Joko sitruunaperhoset lentelevät Etelä-Suomessa tai länsirannikolla. Meillä ei vielä ole näkynyt. Sitruunaperhonen on monelle kevään ensimmäinen bongattu perhonen. Se lentelee mukanaan taikakukan taikapölyä ja voi joskus osua vähän harhaankin, sillä luonnossa kevättä ihmettelevät mummi, Niilo ja Nelli saavat sitä päällensä seurauksella, että kutistuvat pienen pieniksi. Hätä ei ole kummoinenkaan, sillä Sisu-sitruunaperhonen lupaa pitää heistä hyvää huolta. Hän ottaa heidät kyytiinsä ja lennättää läpi ihmeellisen perhosmaailman, jossa niin aikuiset kuin lapset saavat takuulla kuulla jotain uuttakin perhosista. Ainakin minulle kävi niin.
Anne Hakulisen ja Laila Nevakiven Lapsen oma perhoskirja (Minerva 2021) on lasten tietokirja, jonka on tekstittänyt biologi Anne Hakulinen ja kuvittanut Laila Nevakivi. Sisu sitruunaperhonen lennättää mummia ja lapsia perhosten maailman esitellen samalla näiden toukat, joihin palaamme myöhemmin, sillä nyt ilmassa lentää
kaunis sininen perhonen: paatsamasinisiipi. Tiesitkös sen olevan Suomen kansallisperhonen? Sisu esitelmöi päiväperhosista ja niiden erilaisista munista, joita voi löytyä vaikkapa nokkosen lehden alta.
Sitten he huomaavat tumman, kauniin perhosen juomassa koivunrunkoa pitkin valuvaa mahlaa. Sanna-suruvaippa siellä nautiskeli herkkuaan ja malttoi keskeyttää kertoakseen olevansa metsän prinsessa eikä yhtään surullinen. Kuninkaallisuus tulee hänen tieteellisestä nimestään, Nymphalis antiopa, joka viittaa muinaisen kuninkaan tyttären nimeen.
Sanna -suruvaippa esitteli kotimetsäänsä ja siellä asuvia perhosystäviään. Puiden lomassa viuhahti ujo metsäpapurikko ja hieman syrjemmällä poukkoili ilmassa värikäs riikinkukkokehrääjä. Pikkuinen kangasperhonen kökötti koivunoksalla ja esitti lehteä.
Toukokuu vaihtuu kesäkuuksi. Toukat kehittyvät toinen toistaan upeimmiksi perhosiksi ja kun illat alkavat hämärtää
alkavat lentää kiitäjät, jotka ovat ihan omia suosikkejani. Huristen ne lentävät hämärtyvässä illassa kukasta kukkaan. Kiitäjät ovat saaneet nimensä siitä, että lentävät muita perhosia nopeammin, koska ovat niin virtaviivaisia ja kapeasiipisiä.
Kuvassa on mäntykiitäjä yllä ja sen toukka. Horsmakiitäjän tunnistaa vaaleanpunaisesta väristä. Suorastaan suloisella horsmakiitäjän toukalla on erikoinen silmäkuviointi hämäämässä saalistajia. Klikkaa kuva suuremmaksi niin huomaat...
En ole kovinkaan hyvä perhostuntija, mutta olen oppinut arvostamaan niiden toukkia! Meidän kompostissa elää toukkalaji, joka syö tehokkaasti vahvoilla leuoillaan ja ne ovat pelottavan vahvat leuat. Multaa tulee vauhdilla, sillä niille kelpaavat vain tietyt lehdet. Meni aikaa kunnes sain kuvattua kaksi jättimäistä lehmuskiitäjää. Luulin toukkia niiden toukiksi, mutta väri ei täsmännyt...Toukkien arvostus perheessämme on kohonnut, sillä meillä on kolme avokompostoria ja yksi biokompostori!
Rakastan lasten tietokirjoja! Ne ovat kuin eläinopin selkokieltä ja kuvat ovat ihania. Tässä kirjassa on lisäksi myös joitakin kasveja ja niin paljon perhosia, että kun syksyyn päästään, ollaanko jo tutustuttu sataan perhoseen, niiden toukkiin ja myös niiden saalistajiin. Yöperhoset ovat ihan oma syyskesän lukunsa. Niistä pidän ehkä eniten sillä syyskesä on lempivuodenaikaani.
Nyt olemmekin jo saaneet ensilumen. Ja uskokaa pois:
Sipriina-sitruunaperhonen piti tiukasti kiinni ohuesta mustikanvarvusta ja uinui talvisessa horroksessa.
Puiden rungot naksahtelivat pakkasessa, mutta sitruunaperhonen ei palellut. Sen suonissa virtasivat ihmeelliset nesteet, jotka suojasivat sitä jäältä ja pakkaselta. Taivaalta putoili lisää lumikukkia. Ne laskeutuivat Sipriinan ympärille ja peittelivät perhosen huntuun. Siellä lumikäärön suojissa sen oli hyvä olla.
Hakulinen ja Nevakivi ovat tehneet loistavaa työtä. Kirja vie mennessään! Ja nataa tietoa myös perhosten suojelusta ja perhosharrastuksesta. Oijoi, tämä kirja pitää säästää, sillä meidän perheessä on eräs toukka- hyönteis- ja perhosmaanikko. Ja Lapsen oma ötökkäkirja pitää ostaa itselle, sillä tuli annetuksi se lahjaksi....Onneksi tallessa on Lapsen oma metsäkirja.
*****
