Hyvää naistenpäiväviikonloppua sekä Porin että toisen maailmansodan tuulissa!

Hyvänen aika sentään: Olen lukenut pikkutunneille ja heräsin jo klo 6, joten olen kai ihan syyntakeeton. Heräsin ajatukseen siitä, että eilen kun osallistuin yhteen haasteeseen, niin ihanaan Jokken haasteeseen, johon sai linkittää lukemiaan toisen maailmansodan kirjoja, olinkin livennyt vähän ja taas kerran Romanoveihin. Vain kahden kirjan verran, mutta se asia on nyt korjattu. En saanut enää unta, joten ajattelin, että suklaakahvin jälkeen voinkin naputella viikonloppua Anna-Mari Westin korteilla ja kertoa vähän sitä sun tätä ja tulevistakin. 

Sain Lumiehen jo lähtemään kaupoille, sillä iltapäivällä aiomme katsoa muutaman tunnin HBOlta loistavaa Ferranten Napoli-tetralogian toista tuotantokautta. Aloitettu on jo ja voin kerta, että hyvin filmi noudattaa kirjan tarinaa ja nyt alkaa tapahtua, kun tytöt ovat jo naisia. Vahva suositus! Ei niin kauheasti tarvitse siivota, koska pelkkä tuulikaapin remppa on aiheuttanut yleistä sekaannusta, kun kaikki sieltä on riipin raapin pitkin yläkertaa ja etenkin tässä toimisto/kirjastossamme. Ja paljastan: Se s.....n kangastapetti ei lähde ikinä eikä millään irti eli se massataan, on jo puolet massattu, laastilla ikiajoiksi kiinni. Oikein piruuttamme varmistamme, että nyt se on siinä maailman tappiin! Halusin sen päälle sitten sellaisen luostarirappauksen, mutta luovuin siitä. Kokeilu näytti upealta, mutta kun sen väri on Edelweiss tms. eli yksi aste keltaiseen, ei siis maalarin valkoinen, joka mustalla taitettuna näyttää harmaalta, ei ole niin helppo pitää puhtaana. Siinä on myös ulkovaatteiden säilytystä, joten taiteellinen pinta voisi olla jopa niille haitaksi. Isoille seinätiloille se olisi upeaa. Seinien jälkeen vielä sitten lattiaan laatat ja lämmitys alle. Se kakkosovi on poistettu aikaa sitten, joten tila alkaa näyttää kaikkea muuta kuin tuulikaapilta - onneksi!

Tuli nyt mieleeni, että toiset muistavat naistenpäivänä rakkaitaan lahjalla. Eri maissa vähän vaihtelee. Gummerukselta on ilmestynyt järisyttävän kaunis Tommy Tabermannin  Olisipa kaipaus viiniä. Kirjassa on ihania runoja sekä kuvasivuja, joihin on painettu kuvia. "Mene, mitä kauemmaksi menet/ sitä lähemmäksi tulet." "Kukaan ei niin olemassa/ kuin se joka rakastaa." "Löytämistä tärkeämpää/ on vain etsiminen." 

Mitä seuraavaksi? No tämän päivän jo kuulitte, mutta ensi viikolla taidamme olla blogissani Porin tuulissa.

Ensin tulee porilaisen Leila Tuuren Tuulentuojat, joka on vienyt minut Poriin, kotikaupunkiini 1920-1930 luvuilla eli älyttömän kiinnostavaa. Muistan monet paikat nimiltä, mutta en enää kaikkien sijaintia. Olen Luvialta, mutta Pori oli koulu- ja urakaupunkini ja silloin se oli väistämättä muutakin. Pori eli teollisuudesta eli oli ns. tehdaskaupunki. Tästä taas sain mieleeni, että voisin kirjoittaa vapaasti muistivaralla jotain kokemastani Porista. Kummallista vain, että minulle ei ole Porista yhtään valokuvaa, mutta sen sijaan Porin Reposaaresta vaikka kuinka monta...

Kavalkadiin sopii sitten mitä parhaiten Karoliina Suoniemen kirja Tehdaskaupungin lapset. Näin se olisi cool, mutta Suoniemen kirja on vasta lähtemässä, joten voi olla että väliin tulee joku dekkarikevennys, joten emme saa 'puhdasta Pori-linjaa'. Tietenkin kirjassa on myös lapsia Porista, joka oli kuten alussa mainitsin tehdaskaupunki.Sain juuri tiedon, että kirja on vasta painossa, joten muuten vain sitten Porista. Kaikki ajallaan.

Jokken rauhan haaste lukea 22.10.2020 mennessä toiseen mailmansotaan liittyviä kirjoja on ihanin haaste ikinä, vaikka aihe onkin noin rankka.Tällaiselle historiahullulle ihan täsmätärppi. Innostuin eilen vähän liikaa ja sekoitin jo pari Romanov -teostakin mukaan, mutta olen heti varhain aamulla korjannut virheeni Jokkelle. Tällaisen listan blogiini lukemista kirjoista sain:

Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

Piirityspäiväkirja

Lumikadun kertoja

Diktaattorien naiset

Vielä tänään olemme elossa

Vera

Isäni oli natsi

Marlene Dietrich ja salattu sisar Fasismin varjo tähtikultin yllä

Kadotettujen kahvila

Koodinimi Alice

Bolšoin perhonen

Harmaata valoa

Isäni oli natsi Kolmannen valtakunnan johtajien lapset kertovat

Mitfordin tytöt sodassa ja rakkaudessa

Sodan haavoittama lapsuus

Kirjeitä kiven alle

Heinrich Himmler SS:n ja Gestapon päällikkö

Palavan taivaan alla

Varjojen raportti

Työtytöt - Tytöt isänmaan palveluksessa 1941-1945

Kirjallinen piiri perunakuoripaistoksen ystäville

Satakieli

Paperijoutsen

Poltetut varjot

Lilium regale

Kuolema keväällä

He olivat natseja

Ja sitten tulivat sotilaat Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä

Pyhä peto

Josef Mengele Elämä ja teot

Herraskansaa Elämäni natsieliitin sisäpiirissä

Frau

Dora, Dora

Sopimus

Hyviä ihmisiä

Isä, et koskaan palannut Minun keskitysleiritarinani

Näkymätön silta

Hotelli Panama

Kätilö

Kadonnut on vain unta

Mirjami

Kristalliyö

Everstinna

Kaikki se valo jota emme näe

Ja tämän listan teki nainen, joka ilmoitti, ettei ikinä tuo yhtään sotakirjaa blogiinsa. Yksilöiden kautta koettuna kiinnostavaa ja sodat ovat historiaamme!

Ensimmäisestä maailmansodasta olen lukenut kaksi todella kiinnostavaa eli Komppania K ja Näkymätön silta ainakin...

Ihanaa naistenpäiväviikonloppua♥

Love
Leena Lumi

Blogistanian Finlandia, Globalia ja Tieto 2019: äänestys ja tulokset!

Valitsemme Blogistaniassa tänään vuoden 2019 parhaimmat kirjat. Osallistun Finlandiaan, Globaliaan ja Tietoon.

Valitsen Finlandia -ehdokkaani näin:

Johanna Venho Ensimmäinen nainen  3

Johanna Laitila Lilium regale  2

Suvi Vaarla Westend  1

Valitsen Globalia -ehdokkaani näin:

Siri Hustvedt Muistoja tulevaisuudesta  3

Mark Sullivan Palavan taivaan alla  2

Sara Stridsberg Rakkauden antarktis  1

Valitsen Tieto -ehdokkaani näin:

Ingrid&Joachim Wall Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina  3

Leena-Kaisa Laakso Puutalotarinoita  2

Erkki Pulliainen Lassi Rautiainen Suomalainen susi  1

Tämän vuoden Finlandiaa emännöi Amman lukuhetki, Globaliaa emännöi Todella vaiheessa ja Tietoa isännöi Kirjamies

äänestysterveisin
Leena Lumi

Blogistanian Finlandian tulokset löytyvät täältä

Blogistanian Globalian tulokset löytyt täältä

Blogistanian Tiedon tulokset löytyvät täältä

Kaikki Tiedon ääniä saaneet kirjat ja pisteet löytyvät täältä

Paljastanpa nyt, että Atenan Michel McNamaran Katoan yön pimeyteen olisi ollut minulla Tiedossa, mutta 'unohdin' äänestyksen tohinassa sen olevan nimenomaan tietoa eli sehän on True Crimea! Sitten voinkin ihmetellä, mikä kolmesta olisi joutunut väistämään kirjaa Katoan Yön pimeyteen...Kirjahan oli minulla vuoden 2019 kuumassa ryhmässä kuudentena!!!

Omat valintani edustavat minulle tärkeitä asioita kolmella tavalla: Kim Wallin kohtalo ei lähde minusta! Vaikka asumme kivitalossa olen heikkona vanhoihin puutaloihin. Puutalotarinoita on todella hyvä ja kaiken huipuksi alkaa vielä Porin Reposaaresta, jossa unissani asun...ja joss syyskuussa kävin kuvaamassa taloja sekä syömässä maailman parhaassa kalaravintolassa Merimestassa. Tyttäremme&co remontoivat nyt vaaleanpunaista vuonna 1929 rakennettua puutaloa pieteetillä eli he tuovat vanhan talokaunottaren nykyaikaan ja auttavat näin säilyttämään mennyttä aikaa. Ja sitten sudet...haluan susista vain faktaa, en perusteettomia vihakirjoituksia. Olen onnekas, sillä olen kerran nähnyt luonnossa aikuisen suden.

LL

Antti Rönkä, Petri Tamminen: Silloin tällöin onnellinen

Isä,

joskus koittaa päivä jolloin isän, tuomarin, on väistyttävä kentältä. Viime viikolla täytin 22, ja menimme sen kunniaksi ravintolaan, sinä ja äiti ja minä. Tuona päivänä minusta tuntui, selvemmin kuin koskaan, että väistymisen aika on koittanut. Odotimme annoksiamme, eikä kukaan puhunut hetkeen. Katsoin vesikannua, jonka sumuisilla kyljillä norui pisaroita ja josta heijastui kirkkaita, häälyviä kuvioita pöydän pintaan. Minusta tuntui että istuin siinä vain joidenkin ihmisten kanssa, joidenkin jotka nyt vain sattuivat olemaan isä ja äiti. Ehkä ensimmäistä kertaa näin teidät sillä tavoin, pelkkinä ihmisinä. Aiemmin se mitä sanoitte ja mitä teitte – se millaisen asennon ja ilmeen otitte – edusti ehdotonta totuutta, sitä miten maailmassa kuului olla. Nyt nuo asennot ja ilmeet ja sanat olivat vain vaihtoehtoja, tapoja joita voisin toistaa tai olla toistamatta.

Moi Antti

Kun pari viikkoa sitten vastaanotin kirjeesi, se vaikutti minuun niin, että siivosin tunnin. Sitten otin Opamoxin. Hetken päästä otin toisen. Sitten makasin matolla.

Tällaisen reaktion kertominen on epäreilua. Ensin sinun piti sietää ne minun raivokohtaukseni ja nyt sinun pitää sietää tätä minun valittamistani. Vai että tuli isä-raukalle paha mieli...

Antti, pyydän anteeksi. Sinun ei olisi pitänyt joutua kokemaan ainuttakaan noista tilanteista. Kunpa voisin saada tekoni tekemättömiksi. Mutta en tietenkään saa.

Kirjeesi tuomarivertaus on osuva. Kuinka sen asetelman sitten purkaisi? Kerroit että hetken ajan näit meidät ravintolapöydässä ihan vain ihmisinä. Kuinka tuosta tekisi pysyvän näkökulman? Josta tulee nyt mieleeni, että olen tehnyt paljon virehitä, mutta olen näköjään tehnyt ne niin, etten kuitenkaan ole estänyt sinun kehittymistäsi niin fiksuksi.

Antti Röngän ja Petri Tammisen teos Silloin tällöin onnellinen (Gummerus 2020) on kirjailijaisän ja esikoistaan kirjoittavan pojan kirjeenvaihtoa toisilleen. Tämä on viimeinen tai ensimmäinen kirja, jonka itse olisin kuvitellut lukevani ylibuukattuna muutenkin kuin kirjoilla. Enkä ole ikinä lukenut yhtään kirjaa Petri Tammiselta, joten en osaa sanoa hänestä kirjailijana mitään. Kuvasta vain tunnistan. Luen maailmankirjallisuutta ja siihen kuuluvat myös parhaat kotimaiset kirjailijat sukupuoleen katsomatta! Nyt on vain käynyt niin, että olen eniten eurooppalainen. Yli kymmenen vuotta tai enemmänkin kotimaani oli Saksan kirjallisuus ja sen jälkeen monta, monta muuta. Elämä on lyhyt: Luen vain niitä kirjoja, jotka kiinnostavat minua ja jos luettelisin mitä kirjailijoita maailmassa olen ehtinyt lukea, kaikki hämmästyisivät, miten paljon olen lukenut mieskirjailijoita. Myös suomalaisia. Ja vaikka tiedän, että kaikki eivät voi olla Waltareita, odotan kirjalta enemmän kiinnostusta kuin, että ’mies muuraa uunia ja fundeeraa, mies fundeeraa ja muuraa uunia. Sen rajan ovat loistavasti ylittäneet suomalaiset naiskirjailijat: Nyt erityisesti on menossa sellainen buumi, että tämä muistetaan. Heitä tässä kirjoituksessa nyt vähän vain sivutaan, sillä haluan kerrankin jäljittää sitä jotain minussa eli miksi Aksel Sandemose ohittaa lukulistallani vaikkapa Petri Tammisen? Meillä on myös mieskirjailijoita, joita luen, mutta yksinkertaistan asian näin: Minulle tuli Ben Kallandin kirja Vien sinut kotiin. Luin ne omat maagiset sivumääräni eli kymmenen ensimmäistä ja mikään ei olisi saanut minua enää kirjasta irti. Jos finaalin pitää olla harkittu, loistava ja kiiretön eli kiireen jälkeä siinä ei saa näkyä, niin kaikkein tärkeintä on aloitus: Lukija pitää koukuttaa heti alussa ja tiukasti! Exäni luki Kalle Päätaloa, mutta ei hän sen tähden ole exäni. Lumimies lukee melkein kaiken mitä minäkin sekä myös Antti Tuuria, mikä hänelle suotakoon. Viimeisen Tuurin saatan itsekin lukea eli korkkaan Tuurin aiheen kiinnostavuuden takia. Silti on selvä, että en jättäisi ikinä lukematta yhtäkään Austeria, Irvingiä tai McEwania. Thomas Mann, Heinrich Böll, Herman Hesse etc.etc. luen jopa uudelleen. Sama koskee Bo Carpelania ja löytyypä hyllystäni monia muitakin edesmenneitä  suuruuksia samoin kuin ihan tuoreitakin: Kuinka moni on kuitenkaan Lukenut Sami Hilvon Pyhä peto? Kuka on lukenut Tapani Heinosen Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla tai samalta Kuka heilutti pesäpuuta? Kuka on lukenut Pärttyli Rinteen Viimeinen sana? Kuka lukee Pasi Ilmari Jääskeläistä?

 Minä tahtomattani masensin Anttia! No onneksi isä saapuu pelastamaan ja selittää minusta aika oikeinkin näin ruutuaikana:Nyt olemme kuitenkin isän ja pojan kirjeromaanissa ja tällaisen runsassanaisen pitäisi nyt tiivistää joitakin asioita. On helpointa aloittaa siitä, miksi aloin lukea tätä kirjaa: Sain bloggarikollegaltani kuvan sivusta 181, jossa Antti purkaa kauhuaan siitä, että Leena Lumi –blogissa veikataan jo tammikuussa vuoden kirjaksi Johanna Laitilan Lilium regale –teosta. Antti: ”Ei voi jumalauta tammikuussa sanoa, että vuoden paras” ja että ”miksi Niinakin tosta tykkää” ja ”toi on Niinan mielestä siis parempi kirja ku mun” ja ”toi saa nyt varmasti Hesarin esikoiskirjapalkinnon”—Huomaa, että Antti ei kuulu niihin yli kolmeen miljoonaan, jotka ovat ahkerasti blogini sivuja aukoneet. Olen satakuntalais-karjalainen ja kun törmään johonkin todella hyvään/kiinnostavaan/laadukkaaseen/uusia uria aukovaan, minä voin julistaa vuoden kirjan vaikka tammikuussa, mutta itse sitä eniten epäilen, että se voisi olla totta. Miten sitten kävi? Lilium regalesta tuli lukuvuoteni toiseksi paras, mutta oli aika tuskaisaa, sillä Johanna Venhon kirjassa Ensimmäinen nainen painoivat toiset asiat ja Laitilan kirjassa toiset. Molemmat sikahyviä!

Ruudulla on vaikea ulottua toisiin. Kuljemme netissä vapaina mutta orpoina. No, sitten sattuu, että koemme ruutumme ulkopuolella oikein kunnon vanhanaikaisen nautinnon, elämyksen, löydämme esimerkiksi hyvän kirjan. Silloin meihin iskee valtava yhteyden toive. Toive siitä, että voisimme välittää ja todistaa elämyksemme, toive kohtaamisesta samassa suuren merkityksen pisteessä toisten kanssa. Mutta kuinka siitä elämyksestä voisi ruudulla kertoa? Niin että tunne todella saavuttaisi toiset, yli ruudun etäisyyksiin? Vain valitsemalla kohtuuttomia sanoja.

Kiitos vain Petri! Aloitus loistava, finaali epäonnistunut. Kohtuuttomia sinun mielestäsi.

Huomasitte varmaankin, että aloitin hyvin pitkällä sitaatilla. Siihen on muutama syy. Isä Tamminen opettaa kirjoittamista ja näin hän tietenkin on osa sitä systeemiä, joka laittaa nuoretkin kirjailijat kirjoittamaan taattojen latuja, siksi ei mitään uutta kirjarintamalta, ei mitään vallankumousta ja nyt hän on sitten mainitsee, että sitaatti ei sovi lopetukseksi laadukkaaseen tekstiin. (Tämä muistin varalta, ehkäpä hän lainasi sen joltain suomalaiselta mieskirjailijalta...) Oijoi, miten usein minä olenkaan oikein etsinyt loistavaa sitaattia kirjaelämykseni lopetukseen.Toisekseen nyt alun valittu sitaatti sai minut nauramaan. Olen oudon huumorin ystävä ja ensinnäkin Antti kirjoittaa tuossa tuon tilanteen kuin filminä alkaen vesikannusta jossa pisarat pinnalla helmeilevät...Hyvä Antti! Ja toisekseen, ehkä Petrilläkin on erikoisherkät hetkensä, jolloin hän riisuu tuomariperuukkinsa ja toteaa, että ei voi mitään, olen tehnyt jotakin väärin, vaikka olenkin tehnyt oikein! Hyvä Petri! Pidin erityisesti siitä tunnin siivouksesta ennen Opamoxeja.

Tämä minun kirjoitukseni ei nyt mennyt, kuten olin suunnitellut. Tähän piti tulla mukaan kolmas kommentoija niin, että vuoroin olisi Antti sanonut jotain, sitten isä vastannut ja Tuittu, outo nainen, mutta liikaa kirjoja lukenut, olisi sitten sanonut oman mielipiteensä. Ei onnistu, sillä tulisi liian pitkä blogiteksti ja lopulta koko aihe saattaisi kadota sumuisten mielten usvaan, mutta otan nyt mukaan yhden tärkeän huomion perheen äidiltä. Sitä ennen on tapahtunut Antin tahaton lääkkeiden yliannostus ja ennen kaikkea pitää muistaa, että hän oli aikanaan rankasti koulukiusattu! Antti, niin olin minäkin ja paras ystäväni, jonka kanssa emme silloin tunteneet. Säilyin hengissä ja pidin kiinni jopa herkkyydestäni. Ystävästäni tuli koulukuraattori. Olen laittanut enrgiaani ylitse kaiken koulukiusaamisen vastaiseen työhön siinä missä eläinsuojeluunkin. Toinen ei sulje toista pois. Siis Antti jää osastolle ja vanhemmat lähtevät kotiin:

Pakotin itseni lähtemään pihasta. Pakotan itseni uskomaan, että pysyt ehjänä vaikka lähden.

Kotona olen uupua tuulikaappiin. Se on se hetki, jolloin muistan taas omat tunteeni. Pelon. Ja lamaannuttavan syyllisyyden.

Illalla keittiön pöydässä kerron äidille juuri siitä silmien sulkemisen hetkestä ja sinun kysymyksestäsi osaston sohvalla. Äiti menee pohtivan näköiseksi:

Onkohan sinulla ylikorostunut vaikutus Anttiin? Tarkkaileekohan hän sinun hyväksyntääsi erityisen valppaasti?

Touché!

Petri kiemurtelee, että ’olen yksi niistä hahmoista, joiden hyväksyntää sinä valppaasti tarkkailet, mutta, että minä olisin se suurin mörkö, että minä, joka aina kannustan sinua....

Niinpä, on kannustamista ja kannustamista. On halua olla likellä ja suositella omia ajatuksiaan ja ehdotuksiaan, syöttää nuorelle omaa kirjailijaääntään ja samalla kuin imeä itseensä nuoruutta.  Ihmettelen todellakin, että Antti lähetti käsikirjoituksensa isälleen: Isäthän ovat kautta historian syöneet poikansa, jos ovat siihen pystyneet. Pojan pitää vahvistua isän varjosta ihan omaksi itsekseen vaikka olisi tapahtunut mitä ja vaikka olisi erityisherkkä ja lumoavan luova,  kuten Antti, uskon sinun olevan. Kirjoitit tämän, mutta sitten kuitenkin kässärin saikin käsiinsä ensin isäsi:

Sinun ei pitäisi puuttua mitenkään. Ehkä nyt on aika yrittää itse, tehdä niin kuin minusta tuntuu hyvältä. Jos menee metsään, sitten menee, mutta ainakin olen yrittänyt. Näyttikö Hemingway tekstejään isälleen. Kävikö Kafka palautekeskusteluja kotipuolessa? Kornia nostaa tähän tuollaisia nimiä, mutta tarkoitan vain että kai ne omat jutut pitää tosiaan ihan itse kirjoittaa.

Antin elämässä on myös Sini, joka onneksi rohkaisee Antin omaäänisyyttä. Kiitos Antin ympärillä olevien nuorten ja yleensä ulkomaailman,  hänestä kasvanee oma persoonansa, joka säilyttää omat rosonsa ja pelkonsa, valitsee omat kirjansa, joita haluaa lukea. Jonain päivänä Petri isänä lukee niitä sitten tyytyväisenä myhäillen ja on aivan unohtanut päsmäröinnin ja ehkä myös nuoren uloskasvamiseen liittyvän eroahdistuksen.

Olen erittäin ihastunut Saksan edesmenneen kirjallisuuspaavin Marcel Reich-Ranickin kirjaan Eurooppalainen (Mein Leben), lukekaa tekin se! Nostan sieltä nyt sitaatin, joka vaikuttaa aina yhtä osuvalta:

Koska kirjailijat kokevat kaiken muita intensiivisemmin, heidän on kiusattava itseäänkin muita enemmän. Heillä on jatkuva itsekorotuksen tarve. Tämä on ymmärrettävää, mutta on ihmeellistä, että edes maailmanlaajuinen menestys ei vähennä mitenkään tuota tarvetta.

Antti, kun seuraavalla kerralla vertailet kirjamessuilla ihmisten erilaisuutta kirjapuolella ja sitten niitä, jotka viihtyvät Ruoka&Viini –puolella, et ehkä kirjoita enää ’Äly ja himo. Alakerrassa pohtivat pysähtyneet ilmeet, yläkerrassa ahmivat kiiltävät ilmeet. Ihan sama ero kuin kirjallisuudella ja musiikilla.’ Ainakin me visiteeraamme molemmilla puolilla: elämä on kaikesta huolimatta kaikkien aistien juhlat, joissa nautitaan sen parhaimmista antimista.                           

Eihän sitä koskaan tiedä vaikka vielä tapaisimme Jyväskylän Hemingwayssa jaellen omia kirjasuosikkejamme! Petrin kanssa  voisimme pistäytyä kirjamessuilla Panoraamassa kuoharilla ja pohtia, millaista on kun nuoret tuntuvat kuin etääntyvän meistä.

Vuoden 2019 parhaat kirjat Leena Lumissa

Mikään parhaimmissa kirjoissani ei ole kiveen hakattua, paitsi yhden koskettavuus, jonkun kirjan unohtumattomuus, kolmannen oletettu merkitys asiaa tuntemattomille, neljännen laadukas viihdyttävyys, viidennen täysin uutta tarjoava verbaalinen ilotulitus, kuudennen...Jokaisessa kirjassa on takana kuitenkin kirjailijan työ. Hänen pyrkimyksensä kertoa tarina. Nämä kirjat ovat niitä tarinoita, jotka ovat kiinnostaneet minua tänä vuonna erityisesti, mutta matto lakaistuu nopeasti alta, sillä pyrin lukemaan vain itseäni kiinnostavia kirjoja. Tässä nyt kuitenkin muutamia kuumasta ryhmästä, pari nostetta ja kaiken päälle vielä Lumimiehen kolme parasta. Hän on lukenut melkein kaikki samat kuin minäkin, ei ihan kaikkia. Aloittaa esim. Katoan yön pimeyteen vasta nyt.

1.  Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY 2019)

2.  Johanna Laitila: Lilium regale (Gummerus 2019)

3.  Siri Hustvedt: Muistoja mennneisyydestä (Otava 2019)

4.  Suvi Vaarla: Westend (WSOY 2019)

5.  Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu  (Avain 2019)

Tiesin heti Johanna Venhon Ensimmäisen naisen luettuani, että se on kirjataivaani tämän vuoden kirkkain tähti. Oli aika antaa ääni naiselle, josta oli sanottu niin paljon, Tai jätetty sanomatta, vaille huomiota.

Johanna Venhon kirja on kaunis ja ansaittu kunnianosoitus Sylvi Kekkoselle. Kirjan lopussa Venho selvittää tietolähteensä, mutta tietysti osa on aina kirjailijaa: Venho on osannut mennä hyvin Sylvin pään sisälle. Sinne kivun keskiöön. Miksei myös ilon, sillä olihan iloakin.

Katerma, elokuu 1966

En voi puhua tästä. Kun tajusin, etten ole Urholle ainoa nainen, minä putosin ja putosin eikä pohjaa tullut, minä olin ilmalennon autiudessa yksin, olin taas siinä samassa yksinäisyydessä jossa olin ennen kuin rakastuin Urhoon, mutta pahemmassa, koska siitä ei ollut pakotietä, ei ulospääsyn toivoa. Aloin haaltua, kulua pois, ikään kuin himmentyä yhteen sumuisen ilman kanssa. Oletko sinä koskaan tuntenut, miten rajojasi liotetaan, kuin niitä hinkattaisiin märällä rievulla, sinä lähdet purkautumaan ilmaan ympärilläsi ja mietit onko sinua enää, vai oletko vain jonkun toisen hengitystä, jonkun ilmaan puhaltama toive -?

Johanna Laitilan Lilium regale onneksi tavoitti minut, sillä: 

Koska taas kyseessä Lappi ja myös sota-aika, totesin eräälle ystävälleni, että ’taas tätä saksalaisia ja Lappia, kun mikään ei voi kuitenkaan olla uusi Kätilö tai Dora, Dora!’ Onneksi ennakkoluuloistani huolimatta lähdin lukemaan, sillä sain huomata, että aiheesta voi ammentaa niin monin tavoin. Laitila on onnistunut kirjoittamaan Kätilön ja Dora, Doran vertaisen, omanmakuisensa tarinan.

Heidän kyynärpäänsä syleilivät toisiaan kuin sydämen rinnakkaiset seinämät, vain yön ahdas tuoksu ja sukupolvien läpi kulkeva rispaantunut lanka niiden välissä.

Olen usein todennut runoilijoiden kirjoittavan parasta proosaa ja Laitilalla on runoilijan ote. 

Irina sekoittui Elseen kuin maali maaliin, veri vereen ja veden vyöryt joen ja meren kyynärtaipeessa. Irinan kosketus tuntui vatsan alapuolella, siellä syvällä sisuskaluissa, mistä himo ja pelko nousivat, kipeästi toisiinsa kietoutuneina, yhteenkasvaneet puun juuret. Se vieri hänen veressään runona ja rummutti rinnassa satojen tähtien polttavina sakaroina. Jotain nyrjähti Elsen sisällä, kuu kieri kahdesti ympäri akselillaan ja jäi sitten eri asentoon.

Norjalaisjuurisen amerikkalaiskirjailijan Siri Hustvedtin Muistoja tulevaisuudesta oli minulle omia nostalgioitani kasvattava teos, jonka myötä koin monenmoisia tunteita aina oman jengimme kaipaamisesta mieleni terapiahuoneeseen, joka Sirillä kesti vuosikymmenen oikeasti. Sen huoneen mielipahan seinät, jotka kuiskivat kaikesta siitä, mitä ei ollut saavutettu, ei siitä mitä oli saavutettu. Tänä aamuna juuri heräsin ajatukseen, miksi en ole lähtenyt lukemaan taidehistoriaa, miksi en siihen kykene nytkään? Sirillä taas:

Mielipaha siitä mitä ei koskaan tapahtunut, mielipaha siitä että tuli tuupatuksi, potkaistuksi, tyrkätyksi, tönäistyksi. Kauan sitten runoilija identifioi huoneessa olevan naisen: ”Nimeni on Olisin Saattanut Olla. Nimeni on  myös Ei Enää. Liian myöhään. Näkemiin.”

Siri Hurstvedtin Muistoja tulevaisuudesta ei ole helpoin Sirin kirjoista. Kirjan luettuani annoin sen muhia ja mietin, mitkä tarinan runsaudessa olivat minua koskettavia asioita ja niin se aukeni. Siri haastaa aina sekä itsensä että lukijansa. Hän ei pienennä itseään, joten on hyvä, että hänen kuuluisa kirjailijamiehensä on jollain tavalla maanläheisempi kehoittaen kirjoittamaan vain niin kuin kaikki oli tapahtunut. Paul Auster!

Suvi Vaarlan Westend tuli luokseni tuosta vain: Osui ja upposi. Laadukas ja traaginen. Pidän tätä teosta paitsi erittäin hyvin kirjoitettuna myös tärkeänä luettavana kaikille niille, jotka olivat liian nuoria tajuamaan, mitä oikeasti tapahtui '90 -luvun laman aikana! Vaarla tajuaa:

Vaarla kirjoittaa järkyttävän todenmakuisesti Elinan masennusvuodesta soluasunnossa ja siitä, miten Elina oli käytännössä kyvytön lähtemään sängystään. Vaikuttavaa! Kirja ottaa kantaa myös Elinan työuupumukseen, jota hän ei millään tunnista. Hän on vihdoinkin koulutustaan vastaavassa työssä eikä yhtäkkiä jaksa mitään...

On kuin rankat vuodet olisivat rakentaneet hänen ja muiden väliin lasiseinän, jonka läpi ei ole käyminen. Vai onko vika vain siinä, että Elina ei edes oleta, että hän voisi olla hyvinkin suosittu? 

Sattumaa vai valintaa? Vastaus oli kadonnut, sillä hetkellä ei ollut enää mitään, ei mennyttä eikä tulevaa, oli vain tämä, minun elämäni, vain sinisenä ylleni kaartuva taivas, jota pitkin linnut syöksyivät kuin nuolet.

...kun teen joulukirjalistaani, löydätte tämän sieltä eli lähtee nuorille naisille...ja minä luen tämän myös itse silloin uudelleen, joulun hitaina viikkoina.

Sanna Ryynäsen Meri Genetz Levoton sielu on liki minua, koska kyseessä kuvataiteilija ja toisaalta luen mieluusti elämäkertoja. Tässä mitä epätavallisin sellainen:

Harvoin, jos koskaan, olen törmännyt yhtä ristiriitaiseen naiskuvaan, kuin nyt parin lukuyön ajan. Hän syntyi 1885 ja kuoli 1943. Hänet oli kasvatettu ajattelemaan, miten ollaan parempia piirejä, mutta hän vähät välitti. Hän oli nainen, joka kävi kouluja vähän, mutta osasi monia kieliä. Hän hätkähdytti ulkonäöllään ja viehkeällä liikehdinnällä. Hän ärsytti ollessaan haastava ja sanavalmis, mutta harva tiesi, miten paljon hän sai sinnitellä alakuloa vastaan. Hän valitsi kuvataiteilijan kivikkoisen uran miesten hallitessa ateljeissakin mitä törkeimmin. Hän oli enemmän mies kuin nainen, tai ainakin haaveili niin, mutta avioitui kahdesti. Hän oli useimmiten ihmisryhmien keskellä, sillä hän ei kestänyt yksinäisyyttä

Kirjat ja henget eivät kuitenkaan kyenneet antamaan Merille sitä täydellisyyttä ja rauhaa, jota hän niin epätoivoisesti etsi. Huhtikuussa 1943 hän oli ateljeeasunnosssaan Meritullinkadulla. Avioliitto Carlin kanssa oli päättynyt murhenäytelmään, poika oli kaatunut talvisodassa, henget olivat osoittautuneet epäluotettaviksi, ystävät olivat kaikonneet, ja hellasta virtasi kaasua.

Ryhmä kaksi voi yllättää, sillä sen paras on jotain, mihin jäin. Nyt on aika kirkasta, että true crime on minun juttuni, sillä  Katoan yön pimeyteen vei sataa. Kaikki eivät voi tietenkään olla yhtä hyviä kuin Michelle McNamara, mutta tässä sitä oli. Oudointa, miten samaistuin kirjoittajaan eli olin kuin hän ihmisepedon perässä...

Pidin mielettömästi Michellen tyylistä kirjoittaa. Hänhän on syntynyt analyytikoksi! Sen lisäksi, vaikka hän nojasi faktoihin, hänellä oli vaistoa sellaiselle, mikä ei ollut tiedossa, ei näkyvissä. Ihailen McNamaraa, sillä hänhän on siirtänyt itsensä kuin syrjään. Pelolle ei ollut tilaa, kun käynnissä oli jahti. Ja mikä keskittymiskyky hänellä olikaan! Kaiken lisäksi hän sai minut, karttojen vihaajan tutkimaan kirjan karttoja. Opettelin paikannimiä samaa tahtia kuin luin uusista tapauksista. Vihasin jokaista raiskausta, jokaista murhaa ja halusin vain, että saalis saadaan kiinni.

Michelle McNamaran Kirje vanhalle miehelle, josta otan muutaman pätkän:

Sydämet takovat. Suut kuivuvat. Jäi mysteeriksi, miten todella saatoit olla lihaa ja verta etkä haamu. Olit kovapohjainen kenkä, jonka kosketus tuntuu vain hetken. Sidottuihin käsiin sohaistu hoitoöljyn peittämä penis.”Runkkaakin kunnolla.” Kukaan ei nähnyt kasvojasi. Kukaan ei tuntenut ruumiisi täyttä painoa. Silmät sidottuina uhrien piti luottaa haju- ja kuuloaistiinsa. Talkin hieno kukkaistuoksu. Aavistus kanelia. Verhotankoon ripustettu tuulikello. Putkikassin avautuva vetoketju. Lattialle putoilevat kolikot. Vinkaisu, nyyhkäisy. ”Voi äiti”. Ohi vilahtavat syvänsiniset tennistossut.

Mark Sullivanin Palavan taivaan alla:

Mark Sullivan hallitsee seikkailullisen tyylin, mutta myös draaman ja kauneuden. Missä on sodan julmuutta, on myös rakkautta. Missä on vaarallista ja kylmää, on myös kauneinta ikinä: Alpit ovat Pinolle kaikki kaikessa ja niiden lumi. Särkyneenä hän palaa alpeille, sillä vain niiden sylistä hän saa unohdusta tapahtuneisiin kauhuihin, sekä omaan pimeyteensä. Jos pidit vaikka Emmanuelle Pirotten kirjasta Vielä tänään olemme elossa, tämä on tarina juuri sinulle.

La Scalan pimeydessä tenorin jatkaessa harjoituksiaan, Pino pakenee henkensä edestä sekä mahdollisia tappajiaan, että omaa pimeyttään. Mitä hän olikaan tehnyt? Miksi hän vaikeni, kun piti huutaa ja puolustaa? Mielettömänä, musertuneena Pino kuulee tutun aarian:

”Ridi, Pagliaccio, sul tuo amore infranto.”  (“Naura ilveilijä särkynyttä rakkauttasi”)

“Ridi del duol, che t`avvelena il cor!”  (“Naura surulle, joka myrkyttää sydämesi.”)

Anna Ekbergin Uskottu nainen on ollut lukijasuosikki eikä suotta!

Tarina on veret seisauttava! Kaiken lisäksi se on tarina tarinassa: tapausta aikanaan tutkinut vanha poliisi kertoo työuransa ratkaisematonta rikosta rantaravintolassa aikuiselle tyttärelleen.  Asia ei jätä Holger Andreasenia rauhaan, vaikka aika on kauan sitten huuhtonut jäljet kuin rankkasade ja sumu luo jo unohduksen seittiä tapahtuneen ylle...

Ja Bokliv vertaa kirjan tarinaa HBO:n suosikkisarjaani The Affairiin: 

”Uskotussa naisessa on intensiivinen pahaenteinen tunnelma, samanlainen kuin HBO:n sarjassa The Affair. Pidin siitä todella  paljon.”

Onneksi aloitin Elina Hirvosen lukemisen juuri Punaisesta myrskystä!

Hirvonen on kirjoittanut upean, vahvan romaanin, joka kantaa rakkautta ja inhimillisyyttä rankoissakin hetkissä. Teksti ei notkahda kertaakaan!

Äiti on maailman voimakkain nainen. Saddamilla on salainen poliisi, vankilat ja toinen toistaan mielikuvituksellisemmat kidutusmenetelmät, mutta minun äidilläni on rakkaus.

Tatu Kokon Kävelevien patsaiden kaupunki myytiin minulle kirjailijan taholta juuri kun en olisi mitään uutta enää jaksanut ja sen kyllä hänelle selväksi tein. Miten outoa, että kun hän viestitteli ollessani länsirannikolla, nimesin itseni Tuituksi, joka on salattu lempinimeni! Ensimmäinen kirja jonka ostin R:lle tavattuamme oli Tove janssonin Kuka lohduttaisi nyytiä?

Ei siinä ole mitään salaamista, että Tatu Kokko pyöritteli minut sanoillaan pyörryksiin. Yleensä minä voitan tuollaiset keissit. Olin aloittanut aivan toisen kirjan Tatun teoksen saapuessa. Kaiken lisäksi luin Kokkoa ainoalla minilomallani aikoihin yöllä, sillä päivät olivat yhtä haipakkaa länsirannikolla. Annoin kaikkeni Kävelevien patsaiden kaupungille ja voi pyhä jysäys, mitä sainkaan! Onneksi emme olleet laivat, jotka ohittavat toisensa yössä: Kiitos lempeästä sitkeydestä, Tatu! 

Savolaiset ovat vaarallisia! Hän yllätti, sillä kun mies kirjoittaa näin naisesta, Viljasta, kovin rohkeasti ja varmasti, hänessä on 'sitä jotakin'. Kannattaa lukea tekstini, sillä sinne on ujutettu osa viestiketjustamme.

Menen kirjojen luo. Hamuan vapisevin käsin pinoa. Tartun lapsuuteni ensirakkauteen. Sen sivuilla opin ensimmäistä kertaa näkemään kirjaimet sanoina, kuulemaan virkkeet puheena. Lohtukirja, jossa nyytin yksinäisyys, matkalaukku, näyt, synkkä metsä ja mörön ahdistama tuittu muodostavat jännittävän, pelottavan, mutta ennen kaikkea ihanan vapauttavan tarinan.

Yllätyksenä saatte nyt Lumimiehen listan, jossa Musta jää on voittaja, Palavan taivaan alla toinen ja kolmas on Muista, unohda. Heidi Kerosuon kirja oli kyllä omaankin makuuni ja lähtee myös joululahjaksi. Muista, unohda saa olla tämän vuoden nostoni, jolle näkisin mieluusti blogisavuja. Tarina voisi kertoa kenestä perheestä vain. Äidin ja tyttärien vaikeista väleistä, kahden sisaren erilaisuudesta ja Mutista, äidistä, joka tuntuu hallitsevan perhettään despoottina käyttäen kyseenalaisia keinoja.

Apua! Olen selvästi paussin tarpeessa, sillä unohdin nostaa ne kaksi kirjaa, jotka sattuvat aina, eivät unohdu ikinä, joiden jälkeen jouduin miettimään keitä me oikein olemme ja etenkin millaisia.

Karin Ehrnroothin Vinoon varttunut tyttö saa vahvan suosituksen. Ei jätä ketään kylmäksi. Pakottaa miettimään 'miksi?'

Ingrid&Joachim Wallin Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina saa toisen noston. Ei jätä ketään kylmäksi. Pakottaa sanoitta huutamaan 'miksi?'

Jos haluat muistella viime vuotta...

Tässä joitakin lukuvuoteni tähtiä. Toivon teidän löytävän niiden valossa omat polkunne, omat suosikkinne.

rakkaudesta kirjoihin

Leena Lumi

Kirjasuosituksia äitienpäivälle!

Niille, jotka haluavat muistaa äitiään ensi sunnuntaina kirjalla, tein tällaisen suosituspaketin. Veikkaan Johanna Venhon Ensimmäisen naisen olevan tämän vuoden hittikirja, jonka minäkin olen paketoinut omalle äidilleni. Krista Launosen Ofelian suru on taiteelliselle äidille, joka rakastaa myös Shakespearea ja historiaa. Anna Ekbergin Uskottu nainen on trilleri, mutta suorastaan ylittää genren rajat! Michelle Obaman Minun tarinani voi olla joltain vielä lukematta, mutta ihan uuttakin löytyy eli Johanna Laitilan Lilium Regale: Vaikuttava! Elisabeth Stroutin Nimeni on Lucy Barton on vahvaa ja koskettavaa tarinaa Bartonin perheestä. Jos kirja on jo luettu, siihen jo ilmestynyt jatko eli Kaikki on mahdollista. Suosittelen myös Philip Rothin Amerikkalaista pastoraalia, josta on viime vuonna otettu uusi painos. Kirja oli lukuvuoteni 2018 paras!

Dekkareista pitävälle en voi olla vielä suosittelematta loistavaa Håkan Nesserin Cafe Intrigoa, jossa ei mässäillä julmuuksilla jännityksen siitä yhtään kärsimättä.

Kannattaa myös vaivihkaa tiedustella, onko äiti jo lukenut koko Elena Ferranten Napoli -tetralogian. Viimeisin on Kadonneen lapsen tarina.

Jokainen tekee äitienpäivästä näköisensä ja oloisensa. Meillä kirjat ovat jo lapsuudestani asti kuuluneet äitienpäivään, isänpäivään, jouluun ja syntymäpäivälahjaksi. On onni tulla lukevasta perheestä! Kukin siis ihanasti omalla tavallaan♥

kirjaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin luetut 2019

Aika alkaa kirjata ylös vuoden 2019 luettuja eli nyt mennään jo yhdettätoista lukuvuotta! Vuodelta 2019 odotan erityisiä elämyksiä, kirjoja, jotka eivät unohdu kun kannet ovat sulkeutuneet. Kirjoja, jotka eivät ole kuin satu keisarin uusista vaatteista, jonka taas kukin lukija kokee omista lähtökohdistaan. Liika lukeminen tekee krantummaksi, mutta kasvattaa myös järkeä, lupasi ainakin Mika Waltari eli sitä odotellessa:

1.   Mattias Edwardsson: Aivan tavallinen perhe (En helt vanlig familj, Like 2018, suomennos Taina Rönkkö)

2.   Anna Ekberg: Uskottu nainen (Kærlighed for voksne, Minerva Crime 2019, suomennos Katarina Luoma)

3.   Johanna Laitila: Lilium regale (Gummerus 2019)

4.   Kristin Hannah: Satakieli (The Nightingale, WSOY 2019, suomennos Kaisa Kattelus)

5.   Emma Rous: Au pair (Au Pair, Minerva 2019, suomennos Sisko Ylimartimo)

6.   Håkan Nesser: Café Intrigo (Café Intrigo, Tammi 2019, suomennos Aleksi Milonoff)

7.   Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut (The Death of Mrs Westaway, Otava 2019, suomennos Antti Saarilahti)

8.   Jaana Virronen: Borssia ja šarlotkaa Maukasta ruokaa venäläiseen tapaan (Atena 2019)

9.   Lina Bengtsdotter: Francesca (Francesca, Otava 2019, Sirkka-Liisa Sjöblom)

10.  Sonia Paloahde: Aavistus (Minerva 2019)

11.  Pierre Lemaitre: Petoksen hinta (Cardes Noirs, Minerva Crime 2019, suomennos Kaila Holma)

12.  Nancy Huston: Syntymämerkki (Lignes de faille, Gummerus 2007, suomennos Annikki Suni)

13.  Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa (Then She Was Gone, WSOY 2019, suomennos Karoliina Timonen)

14.  Agnés Martin-Lugand: Huolet pois, elämä on helppoa (La vie ent facile, ne t`inquiète pas, Bazar 2019, suomennos Päivi Pouttu-Dèliere)

15.  Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö (Flickan som blev fel, Gummerus 2011, suomentanut Riie Heikkilä yhteistyössä Karin Ehrnroothin kanssa)

16.  Celeste Ng: Tulenarkoja asioita (Little Fires Everywhere, Gummerus 2019, suomennos Sari Karhulahti)

17.  Sanna Ryynänen: Meri Genetz Levoton sielu (Avain 2019)

18.  Jane Harper: Kuiva kausi (The Dry, Tammi 2019, suomennos Mari Hallivuori)

19.  Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista (Anything Is Possible, Tammi 2019, suomennos Kristiina Rikman)

20.  Ray Connolly: John Lennon Legendan elämä 1940-1980 (Being John Lennon - A Restless Life, Minerva 2019. suomennos Jere Saarainen)

21.  Ninni Schulman: Vastaa jos kuulet (Svara om du hör mig, , Tammi 2019, suomennos Maija Kauhanen)

22.  Johanna Venho: Ensimmäinen nainen (WSOY 2019)

23.  Louise Penny: Kuolema kiitospäivänä (Still Life, Bazar 2019, suomennos Raimo Salminen)

24.  Carol Shields: Larryn juhlat (Larry's party, Otava 1998, suomennos Hanna Tarkka)

25.  Philip Roth: Mieheni oli kommunisti (I Married a Communist, WSOY 1998 ja 2019, suomennnos Kristiina Rikman)

26.  Ingrid&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina ((Boken om Kim Wall – när ården tar slut, WSOY 2019, suomennos Ida Takala, artikkelit, sitaatit ja puheet alun perin englannin kielestä  ruotsin kieleen on kääntänyt Ingrid Wall)

27.  Liane Moriarty: Yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista (Nine Perfect Strangers, WSOY 2019, suomennos Helene Bützow)

28.  Anna Jansson: Sokea hetki (Kvinnan på bänken, Gummerus 2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom)

29.  Erin Kelly: Älä jää pimeään (He Said / She Said, Gummerus 2019, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

30.  Suvi Vaarla: Westend (WSOY 2019) Kirja ilmestyy 24.9.

31. Camilla Grebe: Horros (Dvalan, Gummerus 2019, suomennos Sari Kumpulainen)

32.  Alex Michaelides: Hiljainen potilas (The Silent Patient, Gummerus 2019, suomentanut Antti Autio)

33.  Jean Rhys: Herra Mackenzien jälkeen (After Leaving Mr Aackenzie, Otava 2001, suomennos Hanna Tarkka)

34.  Carin Gerhardsen: Musta jää (Det som göms i snö, Minerva Crime 2019, suomennos Maija Ylönen)

35.  Elina Hirvonen: Punainen myrsky (WSOY 2019)  kirja ilmestyy 9.9.2019

36.  Nina Honkanen: Pohjakosketus (Into 2019)

37.  Mark Sullivan: Palavan taivaan alla (Beneath a Scarlet Sky, Sitruuna Kustannus 2019, suomennosSeppo Raudaskoski)

38.  Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa

39.  Tatu Kokko: Kävelevien patsaiden kaupunki (Icasos 2019)

40.  Santa Montefiore ja Simon Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit Suuri timanttijahti (Sitruuna kustannus 2019, suomennos Maija Heikinheimo)

41.  Linda Palm&Jessica Lindholm: Alli siivoaa (Svea städar, Minerva 2019, suomennos Birgitta Huttunen)

42.  Maike Wetzel: Tyttö joka löytyi (Elly, Like 2019, suomennos Tuomas Renwall)

43.  Peter James: Kuolema vaanii verkossa (Dead at First Sight, Minerva Crime 2019, suomennos Maikki Soro)

44.  Sara Stridsberg: Rakkauden Antarktis (Kärlekens Antarktis, Tammi 2019, suomennos Outi Menna)

45.  Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen (I'll be gone in the Dark, Atena 2019, suomennos Aura Nurmi)

46.  Heidi Kerosuo: Muista, unohda (Docendo 2019)

47.  Per Petterson: Miehet minun tilanteessani (Menn i min situasjon, Otava 2019, suomennos Katriina Huttunen)

48.  Erkki Pulliainen&Lassi Rautiainen: Suomalainen susi (Minerva 2019)

49.  Elly Griffiths: Kadonneet ja kuolleet (The Outcast Dead, Tammi 2019, suomennos Anna Kangasmaa)

50.  Leena-Kaisa Laakso: Puutalotarinoita (Avain 2019)

51.  Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta (Memories of the Future, Otava 2019, suomennos Kristiina Rikman)

52.  Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu (Docendo 2019)

53.  Anna-Kaisa Linna-Aho: Paperijoutsen (Otava 2019)

54.  Heinrich Fraenkelin ja Roger Manvellin elämäkerta Heinrich Himmler SS:n ja Gestapon päällikkö (alkuperäisteos: Heinrich Himmler: The Sinister Life of the Head of the SS and Gestapo, suomenkielinen laitos Minerva 2019, suomennos Pertti Jokinen

55.  Heidi Köngäs: Mirjami (Otava 2019)

56.  Lucia Berlin: Ilta paratiisissa ja muita kertomuksia (Evening in Paradise, Aula&co, suomennos Kristiina Drews)

Ensimmäinen lause toi tullessaan toivon. Vain toivon tähden voin kirjoittaa, en vihan tai pelon. Kun on kirjoittamalla kokenut kirkkauden ja nähnyt mustasta ajasta erottuvan valon, ei voi unohtaa sanojen voimaa.

Riitta Jalonen: Kirkkaus

♥:lla kirjoista
Leena Lumi