perjantai 22. tammikuuta 2010

LUMI


Kodin Kuvalehdessä no 2 on viehättävä Mari Karttusen juttu Lumi, mikä ihana syy lähteä ulos! Siinä on lumilyhtyjen tekoa, lumilinnassa nukkumista, lumikiteen syntyä, luistelua, lumisanastoa ja sitten pieni tietoisku nimistä. Tämä kiinnostaa nyt, sillä harkinnassa on vaihtaa sukunimeni virallisesti Lumeksi (Lumiksi). Huomasittehan!: tulee pieni taivutusongelma, sillä vaikka kuinka tiedämme, miten se on oikein kieliopillisesti, niin siltikin, moni haluaa taivuttaa nimen ainesanana, josta seuraa...monenmoista;-) Vaikka Lunta tupaan!

Ja tiesitkö, että sadun Lumikki on eglanniksi Snow White ja viroksi Lumivalge! Viron kielessä on sitä jotakin...

Suomessa on annettu sekä miehiä että naisia koskien vuodesta 1899 lähtien

Lumi -nimi 1 254 henkeä
Pyry -nimi 2 628 henkeä
Tuisku -nimi 227 henkeä ja
Rae -nimen on saanut 89.
Lisäksi viime vuonna yksi lapsi on saanut nimen Jää.

Odottaessani iltatähteäni, oli pojalle varattu Pyry ja tytölle Meri. Kynttilänpäivänä 1987 tyttäremme sai sitten nimensä, josta haltijatarkummi oli kirjoittanut lahja-albumin etusivulle nimestä täysin tietämättömänä meriaiheisen runon. Meri on lumoavinta mitä tiedän, mutta heti sen jälkeen tuleekin jo Lumi...

Valkeaa, puuterilumista viikonloppua teille kaikille!
(Klikkaa kuva suuremmaksi, jos haluat nähdä pikku-Dinan, todellisen lumipalleron nutussaan.)

22 kommenttia:

  1. Vaikka nuo yleisnimet etuniminä, kuten Meri, Tuuli jne ovat kauniita niminäkin, kannattaa vanhempien ehkä kuitenkin joskus miettiä nimen käyttöä monelta kannalta, varsinkin lapsen itsensä kannalta. Eräs oppilas on Meri ja sukunimi Karhu, joten sellaista nimeä ei välttämättä kanna mielellään murrosikäisenä, ellei ole vahva persoona. Vanhemmistahan se tietysti on hauska ja oiva keksintö.

    P.S. Tulin ilmoittamaan, että olen käynyt katsomassa sitä Siili-kirjaa kirjastosta, mutta se on vasta hankinnassa, joten joudun odottelemaan.Jännittää jo.

    VastaaPoista
  2. Kirlah, paras lapsuuden ystäväni oli Meri ja hänen siskonsa Tuuli. Tyttäreni on Meri ja paras ystävänsä on Tuuli!

    Pakko sanoa, että tuo mainitsemasi yhdistelmä, ei kyllä sovi...Ai, että Karhu sukunimenä. Ilmankos mieheni soitti sihteerin antamaan puhelinnumeroon herra Karhua tiedustellen. Sieltä vastattiin, että karhua ei nyt saada puhelimeen, Korkeasaaresta päivää. Oli aprillipäivä;-)

    Lumi on muuten nousemassa suosiossa ja se on myös kansainvälinen nimi (Lumi Cavazos etc.) ja helppo ulkomaalaisenkin lausua.

    PS. Odotan, mitä olet mieltä Siilin eleganssista. Tee pieni analyysi, sillä hämmästyin itsekin, miten se niin viehätti.

    VastaaPoista
  3. Minäkin luin tuon jutun Kodin Kuvalehdestä. Lumi on sanana kaunis, pyöreä ja lempeä. Se on mukava sanoa.

    Meri on myös ihana sana ja melkein merenrannalla asuvana se tuntuu tärkeältä sanalta.

    Kirjoituksesi kuvitus on vallan viehättävä ja tuo vaaleanpunainen huivi ja tekstin vaaleanpunaisuus muodostavan kivan yksityiskohdan.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, Katilein. Siksipä houkuttaa tuo Lumi ihan oikeana nimenä.

    Minäkin olen kotoisin merenrannalta. Meri ja lumi ovat kauneinta mitä tiedän.

    Kiitos, jos pinkki painotukseni viehättää! Pinkki on entinen inhokkini, nykyinen suosikkini.

    Mukavaa, lumista viikonloppua sinulle, Katilein!

    VastaaPoista
  5. Mun luokalla oli koulussa tyttö nimeltä Lumia, en ole koskaan toista sen nimistä tavannut. Pyry ja Tuisku olisi hauskat nimet kaksosille, samoin kuin Pasi ja Anssi.

    VastaaPoista
  6. Lumi, Meri ja Tuuli ovat kaikki ihania nimiä ja samalla ihania luonnonilmiöitä. Minun lapsillani molemmilla on täysin suomalaisalkuinen nimi, ja pojalla luontonimi.

    Lumikin ohella lumi esiintyy kirjallisuudessa niin monin paikoin: Lumen taju, Lumi peittää seetripuut, Lumi (Orhan Pamuk), Seljan Tuli ja Lumi... Tai Ultra Bran kappale, jossa lauletaan "Lumi peitti huonot puolemme".
    Lumi, lumen, valo!

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Allu, enisimmäistä kertaa nyt kuulen nimen Lumi/a. Sehän on sitten kuin Tuuli/a. Pyrystä ja Tuiskusta tulivat minulle heti mieleen muumilaakson Tiuhti ja Viuhti.

    Lumiomena, minä pidän luontonimistä. Puhuin tänään onnellisen tyttövauvan isän kanssa. Tyttö sai kasteessa nimen Usva Karpalo. He harkitsivat hartaasti Lumikarpaloa, mutta heidän kesäinen järvestä nouseva usvansa voitti. Kotinsa on ihan järven rannalla.

    On vielä muitakin, mutta enpä nyt taida lisätä...,sillä ajattelin josko tekisin yhden...;-) Haluan yllättää!

    Tuo Lumen taju oli mielettömän hyvä kirja, joten Hiljainen tyttö olikin sitten sitä suurempi pettymys. Annoin viime mainitun kirjan pois. Seljan Tuli ja Lumi, miten olen voinut siltä välttyä! Luulin lukeneeni kaikki Selja -sarjan kirjat.

    VastaaPoista
  8. Löytyisköhän Kuvalehti jostain..

    VastaaPoista
  9. "Seljan Lumi ja Tuli" on uusi, viime vuonna julkaistu Selja-kirja. Mielestäni nämä uudet Selja-kirjat eivät ole samanveroisia kuin ne 50-60-luvulla julkaistut, joita jaksoin lukea lapsuudessani lähes joka kesä mummolan "hienossa" kamarissa :)

    VastaaPoista
  10. Hannele, Göteborg on niin iso kaupunki, että varmaan löytyy. Tämä numero on ilmestynyt 14.1.2010 ja on siis myynnissä kahden viikon ajan.

    Lumiomena, mutta nimi ainakin on hieno. Minun Seljat ovat nyt pahvilaatikossa, kun eivät enää mahtuneet kirjasto/toimistooni. Aika 'syö' joitakin kirjoja ja niiden tunnelmia, mutta vielä minä menen Prinssi Edwardin saarelle yhtä intona kuin lapsena.

    VastaaPoista
  11. Ai Seljaa on edelleenkin, oli mun lempikirjoja viime vuosituhannella. Äsken kolahti postilaatikko ja mitä sieltä putosikaan eteisen lattialle: Kodin Kuvalehti No. 2. Jännä sattuma.

    VastaaPoista
  12. Allu, sattuipa somasti;-) Juu, me luettiin niitä Seljoja viime vuosituhannella...

    (Jos saat käsiisi helmikuun Sara -lehden, lueppa ja ällisty. Mun muuttui kaikki nyt!)

    VastaaPoista
  13. Lumi on mielestäni tosi kaunis nimi ja sopii tosiaankin minne tahansa.Ihastuin siihen aikoinaan,kun yhden espanjanopettajan(argentiinalainen)
    tytär oli nimeltään Lumi.

    VastaaPoista
  14. Jael, ja näyttelijä Lumi Cavazos meksikolaisesta leffasta Suklaata iholla.

    VastaaPoista
  15. Minulla on tyypillinen 60-luvulla syntyneen etunimi, mutta sukunimessäni on luonnon elementtejä, sellaisia, jotka tuovat mieleen lapsuuden kesiä veden äärellä.. ;D (salaperäistä joo).

    Oletko tarkistanut väestörekisteristä, että onko Suomessa tai maailmalla yhtään Leena Lumi-nimistä ihmistä ? Se on helppo tarkistaa, voin laittaa sinulle linkin vaikka sähköpostiin.

    VastaaPoista
  16. Soolis, juu, sinulla on. Nimesi määrittää vuosikymmenesi. Sukunimesi on kaunis...(juuh...salaperäistä;-)

    Enpä ole. Kiitän etukäteen! Olen hirveän epävarma, silti vaikka tämä tuntuu jotenkin omalta. Siinä on niin monta asiaa...

    VastaaPoista
  17. Lumi kuvaa sinua niin hyvin se on sinun sielunimesi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Hei, mistä voi katsoa koko maailman nimet??? Haluaisin tietää, olenko ainutlaatuinen. :-)

    VastaaPoista
  19. Anne, niin minäkin tunnen! Kiitos samoin, Bessu♥

    Allu, jos Soolis auttaisi...Tiedätkö mikä on ainoa uniikki maailmassa: lumihiutale!

    VastaaPoista
  20. Allu, mistähän tosiaan löytyisi koko maailman nimet! Hui, onkohan sellaista tilastoa olemassakaan!

    Mutta Suomen väestörekisteri ilmoittaa esim. sukunimien kohdalla kuinka monta tietyn nimistä ihmistä asuu ulkomailla, kuinka monella tietty sukunimi on entisenä nimenä, kuinka moni heistä, joilla nimi on, on jo kuollut jne. Eli aika tarkkaa tilastoa löytyy..

    VastaaPoista
  21. Hyvää iltaa! Täälläpäs on taas monenlaista mielenkiintoista. Viikko on minulla mennyt työn merkeissä, että kommentoinnit ovat jääneet. Mutta nyt taas beesissä;)

    Olen odotellut, kohta jo kärsimättömänä, kirjastosta varaamaani kirjaa. Yleensä ilmoittavat, kun saa hakea.

    Lumileikit jatkuvat, kiva! Niin täälläkin. Talvipuistoni voi hyvin. Lunta ei ole tullut lisää, eikä muutakaan. Kunhan saan sen viimeistellyn valmiiksi, otan kuvia sekä pyydän Johannes-poikaani siitä videoimaan.

    Perjantaina sain viimeinkin hankittua lumikengät, jihuu! Vanhakin nyt nuortuu...ja sitä rataa tai hankea, paremminkin.

    Oikealta Leena Lumelta sinä olet alunpitäenkin tuntunut.

    VastaaPoista
  22. Moi!

    Sinua tulee ihan ikävä, kun olet poissa jossain muussa maailmassa niin kauan...ja sain juuri etiäisen, että sinä kirjoitat samat sanat minulle muutaman vuoden päästä, kun minä olen jossain poissa...,mutta vaihdetaan meiliosoitteet ennen kuin lähden.

    Et kertonut, mitä kirjoja...

    Johanneksen viedointi on 'great'. Ota silti myös kuvia blogiisi. Eihän tällä pakkasella voi onnistua muu kuin 'pakkasten piteleminen'. Meillä -24 astetta!

    Juu, kommentoin sun lumikenkiäsi...Minulla se kokeilu oli aika nolo juttu. mutta kun katsoin sun kenkiä blogissasi, tuli mieleen, että mulla oli jotenkin suuremmat ja vaativammat;-)No, siinä kyllä nuortuu...tai kaatuu...tai jopa hoikistu.

    Rita, siis olen sellainen mukava lumi kuin oli joulun aikaan: pakkasta korkeintaan -10 ja lumi oli kuin hellää ja lämmintä syliä, kuten kaikki joulunaikaiset kuvatkin osoittavat...I hope so.

    VastaaPoista