Naisen huokaus
Iines, muistatko, mitä kirjoitit vain kymmenen vuotta sitten, taisi olla jotenkin näin, laukoi Anna, aina liian hyvämuistinen: Jos on alle neljäkymmentävuotias on työnantajalle liian nuori, koska saattaa synnyttää lapsia, joiden myötä alkavat lukuisat poissaolot. Jos on yli neljäkymmentävuotias on liian vanha pystyäkseen täysipainoiseen työhön ja vain siitä vähän eteenpäin niin vaihdevuosien vaivatkin jo lähestyvät. Jos saa useampia lapsia, on toisten mielestä aina pois työstä jonkun lapsiin liittyvän syyn takia ja jos ei saa yhtäkään, on epäitsekäs, epänaisellinen hirviö. Jos on hankkinut koulutusta, on sitä silloin liikaa avoinna olevaan toimeen tai sitä on liikaa, koska miespuolinen esimies on käynyt vain peruskoulun. Jos ei ole koulutusta on tämäkin este työelämässä etenemiselle, jos kuuluu naissukupuoleen. Jos on yleisesti ottaen siedettävän näköinen, luullaan tyhmäksi. Jos ei ole minkään näköinen, on sekin paha, koska miehet haluavat koristella ympäristönsä viehättävillä, typerillä, passiivisilla naisilla…
Nielaisin nopeasti kulauksen viiniä vain aikoakseni sanoa…,kun Tuuli tokaisi: Ja sitten nousit seisomaan Strindbergiä ylväästi siteeraten ’avioliitto on instituutio, jossa kaksi vankia vahtii toisiaan ja koti on paikka, jossa kiusataan lapsia.' Päivi: Ja sinulla oli huikean pitkä, vaalea tukka, tuoksuit Lagerfeldille ja ylpeät silmäsi loivat ylimielisen, viileän katseen seurueen miesreppanoihin. Päivin kirkas nauru: Samaan hengenvetoon totesit, että miehet on tarkoitettu vain kertakäyttöön ja siihenkin soveltuvat vain valiot! Koko porukka repesi nauramaan, kunnes Eija muistutti yrittäen pidätellä nauruaan: Ja minun kanssani sinun piti istuksia yksityisessä vanhainkodissa nauraen muistelemassa kaiken maailman hölmöjä uroksia, joihin me emme tietenkään olleet langenneet.
Huokaisin syvään yhden lastentarhanopettajan, yhden lääkärin, yhden sihteerin ja yhden yksityisyrittäjän muistikuvien paineessa. Heidän silmissään olin kadotettu sielu, koska olin vaihtanut mielenkiintoisen työni kotiäidin tylsään ja palkattomaan orjatyöhön. Ehkä he yrittivät pelastaa minua, saada minut järkiini. Ehkä he olivat vajaa ilman minua. Ehkä he ansaitsivat kuulla sen, mikä oli tosi: Kukaan teistä ei voi tietää, millaista on ihan oikeasti rakastua vasta aikuisena naisena. Siinä yksi ura erikoiseläkkeineen päivineen ei paljon paina. Joskus on vain pakko uskaltaa hypätä. Teistä kahdella on kurja kulissiavioliitto ja kahdella työ, jota ette jaksaisi enää päivääkään. Minä elän täyttä elämää, vaikka en tarvitsekaan pitkää fysiikkaa miettiessäni viikon ruokalistaa enkä ruotsin deklinaatioita leipoessani pikkutyttöni kanssa hiekkakakkuja, sanoin minä, nykyinen kotiäiti ja kaadoin kaikkien lasiin lisää viiniä. Pimeys putosi. Sytytin lisää kynttilöitä.
Kotiäidin puolustuspuhe
Katsoin heitä, neljää hyvää ystävääni ja nousin juhlallisesti seisomaan. Jos olisimme saksalaisia ystävättäriä, aloitin minä, ei minun nyt tarvitsisi seisoa tässä kuin tuomiolla puolustamassa sitä, minkä pitäisi olla luonnollisinta maailmassa: oman pentunsa hoitamista.
Keski-Euroopassa oman lapsensa hoitamatta jättäminen on luonnotonta, meillä ilmeisesti se oudoista tuulensuunnista johtuen lienee luonnollisinta. Meillä on ansiokasta raahata omat lapset aamupimeällä vieraan nurkkiin ja mennä itse päiväkotiin perushuoltamaan sinne rahdattuja lapsia. Minun mielestäni jotenkin outoa, nurinkurista. Sanoisinko luonnonvastaista. Minä tein niin ensimmäisen lapseni kanssa ja näin, mitä se on kokonaisuutena hyvästäkin hoidosta riippumatta. Minä suon vapaan valinnan toivoen kuitenkin jokaisen muistavan jo lapsen tehdessään sitoutuvansa johonkin ainutlaatuiseen. Tämä ainutlaatuisuus saattaa pitää sisällään myös henkilökohtaista uhrausta lapsen elämän parhaaksi. Tosin tähän soveltuu aivan yhtä hyvin lapsen isä, ei sen aina tarvitse olla äiti, johon katseet kääntyvät, kun puhutaan lapsen parhaasta.
Ja toisekseen, minullakin on muisti. Muistan, kuinka eräs lastentarhanopettaja, eräs hyvä ystäväni, joka nyt istuu tässä pöydässä, sanoi, ettei ikinä veisi omaa lastaan päiväkotiin, lasten keräilykeskukseen. Ja ei sitten vienytkään. vaan palkkasi kotiapulaisen (varaa kun oli) ja meni itse töihin päiväkotiin. Sanoi myös, että päiväkotilasten vanhemmille on parempi jo mielenterveyden kannalta olla tietämättä millaista harjoittelija-ainesta niissä eri työllistämistukien varassa kiertää.
Muistan myös, kuinka eräs lääkäri kiivaasti totesi, että alle kolmivuotiaiden lasten päiväkotiosastot tulisi lastensuojelulailla kieltää, koska näissä säilötyillä lapsilla on runsaimmin niin ruumiillisia kuin henkisiä vaurioita myöhemmin. Siis laitostapauksia jo alta kouluikäisinä!
Muistan myös, että teillä kaikilla yhtä lukuun ottamatta on erittäin hyväpalkkaiset aviomiehet, joiden ansioiden turvin olette voineet seisoa mielipiteidenne takana. Ja tämä yksi, ei varakas, teki oman ratkaisunsa, eikä hankkinut yhtäkään lasta.
Muistan myös, kuinka minut hoiti koti-ihme Elli. Iloinen, vilkas, kotipullan tuoksuinen Elli, joka teki lapsuudestani oikean lapsuuden. Minua ei myöskään koskaan aamupimeällä raahattu tuuleen ja tuiskuun. Isäni sanoi, ettei koiranpentuakaan saa herättää kesken uniensa, miksi sitten ihmislapsen saisi. Minä sain nukkua pitkät aamut tai olla nukkumatta, ihan miten halutti. Suojattu, suloinen lapsuus!
Viisi naista aamuruskossa
Viini on loppu, tyhjiä pulloja on monta, salaatin loppu on vetistynyttä, siian ruodot odottavat pois viemistä. Yksi toisensa jälkeen kynttilät sammuvat ja ikkunoista tihkuu sisään varovainen aamunkoi. Nousen keittämään kahvia. Vahvaa, hyvää, tuoretta kahvia. Ilma täynnä outoja tunteita. Meidän ikäryppymme paljastuvassa aamuvalossa. Kaikki hyvän elämämme ylikilot. Heltymys. Viisi keski-ikäistä naista. Viisi hyvää ystävää. Tuuli pureskelee tutusti alahuultaan. Päivin rannerenkaiden kilahdus. Eija sytyttää savukkeen. Anna omissa ajatuksissaan rapsuttaa noutajaa, joka on kellistynyt hänen jalkoihinsa.
Tuoretta kahvia ja voisarvia rakkaat ystävät. Upea päivä tulossa. Ja kuunnelkaa lintuja: ne ovat hulluja keväästä. Tiedättekö mitä, me olemme hurjan nuoria. Olemme kuin ennen, oi niitä aikoja. jaksamme parantaa maailmaa ja toisiamme auringonnousuun. Tämä on elämän maku.
Suussa maku kahvia, viiniä, puhumista, valvomista, kyyneliäkin. Ilon ja surun makua. Huomenta elämä jälleen kerran. Huomenta rakkaat ystävät. Me viisi naista aamuruskossa.
- Leena Lumi -
kuva Claude Monet Auringonnousu (Impressionistit, Horst Keller, Kirjayhtymä 1979)
Saksassa naisen on helpompi jäädä kotiin lasten kanssa, sillä erotapauksessa hän saa ensinnäkin jonkun verran eläkelaitokselta eläkettä lastenkasvatusajalta, vaikka ei ole kodin ulkopuolella töissä eikä maksa eläkemaksuja ja toiseksi miehen eläke jaetaan avioerossa miehen ja vaimon kesken. Ymmärtääkseni suomalainen nainen, joka on hoitanut vuosikausia lapsiaan, saattaa jäädä hyvin huonon eläkkeen varaan ja mies saa pitää koko eläkkeensä. Vai olenko ymmärtänyt Suomen asian väärin???
VastaaPoista(Me olemme muuten helmikuussa menossa Monet-näyttelyyn Wuppertaliin.)
Allu, olet ymmärtänyt aivan oikeint uon Suomen karmean tilanteen ja minä tiedän tuon Saksan jakoasian avioerotilanteessa. Mutta sitä en teinyt, että nainen saa eläkekertymää jo lapsenhoitoajalta. Tämä Suomen systeemi on sanonko mistä!
VastaaPoistaSuoraan sanottuna olisimmin mennyt mielummin opiskelemaan yliopistoon historiaa kuin jäänyt kotiin!
Jäleenpäin olen nähnyt, mitä sain noilta vuosilta, mutta tietysti olen kitkerä, toivottavasti en katkera, että eläkettä ei ole kertynyt kuin kymmeltä tiukalta työvuodelta. Niin tiukalta, että kun sain ensimmäisen lapseni, olin töistä pois vain 6 kuukautta, kun jo aloin retuutta lasta päivähoitoon, onneksi tuttun perhepäivähoitoon, mutta kuitenkin.
Pahinta oli niinä vuosina, kun tämän lehdessäkin julkaistun jutun kirjoitin se, miten oikeasti kanssasisaret suhtautuivat. Ensin se huolestusta, mutta jossain karmeassa vaiheessa huomasin, että se onkin kateutta. Minussa on se vika, etten osannut kyllin selvästi kertoa, kuinka rankkaa oli lapsen viiden tosi vaikean allergiadiagnoosin kanssa selvitä. En tykkää valittajista, joten vaikenin itsekin ja hymyilin.
Joka kevät, pahimpaa koivun siitepölyaikaan pakenimme Saksaan omalla ksutannuskella ja siellä huoamsin, myös kun tapasimme miehen liiketuttavia ja heidän perheitä, että heistä oli luonnollista, että olin mieheni mukana matkalla ja muuten kotona. Kukaan ei koskaan, 'niemals', kysynyt minulta: Mitä teet työksesi? Meillä on kuin itänaapurissa, että kaikki naiset vain kodin ulkopuolelle töihin ja lapset vieraan hoitoon pitkiksi päiviksi. Minun henkinen kotini olisi ollut ja tavallaan on vieläkin Keski-Eurooppa.
Tämä kirjoitus poiki miettimään omia ja vähän muidenkin pienten lasten äitien elämää.
VastaaPoistaMinä olen tulevaisuudessa köyhä vanhus, sillä hoidin molemmat lapseni kotona eli ensin ne sallitut 3 vuotta, sitten syntyi toinen, ja taas 3 vuotta, siihen päälle vähän työttömyysjaksoja ja pätkätöitä! Hiphurraa! Suomessa asutaan.
Kun lapseni olivat pieniä, niin ihan oikeasti minulta kysyttiin jo lapsen ollessa alle vuoden, että mitä suunnitelmia minulla on, lähdenkö opiskelemaan jos en saa heti töitä.. Aistin, että minua pidettiin jopa vähän tyhmänä ja laiskana kun olin päättänyt olla lasten kanssa kotona. Ja se sopi miehellekin.
Siksipä sitä silloin hakeutui niiden äitien pariin, jotka olivat samassa tilanteessa. Työssäkäyvät äidit olivat vähän erikseen. Niin se vain kahtia jakautui. Valitettavasti.
Mutta se, että saa säilytettyä ystävyyssuhteensa vielä vuosienkin jälkeen niihin naisiin - äiteihin, joiden kanssa silloin oli niin paljon yhteistä, se on jo taito! Lapsemme ovat kasvaneet jo isoiksi, teineiksi, joista ei ole useinkaan kovin kivaa kerrottavaa tai mukavaa juteltavaa..
Niinpä ne ystävyydetkin vähän kuihtuvat.
Mutta tilalle tulee uusia - työkavereita, harrastuspiireistä, ja täältä BLOGISTANIASTA!!!! Jos ei muuta niin ainakin virtuaaliystäviä, mutta teeppä Leena siitä oma postaus ;D
Tämä on hyvä. Tässähän on sanottu tiivistetysti kaikki naisen ja elämästä. Jännä yhteensattuma tosiaan, että olin itse kirjoittanut juuri noista aiheista. Mutta arvaa vain, olisinko itse enää kirjoittanut mitään, jos olisin tämän hyvän jutun lukenut ensin!
VastaaPoistaHuomiotani kiinnitti vielä tuo: "miehet ovat vain kertakäyttöön..."
Näyttää nimittäin nykyään siltä, että naiset eivät ole pyrkineet tasa-arvoon, kuten itse niin luulevat, vaan miesten yläpuolelle näitä hallitsemaan. Ei kai ole pelkästään sattumaa, että monissa sketsiohjelmissakin viime aikoina on miehellä naru kaulassa ja häntä pidetään milloin naisen koirana, milloin kylkiäisenä tms joka heitetään tien varteen, kun ei enää ole käyttöä tai ei täytä laatuvaatimuksia!!
Soolis, lopussa on sen alku eli vastaan eka vikaan: Uskon tekeväni jutun blogistaniaystävyydestä, mutta en vielä tällä kokemuksella. Minulla ei ole vielä edes vuosi täynnä, mutta seuravan kahden vuoden aikana tulen jopa tapaamaan eräitä, sen jälkeen katsotaan asiaa uudelleen. Nimittäin siihen pitää saada myös se näkökulma, että 'hei, tuohan on kiva ihminen, ihan munoloinen ja sitten pitää tavata myös tämä 'kiva' ihminen ja katsoa mitä tapahtuu.
VastaaPoistaIlmassa pyöri vuosikausia outo aivoton olo, kuin jäi kotiin. Kun opiskelu- ja uraystävät jäivät länsirannikolle, niin tavatessa aina ekaksi kysyttiin: 'Hei, joko sä oot töissä?' tai 'Kai sä oot jo edes opiseklemassa?'Kaiken sai anteeksi, paitsi ei oman, moniallergisen lapsensa hoitoa. MUTTA: Kukaan miespuolinen ystävä/lukioystävä yms. ei koskaan kysynyt mitään tällaista, että kerrankin miehille pisteet! Sain rauhan vasta kun lehdet alkoivat kirjoitella puutarhastani, aivan kuin olisin siihen asti ollut tekemättä mitään...Olin vaikeiden ruokaaine yms. allergioiden jälkeen niin uupunut, että menin burn outista lääkäriin, mistä ei ollut mitään apua. Sitten muistin kirjan Salainen puutarha ja kaikki loksahti kohdalleen!
Kirlah, toki olisit kirjoittanut!
Kirlah, tuo lausahdus on oikeasti minun, mutta kun lasket, että tämä juttu on todellisuutta, mutta about ajalta jolloin nyt 23 -vuotias Iltatähteni oli 10 vee ja lasket siitä vielä pois 10 vuotta tai enempi, löydät minut äärifeministinä ja silloinhan sitä sanoo ihan mitä vain ja etenkin samanhenkisten ystävättärein keskuudessa. Sillä, niin hullulta kuin se kuulostaakin, naisystäväni olivat paitsi urakeskeisiä myös feministejä huolimatta siitä, että heillä hyvätuloiset miehet, jotka varmistivat koko ajan heidän selustaansa monin tavoin.
MUTTA: Kirlah, ei minusta ole YLEISESTI miesten puoltajaksi. Salli tämä minulle anteeksi! Kun otin kummilapsen Afrikasta parhaa ystävättäreni kanssa, lapsen piti olla TYTTÖ. Niin paljon jäävät tytöt vaille koulutusta, heitä naitetaan 10 vuotiaina (lue Delphine Minoun kirja Nojoud 10 vuotta eronnut, Gummerus 2009) ja joka päivä suuri osa maailman naisista elää miesten taholta tulevan fyysisen väkivallanuhan alla. Jo tämän takia Joyce Carol Oatesin Haudankaivajan tytär vei minut yli rajan. Ja tämä, mitä kirja kertoo tapahtui USAssa ja Euroopassa tapahtuu ihan samaa. Suomessa kuolee miesten pahoinpitelyn seurauksena enemmän naisia kotoan kuin missään muussa Euroopan maassa. Voisin kirjoittaa tästä vaikka kirjan, mutta en pysty, sillä hyvitystä ei ole näköpiirissä. Nuo mainitsemasi koiratalutusjutut on ääri-ilmiöitä, jotka vain peilaavat naisen monituhatvuotista sortoa, eivätkä miehet ole niihin edes pakotettuja. He eivät vuoda verta, kuten vuotaa raskaana oleva nainen, jota oma aviomies on juuri potkinut vatsaan.
Mieskin voi jäädä kotiin, ja ihan pakkokin Ruotsissa, jos haluaa pitää koko vanhemmuus-rahan.
VastaaPoistaHannele, sama systeemi pitäisi saada Suomeen, sillä täällä miehet eivät uskalla jäädä kotiin, sillä työelämä katsoo 'karsaasti' kotiin edes hetkeksi jääviä isiä. Ainakin liike-elämä. Suomalaiset tarvitsevat aina lain ennen kuin mikään toteutuu.
VastaaPoistaTunnen läheisesti erään tuoreen isän, joka aikoo ensi kesänä pitää ensin kuukauden kesäloman ja siihen päälle toisen kuukauden ISÄKUUKAUTTA, jonka nyt aika uusi laki sallii!!
VastaaPoistaSoolis, hieno juttu kuulla. Tiedän kyllä, että Suomen laki mahdollistaa isän jäämisen hoitamaan lasta, mutta Ruotsin laki pakottaa. Siinä se ero. Ja firmojen omistajat tietävät, että on vain mahdollisuus jäädä kotiin, ei pakko. Mieheni oli aikanaan sensaatio jäädessän pariksi viikoksi kotiin. Sitä ei varmaan olisi hyväksytty ollenkaan, mutta minä en saanut keisarinleikkauksen takia nostaa mitään kahteen viikkoon.
VastaaPoistaTämä tekstisi upposi aika syvälle minuun. Minä(kin) jotenkin vihaan tätä Suomen systeemiä ja tunnen niin huonoa omatuntoa siitä, että lapseni ovat päiväkodissa. Yhtä lailla huonoa omatuntoa podin ollessani neljä vuotta kotiäitinä. Niin tai näin, aina väärin päin! Toivon, että jotenkin onnistuisin yhdistämään nämä kaksi, tehdä uraa, mutta olla enemmän kotona lasten kanssa. Joskus tuntuu jopa, että perheverotus voisi olla joissakin tapauksissa hyvä asia, mutta mene ja tiedä.
VastaaPoistaMuuten tuo, että että keisarileikkauksen jälkeen ei omaa lastaan voinut nostaa, oli aika rankka kokemus tuoreelle äidille (nimim. kaksi kiireellistä sektiota kokenut). Meillä mies piti onneksi täydet isyysvapaat.
Lumiomena, perheverotus olisi nimenomaan se apu tähän!
VastaaPoistaMinulla oli ensimmäinen lapsi, tämä jota raapotin hoitoon, syntynyt normaalisti. Iltatähti on toista kierrosta ja sain hänet vasta 34 vuotiaana. Eläköön se toinen ja viimeinen kierros, sanoi Harriet Finne, kun meni toiseen avioliittoonsa.
Älä syyllisty! Minä syylistin itseäni ja sain siitä hirveää stressiä. Tämä on systeemin, ei sun vika!!!
Se on totta, että teet niin tai näin, niin aina menee väärinpäin.
Ideaalistahan olisi, jos töitä voisi tehdä kotona. Tässä mun ajatukset nyt alkavat laukata lujaa ja mietin,että jos nyt ystäväsi väikkärin innoittamana...Voisit olla paljon kotona ja lapset kasvavat...
Hyvä kirjoitus,monta eri näkökulmaa,mielenkiintoisia tapaamisia Ranskalaisissa koroissa;-)
VastaaPoistaItse olin täällä töissä poikani syntyessä.Silloin oli vielä vain 3 kuukauden äitiysloma,mutten mitenkään voinut lasta laittaa päiväkotiin niin pienenä ja otin vielä 4 kuukautta palkatonta lomaa,jonka vuoksi melkein menetin työpaikkani. Olin silloin kauhean kateellinen Suomen hyvälle äitíyslomasysteemille ja kadehdin silloin myös äitiyspakkauksia.Lapsi meni sitten 7 kuukauden ikäisenä päiväkotiin,ja se oli vähän pakkojuttu.
Ai niin ,ihana Monet kuva! Olin Monetin näyttelyssä Lontoossa 90-luvun loppupuolella.
VastaaPoistaJael, pakkojuttu minullakin viedä lapsi puolen vuoden vanhana hoitoon pitkän äitiysloman Suomessa. Varmaan ne aamut ja vielä kovemmat illat kypsyttivät ajatuksiani tiettyyn suuntaan, mutta toisaalta haluan suosia monia mielipiteitä, sillä turha on naisten toisiaan syyllistää, itsesyyllistämistä on jo ihan tarpeeksi.
VastaaPoistaMietin juuri, onkohan tämä minun lempikuva Monetilta vai mikä...
(Mieheni sai jopa ARMEIJASTA 11 päivää isyysvapaata 26 vuotta sitten, kun esikoisemme syntyi, hän vain tavallinen sotilas.)
VastaaPoista"Keski-Euroopassa oman lapsensa hoitamatta jättäminen on luonnotonta"
VastaaPoistaJa siksi siellä synnytetään vähiten lapsia Euroopassa,
vain 1,3 lasta naista kohti.
Ruotsissa synnytetään melkein 2 lasta naista kohti.
Hannele, valitettavasti minulla ei nyt ole muistissa Suomen vastaavaa lukua, mutta nyt ainakin saadaan lapsia enempi kuin aikoihin lehtien mukaan. Tämä johtuu siitä, että voi olla työstä pois kolme vuotta menettämättä työpaikkaansa ja kun äitiyspäiväraha loppuu tulee vastaan alle 3 vuotiaan lapsen hoitotuki. Tiedän monia, jokta ovat näin kotona kunnes ensimmäinen lapsi menee kouluun tai jopa vasta topulle.
VastaaPoistaHannele on oikeassa. Kun käyn Suomessa, ihmettelen ja ihailen sitä lastenvaunujen määrää eli siellä syntyy paljon enemmän lapsia kuin Saksassa. Luin kerran suuresta saksalaisesta naisten lehdestä Brigitestä, että toimittaja oli ollut Suomessa lomalla ja nähnyt, miten paljon vauvoja siellä oli ja teki siellä päätöksen hankkia lapsen. Lasten hoito kodin ulkopuolella on ollut täällä ongelma. Vasta viimeisen 20 vuoden aikana tilanne on muuttunut. Nimenomaan näinä huonoina aikoina suuren työttymyyden aikaan kukaan ei uskalla luopua työpaikastaan ja äidit (ja isät) eivät uskalla jäädä kotiin. Lain mukaan saa olla kolme vuotta kotona saaden päivärahaa ja lain mukaan kunta on velvollinen antamaan 3v lapselle lastentarhapaikan. Ystäväni on lastentarhan johtaja ja kertoi, että lastentarhalasten ikä alenee jatkuvasti eli vanhemmat menevät molemmat töihin, vaikka lapsi ei olisi vielä 3v. Syy on usein taloudellinen pakko ja halu pitää työpaikka. Ranskassa äidit ovat perinteisesti olleet töissä kodin ulkopuolella ja siellä syntyy enemmän lapsia kuin Saksassa.
VastaaPoistaAllu, juttuni on tehty koskien vanho´ja hyviä aikoja. Kuten Kirlahille selitin, niin jutun ikä on helppo laskea. Se liikkuu aika hyvin tuossa sinun mainitsemassasi eli kun tuon tein olin ollut jo 10 vuotta kotona ja silloin se julkasitiin jossain lehdessä. Ja nyt tuostakin on jo mennyt toinen mokoma... Tiedän, että Saksa muuttunut. Meillä tuttuja siellä sekä Itävallassa. Mieheni tyskentelee saksalaisen perheen omistamassa firmassa.
VastaaPoistaSuomesta puhutaankin nyt kotiäitimaana eli kaikki on muuttunut.
Nykyisin Suomessakin kertyy eläkettä kotivuosilta eli hoitovapaan ajalta. Ei paljon, mutta kertyy kuitenkin.
VastaaPoistaNette, siis pieni edistysaskel saavutettu. Mutta ajatteleppa, jos meillä olisi tuo Allun mainitsema Saksassa vallitseva laki, niin miehen palkasta osa laskettaisiin naiselle, joka on jäänyt kotiin hoitamaan yhteisiä lapsia ja näin mahdollistanut miehen uran, osaksi naisen eläkettä vaikkapa avioerotilanteessa.
VastaaPoistaKuulostaa niin mahdottomalta ajatukselta etten osaa edes kuvitella tapahtuvaksi tässä yhteiskunnassa.
VastaaPoistaMinusta Suomi ei ole ollenkaan kulttuurisesti niin kaukana Ruotsista ettemmekö voisi ottaa mallia heidän pakollisesta isyysloamstaan eikä niin kaukana Saksasta ettemmekö voisi omia heiltä tätä lakia naisen tasa-arvon eteen. Ruotsi on toienn virallinen kielemme, Saksaa on puhuttu aikaisemmin komanneksi eniten...Suomalaissaksalaiset avioliitost ovat yleisimpiä mitä tiedän ja lisääntyvät vain, sillä minäkin myin tonttini suomalaissaksalaiselle parille...
VastaaPoistaSe ei ole naisen tasa-arvoa, että nainen tekee sekä uran että huushollin ja lapset ja niin on monella vieläkin. Kyllä se mies niihin grillikuviin kovasti menee essu edessä, mutta vuodessa on muitakin päiviä yli 300 ja kuka silloin laittaa ruoan.
Minä en tunne koskaan mitään vierautta Saksassa, vaan olen kuin kotonani. Menin jopa niin pitkälle, että 'valtuutin' satakuntalaisen isäni tarkastamaan, onko meillä saksalaisia juuria, sillä sain kerran Bad Homburgisa déjà vun...Ei ollut, mutta ei ollut kaukaa haettu, sillä Satakunassa on sukuja joiden juuret ulottuvat muutaman sadan vuoden takaa Saksaan. Ja he kaikki eivät edes tiedä sitä.
Muualla parannetaan lakeja, kun Suomessa vain katsotaan huulipyöreenä mitä muut tekevät, haistellaan idän tuulia ja kateus vie lopunkin edistyksen - naisilta.
Minä en ole koskaan pitänyt edistyksenä sitä, että tehdään kuten Veneäjällä: Kaikki naiset sorvin ääreen.
Minä olin kyllä ensin tosi vihainen, kun tajusin, että se olen MINÄ, jonka pitää jäädä kotiin. Siitä kiukusta syntyi puutarha.
VastaaPoistaMutta kuka tätä kadehtii, sopii tulla kokeilemaan.
Elämäni ainoa ylellisyys: joka aamu myöhäinen herätys, Robert'sin suklaakahvia ja Hesari♥ Loppupäivän ohjelman tietää tarkemmin Bessu, joka sitä on kerran kommenteissa päivitellytkin. Sillä minä teen kaiken paitsi en putsaa räsytäskouruja, enkä korjaa rikimnneitä tekniikan härveleitä.
"jospa olisi tuo Allun mainitsema Saksassa vallitseva laki, niin NAISEN palkasta osa laskettaisiin miehelle, joka on jäänyt kotiin hoitamaan yhteisiä lapsia ja näin mahdollistanut naisen uran"
VastaaPoistaHannele, tiedät, että olen täysin samaa mieltä! Sehän on yksi lysti, kumpi kotiin jää, mutta jos vaikka kommentteihin kirjoittaa, niin saada tuo kaikki mahtumaan, kun muutenkin kirjoitan liian pitkästi, käy ylivoimaiseksi. Siis jos mun mielipidettä kysyttäis, niin se olis mieluiten mies, mutta jos järkipäällä pitäis päättää, niin se menis, kuinka perheelle olis parempi. Jokaisella perheellä niin omanlaisensa tarpeet.
VastaaPoistaMinä oli yötöissä lasten ollessa pieniä, ei he päiväkodissa, ja mies heidän kanssa melko paljon kaikki illat ja pyhät (opiskelin siinä vielä).
VastaaPoistaHannele, kuulostaa hurjalta...,mutta olen lukenut lehdistä vastaavanlaisia tarinoita.
VastaaPoistaPalkka olis silloin menny päiväkotimaksuihin, ja siinä menee myös pieni aika pukea 4 pientä..
VastaaPoistaMutta mies osaa pestä pyykkiä ja leipoa leipää :)
Ja onhan MOLEMMILLA ollut myös hyvät työt ja palkat.
Hannele, hienoa tuo kaikki!
VastaaPoista(Meilläkin oli MOLEMMILLA myös hyvät työt ja palkat, mutta sitten...ja kuitenkin kaikki meni parhain päin.)
Nainen ei saa olla liian kauan kotona, menee hyvät työpaikat.. Siksi niin tärkeetä, että ollaan kotona lasten kanssa vuorotellen.
VastaaPoistaAivan, Hannele.
VastaaPoistaEntinen mies-pomoni oli kotona 2 kertaa 6 kk,
VastaaPoistame ei edes huomattu että hän isyyslomalla ;)
(siis tavallista että jokaisella oma vastuu, eikä odoteta pomoa).
Ruotsissa saa hävetä, jos mies ei yhtään kotona lastensa kanssa.
Kerrankin joku häpeä sais siirtyä Suomeenkin;-)
VastaaPoistaTämän kirjan haluan lukea ehdottomasti. Kuinka usein näitä ajatuksia ollaankaan jaettu, hyvän ruua, viinin, patikoinnnin, shoppailun jne. lomassa. Olen onnellinen ja kiitollinenkin että minulla oli mahdollisuus olla lasteni kanssa kotona, vaikkakin esikoista vähän raahasin hoitoonkin, sitten meillä oli Lilli eikä lapsia tarvinnut rahdata mihinkään. Mutta kyllähän se eläkkeessä näkyy, mutta kannatti. Hienoja kommenttejakin, kumpa päättäjätkin kävisivät lukemassa ;)
VastaaPoistaAnne, tämä on mun juttu;-)
VastaaPoistaSinä ehdit vielä kartuttaa eläkettäsi vaikka kuinka. Kiva silti, että sait olla kotona about 10 vuotta.
Hei! Luin tämän juttusi, joka on tosi hyvä! Luin myös kaikki nuo kommentit, ja tuntui kuin olisi ollut isossa naisseurueessa, jossa jokainen kertoi omasta elämästään avoimesti tuon kirjoituksesi innostamana.
VastaaPoistaÄsken keskustelin erään tutun kanssa puhelimessa pari tuntia. Hän kertoili minulle omasta elämästään, joka on ollut aika onnetonta. Hän on työssään uupunut (psykiatri) ja on nyt sairauslomalla. Hän on empaattinen työssään ja ihmisenä yleensäkin, mutta miessuhteissaan hän kokee epäonnistuneensa. Ja sen hän sanoo vaikuttaneen uupumiseensa. Pitäisi olla oma yksityiselämä kunnossa ennen kuin voi auttaa toisia, hän sanoi. Varmaan totta.
Avatar, tämä ikuisuusaihe on pakosti puhuttava. Kiva, kun pidit. Täällä onkin vähän oltu kuin olisi naistenkutsut...,kun joku uskaltaa ensin aloittaa, sitten muut rohkenevat tulla mukaan. Ja tämä alkoi yhdestä Kirlahin postauksesta ja paisui tänne asti...
VastaaPoistaAvatar, toisaalta ystävälläsi on myös ns. ihmissuhdeammatti ja se syö niin naista kuin miestä. Mutta en silti voi pidättyä nyt ihan pieneltä yleistykseltä: Miten usein olenkaan huomannut, että psykologeilla ja psykiatreilla on hankalaa parisuhderintamalla! Onko tämä sitä, josta on se klisee: Suutarin lapsella ei ole kenkiä...
Empaattiset ihmiset kantavat koko maailman taakkaa, onko ihme, että he uupuvat. Toivon hänelle palautumista ja toivoa. Ole sinä hänelle valo tunnelin päässä!
Sinä olet niin usein ollut minun valoni :) Kiitos Bestis! Jokainen tarvitsee sen valon tuojan, onnekkaita ovat he joilla se on.
VastaaPoistaBessu, kiitos samoin! Toivoisin, että jokaisella olisi joku, jolle voi soittaa tai edes lähettää tekstiviestin milloin vain, mistä vain ja heti kun hän ehtii, hän saapuu seisomaan sinne tunelin päähän kuin lumilyhty...
VastaaPoistaHyvä juttu! Ja sai mukavaa keskustelua aikaiseksi, kiva. Tuollaiset naisten keskeiset illat hyvän ruuan ja viinin kera ovat kyllä ihania. Paljon useammin niitä pitäisi järjestää. Tyttären puolesta olenkin iloinen, että hän tällaiseen ystävien keskeisiin iltoihin satsaa. Muutama vuosi sitten äitimme selvittyä yllättävästä sydänleikkauksesta, aloimme siskojen vuositapaamiset. Toki muulloinkin. Osasta työkavereista on tullut myös ystäviä. Pitää olla aktiivinen ja saada ystävät kokoon. On ollut vaivan väärti ja antoisaa aina tapaamiset.
VastaaPoistaYli 30 vuotta työelämässä. Ensimmäisen (1977) äitiysloman aikana en malttanut olla poissa työstä, vaan saatoin tehdä keikkahommaa päivän pari. Tykkäsin valtavasti työstäni ja palasinkin sinne aika pian. Mutta siihen oli ratkaisevana tekijänä hyvä hoitopaikka, mieheni tädin luona. Se hoitopaikka oli juuri sellainen, johon lapsi halusi mielellään mennä ja jäädä. Huolettomana ja kevein sydämin lähti niissä oloissa työhön. Vaikka siellä ei ollut muita lapsia ei sosiaaliset valmiudet kuitenkaan jääneet paitsioon. Toinen lapsi, viisi vuotta myöhemmin, sai samaa hoivaa nauttia. Lämpimiä ovat nämä suhteet tänäkin päivänä. En olisi palanut työelämään niin pian, jos ei olisi ollut hyvää hoitopaikkaa. Aivan kuten Leena totesit, kuinka ikävää joutua herättämään nukkuvaa lasta . Meillä isä teki osuutensa hienosti. Yrittäjän ei ollut nokon nuukaa, minuutin tarkkuudella aamulla joutua. Sai mieskin hyvällä syyllä lähteä vasta klo 9. Myöhemmin kouluikäisenä lapsilla oli mahdollista tulla koulun jälkeen työhuoneeseeni, se tuntui ihanalta.
Viikonlopulla syvevvyn vielä paremmin lukemaan näitä kiinnostavia kommentteja.
Rita, minäkin sain ensimmäiseni suunnillee samoihin aikoihin kuin sinä: Esikoiseni syntyi toukokuussa 78 ja minä jäin äityslomalle vasta kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa (tämäkin kertoo jotain) ja lapsi syntyikin sitten jo viikon päästä. Ja lokakuussa olin jo töissä, sillä paineet olivat kovat.
VastaaPoistaSe on totta, että yksityisyrittäjänä, riippuen tietenkin hiukan alasta (teillä se oli mahdollista), voi noita työaikoja junailla.
Meilläkin oli hyvä perhepäivähoitopaikka, jonne sitten uupuneina lapsen herättämiseen aloimmekin viedä lapsen nukkuvana tutun perheen isännän ison selän taakse jatkamaan uniaan. Tämä 'lapsi' muistaa vieläkin joka joulu hoitotätiään;-)