy Tabermann (Otava 2010)

36.  Reinhardt Haydin: HIM (Minerva 2009)

37.  Christoph von Marschall: Michelle Obama (Minerva 2010)

38.  William J. Mann: Elizabeth Taylor - Hollywoodin kuningatar (Helsinki-kirjat 2011)

39.  Agneta Rahikainen: Edith Runoilijan elämä ja myytti (Schildts&Söderströms 2014)

40.  Paul Werner: Roman Polanski. Henkilökuva (Minerva 2014)

41.  Peter Cowie: Francis Ford Coppola (Minerva 2014)

42.  Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova koditon (Otava 1992)

43.  David Suchet: Hercule Poirot ja minä (Minerva 2015)

44.  Riitta Konttinen: Elämänvirrassa Alvar ja Ragni Cavén (Siltala 2015)

45.  René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015)

46.  Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut (Gummerus 2016)

47.  Maria Salonen: Axel Munthen jäljillä (Avain 2016)

48.  Katarina Baer: He olivat natseja (Teos 2016)

49.  Gerald L. Posner ja John Ware: Josef Mengele Elämä ja teot (Mengele. The Complite Story, Minerva 2017, suomennos Pertti Jokinen)

50.  Henriette von Schirach: Herraskansaa Elämäni Natsieliitin sisäpiirissä (Der Preis der Herrlichkeit. Erlebte Zeitgeschichte, Minerva 2017, suomennos Maija Isola)

51.  Diane Ducret: Diktaattorien naiset (Femmes de dictateur, Atena 2017, suomennos Pirjo Thorel)

52.  Raili Mikkanen: Hilja Yksi maailman ensimmäisistä (Robustos 2017)

53.  Ray Connolly: Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977 (Being Elvis - A Lonely Life, Minerva 2017, suomennos Jere Saarainen)

54.  Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala Ellen Thesleffin elämä ja taide (Teos 2017)

55.  Heinrich Thies: Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä (Fesche Lola, brave Liesel. Marlene Dietrich und ihre verleugnete Schwester, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro)

56.  Tara Westover: Opintiellä (Educated, Tammi 2018, suomennos Tero Valkonen)

57.  Peter Ames Carlin: Paul Simon Elämäkerta (Homeward Bound: The life of Paul Simon, Minerva 2018, suomennos Jere Saarainen)

58.  Jeannette Walls: Lasilinna (The Glass Castle, Bazar 2014, suomennos Raija Rintamäki)

59.  Michelle Obama: Minun tarinani (Becoming, Otava 2018, suomennos Ilkka Rekiaro)

60.  Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö (Flickan som blev fel, Gummerus 2011, suomentanut Riie Heikkilä yhteistyössä Karin Ehrnroothin kanssa)

61.  Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu (Avain 2019)

62.  Ray Connolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980 (Being John Lennon - A Restless Life, Minerva 2019, suomennos Jere Saarainen)

63.  Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY 2019)

64.  Ingrid&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina ((Boken om Kim Wall – när ården tar slut, WSOY 2019, suomennos Ida Takala, artikkelit, sitaatit ja puheet alun perin englannin kielestä  ruotsin kieleen on kääntänyt Ingrid Wall)

65. Mark Sullivan: Palavan taivaan alla (Beneath a Scarlet Sky, Sitruuna Kustannus 2019, suomentanut Seppo Rauduskoski)

66.  Marie Héléne Baylac: Agatha Christie Arvoituksellinen elämä (Les mystéres d'une vie, Minerva 2020, suomennos Noora Niemelä)

67.  David Suchet: Sanoin ja kuvin Omaelämäkerta (David Suchet: Behind the Lens. My Life, Minerva 2020, suomennos Sirpa Saari)

68.  Hallie Rubenhold: Viisi Viiltäjä Jackin tuntemattomat uhrit (The Five. The Untold Lives of the Women Killed by Jack the Ripper, Atena 2020, suomennos Mari Janatuinen)

69.  Erin Carlson: Meryl Streep Valkokankaan kuningatar (Queen Meryl - The Iconic Roles, Heroic Deeds and Legendary Life Of Meryl Streep, Minerva 2020,  suomennos Sirpa Parviainen)

70.  James Wyllie: Hakaristirouvat Naiset kolmannen valtakunnan huipulla (Nazi Wives, Atena 2020, suomennos Tähti Schmidt)

71.  Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi (Oktoberbarn, Like kustannus 2021, suomennos Petri Stenman)

72. Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet (Bazar Kustannus 2021)

73.  Venla Hiidensalo: Suruttomat (Otava 2021)

74.  Aileen Wuornos&Christopher Berry-Dee: Monster Amerikansuomalaisen sarjamirhaajan tositarina (Monster: My True Story, Into kustannus, suomennos Heidi Nieminen)

75.  Jerry Hopkins: Kesytön Jim Morrison Legendan elämä 1943-1971 (The Lizard King - The Essential Jim Morrison, Minerva 2021, suomennos Kirsi Kämäräinen)

76.  Simone de Beauvoir: Erottamattomat (Les inséparables, Kosmos 2021, suomennos Lotta Toivanen)

77.  Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Bränn alla mina bräv, Nemo 2020, suomennos Jaana Nikula)

78.  Kristiina Markkanen, Leena Virtanen: Wivi&Hanna (Atena 2021)

79.  Riitta Jalonen: Omat kuvat (Tammi 2022)

80.  Anneli Heliö: Anna Ahmatovan elämä  (BoD 2023)


Osa elämäkerroista on täyttä faktaa ja osa on Venla Hiidensaloa mukaillen 'faktoista innoituksensa saanutta fiktiota.'

Leena Lumi

Puutarha ilon ja lohdutuksen lähteenä silloinkin kun...

Mitä millään on väliä silloin kun ristinummiruusu aukeaa. Lumeton talvi näytti mahtinsa ja meiltä meni kaunis kääpiösyreeni, valkoinen, noin  yhdeksän Repandaa, matalaa maanpeittokatajaa, jotka olivat ihan must japanilaisessa rinteessä niin, että rikkaruoho ei sitä vallannut, mutta siellä kukkivat esikot, scillat, akileijat, muutamat iirikset, muscarit ja kuunliljat sekä kaiken kunkkuna mongolianvaahtera, joka on kasvatettu puuna.

Nyt kivipurojen väleistä on jo poistettu osa kuivuneista katajista ja tilalle on istutettu atsaleaa

Tässä viehättävä ja hyväntuoksuinen revontuliatsalea Northern Hi-Lights. Myönnän olevani nyt hyvin viehättynyt näihin pieniin pensaisiin. Kirjassa Suomalainen metsäpuutarha kehotetaan keskittymään pensaskerrokseen ja etenkin niihin pienimpiin ja niin minä nyt olen tehnyt. Idean tehdä tästä rinteestä japanilainen kivipuroineen syntyi luettuani Leila Nuikin kirjan Unen kelluva silta, joka on ehkä maailman kaunein puutarhateos - tarinallaan.

Alapuutarhassa sininen puutarha aloitti lemmikeillä ja niitä kukkii osin vieläkin, mutta nyt pääroolia vetävät keijukukat. Tässä kulissina vanha kirsikkapuu

ja tässä toinen yläpihan jättimäisistä syyshortensioista Ensimmäistä kesäkuuta yläpihan sisääntulon molemmin puolin on kukkaniitty, mutta se ei suostunut kameralleni. Se rakentuu näin: Ensin kukkivat esikot, scillat, tulppaanit, narsissit ja muscarit, nyt kukkivat puna-ailakit, metsäkurjenpolvet, akileijat, lemmikit sekä valkoiset särkyneet sydämet ja just aloittavat myös lehtosinilatvat ja sitten unikot. Kieloa on myös kaikkialla, sillä lehtomme pursuaa Suomen kansalliskukkaa.

Keskipihan valtavan kallion kurussa kukkivat nyt kullerot ja sitten aloittavat keltakurjenmiekat ja päivänliljat eli murheenkryynin läpi kulkeva keltainen polku on nimensä veroinen, kunnes koittaa elokuu ja kuunliljat valloittavat.

Kallion jättikiveä syleilee köynnöshortensia, josta löydät täältä lisää kuvia ja mm. viime syksyn limeruskan! Köynnös ei kuki vielä, mutta teki lehden jo huhtikuulla, jossa yksi syy, miksi meillä on tätä ihanaa kasvia niin paljon.

Tämä maisema sisältää paljon muutosta, sillä saniaisesta vasemmalle ja ylös on istutettu japaninmarjakuusi, sen alapuolelle kolme kalliotuhkapensasta sekä Edelweissia. Ja siitä vasemmalle rinne ei enää näytä tältä muuta kuin mongolianvaahteroiden ja lemmikkien osalta, mutta vanhat puut kärhöineen ovatkin jo etupihaa, ja rinteen

palautamme sen ikiaikaiseen syysloistoonsa eli olemme kaivaneet nuo keväällä niin ihanat saniaiset pois ja lisänneet rinteen alkuperäistä valtiasta eli kallionauhusta, Desdemonaa, joten jotain tällaista siitä sitten on tulossa:

Tässä on annettu saniaisille vasta pikkusormi, mutta se vei koko käden. Saniaisen siemennyskyky on ylivoimainen ja se saa meillä olla monessa paikassa, mutta ei hallita nauhus-, niittykukka- eikä japanilaista rinnettä. Lehdossa se on valtiaskasvi varjoisimmissa paikoissa suurten lehmusten katveessa.

Tässä vanha kuva aamu-usvassa, jossa näen saniaista vain kallion murheenkryynin ja rinteen välissä. Tähän palaamme.

Tätä näkyä emme sitten ihan kohta näe. Tämän lumettoman talven suurin onnettomuus oli, että menetimme just sen pilvikirsikan, jota olen teille ihan pienestä esitellyt. Olisi niitä ollut muitakin...Tämä on se, joka aloittaa meidän kevätterassimme suven valkoisena vaahtomerenä, sitten seuraavat hedelmäpuut ja Isabella syreeni, joka on kuvassa vasemmalla vielä ilman kukkia. Tämä oli viime vuonna jo niin suuri, että olin onnesta soikeena. Tänä vuonna se kukki vain muutaman vaivaisen kukan ja sitten se pahin, ei tehnyt lehteä. Puutarhurini oli Saksassa ja soitin hänelle sinne. Tänään sitten lähdimme noutamaan uutta pilvikirsikkapienokaista ja aloitimme kaiken alusta. Lumeton talvi teki sen, että koska tuossa lienee kallio aika liki, mutta ei liian, sillä siinä pärjäävät mm. keltakanelit, olisi tämänkin pitänyt, mutta nyt routa olikin tosi syvällä ja kallio kylmä kauan. Kaikki muut pilvikirsikkamme ovat pärjänneet ihan loistavasti, mutta tämä oli kaunein ja valtiatarpaikalla. Tästä syksystä se alkoi:

Olen kuvannut pienen puun syyskesällä 2008 malttamattomana jo ennen kuin se on edes kunnon ruskavärissä;) Tämän vaalitun kaunottaremme

tilalle tuli siis samansorttinen puu eli Prunus pensylvanica. Aika malttamattomina odotamme puumme kasvua, mutta annamme pienokaisen kehittyä omaan tahtiinsa. Nyt en vain muutamaan vuoteen näe aamulla heti herätessä valkoisten kukkien vaahtoa, sillä tämä puu oli asetettu niin, että se näkyi olkkarin ikkunan kautta just minulle makkariin! Oli niin hirveää kaataa se rakas puu pois, että en meinannut ensin siitä mitään edes kertoa, mutta sitten tajusin, että se on viimeistään syksyllä edessä, sillä olen niin intona ruskan kuvaamiseen ja joku olisi kuitenkin ihmetellyt, että 'onko tuo teidän välipihan pilvikirsikka kutistunut vai mitä?' Ajattelin kyllä kovettaa itseni ja kuvata uuden puun teille sen ekasta kuukaudesta alkaen, mutta antaa sen ensin kotiutua.

Kaikki on oikeastaan kauhean hyvin ja puutarha opettaa kärsivällisyyttä, joka onkin minulle ihan outo adjektiivi. Ilman puutarhaa olisin siis hukassa. Toisaalta olen hyvin sinnikäs ja jos päätän jotain, en takuulla anna periksi. Pilvikirsikka kukkii valkoisena vaahtomerenä vielä ihan siinä paikassa, että minä näen sen kun aamulla silmäni aukaisen. Sitten joskus. Talvella katselen seinällämme olevaa suurennettua kuvaa upeasta magnoliasta, mutta taitaa olla minulla pitkä matka tähän

sillä nyt on selvinnyt, että etupihallamme kasvaa ja hyvin heikosti kukkii tarhamagnolia, joka on Leonard Messel, 'erittäin talvenarka' totesi puutarhurini, mutta hänkin odottaa nyt minulta magnoliaihmettä kasvista, joka Suomessa kasvaa nykytiedon mukaan vyöhykkeellä I. Me olemme virallisesti IV, mutta saaremme on tiettävästi III-vyöhykettä. Taidan ensi yön valvoa ja miettiä, miten ihana Tiina saa magnoliansa elämään vyöhykkeellä V eli kurkatkaapa magnoliauutisia Ja tässä faktaa magnolioista Suomessa. Olen muuten satavarma, että magnoliasta kehitetään vielä kestäviä ja myös samalla upeakukkaisia lajikkeita meidän ilmastoamme varten. Tarjolla on jo kestävää, mutta niiden kukinta ei ole lähelläkään sitä, mitä minä tarkoitan magnolialla. Mitä meillä olisikaan ilman unelmia ja puutarhaunelmat ovat kaikista kauneimmat!

Love
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

PS. Lupasin uuden vierailun Kirstin puutarhaan, mutta tuli minusta ja Kirstistä riippumaton este. Katsotaan...odotellaan.

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Yli 90-vuotiaana oli hautajaisten suhteen ikään kuin ammattilainen. Perjantai-iltana Siirillä ja Irmalla oli hyvissä ajoin kaikki valmiina: kukat tilattuina mukavalta tytöltä Katajanokan kukkakaupasta, vaatteet huollettuina ja Irmalla lääkkeet annosteltuina dosettiin., jota hän säilytti punaviinitörpön vieressä keittiön tiskipöydällä. Siiri oli pannut jo aamulla eteisen tuolille vihreän tyynynsä, jotta muistaisi ottaa sen mukaan, sillä kappelin tuolit olivat kovat. He päättivät mennä tavallista aikaisemmin nukkumaan, tai ainakin sänkyyn lukemaan, ja toivottivat toisilleen hyvää yötä.

”Etkä sitten kuole ensi yönä. Minä en mene ilman sinua Teron hautajaisiin”, Siiri sanoi.

”Döden, döden, döden” Irman ääni jäi kumisemaan rappukäytävään.

Minna Lindgrenin teos Kuolema Ehtoolehdossa (Teos 2013) tuli minulle lukuun lukijani suosittelemana. Hän piti kirjasta paljon, minä vain hieman yli sen rajan, jolla tuon yleensä kirjaa blogiini. Alku oli todella raikas ja erilainen eli ensimmäiset 200 sivua menivät nauttien yli 90-vuotiaista daameista Irma, Siiri ja Anna-Liisa. Jokainen heistä erottuu omalla erityisellä tavallaan. Irmaa eivät kullannuput ehdi hevosten hoidoiltaan katsomaan, mutta hän ottaa asian näennäisen urheasti ja valuttaa juotavaa oman huoneensa punaviinipötikästä, sillä vesi on hänen mielestään vain peseytymistä varten. Siiri puolestaan on raitovaunufriikki, joka tuntee jokaikisen reitin ja ajelee pitkin Helsinkiä siirtyen vaunusta toiseen. Hänet ihan näkee silmissään ja kuvittelee hänen nauttivan ilmeensä. Äidinkielenopettaja Anna-Liisa on porukan coolein tyyppi ja jaksaa loputtomasti korjata toisten kielioppivirheitä ja siinä sivussa aloittaa myös vakavan romanssin Ehtoolehdon suurlähettilään, Onni Rinta-Paakun kanssa. Porukka on tiivistä ja etenkin Siiri ja Irma syövät usein parasta ennen päiväyksen jälkeistä maksalaatikkoa tai verimakkaraa punaviiniä kyytipoikana nauttien.

Hoitokoti jakautuu niin, että on palvelutalopuoli, jossa ehtoolehtolaiset saavat elellä hyvinkin itsenäisesti, mutta sitten on Ryhmäkoti eli dementiaosasto, jonne voivat joutua muutkin kuin muistisairaat ja juuri tämän ympärille kehkeytyy tarinan juoni, joka alkaa sekä eräästä kuolemasta Ehtoolehdossa että eräästä kylvetyksestä, josta seuraa sitten...

En voi sanoa, että tämä kirja olisi huono. Tämä ei vain ihan ollutkaan minun juttuni. Kun olin lukenut 200 sivua alkoi jatko tuntua aika köykäiseltä eli tarinan imu kuin sammui. Kirja on helppolukuinen ja varmaan monen mielestä myös hauska. Niin minustakin etenkin kirjan alku, mutta jollain tavalla tarina ei kantanut loppuun asti, vaan se jäi kuin junnamaan kuten Irma, kun häntä lonkkaleikkauksen jälkeen siirreltiin sairaalasta ja kuntoutusyksiköstä toiseen. Kirjan ehdoton bonus on se, että päähenkilöt ovat 90+, eivät vaikka 70+. Oli jotenkin lohdullisen hupaisaa miettiä 90-vuotiaiden kapinaa. Sen sijaan tuo kirjan kiinnostavuuden lasku loppua kohden toi mieleeni erään toisen kirjan, joka käsitteli myös palvelutaloa ja jossa tarina kantoi loistavasti viimeiseen sivuun eli Siina Tiuraniemen Kukkia Birgitalle, jota lukiessa niin minä kuin Lumimies nautimme ja nauroimme ihan hulluina.

On kuitenkin hyvä, että kirjoitetaan iloisiakin kirjoja vanhuksista, vaikka tämä onkin kaukana monen todellisuudesta. Ystäväni kävi juuri valokuvaamassa äitinsä toalettia kalliin palvelutalon dementiaosastolla. Kuvissa paljon kuivunutta eritettä, josta näki että viime siivoamisesta on kauan. Onneksi kuvat eivät voi haista, sillä ne on nyt lähetetty Suomen päättäjien yläkerroksiin.

”Pitääkö meidän ostaa tietokoneet?”

”Totta kai! Eikä se enää ole tietokone , se on tabletti, ja sitä silitellään ja hipaistaan ja se tottelee kiltisti. Sellaiset hankimme. Minä haluan vihreän, olen katsellut Stockmannin kanta-asiakasesitteestä.”

Voi sinua, Irma!” Siiri parahti. ”Mihin minä vielä joudun sinun kanssasi?”

”Kuolemaan”, Irma nauroi heleästi ja sanoi vihdoin sen, mitä Siiri oli odottanut: ”Döden, döden, döden.”

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kirsi, Krista, Annika Suketus Annami  Kulttuuri kukoistaa ja Kirjan pauloissa

Ne valvovat valkein silmin, ne kukkivat...

Ne valvovat valkein silmin,
ne kukkivat uudestaan,
vanhat omenapuut, jotka kaatuisivat 
ilman toisiaan.
Vaikka luulin jo lopullisesti,
että minun on lähdettävä,
tämä äänetön lumous esti,
tämä hellyys hämmentävä.

Miten hauraaksi morsian käykään,
miten käyräksi sulhanen,
yhä viettävät häitään kuin hurmiossa,
nuoren rakkauden.
Taas on kestetty lumi ja viima,
taas on takana talvinen retki,
on vain valkea öinen kiima,
tämä jumalten syntymähetki.

Minä taivutan ylpeän pääni,
jään sinua odottamaan,
sillä niin kuin puut, jotka puhkeavat
aina uudestaan
minä tajuan rakkautemme:
miten meidän on löydettävä
tämä kukkiva haurautemme,
tämä hellyys hämmentävä.

- Aulikki Oksanen -
Tämän runon haluaisin kuulla (Tammi 2014, toimittanut Satu Koskimies)

Annika Kaarnalehto: Rinnat - Kaikki mitä niistä tulee tietää

Mikä pyörittää niin naisten kuin miesten mieltä vuosikymmenestä toiseen? Mitä vauvat tarvitsevat? Mitä käytetään mainostamaan mitä tahansa autoista kodinkoneisiin tai ruohonleikkuriin? Mikä saa teinitytöt joko iloisiksi, surullisiksi tai vertaileviksi? Mistä monet filmitähdet muistetaan? Mikä kulkee mukanamme teini-iästä hautaan ellei vakava sairaus tule väliin? Minkä ympärystää toiset mittailevat toivoen sen olevan suurempi, kun taas toiset ahdistuvat suurista? Mitkä elimet tekevät naisesta lehmän, jos ne ovat ylen isot, mutta kakkosnelosen, jos ne ovat liian pienet? Mitä ovat ne kaksi patalappua, jotka roikkuvat naisten etumustassa imetysten jälkeen? Mitä jotkut miehet katsovat iltapukuisessa naisessa keskustellessakin, kun eivät katso silmiin? Mikä on niin ilon kuin joskus murheenkin lähde vuosikymmenestä ja kulttuurista toiseen? Mitä joskus tarjotaan ja toisinaan kätketään? Mikä niissä on niin vaarallista, että jos niiden keskus eli nänni vilahtaa, siiitä voi saada rikostuomion jossain Yhdysvaltojen osavaltioissa?

Terveydenhoitaja, seksuaalineuvoja Annika Kaarnalehdon tietokirja Rinnat – Kaikki mitä niistä tulee tietää (Minerva 2014) on monipuolisen kattava teos kaikesta mikä koskee naisten rintoja. Siis juuri niitä, joita varhaisteineinä toivoimme vähän isommiksi ja sitten joskus vuosikymmeniä myöhemmin änkeämme itsemme sovituskoppiin sovittaen tuttua kokoa 85B, kunnes kerran koittaa se järkyttävä päivä, että tuttu myyjä kantaa koppiin liivejä koossa 80D, eikä ollenkaan ymmärrä, miksi asiakas itkee – kauhusta! Tarina on tosi ja se kertoo siitä, että rintojen koko kertoo aikansa kulttuurista, siitä, jossa on vapauttavaa olla enimmäkseen ilman rintaliivejä ja vetää silti ylle pintaa nuoleva t-paita, sillä mikään ei roiku, koska ne ovat niin pienet. Joku toinen taas menee rintojen suurenusleikkaukseen varsin suurista riskeistä huolimatta. Nainen ei ole vapaa omien rintojensa kanssa, vaan peilaa niitä miesten silmien kautta:

Taina Kinnusen Lihaan leikattu kauneus –kirjan (2008) mukaan tytöt oppivat teini-iästä lähtien reagoimaan miesten arvioihin rinnoistaan, ja nuoret naiset pyrkivät rintojen suurennuksella varmistamaan, että heidän kehonsa kelpaa.

Kuulostaa rankalta! Mahtavatkohan miehet mittailla peniksiään ja hakeutua niiden suurennus- tai pienennysleikkauksiin, jos niiden koko tai muoto ei naisia miellytä. Tuskinpa. Rinnat ovat olleet ’kuuma peruna’ maailmassa aina esihistoriasta meidän päiviimme ja saimme vain hetken helpotuksen ’60 ja ’70 –luvuilla, jolloin naiset halusivat rinnoistaan heidän omansa ilman seksuaalista viestiä. Tällöin Jane Fonda ja monet muut polttivat rintaliivinsä vastalauseena miehille, jotka esineellistivät rinnat. Tuo aikakausi oli myös se, jolloin muuallakin kuin Ranskassa puhalsivat raikkaat tuulet ja naiset kulkivat yleisillä uimarannoilla pelkissä bikinin alaosissa. Kuka on nähnyt miehiä rannoilla ja uimassa yläosa peitettynä? Varmaan tosi harva, sillä olen itse törmännyt yläosattomissa kulkeviin uroksiin jopa harjukaupungin kaduilla. Vapaa vuosikymmen oli ja meni ja jälleen rinnat ovat lapsia varten eli imetys ja miehille eli huvitus. Tavat ja kulttuurit palaavat usein samaan mistä lähtivät, mutta muutakin on koettu:

Rinnat on totuttu yhdistämään toisaalta säädylliseen (hetero)seksuaalisuuteen ja äityteen, toisaalta ”väärässä” kontekstissa tai ”vääränlaisina” halpa-arvoisuuteen. Seksuaalinen viehätysvoima on liitetty välillä pieniin ja välillä isoihin rintoihin. Rintojen koko ja muoto ovat symboloineet rotua, sivistyneisyyttä, yhteiskuntaluokkaa, kansallisuutta ja poliittisia päämääriä. Esimerkiksi 1930-luvulla pienet rinnat yhdistettiin moderniin, yläluokkaiseen, valkoiseen naiseuteen, kun taas isot rinnat primitiivisyyteen ja alempiin sosiaaliluokkiin. Pienet rinnat merkitsivät tuolloin eroottisuutta ja vapautta toimia naissukupuolelle asetetun ”lisääntymisroolin” ulkopuolella. (Kinnunen, 2008)

Kaarnalehdon kirja on jokanaisen ja mieluusti myös miehen kirja, sillä avartumista tarvitaan puolin ja toisin. Lapset tiettävästi saadaan niin, että mies hedelmöittää naisen ja kun nainen on synnyttänyt, hän ravitsee yhteistä lasta. Tämä on kaikkien asia. Ei ole yhdentekevää, miten suhtaudumme rintoihin ja minkä mallin annamme omille lapsillemme. Pariskunta siis kummatkin tietäköön näistä mystisistä pallukoista mahdollisimman paljon koskien niin rintoja ja seksuaalisuutta, kuin rintoja ja raskautta sekä imetystä, rintojen esteettistä kirurgiaa koskien sekä suurentamista että pienentämistä, sekä etenkin rintasyöpää, josta kirja tarjoaa lyhyen, mutta tehokkaan oppimäärän. Miten sitten hoitaa omia rintojaan, voi olla vaikka se naisen oma juttu, kuten pitäisi olla senkin, jos hän haluaa pienennyttää rintansa jatkuvien niska-, selkä- hartiakipujen vaivaamana. Siinä ei miehen vikinän pidä vaikuttaa mitään ja näin sen toteaa Kaarnalehto:

Ellei koko paketti kelpaa sellaisena kuin se on, kumppanille pitää potkaista korkokengän kuva takamukseen ja toivottaa tervemenoa.

Naisen rinnat ovat aina kauniit. Ne ovat osa naisen kokonaisuutta, osa luontoa, osa siinä missä sydän tai vaginaalit. Kun nainen sairastuu vaikka rintasyöpään, on miehen tuki silloin todella tarpeen, sillä voi mennä kauan ennen kuin uusi implantti on tyydyttävä. Tärkeintähän lienee kuitenkin naisen henki, kun on kyse rintasyövästä, johon David Khayatin kirjan Syötkö Riskiruokaa? mukaan, kuolee esimerkiksi Ranskassa nainen joka tunti ja johon menehtyy eurooppalaisista joka kolmas. Kaarnalehdon kirjassa on paljon myös rintojen esteettisestä kirurgiasta:

Anna Kontula kirjoittaa kirjassaan Tästä äiti varoitti (2009), miten hyväkuntoinen ja viehättävä olemus on nykyakana lähestulkoon edellytys uralla etenemiselle ja taloudellisesti ja sosiaalisesti vakaalle asemalle. Hyvä ulkonäkö on myös eliitin kastimerkki, sillä taistelu ikää ja kiloja vastaan edellyttää kuntosalikorttia, kampaajia, vaatteita, meikkejä, kauneushoitoloiden palveluita sekä runsaasti aikaa ja rahaa tehdä näitä asioita. Tavallisen työssäkäyvän perheenäidin resurssit riittävät harvoin tähän kaikkeen. Kauneus tuo kuitenkin etuoikeuksia. Kuten Kontula kirjoittaa: ”Ei korkokenkiä käytetä niiden mukavuuden takia, vaan koska niistä seuraavat sosiaaliset palkinnot ovat toisinaan arvokkaampia kuin niistä johtuvat haitat.” Rintojen kirurgisen muokkauksen yleistyminen kertoo, että tämä pitää paikkansa.

Tunnen heitä, jotka ovat pienentäneet rintansa, sillä raskaat rinnat aiheuttavat niska- ja selkävaivoja ja isot rinnat myös painonsa takia roikkuvat, sillä paino tietenkin vetää rintoja alaspäin. Nyt tekee mieli sanoa, että jos joku varhaisteini tätä lukee ja suree olemattomia rintojensa alkuja, että ole vain tyytyväinen, sillä kun olet 40+ tai vanhempi, tiedät, miksi niiden ei kannata olla niin suuret. Sinua odottaa iloinen yllätys, usko pois!

Rinnat -kirja tarjoaa paljos sellaista, joka todellakin kannattaa tietää. Kuvia on runsaasti ja kiitos siitä kaikille rohkeille naisille! Jokaista kuvattua naista kohti Kaarnalehto lahjoittaa viisi euroa kirjan tuotosta ennaltaehkäisevään rintasyöpätyöhön.

Sinulla on rinnassasi haava.

Sinun rintasi on käynyt monta sotaa

ja voittanut ne kaikki.

Harvalla nännillä

on yhtä paljon syytä

seistä pää pystyssä.

- Tommy Tabermann -

Alaston (Gummerus 2003)

*****

Terveys- ja hyvinvointikirjat Leena Lumissa

Kesäkuu: Kaikki on tässä ja nyt!

Tällä Pekka Mäkisen kuvalla, joka on nyt niin ajankohtainen, kerron väliaikatietoja eli olen tosi otettu puutarhamme kanssa. Tämän päivän projekti on kitkeä etupihan kukkaniittyä niin, että Lumimiehelle ei tule mieleenkään tulla sinne ruohonleikkurin kanssa. Siellä kukkivat nyt lemmikit, puna-ailakit ja akileijat. Kohta aloittavat lehtosinilatvat, sekä siniset että valkoiset ja kissankellot. Myös valkoiset särkyneet sydämet ovat jo auki. Harmaamalvikit ovat jo aika isoja. Yläpihalta keskipihalle laskevassa rinteessä ovat scillat ja esikot jo lopettaneet, mutta sielläkin nousee akileijaa ja sen jälkeen kallionauhuksia. Rinteen kallio/kivikulmaan olen nyt istuttanut kalliotuhkapensasta sekä alppitähteä eli edelweissia, jota sain Mummelilta. Kiitos♥ Puutarhassamme lopettaneet esikotkin ovat pääosin alpeilta tuotuja, joten tämä uusin kukka on kuin kruununjalokivi ja jos kasvin nimen kääntää se on 'kallisarvoinen valkoinen'. Edel=kallisarvoinen, weiss=valkoinen.

Huomenna olen liesussa, mutta saanen kohta luettua kirjan, joka koskettaa kaikkia naisia eli Rinnat. Ja koskee se miehiäkin...Kirjassa on todellakin kaikki, mitä tulee tietää rinnoista ja niiden hoidosta ja jopa täydellinen opas rintaliivien valintaan. Käsitellään myös niin rintojen kauneusleikkauksia kuin rintasyöpääkin etc.

Olen nyt niin puutarhaa eli jätän mahdu kotelomekkoihisi -projektista kertomisen vähän myöhemälle. Sen sijaan haluan innoittaa teitä tällä Pinterestistä löytämälläni kuvalla:

Tässä yksi meidän tavoitteemme... Keittiön ikkunan ympärillä näyttää jo aika hyvältä ja kulkee myös oven yläpuolella samoin kiertää jo toimisto/kirjastoni ikkunaa. Onko elämää ilman köynnöshortensiaa!

Upeaa alkanutta viikkoa teille kaikille!

Love
Leena Lumi

Monday, Monday

Edelweiss

pienet tytöt ovat katoavia, jätät ne yksin keittiöön ja kun...

pienet tytöt ovat katoavia, jätät ne yksin keittiöön ja kun palaat,
mustat siivet silmäkulmassa ja tolpat jalkojen alla, siellä ne
huojuvat yrittäen unohtaa, miltä maistui domino ja maito, se
tunne, kun joku pitelee vatsan alta veden päällä, polskit ja luotat,
sen he yrittävät unohtaa, kun lähtevät vilkuttamatta, pujottavat
käden pojan käteen,
naurettavan pieni käsi

- Pirkko Soininen -
Murretut päivät (Kaarinan kaupunki, 2013)

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Vaikka A.J. rakastaa kirjoja ja omistaa kirjakaupan, hän ei erityisemmin pidä kirjailijoista. Hänen mielestään he ovat ruokkoamattomia, narsistisia, typerehtiviä ja pääsääntöisesti epämukavia ihmisiä. Hän yrittää välttää tapaamasta itselleen rakkaiden kirjojen kirjoittajia, sillä hän pelkää heidän pilaavan omat kirjansa hänen silmissään. Hän ei onneksi juuri välitä Danielin kirjoista, ei edes suositusta esikoisromaanista. Entäs itse mies? No, hän huvittaa A.J.:tä jossain määrin. Toisin sanoen Daniel Parish on A.J.:n läheisimpiä ystäviä.

Joskus parhaita kirjoja ei näe kustantajan katalogeista, eihän niitä nähnyt edes kirjakauppas A.J.Fikry, siksi Gabrielle Zevinin kirjallisesti pirskahteleva Tuulisen saaren kirjakauppias (The Storied Life of A.J.Fikry, Gummerus 2014, suomennos Tero Valkonen) olisi jäänyt minulta lukemattomuuden katveeseen ilman ihanan sinnikästä kustantajaa, joka lähetti kirjan minulle pokkarina eli siis liian pieni präntti ja pehmeät kannet. Aloin kirjoittaa kitkerää viestiä tutulle kustannushenkilölle, että ’saan päänsärkyä pokkareista ja tätä en ole tilannut ollenkaan ja aikani vie nyt liian suuri puutarhani blaa, blaa, blaaa....’ Onneksi luin alun: ’Vaimo tappaa miehensä pakastetulla lampaanreidellä ja hankkiutuu ”aseesta” eroon tarjoamalla sen poliiseille ruoaksi.’ Jatkoin vielä vähän, kuten muuten teen kirjakaupoissakin ostaessani kirjoja, sillä olen tasan samaa mieltä kirjakauppias A.J.Fikryn kanssa, että jos vaikka joku kuuluisuus kehuu kirjaa takakannessa, niin nuo lauseet ja koko takakansiteksti ovat vain ”kustannusalan verisiä timantteja.” Kaksikymmentä sivua luettuani ilmoitin Lumimiehelle, että ’minua ei saisi nyt häiritä, sillä aion tyydyttää samanaikaisesti sekä saari- että kirja-addiktiani ja jos viitsit, kulta, hakisitko suklaata.’ Tarvitsen suklaata kun tapahtuu jotain erityistä ja jääkaapin hätätilasuklaa oli kadonnut jonnekin... Mitä oli tapahtunut: Olin löytänyt kirjan, joka sai minut sekä nauramaan että kyynelehtimään, olin löytänyt Alice Islandin saaren, missä liekään, mutta kun minä en voi asua kuin saarella ja olin löytänyt juuri sellaisen kirjakaupan, Island Booksin, jollaisiin pujahdan aina ja kaikkialla vaihtelevin seurauksin. Olin löytänyt miehen, joka jollain kierolla tavalla vetosi kätkettyyn minääni eli olin ihastunut leskimies A.J.Fikryyyn, jonka suuri missio vaimonsa kuoleman jälkeen on juoda itsensä kuoliaaksi ja saattaa kirjakauppansa konkurssiin, mutta tietenkin tämäkin kaiken aikaa kirjoja lukien.

Kirjakauppias Fikryn tahto olisi taatusti toteutunut ellei olisi tapahtunut kahta asiaa, jotka suistivat hänet suunnitelmistaan: Tutun kustantajan tutun miesmyyntiedustajan sijasta saarelle saapuu Amelia Loman pukeutuneena kuin virkattuun pöytäliinaan ja hieman vanhalta viinalta tuoksahtaen. Amelia, jonka kaikki miessuhteet ovat kariutuneet, koska koekappaleet eivät olleet lukumiehiä. Amelia saapuu varmana tilauksista, sillä hän on todella hyvä myymään eikä usko tyrkyttämiseen. Lisäksi vuorossa on juuri talvilista, paras kaikista, koska silloin ilmestyvät hitaat, mutta varmat timantit. Ja nyt hänellä on kirja, The Late Bloomer, joka oli saanut hänetkin kyynelehtimään, joten miten hän saattoikaan odottaa törmävänsä jäävuoren vertaiseen ja erittäin äreään vastustukseen. Fikryn suunnitelmien toinen este Amelian lisäksi oli kohta kauppaan saapuva käärö, joka vaati häneltä miltei yli hänen kykyjensä, joten millekään hitaalle kuolemalla ei jäänyt enää aikaa. Jos kohta enää edes tahtoakaan...

Kukaan ei matkusta vailla päämäärää. Eksyvät tahtovat eksyä. (The Late Bloomer)

-        Tuulisen saaren kirjakauppias on jokaisen kirjajahullun toiveuni. Se pirskahtelee sekä hauskoja että kitkeriä huomatuksia kirjoista ja lukemisesta, kirjailijoista, sitaateista ja rakkaudesta. Yhtenä hetkenä vertaat kirjaa Maevy Binchyn varhaisimpiin teoksiin, eräs asia tuo mieleesi Richard Powersin loistavan Laulut joita lauloimme ja kohta jo muistelet miten innostuneena luit Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Hykertelet kun mainitaan Ystäväni Owen Meany ja ennen kaikkea iki-ihana Humiseva harju Jossain kohtaa naurahdat ja tunnet samoin kuin lukiessasi Kirjaston henget, mutta sivujen vähetessä tajuat, että vaikka A.J.Fikry ja Lauri Viita olisivat sitä mieltä, että kirja ei saa olla yli 400 sivua (Fikry), ei yli 300 sivua (Viita), juuri tämän teoksen kohdalla kustannustoimittaja olisi saanut unohtaa sanan tiivistäminen ja Fikryn tarina olisi saanut vain jatkua ja jatkua. Jopa minä, joka aina narisen tiivistämisen autuudesta, annan ainoan miinuksen Gabriellen tuuliselle, värisyttävälle, sweet&bitter –tarinalle liian nopeasti lopusta. Loppu on kuin editoija olisi leikannut filmistä pois vahingossa liikaa. Jäljelle jää monenlaisen menetyksen tuska. Ja kaiken huipuksi minä rakastuin Fikryyn just siinä kohdassa, kun kävi ilmi, että meillä on sama suosikkinovelli eli Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta.

Koska toivon mahdollisimman monen lukevan tämän kirjan,  annan yhdelle nopealle mahdollisuuden saada omaksi innostuneena vähän merkkailemani pokkarin, jossa ei ole suklaahippusia, sillä nautin siististi. Jos haluat tämän kirjan, kerro minulle, mikä on se kirja, josta pidin myös todella paljon, mutta jonka kohdalla olen jaksanut ruikuttaa liian nopeasta/väärästä lopusta? Vinkki: Kirja on ollut melkoinen kirjabloggaajien ja kaiken lukemani perusteella myös suuren yleisön suosikki. Kakkosvinkki: Kirja ei ole kotimainen. Huomiseeen klo 12 mennessä tulleista kommenteista arvon tämän kirjan saajan ellei löydy vastausta kysymykseeni. Mutta just nyt se löytyi eli lukijani Sanna, jolla on intuitiivisia kykyjä arvasi että kyseessä on Siilin eleganssi, kirja josta pidin hyvin paljon, mutta josta olen kaikkialla valittanut, että 'väärä loppu, väärä loppu...' Hyvä Sanna!

Niin kauan kuin syntyy kirjoja kuin Tuulisen saaren kirjakauppias, tiedän miksi elämä on seikkailu!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Paula Jane Jenni/Kirjakirppu Katja/Lumiomena, Kirjakaapin avain  Susa Sonja Norkku Erja Katri  Krista  Villasukka kirjahyllyssä

Kasvot uponneina kasteeseen, hänessä viileä...

Kasvot uponneina kasteeseen,
hänessä viileä tuoksu,
niin kuin lapsuudessa, kädet
kulhona pitelemässä pionin päätä,
niin mies piti hänen päätään
onnellisesti, hetken,
ja viileä kaste
kuin kyyneleet kasvoilla,
jotka katsoivat ylös mieheen,
häikäistyneet.

- Bo Carpelan -
Yötä vasten (Otava 2013, suomennso Caj Westerberg)
kuva Tuija

Maria Autio: Varjopuutarha

Häpeä on kuin kattovalo, joka yhtäkkiä rävähtää päälle. Irvokas peili. Armoton valmentaja, joka tuuppii eteenpäin.

Maria Aution Varjopuutarha (Karisto 2014) on poikkeuksellisen kaunis ja vahva nuortenkirja, jota myös aikuinen lukee herkkänä. Jo kirjan kaunis kansi sekä onnistunut nimi vetävät puoleensa, mutta tarinan päähenkilö, lievästi autistinen Pihla ja hänen löytämänsä barokkipuutarha kohottavat kirjan uusiin sfääreihin. Vaikka Pihla saa kerta kerran jälkeen kokea häpeää ja syrjimistä, avuttomuutta omasta erilaisuudestaan sekä kärsimystä ääniyliherkkyydestään, hänellä on tahto, vimma ja unelmat. Välillä räiskyy niin koulussa kuin kotona, mutta isommat sisaret ovat tottuneet ja paras on äiti, joka kuiskaa: ”Pihla, tuulitukka.”

Pihla käy erityislasten koulua ja haluaisi saada ystävän, mutta aina kun hän yrittää, alkaa kuulua sama huutelu: Vammainen, vammainen! Moni muukin luokassa on eri tavoin vammautunut, mutta kaikista sitä ei heti huomaa. Yksi heistä on itsevarma Matja, jonka Pihla haluaa ystäväkseen ja saakin:

Matja liikkui kuin shakkipelin kuningatar, luotisuoraan ja rohkeasti, ja minä ihailin häntä. Jos minä olisin ollut pelinappula, olisin jo tehtaassa liimautunut vahingossa lautaan. Olin oman ruutuni vanki. Monet luulivat minua ujoksi, mutta oikeastaan he erehtyivät. Minä en vain tiennyt miten lähestyä muita. Uskoin, että Matja oli ainoa, joka tajusi sen ja tarttui siksi käteeni auttaakseen.

Kaikki ei kuitenkaan suju kuin todeksi tullut unelma ja tapahtuu jotain äärimmäisen mustaa, jonka läpi Pihla haluaa kulkea uudelleen, rohkeana kuin soturi, kaiken kohdaten. Ja kun äitiä uuvuttaa, Pihla kantaa hetken häntäkin. Kirjan suloisimmat hetket koetaankin äidin ja Pihlan suhteessa. Pihlalla on myös oma hauska huumorintajunsa, joka saa lukijankin hymyilemään. Hän on tahtotyttö eikä mikään kynnysmatto ja sitä en voi olla kertomatta, että Pihla pääsee lukioon ja sitten...

Herkkä, todenmakuinen, sydänmusteella kirjoitettu teos, jota suosittelen kaikille!

Aikatunneli oli kuin makuupussi, jossa minä nukuin. Tai perhostoukan kotelo. Mutta karvaisella toukallakin tulisi olemaan vielä hetkensä. Vetoketju aukeaisi. Kotelo halkeaisi.

Silloin se osaisi tanssia.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Maria, Sara,  Marjatan kirjaelämyksiä, Kirjasähkökäyrä, Rita  ja Jonna

PS. Ritalla on blogissaan Aution haastattelu

Toukokuulta

Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, - 
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari, 
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden - ?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)