AH, YSTÄVÄNI ARGOS!

Sinun olikin jo aika tarttua pergamenttiin ja ruokokynään. Jo kauan olen katsonut, kuinka tuhlaat päiviesi juoksua mielieläimesi haluun. Kuinka annat erämaan tuulen pyyhkiä sanasi ja vaivut aikaa tuhlaten kuuntelemaan joen laulua. Sinun oli vihdoinkin aika laskea mielieläimesi jokeen ja unohtaa taulukot. Virkamiehiä on kuin erämaan hiekkaa, mutta ruokokynän käyttäjiä vähemmän kuin helmiä joessa.

Kuuntele toki joen laulua, kaislojen suhinaa, ja seuraa pyhän pillerinpyörittäjän ikiaikaista kulkua, mutta anna ruokokynäsi laulaa ensimmäiset säkeet valonhohtoiseen maahan.

Minä olen lähtevä. Minua odotetaan jo. Silmäni ovat väsyneet katsomaan Niilin vihreää vettä ja Theban pöly ärsyttää kurkkuani. Minun on aika lähteä, mutta lyököön salama turkooseihini ellei kuun kajo ja joen laulu kirjoita minusta sinua!

Luin illalla yötaivaan tähtiä ja siellä olit sinä suurena muistiinmerkitsijänä. Haukka lensi luokseni ja vahvisti enteen. Sinä olet nyt yhtä kaiken elävän kanssa eikä mikään sinua siitä erota.

Hyvästi Argos!, minun on aika lähteä. Ehkä kuitenkin suot minulle muistoksi yhden lauseen, jonka merkitsen pieneen pergamenttikirjaani punaisella värillä. Sitä lausetta muistelen, kun lojun lootuskukkalammessani ja luen sinua yötaivaan tähdistä, kunnes aamunkajo kirkastaa sinut itsellesi.

Arsinoe